Puuta ja muuta

Puutarhamme rungon muodostavat vanhat omenapuut. Isoja puita, kuten koivuja, kuusia, mäntyjä, haapoja tai vaahteroita ihailen naapureiden puutarhoissa ja kaupungin puistossa. Sieltä ne sopivasti näkyvät meille ja antavat kivasti taustaa. Meillä on siis puu-tarha painon ollessa sanalla tarha. Tarhattuja puita, omenaa, päärynää, kirsikkaa, kriikunaa, tammi, pari erikoisempaa havupuuta ja pari koristepuuta. Näissäkin riittää haravoimista syksyisin, ja saan tuulen mukana kulkeutuvia koivun siemeniä ja lehtiä ihan riittämiin.

Tontti on reilu 1000 neliötä, eli meillä on täällä melko varjoisaa, ainakin paikoitellen. Kokoluokkaan jättiläinen sujahtavat omenapuistamme: Antonovka ja Bergius. Eka on monirunkoinen ja jälkimmäinenkin on haaronut kasvultaan leveäksi. Antonovkan halkaisija on ehkä 15 metriä, eikä Bergius jää paljoa kapeammaksi. Ikää niillä on n. 70 vuotta ja krempat on sen mukaiset. Molemmat tuottavat edelleen hedelmää ja yritän hoitaa niitä leikkaamalla kuivia oksia vuosittain.  Uuttakin kasvua ilmestyy välillä, mistä olen hyvin tyytyväinen.

Bergiuksen sydän on alkanut oireilla, ja mietin miten pitkään keskeltä lahoava runko jaksaa kannatella valtavat haaransa. Antonovka taas kurottaa yhä laajemmalle sivuhaarojaan, ja tiedän sen joku päivä repeävän liitoksistaan. Ehkä jonkin sortin kainalosauvaa pitäisi tarjota menoon. Viiraa tai ei, minulle sen rungot ja keskellä ammottava monttu tuovat mieleen Edvard Munchin Huuto-maalauksen muumion.

Kriikunat olen saanut työkaveriltani ihan ensimmäisinä vuosina, kun tänne muutimme. Ikää siis liki 20 vuotta. Niillä oli kova kohtalo joutua jänisten trimmaamaksi parina ekana vuonna, mutta ihan mukiinmeneviä puita niistä kasvoi. Siis tuossa yhdessä kohtaa on useampi taimi. Lähinnä rajaa kasvavan rungon olen ajatellut vielä kaataa syksyllä. Keväällä karsin kuivuneita ja suoraan naapuriin siirottavia oksia rankalla kädellä. Kriikunoita saamme enemmän kuin haluamme, joten kokonaisen rungon poistaminen ei sureta.

Japaninlikusterisyreeni on pelkästään kauneutensa vuoksi hankittu puu pihassamme. Ja sehän ei ole vähän. Odotan innolla kesäkuun loppuun sijoittuvaa kukintaa, sillä paljon kukkaterttuja näkyy jo muodostuvan. Viime vuonna se teki vain yhden ainoa kukkatertun, ja olin sen voinnista hyvin huolissani. Nyt näyttää tilanne taas normalisoituneen. Lupaan postata tästä enemmän, kunhan kukinta-aika lähestyy.

Toinen koristepuu on kasvimökin viereen istutettu Profusion-purppuraomenapuu. Hän ansaitsee myös oman postauksen joka kesä. Se on nyt ehkä noin 10-vuotias ja sen kasvussa on alkanut näkyä koristeomenille ominainen latvuston kaareutuminen vähitellen alaspäin. Toivon, että siitä tulee aikanaan sateenvarjon mallinen yleisilmeeltään.

Omassa luokassaan on tietysti tammi, jonka kasvuvauhti ja voima tuntuu yhä vain kiihtyvän. Siitä olen hyvin onnellinen ja riemuissani. Puu oli pieni taimi lasten kanssa sen istuttaessamme ja nyt sillä on ikää noin 30 vuotta. Muuttavasta ja rakkaasta tammesta kerroin aiemmin tässä postauksessa. Tammessa on jotain ikuista, lujaa ja pysyvää. Toivon sen elävän pitkään ja terveenä.

