Titanicin kannella

En ole koskaan ollut keinahtelevien laivamatkojen ystävä, joten jo pelkkä ajatus hyökyaalloilla heittelehtivistä kaarnapursista saa vatsani kääntymään hetkessä ylösalaisin. Onneksi en ole periyttänyt helppoyökköisyyttä kissoilleni, vaan ne naukaisivat innosta, kun uljas loistoristeilijä purjehti maanantaina kotisatamaamme:

 

Tässä se nyt vihdoin on, Juju Star Linen uudenkarhea luksusalus MS Nuppu of the Seas:

 

Korkeutta merten kuningattarella on metrin verran, ja sen hulppeat neljä kantta tarjoavat asiakkailleen paitsi majoitusta myös viihdettä ja rentoutumismahdollisuuksia. Pikkukatit eivät edes malttaneet pakata pikku kapsäkkejään, vaan rymistivät heti paattia tutkimaan.

Herra Herrera ohjattiin suoraan manikyyriin, sillä
luksusaluksella matkustajilta odotetaan huoliteltua tyyliä.

Neiti Gonzalesin teki mieli mennä omin nenuineen laivaa tutkimaan,
eikä se jaksanut odottaa manikyyrejä tai masukarvojen kampaamista...

Niinpä se puikahti kaikessa hiljaisuudessa Aloha-kannelle...

Mutta voihan kehveli! Laivan tarkkasilmäinen tähystäjä bongasi
uteliaan neidin, ja se passitettiin takaisin laiturille.

Mikä pahinta, manikyyrinsä läpikäynyt herra Herrera näytti saaneen parhaan hytin!

 

Neiti Gonzales tunnusti rehdisti tappionsa ja ahtautui hyttiinsä autokannen alle.

Keskellä yötä paapuurin puolelle loiskivat laineet herättivät herra Herreran,
ja se lähti tutkimaan, olisiko laivan discossa vielä vauhti päällä.

Valitettavasti valomerkki oli jo vilahtanut, mutta herra Herrera hoksasi,
että risteilijän hulppea märssykori oli aivan tyhjillään...

 

Se vietti yön ihanasta pehmeydestä nauttien, mutta aamuauringon sarastaessa
se ei enää malttanut olla leuhottamatta lepopaikastaan muille matkustajille.

Lopputulos oli se, että märssykori kävi kiusallisen ahtaaksi.

Herra Herreraa harmitti, mutta juuri silloin tuli iloinen kuulutus:
risteilijä oli saapunut aurinkoiseen Acapulcoon!

Kaikki matkustajat hylkäsivät merellä seilaavan luksuskotinsa päivän ajaksi
ja kiiruhtivat ostamaan rannan kojuista jäätelöä ja sombreroja.

 

Kun laiva lähti illalla taas liikkeelle, melkein kaikki matkustajat
olivat muistaneet palata sen suojiin.

Herra Herrera oli väsynyt jännittävästä päivästä ja vetäytyi kiltisti hyttiinsä.
Ikkunastaan se näki, kuinka neiti Gonzales hinattiin kumiveneellä kyytiin.

Ja hyvä, että hinattiin, sillä muuten neiti olisi missannut
yhden elämänsä mahtipontisimmista hetkistä.

”Once more you oooooopen the door, and you're here
in my heart, and my heart will go on and oooooon!”

Ihana aattopiina

Juju tassutteli aatonaatosta alkaen tulisilla hiilillä. Olimme jo luopuneet toivosta, että joulukolli ehtisi tuoda Hupsuille saksalaissyntyisen joululähetyksen, kun tiistai-iltana viiden maissa summeri korahti pari kertaa käskevästi. Kissat vilahtivat kiireesti sängyn alle, sillä huhu oli kertonut, että joulukollilla on ainakin kolmen metrin korkeuteen köyristyvä selkä ja kahvin kellastamat torahampaat, joita se käyttää huvin vuoksi pienten, kilttien kotikissojen säikyttelyyn. Ihmettelin, mistä kissat ovat tuollaisia höpöjuttuja lukeneet ja menin avaamaan oven. Joulukolli oli punaposkinen ja ystävällinen ojentaessaan minulle suuren ja kauan odotetun, salaperäisesti kahisevan lahjalaatikon.

Nuppu oli niin helpottunut lahjan saapumisesta ja joulukollin lempeydestä,
että se haukotteli, käänsi kylkeään ja jatkoi rauhallisesti aatonaattouniaan.

Jujua sen sijaan alkoi heti poltella paketti niin hirmuisesti, että se onnistui talttaamaan pienen teipinpalan irti aarteen kyljestä. Niinpä joulukollin joulukolli kiikutettiin kylppäriin turvaan, ja ovi suljettiin visusti aina suihkutiloihin mennessä ja sieltä poistuttaessa. Onkin siis ihan ymmärrettävää, että lahjapaketin odotus muuttui sietämättömäksi piinaksi, ja varsinkin Juju jankutti asiasta koko pitkältä tuntuvan aattopäivän.

