Leila Lindholm: Herkullisen tuoretta ruokaa

Leila Lindholm: Herkullisen tuoretta ruokaa

Kustannus-Mäkelä 2016
The Fresh Foodie 2015
Suomentanut Laura Beck
Valokuvat David Loftus
Arvostelukappale
Ruotsalainen keittokirja

Kirjabloggaajan kootut selitykset: olen lukenut ja kuunnellut romaaneja, mutta poden armotonta blogilaiskuutta enkä keksi mitään uutta tai järkevää sanottavaa lukemastani. Koneella istumisen sijaan saa lempivuodenaikani alkusyksy minut puuhastelemaan kaikkea: siivoamaan vaatekaappeja, lenkkeilemään jopa kaatosateessa (voin sanoa, että eiliseniltainen viiden kilometrin mittainen hölkkälenkki toi täydellisen uitettu koira -olon :)) – ja leipomaan ja kokkailemaan.

Nyt sitten istun koneella, tietenkin, ja mistä kirjoitan: keittokirjasta. Ruotsalainen Leila Lindholm on Suomessakin tuttu tv-kokki. Hänen kirjansa Pala kakkua on jo jonkinlainen kakkuleipureiden pikkuklassikko, ja ihana kirja se onkin. Myös Vielä yksi pala hurmaa leivontaohjeillaan. Nyt Lindholmilta on suomennettu puhtaisiin raaka-aineisiin perustuva Herkullisen tuoretta ruokaa, jossa on ohjeita aamupalaherkuista pääruokiin ja arkisapuskasta makeisiin herkkuihin.

Herkullisen tuoretta ruokaa on lindholmaisen kaunis kirja. Se jatkaa samaa keittokirjojen hyväntuulisuutta kuin vaikkapa brittiläisen suosikin Jamie Oliverin kirjat: kuvia on runsaasti, taitto on samalla kertaa tyylikäs ja lifestyle-blogimainen ja tietenkin selailemaan houkutteleva. Kuvat sekä ruoka-ohjeita alustavat lyhyet tekstit tempaisevat ikään kuin mukaansa huolettomaan ja rentoon perhe-elämään ja sadonkorjuuajan tunnelmiin. On kuin kirjassa olisi ikuinen elokuu, letkeä meininki, oikea nykyistetty ruotsalainen maalaisidylli – sellainen, johon väistämättä haluaa mukaan.

Pääosassa on totta kai ruoka. Lindholmin ohjeissa on jokaiselle jotakin. On kasviksia, kalaa ja lihaa, on gluteenitonta ja vegaanistakin ruokaa. Pastelliset lippusymbolit näyttävät pikaiselle selaajallekin, kenelle kaikille kyseinen ruoka sopii. Osa ruoista on yksinkertaisia, kuten tänään lounaaksi kokkaamani paistettu kesäkurpitsa pastan kera, mutta joissakin ruoka-aineet saattavat vaatia hieman hakemista. Voi olla, että olen vanhanaikainen ja ennen kaikkea laiska googlettaja, mutta mitä ihmettä on psyllium, jota on useammassa ohjeessa (edit. Kiitos Bleuelle, nyt tiedän! ♥ ). Entä millainen on mandoliiniraastin? Onneksi ohjeita voi soveltaa omaan käyttöön, mandoliiniraastinta en ole nähnytkään, mutta juustohöylällä sai vuoltua ohuita ja pitkiä siivuja kesäkurpitsasta. Kokonaisuudessaan ohjeissa on paljon kokeilemisen arvoisia, esimerkiksi paistettu kuha ja sitrus-risonisalaatti tai paahdettu myskikurpitsa chevren kanssa kuulostavat mieleisiltäni ruoilta.

Herkullisen tuoretta ruokaa on rakennettu selkeästi, mutta jos jotain jäin kaipaamaan, niin ruoka-ainepohjaista hakemistoa. Nyt hakemisto on vain reseptien nimellä ja jos haluan tehdä jotain vaikka punajuuresta, en punajuuren kohdalta löydä kuin yhden graavilohiohjeen, vaikka kirjassa punajuurta käytetään muuallakin. Muuten kokonaisuus on huoliteltu ja hauska. Kirja kelpaa paitsi kokkauskäyttöön, myös mukavaksi selailukirjaksi.

Lindholmin aiemmasta kirjasta, Pala kakkua (josta on tullut eräs leivontakirjasuosikeistani), innostuin samalla leipomaan amerikkalaista omenapiirakkaa, oikeaa Mummon Ankan piirakkaa. Meilläkin omenapuut notkuvat, vaikka puumme eivät ole edes kovin vanhoja. Loppukesän ja alkusyksyn ihanuutta on sekin, että voi tuoksutella omenahilloa ja haaveilla olevansa leipurimestari vaikkapa juuri Lindholmin kirjojen myötä.

Ulla Svensk: Suomen lasten leivontakirja

Ulla Svensk: Suomen lasten leivontakirja
Kustantaja: Otava 2013
Valokuvat: Pekka Holmström
Ulkoasu: Emmi Kyytsönen ja Jenni Kiviniemi
Mistä: Arvostelukappale
Kotimainen leivontakirja

Tämä kirja on tarkoitettu sinulle, joka tykkäät leipoa tai opetella sitä. Ohjeet ovat selkeitä ja helppolukuisia, mutta jos joku asia tuntuu epäselvältä, kannattaa aina kysyä neuvoa aikuiselta. Leivonta tuottaa iloa sinulle itsellesi sekä niille, jotka saavat nauttia maukkaista herkuista.

Mustikkapiirakkaa, mokkapaloja, sateenkaarikääretorttua, sitruunamuffineita, kasviskierteitä, karjalanpiirakoita... Noin 70 reseptiä, yksityiskohtaiset ohjeet ja värikkäät kuvat - ja sellaisilla ohjeilla, joilla voi leipoa yhdessä lasten kanssa. Ullan unelma -blogistaan ja -kaupastaan tunnettu, useita leivontakirjoja julkaissut Ulla Svensk on laatinut lapsille suunnatun leivontakirjan Suomen lasten leivontakirja.

Lumisten kirjojen (melkein) kuukausi saa nyt antaa tilaa joulualusajan touhuille ja hetkeksi, mutta vain pieneksi, kaunokirjallisuus antaa tilaa keittiöpuuhille. Ennen joulua koetan vielä kirjoittaa yhdestä romaanista, jonka lukemista säästelin tänne saakka ja joka on itselleni eräänlainen (täysin epäimelä!) sokeri kirjavuoteni pohjalla. Nyt on kuitenkin aika kurkistaa Suomen lasten leivontakirjan maailmaan. Lukemisen lisäksi leipominen on yksi suosikkiharrastuksistani. Pidän yksinkertaisista, reiluista leivonnaisista, en piperryksestä, eikä oma kärsivällisyyteni riitä esimerkiksi upeiden kakkukoristeiden tekemiseen. Leivon myös mielelläni lasteni kanssa.

