Sivutiellä

  Rachel Cusk: In the fold Fber & Faber 2019 (2005) Paikka, tila ja syrjä ovat Cuskin romaaneille tyypillisiä teemoja, ja olen kirjoittanut niistä aiemmin täällä. Myös In the fold on monella tapaa paikkaan keskittyvä kirja. Romaanin minäkertoja Michael on opiskeluaikoinaan tutustunut Adamiin ja tämän yleelliseen lammastilakotiin englantilaisella maaseudulla. Vuosikymmentä myöhemmin hän palaa Adamin luo auttaakseen tätä lampomiskiireissä. Adam on joutunut tilatöihin isänsä sairastuttua, eivätkä muutkaan perheenjäsenet ole entisellään.  "At my age, you had to belong somewhere, even if it was on Lisa's train", Adam kuvailee. Ihminen etsii paikkaansa, ja keski-iässä pitäisi olla vakiintunut, asettunut aloilleen. Paikka, place, liittyy In the foldissa olennaisesti ihmisen yhteiskunnalliseen paikkaan, jota Cusk henkilöhahmoillaan tutkii. Nuori Michael ihailee Hansburyjen yleellistä elämää mutta saa sittemmin huomata myös kulissit.  Sana place esiintyy kirjassa usein ja kiin...

Vuosi 2022 oli minulle uuteen suuntautumisen aikaa. Edellisenä syksynä olin alkanut ottaa kirjoittamiseni vakavasti, ja vuonna 2022 kirjoitin esseekäsikirjoitukseni valmiiksi (siinä merkityksessä, etten koe tarvetta työstää sitä enää itseäni varten). Kirjoittamisen onni ja ilo valui lukemiseeni: löysin kirjoittamisoppaiden ilon, luin kirjailijamuistelmia ja yritin imeä itseeni kaiken, mitä kirjoittamisesta ja sanoista vain pystyin lukemaan. Niinpä vuoden 2022 tietokirjasuosikkini liittyvät pitkälti kirjoittamiseen ja omien tekstieni aiheeseen eli äitiyteen. Genrejaottelu on tässä lepsu, ja monen kohdalla mietin sopivaa kategoriaa, mutta tässä nyt kuitenkin tieto-, muistelma- ja esseekokoelmieni suosikit. Tietokirjat: 1. Jenny Kangasvuo: Bi- ja panseksuaalisuus Bi- ja panseksuaalisuus  oli minulle niin merkittävä lukukokemus, että palasin lopulliseksi muuttuneelta blogitauolta kirjoittamaan pitkän postauksen teoksesta. Kangasvuo tekee väitöskirjaansa perustuvassa teoksessa tarkkaa t...

Vuosi 2022 oli yllättävän hyvä kirjavuosi, vaikka siihen mahtuikin jaksoja, jolloin lukeminen tahtoi jäädä. Kirjoitin enemmän kuin koskaan, mikä vei aikaa lukemiselta, mutta enimmäkseen velttoilin lukunojatuolissani, koska väsytti, uuvutti ja masensi. Haasteista (henkisistä ja luku-) huolimatta tulin lukeneeksi 120 kirjaa, mikä on varsin mainiosti. Lukutilastoja olen esitellyt IG:n puolella , ja tässä postauksessa ajattelin tarttua joihinkin suosikkeihin. Koska olen höveli tähdittäjä ja vitosen kirjoja oli yli kolmekymmentä, päätin valita parhaat muutamasta eniten lukemastani genrestä tai ehkä pikemminkin kategoriasta, joiden nimeämisen suhteen lienen yhtä höveli kuin pisteyttämisessäkin.. P.S. Miten kuvittelin alun pitäen kirjoittavani nämä kaikki Instagramiin, postauksiahan olisi pitänyt julkaista miljoona, sillä tämä teksti on pitkä kuin nälkävuosi... No joo. Mites blogipostaukset aloitettiinkaan? Jospa vaikkapa romaaneilla.  TOP 5 romaanit vuonna 2022 1. Iida Rauma: Hävitys Kir...

