KonNuppu ja siivouksen taika

Hupsuttamossa monilla tavaroilla on oma vissi paikkansa. Vaahtomuoviesteet nököttävät vaatekaapin päällä, naksutin on keittiönkaapissa namipussin vieressä ja tassupeti lojuu alkovin kulmalla. Toisaalta asuntoomme on tuutattu myös paljon sellaista epämääräistä tavaramassaa, joka seilaa seilaamistaan eikä löydä koskaan paikkaansa saati käyttötarkoitustaan. Tursuilevasta kodista on oikeastaan mahdotonta löytää mitään, joten päätin vihdoin ja viimein tutustua kiitosta niittäneeseen KonMari-metodiin.

 

KonNuppu lupasi auttaa emoa tässä elämääkin suuremmassa projektissa.

 

Jos joku ei ole vielä KonMariin törmännyt, kyseessä on japanilaisen Marie Kondon ”siivouksen elämänmullistava taika”. Sen perusajatus on, että asunto ja samalla elämä pyöräytetään kerralla raiteilleen. Ensin luovutaan kaikesta, mikä ei tuo iloa, ja sen jälkeen etsitään järkevä paikka jäljelle jääville tavaroille. Näin kodista tulee ihana hyvän olon tyyssija, sillä kaikki ahdistava ja turha on poissa. 

 

Kukapa meistä ei haluaisi olla rento ja tyytyväinen?

 

Olin hieman skeptinen, miten homma alkaisi toimia, mutta haalasin esiin kaikki vaatteeni niin komerosta kuin vaatekaapistakin ja ryhdyin perkauspuuhiin.

 

Jujun mielestä komeron fengshuit olivat jo kohdillaan.

Kuten KonMari-kirjassa povattiin, järkytyin vaatemäärästä, jota hilloan kaapeissani. Vaikka rättejä oli sylikaupalla, en löydä aamuisin yleensä mitään järjellistä päällepantavaa. Syykin selvisi, kun arvioin jokaisen vaatekappaleen erikseen ja pohdin, pidinkö siitä oikeasti. Tein todella rehellisen analyysin, ja vaatekaappiini pääsivät takaisin vain ne vaatteet, jotka virittelen ylleni hyvillä mielin. Oli aikamoinen shokki huomata, että hämmentävän avariksi muuttuneille hyllyille palasi kokoelma toisiinsa sointuvia vaatteita, jotka paljastivat todelliset mieltymykseni.

 

Poistopinoihin joutuneet vaatteet häiritsivät
trendikkäänä tunnettua Nuppua yllättävän vähän!

Ehkä se johtui siitä, että ne toivat röhönaurua Nupun elämään?

Aloin vähitellen ymmärtää, miksi KonMari-metodi muuttaa ajattelua laajemminkin. Kun jouduin pohtimaan jokaista vaatettani, päädyin pitkälle ja kiemuraiselle muistojen polulle. Syyt monien ikivanhojen rytkyjen säilyttämiselle olivat hyvin tunnepitoisia. Onnistuin silti hyvästelemään esimerkiksi ankkurikuvioidun mekon, jonka ostin ylioppilaskirjoitusten jälkeen Mallorcalta ja jota olen pitänyt ehkä noin kolme kertaa. Vilkutin heiheit myös monille näennäisen kivoille vaatteille, jotka maailma on todistanut totaalisen vääriksi hankinnoiksi.

 

Nuppua huvittaa, miten emolle kävi esimerkiksi tämän sinapinvärisen tunikan kanssa...

En ole koskaan ollut mikään tyylilyyli, joten kävin muutama vuosi sitten pukeutumisneuvojalla. Sain kuulla olevani väreiltäni syksy, joten sievien pastellien sijaan minun kannattaisi korostaa olemustani murretuilla sävyillä, vaikka en oikeasti tunne oloani niissä kotoisaksi. Noudatin kuuliaisesti ohjetta ja hankin itselleni sinapinvärisen tunikan, joka sopi nätisti ruskeisiin silmiini. Ja olin tosi kaunis ja fiini, eikö niin Nuppu?