Suomen lasten leivontakirja on rakenteeltaan selkeä: aluksi Svensk esittee kaikki tarvittavat leivontavälineet puuhaarukasta pursotinpussiin, käy läpi leivontasanaston annostelusta voisulaan ja siirtyy sitten mittayksiköiden ja Leipurin muistilistan kautta ohjeisiin, jotka on jaettu makeisiin herkkuihin, kakkuihin ja muffineihin, suolaisiin herkkuihin ja minimakeisiin. Teos lupaa paljon makeaa!

Ulkoasultaan kirja on pastellisella, mutta reippaalla tavalla värikäs. Sen taitto on raikas ja toimiva. Värimaailma ja hauskasti, yllä olevan piparkakkukuvan kaltaisesti, asetellut valmiit leivonnaiset varmistavat sen, että kirja innostaa kouluikäisiä leipomisen ystäviä. Ohjeiden puolesta kirja on toki kelpo vaikka aikuisillekin, sen verran monipuolisesti niitä on. Svensk on kokenut leivontakirjojen tekijä, minkä ansiosta Suomen lasten leivontakirjan ohjeet ovat selkeitä ja ennen kaikkea houkuttelevia. Ne ovat kuitenkin paikoin sen verran monivaiheisia, että pienempien kanssa leivontavastuu siirtyy koko lailla vanhemmille ja mukana on ohjeita, joita esimerkiksi itse en tohtisi kokeilla. Myös sotkua syntyy, koska monet ohjeet vaativat useiden sekoitusastioiden ja monenlaisten ainesosien käyttöä. Toisaalta sotku kuuluu leipomiseen (kun vain joku muu siivoaisi...) ja onnistuneet lopputulokset palkitsevat.

Me kokeilimme rapeita pähkinäsuklaakeksejä, ohrarieskoja ja kahden suklaan kakkua. Pähkinäsuklaakeksit näyttivät valmiina hieman "hassuilta", mutta niiden maku oli hyvä. Pienet rieskat onnistuivat miltei täydellisesti ja rieskataikina oli niin helppo toteuttaa, että pikkukoululaiseni teki sen kokonaan itse. Parasta oli kuitenkin kahden suklaan kakku: tumma suklaa, valkosuklaa, kerma ja tuorejuusto lie sellaisia aineita, että mitään pahaa ei voikaan syntyä. Muutin Svenskin ohjetta sen verran, että suklaakeksien sijaan murskasin pohjaan piparkakkuja.

Suomen lasten leivontakirja on kuin mikä tahansa muukin ruokakirja: toiset ohjeet houkuttavat, toiset eivät. On makuasia, pitääkö esimerkiksi banaanista leivonnaisissa vaiko ei ja minkä verran vehnäjauhoja - jos juuri ollenkaan - karjalanpiirakkataikinaan tulee laittaa. Osa ohjeista on piiperrystä, suurin osa houkuttelevia. Isot lapset selviävät monesta leivontahetkestä varmasti jo omatoimisestikin, mutta pienemmän tarvitsevat apua. Koko perheen leivontakirjana Svenskin teos on kirja paikallaan.

Makoisaa joulunalusaikaa!

Tänään kotona: 3 x sisustuskirja

Monen erinomaisen kotimaisen romaanin jälkeen poden pientä lukujumia. Kuun alussa lupailin, että nyt marraskuussa kotoilen hieman: luen mielelläni sisustuslehtiä ja -kirjoja, mutta en ole niitä kovinkaan usein blogissani esitellyt. Koska hyllyssä on useampikin, esittelen nyt kolme erilaista sisustuskirjaa ja jatkan kotoilua vielä myöhemminkin yhden joulu- ja yhden kokkauskirjan merkeissä. Kun omassa kodissa tälläkin hetkellä legopalikat valloittavat pinta-alaa, pyykkikasat odottavat kaapittamistaan, viimekeväiset virpomisvitsat ovat edelleen maljakossa keittiön kaapin päällä (no, vajaan puolen vuoden kuluttahan niitä tarvitaan taas!) ja yöpöydän kirjapino on kasvanut 11 kirjan korkuiseksi, on hauskaa sukeltaa siistien ja järjestettyjen kotien maailmaan.

Jonna Kivilahti: 12 x koti
Kuvat: Krista Keltanen
Kustantaja: WSOY 2013
Mistä: Arvostelukappale
Sivuja: 159
Kotimainen sisustuskirja

12x koti. Kaksitoista suomalaista kotia: romanttisia ja moderneja, maalla ja kaupungissa, kerrostalossa ja omakotitalotontilla. Mrs. Jones -blogistaan tuttu sisustustoimittaja Jonna Kivilahti ja mainos-, lifestyle- ja ihmiskuvistaan tunnettu valokuvaaja Krista Keltanen ovat yhdistäneet voimansa ja laatineet sisustuskirjan, joka esittelee erilaisia koteja. Kirja rakentuu siten, että koti esitellään kuvin ja jokaisen kodin asukkaat kertovat itse asuinsijastaan ja lopuksi sisustusalan ammattilaiset, kuten sisustusarkkitehdit tai muotoilijat, kommentoivat koteja.

On aina makuasia, millaisista kodeista ja millaisesta sisustuksesta pitää. Joku rakastuu pelkistettyyn tyyliin, toinen haluaa vaaleaa, joku virkistyy väreistä. Kun toinen haluaa kotiaan somistamaan Madonna-patsaan, luottaa toinen suomalaiseen muotoiluun. Tämä moninaisuus näkyy hienosti kirjan kuvissa: kodit ovat erilaisia, asujiensa näköisiä. Toki kirja eräällä tavalla myy unelmaa, mutta tekee sen makeilematta ja ammattitaidolla. Koska 12 x kodissa kyse on ihmisten omista kodeista, en ota kantaaa siihen, mitä mieltä itse kunkin sisustuksesta olen. Sen sanon, että muutama koti edustaa tyyliä, jota vältän, mutta monessa kodissa "kyläilin" mielelläni. Omiksi suosikeikseni nousivat Krista Keltasen oma koti, vanha ja värikäs puutalo, sekä Mikaelin ja Antin Villa Hattarala ihan vain värikkään hulluttelunsakin vuoksi. Näitä kahta kotia yhdistää puutalomiljöö (jollaisessa en itse asu) ja taiteellisuuden ja mutkattomuuden yhdistelmä - kotoisuus. Myös Rillan 1970-luvun talossa sijaitseva koti Marimekkoineen ilahdutti.

