Roosa Rentola: Kielestä kiinni Warelia 2019 137 s. Kansi: Enna Airik Pisteitä: 3/5 Omasta alastaan voi oppia paljon vielä yliopisto-opintojen jälkeenkin. Se käy esimerkiksi niin, että lukee Hesarista jutun forensisesta kielitieteestä ja alkaa miettiä, onko aika ajanut oman koulutuksen ohi. No, niin ei sentään ole - oikeuskielitieteestä ei vain juuri puhuta suomalaisissa yliopistoissa. Roosa Rentolan Kielestä kiinni. Kuinka kielentutkimusta käytetään rikosten selvittämisessä piti tietenkin lainata heti, kun sen julkaisusta sain tietää. Ei nimittäin tälle lingvistille ollut tullut mieleen, että kyse on oikeasti yhdestä kielitieteen haaroista - miten moniin asioihin sitä voisikaan erikoistua! Suomessa oikeuskielitiedettä - tai kielitieteen hyödyntämistä oikeudellisissa prosesseissa - ei ole juuri tutkittu eikä hyödynnetty, ja poliisiviestinnän asiantuntijana toimivan Rentolan teos on ensimmäinen laatuaan. Kielestä kiinni esittelee kahdek...