 

”Emo oli nääääääääääääin tyylikäs!”

Puin sinappitunikan kesällä ylpeänä päälleni, kun olimme lähdössä mieheni kanssa Ikeaan. Korostin vyötäröäni leveällä, mustalla vyöllä, ja olin kokonaisuuteen oikein tyytyväinen. Peilailuun kului kuitenkin niin pitkä tovi, että jouduimme lopulta juoksemaan ilmaisbussiin. Ehdimme siihen juuri ja juuri, mutta ainoat vapaat paikat olivat viho viimeisessä penkissä. Kun olin kävellyt koko pitkän catwalkin bussin perukoille, istahdin ikkunapaikalle ja tajusin pukeutuneeni aivan sävy sävyyn bussin verhojen kanssa! Ne oli jopa kiinnitetty leveillä, mustilla nipsuilla. Mies uumoili saavansa syytteen verhovarkaudesta, kun meidän tulisi aika poistua bussista, eikä kommentti ainakaan helpottanut hysteeristä nauruhepuliani. Arvaatte varmaan, olenko pystynyt enää koskaan pukemaan kyseistä sinappitunikaa ylleni.

 

Niinpä! Tänään oli aika kiittää tunikaa hauskasta Ikea-reissusta ja jättää hymyilevät hyvästit.

Vaatteiden jälkeen kävin läpi myös kirjani sekä kylpyhuoneen kaapin tavarat. Jouduin ihmettelemään, miksi olen esimerkiksi säästänyt vanhaa ripsentaivutinta, naistenlehtien välistä napattuja voidenäytepusseja, pahantuulista pupuavaimenperää ja ikivanhoja korvakoruja, jotka ovat niin painavat, että ne venyttävät korvalehteni olkapäille saakka. KonMarittamiseen kului koko päivä, vaikka prosessi on yhä alkumetreillä. Silti minusta tuntuu jo nyt huomattavasti helpommalta hengittää. Kun tavaraa on vähemmän, tilaa riittää enemmän myös kahdelle otukselle, jotka tuovat elämääni ihan hurjasti iloa, valoa, hassutusta, hellyyttä ja onnea:

 

Intuitio sanoo, että tämän pojan haleista menee pää pyörälle ja sydän sykkyrälle...

...ja arjen huolet väistyvät, kun ottaa kainaloonsa tämän hellästi hurisevan kullanmurun! <3 

Oletteko te lukijat kokeilleet KonMarin vinkkejä, 

ja onko taikoja tapahtunut?

Viitteitä viihteestä

Viime viikonloppu hujahti ohi kissamaisesti, sillä mieheni lähti muihin maisemiin ja jätti minut toipumaan flunssasta Nupun ja Jujun seuraan. Ajatus tuntui hyvältä, sillä Nupusta oli sairasteluni aikana kuoriutunut erityislempeä hoitaja, joka piti huolen, ettei minun tarvinnut homehtua hetkeäkään yksin punkan pohjalla. Parhaimmillaan se nukkui pieni pörröinen naama kasvojani vasten, ja tasainen hurina tuuditti minut ihanasti uneen. Nupulla oli varmasti mielessään tassuvaivat, joita olen koko kesän hoitanut, joten se päätti maksaa huolenpidon moninkertaisena takaisin. Neiti jopa nuoli jalkapohjaani siltä varalta, että sitä sattuisi kutittamaan.

 

No siinä vaiheessa ainakin kutitti, kun tuo vaaleanpunainen
pikku raastinrauta kosketti jalkapohjani herkkää ihoa!

 

Nupun vasen etutassu on pysynyt kunnossa, mutta nyt tarkkailussa on
oikea, joka on toistaiseksi ehjä ja vaalea mutta parturoitu jostain syystä
lähes karvattomaksi. Allergiatestistä taas ei ole vieläkään tullut tuloksia,
vaikka niistä piti ilmoittaa jo yli viikko sitten ja olen peräänkin soitellut.