Kokonaisuudessaan kirja 12 x koti on raikas ja ilahduttavan monipuolinen. Sen taitto on selkä, teksti hyvää ja toteutus kauttaaltaan onnistunut.

Ilona Pietiläinen: Hulivilin onnenhetket. Juhlia & sisustusta lapsille
Kuvat: Hanne Manelius
Kustantaja: Docendo
Sivuja: 136
Mistä: Lahja
Kotimainen lastenhuoneisiin keskittyä sisustuskirja

Cowboyt, kummitukset, prinsessat ja ihan tavalliset lapset tai heidän huoneensa ja juhlansa ovat pääosassa useita sisustuskirjoja tehneen ja bloggaajanakin tunnetun Ilona Pietiläisen kirjassa Hulivilin onnenhetket. Hanne Maneliuksen runsaat ja kauniit kuvat ovat keskeisiä lastenkamareihin kurkistavassa teoksessa.

Hulivilin onnenhetket jakautuu kolmeen teemaan: Lastenjuhliin, Lastenhuoneisiin ja Iloisiin ideoihin. Juhlat keskittyvät kesän ja talven juhliin, kuten puutarhakutsuihin, halloweeniin ja jouluun. Vierailtavat lastenhuoneet ovat osin tuttuja lifestyle-bloggaajien kodeista ja loppupuolen askarteluideat ovat houkuttelevia, mutta vaativat kädentaitoa.

Kokonaisuus toimii, mutta lukijalle tulee väistämättä aavistuksen karkkimainen olo. Värit ovat pastellisia, lippunauhat ja viirit heiluvat, kaikki on melko vaaleanpunaista ja vaaleaa turkoosia. Parhaiten kirja uppoaa varmasti romanttisten lastenhuoneiden ystäville. Minäkin haaveilen sellaisista, mutta vaikka kuinka yrittäisin luoda lasteni huoneisiin tyylikästä lastenkamariromantiikkaa, niin muoviroina ja kirjakasat valloittavat lasteni valtakunnat. Onneksi kirjaan mahtuu myös reippautta, pidin tavattomasti huoneesta, jossa seinällä on koulun liikuntatunnilta tutut puolapuut. Sellaiset kuin saisi omaankin kotiin! Hauskimmat ja hurjimmat kuvat kertovat halloween-kekkereistä: aika hieno asu ja rekvisiittaa, eikö vain?

Kaiken kaikkiaan Hulivilin onnenhetket innostaa suunnittelemaan lastenjuhlia ja luo nostalgisen kuvan huolettomasta, onnellisesta ja myös melko hattaraisesta lapsuudesta. 6- ja pian 8-vuotiaat lapset ihastuivat kirjaan ja olemmekin selailleet teosta yhdessä miltei viikottain.

Taina Vuohelainen: Meillä on joulu
Ruokaohjeet: Marja Samuli
Kuvat: Arto Vuohelainen
Kustantaja: Otava 2010
Sivuja: 160
Mistä: Ostos nettiantikvariaatista
Kotimainen joulukirja

Viimeistään marraskuussa alan fiilistellä joulua. Olen ihan auttamaton jouluihminen ja olen jo ehtinyt leipoa vuoden ensimmäiset joulutortut, juoda glögiä ja puolisalaa kuuntelin tällä viikolla jo joululaulujakin. Kotia en ole vielä joulukoristellut, mutta talvi(!!)valoja olemme mieheni kanssa viritelleet sinne tänne - emmekä tunnu olevan ainoita naapustossamme, useillakin pihoilla on pensaissa tai terassinkaiteella pienet valosarjat. Siksi olen kaivanut esille myös joulukirjoja. Hankin yleensä yhden joulukirjan vuodessa. Olen löytänyt ihania ja myös sellaisia, joista olen luopunut heti saatuani jonkinlaisen vastareaktion kirjan tyyliä kohtaan. Tänä vuonna olen ilmeisesti ihan pidättelemätön, koska tekijäkolmikko Taina Vuohelaisen, Marja Samulin ja Arto Vuohelaisen Meillä on joulu on peräti toinen joulukirja, jonka olen hankkinut.

Meillä on joulu nojaa jouluisen sisustus- ja fiilistelykirjallisuuden perinteisiin. Se on luminen, kaunis, tunnelmallinen ja hyvin, hyvin perinteinen. Se johdattaa joulun aikaan aina itsenäisyyspäivästä loppiaiseen saakka. Taina Vuohelainen kirjoittaa varmalla otteella, innostavasti ja lämmöllä. Hänen tekstistään välittyy rakkaus jouluun. Marja Samulinin ruokaohjeissa on uutta ja vanhaa: piparkakkutalo on jouluinen must meilläkin, suklaa-puolukkakakku kuulostaa raikkaalta ja kokeiltavalta, mutta parsakaalilaatikkoa en aio kokata. Arto Vuohelaisen kuvia olen bongannut useista aikakauslehdistä, Meillä on joulussa hänen kuvissaan on juuri se oikea joulukirjan tunnelma: hyasinttien, kuusen ja lumisten päivien tuoksu herää kuvissa ikään kuin eloon ja leijailee lukijan mieleen.

Mitään yllättävää kirja ei tarjoa ja suosittelen sitä vain kaltaisilleni jouluentusiasteille, mutta joulukirjojen tarkoitus on ollakin perinteisiä, nostalgiaa tulvivia. Meillä on joulu on tyylikäs joulukirja, joka saattaa ajan myötä muodostua minulle yhtä rakkaksi kuin jo linkittämäni Outi Loimarannan ja Marjo Koivumäen Oi ihana joulukuu. Marttojen joulukirjaa ei silti voita mikään!

--

Hulivilin onnenhetkistä on kirjoittanut myös Leena. Seuraavassa postauksessani palaan takaisin romaanikirjallisuuden äärelle. Muistakaa myös Lumiomenan viisivuotisarvonta, vielä on reilu viikko aikaa osallistua!

Tiina Laukkanen ja Katja Ravi: Tervetuloa joulu

Tiina Laukkanen & Katja Ravi: Tervetuloa joulu. Kolme tunnelmallista joulukotia
Kustantaja: Tammi 2012
Valokuvat: Katja Ravi (osa Tiina Laukkanen)
Kansi: Satu Kontinen
Sivuja: 176
Kotimainen sisustuskirja

Mustikkamäen kodin oven vierustaa koristavat vanhat sukset sekä vesikelkka lyhtyineen. Ikkunan alla olevat havut ja ruukussa olevat valot ovat niitä tärkeitä jouluisen tunnelman tuojia, joista Tiina pitää. Kynttilät ovat olennainen osa Mustikkamäen joulunviettoa. Kaikenlaiset vanhat tavarat kuuluvat muutenkin tämän talon pihapiiriin, sillä niinhän se on - toisen romu on toisen aarre ja Tiinalle kaikki romut ovat aarteita.

