Kirjamuistikirja

Kuvassa ote kirjan kannesta Emma Clinen Tytöt on aikalailla täydellinen romaani. Sen juoni on mielenkiintoinen ja juuri sen verran pelottava että on pakko saada tietää kuinka kaikessa lopulta käy. Henkilöt ovat ainakin naislukijalle samaistuttavia, miljöönä ihana Kalifornia ja aikakausi sopivasti nostalginen 60-luku. Cline kirjoittaa todella hyvin, vetoaa tunteisiin ja vie lukijan heti syvälle mukaan tarinaan. Suomennoksen kieli on virheetöntä ja sisältöäkin löytyy. Clinen pohdinta Evien epätoivoisesta halusta tulla nähdyksi, olla joku tai ainakin kuulua johonkin ravistelee tavanomaista ajattelua taustalla pysyttelevistä tytöistä. "Sen jälkeen kun olin huomannut puiston poikki oikaisevat tytöt, en saanut katsettani enää irti heistä.  Mustatukkaisen tytön ja hänen seuralaistensa nauru oli kuin moite minun yksinäisyydelleni. Odotin jotakin, tietämättä mitä. Ja sitten se tapahtui. Nopeasti, mutta minä näin sen: mustatukkainen tyttö nykäisi mekkonsa kaula-aukkoa alemma...

Potsdamer Platz marraskuussa 1975, kuva  Edvard Valachovic  /  Flickr Marion Brasch syntyi Itä-Berliinssä vuonna 1961. Hänen isänsä Horst Brasch oli hyvässä asemassa puolueessa ja kohosi peräti kulttuuriministeriksi vuosina 1966-1969. Romaani Ja nyt hiljaisuus kertoo Braschin perheen tarinan alkaen kuusikymmentäluvulta melkein nykypäivään, aina siihen asti, kunnes Marion on ainoana jäljellä. Perheen tarina on traaginen. Isä on syntyperältään juutalainen ja joutunut lähtemään pakoon natsi-Saksaa Englantiin ja Kanadaan. Hän tuo perheensä takaisin Berliiniin toisen maailmansodan jälkeen, mutta nuori itävaltalainen vaimo ei koskaan kotiudu sinne kunnolla. Äiti kuolee syöpään Marionin ollessa vielä koululainen, mutta se ei vielä riitä, perhe hajoaa vielä lisää poliittisista syistä. Marionin isoveljet ovat molemmat taiteilijoita ja arvostelevat toisinaan ankarastikin kotimaansa hallintoa. Tsekkoslovakian miehityksen aikaan yksi pojista menee isän mielestä kritiiki...

Kuva elokuvasta The Swimmer (1968) ohj. Frank Perry Deborah Levyn Uiden kotiin on hämmentävän upea kirja. Jo kirjan nimi kiusasi heti kun sen kuulin, se toi mieleen kuvia miehestä uimassa altaasta toiseen. Muistin hämärästi tunnelmaltaan hyvin omalaatuisen  elokuvan  ja aloin odottaa kirjalta jotain samaa. Enkä ollenkaan turhaan, Uiden kotiin  osoittautui harvinaislaatuisen latautuneeksi ja voimakkaaksi tarinaksi. Tarina alkaa keskiyöllä vuoristotiellä. Alpes-Maritimes, Ranska, heinäkuu 1994: "Kun Kitty Finch irrotti otteensa ohjauspyörästä ja sanoi rakastavansa häntä, hän ei enää tiennyt olivatko sanat uhkailua vai keskustelua. Kittyn silkkimekko luisui harteilta tämän kumartuessa ohjauspyörän ylle. Tien yli juoksi jänis ja auto heilahti. Mies kuuli sanonvansa: Mitä jos vain heittäisit repun selkään ja lähtisit katsomaan Pakistanin unikkopeltoja niin kuin halusit? Niin, nainen sanoi. Hän haistoi bensiinin. Naisen kädet syöksähtelivät ohjauspyörällä kuin lokit, ...

