Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. elokuuta 2012

post it -tarralappu

AINA JA HILTA antoi minulle tämän ihanan tunnustuksen. Iso kiitoshalaus !!

Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait sen.
2. Anna tunnustus (5) suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi Pots it ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tämä onkin se tunnustuksen vaikein juttu, eli valitseminen, kun tämä post-it -lappunen on jo kiertänytkin usealla taholla..
I love monia blogeja, mutta päätin nyt jakaa tämän tunnustuksen seuraaville:

Arille Norjaan : Hänen blogissaan pääsen fantastiselle nojatuolimatkalle Norjan tuntureille ja vuonoille.
Pipsa-Pippurille : Upeita oivalluksia ja kuvauksia Helsingistä.
Henriettalle : Aivan ihania ruusukuvia sekä maisemakuvia. En väsy ihailemasta.
Pialle Tukholmaan : Tukholman kaunis luonto tulee tutuksi.
Milenalle, jonka blogissa pääsen kurkistamaan kontaktimaailman saloihin.

x

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

tunnustus


Sain mimikuvia -blogin mimiltä VERSTILE BLOGGER AWARD -tunnustuksen.
Kiitos suuresti, mimi !
Pelin säännöt ovat seuraavanlaiset:
Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
Lisää The Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi 
Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi 
Nimeä 15 bloggaajaa ja kerro heille tunnustuksesta


1. hymyilen herkästi
2. puhun paljon
3. syön satunnaisesti
4. elän päivän kerrallaan
5. tutustun helposti ihmisiin
6. en jaksa aina mennä nukkumaan
7. en pidä oluesta.

Nyt en jaa tätä kenellekään henkilökohtaisesti, vaan kukin  voi halutessaan ottaa sen mukaansa ja haastaa omaan tahtiin. Toivoisin silti tämän haasteen jatkavan kulkuaan.


x

lauantai 5. toukokuuta 2012

Tunnustushaasteet

Olen saanut roppakaupalla 3 tunnustusta, jotka nyt yhdistän, teen oikein tunnustus-haaste-bloggauksen.. :D

♡  ♡  ♡  ♡  ♡  ♡  ♡  ♡  ♡  ♡

valua kuvasa -blogin VK antoi The Versatile Blogger Award -nimellä kulkeneen tunnustuksen. Suurkiitos, VK,  tästä tunnustuksesta!

 Tunnustuksen säännöt tulevat tässä:
1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa

5. Ja kerro heille tunnustuksesta! :)

Tässä minun listaamani faktat itsestäni (olipas vaikeata keksiä)
1. Olen perso suklaalle.
2. Elämäntapani on hieman boheemi ollakseni normaali. :)
3. Pystyn aivan hyvin katsomaan lievää kaaosta kotonani, odotan inspistä.
4. Osaan laiskotella, toisaalta painan duunia 10-15 tuntia päivässä, kun sitä on ja on kiire.
5. Inhoan asioiden yleistämistä ja olettamuksilla uskomista.
6. Olen todellinen yökukkuja; ilta ja alkuyö on parasta valveillaoloaikaa.
7. Osaan tanssia, ja minut tapaa lavatansseista, tosin nykyisin ei enää kahta kertaa viikossa.
(Katso mun tanssiblogia Villit askeleet)

♥  ♥  ♥  ♥  ♥  ♥  ♥  ♥  ♥  ♥  

Sain Mimikuvia -blogin mimiltä Hyvän mielen haasteen,
 jossa ideana on kertoa 10 asiaa joista pitää. Suuret iloiset kiitokseni, mimi.
Tein sen kuvallisena, siitä voi sitten itse kukin arvailla, mitä ne sisältää.. :D
Haaste tulee jakaa eteenpäin viidelle.


