Kirjamuistikirja

Kuva: Pixabay/edgarwinkler Alussa pieni saa turvaa suuresta, vaikka laakson pohjalla teroitetaankin jo heinähankoa ja kurjet suuntaavat kohti etelää aavistus talvesta sulkasissaan. Sitten eteen jysähtää ensimmäinen musta sivu. Se on järkyttävän musta ja muistuttaa kokoelman nimestä:  Multa. Seuraavalla sivulla silmä on jo surusta turpea simpukka.  "...marron alta maatuvat muukalaiset lauma matoja lapio lapiolta muraa savea kuiluja muistisairas ruumio, minne sinä menit meiltä..." Huomaan taas olevani kovin konservatiivinen lukija. Uudissanat häiritsevät, vaikka samalla tajuankin niiden huomioarvon. Ruumiot ja surmikot ovat hienoja ja painavia sanoja, mutta ne tuntuvat silti sanaleikeiltä, ja leikin kepeys taas tuntuu tämän aiheen yhteydessä melkein sopimattomalta. En minä noita sanoja nyt oikeasti paheksu, mutta vähän hätkähdän kuitenkin. "...kieli takkuuntuu, kauheat karvat, haen olemisellesi pohjaa kukit mustaa, yhä ohuempaa ihoa..." Läheisen ...

Kuva: Manoj Vasanth / Flickr Luen mielelläni runoja, mutta niistä on kumman vaikea kirjoittaa. En tiedä onko syynä se, että runojen tulkitseminen on usein niin henkilökohtaista, ettei kaikkea tohtisi jakaa muiden kanssa. Vai onko yksinkertaisesti vain niin, että minulla ei ole sanoja tai kieltä millä kuvata runon lukukokemusta. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, etten puhu kirjallisuudentutkimusta. Oppikirjoista voisin ehkä onnistua kaivamaan esille jambit ja trokeet, syntaksin ja säkeenylitykset, troopit ja figuurit. Perinteiset runoanalyysin keinot ovat kaikki mielenkiintoisia ihan sinällään, mutta vertautuvat kuitenkin lukukokemukseen vähän kuin anatomian tietämys siihen, miltä tuntuu syleillä rakasta ihmistä. Teoksessaan Runon tuntu Siru Kainulainen käsittelee runoanalyysia kokonaisvaltaisemmin kuin mihin on totuttu. Keskeisessä asemassa tarkastelussa on rytmi, joka lyriikan keinoista ehkä voimallisimmin vaikuttaa siihen, miltä runo lukijasta tuntuu. "Rytmi tuntuu jokapäi...

Kuvassa ote kirjan takakannesta Pystytkö palauttamaan mieleen hetken, kun pimeänä yönä käänsit kasvosi ylös ja äärettömänä avautuva tähtitaivas salpasi hengen? Tai sen, kun tunsit häviäväsi sumuun kuusimetsässä, siellä kullanvihreän sammalen ja sinkiltä hohtavan naavan välissä? Jos et pysty, lue Harri Nordellin runokokoelma Hajo . Tai lue vaikka pystyisitkin, mieltä kohottavia hetkiä tuskin on kenenkään elämässä liikaa. "Yksin ja kirkas maailmantyhjyydestä tanssiva lumi" Monet runot kokoelmassa ovat hyvin lyhyitä, jotkin niistä saattavat muistuttaa jopa haikuja. Niissä tiivistyy usein jokin suuri tunne, luonnonkokemus tai kohtaaminen. Kuvissa on aurinkoa ja purjeita, tuulta, metsää ja avomerenvaloa . Siellä on lempeää sumua ja kesäyön hämärää, mutta myös polttavaa kalkkia ja poljettu syrinks ja kieliluu . Joskus mukana on myös toinen. "Nousen  nimesi tikkaita   särkyviä kaikkiaakkosia   iisoppia, vettä lumivokaaleja   tule tuletko sinä val...