. Savukeidas tunnetaan lähinnä esseistä, runokirjoista ja muilta unohtuneiden klassikkojen käännöksistä. Nyt kustantamo laajentaa myös uuteen proosaan, ja ensimmäisenä julkaistaan turkulaisen toimittajan Kirsi Alanivan esikoisromaani Villa Vietin linnut. Teos voitti Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen oppiaineen ja Savukeitaan yhdessä järjestämän käsikirjoituskilpailun viime talvena. Kirjan takaliepeessä kerrotaan Alanivan aloittaneen romaanin kirjoittamisen ruissalolaisen huvilan pihamaalla. Tunnelma on helppo aistia, voin kuvitella loppukesän täyteläisen kostean, hiljalleen viilenevän illan. Meren tuoksu on tuttu, mutta siinä on mukana myös jotain salaperäistä, jotain joka on tullut kaukaa merivirtojen mukana. Vanhojen tammien varjot venyvät pitkiksi ja tuuli suhisee rannan ruovikossa punoen tarinaa sille, joka haluaa kirjata sen muistiin. Ehkä hiukkasen tuossa romantisoin kirjoitusprosessia, mutta Villa Vietin lintujen vahva tunnelma on omiaan innoittamaan moiseen. Rom...

Pauliina Vanhatalon   Pitkä valotusaika on hieno, tyynen pienieleinen romaani. Se kertoo Aarnin tarinan nuoruudesta eläkeikään, piirtäen samalla mielenkiintoisen kerronnallisen ellipsin. Ujo poika varttuu mieheksi, vaikeuksista huolimatta monet unelmat toteutuvat, mutta Aarni ei silti pääse koskaan täysin eroon ulkopuolisuuden tunteesta ja luontaisesta varautuneisuudestaan. "Joku pudotti lasinsa. Se iskeytyi räsähtäen lattiaan ja hajosi kymmeniksi sirpaleiksi, osa niistä lensi Aarnin jalkoihin asti. Aarni tunsi sydämensä pamppailevan. Hän oli aina ollut vähän kömpelö, ja lapsuusvuosina äidin oli ollut vaikea ymmärtää jatkuvia vanhinkoja. Koska äiti oli kuluttanut aikansa siivoamalla muiden jälkiä, olivat ne sitten aiheutuneet tahattomasti tai puhtaasta piittaamattomuudesta, hän ei ollut sietänyt kotona enää kaatuvia maitolaseja tai pöytäliinalle roiskuvaa keittolientä. Vieläkin kun jotakin, mitä tahansa, meni rikki, Aarni ajatteli vaistomaisesti olevansa siihen syyllinen....

Romaanin etulehdellä on lainaus Don Delillolta ; " Parhaat asiat kiiltävät pelosta" . Se lupaa hyvää, mutta heti kun aloittaa lukemisen, huomaa kyllä oltavan kaukana De Lillon viileästä tyylikkyydestä. Avallone kirjoittaa hurjasti ja kiihkeästi, sovittaen tyyliään romaanin aiheeseen välillä myös mainoksista ja harlekiineista lainatuin keinoin. Tarinan keskiössä on kaksi tyttöä, vasta kolmetoistavuotiaat Anna ja Francesca. Tytöt ovat sydänystäviä, villejä ja ennen kaikkea kauniita. Ulkonäkö ja nuoruus ovat valttikortit jotka tytöillä on käsissään, ne on pelattava hyvin eikä aikaa ole hukattavaksi. "Vartalon liikkeitä tuskin erotti linssin epätarkassa ympyrässä, päätä ei ollenkaan.  Näkyi vain voimakkaasti zoomattu kaistale vastavalossa hohtavaa ihoa.  Vuoden kuluessa vartalo oli huomaamatta muuttunut vaatteiden alla. Nyt kesällä muutos räjähti esiin kiikarin linssissä.  Silmä ahmi etäältä yksityiskohtia: bikinien vyötärönauhaa, levärihmaa lantiolla. Jännitettyjä li...

Heikkinen, Antti: Pihkatappi Siltala 2013, 275 s. Tarina alkaa pienestä tuvasta jossa isä ja poika katsovat mustavalkoisesta televisiosta presidentin hautajaisia. Poika on vasta kolmevuotias, keikkuu isänsä jaloissa ja ihmettelee räsymaton raitoja. Äitiä ei näy, eikä tällä kertaa kumpaakaan mummoakaan, jotka äidittömästä pikkupojasta myöhemmin monesti pitävät huolta. Aika pian loikataan kaupunkiin, siellä nuori toimittaja on hiihtolomalla ja alkaa aikansa kuluksi naputella koneelle kertomusta sukunsa miesten vaiheista. Itseluottamusta ei kauheasti ole, mutta mieli tekee kirjoittaa. Ne hautajaiset. Internetin ihmemaailma heitti ne sattumalta eteeni ja yhdenäkin ohimossani räjähti. Muistin isän tuoksun, joka leijui nokassani kun katselin sen polvella kolmen vanhana Kekkosen hautaanpanijaisia. Lehmänpaskan ja AIV-rehun katkua, seassa moottorisahan bensaa ja traktorin polttoainetta, matkassa myös navetan takana salaa vedetyn nortin hentoinen tuulahdus. Viinitermein kiteytett...