Omenajättiläinen Sokerimiron kaatui moottorisahan pauhuun pari kesää sitten. Kyllästyin sen imeliin, kitkeräkuorisiin omenoihin, jotka useimpina vuosina olivat pihlajanmarjakoin vioittamat. Kuorten kitkeryys johtui kuivasta kasvupaikasta, jotkut tiesivät. Sokerimironia saan kiittää varjopuutarhani penkereiden paksuista rungoista. Kanto on yhä edelleen maassa ja halkaistu runko sen molemmin puolin merkkaamassa portinpaikkaa tulevaan ruusutarhaan, jonka valmistumisen ajankohdasta ei ole tietoa. Kaadettu omenapuu jätti ruusuja varten lämpöisen paikan iltapäivän ja alkuillan auringossa.

Koska Sokerimironia ei enää ole, pääsee tontin laidalla kohoavat timanttituijat ja erityisesti niiden välistä kasvava japaninhemlokki paremmin esiin. Hyvä niin. Ennen omenapuun poistamista en ymmärtänyt, miten paljon se jätti peittoonsa. Jatkossa istutan jotain köynnöstävää tai pensasmaista kasvia, mikä ei peitä hemlokkia. Japaninhemlokki oli myös hyvin pieni taimi, kun sen istutin. Jossain vaiheessa vuosien jälkeen iloitsin, kun se alkoi pitää puoliaan juhannusleinikeille. Nykyisin mittaa on ehkä reilu 2 metriä ja ikää n. 15 vuotta. Tänä keväänä siinä on pitkät vuosikasvaimet. Se on ihan selvästi nauttinut toukokuun sateista.

Suurin piirtein samoihin aikoihin istutin syreenien suojaan kanadanhemlokin. Vasta viime vuosina sitä on voinut kutsua puuksi, niin hentoinen ja rentokasvuinen se on. Toukokuun ukkos- ja sademyräkkä katkaisi sen takaa varjostavan syreeninrungon. Juuri sen, jonka kanssa olin arponut, kaataako vai ei. Emmin, koska syreeni antaa varjoa hemlokille ja syreeninrungon ympärillä luikertaa alppikärhö, joka vasta viime vuosina on alkanut tosissaan kukoistaa. Varovasti sinne siis jossain vaiheessa kesää sahan kanssa. Kanadanhemlokille se tietää enemmän valoa ja varmasti myös aikanaan paremmin tilaa juurille. Toivottavasti se on riittävän vanha ja kestävä tähän muutokseen. Onneksi kaatunut syreeni ei ruhjonut kanadanhemlokkiani!

Sitten on omenapuistamme jäljellä vielä Kaneliomena ja Valkea kuulas. Molemmat ovat alkuperäisiä puita tontillamme, eli sarjaa 70-v. Kanelista on puolet myrsky repäissyt maahan ja se on sittemmin toipunut ja kasvattanut kauniit kaarevat oksat joita japanilaisissa maisemissa näkee. Valkea kuulas taas rysähti kerralla kasaan rankkasateella, vain reilun metrin korkuinen piisku jäi kannosta törröttämään pystyyn. Varovasti korjasimme katkenneet ja kaatuneet rungot ympäriltä ja tuin piiskun pystyyn. Siitä on nyt n. 15 vuotta ja vahva maahan jäänyt juuristo on kasvattanut sievän uuden puun, jossa on tänä vuonna kukkia tasan niin paljon kuin mahtuu. Sen verran se kärsii lahoavasta kannosta juurellaan, että omenoita tulee vain joka toinen vuosi, mutta olen iloinen, että se on kumminkin selvinnyt hengissä.

Niin, ja onhan meillä vielä yksi vanha omenapuu: puolikuollut Syysviiru, jonka toivoisin kelottuvan pystyyn. Rakastan tätä huonokuntoista vänkkyrää ja mielessäni olen jo istuttanut sen juurelle jos mitä kärhöä tai köynnöskuusamaa. Miten hienon portin siitä saisikaan!