Joko haetaan se paketti suihkusta? Joko joko joko joko?!

Nyt on mennyt jo viisi minuuttia, ja paketti on varmaan jo vettynyt homeeksi!

Joo joo, kyllä voitit tämän pelin, emo! Nyt olisi hyvä hetki avata se loota!

Vinkkulasikin on jo imetty kuiviin! Arvaa mitä se merkkaa?

Sitä, etten suostu enää odottamaan YHTÄÄN! MMMMooooOOOOOUUUUU!

Lopulta oli pakko antaa periksi, ja ilo oli ylimmillään, kun joululahjalaatikko hilattiin vihdoin esiin. Nuppu hieroi yhteisten päiväuniemme jämiä silmistään ja katseli, kuinka velipoika iski paketin kimppuun kuin joulukinkku limppuun.

Jahuu! Pakettihan on ihan urheiluauton muotoinen!

Hhhhh! Voisikos joku peukun ja sakset omaavista perheenjäsenistä tulla vähän jelppimään?

Täältähän löytyy vaikka mitä! Nuppuuuu?

Ei kai tuo voi olla bordercollieiden pehmoeste? Ei kai, ei kai, ei kai?! Jihaa!

Nuppu hei, täällä on ruokaakin!

Puhuiko joku pöperöistä? Kas, täältä Nuppu jo saapuukin suorinta reittiä!

Joulukollin kirjeessä kiitettiin Nuppua ja Jujua kiltteydestä ja toivotettiin ihanaa joulua. Seuraavassa postauksessa tutustumme tarkemmin Hupsujen uusiin vekottimiin vempeleistä nyt puhumattakaan, joten älkää karatko vielä kovin kauas blogimme ääreltä, ja viettäkää ihanan letkeänlötkeä joulupäivä!

Kirje Korvakarvatunturille

Blogimme sivupalkissa pyöri menneellä viikolla kysely, jossa sai veikata, mitä joulukolli kärrää Juicy Fruitylle eli Juju-räsylle joululahjaksi. Ilahduin kovasti, kun pläräsin tänään vastauksia ja huomasin, että deluxe-kamera kiri kirkkaasti kärkeen, ja sen rantautuminen Hupsuttamoon onkin vain ajan kysymys. Jujukin oli asiasta mielissään, sillä se hallitsee jo poseeraamisen jalon taidon ja sen kauniit, selvärajaiset piirteet digibittiytyvät helposti jopa ilman salamaa:

Tällainen taulu sopisi heti vaikka modernin fotogeenikeskuksen vetonaulaksi.

Innokkaampi Juju sen sijaan oli kyselyn kakkostuloksesta: punaisesta urheiluautosta. Vaarallinen vauhti ja tiukat kurvit saavat huimapäisen poikamme tunnetusti venyttämään tassunsa suoriksi, eikä emoakaan haittaisi, jos pääsisimme joulupäivänä pienelle ajelulle tuliterällä sporttibemarilla. Kunhan Juju vain lupaa, ettei aja luu ulkona ja pidä ikkunaa auki niin, että lumi tuiskuaa emon naamaan. Nuppu ei tietenkään lähtisi ajelulle mukaan, sillä se haluaisi mieluummin asetella kotona höpsöjä pipoja uutukaiseen Bratz-kampauspäähänsä. 

Toistaiseksi Nupulla on leikeissä tällainen Bratz. Yllätin Nupun sovittamassa
nuken päähän emon uutta Wienistä ostettua hattua. Se kun on kissaneidistä
aivan eri luokkaa kuin kissamyssyt tai luppakorvakanipipot.

Nuppua silti nolotti, että tästäkin hommasta piti napata kuva blogiin.
Eihän se ole vielä saanut Bratzin meikkiä tai hampaita kuntoon.

Jujun mielestä emo on uusi hattu päässään niin nätti ja ihana!
Kuka voisi olla hurmaantumatta Jujun sanoista ja eleistä?

Kyselytuloksista vielä mainittakoon, että yhden äänen saivat risut! Tämän pahan mielen rosoäänen antoi mieheni, joka niskotteli meille alkuviikosta sattuneen viattoman virhearvion takia. Mies oli ihan itse jättänyt syömävalmiiksi huuhdellut tonnikalansa pöydälle niin, että eräs pieni räggäriraggari pääsi työntämään kuononsa herkkujen sekaan ja ehti anastaa sieltä yhden pienen tonnikalapalasen ennen kuin tilanne huomattiin ja äkkiä keskeytettiin. Asia kuitenkin sovittiin, ja mies väittää kivenkovaa, että Jujulla riittää kyllä huumorintajua risuvastauksen sulattamiseen.