Herää kysymys, onko Nuppu lahjonut labran henkilökunnan hävittämään todistusaineistot,
jotta se ei muka olisi millekään allerginen ja saisi taas kanaraksut ruokavalioonsa.

Ehei, Nuppu. Emo ei nyt anna tässä periksi, mutta hiiriä saa ilman muuta puputtaa!

Aloin virkistyä viikonlopun (ja kissojen kanssa onnistuneesti vietetyn yön) aikana, ja sunnuntaina olin jo niin vakaasti tolpillani, että päätin tehdä kissojen ja miehenkin iloksi suursiivouksen. Vaikka en olekaan keittiön pikku hengetär, jaksan tarvittaessa luututa, puistella, pölyttää, puunata ja somistaa kuin paraskin Tuhkimo.

Apuna minulla oli prinsessojen tapaan eläinystävä, joka osoittautui melko kriittiseksi.
 Se kysyi, miten puhtaassa lakanassa voi olla heti ihan järkyttäviä karvatuppoja.

 

Apulaispiika ei joko kuullut tai ymmärtänyt kysymystä.

Kun saimme asunnon puhtaaksi, Nuppu oli haljeta riemusta. Se juoksi ripeästi Cooperin-testin ja harjoitteli pöydän alla vauhdikkaan näköistä steppausta:

Olisiko tämä sopiva tervetuliaistanssi iskälle, vai ovatko nuo punaisina
 palavat monsterisilmät vähän liikaa, kun halloweeniinkin on vielä aikaa?

Kun kotiamme alkoivat viimein lähestyä tutut askelet, molemmat katit olivat hetkessä eteisessä. Ne väittivät miehelleni, ettei kukaan ole siivonnut kämppää, leikittänyt niitä tai antanut niille ruokaa. Viimeisen pointin todistaakseen Juju meni äärimmäisyyksiin tällä kerjäläissinfonialla:

 

Melko uskottavaa, vai mitä? Pieni kissa ja niin iso nälkä, että iskän poimimat tyrnitkin kelpaisivat.

Tässä kohden haluaisin silti huomauttaa, että Juju oli juuri ennen miehen tuloa esittänyt samanmoiset rituaalit minulle ja saanut vaivanpalkakseen ison satsin herkkuruokiaan. Pienen, söpön huijarin show tallentui onneksi myös videolle, ja tältä se näytti:

Onko vastaavanlaisia ohjelmanumeroita nähty 

lähiaikoina myös muissa kissatalouksissa?

Johan suhahti!

Työpaikkamme muutti keväällä uusiin tiloihin, ja vaikka olen pääosin sopeutunut uuteen toimintaympäristöön, eräs asia saa minut joskus hieman marmattamaan: ylös jätetty wc-pöntön rinkula! Haitta aiheutuu siitä, että trendikkäässä toimistossamme ei ole erikseen miesten ja naisten vessoja. Se on kovin tasa-arvoista ja modernia, mutta aavistuksen ”ngjääh”. Kun kommentoin asiaa kotona, sain yllättäen Nuppusesta vuolaan urputuskaverin.

 

Nupun mielestä wc-tiloissa täytyisi olla aina raikasta. Se kertoi, että tyttökisujen
asioinnin jälkeen hiekkiksellä leijailee aina ruusunnuppujen tuoksu, kun taas
poikakisut löyhäyttävät ilmaan epämääräisiä katkuja.

Tajusin, että Nuppu inisee varmasti täyttä asiaa, joten päätin tehdä sen ainoan jutun, jonka voin. En nakuttanut kissojen veskien päälle kylttejä, koska kumpikaan murusistani ei ole päässyt vielä aapisen opiskelussa kirjaimiin M ja N, mutta päätin puhdistaa molemmat hiekkaklosetit perin juurin. Kaikki vanhat hiekat heivattiin pois, ja jynssäsin astiat niin puhtaiksi, että niissä olisi voinut melkeinpä keittää aamupuurot. Sitten pöläytimme mieheni kanssa uudet hiekat paikoilleen ja hymyilimme machomies Juitsille, jonka piti päästä heti kastelemaan Saharan autiomaata.