Moran, Caitlin: Näin minusta tuli tyttö How to build a girl, suom. Sari Luhtanen Schildts & Söderströms, 2015, 360 s. Tuijata -blogissa haastetaan naistenviikon kunniaksi lukemaan kirjoja naisaiheisesti. Valitsin kirjakseni Caitlin Moranin romaanin Näin minusta tuli tyttö . Sitä on luettu blogeissa paljon jo aikaisemminkin, ja tänään ilmestyy samanaikaisesti vielä muutama uusi bloggaus joihin pääsee kätevästi tuon yllämainitun blogin kautta. Romaanissa tyttöä itsestään kasaa Johanna Morrigan, 90-luvun alussa 14-vuotias pyöreäposkinen runotyttö Wolverhamptonista. Johanna voittaa paikallistv:n kirjoituskilpailun ja pääsee esiintymään iltapäiväohjelmaan. Tilaisuus päästä esille tuntuu mahtavalta ja Johanna innostuu vähän liikaa. Tuloksena on fiasko jonka jälkeen tyttö tuskin kehtaa näyttää naamaansa kotitienoilla. Aikansa kärvisteltyään hän päättää muuttaa kaiken. Johanna on mennyttä, alkaa Dolly Wilden aika. Dolly Wilde pukeutuu mustiin, polttaa tupakkaa ketjussa ja naukk...

Koskimies, Elias: Ihmepoika Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen Gummerus, 2014, 191 s. Ihmepoika on raikas ja uskottavan oloinen nuorisokuvaus. Koskimies käyttää taidokkaasti monenlaisia keinoja romaania rakentaessaan. Hän kertoo, kuvaa ja näyttää, käyttää hyväkseen dialogia ja sen taukopaikkoja ja saa aikaan rytmin, joka kulkee ja kuljettaa mukanan. Kuolleita kohtia ei ole, mutta toisinaan lukija pysäytetään kyllä tehokkaasti, kun henkilöt heitetään amfiteatterin lavalle lausumaan klassisen näytelmän vuorosanoja. Tyylilaji vaihtelee kuolemanvakavuudesta hersyvään pelleilyyn ilman sen pahempia saumakohtia. Aiheena on nuoren pojan kasvu aikuiseksi. Poika on tyytymätön ulkonäköönsä mutta sosiaalisesti taitava, luokan kovistytöt luottavat häneen ja pitävät häntä uskottunaan. Isän kuolema kuitenkin sysää pojan irralleen jengistä, ja vähitellen poika alkaa yhä enemmän kritisoida mielessään kaveripiirin touhuja ja miettiä sitä, mitä hän itse haluaa elämältä. Eikä riitä että poika t...

Aronen, Eeva-Kaarina: Edda Teos, 2014, 371 s. Ulkoasu Mika Tuominen Eddan tarina on liikuttava sekoitus huvittavaa ja kauheaa, arkipäiväistä ja jännittävää. 50-luvun Töölössä pieni tyttö lukee vanhoja jumaltaruja ja antaa mielikuvituksensa lentää. Hän on Etta, kerrostalon pihaleikin suurpuhuja, joka johdattaa jumalsukuisia aasoja ullakon kanaverkkokäytävissä ja kellarin sokkeloissa. Leikki saa järkyttävän lopun, mutta Ettaa ei pelota, ei, vaikka pitäisi. "Mutta tervehdys yhä, kaikille kuuulijoille! Autiossa pihassa asuvat jättiläiset, he ovat ottaneet paikkansa, nyt, kun kaikki ne isät, jotka tänä iltana tulevat suoraan töistä kotiin, ovat kulkeneet pihan poikki kohti hernekeittokattilaa ja lättypannua. Yhdetkään kasvot eivät näy ikkunoissa tähyilemässä, missä pöydästä puuttuvat mahtavat lymyillä. Jumalsukuiset aasat on maailma unohtanut, ja he kulkevat etukäteen merkittyä reittiä pitkin lumikinosten harjaa, roskapönttöjen päältä ja talonmiehen työntökärryjen alta porttiko...