Nyt marraskuun vaihtuessa joulukuuksi olen siitä harvinaisessa pisteessä, että minua vaivaa ihan kunnollinen lukujumi. Mikään kirja ei "maistu" miltään: en ärsyynny huonoista kirjoista (mikä ilo se olikaan Huonon kirjan viikolla!), jätän kielellisesti liian kikkailevat kirjat kesket, keskinkertaiset unohdan ja muutaman helmeksi arvelevani annan hyvästä syystä odotuttaa itseään vielä hetken. Lukujumini on kestänyt nyt kokonaisen viikon, mikä on minulle harvinaisen pitkä aika. Työmatkoilla lueskelen yhtä elämäkerrallista kirjaa ja kotona olen kaivanut esiin vanhoja ja uusia jouluisia sisustuskirjoja. Eräs uusimmista toivottaa joulun tervetulleeksi.

Katja Ravin ja Tiina Laukkasen Tervetuloa joulu. Kolme tunnelmallista joulukotia (2012) on jouluisten sisutuskirjojen ytimessä. Teoksen nimi kertoo jo, mistä on kyse: jouluasuun puettujen kotien esittelemisestä. Esitellyistä kodeista kaksi ensimmäistä näyttää lukijoille kirjoittajien omat asuinsijat, kolmas vie Marja-nimisen naisen Tyynelä-taloon. Tervetuloa joulu on myös "blogikirja": Tiina Laukkasen Mustikkamäki-blogi keskittyy sisustukseen, asumiseen ja käsillä tekemiseen Katja Ravin Tirlittan puolestaan niin ikään sisustukseen ja lifestyleen, erittäin ammattitaitoisin kuvin. En ole kummankaan blogin vakituinen lukija, mutta kurkistelen toisinaan mielelläni sisustusblogeihin, sillä niiden maailmassa on jotain äärimmäisen rentouttavaa oman kodin ei-aina-niin-suloiseen sekasotkuun verrattuna.

Jouluateriasta nautitaan niin pitkään, että ilta ehtii tummentua. Lapset ovat jo kirmanneet omiin puuhiinsa ja aikuiset nauttivat lasillisen munatotia. Lyhtyjen kauniissa kajossa kelpaa nautiskella. Onhan nyt joulu.

On makuasia, millaisesta sisustuksesta pitää, millaisen joulun kotiinsa haluaa - ja pitääkö joulusta ylipäätään. Minä rakastan joulua. Se on suosikkijuhlani ja koko joulunalusaika on itselleni mieluisinta aikaa vuodessa. Siksi "sorrunkin" hankkimaan hyllyyni joulukirjoja laidasta laitaan. Tervetuloa joulu rakentaa unelmaa. Se näyttää lukijoilleen täydellisiä joulukoteja, joissa ruokapöytä odottaa vieraita, kynttilät palavat kauniinkutsuvasti ja jälkiruokakahvi juodaan perintökupeista. On vanhoja lasipurkkeja, itse tehtyjä viirejä sekä ihanalta kuulostavaa Kahden suklaan moussekakkua, jota on pakko päästä kokeilemaan. Tervetuloa joulu ei vain esittele jouluista sisustusta, vaan vinkkaa ja opastaa tekemään itse.

Kolme eri kotia, kolme eri puolilla Suomea sijaitsevaa taloa näyttävät minun silmissäni keskenään hyvin samanlaisilta, vaikka Mustikkamäki onkin romanttisin ja Metsäpirtti hieman modernimpi, Tyynelä asettuu jonnekin niiden väliin. Ravi ja Laukkanen esittelevät kirjoissa koteja, joiden tyyliä voi kutsua maalaisromanttiseksi ja "tanskalais-ranskalaiseksi". Kuten kirjoitin, tyyli on makuasia ja oma makuni sivuaa vain osin Tervetuloa joulu -kirjassa esiteltyä: ihastuin kirjan tekijöiden taitavuuteen tuunailijoina ja ideanikkareina. Kokonaisuus on kuitenkin hieman liian täysi: kaikkea on niin paljon ja loppuvaikutelma maeka. Rustiikkiseksi luonnehdittava kokonaisvaltainen tyyli sekä ranskankieliset lauseet siellä täällä kodin seinillä ovat itselleni vierasta, mutta kaikille maalaisromanttisen tyylin - vanhojen ikkunanpokien, sisälle ripustettujen kuluneiden kaunoluistinten, koukerokirjaimisten seinätarrojen sekä valkoisen kymmenien eri sävyjen - ystäville kirja on varmasti oikea aarreaitta, täynnä ihasteltavia kuvia ja pieniä tunnelmapalasia Metsäpirtin, Mustikkamäen ja Tyynelän jouluista.

Kirjan valokuvat ovat pääosin Katja Ravin ottamia. Ne ovat taidokkaita ja tunnelmallisia. Satu Kontinen on vastannut kirjan graafisesta ilmeestä ja saanut aikaan teoksen, joka on varmasti tekijöiden ja monien lukijoiden mieleen. Tervetuloa joulu on samaan aikaan lämmin ja linjakas.

Kurkistin mielelläni Mustikkamäelle, Metsäpirttiin ja Tyynelään ja suosittelen kirjaa kaikille niille lukijoille, joille hylätty ovi merkitsee aarretta ja jotka haluavat ripotella pieniä Nissejä ympäri kotia. Omaa joulu(kuu)nodotustani jatkan muiden joulukirjojen merkeissä. Kauniiksi ja puuhakkaaksi lopuksi en malta olla vinkkaamatta omasta suursuosikistani. Martan joulukirjan asemaa ei ihan helpolla syrjäytetä! Sitä suosittelen ihan jokaiselle.

***

P.S. Martan joulukirjan ohella suosikkejani ovat Outi Loimarannan ja Marjo Koivumäen Oi ihana joulukuu sekä Pia-Maria Lehtolan ja Tomi Parkkosen Talviunelmia, joka löytyy hyllystäni ruotsiksi.

Poukama ja "Harmaja"

Etsin sinua niin kuin tuuli etsii poukamaa runoilee Olli Heikkonen kokoelmassaan Kuinka maa muuttui musiikiksi (Tammi 2003). Runo on siinä määrin poukkoileva, etten siteeraa sitä täällä kokonaisuudessaan, mutta sen ensisäkeet ovat kauniit. Ja koska tämä on ensisijaisesti kirja- eikä sisustusblogi (hah, kuivasti!), niin täytyihin minun keksiä jonkinlainen ontuva aasinsilta kotoisteluaiheisiin.