"Ei sitä kaivoa voi tyhjentää, se kaivo on yhteydessä syviin vesiin joissa leikimme lapsina, ja siellä valtamerien pohjattomissa syvyyksissä lentounemme syntyivät" Noilla sanoilla kokoelma alkaa, ja minusta tuo on niin kauniisti sanottu, että voisin tatuoida nuo rivit olkapäähäni. Ehkäpä sen vielä teenkin. Claes Andersson kirjoittaa suoraan ja kiertelemättä vanhenemisesta ja kuolemasta. Runoissa unohdetut ystävät nukkuvat mullassa juurien keskellä ja kertoja itsekin vaeltaa jo kohti reunaa , mutta ei hätää, jaksan ja haluan lukea nämä runot koska reunaa kohti ei raahusteta surkutellen vaan tanssien ja nauraen. Runo (ambulanssi veden alla)  on helppo tulkita kertomukseksi siitä, kuinka Andersson sydänkohtauksen jälkeen elvytettiin takaisin kuoleman rajalta. Seuraava sivu on omistettu Eeva-Liisa Manner ille, jonka runojen Andersson on kertonut auttaneen itseään vaikeissa elämäntilanteissa, silloin kun on tuntunut siltä ettei ehkä enää selviä. Liki 80 ikävuotta ja...

Joskus ihan tavalliset asiat alkavat merkitä jotain enemmän. Näitä sydämenlyönnin välistä jäämisen ja äkillisen syvän sisäänhengityksen hetkiä kokee todennäköisesi meistä jokainen, mutta harva osaa välittää tunteen muille, saati pukea sitä sanoiksi. Kristian Blomberg osaa. "Se saa suuntaamaan pimeässä, aavistus valonlähteestä.  Ja sormet, jokin tulevasta virtaava, kyky koskettaa. Mitä näihin katkaisimiin oikeastaan kätkeytyy?   Huone ilmestyy, aikaa ei edes kulu, tämä elämä. Ja nousee outoa surua, että sinua ei voisi laittaa takaisin päälle.   Tai ehkä kyse on juuri arvoituksen säilymisestä: säilymisestä. Jokin vierastuttava, johon sopeutuu kuin ilmanpaineeseen, kunnes se voimistuu juuri tuossa: kyvyssä koskettaa.    Että sormissa ei ole lihaksia vaan etäisyyksiä joiden takaa käsivarsien jänteet liikuttavat niitä.   Entä jos olisi jokin, joka liikuttaisi myös meitä kuin aavistus, etäisyyksien takaa?" Suurin osa teoksesta muodostuu tällai...

Mathura: Kimalaispäivä Kumalasepäev ; suom. Katja Meriluoto Basam Books, 2015, 70 s.  Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa kun esiteltiin uutta käännöskokoelmaa 8 + 8 Lauluja lahden yli. Kokoelmassa on suomalaisten runojen vironnoksia ja virolaisten suomennoksia. Antologia on jo toinen lajissaan, ensimmäinen, 8 + 8 : Eesti ja Soome luulet = suomalaista ja virolaista runoutta, julkaistiin vuonna 2013. Kiinnostuin varsinkin virolaisista runoilijoista joita en entuudestaan montaakaan tunne. Sattumalta olin jo ennen messuja lainannut kirjastosta jälkimmäisessä antologiassa mukana olevan Mathuran juuri suomennetun kokoelman Kimalaispäivä .  Takakannessa kerrotaan kokoelman runojen syntyneen kolmen kesän aikana pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Runojen maisemat ovat tuttuja ja niiden tunnelmaan solahtaa kuin itsestään. Luonnon läheisyys, meren ranta, niityt ja valon liike kosteissa vanhoissa huoneissa yhdistyvät ihmisen mielentilaan nähtävästi hyvin...

