Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raakakaakaoherkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raakakaakaoherkut. Näytä kaikki tekstit

30.11.2014

Glögitryffelit - terveysnamuja herkkunälkään

Niin mieleni minun tekevi.. herkkuja nimittäin.. Dieetti tuli ja meni ja pääsin tavoitteeseen ja nyt tässä sitten yritetään jotenkin pysyä jossain raameissa ;). On ollut seminaareja ja juhlia ja kaikkea ja turvokkia on jo jonkin verran eikä nyt voi heittäytyä ihan holtittomaksi.

Kävin eilen kummitätini kanssa Stockmannilla jouluostoksilla ja hänen ostoslistallaan oli paljon herkkuja makeisosastolta. Siellä sitten kuolasin erilaisia konvehteja, tryffeleitä ja kaikkea ihanaa ja ne vähän niinkuin jäi verkkokalvoille kummittelemaan ;). Oikeita tryffeleitä kaapistani kyllä löytyy, mutta halusin jotain, mitä voi napsia ihan hyvällä omalla tunnolla.. Etenkin kun työpaikan pikkujoulutkin kohta tulevat ja se olisi kiva jos se pikkumusta ei ihan kauheesti kiristäisi ;D.

Näihin tryffeleihin saat jälleen upotettua kypsiä banaaneja. Halusin pitää koostumuksen hyvin silkkisenä, joten siksi pääosin käytin erilaisia jauheita eli jätin pähkinät, mantelit, kaurahiutaleet yms. pois. 

Tryffeleissä pitää mielestäni olla vähän jotain potkua joten joulufiiliksissä lisäsin näihin vähän hehkuviiniä ja rommia. Kumman hennosti ne tuosta maistuvat eli jos haluat enemmän joulun makua niin lisää seokseen vielä vaikka piparkakkumaustetta.

Glögitryffelit

n. 15 kpl

140 g kuorittua, kypsää banaania
12 g kuivattua, pehmeää taatelia (2 kpl)
6 g kookosöljyä (n. 0,5 rkl)
10 g raakakaakaojauhetta (n. 1/4 dl)
20 g kookosjauhoa
1 rkl Lucumaa *
2 tl Acaiberry-jauhetta *
2 mm nestemäistä steviaa
ripaus aitoa vaniljaa
+
3 tl Hehkuviiniä
1 tl rommia
(piparkakkumaustetta)

Pinnalle:
raakakaakaojauhetta
kookoshiutaleita

1. Leikkaa pehmeät taatelit pieniksi paloiksi ja paloittele banaani. 

2. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Maista ja korjaa makua tarvittaessa.

3. Siirrä seos kulhoon ja jääkaappiin. Jos maltat, odota seuraavaan päivään ja muotoile sitten massasta palloja. Pyörittele osa palloista raakakaakaojauheessa ja osa kookoshiutaleista. Tarjoa heti tai napsi suoraan jääkaapista. Syö parin päivän sisällä :).


*Tuotteet on saatu testattavaksi Ekokauppa Ruohonjuurelta.

10.11.2014

Mausteiset Banaani-Suklaakeksit - kevyemmin ja terveellisemmin :)

Kauheesti on tehnyt mieli keksejä viime päivinä ja tähän herkkuhimoon pyöräytin muunnelman Hyvän omatunnon kekseistä, mitä voi syödä hyvillä mielin ja niin, ettei herkkumittari värähdä (viittaan Kiloklubin mittariin ;)). Kauhean suklaisia näistä ei kuitenkaan tullut sillä raakakaakaojauhe katoaa aika hyvin noihin mausteisiin. Nämä keksit ovat koostumukseltaan vähän kuin kakkusia ja mausteiden vuoksi näissä maistuu jo joulu. Tulee vähän mieleen jouluiset kuivakakut :P. Sopivat ihanasti tähän pikkujouluaikaan =) ja esim. jouluteen kanssa nautittavaksi :P.