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi Mánasteinn, suom. Tuomas Kauko Like, 2014, 152 s. Mietin tuossa, että onko tämä kirja kuin kaunis runo vai kaunis kuin runo. Lienee kuitenkin aika samantekevää, mihin kohtaan sanat tässä lauseessa sijoittaa, kaipa kirja on yksinkertaisesti vain kaunis. Sen kuvat vangitsevat katsomaan ja teksti kulkee eteenpäin vastustamattomalla rytmillä. Poika nimeltä Kuukivi hohtaa tyyntä sisäsyntyistä valoa vasten tummaa taustaa; ruostetta, basalttia ja verta. Sjónin tavassa kertoa on jotain maagista, yksinkertaiset lauseet on ladattu täyteen odotusta. Kaikki tärkeä on koko ajan juuri tapahtumaisillaan. "Konehuoneeseen johtava portaikko on kuin kanava, joka kuljettaa happea liekehtivään uuniin. Poika tarraa kiinni kaiteeseen ja vastustelee voimaa, joka imee häntä puoleensa. Hän kumartuu taaksepäin niin, että on melkein vaakatasossa ja painaa jalkojaan askelmia vasten niin kuin maailma olisi kääntynyt ylösalaisin ja hän yrittäisi kävellä takaperin ylös porta...

Krien, Daniela: Vielä joskus kerromme kaiken Irgendwann werden wir uns alles erzählen, suom. Ilona Nykyri Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen Gummerus, 2014, 200 s. Vielä joskus kerromme kaiken , miten houkutteleva nimi romaanille! Tosin lukemista aloittaessani ajattelin hieman sarkastisesti, että voi älkää, eihän se sitten ole enää ollenkaan mielenkiintoista... Kertomus tempaisi mukaansa melkein alkulehdiltä, ahmin kirjan yhden illan aikana, vain parikymmentä sivua jäi aamuksi. Halusin tietää miten käy kaunottaren joka rakastuu hirviöön. Ja kun tarina loppui, olisin oikeastaan halunnut tietää enemmänkin. Kirja alkaa todella huolellisella esillepanolla. Ollaan jossain Itä-Saksan takamailla 90-luvun alussa, DDR:n luhistumisen kynnyksellä. Muutama sivu kuluu siihen, kun kerrotaan tarkasti, kuinka rakennukset sijaitsevat ringissä pihan ympärillä, millaiset puuovet on ladoissa ja karjasuojissa, mitä näkyy minkäkin pellon takana. Kun siirrytään sisälle suureen maalaistaloon, vas...

Catton, Eleanor: Harjoitukset The rehearsal, suom. Tero Valkonen Siltala, 2010, 332 s. Uusseelantilainen Eleanor Catton sai äskettäin Man Booker -palkinnon romaanistaan Luminaries . Siltala-kustantamo julkaisee kirjasta suomennoksen ensi vuonna, sitä odotellessa lainasin kirjastosta kirjailijan esikoisteoksen, Harjoitukset. Romaani sijoittuu kahdelle toisiaan muistuttavalle näyttämölle. High schoolin oppilaat Bridget, Julia ja Isolde opiskelevat saksofoninsoittoa. Opettajansa kyynisyydestä huolimatta tytöt kertovat tälle asioitaan estoitta, melkein kuin rippituolissa. Saksofoninopettajan suhtautuminen sekä tyttöihin että näiden äiteihin on erikoista; hän tekee huomioitaan molempien pyrkimyksistä hyvin kylmästi, liki tyystin vailla empatiaa. Kadun toisella puolella teatterikoulussa oppilaiden on menestyäkseen oltava valmiita paljastamaan intiimeimmät hetkensä ja käyttämään niitä ilmaisunsa kehittämiseen. Liikunnanopettaja ja näyttelijätyön opettaja seuraavat ponnistuksia her...