Lukiessani Lumikin sydäntä ensimmäistä kertaa runot tuntuivat jäävän vieraiksi ja kokoelma vaikutti jotenkin hajanaiselta. Mutta kun pääsin loppuun, teoksen tunnelma keittyikin kokoon tummaksi ja tahmeaksi herkuksi, ihanan happoiseksi kuin kirsikkahillo. Hillittömästi omasta tilastaan taistelevat kuningattaret ja sydämen suonituksen tuntevat anatomit olivat siis tehneet voimakkaan vaikutuksen, mutta silti unohdin kirjan odottelemaan uutta lukemista aika pitkäksi aikaa. Tänään poimin runot uudelleen esiin. Lueskelin kokoelmaa puutarhakeinussa loikoillen. Aurinko paistoi matalalta ja kultasi kirjan sivuja samanaikaisesti kun keskitaivaan yli kulki pilvi ripsutellen pisaroita keinun kattoon. Jossain päin olisi varmaan näkynyt sateenkaarikin, mutta minä en malttanut nousta katsomaan. Runojen akseli on laaja. Se ulottuu Grimmin saduista lääketieteeseen ja koukkii voimakkaalla kierteellä aineksia myös historiasta. Juuri kun uppoat myyttisiin kuviin ja vakuutut alitajunnan elintär...

Toven matkassa : muistoja Tove Janssonista / toim. Helen Svensson Resa med Tove : en minnesbok om Tove Jansson, suom. Outi Menna WSOY, 2004, 273, kuv. Työtoverit, ystävät ja perheenjäsenet kertovat tässä teoksessa muistojaan Tovesta. He kuvailevat asioita, jotka ovat jollain erityisellä tavalla painuneet mieleen tai jotka muuten tuovat esiin taiteilijan luonnetta ja ominaisuuksia. Mukana on myös tutkijoita. Erik Kruskopf analysoi Janssonin kuvataiteellisessa tuotannossa toistuvaa paratiisi -aihetta. Kirjoitus on otsikoitu kauniisti; Elämän tanssi ja maanpäällinen paratiisi. Boel Westin  taas on valinnut aiheekseen Toven kirjallisessa tuotannossa toistuvan aiheen, viestien kirjoittamisen ja  Tordis Ørjasæter  puolestaan keskittyy lapsuuskuvauksiin. Muumipeikko -sarjakuvien historian Muumisisarukset kirjoittanut Juhani Tolvanen kertoo hauskan tarinan, joka paljastaa Toven rakkauden sikareihin ja niiden tuoksuun. Christina Björk  on tukholmalainen kirjai...

Reviiri 2013 : uuden kirjallisuuden vuosikerta toim. Tommi Parkko, Maria Merikanto ja Salla Tuukkanen ulkoasu Paula Kemppainen Varsinais-Suomen taidetoimikunta 2013, 197 s. Runous täällä kotinurkilla voi varsin hyvin! Mitään muuta ei voi ajatella, kun lukee vuoden 2013 Reviiriä . Tämä joka toinen vuosi Varsinais-Suomessa julkaistava uusia kirjoittajia esittelevä antologia keskittyy tällä kertaa runoihin. Tartuin kirjaan ajatuksella, että lukaisen sen nopeasti lävitse, varmasti siellä on pari kiinnostavaa uutta tekijää joukossa. No, ensimmäinen oli kiinnostava. Niin oli toinenkin. Ja kolmas. Ja niin edelleen... Toki joku kirjoittajista tuli runoillaan vielä lähemmäksi kuin joku toinen, mutta taitavia olivat kaikki! Antologian toimittanut runoilija Tommi Parkko on varustanut teoksen myös hyvällä esipuheella. Siinä paitsi esitellään kirjoittajia, valotetaan myös julkaisusarjan historiaa sekä kirjallisuuden rakenteiden ja toimitatavan muutoksia. Vielä 80-luvulla runoilijaksi saa...

Pirkko Soininen: Murretut päivät Kansi: Merja Ylitalo Kaarinan kaupunki, 2013, 69 s. Pirkko Soininen voitti esikoiskokoelmallaan Murretut päivät tämänvuotisen Runo-Kaarina-kilpailun. Kirja julkaistiin Turun kirjamessuilla lokakuun alussa. Olin saanut hyvältä ystävältä vinkin mennä katsomaan tilaisuutta, luvassa oli "huikeita, väkeviä, sielukkaita runoja". Ja koska suosittelu tuli luotettavalta taholta, minä menin. Kuuntelin luentaa ja pidin kuulemastani paljon. Kun esikuvina mainituiksi tulivat vielä kaksi mielirunoilijaani, Kristiina Wallin ja Tua Forsström, päätin vastoin tapojani hankkia kirjan itselleni saman tien, lainaamatta sitä ensin kirjastosta. Seuraavaksi messuohjelmassa oli kirjaston peliseminaari ja siellä erään hieman pitkäveteisen puheenvuoron aikana kaivoin runokirjan esille. Mikä ihana yllätys, luin kirjan takaliepeestä tekijän pitävän blogia nimeltä  Tuulen naapurina ! Olen jo kauan seurannut sitä tiiviisti. Blogissa on upeita valokuvia ja hienoa,...