Seesteinen, ihana Poukama ja kallionvakaa "Harmaja" saapuivat kesällä meille Tikkurilan purkeissa, kun kyllästyin katsomaan liian vaalean beigen sävyistä olohuonettamme ja koska olin jo kauan inhonnut mäntyisiä yöpöytiämme. Samalla harmaan hunnun saivat ylleen myös ikivanhat koivuiset tuolit, jotka ovat edesmenneiden isovanhempieni kaupunkiasunnon peruja. Meillä tämä maalaaminen on jokakesäistä hupia. Joku ehkä muistaa, miten kesällä 2010 ovet suorastaan lensivät autotallissamme? Ja nytkin, syyskuun saavuttua, olen valkovahannut yhtä niin ikään mäntyistä lipastoamme. Mitä seuraavaksi... Voiskohan keittiön tuolitkin maalata?

Samalla voisin vastata haasteeseen, mitä löytyy puolison yöpöydältä. No, ainakin uusi hieno nuppivedin yöpöytään sekä pöydän alatasolla kasa Tekniikan Maailmoja ja Aku Ankan taskukirjoja. Mieheni lukee kirjoja harvakseltaan, mutta lukee melko kahtiajakautuneesti joko oikeaa älykkökirjallisuutta, kuten Saramagoa, Austeria tai Ecoa, tai sitten Dragonlance- tai muita vastaavia fantasiakirjoja. Siltä väliltä olevaa kirjallisuutta hän lukee harvemmin, vaikka olen yrittänyt kaupitella muun muassa Pasi Ilmari Jääskeläistä, Miika Nousiaista ja uutuutena Jonathan Carrolia, josta hän varovasti jo kiinnostuikin. Mieheni yöpöydällä ei ole kirjoja, koska nukkuu usein kuopuksemme huoneen lattialla olevalla patjalla. Ja ei, en aja miestäni sinne öisin. Kolmevuotiaamme pelkää pimeää ja kaipaa uniseuraa, viisivuotias eskarilaisemme taas kömpii jossain välissä yötä nukkumaan minun viereeni. Usein kaikki heräävät aamulla eri paikasta kuin mihin ovat illalla päänsä kallistaneet. Tällaiset järjestelyt taitavat olla melko tavallista lapsiperheissä?

Kuulaankaunista syyskuun ensimmäistä lauantaita itse kullekin. Minä kestitsen appivanhempiani, ihailen uutta pihakeinuamme, luen ihanaa ikämiestä sekä koirajuttuja ja kuopukseni toiveesta retkeilemme kolmen sukupolvin voimin myös junamusejossa.

Benvenuto!

Vaikka Marianne Cedervallin Rakastan sinua kuolemaasi saakka katkaisi lukutyhjiöni heti alkuunsa, en nyt seuraavien päivien aikana ehdi lukea kuin lapsilleni ja kenties yöunille mennessäni. Olemme nimittäin saamassa odotettuja vieraita, joihin tutustuimme kaupungissa, jossa asuntomme sijaitsi Via Paradisolla, jossa fransiskaanimunkit ja rastapäät kohtasivat kaariholvien kattamilla kaduilla, jossa söin elämäni parasta risottoa ja kummallisinta tiramisua, ja jossa ostamani naistenlehden sivuilla esiteltiin sauvakävelyä asiaankuuluvasti suomalaisena muotilajina. Kaupungista, jossa meillä oli viranomaisten leimaama lupa ajaa autolla vanhassa keskustassa.

Tänään meillä on olohuoneessa uusi matto (koska kolmevuotiaallekin sattuu vahinkoja), jääkaapissa mango-juustokakkua ja myöhemmin valmistan kesäsalaattia. Kohta tuoksuvat basilika, mansikat ja sitruunaöljy. Pihalla pioneissa on suuret nuput ja siperian- ja tuliunikot sekä juhannusruusu kukkivat. Kaiken kukkuraksi lapset haluavat esittää vieraillemme hurjan hevisaurustanssin.

Nyt en siis enää muuta toivotakaan kuin hyvää viikonloppua teille kaikille! Palaan vieraiden lähdettyä kerran kera kotimaisen kirjan.

Sikin sokin, mullin mallin

Sain Hiljaa hyvää tulee-blogin Mie iteltä hauskan haasteen näyttää oman kodin sotkuja muille. Koska tämä ei sisustusblogi, vaan kirjapainotteisuus on pääroolissa, näytän teille, etten tosiaankaan ole mikään järjestyksen ihminen mitä kirjoihin tulee. Haluaisin kyllä olla. Käykää siis peremmälle, ulko-ovellamme näyttää suhteellisen siistiltä ja ylisöpöltä, eikö vain?

Olen esitellyt kirjahyllymme sotkua kuvamuodossa aikaisemmin jo kirjahyllyhaasteessa. Siihen ei oikeastaan ole mitään lisättävää. Kirjahyllymme on varsin eläväistä sorttia ja se kerää itseensä kaikenlaisia suoria ja vinoja kirjapinoja, dvd-elokuvia ja eilen jopa kolmevuotiaan poikani suurena aarteenaan vaalimia muttereita. Olen vannoutunut Lundia-fani, koska uskon sen olevan kirjojen paras koti. Mikään kodin kaunotarhan Lundia ei ole, mutta "jokaisen kulttuurikodin peruskalustoa", sanoi kerran yksi ystäväni. Kulttuurikotia en nyt kuitenkaan ala määritellä.

Olohuoneesta eilen nappaamani kuva paljastaa, että syystä tai toisesta meillä on luettu matkaesitteitä ja jo viime viikolla olleiden Hullujen päivien kuvastoa. Tämä kuva paljastaa myös hieman yleistä kotisotkuistamme. Ei mikään sekamelskaa, mutta unohtuneet unilelut, ryppyiset sohvanpäällyspeitot ja puoliksi syöty sämpylä lie melko normaalia lapsiperhearkea? Olohuoneen pöydän alla on sitten kasassa kaikkea muuta paitsi aikuisten kaunokirjallisuutta: on sisustuskirjoja, lastenkirjoja, muistivihkoja ja lasten piirustuksia sekä askartelukirjoja kasoissa ja välillä röykkiöissäkin.

Työhuoneessa oleva Ikean hylly kerää luokseen kaikenlaista. Työkirjoja, sekalaisia kaunokirjoja, ystäviä ajatellen varastoon ostettuja lahjoja, sellaisia aikakaus- ja iltapäivälehtiä, joissa on ollut johonkin läheiseen asiaan liittyviä uutisia, lasten askarteluja sekä miehen lahjaksi saama Ex libris-laatikko. Siitä tulikin mieleeni, että oma Ex Libris olisi ihana asia.

