Sivutiellä

Instassa kiertää #yalukuhaaste2020, jonka ideana on lukea young adult -kirjoja ja yrittää saada bingorivi täytetyksi. Haaste on saanut minut lukemaan aiempaa enemmän nuortenkirjoja ja palaamaan muutamaan nuoruudenlemppariini. Harmi vain, että mikään seuraavista ei lopulta kolahtanut samalla tavalla kuin nuorempana. Anu Jaantila: Jenkkivuosi Sanna-sarjan eka osa Jenkkivuosi julkaistiin itse asiassa jo 1979, mutta muistelen lukeneeni nämä kertaalleen joskus varhaisteini-iässä. En enää muistanut kirjoista mitään! Nimensä mukaisesti teos kertoo Sannan vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvalloissa.  Odotin innolla, mutta rehellisesti sanoen ekan osan kerronta oli vähän kökköä ja selostavaa, ja toisinaan asiasta poikettiin toiseen niin, että kieli ei pysynyt vauhdissa mukana. Ilahduin eniten siitä, miten 70-luvun lopussa suomalaislukijoille esiteltiin amerikkalaisia juttuja - biljardia, avocadoja (c:llä totta kai!) Ja Valentinen päivää.  Vaikka tämä eka osa ei nyt ollutkaan oma suosikkini, ...

Minut hyvin tuntevat - tai Instagramiani viime aikoina seuranneet - tietävät, että lapsuuden lempikirjojani olivat L.M.Montgomeryn Anna -sarja. Rakastin niiden ylenpalttisia luontokuvauksia, Annan vilkasta mielikuvitusta ja romanttisia luontokohteille annettuja nimiä. Sekä tietysti Gilbertiä! Runotytöistä ei koskaan tullut minulle yhtä rakkaita, vaikka luin tyttökirjahuumassa nekin - ehkä kuitenkin vain kerran. Nyt maalis-huhtikuussa, kun kaipasin lohtua ja tuttuutta elämääni, päätin lukea Runotytöt uudestaan - ensimmäinen osa oli ollut pitkään kesken, enkä enää muistanut sarjasta muuta kuin Annoja melankolisemman tunnelman.  Nyt uudelleen luettuina Runotyttö-kirjat näyttäytyvät sarjana, joka paranee ja kasvaa loppua kohti. Lapsena muistan pitäneeni sarjan avauksesta Pienestä Runotytöstä : siitä, miten nuori Emilia istuu vinttikamarissa kirjoittamassa kirjeitä isälleen (minä kirjoitin päiväkirjaa pehmolelulleni). Runotytöt eivät ole yhtä juonivetoisia kuin Annat: Emilia ...

Joulunajan kirjojen valitseminen on aina yhtä ihanaa ja jännittävää - mitä valita mukaan lapsuudenkotiin joulunpyhiksi, mitkä kirjat toisivat parhaiten joulutunnelmaa? Tänä vuonna päätin ahertaa loppuun keskeneräisenä hyllyssä pölyyntyneen Annan perheen , ja jatkoin saman tien Sateenkaarinotkoon . Jälkimmäistä en ollut lukenut sitten nuoruusvuosieni (hah, kuulostanpa vanhalta!), joten oli mukava palata muistelemaan, mitä Blythen lapsille oikeastaan tapahtui.  Montgomery kirjoitti Annan perheen  jälkikäteen sarjaan, ja jollakin tavalla sen huomaa: teos ei viehätä samalla tavalla kuin alkuperäiset. Teos koostuu erinäisistä Blythen perheen lapsille tapahtuvista selkkauksista, ja ehkä uskollisen Anna-fanin on vaikea hyväksyä kirja siksikin, että Annan rooli alkaa tässä hiipua ja keskiöön nousevat hänen lapsensa.  Myös Sateenkaarinotkossa  päähenkilöinä ovat Blythen lapset ja näiden lisäksi kirkkoherran lapset. Sateenkaarinotko  on kuitenkin Annan perhettä ...