Forsström, Tua: Lokakuun iltana soudin järvelle : runoja En kväll i oktober rodde jag ut på sjön, suom. Caj Westerberg Kansikuva Per Mäkitalo, päällys Anders Carpelan Siltala, 2013, 43, [5] s. Tua Forsströmin runoissa on hämmästyttävän suuria ulottuvuuksia. Ne ovat kuin karttoja, joissa läheltä katsottuna on vain arkisia merkkejä, vektoreita ja pisteitä. Kun nostaa katsetta hiukan, edessä onkin valoa hohtava maisema ja näkyvyys merkityksiin asti. Kokoelman rakenne on jännittävän spiraalimainen. Samat aiheet kehittyvät runoissa niin, että muodostuu melkein kuin juonellinen tarina, jossa alun salaperäiset lauseet selittyvät vasta myöhemmissä runoissa. Kauniin pienen kirjan nimi houkuttelee minut kuvittelmaan lokakuista iltaa järvellä. Kuvasta tulee väistämättä voimakas ja tunteellinen; järven pinta on tyyni, vesi jähmeää, jäätä voi muodostua milloin hyvänsä. Illan viimeinen valo on matala ja kirkas, vihreällä kaarella tummansinisen yllä. Humuksen voi vielä haistaa, vaikka kylm...

Kesälukumaratonin ensimmäinen osa on alkanut! Itse valitsin aloitushetkeksi keskiyön, mutta uuvahdin nolosti jo ensimmäisen 50 sivun jälkeen. Ja sitten nukuin kuten lomalaisen kuuluu, täydet 10 tuntia, pitkälle aamupäivään siis. Mutta nyt on lukeminen vauhdissa. Muiden maratoonarien edistymistä voi seurata kätevästi Kirsin kirjanurkan kautta. Siellä on lista mukaan ilmoittautuneista blogeista ja muutakin tietoa tempauksesta. Minä aloitin komeasti myyteistä. Ragnarök : jumalten tuho / Byatt, A. S Ragnarok, suom. Titia Schuurman Tammi, 2013, 163 s. S. 136- 148: Ajatuksia myyteistä. "Hän kertoi suunnittelevansa rantaviivan kartoittamista. Ei suurina, säännöllisinä puolikaarina, joita jumalat ja ihmiset voisivat piirtää tehdäkseen tästä lahdesta sataman lohikäärmelaivoille. Vaan pienenä, kivi kiveltä, puro purolta, niemeke niemekkeeltä, yhtä pienenä kuin hänen sormensa, pienenä kuin sormenkynsi. Siitä tulisi kartta hietakirpuille ja tuulenkaloille, silla kaikki on yh...

Parkko, Tommi: Runouden ilmiöitä Avain, 2012, 210 s. Kun kuulin tämän kirjan olevan tekeillä, ajattelin, että huh, melkoinen pesti, aihepiiri on niin laaja ja rönsyävä. Töitä on varmasti tehty urakalla ja vähän enemmänkin, mutta nyt käsissä on tiivis, jäsennetty ja kaikin tavoin onnistunut esitys asiasta! Teksti lähtee kaartamaan aiheen keskusta kohti esittelemällä ensin runoutta kirjallisen maailman osana ja uuden teknologian vaikutuksia  julkaisemiseen yleensä. Seuraavaksi esitellään suomalaisia lyriikkaa julkaisevia kustantamoja. Parkko löytää suuristakin kustantamoista  kiinnostavia ominaispiirteitä kerrottavaksi. Mielenkiintoisempaa vielä on kuitenkin lukea 1980-luvulta alkaneesta pienkustantamojen esiinnoususta. Muistan kuinka jännittävältä tuntui saada käsiinsä ensimmäiset Nihil Interitin ja Sammakon julkaisemat kirjat. Savukeitaan ja Ntamon aloittaessa aloin jo tuntea levottomuutta kun uusia julkaisukanavia pompahteli esiin kuin sieniä sateella; kuinka paljon...