Itse olen istuttanut tontille kaksi omenapuuta; Pekan ja Grenmanin. Pekka on alle 10-vuotias, Grenman hieman vanhempi. Kai. Vuodet vierivät nykyisin niin tiuhaan, että ihan varmasti en uskalla sanoa. Pekassa on tänä vuonna jokunen kukka. Toivon, että se viimein alkaisi tehdä omenoita. Tähän mennessä olemme saaneet siitä yhden omenan, joka sekin oli postauksen arvoinen. Pekka on jäänyt tammen ja Antonovkan väliin, ja siitä on kasvanut korkeuksiin kurottava kapea omenapuu. Varjopuutarhassa kasvaa vielä alunperin anopin ostama perheomenapuu. Siihen on vartettu ainakin Huvituksen ja Kaneliomenan oksia. Sekin on matkustavaisia.

Varjomorelli ei voi hyvin. Siinä on jo usean vuoden ajan ollut alaosassa kuivia oksia, ja tänä keväänä niitä on melkein puoleen puuhun asti. Saattaa olla, että osa kuivuneista silmuista johtuu aikaisin alkaneesta keväästä ja heti perään tulleesta todella kylmästä säästä. Ehkä silmut paleltuivat, sillä nyt on joitain uusia silmuja auennut. Mutta ihan selvästi puussa on vuosittain enenevässä määrin myös rutikuivia oksia. Olisi kerrassaan harmi, jos varjomorelli kuolee vähitellen pois. Ehkä täytyy alkaa katsella sille korvaajaa.

Toinen kirsikkamme on arvoitus. Emme tiedä mikä se on lajiaan. Se vain itse päätti itää, valitsi jopa puutarhan parhaimman paikan, jota olin kaavaillut jollekin aralle aarteelle. Ensin se kasvoi varkain, huomaamatta, sitten annoimme uteliaisuuden voittaa. Arvuuteltiin, onko se kirsikka vai kriikuna. Kukkien ilmaannuttua se päätettiin jättää, ja nythän se on suorastaan valloittava. Uskon, että keskellä pihaa minkään pahemmin varjostamatta siitä kasvaa hyvin kaunismuotoinen puu. Kaksi pientä luumarjaakin se on jo tehnyt. Niin ylös, etten niitä yltänyt poimimaan maistaakseni, ja kun tulin tikkaineni, olivatkin linnut jo vieneet satoni.

Vielä on jäljellä Elokuun päärynä ja Aunen päärynä. Eka istutettu samoihin aikoihin kuin Varjomorelli, Aunen päärynä viitisen vuotta myöhemmin korvaamaan Forssin päärynän. Kiviympyrää rakentaessani jouduin sen hävittämään. Syynä ei niinkään ollut itse kiviympyrä, vaan joka kevät paleltuneet oksat. Aikani sitä katsoin, mutta sitten päätin hankkia kestävämmän lajin. Elokuun päärynän kanssa ei koskaan ole ollut ongelmia kylmän kanssa, ja se tekee joka vuosi pari kolme ämpärillistä pienen pieniä päärynöitä. Aunen päärynä nuorena on pienempisatoinen, ja usein sen hedelmät ehtivät pilaantua puuhun ennen kuin ymmärrän sadonkorjuuajan olevan käsillä. Molemmat kukkivat keväisin kauniisti, ja minulle riittäisi niiden pelkkä kukintakin.

Ihan olin unohtaa pihamme tulevan jättiläisen. Siemenestä kasvattamani hevoskastanjan soisin jo hieman pulskistuvan. Se on kyllä hyvin ahtaassa välissä Bergiuksen halauksessa vieläkin, vaikka Bergiuksen oksia keväällä leikkasin. Olen kylvänyt sen syksyllä 2013, eli kohta voin alkaa odottaa sen kukkivan.