  Raisa Lardot: Pikku äiti  WSOY 2003 Pikku äiti alkaa äidin hautajaisista. Romaanin minäkertoja aistii, ettei äiti edes haudan takaa halua häntä lähelleen. Suru ja kauna kietoutuvat toisiinsa. Pikku äiti on yritys hahmottaa tarinaa edesmenneelle äidille, joka oli yhtäältä väkivaltainen ja pelottava, toisaalta vakavasti traumatisoitunut, muiden kaltoinkohtelema nainen. Lardot käsittele romaanissaan taitavasti sekä äitiyttä että tyttäryyttä. Tyttäryys painottuu teoksen ensimmäisessä osassa, jossa minäkertoja kuvaa tuntojaan väkivaltaisen, vähättelevän, mitätöivän äidin lapsena. Tähän osioon uskon monen voivan samastua. Minä laitoin muistiin lukuisia kohtia, mm. tämän: Jo romaanin alussa ilmenee, ettei minäkertoja tiesä äidistään paljoakaan. Tämä on vain ynähdellyt yksittäisiä asioita elämänhistoriastaan. Niinpä minäkertoja ottaa kuvittelun osaksi historiansa hahmottamista. Tapahtuiko näin vai näin? Minäkertoja haluaisi tietää ja muistaa, mutta äiti vetää suun viivaksi. Romaanin...

  SV: väkivalta, trauma, r/iskaus Édouard Louisin romaani Väkivallan historia käsittelee traumaa ja raiskausta, sitä, miten uhrin tarinaa kerrotaan ja miten uhrin läheiset ja yhteiskunta väkivallasta puhuvat. Tämä kirja on raaka ja triggeröivä, en suosittele herkimmille, mutta silti siitä tuli yksi lempikirjoistani, niin taitavasti Louis traumasta kirjoittaa. Minulle Väkivallan historiassa tärkeää oli se, miten se käsittelee traumaa ja väkivallan merkitystä yksilö- ja yhteiskuntatasolla. Jo romaanin alkupuolella Louis kirjoittaa, miten oikeusprosessi pakottaa uhrin kertomaan tarinaansa yhä uudestaan, ja samalla, kun hänet määritetään tarinansa kautta, hän ei pääse osalliseksi tarinan todellisuuden arvioinnissa. Louisin romaanissa äärimmäisen kiinnostavaa ovat sen kertojavaihdokset. Kuka puhuu ja kuka kertoo? Teos alkaa kohtauksella, jossa Édouard salakuuntelee siskoaan, joka puhuu veljensä raiskauksesta. Sisko onkin äänessä yhtenään: toisaalta siskon ääni tuntuu sijaisstraumatisoit...

Jani Toivola: Kirja tytöstäni WSOY 2018 217 s. Pisteitä: 5/5 Jani Toivolan omaelämäkerrallinen Kirja tytölleni  on parhaita, ellei paras, lukemiani kuvauksia vanhemmuudesta. Se tallentaa vanhemman epävarmuuden, elämänmuutoksen pelottavuuden, lapsen kanssa kasvavan uskalluksen ja pienistä hetkistä löytyvän varmuuden. Se muistuttaa, miksi vanhemman on tärkeä hoitaa itseään, ja puhuu kauniisti siitä, miten vanhempi löytää oman tapansa olla vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa.  Peloista ja esteistä huolimatta olin raivannut tietäni eteenpäin ja löytänyt luottamukseni omaan tarinaani. Olin tunnistanut ne puolet, joita halusin itsessäni vaalia. Sitten tuli vanhemmuus ja torni alkoikin huojua. Yhtäkkiä aloinkin taas kysyä muilta lupaa omille valinnoilleni. Aloin uudella tavalla vertailla, kilpailla ja kadehtia. Toivoa itselleni toisenlaista elämää. Ei ole salaisuus, että äitiys- ja vanhemmuuspuhe on usein kaksinapaista ja jaottelevaa, syrjivää ja syyllistävää. Äidiksi ja vanhemmaksi t...