Kallio, Katja : Säkenöivät hetket Otava, 2013, 413 s. Pidän tämän kirjan kannesta niin paljon, että tavoistani poiketen kuvasin sen itse! Olen surkea kuvaaja ja kustantajien kansikuvat kelpaavatkin minulle yleensä oikein hyvin, mutta nyt halusin saada mukaan myös takakannen. Kansipaperin on suunnitellut Emmi Kyytsönen . Nimi kuulostaa niin tutulta, että olen tainnut ihailla hänen töitään jo joskus aiemminkin. Kirjastosta osui minulle tämä vanhaan tyyliin muovitettu kappale, jossa kuvat on leikattu irti ennen muovitusta, yhtenäinen kansipaperi olisi varmasti ollut vielä hienompi. Kuten kansikin, koko romaani on kauttaaltaan äärimmäisen tyylikäs. En mitenkään erityisesti ihastunut tarinan henkilöihin eivätkä käsitellyt ihmissuhteet ja aiheetkaan aivan osu mielenkiintoni ytimeen, mutta silti nautin tavattomasti kirjan lukemisesta. Sen tunnelma on niin yhtenäinen ja uskottava, aikakausi tuntuu välittyvän autenttisena lukijalle. Kesäiset rantakaupungit ovat kiehtovia. Rakastuin...

Vigdís  Grímsdóttir : Valosta valoon Frá ljósi til ljóss, suom. Tapio Koivukari Johnny Kniga, 2004, 168 s. Valosta valoon on sadunomainen kertomus Rósasta, jonka äiti on kuollut tyttären syntyessä. Rósa oppii tuntemaan äitinsä Magdalenan tämän päiväkirjaa lukemalla. Muistiinpanot ovat tyttärelle tärkeitä, niiden kautta ja mielikuvituksensa avulla hän pääsee eräänlaiseen keskusteluyhteyteen äidin kanssa. Rósa elää kymmenvuotiaaksi isänsä Lennin kanssa. Isän rakkaus tytärtä kohtaan on voimakasta, mutta sitä leimaa myös surumielinen kaipaus. Muita tärkeitä henkilöitä romaanissa ovat Rosán ystävätär Lúna sekä myöhemmin myös tyttöjen poikaystävät Ruskea ja Sininen. Lúna haaveilee taidemaalarin urasta ja ihailee Frida Kahloa. Samaistuminen ja esikuvan palvonta on niin voimallista, että meksikolaistaiteilijattaren tuskaisat aiheet ja hehkuvat värit siirtyvät Lúnan maalauksiin melkein sellaisinaan ja uhkaavat näivettää tytön oman ilmaisun. Kopioimisvaiheen jälkeen Lúna kui...

Konstig, Joonas : Totuus naisista Gummerus, 2013, 348 s. Joonas Konstigin nimi oli tarttunut korvaan jostain aiemminkin ja tämän uutuuden loistavan provosoiva nimi sai tarttumaan kirjaan. Eikä tätä sitten oikein malttanut käsistään laskea, tarina vetää lukijaa eteenpäin harvinaisen vangitsevasti. Kirjasta on jo lyhyessä ajassa kirjoitettu paljon blogeissa, viimeksi taisin lukea Ilselästä Minnan  ihastuneita totuuksia ajassa kiinni olevasta ja elävästä suomenkielestä. Leena Lumi kertoo hioneensa sanansa säilän etukäteen valmiiksi tehdääkseen hakkelusta katkeroituneista väittämistä joita kirjan nimi antoi odottaa, mutta toisin kävi, naistensa kanssa aika lailla eksyksissä oleva päähenkilö saikin Leenan sympatiat heräämään. Arja blogissa Kulttuuri kukoistaa näkee tämän ennenkaikkea isän tarina, aiheeltaan harvinaisena ja jo siksi tärkeänä. Totuutta naisista kertoo siis Tapani, tyhjän pesän syndroomaan tahollaan omalla tavallaan  valmistautuvan Tiinan aviomies, idealis...

  Ahonen, Lauri & Ahonen, Jaakko : Pikku Närhi Egmont, 2012, [126] s. : kuv. ; 31 cm. Pikku Närhi palkittiin äskettäin  SarjakuvaFinlandialla . Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalien diktaattoreina toimivat tänä vuonna Riku Rantala ja Tuomas Milonoff, jotka perustelivat valintaansa mm. näin: "Pikku Närhi on loistavasti piirretty tarina, joka iskee vahvasti alitajuntaan ja jonka juonen  käänteet pitävät lukijan otteessaan. Albumi ottaa kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin  teemoihin: tuntemattoman pelkoon sekä auktoriteettien sanelemiin ennakkokäsityksiin,  joita yksilöllä ei ole rohkeutta murtaa. Pikku Närhi on hienoa uutta suomalaista  sarjakuvaa, kansainvälistä tasoa niin visuaalisesti kuin dramaturgisestikin." Olen täysin samaa mieltä tuomareiden kanssa, albumin piirrokset ovat upeita ja tunnelma on vahva, sanoma tulee esille selkeästi ilman turhia selittelyjä. Kun lisäksi puhekuplia on käytetty tavanomaista säästeliäämmin, eli tarina ilmaista...