Lupiinijauho tuo hyvää proteiinilisää kekseihin ja tekee niistä myös muutenkin ravitsevampia. Tällä kertaa jätin pähkinärouheet väliin kaloreita säästelläkseni. Näissä kekseissä on kaloreita n. 45 per keksi. Ja mikä parasta - ei mitään hukkakaloreita!

www.pullantuoksuinenkoti.com

18 kpl:
  300 g tummunutta banaania (n. 3 kpl)
100 g pikakaurahiutaleita (esim. Nalle Kuntokaura)
2 rkl Lupiinijauhoa (esim. Foodin) *
1 rkl raakakaakojauhetta
0,5 rkl chiasiemeniä
1 mm aitoa vaniljajauhetta
1 mm kanelia
ripaus inkivääriä, muskottia ja kardemummaa
loraus nestemäistä steviaa
Koristeeksi: 18 kpl hasselpähkinöitä tmv.

1. Muhenna banaanit kulhossa haarukalla sileäksi soseeksi ja lisää joukkoon kaurahiutaleet ja muut makua aineet. Makeuta ja mausta.

2. Lusikoi nokareita pellille leivinpaperin päälle (20g per keksi). Litistä nokareita hieman ja asettele koristeiksi esim. kokonainen hasselpähkinä.

3. Paista uunissa n. 200 asteessa kiertoilmassa 15-20 minuuttia. Jäähdytä ilmavasti esim. ritilällä.

Herkuttele hyvillä mielin! :P

* Tuote on saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta.
Lisää lupiinijauhosta voit lukea esim. tästä postauksesta.

10.7.2014

Suklainen Mansikka-Banaanijäätelö - terveellistä ja herkullista


Mä olen ihan rakastunut näihin ns. terveysjäätelöihin. Ihan siksi, että ovat älyttömän helppoja tehdä, niitä voi syödä hyvällä omalla tunnolla ja ovat kaiken lisäksi vielä mielettömän hyviä. Miehenikin - joka yleensä on hyvin skeptinen mun terveyshössötyksille - totesi tämän jäätelön syötyään, että hän ihan oikeasti tykkäsi siitä :D.


Resepti

Tarkkoja mittoja ei oikeastaan edes tarvita, sillä näissä jäätelöresepteissä voi mennä ihan mututuntumalla, maistellen ja koostumusta seuraten. Tarvitset vain pakastimen, tehosekoittimen ja raaka-aineet.

Tummuvat banaanit kannattaa jatkossa aina paloitella esim. pakasterasiaan ja pakastaa. Olen todella iloinen tästä ideasta, sillä nyt on taas yksi uusi helppo tapa hyödyntää ylikypsät banaanit. Itse asiassa ajattelin, että tässä voisi olla markkinaa myös kaupoille, sillä siellähän monesti tummuvat banaanit jäävät käsiin. Miksi muuten niitä myydään harvoin alennuksella? Itse ostaisin mielelläni tummia banaaneja, jos ne myytäisiin edullisempaan hintaan. Tummat banaanit ovat muuten myös paljon terveellisempiä kuin vaaleat.

Suklainen Mansikka-Banaanijäätelö

3-4 pakastettua banaania paloita
pari desiä pakastettuja mansikoita
2-3 dl kylmää mantelijuomaa (makeuttamatonta)
1/2 dl kookoshiutaleita
1 rkl raakakaakaojauhetta
2 tl kaakaonibsejä
ripaus aitoa vaniljajauhetta
muutama pisara steviaa

pinnalle: tuoreita mansikoita, kaakaonibsejä ja kookoshiutaleita

1. Laita banaanit ja mansikat monitoimikoneeseen. Jos mansikat ovat isoja, voit pehmentää niitä ensin hetken mikrossa.

2. Lisää monitoimikoneeseen osa mantelijuomasta ja muut makua antavat aineet. Aloita sekoittaminen. Sekoita massaa ja lisää mantelijuomaa pikkuhiljaa kunnes seos on sopivan paksuista ja tasaista.

3. Lisää muutama tippa steviaa jos haluat jäätelöstä makeampaa. Annostele, koristele ja tarjoa heti.

*Tuote saatu Ekokauppa Ruohonjuurelta

25.5.2014

Hellepäivän herkku: Terveellinen Banaani-Suklaa Jäätelö

Jos kesävaatteet ikävästi kiristää tai jos muuten vain haluat herkutella terveellisesti on tässä sinulle aivan ihana korvike perinteiselle, sokeripitoiselle ja kermaiselle jäätelölle. Ilman maitoa, ilman lisättyä sokeria, helposti, ravintorikkaasti ja terveellisesti.