Olo-, tunne- ja työtilat konkreettisina ja abstrakteina koronaviruksen aikaan Tänä keväänä olemme kaikki joutuneet elämään enemmän tai vähemmän muutostilassa. Koronavirus on aiheuttanut sen, että on pitänyt siirtyä vanhasta elämästä uuteen, vanhoista tavoista uusiin. Koronakevät onkin pakottanut väkisinkin ajattelemaan paikkaa, tiloja ja niiden merkityksiä. Yhtäkkiä se ympäristö , jossa on aiemmin viettänyt aikaansa, on kaventunut kokoelmaksi vaarallisia paikkoja , joista saattaa saada koronatartunnan. Monen turva paikat  ovat kadonneet. Enää ei pääse kuntosalille, kirjastoon, paikallis nähtävyydet on suljettu, eikä kotoa voi kadota mihinkään.  Etuoikeutettuja ovat ne, joilla on jokin paikka, jossa olla - koti, ja siellä kotona on paikalla  joku toinen, jonka kanssa viettää aikaa. Mutta kun korona on sulkenut yhteiskunnan, yhtäkkiä useimmat ovat joutuneet huomaamaan, että oma elinpiiri on kaventunut. Koti ei ole kaikille turvallinen, ja vaikka olisikin, sama...

Minut hyvin tuntevat - tai Instagramiani viime aikoina seuranneet - tietävät, että lapsuuden lempikirjojani olivat L.M.Montgomeryn Anna -sarja. Rakastin niiden ylenpalttisia luontokuvauksia, Annan vilkasta mielikuvitusta ja romanttisia luontokohteille annettuja nimiä. Sekä tietysti Gilbertiä! Runotytöistä ei koskaan tullut minulle yhtä rakkaita, vaikka luin tyttökirjahuumassa nekin - ehkä kuitenkin vain kerran. Nyt maalis-huhtikuussa, kun kaipasin lohtua ja tuttuutta elämääni, päätin lukea Runotytöt uudestaan - ensimmäinen osa oli ollut pitkään kesken, enkä enää muistanut sarjasta muuta kuin Annoja melankolisemman tunnelman.  Nyt uudelleen luettuina Runotyttö-kirjat näyttäytyvät sarjana, joka paranee ja kasvaa loppua kohti. Lapsena muistan pitäneeni sarjan avauksesta Pienestä Runotytöstä : siitä, miten nuori Emilia istuu vinttikamarissa kirjoittamassa kirjeitä isälleen (minä kirjoitin päiväkirjaa pehmolelulleni). Runotytöt eivät ole yhtä juonivetoisia kuin Annat: Emilia ...

Petri Tamminen:  Meriromaani Otava 2015 Kansi: Piia Aho 142 s. Pisteitä: 5/5 Ei käyne kieltäminen, että koronavirus on aiheuttanut maailmanlaajuisen kriisin. Jälkeenpäin voinee puhua myös jonkinlaisesta sukupolvitraumasta. 90-luvun lamaan syntyneenä tuntuu hurjalta, että oma lapsi syntyy tällaiseen pelottavaan maailmantilaan. Epätoivon, huolen ja pelon keskellä on pitänyt määrätietoisesti etsiä lohtua, ja yksi paikka, josta olen sitä löytänyt, on tuttu kirjallisuus.  Petri Tammisen pieni Meriromaani  on minulle Muumilaakson marraskuuhun  rinnastuva lohtukirja. Meriromaanin elämänviisaus ja lyhyet, toteavat virkkeet tuovat, jos eivät toivoa niin ainakin turvaa tilanteeseen, jossa maailma myrskyää ja ihmisiä uppoaa myrskyjen mukana. Meriromaani  on myös monella tapaa ajankohtainen kirja: se kertoo kriiseistä ja niistä selviytymisestä.  Meriromaanin  päähenkilö on Vilhelm Huurna, josta kasvaa kapteeni. Merionnea Huurnalla ei ole, va...