Näkeväthän kaikki, että JUJU menee nyt pisulle JUJUN pisupaikalle?

Mutta kuten kirjoituksen alussa vihjasin, tytöt ja pojat ovat hiukan erilaisia, ja ymmärrän Nuppua nyt yhä paremmin. Yllätin nimittäin Jujun myöhemmin hieman nolosta tilanteesta: se seisoi toisen puunatun veskin vieressä ja yritti hämmentyneenä peitellä osittain laarin ohi lirahtanutta pisua! Hiekka vain ropisi lattialle, kun Juitsi lappoi santaa haudankaivajan ottein. Liityin ilman muuta poitsun vakavahenkiseen seuraan (tosin hieman eri keinoihin turvautuen), eikä asiaa kommentoitu sen kummemmin. Tapauksen jälkeen se oli kuitenkin otettava varovasti puheeksi. Mielestäni on ihan ok (ja suorastaan välttämätöntä) merkata uudet hiekat seisomapisulla omaksi reviiriksi, mutta pyysin, että voisiko Herra Maanomistaja seuraavan kerran kyykistyä tuoreesta hiekasta huolimatta edes sen verran, ettei tällaista ikävää reunanylityssuhausta enää pääsisi käymään...

 

Ihan vain siksi, että sillä tavoin meidän kotimme unicat-veski olisi
hivenen miellyttävämpi myös eräälle kukantuoksuiselle neidille...

Painajainen Nuppu Streetillä

Eilen Nupun lähes täydelliseen hilebile-elämään tuli kammottavan epätrendikäs särö, mikä on tosi inhaa, ikävää ja ennen kaikkea noloa. Siitä ei voi olla puhumattaan, sillä usein kurjista asioista tulee öriseviä mörköjä, jos niitä vain panttaa sisällään. Tämä juttu on lisäksi sellainen, jota Nuppu ei kykene edes piilottelemaan, sillä emo toitottaa uutista kaikille ja on siinä harhakäsityksessä, että kyseessä on oikein kiva ja tervetullut ylläripylläri. Ikään kuin maaginen merkki siitä, että kuluvasta vuodesta on pakko kehkeytyä parempi kuin ”ihan kiva”.

Kaikki alkoi niin, että ihanasti joulupyhinä nuuttuuntuneet lakanat kiskottiin juuriltaan...

Jopa herra ja rouva Tunneli joutuivat hilaamaan itsensä hetkeksi
pystyasuntoon, jotta monsteriauto Dyson pääsi huristamaan vapaasti
Hupsuttamon matoilla. Kaiken tohinan ja pörinän keskellä emo kiljui
yhtäkkiä onnesta, sillä yöpöydän takaa löytyi mytyssä Reilun kaupan
 kangaskassi,  jonka sisällä oli jotakin, jonka luultiin jo iäksi kadonneen:

Vaikka Idän pikajunaa nauratti, Nuppua huippasi kauhusta niin,
että se näki kaameuden kahtena! Tämä painajainen ei voi olla totta!

Tyylilyylimme sulki tiukasti silmänsä ja potki itseään topakasti takaraivoon...

...mutta siltikään se ei saanut NIITÄ katoamaan!

Yhtäkkiä jotain naksahti kohdilleen. Tajusiko Nuppu vanhan viisauden
”If you can't beat them, join them” vai oliko sillä mielessään jotakin muuta?