Näitä herkkuja varten kannattaa pakastimessa pitää aina varuilta pilkottua banaania - siitä meinaan tulee ihan älyhyvää jäätelöä. Tietty marjatkin ovat hyviä - ja muut hedelmät, mutta hieman tummuneessa banaanissa riittää makeutta niin, ettei sitä tarvitse enää muulla tavoin lisäillä.

Meillä koko perhe tykkäsi tästä herkusta - lapsia myöden. Edes raakakaakao palat joukossa eivät herättäneet hämmennystä.

Olen muuten ihana rakastunut näihin pähkinätahnoihin. Tähän laitoin Ekokauppa Ruohonjuurelta testattavaksi saamaani Bionan Cashew Nut butteria, jota muutenkin syön aina lusikallisen päivässä. Aamulla yleensä - ihan mun lempiherkku! Näissä pähkinätahnoissa ei ole mitään muuta kuin pähkinää. Ei siis lisäaineita, ei täyteaineita vaan 100% luomu pähkinää. Toinen suosikkini on mantelitahna. Aivan ihanaa myös puuron tai jogurtin kanssa. Herkullisia ovat myös Rapunzelin pähkinätahnat - tosin ovat arvokkaampia kuin nämä Bioanan tuotteet.

www.pullantuoksuinenkoti.com

3 annosta

3 paloina pakastettua banaania
1,5 dl makeuttamatonta, kylmää mantelimaitoa tmv.
0,5 dl kookoshiutaleita
1 rkl raakakaakaojauhetta
1/2 rkl raakakaakao nibsejä

Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja sekoita niin kauan, että seoksesta on tulee tasaista. Tarjoa heti.

- T a i v a a l l i s t a -

Jos haluat jäätelöstä samettisempaa, jätä kaakaonibsit pois. Ne ovat rouskuvia ja terveellisiä sattumia tässä jäätelössä. Pähkinätahnaa voi laittaa enemmän ja mantelimaidon voi korvata esim. tavallisella maidolla, kaurajuomalla taikka soijamaidolla. 

6.4.2014

Superfood Suklaasydämet

Jotain pientä hyvää tuntuu tekevän koko ajan mieli ja on kiva, jos jääkaapista löytyy pikku naposteltavaa pikku mielitekohin. Ja vielä parempi, jos tuo pikku naposteltava on ns. terveellistä eikä perussuklaata tai muuta sokeriherkkua. Ja mahtavaa on se, että näitä herkkuja saa tehtyä tosi helposti ja nopeasti!

Ne ihanat mantelipalloset loppuivat jo aikoja sitten, joten kokeiltiin tyttöni kanssa nyt sitten näitä. Itseasiassa tyttöni tässä oli pääasiallisesti asialla. Kun tulin lenkiltä oli jo osa tarveaineista levitelty pöydille, joten ei siinä sitten voinut muuta kuin alkaa tuumasta toimeen. Minulle olisi riittänyt ihan palloset, mutta tyttöni halusi ehdottomasti käyttää muotteja :). Olen iloinen siitä, että hänkin tykkää näistä terveysherkuista ja niiden tekemisestä! :)

Tällä kertaa yritettiin tehdä vähemmän makeaa, mutta hyvää silti. Toiveissa oli nyt jotain suklaisempaa. Karpalot voi korvata esim. taateleilla tai rusinoilla ja hunajaakin voi laittaa hivenen enemmän jos mielii makeampaa. Mantelipalloset olivat mielestäni parempia, mutta ihan hyviä ovat nämäkin. Ihanasti sopi esim. aamupalan jatkoksi.

Gluteenitonta saat kun käytät gluteenittomia kaurahiutaleita.
www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarvitset:
1 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelirouhetta
0,5 dl kookosjauhoja
0,5 dl kuivattuja, pehmeitä karpaloita
2 rkl kookosöljyä
2 rkl hunajaa
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl kaakaonibsejä
1 rkl acaimarjajauhetta
1 rkl maapähkinätahnaa
0,5 rkl macajauhetta

1. Mittaa kaikki anekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi.

2. Pyörittele taikinasta palloja ja painele ne sydänmuotteihin.

3. Pakasta n. 20-30 minuuttia ja irrota vuoista. (Jos et käytä muotteja, pakastusta ei tarvita)

Säilytä jääkaapissa.