Kaikki metrit ja puut / Kristiina Wallin Tammi, 2012, 70 s. Kristiina Wallinin runoissa on aina ollut jotakin, joka nappaa minusta kiinni. Nyt sain lukea tätä uusinta kokoelmaa vähän kauemmin ennenkuin alkoi löytyä ituja, joita pitkin tehdä runoista omia, ymmärtää niitä. Alun Prologi ja ensimmäinen, lyhyehkö  Aikakirja olivat kyllä tutunoloisia, mutta kun siirryttiin  Tanssijaan , teksti vaikutti aluksi aika vieraalta. Onneksi törmäsin googletellessa  Moreeniin , Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikön mainioon nettiradioon. Siellä on Kristiina Wallinin haastattelun lisäksi kuunneltavissa monta muutakin mielenkiintoista kirjallisuusjuttua. Wallin kertoo haastattelussa teoksen taustoista asioita, joiden valossa Tanssijankin ymmärtäminen muuttuu helpommaksi. Hän puhuu mm. siitä, kuinka haluaisi löytää sanoja kaikelle sille alitajuiselle, jota ei oikeastaan voi sanoa, mutta josta voi kuitenkin kertoa esimerkiksi liikkeellä ja tanssissa. Lähtöko...

Ilman nimeä olisit valoa / Tomi Kontio Teos, 2011, 59 s. Kokoelman ensimmäisen osan runot ovat päällisin puolin arkielämän kuvausta; niissä sijataan vuoteita ja pyyhitään pöytää. Rakkausrunoille aika tyypillisesti ne eivät kuitenkaan malta pitää matalaa profiilia vaan kohdittain kohoavat melkoiseen hehkutteluun, puhutaan jopa "trooppisin sanoin". Eikä siltä pöydältäkään pyyhitä leivänmuruja, vaan aurinkoa! Silti, jos meno uhkaa yltyä liki tabermannilaiseksi, Kontio tekee taiten pienen ilkeän takaisinvedon. Ikuisesta rakkaudesta one night standiin on näissä runoissa aika lyhyt matka. Toinen osa jatkaa samasta aihepiiristä, mutta aforismimaisemmin, runot muuttuvat lyhyiksi, säkeet melkein  tokaisuiksi. Samalla lisääntyy sanoilla leikittely, josta osa on nokkelaa, osa ei. Kaksoismerkityksistä syntyy toisinaan hienoja assosiaatioita, toisinaan ne jäävät äänteiden helinäksi. Aloittaessani kolmannen osuuden huokasin varmaan melko raskaasti; lihavointia, voi ei; en millään...

Luen runoja säännöllisesti, mutta harvakseltaan ja todella hitaasti. Tuntuu usein, ettei runoja kannata lukea edes kokoelmallista yhdellä kertaa, pari kolme kerrallaan on sopiva määrä. Jotkin runot avautuvat heti, jotkin eivät ikinä. Ja niinkin on, että jos jotain aluksi täysin käsittämätöntäkin pätkää jaksaa lukea uudelleen ja uudelleen, merkityksiä alkaa muodostua. Osallistuin muutama vuosi sitten avoimen yliopiston kautta runotulkintakurssille, jossa tämmöistäkin pääsin kokemaan. Oli yllättävän hienoa joutua kohtaamaan aivan vieraan tuntuisia tekstejä ja huomata kuinka oma tulkinta aina lopulta tuli esiin, sinnikkäällä lukemisella. Mutta tähän Jennin haasteeseen valitsin runon, joka tuntui omalta heti ensi lukemalta. Se on Kristiina Wallinin esikoisteoksesta Kengitetyn eläimen jäljet . Runo päättää kokoelman, se on toinen osa kokonaisuudesta nimeltä Varauloskäynti. ...    "Koordinaatit valvovat, harppi piirtää tasaista ympyrää,           ...