Jään haaveilemaan siitä. En haasta mukaan ketään, mutta Carol Shieldsin Judithin kaltaisena uteliaana tarkkailijana olisin kyllä kiinnostunut kurkkaamaan teidän muiden kirjahyllyjä tai -pinoja!

~Romantikko kuuntelee musiikkia~

Meillä on maljakossa talventörröttäjiä, levyhyllyssä Liskokuningas ja työhuoneen seinällä nakupelletäti (sentään suoraan Firenzestä). Pakenen arkea mieluusti kauniisiin kuviin, synkänmelankolisiin tunnelmiin, keijukaiskirjoihin ja kynttilänvaloon.

Minua pidetään monesti ainakin jossain määrin haaveellisena (ehkä jopa romanttisena) ihmisenä ja se taitaa näkyä myös musiikkimaussani. Jos romantiikka on - kuten se määritellään -suuntaus, joka painottaa tunteita, mielikuvitusta ja vapautta korostaen unikuvia, ihmissielun eri puolia ja kaikenlaista epätavallista, olen täysiverinen romantikko. Minulle romantiikka musiikissa tai kirjallisuudessa on jotain, joka edellä mainittujen luonnehdintojen ohella antaa siivet siirtyä jonnekin muualle, vaarallisiin tai epätodellisiinkin paikkoihin.

Niinpä romantikkona (sic) kuljen Lontoon metrossa lauantai-iltaisin (Suede), osallistun hippi- tai opiskeluliikkeen tilaisuuksiin (Joan Baez), leijailen jossain Ihmemaa Ozin jälkeisessä tilassa (suursuosikkini Tori Amos), vedän ylleni flanellipaidan (Nirvana esittämässä David Bowien kappaletta) tai matkustan Kuuban rappeutuneille kujille (Omara Portuondo). Uskon myös miestä, joka on menettänyt uskonsa kaikkivoipaan Jumalaan, mutta rukoilee silti (Nick Cave and the Bad Seeds) sekä miestä, joka kokee lyhyen intiimin hetken newyorkilaisessa hotellissa (Leonard Cohen). Amerikan takametsien surkeat rakkaustarinat saavat kyynelkanavani auki, mitä enemmän twangia ja paatosta, sen parempi (ihana Alison Krauss duettona Brad Paisleyn kanssa). Romantiikan ja populaarikulttuurin riemuvoitto on takuulla tämäkin (Smashing Pumpkins).

Toivon, ettei tämän päivitykseni otsikko pelottanut ketään. Meillä ei kuuna päivänä kuunnella Il Divoa, Celtic Mystiqueta tai Celine Dionia. Kaikki kunnia näille artisteille, jotka suoraan sanottuna saavat niskavillani pystyyn ja vaihtamaan oitis radiokanavaa.

Ja ettehän säikähtäneet Youtube-linkkien määrää! Tämä oli eräänlainen top 9. :)

Millaista musiikkia sinä kuuntelet? Millaista inhoat?

(Huomatkaa edellisen postauksen lukemishaaste, johon jokaisen on helppo tarttua!)

~Värejä ja voittajia~

Heti alkuun teen selväksi, etten ole tippaakaan kevätihminen. Valon nopea lisääntyminen saa ulkopuolisen maailman näyttäytymään niin aktiivisena, kun itse haluaisin istua vain kynttilänvalossa lukemassa kirjaa. Lasten tekemät sormenjäljet näkyvät ikkunoissa turhankin hyvin ja kotikin tuntuu kaipaavan uudistumista. Ja kaikesta huolimatta, kuin varkain, huomasin kaipaavani värejä kotiin.

Kaipaan myös valoa, hiihtoloman tunnelmaa, räystäiltä tippuvaa vettä ja pian krookuksia tai lumikelloja. Enkä silti edelleenkään ole kevätihminen. ;)

Koti uudistui pienesti tulppaaneilla sekä kaapista löytyneellä Heikki Orvolan suunnittelemalla kulholla, johon kilo mandariineja upposi kuin tilauksesta. Tulppaaneilla onnittelen blogini kaksivuotisarvonnan voittajia ja mandariinien väreillä piristän toivottavasti kaikkien lukijoideni mieltä. Blogiarvonnan voittajat selviävät nyt. Ta-daa:

Random-sivuston demokraattisesti arpomat voittajat ovat
Joana ja
Mie ite

Onneksi olkoon! Lähettäkää minulle yhteystietonne sekä kirjatoiveenne ja alan pohtia myös sitä luvattua yllätyskirjaa.

Suurkiitos vielä kaikille arvontaan osallistujille. Olette ihania ja kannustatte jatkamaan blogin kirjoittamista. Nauttikaa talvipäivistä ja hyvästä lukemisesta ♥

~Kotityötä ja muistutus kirja-arvonnasta~

Joululoma loppui, kuusiparka joutui sittenkin takkaan ennen nuuttia ja tänään aamulla koitti arkinen herätys vähemmän lempeään kuuden aikaan. Herääminen oli vaikeaa meille kaikille ja päiväkotiin joutuminen oli kova paikka pitkiksi venyneisiin kotiaamuihin tottuneille lapsilleni. Vaan sitä tämä nyt taas on, arki.

Oma arkeni näyttäytyy tämän päivityksen kuvissa. Koti kumisee tyhjyyden tunnetta, kun vietän aikaani yksin. Istun työ- ja/tai olohuoneessa ja luen. Lukeminen ja kirjoittaminen (sitten kun sinne saakka taas pääsen) on nyt työtäni, johon tarttuminen ja ennen kaikkea keskittyminen kotona vaatii mielenlujuutta ja istumalihasten kestävyyttä. Toisaalta kukaan ei estä minua menemästä sohvalle lukemaan mukavassa vaaka-asennossa tai kävelemästä tekstiprintit käsissäni ympäri taloa.

Kotitöissä (!) houkutuksia on liikaa. Mieleni tekisi lukea loppuun kesken oleva kirja, jossa liikutaan kiinnostavan sisarussarjan historiassa ja kirjahyllyssä odottavat muun muassa kotimainen hienoksi ja rankaksi luonnehdittu romaani sekä Latinalaiseen Amerikkaan sijoittuva kiehtova kirja. Niiden sijaan on nyt päivällä tartuttava Vaeltaviin metodeihin. Illalla aion kuitenkin lukea loppuun jotain muuta, josta ehkä huomenna tekstiä täälläkin.

Lounas- tai kahviseuraa kaltaiseni kotityöläinen saa omasta itsestään tai teidän ihanista blogeistanne (kiitos!). Onneksi voin päättää taukojeni ajankohdat omat mieleni mukaan. Taidankin kohta, ja kohta savolaisittain, keittää kupillisen Earl Greyta.