Että sellaiset puut meillä. Mieli tekisi istuttaa lisää, mutta montaa paikkaa ei ole jäljellä. Millaisia varjostajia sinun pihallasi kasvaa?

 

 

 

 

 

Oksasahan käyttöä ja valokuvaamista

Ostinpa toissasyksynä jatkettavaan varteen oksasahan. Avot, sanon! Tähän asti olen pärjännyt kiipeämällä A-tikkaille niin korkealle kuin uskallan. Olen käyttänyt pientä pensassahaa tai kurotellut oksasaksilla. Korkeimpien oksien katkaisuun olen kaivanut esiin talon ruosteisen oksasahan about 50-luvulta. Hyvin silläkin sahaa, jos jaksaa hinkata, eikä jumita sahaansa taipuvan oksan myötä sahausuraan.

Pitkästä aikaa kevät, talviloma ja upeat kelit. Monta vuotta leikkaamattomana jököttänyt Bergius pääsi ensimmäisenä tuuheista takuistaan. Se on niin korkea, että jatkettavallakaan en ihan kaikkia haluamiani oksia saanut alas. Parempi olla ahnehtimatta liikaa kerralla, ettei se innostu kasvamaan vielä vanhoilla päivillään villisti oksapiiskuja. Tärkeintä oli, että naapurin puolelle työntyvät oksat on sahattu pois ja latvus on nyt huomattavasti ilmavampi ja kevyempi. Myös hevoskastanja sai tilaa, kun Bergius ei enää hengitä sen niskaan. Löysin jopa uuden näkymän, jota ei ennen ole ollut puutarhassamme. Pieni rako tuijalta toiselle avautui ihan vahingossa.

 

 

Seuraavana lähti monta liki vaakasuoraa kriikunan oksaa rajalta. Keväällä ei pitäisi leikata kriikunaa, mutta saattaapi olla, että seuraavaksi saha osuu sen tyveen, niin lähellä naapurin rajaa puu kasvaa. Jäisi jäljelle kumminkin vielä toinen kriikunapuu, ja marjoja on riittänyt yli tarjonnan.

Mikäs siinä sahatessa, kun korvalapuista virtaa tajuntaan Rottien pyhimys, Anneli Kannon upea kirja Hattulan 1500-luvun kirkon sisätilojen maalaamisesta. Miten eläväksi hän on saanut historian! Ehdottomasti lukemisen/kuuntelemisen arvoinen teos. Kuunnellessa oksapino kasvaa, kroppa alkaa varoitella ja tyytyväisenä jään keinuun ihailemaan työn tulosta ja kevättä.

Uusi päivä ja uutta oksaa poikki. Vanhoista oksista aloitin, mutta myös Antonovka on päässyt ylileveäksi. Vanhuuttaan oksat ovat painuneet ja tien puolelta alkavat hipoa jo katupenkkaa. Ei siinä muu auttanut, kuin pätkäistä tuoretta oksaa poikki. Saa pensasaitakin enemmän valoa. Samoin likusterisyreeni sai elintilaa. Selvästi se onkin hakeutunut Antonovkasta hieman kauemmaksi valoon ja on kasvanut kieroon. "Kieroutunut" likusteri-parka. Viime keväänä se teki yhden ainokaisen kukinnon. Toivottavasti se ei täysin tyrmistynyt tungettelijasta, vaan valoa saadessaan toipuu taas entiseen kukkarunsauteensa.

 

Seuraavana on vuorossa Syysviiru, puu jonka kaatoa olen vetkuttanut jo usean vuoden. Olen kahden vaiheilla sen kanssa. Joko juuresta poikki ja runko kukkapenkin reunukseksi tai sitten jotain ihan muuta. Se muu on vasta kehkeytymässä. Joka tapauksessa puu tekee kuolemaa sinnikkyydestään huolimatta. Ihmekös tuo, jos vilkaisee sen runkoa. Leikkelin kaikki kuivat oksat pois ja kauniin kiemuraiset oksat pääsivät esiin.

