Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehitähti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehitähti. Näytä kaikki tekstit

9. joulukuuta 2018

Toinen adventti ja vastustamaton mehitähti



Kävin kukkaostoksilla eilen. Oikeastaan hankin jo joulukukkani. Ei haittaa vaikka ostin ne etuajassa, sillä varsinaisen joulun vietän taas töissä. Joulun jälkeen on neljä vapaapäivää, joiden jälkeen menen sitten vuodenvaiheeksi töihin.

Päätin myös etsiä mehitähtiä, joista Riina Versoja Vaahteramäeltä- blogissa kirjoitti niin inspiroivan postauksen. Joulukukkien seassa oli useitakin, mutta niihin oli laitettu jotain blingbling- maalia. En oikein sellaisista tykkää. Viherkasvipuolelta löysinkin sitten oikein komeita mehitähtiä ja yhden ison raaskin ostaa.


Istutin sen ihan tavalliseen valkoiseen ruukkuun. Se on todella komea, eikä se sen vuoksi kummenpaa minusta kaipaakkaan ;)




Loppuun vielä kurkistus kukkaostoksista. Niistä myöhemmin sitten lisää :)

Mukavaa sunnuntaita!