2.1.2014

Avokado-Suklaa Smoothie

Uudeksi vuodeksi tuli ostettua avokadoja ja ne kypsyvätkin tällä kertaa nopeaan tahtiin. Avokadosmoothiet ovat jääneet minulta tähän asti vain ajatuksen asteelle ja kuin tilauksesta, ystäväni vinkkasi minulle reseptin Healing the Body -blogista. Tässä oma versioni tuosta smoothiesta.

Reseptissä suositellaan nauttimaan smoothie ensimmäisenä aamulla tai välipalana iltapäivällä. Itse korvasin tällä lounaan, sen verran tuhdilta paketilta nimittäin tuntui.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tähän voisi lisätä myös esim. puolikkaan banaanin, sillä raakakaakao tuo happamuutta ja kaipaa selvästi makeutta seurakseen. Minulta ei löydy steviaa, joten laitoin yhden teelusikallisen kookospalmusokeria. Ilman kaakaojauhetta tämä voisi jopa olla parempaa, mutta tällä kertaa halusin kuitenkin ottaa nekin terveyshyödyt käyttööni.

Koostumus on ihanan samettinen ja täyteläinen.
Kaakaonibsit tuovat kivaa rousketta muuten pehmeään tuntumaan.

1 annos
muutama jääpala
1 avokado
2,5 dl manteli- tai kauramaitoa
1 rkl proteiinijauhetta (esim. Purition)
1 mm vaniljajauhetta
1 tl vehnänorasta (tm viherjauhetta)
1 tl neitsyt kookosöljyä
2 tl kaakaonibsejä
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 tl kookospalmusokeria (tai esim. steviaa)

1. Sekoita maitojuoma, avokado ja jäät blenderissä.
2. Lisää muut ainekset ja blendaa. Maista ja makeuta halutessasi.



Avokado:

"Avokado sisältää omega-9-rasvahappoa eli oleiinihappoa. On oletettu, että oleiinihapolla olisi kolesterolia alentava vaikutus ja sen arvellaan myös ehkäisevän rintasyöpää.
Avokado sisältää myös runsaasti kaliumia, joka taas saattaa pitää verenpainetta alhaisena. Avokadossa on myös paljon foolihappoa, jolla on monenlaisia myönteisiä vaikutuksia elimistöön. Avokado sisältää myös luteiini-nimistä karotenoidia ja runsaasti muitakin A-vitamiinin esiasteita eli kerotenoideja.
Avokadossa on myös E-, K- ja C-vitamiinia sekä B6-vitamiinia, erilaisia terveellisiä ravintokuituja sekä kuparia. Ainoa ongelmallinen puoli avokadossa on sen korkea rasva- ja energiapitoisuus." (Lähde)

Raakakaakao
"Raaka kaakao on kuin monivitamiinitabletti: se sisältää runsaasti muun muassa B1- ja B2-vitamiineja sekä hiven- ja kivennäisaineita, kuten magnesiumia, kaliumia, sinkkiä ja rautaa. Raakasuklaan painosta huikeat kymmenen prosenttia koostuu antioksidanteista – se on kymmenen kertaa enemmän kuin supermarjassamme mustikassa! Myös tumma suklaa sisältää useita eri kivennäisaineita, mutta vitamiinit jäävät vähäisiksi kaakaon kuumentamisen vuoksi." (Lähde)

15.12.2013

CocoVin raakasuklaan valmistuspaketti testissä

Maistuisiko terveellinen suklaa, mitä voi kutsua myös superfoodiksi? Täynnä hyviä ja ravitsevia aineksia ja syöminen on jopa suositeltavaa ;). Minulle ainakin maistuu. Raakasuklaa on aivan ihanaa, herkullista ja sillä voi myös hyvin peitota suklaahimot - ja hyvällä omalla tunnolla :D.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Raakasuklaa eroaa tavallisesta suklaasta erityisesti siten, että tavallinen suklaa kuumennetaan yli sataan asteeseen ja siihen lisätään myös yleensä mm. valkoista sokeria ja maitojauhetta. Tuo kuumentaminen tuhoaa suurimman osan kaakaon hienoista antioksidanteista ja ravintoaineista. Raakasuklaata valmistaessa on huolehdittava, että massan lämpötila ei nouse yli 46 asteen (Lähde). Raakasuklaasta löytyy todellinen megatietopaketti Superfoodit sivustolta.

Ruohonjuuri antoi minulle testattavaksi tämän CocoVin raakasuklaan valmistuspaketin. Olen kerran aiemmin valmistanut raakasuklaata, mutta silloin raaka-aineet ihan erikseen haalien. Resepti noihin suklaisiin löytyy täältä.

