Edellisestä postauksesta inspiroituneena ajattelin julkaista kuvia takapihan pienestä liuskekiveyksestä ja sen vieressä olevasta perennaryhmästä. Alla olevassa gif-animaatiossa on kaksi ekaa kuvaa ensimmäiseltä keväältä 2015, seuraavana keväänä asetettiin liuskekivet paikoilleen, viimeinen kuva on viime kesältä. Paljon kaivamista ja kärräämistä, mutta ehdottomasti oli vaivan arvoista ;)
Tänne takapihalle halusin istuttaa violettilehtistä syyskimikkiä, siksi täällä ajattelin hieman sopuisaa värimaailmaa.
Syyskimikin pariksi sopii mainiosti tummakurjenpolvi, sen lehdissä on samaa violettia sävyä. Ja kukinta sopii värimaailmaan loistavasti. Alla oleva kuva vähän hassusta kuvakulmasta, taustalla näkyy toisia istutusalueita.
Puutarhakoiran vuoksi etualalla näkyy ihmeviritys, joka estää koiraa oikomasta kulmassa olevan istutuksen yli...
Syyskimikkien toisella puolella kasvaa ihana isotähtiputki. Pitkä hujoppi reunassa on siro keijuängelmä.
Sirot akileijat kasvavat istutusalueen takaosassa nurmen puolella. Akileijat tahtoo vähän ränsistyä kukinnan jälkeen, joten on kivempi ettei se ole ihan keskeisellä paikalla ;)
Tässä alueessaa kasvaa siis syyskimikkiä, tummakurjenpolvea, kuunliljaa, isotähtiputkea, morsiusleinikkiä, palloesikkoja, varjorikkoa, akileijaa, keijuängelmä, arovuokkoa, nyppykurjenpolvea, kevätesikkoa...Saattaa joukossa olla vielä joku muukin, ei tämä minulla niin tarkkaa ole :)
Pihaa on täällä takapihalla tehty pala kerrallaan, joten tässäkin istutusalueessa on osa perennoista hieman valssanneet eli vaihtaneet paikkaa. Nyt kait ne olis sijoillaan ;)
Mukavaa torstaita!