Mukavia taukoja teille muillekin, olettepa töissä, kotona tai kotitöissä. :)

Muistutan vielä blogini kaksivuotisarvonnasta. Osallistujia on sankoin joukoin, mutta vielä ehtii!

~Ilona Pietiläinen: Elämää valkoisessa puutalossa~

Hämärän alle on hyvä kääriytyä, tehdä koti pesäksi ja odottaa tuota ihanaa valkoista lumiharsoa. Pinoa leveät ikkunalaudat täyteen kynttilöitä, varastoksi pitkää talvea varten. Puukasa rytmittää olohuonettani ja tuoksu täyttää nurkat. Ajatuskin lämmittää jo mieltäni. Paukkupakkasilla tuli ritisee hiljaa ja voisin tuijottaa ikuisesti sen liekkiä.

On kirjoja, joihin tulee tunnelmoinnintarpeessaan palattua uudelleen ja uudelleen. Olen onnekas, koska sain joululahjaksi Ilona Pietiläisen kirjan Elämää valkoisessa puutalossa (2010). Teos on hurmaava sisustuskirja, hieno kahvipöytäkirja, suloinen selauskirja sekä ihan konkreettisia neuvoja sisältävä lifestylejulkaisu.

Kirjassaan Pietiläinen kutsuu lukijansa kotiinsa Äänekoskelle Pukkimäen vanhalle työläisalueelle, jossa syreenien reunustamat hiekkatiet johdattavat vanhoihin puutaloihin. 1920- ja 40-luvuilla tiiviisti rakennetut korttelit tarjoavat asukkailleen yhteisöllisyyttä, Museoviraston tukea ja sääntöjä sekä sellaisen idyllin, josta me 2000-luvulla rakennetuissa taloissa asujat voimme vain haaveilla. Kissapenkkikattojen alla ei voi kuin nukkua suloisesti.

Elämää valkoisessa puutalossa-teoksen vahvinta antia on tunnelmointi. Puutarhan pelargoniat, pihalla kasvavat ratamot, syysillan kynttilät tai aamiaisen Mikki Hiiri-paahtoleivät saavat haaveilemaan vastaavista omassa elämässäkin. Pietiläinen houkuttelee lukijansa nauttimaan jopa siivouspäivästä kaikkine kuuramisineen, kun palkintona on männynraikas koti ja onnellinen perhe. Arkirakkaus onkin termi, jonka Pietiläinen nostaa esiin sellaisena kotielämän tekona, jolla voi ilahduttaa muita pyyteettömästi.

Tunnelmanmaalailun ohella Elämää valkoisessa puutalossa sisältää hyviä ja konkreettisia vinkkejä sisustajille sekä kaikille heille (meille!), jotka haluavat tehdä jotain itse. Otan ilolla vastaan kirjassa olevat kranssintekoneuvot sekä reseptit Mummo Ankan omenapiirakan leipomiseen tai vinkit syksyisen ruokapöydän kattamiseen. Ja tiedän samoin, ettei omien mieltymysten mukaisen kodin tarvitse olla kallis, vaan että esimerkiksi eräästäkin ruotsalaisesta kalustefirmasta voi tehdä hyviä ja kestäviä hankintoja. Uuden ja vanhan liitto on sisustuksessa paras mahdollinen.

Kirjan houkuttelevuutta verrattuna moniin muihin sisustuskirjoihin lisää myös sen elämäntäyteisyys. Kirjassa ei vain kuvata kotia ja kauniita esineitä, vaan Pietiläinen tutustuttaa yleisönsä myös perheeseensä, naapurustoonsa, muutamiin tuttaviinsa sekä sydämiä murskaavaan koiraansa.

Koti on kovin vahva sana. Sinne minne pesän teet, on hyvä kantaa aarteet ja unelmat. Jo kauan sitten olen löytänyt kodin - sitä ei muuta asunto tai talo. Minun kotini on perheeni.

Pietiläinen viljelee kirjassaan kauniita ajatuksia. Hänen kirjoittamansa mietteet ovat runollisia ja lempeitä, niistä hehkuu lämpö. Pietiläisen teksti on kuitenkin hänen kuviaan heikompaa, vaikka sanat ja kuvat toisiaan täydentävätkin. Toisinaan, mutta vain paikoin, teksti olisi kaipanut hieman editoimista. Nyt lauseet ovat paikoin turhankin lyhyitä, pikemminkin ajatelmia kuin ehjiä virkkeitä. Toisaalta tämänkin puutteen voi kääntää eduksi, koska kirjassa Pietiläinen tulee henkilönä esille ja tekstikin noudattaa samaa hyvää kaavaa. Pidän siitä, että kirjan tekijä on esillä korostamatta itseään liikaa. Näin kirjaan tulee aimo annos persoonallisuutta ilman rasittavaa egoismia.

Elämää valkoisessa puutalossa on kirja haaveilijoille, itsetekijöille, löytäjille ja romantikoille. Kenelle Pietiläisen kirja sitten ei sovi? Tietenkään niille, jotka eivät pidä maalaisromanttisesta, aavistuksen rosoisesta ja samaan aikaan leikkisästä tyylistä. Antiikkipuristit, uusimman designin ystävät tai pelkistetystä tyylistä pitävät eivät Elämästä valkoisessa puutalossa juurikaan innostu.

Vaikka kritisoin hieman kirjan kieltä, en voi moittia mitään muuta. Kuvat, värimaailma, ideat ja teoksen teemojen mukaan kulkeva rytmitys sovittuvat hienosti yhteen. Elämää valkoisessa puutalossa on kirja, jota täysiverinen haaveilija voi lukea pitkin vuotta hakien ideoita ja kotiarjen elämyksellisyyttä. Ja mikä parasta: kirjassa ei ole ainuttakaan Madonna-patsasta!

Täsä kirjasta on kauniisti kirjoittanut myös Leena Lumi.

 

~Kohti kirjamessuja~

Tapahtuipa (puolittaiselle) kirjabloggaajalle niin, että saatuaan hyvän kirjan luettua ei arvio valmistunutkaan. Melkein valmis arvostelu Utahiin sijoittuvasta historiaa ja jännitystä sekoittuvasta romaanista saa nyt odottaa Kirjamessujen yli.

Melkein voisin sanoa, että "käsi ylös, hep!" kaikki Helsingin Kirjamessuille tulevat. Mutta en sano, koska kirjamessut eivät kiinnosta jokaista blogini lukijaa eivätkä kaikki kiinnostuneet pääse paikalle. Minullakin monet hyvät kirjamessut ovat jääneet väliin milloin mistäkin syystä. Viime vuonna kävin siellä ensimmäisen kerran ja nyt lauantaina toivon tapaavani ainakin muutamia muita bloggaajia.