Tämä raakasuklaapakkaus näyttää ihanan kompaktilta ja tulee sellainen olo, että minähän tästä äkkiä pyöräytän suklaat työpäivän päätteeksi :). Ihan äkkiä tuo ei käynyt mutta suht helposti kylläkin. Tämä paketti on kiva tapa tutustua raakasuklaaseen ja sen valmistukseen - ja mikä ihana lahjaidea! Ja mielestäni myös hyvään hintaan. Reilu 20 e koko paketti, millä saa 20 isoa suklaapalaa. Itse käytin lisänä hieman pienempiä muotteja, joten suklaita tuli n. 30 kpl. 

Pakkauksen sisältä löytyy: 
Raakasuklaapakkaus, missä on valmiiksi sekaisin tarvittavat aineet (kylmäpuristettua kaakaovoita, lucumaa, raakakaakaojauhetta, macaa ja kalaharin suolaa), tarvittava määrä neitsytkookosöljyä, agavesiirappia ja gojimarjoja. Lisäksi suklaamuotit (pieniä kuppeja 20kpl) sekä Cocovin lehtinen. 

Itse resepti on pakkauksen takapuolella.

www.pullantuoksuinenkoti.com
 Ensin ajattelin, että teen suklaan pelkästään näillä raaka-aineilla, mutta lisäsin nyt kuitenkin suklaaseen vielä makua antavia aineita:

2 rkl kaakonibsejä
mulperimarjoa
kuorittuja manteleita
(osaan myös chilijauhetta)

Tässä pakkauksen ohjeet:

www.pullantuoksuinenkoti.com


Kookosöljyn 'sulaminen' vesihauteessa kestää aika kauan. Suosittelen varaamaan siihen aikaa. Vettä on syytä vaihtaa myös usein, sillä se jäähtyy nopeasti. Purkin ravistelu nopeuttaa sulamista. Myös purkin tyhjentäminen valmiiksi vesihauteessa olevaan teräksiseen sekoituskulhoon nopeuttaa prosessia.

Agavesiirapissa oli pullon päässä ns. suutin, mikä tipahti siitä siirapin mukana kookosöljyyn.
Suutin on mielestäni ihan turha, sillä pullohan on joka tapauksessa tarkoitus tyhjentää kokonaan.

Itse olen välttänyt aina Agavesiirappia luettuani Kimberly Snyderin postauksen '7 foods you should never ever eat' ja tuossa listauksessa agave on ensimmäisellä sijalla. Tässä agavea tosin on vähän ja itse kyllä käytin sen näiden suklaiden valmistukseen. Hyvältä tämä agavesiirappi kyllä maistuu :). Seuraavassa suklaan valmistuksessa aion joka tapauksessa käyttää kookossiirappia, minkä vannoutunut fani olen. Tämä kookossiirappi on ihan parasta.

Kuiva-aineiden liukeneminen nesteeseen kesti tuskaisen kauan. Kaakaovoi ei meinannut millään sulaa. Käytin vesihauteessa aluksi kahta teräskulhoa sisäkkäin, mutta oli pakko siirtyä hieman kuumempaan vesihauteeseen eli kattilan päällä hauduttamiseen. Siinä vesi pysyy kuitenkin tasaisen kuumana ja siinä myös sulaminen lopulta lähti käyntiin. Varo kuitenkin käyttämästä liian kuumaa vettä, jotta itse suklaa ei pääse kuumenemaan yli 46 asteen etkä näin menetä kallisarvoisia ravinteita. Maltti on valttia :)!

Kun ainekset ovat sekoittuneet tasaiseksi massaksi, lisää muut 'täyteaineet'. Kuivatut marjat sopivat ihanasti suklaisiin. Lisäsin myös joukkoon kaakaonibsejä, jotka tuovat mukavaa tekstuuria suklaaseen. Ja jokaisen suklaaseen upotin yhden kuoritun mantelin. Kulhosta suoraan kaatamisen sijaan käytin pientä kastikekauhaa annosteluun, sillä muuten täyteaineita on vaikea jakaa tasaisesti vuokiin.