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Siltala 2019 280 s. Kansi: Arla Kanerva Pisteitä: 5/5 Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys olisi jäänyt lukematta, ellei muuan kirjagramtuttu olisi suositellut sitä niin lämpimästi. Se, mitä on mainostettu paasilinnalaisena veijariromaanina, ei kuulostanut yhtään minun jutultani - huomaan lukkiutuneeni liiaksi ajatukseen siitä, etteivät valkoisten miesten teokset puhuttele minua.  Miten väärässä siis olinkaan! Pienen hauen pyydystys on monella tapaa ihastuttavaa kaunokirjallisuutta. Romaani lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa Elina on tullut kotiseudulleen Itä-Lappiin pyydystääkseen hauen; perässä tulee poliisi Janatuinen, jonka tehtävä on napata Elina.  Romaanin alussa minua viehättää erityisesti luontokuvaus: se kunnioittaa Lappia ja luonnon monimuotoisuutta. Lintuharrastajana minua ihastutti se, miten läsnä linnut - toki muukin luonto - on. Lukijan on helppo solahtaa Karilan kuvailemiin maisemiin ja pohtia omaa luon...

Vigdis Hjorth: Perintötekijät S&S 2019 (2016) 379 s. Suom. Katriina Huttunen Kansi: Elina Warsta Pisteitä: 5/5 Kun ihmiseen sattuu, hänestä ei tule kilttiä. Kun ihmiseen sattuu, yleensä hänestä tulee ilkeä. -- Vaatii kovaa työtä tehdä kärsimyksestä mitään sellaista mistä on hyötyä kenellekään, varsinkaan kärsivälle itselleen.   Toisinaan, joskus, kirja löytää luoksesi hetkellä, jolloin tarvitset sitä. Kirjan ei tarvitse käsitellä sitä, mitä itse käy elämässä läpi - riittää, että teos koskettaa jollakin tasolla. Toisinaan se on kieli, toisinaan sisältö, toisinaan se, mitä teoksella halutaan sanoa.  Vigdis Hjorthin Perintötekijät  on minulle teos, jonka luin juuri silloin, kun minun tarvitsi lukea se. Norjalaisen Hjorthin tähänastisena pääteoksena pidetty romaani kertoo perheestä, jolla on salaisuuksia, perheestä, joka on piilottanut salaisuuksia vuosikymmeniä. Romaanin minäkertoja on Bergljot, noin 50-vuotias nainen, joka joutuu kohtaamaan perh...

Riina Mattila: Eloonjäämisoppi Kosmos 2019 207 s. Pisteitä: 5/5 Tuolloin muistin traumastani jotakin, ääriviivat ja lyijykynällä raapustetun pohjapiirustusmaisen kehikon, en sen oikeaa sisältöä. Tarkemmin sanottuna en tuntenut traumaani: välillä jopa ajattelin, ettei sitä koskaan ollut tapahtunutkaan. Koska muistoni ei tuntunut todelta, käytin sitä jonkinlaisena tekosyynä pahaan olooni: sen illan yksi hajanainen muisto oli ainut konkreettinen asia, jonka kivulleni keksin, siksi sitä sopivan tilaisuuden tullen käytin. Helppoa se ei ollut. Haluaisin lähettää kirjailija Riina Mattilalle terveisiä: kiitos, että kirjoitat. Eloonjäämisoppi  on ehkä ensimmäinen suomenkielinen teos, josta löydän traumatisoituneen itseni - se kuvastaa todella monin tavoin sitä, mitä PTSD (posttraumaattinen stressi) on, miten se oireilee ja millainen prosessi traumasta toipuminen on.  Eloonjäämisoppi on Mattilan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos, joka yhdistelee informaatiota, muist...

Julkaisin viime viikolla ensimmäisen osan Helmet-haaste 2020 -postaussarjasta , jossa esittelen joitakin haasteeseen haastavimmista kohdista. Nyt on vuorossa neljä seuraavaa kohtaa. Mitä suunnitelmia sinulla on näiden kohtien varalle? 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja Entisenä kirjallisuudenopiskelijana minun pitäisi kai rakastaa tätä kohtaa, mutta en ole koskaan lämmennyt epäluotettaville kertojille. Usein tuntuu siltä, että en edes huomaa, jos kertoja on epäluotettava. Pienellä googlailulla löytyivät esimerkiksi seuraavat teokset, joissa voi havaita epäluotettavan kertojan:  Daphne Du Maurier: Rebekka Emma Healey: Elizabeth is missing Maria Peura: Valon reunalla J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa Hanya Yanagihara: People in the Trees Tuleeko teille muita mieleen? Mitä suosittelisitte? Omat suunnitelmat: Healeyn kirja on omassa hyllyssä - on ollut jo jonkin aikaa - joten tämä voisi olla hyvä kohta peitota tuo hyllynlämmittäjä. Myös  Rebekka ...