Päätin pysyä samakasa-porukassa tällä kertaa ja yhdistää nämä kaksi tunnustusta sen sanavalmeille kirjoittajille jatkettaviksi (tuli hieman vähemmän kuin 15, mutta enemmän kuin 5): 


Toivottavasti innostutte vastaamaan, joko sanallisena tai kuvallisena.
Mutta tiedän teidät loistaviksi sanankäyttäjiksi..
Voitte ottaa osaa kumpaakin tai vastata vain toiseen.
Eikä vastaaminen ole edes pakollista...
 
❤  ❤  ❤  ❤  ❤  ❤  ❤  ❤  ❤  ❤


Sain tämän ihanan tunnustuksen Piisakas-valokuvia -blogin miiwiltä.  Kiitos ihanasta yllätyksestä, miiwi, joka odotti mua lomalta paluultani! Tunnustan, että olen liian kauan pantannut tätä eteenpäin jatkettavaksi - voinko sanoa syyksi sen, että olin niin innostunut laittelemaan niitä Sveitsin kuvia.

Tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa.
Pidättäydyn edelleen samakasa-kirjoittajissa, niistä tässä kuusi (mä olen huono matikassa),
joille tämän edellisten tunnustusten lisäksi haluan antaa:
 
ripsis
✿    ✿    ✿    ✿    ✿
x

maanantai 13. helmikuuta 2012

Kiitos !


Ilokseni sain tällaisen tunnuksen lauantaina mimikuvia - mimiphotos -blogista.
Suuret kiitokset Mimi.

Ideana on jatkaa tunnustus eteenpäin viidelle blogistille, joille toivoo lisää lukijoita. Näille viidelle sen haluan antaa (oli vaikea valinta) En muista joskos olette jo tämän saaneet, mutta ei tuplasti ole pahasta :D

artPASSAPAA - miiwi
matkakuvia maasta - a-kh
Pian kuvablogi (Pias bildblogg) - Pia
Henrietta Hassinen - Henrietta
Anna Y Sanat - AnnaY

x

torstai 22. syyskuuta 2011

Lovely blog

Sain ihastuttavan Lovely blog -tunnustuksen ruusuineen askeleiden   Liplatukselta

Sydämellinen kiitos, Liplatus

Tunnustuksen viiden (kinkkisen) kysymyksen vastaukset ovat alla:.

1. Lempiruokani.
Apua, ei minulla ole lempiruokaa, vaikken silti ole kaikkiruokainen. Ruoka ei vaan nyt ole minulle niin tärkeä, ts. vatsa ei tiedä mitä käsi suuhun laittaa.. :D

2. Lempimakeiseni.
No se on itsestään selvä, se on suklaa. Ja nyt sekin on (toivon) enää mielikuvaherkku, sillä lopetan sen syömisen. !

3. Mielilukemiseni.
Suurelta osin dekkarit, ja paksut romaanit.

4. Mieluisin paikka tehdä käsitöitä/puutöitä. Enpä enää niitä tee, mutta jos tekisin, niin ompelukoneeni olisi keittiön pöydällä.

5. Lempielokuvani. Jestas, katson niin harvoin leffoja. Ennen vanhaan olin innokas katsomaan kaikki scifi-leffat ja vähän mysteerisetkin, mutta nykyajan kauhujutut ei pure lainkaan.. Mutta jos nyt jokin nimi pitää mainita, niin eräs hassunhauskemmista oli japanilainen alkuperäinen "Shall we dance". Se oli kuin vanhanaikainen suomi-leffa.

Sirottelen ruusut mm. näille blogeille, joiden kuvia katselen yhä uudestaan aina yhtä mieluisasti. 
Pian kuvablogi
Kooteen kuvablogi
Foto Miradas
Pretty Pix
Oeiras and environs daily photo
Fotokarusellen 
Maria's Teater

Mieluisia blogeja on niin monia jotka tuottavat minulle katseluiloa, että jakaminen oli tosi vaikeata. Joten myös Sinä, hyvä blogini lukija, poimi ruusut tunnuksena minulta. En tahallani jättänyt Sinua saamapuolelle.

x


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...