Minulle oli onneksi heti selvää, mitä Juju viestitti tempauksellaan.
Niinpä meillä on nyt ekstrasatsi kissoille sopivaa tunaa.

Jujun mielestä neljä purnukkaa ei riitä korvaamaan
iskän huonoa huumoria. Onneksi kaapista löytyi
muitakin herkkuja.

Vaikka joululahja-asiat ovatkin nyt aika selvät, ehdotin, että katit kirjoittaisivat silti kauniin kirjeen joulukollille, joka asustaa Korvakarvatunturilla. Tällaisia toivomuksia ne minulle sanelivat:

Yritin ehdottaa, että kissat muokkaisivat pyyntöjään vähemmän käskyttävään suuntaan, mutta niiden mielestä joulukolli mouruaa itsekin sen verran muhkeasti, ettei se vähästä pahastu. Näin toivon minäkin, mutta lähetin silti varmuuden vuoksi hieman toisenlaisen kirjeen Zooplussalle. Jouluna paljastuu, mitä paketit pitävät sisällään! Sillä välin voitte muuten sivupalkista äänestää, mikä lahja sopisi parhaiten Nupulle...

Puuhamaa on jännä paikka!

Siinä missä monet kesälomalaiset heittävät juuri nyt volttia Särkänniemen Tornadolla, pyörivät itsensä vihreiksi Lintsin Kieputtimessa tai kiitävät tukka ja häntä hulmuten Tykkimäen Idän pikajunalla, me arjen pariin palanneet otimme suunnaksemme... ei, ei Visulahtea vaan Puuhamaan. Emme edes eksyneet matkalla, sillä oikeastaan Puuhamaa tuli luoksemme. Sen toi nuori lähettipalvelun jannu, ja pelkkää nimmariani vastaan saimme hurvittelulaitteiston käyttöömme ihan ilman ranneketta niin kauaksi aikaa kuin lystiä piisaisi. Ja voi, sitähän riitti!

"Joko ne portit pian aukeaa? Joko, joko, joko, joko?"

Juju sai kurkata porteilta suoraan kummitustaloon. Nuppu
sen sijaan jäi pelikojuille mutta ei valitettavasti voittanut
suurta pehmopupua. Ellei sitä itseään lasketa.

Miksi kukaan menisi Tykkimäelle, kun Idän pikajunan
voi saada oman kodin karvamatolle?!

Juju näytti aavistuksen huonovointiselta juna-ajelun jälkeen mutta jatkoi innokkaasti hurvittelua.

Lentävästä matosta tuli heti molempien kestosuosikki,
vaikka olin epäillyt, ettei kumpikaan suostuisi
astumaan tassullakaan sen kyytiin.

Törmäilyautojen sijaan meidät kaikki tyrmäsi tämä
virmajuurtelta tympeästi löyhkäävä rotta.

Rohkeana poikana Juju kruisaili menemään myös "yökkörotan"
kanssa, kunnes laite meni valitettavasti epäkuntoon
ja piilotettiin mustassa kakkapussissa varikolle.

Seuraavaksi vuorossa oli hurjaa vauhtia pyörivä Hurveli.

Juju kävi Hurvelissa kerta toisensa jälkeen toisin kuin
yökkörotta, joka hajusta päätellen ykäsi laitteen viereen.

Nuppu rakastui Lentävän maton lempeään kyytiin. Se kuvitteli olevansa iki-ihana
Agraban prinsessa Jasmine, jonka Aladdin on juuri vienyt romanttiselle yölennolle.

Vekkulassa oli kaikenlaista hauskaa! Juju ihastui vihreän höyhenen metsästykseen ja jalkapalloiluun,
mutta sen intohimoiseksi suosikiksi nousi pitkävartinen sulkavirveli. Nuppu taas sekosi onnesta,
kun se pääsi laittamaan jalalla koreasti niin sanotun Cat dancerin (= rautalankavempaimen) tahdissa.

Kuten arvata saattaa, suuren suosion saavutti myös tämä
Raketti, joka ampuu välillä sisuksistaan raksuja.

Ilta kului Puuhamaassa kuin siivillä, ja aktivoinnin päätteeksi molemmille kateille maistuikin jo uni. Ne olivat selvästi hyväntuulisia, ja koska Nupun tassu oli jo kunnossa, jätimme sen uskaliaasti ilman tötteröä. Yöllä heräsin pari kertaa Nupun riemunsirkutukseen ja pikku tassujen töminään, ja aamulla tötterötön Nuppu laukkasi villisti luoksemme ja tahtoi mönkiä peiton alle. Ja mikä parasta, tassun nuoleminen ei ole juolahtanut mieleen sen koommin! Jos kissojen kesän kohokohta oli leikkimaraton Puuhamaassa, minun suurin ilon aiheeni on niiden hyvä mieli ja sen nostattama toiveikkuus.

"Vielä yksi ajelu Lentävällä matolla, mama... Ja vielä yksi.... Zzzzz"