Cunningham, Michael : Koti maailman laidalla A home at the end of the world, suom. Marja Alopaeus Gummerus, 2001, 436,[1] s. Illan tullen oli ensimmäinen Michael Cunninghamin romaani jonka luin. Se ilmestyi suomeksi vuonna 2011 ja oli yksi parhaista lukukokemuksistani tuolloin. Koti maailman laidalla  tulee tunnistettavasti samasta lähteestä, mutta jo pari vuosikymmentä aiemmalta ajalta. Se ei yllä samanlaiseen helppouteen ja harmoniaan kuin myöhempi teos, mutta pieni rouheus ei toisaalta ole lainkaan pahasta. Ihmissuhdeasetelmat ovat tässä toisinaan melko kipeitä, mutta samat motiivit, jotka kantavat Illan tullen -romaania, erilaisuuden hyväksyntä ja elämän arvokkuuden näkeminen ovat jo mukana ja kuljettavat tarinaa lempeästi ahdistusten yli. Kertomuksen keskeiset henkilöt ovat Jonathan ja Bobby, jotka tapaavat ensi kerran koululaisina ja vastoin kaikkia odotuksia ystävystyvät. Pojat ovat luonteeltaan liki toistensa vastakohtia, mutta heistä tulee erottamattomat. Par...

Itäranta, Emmi : Teemestarin kirja Teos, 2012, 266 s. Teemestarin kirja on kekseliäs yhdistelmä tuttua luonnonmaisemaa ja eksoottista kulttuuria. Eletään tulevaisuudessa, ehkä muutaman sadan vuoden päässä nykyhetkestä. Teekulttuuri on aikojen kuluessa kotiutunut meillekin, lähelle viimeisiä puhtaita pohjavesialueita. Mutta nyt maailmasta on loppumassa vesi! Jopa pohjoisen lähteet kuivuvat, kasteluvettä ei ole saatu enää aikoihin ja pesu- ja juomavettäkin riittää ihmisille vain säännöstellen. Teemestarin tytär Noria keräilee tavaroita muovihaudasta ja ratkoo niiden avulla menneisyyden arvoituksia ystävänsä Sanjan kanssa. Hän opiskelee isänsä johdolla teeseremoniaa ja vaalii suvun vanhaa salaisuutta, läheisen tunturin luolissa pulppuavan lähteen sijaintia. Tehtävä on vaarallinen, sillä veden hallintaoikeus on jo kauan kuulunut  vain sotilaille, ja vesirikoksesta seuraa ankara rangaistus, jopa kuolema. Teos on raikkaasti uudenlainen yhdistellessään alueita ja kulttuur...

Barnes, Julian : Kuin jokin päättyisi The sense of an ending, suom. Kersti Juva WSOY, 2012, 157 s. Sarjassa Aikamme kertojia Man Booker -kirjallisuuspalkinto 2011 "Kuinka usein ihminen kertoo elämänsä tarinan? Kuinka usein muuttelee sitä, koristelee, leikkelee sopivasti? Ja mitä pitemmäksi elämä venyy, sitä vähemmän on niitä, jotka voivat asettaa selonteon kyseenalaiseksi ja muistuttaa, että ihmisen elämä ei ole hänen elämänsä vaan pelkästään tarina, jota hän siitä kertoo. Kertoo muille, mutta - ennen kaikkea - itselleen." Tony Webster saa pienen perinnön yllättävältä taholta. Hänen nuoruudenrakkautensa Veronican äiti on jättänyt vain kerran tapaamalleen pojalle, nyt jo keski-ikäiselle miehelle, 500 puntaa ja päiväkirjan. Päiväkirja ei ole äidin oma, vaan Tonyn ystävän Adrianin. Miehen, jonka Veronica valitsi puolisokseen Tonyn jälkeen. Kun Tony ei useista pyynnöistä huolimatta saa päiväkirjaa haltuunsa, hän päättää ottaa yhteyden Veronicaan ja vaatia selitystä....