Heinäkuun puolessavälissä minuun iski lukujumi. Hiostavat helteet eivät edesauttaneet tilannetta: varsinkin kotona, jossa on tällä hetkelä noin 30 astetta, tuntui siltä, että aivot eivät kykene työskentelemään vaativien tehtävien parissa. Niinpä lainasin kirjastosta muutaman lapsuudenajan suosikkini: yhden The Mystery Clubin ja yhden Surkeiden sattumusten sarjan lastenromaanin.  Fiona Kelly: Kielletty saari, Mystery Club #3 Kielletyssä saaressa  mysteerikerhon kolme jäsentä, Holly, Tracy ja Belinda, matkustavat Hollyn tädin luo merenrantakaupunkiin. Kuinka ollakaan, tytöt eivät onnistu pysymään erossa seikkailuista, ja kohta he alkavat tutkia, mikä on vikana kielletyksi julistetuksi saaressa, maatilassa, jonka uudesta omistajuudesta kiistellään, ja muutamassa pelottavassa paikallisessa miehessä.  Vaikka Kielletyn saaren tapahtumat ovat jokseenkin epäuskottavia, on Kellyn kerronta reipasta ja mukaansatempaavaa. Mystery Clubissa virkistävää on, että kaikki pääh...

" - Te olette ollut liian onnellinen koko elämänne, rouva Blythe, sanoi kapteeni Jim harkitsevasti. - Luulisin juuri tämän seikan olevan syynä siihen, että te ja Leslie aina pysytte hiukan vieraina toisillenne. Tuo muuri aiheutuu niistä suruista ja huolista, joita Leslie on saanut kokea. Siihen ei hän taida mitään ettekä tekään - mutta muuri on olemassa, eikä kumpikaan teistä voi saada sitä kumotuksi." Palaan aika ajoin Motngomeryn Anna-sarjan pariin. Anna omissa kodissaan  on ollut minulla kesken jo hyvän tovin, ja halusin lukea sen nyt loppuun. Tyttösarjan viidennessä osassa Anna menee viimein naimisiin Gilbertinsä kanssa, muuttaa omaan haavemajaan ja kohtaa aikuiselämän. Kuten Annansa  tuntevat tietävät, Montgomeryn rakastettu kirjasarja ei jatku viattoman hyveellisenä ja pohjattoman onnellisena. Anna omassa kodissaan  eroaakin sävyltään sarjan aiemmista osista. Avioliiton myötä Annasta kasvaa aikuinen nainen, joka joutuu kohtaamaan aikuisen naisen surut, raska...

Kirjasto ja tyttökirjat ovat usein pelastajanani silloin, kun minulla on vaikea olo. Kun tällä viikolla tunsin oloni stressaantuneksi, etsiydyin lasten klassikkokirjahyllylle. Valikoin luettavakseni paitsi joitakin teini-iässä rakastamiani tuijalehtisiä, myös toisen osan Rauha S. Virtasen iki-ihanasta Selja-sarjasta.  Tapaamme Seljalla -romaani jatkaa siitä, mihin Seljan tytöt jäivät. Taas ollaan tuon idyllisen perheen luona: neljä tytärtä, isä ja kaikkien rakastama äitipuoli muodostavat perheen, jonka luokse lukija voi kerta toisensa jälkeen tavata. Seljan perhe saa vipinää kinttuihinsa, kun naapuriin muuttaa amerikansuomalainen Jerry. Lisäksi Rea ja isä uutisoivat perheenlisäyksestä, mikä jännittää tyttöjä kovin.  Tapaamme Seljalla on arkisen hyväntuulinen nuortenromaani, jossa ei paljon pahaa tapahdu. Kris, Margarita, Virva ja Dodo parantavat maailmaa ystävineen - Virtanen opastaa lukijoitaan pohtimaan, miten itse kukin voisi tehdä maailmasta paremman. Jerry herätt...

- Minä en kuulu enää tänne, Muumipeikko ajatteli. Enkä sinnekään. Minä en tiedä mikä on valveilla oloa ja mikä unta. Ja sitten hän nukahti heti paikalla, ja kesäiset sireenit levittivät ystävällisen, vihreän varjonsa hänen ylitseen. Aina silloin tällöin on mukava palata Tove Janssonin Muumi-kirjoihin. Tutustuin niihin kunnolla vasta opiskeluaikanani (joka, uskomatonta kyllä, on jo ohitse!), mutta sittemmin Muumi-romaaneista on tullut minulle varsin rakkaita.  Taikatalvea  en muista lukeneeni hyvään hetkeen - ja ehkä siksi yllätyin siitä, miten vahvasti Janssonin romaani käsittelee yksinäisyyttä. Talven saapuminen on allegoria sille, kun ihminen yhtäkkiä huomaa olevansa yksin maailmassa. Kaikki on valkoista, paljasta, uutta ja pelottavaa, tutut maisemat ovat muovautuneet kummallisiksi, ja kylmyys värisyttää sisältäpäin.  Taikatalvi  onkin Muumipeikon taistelukertomus. Kun peikko poikkeuksellisesti herää kesken talven, on järkytys suuri. Kukaan läheisistä ei...