Yleisön pyynnöstä aiheesta on viritetty juuri kysely blogin yläreunaan. Jos sinulla on aavistuksia siitä, mitä Nupun päässä mahtoi tämän järisyttävän löydöksen jälkeen liikkua, ota ihmeessä osaa suureen kissapipogallupiimme tai avaudu aiheesta kommenttiosiomme puolella! :)

Dyson tuli taloon

Meidän perheeseemme hankittiin kesäkuussa uusi jäsen, johon me ihmiset olemme lääpällämme. Jujun mielestä tulokasta voi joten kuten sietää, mutta Nuppu on vakuuttunut sen epäaitoudesta ja salaliittoiluun taipuvaisesta luonteenlaadusta. Uusi kaveri tuli vähän liian leuhkana ja kiiltävänä. Se on nyt mielin kielin kaikille ja esittää oikeaa joka kodin pelastajaa, mutta annas olla, kunhan se pääsee näyttämään todelliset karvansa. Ei varmasti emoakaan sitten naurata, kun pikku räggärit on popsittu pedon hurjaan kitaan!

Onneksi Nuppua ei niin vain hämätä. Sen sinisilmät porautuvat tulijan sieluun terävinä kuin timantit.

Tyypin nimi on Dyson, ja jos minulta kysytään, se on tullut jäädäkseen. Se on sininen, tuhisee aika kovaa ja omistaa melko lyhyen hännän, mutta sen kärsä on valtavan tehokas: kaveri on jo lyhyessä ajassa repinyt karvasedimenttien alta esiin muinaisen kylän, joka asuntonammekin tunnetaan. Vaikka vanha, punainen Hooverimme yritti parhaansa mukaan höplätä irtokarvaa matosta, sen hönkäilyt saivat karvamassat vain värisemään kuin kaislat kesätuulessa. Toista se on nyt, sillä matoista ovat kadonneet paitsi karvat ja pölyt myös erinäiset lelut. Nupun ja Jujun Hollanti-lenksuista ei ole näkynyt ainuttakaan sitten heinäkuun, joten voimme vain olettaa, että niitä kannattaa kaivella Dyson-duden ruoansulatuskanavasta. Parempi silti liian huolellinen imutus kuin haalea huokailu.

Minusta tyyppi on söpö: ihan kuin
leppäkerttu, jolla on sininen uimamyssy.

Kun Dyson murahtaa käyntiin, Nuppu karahtaa karkuun. Koska mieheni on usein (= aina) Dysonin puikoissa, Nupusta tulee yhtäkkiä minun paras ystäväni, vaikka kuuraan imuroinnin aikana niinkin alhaiset paikat kuin wc:n ja kylpyhuoneen. Nuppu ei tietenkään vedä hanskoja tassuihinsa ja tartu hienoille leideille sopimattomiin töihin, vaan jää kököttämään vessan kynnykselle. Se katsoo minua vetoavasti ja sanoo  toistuvasti "i-i-iih!" kunnes lopetan desinfiointipuuhat ja nostan sen syliini. Silloin Nuppu kellauttaa itsensä selälleen käsivarsillani ja hurisee jopa kovempaa kuin Dyson. Onhan se pelastunut jälleen kerran painajaismaiselta kissaimulta...

Juju on oikea pikku kovis ja pelaa chickeniä
Dysonin kanssa. Kumpihan mahtaa väistyä?

Pyysimme Dysonia pidättämään hetken hengitystään, jotta Nuppu
saisi rauhassa etsiä todistusaineistoa sen ilkeämielisistä suunnitelmista.

Nupusta on epäilyttävää, ettei uudesta tyypistä leviä samanlaista hajua kuin vanhasta pörisijästä.
Juuri tuollaisilla pienillä, läpinäkyvillä liehittelykeinoilla Dyson on luikerrellut emon suosioon.

No ei tietenkään se nyt käy Nupun kimppuun, kun kaikki
katsovat  ja otetaan kuvaa! Eihän se nyt tyhmä ole!

Mutta TÄSSÄ kaikille todistusaineistoa:
Dysonin vatsalaukussa ON räggäri
jos toinenkin! Apua ja i-i-iih!