 

Oksakasat alkavat olla jo korkeita. Jonkun pitäisi saada ne katoamaan. Suorimmista leikon tukipuita ja -keppejä, osan pätkin aitavärkiksi ja osasta tulee aineksia ötökkäkotiin. Loput haketan ja käytän katteena. Mutta ei tässä vielä kaikki. Syreeniaitaan jäi viime kesänä jokunen hutera runko, jotka vielä on poistettava. Ne katkottuani tiedänkin, mitä teen loppuloman. Mutta ensin kuvaan kevättä, kuuntelen peipposten liverrystä ja lokkien kirkunaa.

 

Krookuksia tottakai. Jokunen mehiläinen ja kimalainenkin oli jo hereillä, ja nokkosperhosia näin useita. Kevätkaihonkukkaa, esikoita, tummakurjenpolvea, narsisseja tulollaan. Pioneja ja särkynyttäsydäntä alullaan.

 

Tästä se taas alkaa. Toivottavasti tulee ihana kasvukausi.

Mitä sinä suunnittelet ensi kaudelle?

 

 

Hevoskastanjan vauhti

Hevoskastanjan runkoja en joka päivä pistä poikki, joten kokeilin mitä tapahtuu, kun ne laittaa vesiastiaan ja vie sisälle lämpöön.

Oksien silmut olivat tiukasti supussa, pinnat ympäriinsä paksun tahmean meden peitossa. Miten mehiläiset selviävät siirapista juuttumatta kiinni? Utelias olin, ja käteeni osunut tahra maistui makealta. Yksi oksa kierähti hiuksiani vasten ja tiesin, että öttiäisille silmut ovat sankaritekojen paikkoja.

Missä on talon kaikki syvät astiat? Tyydyin viimein reiättömään kukkaruukkuun, jonka suu oli tähän tarkoitukseen turhan leveä. Hevoskastanjan tahtia ei haitannut siirottaminen lievässä kulmassa, niinhän ne ovat luonnossakin.

Kolmen vuorokauden kuluttua vihreä untuvikko puhkaisi kuorensa.

Viiden vuorokauden kuluttua lehdet puhkesivat.

Silmujen karvat suojaavat herkkää versoa.

Viikon kuluttua hevoskastanjan oksissa on täydet lehdet.

Onneksi kevät ei tule näin vauhdilla. Voisi mennä sivu suun, ohi silmien ja kuuroille korville yhdessä viikossa. Miten hyvä onkaan, että keväästä saa nauttia vähitellen.

Kiinnosti tietää, mitä hevoskastanja on kiinaksi ja löysin Harvardin yliopiston englanninkielisen China flora -sivuston. I was interested in what Aesculus hippocastanum were in Chinese and found a new website. 我要知道Aesculus hippocastanum是什么用汉语和找到了用作链接。

 

Konttaamisen jalo taito | Noble art of crawling | 高贵艺的爬

 

Hevoskastanja, Aesculus hippocastanum

  

Kaivat kärhöille kuoppaa syvemmälle kuin laki sallii tai selkäsi antaisi periksi. Kurotat ja varot samalla polkemasta jalkojesi juuressa olevia kasveja. Puutarhanhoito on usein venymistä vartalon äärirajoilla. 

You dig a pothole for clematis deep enough (in Finland clematis needs about 50 cm soil on it to survive at winter cold) and your back meets the limits. You reach and at the same time you beware of trampling plants on your feet. Gardening is often stretching at extreme limits of your body.

你铲足够深坑洞，你要种Clematis (在芬兰Clematis要五十厘米土地下，所以冬天很冷)和你背知道限。你达到和同时谨防践踏花草在你双脚的旁边。常常园艺是蹲下在你人体伸长的极限。

Tammi, Quercus robur

Konttaamalla pääsee pidemmälle. Neliveto päällä ylettyy, kun pääsee hyödyntämään koko vartalonsa pituuden. Tasapainoilukin on helpompaa neljällä kuin kahdella raajalla.

By crawling you reach further. On all fours you reach more, when you can utilize your whole body. Even your balance is better on four than on two limbs.   