Suosittelen myös käyttämään pakkauksen muottien lisäksi muita muotteja - ellei sitten halua syödä hyvinkin isoja suklaapaloja. Itse tykkään ottaa mielummin kaksi pientä kuin yhden ison. Tosin - aika usein minulla on nyt tullut syötyä juuri kaksi kappaletta näitä kerralla :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Laita suklaat jääkaappiin jähmettymään.
Jähmettymisen jälkeen irrota suklaat muoteista ja laita ne kannellisiin rasioihin.
Säilytä suklaat jääkaapissa - maistuvat kylminä paremmilta (tietysti makuasia tämäkin).

Suklaat ovat parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä. Maut jotenkin asettuvat kohdilleen. Himoissani maistelin suklaita jo heti, kun olivat jähmettyneet ja tuolloin suola jotenkin puski niistä läpi. Se maku oli kuitenkin kadonnut seuraavana päivänä, joten tässäkin vaiheessa maltti on valttia :).

Jos innostuit raakasuklaasta tai haluat tehdä niitä paljon enemmän, tässä valmista ostoslistaa (omia suosituksiani):

Raakakaakaojauhetta
Neitsyt kookosöljyä
Kookosmahlasiirappia
Lucuma-jauhetta
Ruususuolaa
-> jo näillä pääsee hyvin alkuun. Hintaa näille tulee yhteensä n. 45 e.

Raakasuklaan koostumusta parantaa raakakaakaovoi, mitä voi myös käyttää edellä mainittujen lisäksi, mutta ilmankin onnistuu.
Raakakaakovoi

Makua antavia aineet:
Kaakao nibsejä
Goji-marjoja
Mulperimarjoja
Maca-jauhetta
Kookoshiutaleita
Manteleita
jne.

Näillä raaka-aineilla täytät raakasuklaan valmistusvarastosi äärimmilleen. Ja monista näistä on myös iloa kaikessa muussakin: smoothiessa, jogurteissa, makeutuksessa, leivonnassa jne.

Monet nettikaupat ja myös muutamat myymälät myyvät näitä tuotteita. Hintavertailu voi kannattaa, esim. tarjouksista voi bongata hyviäkin diilejä :).

Itseltäni löytyy kaapista noita kaikkia, Goji-marjoja lukuunottamatta. En ole uskaltanut ostaa kiinalaisia, ja tämän vuoksi olenkin usein sitten jättänytkin ne hyllyyn.

Superfoodit sivulla on hyvä tietopaketti myös gojimarjoista, tässä ote sieltä:

- Suosi aina luomulaatuisia goji-marjoja. Monet "villit goji-marjat" on käsitelty rikkidioksidilla ja muilla kemikaaleilla. 
- Ota selvää marjan alkuperästä. Kiinasta tulevat marjat säteilytetään monesti ja ne kuljetetaan perille usein laatutiedottomin menetelmin.
- Valitse pehmeitä ja hieman kosteita goji-marjoja. Liian kovia ja kuivia marjoja tulisi välttää. 
- Itse marjan koko ei kerro laadusta. 
- Valitse marjoja, joilla on tumman punainen väri, muttei epätavallisen tumma. 
- Laadukas goji-marja on syvän punainen, rusinan kokoinen kuivattu marja. Maku on jossain karpalon ja kirsikan välimaastossa ja sen jälkimaku on hieman yrttinen.

Herkuttelemisiin!

12.8.2013

Kookoksiset raakasuklaat

Jihaa! Tein tänään elämäni ensimmäistä kertaa itse raakasuklaata :) !
Olen maistanut useampia eri raakasuklaita, joistakin olen tykännyt ja toisista en, mutta ikinä aiemmin en kyseistä herkkua ole itse tehnyt. Olen kyllä ajatellut ja tähän asti se onkin jäänyt vain ajatuksen asteelle. Kaloritonta herkkuahan tämä ei ole ;), mutta tämä on kaikkea muuta kuin tyhjää täynnä. Ja koska makeutukseenkin on käytetty kookossiirappia ei ole pelkoa nopeasta veren sokerin noususta ja laskusta.