Sitä ennen on vielä kotihommia luvassa. Viime aikoina meillä on sairasteltu (lapset), jatkettu lukemista (nyt Utahin jälkeen Sudanissa) sekä koverrettu perheemme ihkaensimmäinen kurpitsalyhty. Huomenna aion yrittää leipoa elämäni ensimmäisen amerikkalaistyylisen kurpitsapiirakan, johon tarvitaan kurpitsan ohella ainakin sitruunaa, inkivääriä, kanelia ja neilikkaa. Taikina on vielä hakusessaan: Muro- vai voitaikinaa? Vai kentis jotain muuta? Kurpitsan makuun tottuminen vie myös aikansa.

Mukavaa viikonloppua kirjamessumietteissä! Omalla kohdallani kaiken kruunaa maailman ihanin kirjanmerkki, jonka tyttäreni minulle antoi.

~Koti muuttaa muotoaan~

"Haaveilijoilla on kovat ajat", toteaa passikuvan mies suosikkielokuvassani Améliessa.

Minä olen luonteeltani täysiverinen haaveilija ja usein suunnittelen, mietin, unelmoin ja pohdin asioita ennen kuin saan tartuttua toimeen. Muutimme nykyiseen kotiimme, vuonna 2000 rakennettuun omakotitaloon, vajaa vuosi sitten. Jo silloin haaveilin vaaleasta keittiöstä, mutta vuosi meni ennen kuin saimme jättää ei-mitenkään-kaihoisat hyvästi vanhalle vihreälle. Viime viikolla mieheni ja appeni uurastivat autotallissa ja saivat aikaan yllä näkyvää jälkeä. Valon määrä keittiössä lisääntyi huikeasti! Olen aika tyytyväinen Vaniljataikinaan.

Nyt haaveilen taas pienistä muutoksista muualla talossa, mutta ehkä tyydyn hetkeksi huokaisemaan työhuoneeni prinsessakatoksen alla ja laskemaan vaikka päivänkakkaran terälehtiä.

~Kirjakoira~

Tänään ei blogeissa ilmeisesti kommentoida, ainakaan nyt päiväaikaan. Olen muutamista seuraamistani blogeista lukenut kommenttiongelmista ja toden totta, aamulla pariin suosikkiblogiini kirjoittamat kommenttini eivät ole menneet perille. Joten jos joku on  kommentoinut minun aiempia kirjoituksiani, vaikkapa Elävältä haudattuja, pahoittelen puheenvuorojenne puuttumista.

Ja koska ei kommentoida, ollaan sitten yhtä hiljaa kuin (työ)kirjakoirani, joka uskollisesti vartioi työhuoneemme kirjahyllyä. Nyt kesäaikaan enkä vielä ihan alkusyksylläkään aio paneutua tieteellisten kirjojen maailmaan, mutta marraskuussa pääsen vihdoin palaamaan tutkimukseni pariin.

Vaan nyt on vielä monta lomaviikkoa ja sen jälkeen muita hommia tiedossa. Tämä blogihiljainen kesäsateinen runon ja suven päivä vain vie ajatuksiani hieman oman tekstini tuottamiseen ja sain samalla innostuksen sisustaa uudelleen työhuonetta. Pitäkää minua yliromanttisena hörhönä, mutta suureksi ilokseni saan työhuoneeseeni nojatuolin ja sen suojaksi ihkaoikean prinsessakatoksen. Sitten tieteen maailmaan palatessani on hyvä rakentaa pilvilinnoja!

~PÄÄSIÄISEN VIETTOON~

Pääsiäinen on hiipinyt kotiimme pikkuhiljaa. Koska olemme huomenna aamulla lähdössä pääsiäisen viettoon Pohjois-Savoon, toivotan hyvää pääsiäistä jo nyt pääsiäistunnelmaisen kuvakavalkadin merkeissä. Meidän perheemme pääsiäisviikko on rakentunut näistä:

Pääsiäismunia! Ihanaakin ihanampia suklaarakeita. Koko perheen yhteinen suosikkimakeinen tälle kaudelle löytyy Leafin pussista. Ja kukas muu se pääsiäismunat munii, jos ei kukko!

Veikeästä Koiramäen Pajutallilta ostamastani pupupariskunnasta

Pääsiäisen symboleista. Tässä kohtaa haluan tähdentää, että vaikka minulla onkin tuo rakas matkaikoni, en ole ortodoksi. Pidän itseäni "varttiortodoksina" (paljon käytettyä varttikarjalainen-ilmaisua lainatakseni), koska isänäitini oli ortodoksi siirtokarjalainen ja nyt mummoni ollessa jo edesmennyt on minulla suuri ilo olla viisivuotiaan ortodoksitytön kummi. Matkaikonin sain vanhemmiltani, ja se on esillä kotonamme ympäri vuoden. Koristeisen pääsiäismunan on mieheni saanut lahjaksi kollagaltaan Joensuun vuosinamme.

Sekä tietenkin narsisseista ja täällä jo aiemmin esittelemästäni pääsiäiskranssista.

Luultavasti palaan pienellä ajankohtaan sopivalla päivityksellä pyhien aikana.
Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoilleni!
Toivottaa,
Lumiomena

~KOIRAMÄEN PAJUTALLILLA *~

Viikko sitten teimme perheeni kanssa retken Vantaan Riipilässä sijaitsevaan Koiramäen Pajutalliin. Pajutalli on ihana paikka, jonka pihalla voi kesät talvet kierrellä katsomassa mitä mielikuvituksellisimpia pajutöitä aina peikoista dinosauruksiin ja oikean kokoisista hevosista jokaiseen puutarhaan sopiviin pajupunontatöihin, kuten pajukaariin, koreihin ja kransseihin. Sisällä myymälässä on monenmoisia sisustustuotteita sekä ihanasti pullantuoksuinen kahvila. Onpa myynnissä "vanhanaikaisia" tikkunekkuja ja polka-karkkejakin. Olemme käyneet Pajutallilla muutaman kerran kesässä, mutta nyt suuntasimme sinne lumisena kevättalvena, jolloin tunnelma oli aika erikoinen, hieman epätodellinenkin. Kesääkin ehdin Pajutallilla pohtia ja mielessäni on taas monenlaisia puutarhaunelmia; En halua pihaamme "krääsää", mutta pajukaari, jossa kasvaisi jotain köynnöstä, voisi olla varsin suloinen!

Kotiin ostimme pääsiäisaiheisen kranssin, joka pääsi tänään ulko-oveemme. Lisäksi en voinut olla ostamatta kahta suloista kangaspupua, mutta pääsiäisen hengessä taidan esitellä ne vasta viikon kuluttua heti palmusunnuntain jälkeen. Ja huomenna koetan päästä taas hieman syvällisemmin kirjojen maailmaan :)