Helmet-haaste 2020 on täällä! Facebook-ryhmässä kävi tänä aamuna kova kuhina, kun uusia haastekohtia odotettiin julkaistaviksi. On ilahduttavaa seurata, miten paljon lukijaihmisiä Suomessa on ja miten kovasti haaste kiinnostaa. Haastekohdat löytyvät Helmet-kirjaston sivuilta , ja omaa haastettani voit seurata täältä. Tällä postauksella aloitan kolmiosaisen postaussarjan, jossa esittelen itselleni vaikeimmilta tuntuvat kohdat. Ajattelin listata kirjavinkeiksi sekä teoksia, jotka olen jo lukenut, että kirjoja, jotka voisin itse kuvitella lukevani haasteeseen. Olen siinä mielessä huono haasteisiin osallistuja, että yleensä en noudata suunnitelmiani. Mutta suunnitelmien tekeminen on kyllä hauskaa! 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti Suositukset: Moni suhtautuu ennakkoluuloisesti varsinkin klassikoihin. Niinpä tätä kohtaa varten suosittelen muutamia kotimaisia klassikoita, jotka ovat aliarvostettuja tai turhaan pelättyjä.  Kalevala Maria Jotuni: Huojuva talo ...

Kukka Ranta ja Jaana Kanninen:  Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta S&S 2019 363 s. Pisteitä: 5/5 Kukka Rannan ja Jaana Kannisen tietoteos Vastatuuleen on ehdottomasti vuoden tärkein suomalainen kirja. Se tuo esille liian usein unohdetun faktan - sen, että Suomi on ollut osa kolonialistista toimintaa. Suomessa kolonialismi on kohdistunut erityisesti saamelaisiin, ja tästä pakkosuomalaistamisesta ja saamelaisiin kohdistuneesta riistosta Ranta ja Kanninen kertovat vastikään ilmestyneessä teoksessaan.  Vastatuuleen  osoittaa, miten monella tavalla kolonialismi riistää uhrejaan. Yhtäältä suomalainen kolonialismi on ollut ja on edelleen ympäristöön ja elinoloihin kohdistuvaa: esimerkiksi Jäärata-hanke, jota aika ajoin yritetään edistää, tuhoaisi saamelaisten kotiseutualueen luonnon, rikkoisi useimmat paliskunnat ja vaikuttaisi siihen, miten ja missä porot pystyisivät kulkemaan. Myös kaivokset, tekoaltaat ja turismi ovat esimerkkejä siitä,...

Bernardine Evaristo: Girl, Woman, Other Hamish Halton 2019 452 s. Pisteitä: 5/5 Bernardine Evariston romaani Girl, Woman, Other  puhuttelee feministiä monin tavoin. Oikeastaan romaani on kaikkea, mitä intersektionaalinen feministi voi kirjalta toivoa. Teos esittelee 12 kompleksista, monimuotoista henkilöä, joista suurin osa on rodullistettuja ja naisia. Kaikki henkilöt elävät erilaisten identiteettien risteyksissä. Suurin osa kohtaa syrjintää tavalla tai toisella.  Girl, Woman, Other  ei ole juonivetoinen romaani, vaan sen keskiössä ovat erilaiset hahmot, joiden kautta Evaristo kuvaa rodullistettujen elämää nyky-Britanniassa. Teos jakaantuu neljään osaan, jossa kussakin on kolme lukua - kukin luku puolestaan antaa äänen yhdelle keskushenkilölle kerrallaan. Episodimaisissa, novellinkaltaisissa tarinoissa Evaristo esittelee, miten kukin hahmo elää ja millaisista taustoista hän tulee - intersektioiden kuvaaminen on ehdottomasti Evariston vahvuuksia.  Romaa...