Hän lähti valaiden matkaan : runoja / Silene Lehto WSOY, 2011, 99 s. Ihan jokaisena päivänä sitä ei kuule valaiden laulua, telepaattisesti varsinkaan, enkä huomannut edes jättiläisvyötiäisen kulkevan ohi äsken olohuoneesta pölyjä pyyhkiessäni. Mutta sitten onneksi lötkähdin mieliasentooni lukemaan Silenen runoja, ja siellä ne kaikki olivat; kaukokatseinen pakicetus hyppäämässä takaisin veteen, remminsä poikki napsautteleva kuu, mioseenikauden sypressien humina kuulokojeessa, delfiiniin rakastunut nainen ja tummentumat muistikuvien reunoissa, noin vain muutaman mainitakseni. Silene on joskus ollut vähän aikaa työtoverini, mutta sitten hän lähti... "Olen ajatellut sinua paljon, Herra D, sen jälkeen kun eräs työtoverini lähti valaiden matkaan, hän kuuli niiden laulun, telepatiaa, hän sanoi, jätti mappinsa hujan hajan, kahvikuppinsa puolilleen, ja ajoi pohjoiseen, pysähtyi eräällä huoltoasemalla ja osti munavoileivän: se kuva valvontakamerassa on viimeinen, mikä h...

Yömatkat / Juuli Niemi Otava, 2010, 90 s. Miten Raista tuli rai? Missä vaiheessa hän kadotti rain ja rain? Lapsena kaikki kolme olivat vielä tallella, kuvissa kädet ristissä rinnan päällä, jäätelöä lentänyt leuasta otsaan, rapatessa roiskuu Tässä mä oon! ... Miten Raista tuli taas rai? No etsimällä vain. Löytyi suku, löytyi perhe, ystävät ja suurin erhe. Ja että hylätessäsi unet et koskaan tiedä minne menet. Runoissa puhuu nuori nainen. Äiti on jo jäänyt taakse eikä omia lapsia vielä ole. Hän on Rai, RaiRai tai jopa RaiRaiRai, joka aavistaa paikkansa sukupolvien ketjussa, mutta ei halua ottaa sitä vastaan, ei ainakaan vielä. Lapsuuden varmuus on kadonnut ja sitä pitää etsiä vielä muutaman kapinan kautta, vielä muutamasta vieraasta maasta, vielä muutamasta miehestä. Juuli Niemen runot ovat puheenomaisia ja tavallaan niitä on helppo lukea, mutta paikoitellen lauseiden merkitykset jäävät melko hämäriksi. Ehkä yllättävät rinnastukset ja nopeat loikat asiasta toi...

Naispatsaita / Sirpa Kyyrönen Otava, 2010, 59 s. Sirpa Kyyrösen runojen kieli virtaa ja solisee raikkaasti ja runot herättävät monenlaisia ajatuksia. Mieleen maalautuvat kuvat ovat uusia ja kauniita, vaikka lempeän pinnan alta usein työntyykin esiin yllättävä roso; sairaus, suru tai muu julma tosiseikka. Mukana on muutama proosaruno. Niiden rytmiä en yleensä voi sietää, mutta näissä sisältö kuitenkin korvasi muodon puutteita niin hyvin, että tulivat nieltyä ikäänkuin siinä sivussa. Hassua, että kokoelman nimi on naispatsaita, sillä patsaista ei ole kyse, vaan elävistä naisista. Patsastelu jää taustalle luomaan terävää kontrastia aitoon ja todelliseen. ... "ihosi, hengityksesi, keuhkorakkulat, hiustukkojesi saarivaltiot kylpyhuoneen lattialla, huomiset aamut ja kirjoista kasatut yöpöydät, henkilöhahmojen rintalastat ja verkostoituvat sanat: planeetat ovat pieniä kun mittakaava on yhden suhde onneen." Lueskelin kriitikoiden arvioi...