Raakasuklaa.com sivuilta löytyy kivoja reseptejä ja ohjeita raakasuklaan valmistamiseen:

Ja tässä suoraan sivulta lainattu teksti kaakaon vaikutuksista:
'Raa’assa, kuumentamattomassa muodossa kaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa ja huikeat 10% kaakaon painosta on antioksidantteja, mikä on n. 10 kertaa enemmän kuin esimerkiksi mustikassa. Raaka kaakao sisältää kaikista maailman ruoka-aineista suurimpia pitoisuuksia magnesiumia ja kromia sekä korkeita pitoisuuksia esimerkiksi sinkkiä, rautaa, kuparia, rikkiä ja C-vitamiinia. Kaakaon huikeimmat ominaisuudet linkittyvät aivojemme toimintaan ja raaka kaakao sisältää runsaasti mielialaamme kohottavia välittäjä-aineita tai niiden rakennusineita mm. serotoniinia, tryptofaania, anandamidia ja fenyylietyyliamiinia.'

Sivuilla on myös paljon muuta hauskaa tietoa terveysvaikutuksista, esim. siitä, mitä tarkoittaa 'kaakaoflow' tai 'kaakaokänni'. Voit lukea lisää täältä.

Pullantuoksuinen koti

Soveltaminen on lempilajini ja siitä tässäkin on kysymys. Vain mielikuvitus on rajana. 
Raakasuklaan valmistaminen on helppoa!
Kaakaovoita minulla ei ollut, joten tein suklaat pelkästä kookosöljystä.

Tarvitset:
3 dl kookosöljyä (extra virgin, luomu)
2,5 rkl Lucumaa
6 rkl raakakaakaojauhetta
1/2 pähkinäsekoitusta murskattuna
2 tl macaa
1 rkl Acai berry -jauhetta
1/2 tl aitoa vaniljajauhetta
1 mm guaranaa

Sulata öljy vesihauteessa tai miedossa lämmössä mikrossa.
Sekoita joukkoon siirappi.
Lisää kaikki muut aineet ja sekoita hyvin.
Annostele suklaa silikonimuotteihin tai muovikulhon pohjalle levyksi.
Tästä tulee n. 20-30 'konvehtia' muottien koosta riippuen.
Pakasta n. 20-30 minuuttia. 
Poista muoteista tai rasiasta ja säilytä mieluiten viileässä.

#raakasuklaa

28.3.2013

Superterveellinen suklaajuoma

Loma tekee selkeästi hyvää ja olo alkaa olemaan mitä mainioin :). Se, että on aikaa panostaa itseensä alkaa pikku hiljaa tuntumaan kokonaisvaltaisesti. On ihanaa kun on aikaa ulkoilla aurinkoisessa säässä ja touhuta kotona kun maisemat hivelevät silmiä ja aurinko kurottaa sisään ikkunoista. Ja on myös ihanaa kun on aikaa helliä itseään erilaisilla terveellisillä herkuilla, kuten esim. tällä taivaallisella superterveellisellä suklaajuomalla. Tässä on raakakaakaojauhetta, mikä on oikeastaan superfoodien superfoodia.

Voimaruoan pakkauksessa raakakaakaojauheesta sanotaan näin:
"Raakakaakaota voi hyvin kutsua superfoodien superfoodiksi. Se kuluu vanhimpiin tunnettuihin superruokiin. Kaakaon ravintoarvot yksinkertaisesti hämmästyttävät lukijan. Kaakaopapu on yksi luomakunnan parhaita magnesiumin lähteitä ja siinä on uskomattomia määriä rautaa sekä mm. kalsiumia, sinkkiä, kuparia ja kaliumia. Se sisältää runsaasti ravintokuituja ja polyfenoleita. Kaakaossa on enemmän flavonoideja kuin mustikassa. Siinä on monia tärkeitä aminohappoja, esim. arginiinihappoa ja tryptofaania, joka on serotoniinin tärkeä rakennusaine."

Healthy superfood chocolate drink

Suklaajuoma:
1 dl Oatly -kaurajuomaa
2 tl raakakaakaojauhetta
1 tl lucumaa
3 jääpalaa
(espressoa)

Kaikki sekaisin blenderissä tai sauvasekoittimella.

Nesteenä voit käyttää myös pelkästään kaurajuomaa, riisijuomaa tai vaikka maitoa.
Tuo määrä lucumaa antaa vain aavistuksen makeutta eikä sitä edes välttämättä tarvitse ja jos makeutta kaipaat eikä sinulla ole lucumaa, voit lisätä myös hunajaa tai makusiirappia tmv.
Lucumasta löydät lisätietoa esim. täältä.

Vinkki: Lisää juomaan esim. puolikas banaani, saat siitä vielä täyteläisemmän ja tuhdimman herkun.

Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.