Aira Savisaari & Pirkko Vainio (kuvat):  Hemppa Sanoma 1989 42 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma:  Känkkymäntyräinen! Olen viime päivinä lainannut alakuloon joitakin lapsuudenlempparikirjoja. Uppo-Nalle ilahdutti olemalla piristävämpi ja sympaattisempi kuin muistinkaan. Muitakin nallerakkauksia lapsuuteeni liittyy: esimerkiksi Otso-herran patoa  tavattiin meillä ahkerasti. Kaikkein rakkain tarina on kuitenkin Hemppa; kun ryhdyimme sitä muistelemaan, muisti äitini juonen lähes kokonaan. Kirjaa on siis luettu! Minä puolestaan elämöin muuan huudahduksella, joka on painunut muistini syövereihin: voi lirupuro ja hapantatti! Hemppa on kertomus nallekarhusta, siis Hempasta, joka on unohdettu saareen. Se herää sieltä likomärkänä, luulee olevansa kylpyhuoneessa ja ihmettelee, miten lehdet ja syksy ovat päässeet ammeeseen. Hauska, humoristinen ja vähän yllättäväkin aloitus johdattelee lukijan surullisempaan tapahtumaan, jossa Hemppa huomaa jääneensä kotimatkakyydistä...

Lapsi, 4 vuotta, avoimesti: Äiti, tehäänkö lapsia oikeesti niin, että... Äiti, säikähtäneenä: Öhöm. Jooo...Mistä sinä tuon olet oppinut? Lapsi, 4 vuotta, riemukkaasti: No Janoschista! Mutta sittenhän           tekin ootte isän kanssa tehny niin kaksi kertaa! Äiti, hämmentyneenä: Ai miten niin kaksi kertaa? Lapsi, 4 vuotta, näsäviisaasti: No minä ja mun veli! Janosch:  Pieni Panama-kirja WSOY 190 (1980-1982) Suom. Riitta Mäyrälä 140 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Hih. Hassuja kuvia. Tätä Janosch-viitteistä tarinaa kerrotaan aina silloin tällöin, kun tahdotaan muistella, miten uupumaton lukutoukka olin lapsena. En tiedä, miten Janoschin Äiti, mistä lapset tulevat? -teos on lähtenyt kirjastosta mukaamme, mutta niin vain äiti muistelee hämmentyneensä, kun tulin kysymään häneltä seksistä 4-vuotiaana. Totuus on kuitenkin, että varhaisimman seksuaalivalistukseni olen saanut Janoschin varsin suorapuheisesta lastenkirjasta - tottahan ...

Rauha S. Virtanen:  Seljan tytöt WSOY 1993 (1955) 241 s. Pisteitä: 4/5 Virvasta tuntui kuin hänessä olisi ollut kaksi ihmistä. Toinen oli voimakas ja kaunis - se osasi kirjoittaa, kuunnella musiikkia ja lukea runoja, se eli maailmassa joka oli täynnä ihmeellisiä värejä ja valoja, romantiikkaa ja satua. Toinen puoli taas oli kömpelö ja mitätön - änkytti tunneilla, kompastui mattoihin, tuskastui hiuskuontaloonsa, sai huonoja numeroita matematiikan kokeista ja suri katkerasti kesakoitaan. Naistenviikkoni huipentuu tänään tyttökirjaklassikkoon, joka on suomalainen vastine Louisa M. Alcottin Pikku naisille . Rauha S. Virtasen Seljan tytöt  muistuu mieliin lapsuusvuosilta, ja onnekseni sain lukea kirjan samoilla kansilla, joilla olen sen lapsuudessanikin lukenut. Hassua, miten tyttökirjojen kohdalla kaipaakin luettavaksi juuri sen alkuperäiskantisen teoksen.  Seljan tyttöjen  idea noudattelee Alcottin romaanista tuttua kerrontaa: Virtanen kuvaa neljän ...