爬行你达到更多。用你四肢你达到更多，所以你可以利用你一身。还你的平衡 更好利用四肢比用两肢。

Loistoesikko, Primula Polyantha

Seuraukset ovat kaksijakoiset: saa paljon aikaiseksi, mutta jälkipyykki on melkoinen. Housunpolvet ovat kuin pahaisella pojanviikarilla. Lasten ollessa pieniä, ihmettelin miksi tyttölapselta liikeni housut kasvun myötä uudelleen käytettäväksi sukulaislapsille tai kirpputoreille, mutta pojan housuissa ei ollut polvien kohdalla enää mitään jaettavaa. Toinen meni ja nuohosi joka kolon, toinen istui nenä kirjassa ja löysi maailman sitä kautta.

Consequences are twofold: better results, but a lot of laundry later. Your trousers are like a rascal boy had used those. When our children were small, I wondered why daughter’s trousers could be given forward to relative kids or second hand shop, but on son’s trousers there was nothing left to share. The other researched every hole and the other found the whole world by sitting her nose on a book.

后果是双倍：更好效果，可是然后有许多洗衣。你的裤子一样坏包儿用了。我们孩子小了，我惊奇，为什么女儿的裤子可以给亲人的孩子还是到旧货市场，但是儿子的裤子没有什么给。另一查了每个坑洞，另一看书了和这样找到了全世界。

Kriikuna, Prunus domestica subsp. insititia

Enää en puutarhaa hoitaessani selviä pelkästään kyykkimällä. Vai liekö se kyykyssä vietetyn ajan pituus, mikä pistää selkää oikomaan? Joskus olen kyykyssä, sitten kontallani, sitten istun tukevasti takamuksellani, sitten kurottelen takamus pystyssä, kohta varmaan loikoilen kyljelläni kukkapenkin vierellä. Mitä väliä! 

I can’t do anymore gardening only by crouching. Is it only length of time spent at same position, which makes you to stand up and straighten your back? Sometimes I crouch, then crawl, then sit on my rear end, then reach standing bottom up and soon possibly I loll beside a flower bed. Who cares!

我不在可以做花园的工作只蹲下。只所以长时间在一个体委吗，你要起来和挺身？有的时候，我蹲着，然后跪着，然后稳稳地坐着，然后我屁股撅着的够东西，我估计我待一会可能会斜躺在花盆边上。那没什么！  

Mielenkiintoinen valo. Interesting light. 有意思的光。

Joskus ovat polvet mustelmilla, kun oikein läheltä yritän kuvata kasveja. Aina en tule touhutessa katsoneeksi, ja osuu kivi tai oksanpätkä polven alle.

Sometimes I get bruins on my knees, when I try to photograph plants near enough. Can’t always check, are there stones or branches under knees.

膝有熊瞎子，何时我尝试近足够照片花卉。我不可以总是查看，这里可能石头还是枝膝下。

  

Kirsikka, Prunus cerasus 'Varjomorelli'

   

Mutta jos ei kumarru, kurkota ja tunge naamaansa mahdollisimman lähelle, ei mitään huomaakaan. Moni asia on läheltä ihmeellisempi. Ihan pieniä taimen alkuja ei edes katso ohi kävellessään, ellei hieman taivu lähemmäksi. Täytyy pysähtyä niitä ihmettelemään.

But if you don’t bend at all, reach to or put your nose as near as possible, you notice nothing. Many things are more amazing when looked nearby. You don’t have a glance on tiny plants when passing by, if you don’t bend a little. You have to stop to wonder those.

但是我并不弯，达还是出你鼻尽近，你不理。许多同时更了不起，你近看。但是你走过，你不理小花草，除非弯一点儿。你得息了不起那些。

Koristeomenapuu, Malus purpurea 'Profusion'

Niinhän se on elämässäkin. Moni asia jää kokematta, ellei siihen vaivaudu perehtymään. 

So it is in life too. Many things are not undergone, if you don’t bother to have a closer look at those.
这是也一样生活。许多同时不享受，除非你不计较看看近那些。