Sivutiellä

Enid Blyton: Palaneen talon salaisuus WSOY 1998 (1962) Suom. Lea Karvonen Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Ha! Lajissaan viihdyttävä. -           Kuulkaa, sanoi Kris äkkiä. – Kuulkaa! Minä sain aatteen! Kris sai usein aattita eivätkä ne hullumpia olleetkaan. Kaikki katsoivat odottavina häneen. -           Minkä aatteen sinä nyt sait? kysyi Larry-veli. -           Me ryhdymme etsiviksi! sanoi Kris. – Me yritämme itse ratkaista, kuka sytytti tuvan palamaan. -           Etsiviksi! sanoi Bes haaveksien. – Voi, miten tahtoisin olla oikea etsivä. Olen varma, että olisin kauhean hyvä. Muuan huvimaja palaa, ja naapuruston lapset perustavat etsiväkerhon. Taattua lastenjännitystä. Viisikot kuuluivat elämääni alakoulussa, mutta tuon monikymmenosaisen sarjan ohella muistan hullaantuneeni v...

Muutama päivä sitten kerroin aikovani esitellä lukutottumuksiani muutenkin kuin kokonaisteosten (merkityksessä 'kirjat') osalta. Romaanit, tietokirjat, runot ja näytelmät eivät suinkaan ole ainoita tekstejä, jotka herättävät lukijassaan ajatuksia, vaan arki täyttyy mitä erilaisimmista teksteistä.  Aloitankin Äikänopen tekstibongaus -juttusarjani tekstillä, jonka voinee määritellä kolumniksi (vaikka HS käyttääkin termiä Näkökulma). Kyse on Suvi Aholan tekstistä Viisikkokirjatkin todistavat, että maailma on lapsille julma , joka on julkaistu Helsingin Sanomissa 24.7. Ahola pohtii Blytonin Viisikko-sarjan avulla lasten lukutottumuksia ja ennen kaikkea aikuishahmoja lastenkirjallisuudessa.  Kelläpä ei Viisikosta kokemuksia olisi! Itse ahmin Blytonin tekstejä 10-11-vuotiaana, ja innostus näkyi leikeissäkin. Kuljin metsässä leikkimässä Viisikkoa, ja usein leikkitoverinani oli äitini. Hänelle lankesi toistuvasti (vain ja ainoastaan) Timin rooli. Äidin mukaan komentelin myö...