Viime viikolla tein vanhempieni kanssa retken Länsi-Suomeen meren äärelle. Matkaa ennen piti luonnollisesti pohtia, mitä luettavaa otan mukaan. Päädyin meriaiheisiin kirjoihin, ja sitten muistin, että Uppo-Nallehan saapui Reetan luokse merta pitkin. Niinpä pakkasin laukkuuni lastenklassikon, joka on kyllä ollut lapsuudessani läsnä mutta josta ei muistanut juuri muuta kuin Uppo-Nallen peippospelon. Narulla kuivaaminen oli sekin painunut mieleeni, ja harmittelin, ettei lukemani teoksen kannessa ollut tuota ikimuistoista kuvaa. Uppo-Nalle  paljastui mitä sympaattisimmaksi lastenkirjaksi! Ilahduin ensinnäkin siitä, ettei teoksessa korostetasukupuolirooleja, vaikka ne taustalla näkyvätkin (isä tietää kaiken, äiti hoitaa kotia ja Reeta Uppo-Nallea). Toisekseen teoksen luvut ovat hyvin rakennettuja tarinakokonaisuuksia, joissa yksi seikkailu saadaan sekä aloitettua että päätettyä. Kun kuvia on teoksessa vain silloin tällöin, jää lukijalle aikaa visualisoida tarina itsenäisesti. ...

”En ole kunnianhimoinen tytöistäni sillä tavalla, että tahtoisin heille paljon rikkautta, hyvän aseman tai kuuluisan nimen. Jos rikkaus ja maine seuraisi hyvettä ja rakkautta, ottaisin ne kiitollisena vastaan ja iloitsisin onnestanne, mutta tiedän kokemuksesta, kuinka paljon todellista onnea voi olla pienessä kodissa, jossa jokapäiväinen leipä ansaitaan ahkeralla työllä ja jossa kieltäymykset tekevät harvat nautinnot sitäkin suloisemmiksi. Olen tyytyväinen nähdessäni Megin aloittavan vaatimattomasti, sillä ellen erehdy, hän tulee tuntemaan itsensä rikkaaksi omistaessaan hyvän miehen sydämen, ja se on parempi kuin suurinkaan omaisuus.” Kesänpiristyslistani rohkaisi minua lainaamaan jonkin lapsuusajan suosikkini. Koska viime kesänä vietin useammankin hetken ala- ja yläkoulusuosikkieni parissa, jouduin pohtimaan pitkään, mitä haluaisin nyt lukea. Louisa M. Alcottin Pikku naisia  valikoitui luettavaksi siksi, että vaikka tyttökirjaklassikosta pidinkin, ei siitä koskaan muodostunu...

Lapsuuteni kirjasuosikit -, Uudelleen luettua - ja Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteet innostivat minut palaamaan muuan lapsuudenkertomukseen. Pekka Töpöhäntä koulussa  on lapsuudesta tuttu kirja: se oli omassa hyllyssäni, ja muistan pitäneeni Pekasta paljon. Kirjojen ohella, ehkä jopa niiden kustannuksella, minua houkutteli Pekan seikkailuista tehty animaatiota, jota katsoin VHS:ltä kerta toisensa jälkeen.  Näin aikuislukijana en, hieman yllättäen, jaksanut enää Pekasta kovin innostua. Minua häiritsi se, etten muistanut teoksen koostuvan kolmesta eri teoksesta - yhtäkkiä vain huomasin, että Pekan kouluseikkailu on päättynyt ja lukija on viety Kööpenhaminan kaduille. Tämän jälkeen päädytään vielä keskelle seikkailua, jonka perimmäisenä tarkoituksena on pelastaa Siili pulasta. Ilmiselvästi käsissäni oli jonkinlainen kokoelmateos Töpöhäntä-tarinoita. Se ei kuitenkaan ilmennyt mistään, mikä hajotti lukukokemuksen aika lailla.  Arvostan Knutssonin klassikoi...

Enid Blyton: Palaneen talon salaisuus WSOY 1998 (1962) Suom. Lea Karvonen Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Ha! Lajissaan viihdyttävä. -           Kuulkaa, sanoi Kris äkkiä. – Kuulkaa! Minä sain aatteen! Kris sai usein aattita eivätkä ne hullumpia olleetkaan. Kaikki katsoivat odottavina häneen. -           Minkä aatteen sinä nyt sait? kysyi Larry-veli. -           Me ryhdymme etsiviksi! sanoi Kris. – Me yritämme itse ratkaista, kuka sytytti tuvan palamaan. -           Etsiviksi! sanoi Bes haaveksien. – Voi, miten tahtoisin olla oikea etsivä. Olen varma, että olisin kauhean hyvä. Muuan huvimaja palaa, ja naapuruston lapset perustavat etsiväkerhon. Taattua lastenjännitystä. Viisikot kuuluivat elämääni alakoulussa, mutta tuon monikymmenosaisen sarjan ohella muistan hullaantuneeni v...