Näytetään tekstit, joissa on tunniste raapimistynnyri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raapimistynnyri. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. marraskuuta 2015

Juju Potter ja Feeniksin kilta


Oletteko koskaan törmänneet muinaisen Egyptin myyttiseen Feeniksiin? Se on häikäisevän kaunis ja äärettömän pyhä tulilintu, joka pörhistelee punakultaisissa höyhenissään ja omistaa hämmästyttäviä taikavoimia. Sanotaan, että feenikslintu lehahtaa paikalle silloin, kun sen apua kipeimmin tarvitaan, ja sen kyynelissä on parantavia voimia, jotka herättävät henkiin jopa totaalisesta kuukahduksesta. Tällaista supersiivekästä tarvittaisiin siellä sun täällä, mutta valitettavasti maailmassa on vain yksi Feeniks kerrallaan. Olen viime aikoina pohtinut olennon tämänhetkistä sijaintia, sillä kaksiossamme on viime aikoina lepatellut yksi kultahöyheninen tipu, joka ei vaikuta miltään ihan perusnaakalta. Se on nimittäin ollut suorastaan maaginen inspiraation lähde molemmille kissoille ja saanut niiden kunnon kasvamaan hämmästyttävän kovaksi. Ehkäpä Nupun tervehtyminenkin on sen kultakyynelten ansiota?


Taloutemme muut peipot suorastaan palvovat tätä uutta tulokasta ja tarjosivat sille
mahdollisuuden asua niiden pesässä. Sympaattista juu, mutta fiksua? Ei välttämättä.

Feeniksiin esimerkiksi Harry Potterin ja Albus Dumbledoren kautta perehtyneet lukijat voivat arvata, mikä saattaa vielä koitua kohtaloksemme. Vaikka tämä kullanhohtoinen lintunen on tervetullut vieras, sillä on yksi paha tapa. Kun se on elänyt tuhat vuotta, se rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen tuleen niin, että koko komeus roihahtaa liekkeihin juhannuskokon lailla. Kun höskä on palanut poroksi, tuhkasta nousee uusi, nuori Feeniks maailmaa parantamaan. Nuppu ja Juju eivät kuitenkaan halua, että niiden rakas MS Nuppu of the Seas -laiva käräytettäisiin karille, joten ne päättivät antaa Feeniksille kyytiä niin, että sen peppusulat vain pöllyäisivät.

 
Tässä on perimmäinen syy, miksi tipit ja sylvesterit ovat aina tukkanuottasilla. 

Totta maar kultasiipi säikähti! Se läpsäytti itsensä lentoon ja yllätti saalistajat kauneudellaan.

Muistutin, että jonkun olisi parasta saada Feeniks kiinni ja udella sen ikää ihan vain varmuuden vuoksi. Jos tipusella on plakkarissa esimerkiksi vain 900 vuotta, meillä ei ole tarvetta hankkia palosammutinta vaan voimme antaa linnun lepatella kaikessa rauhassa keskuudessamme ja tirauttaa kyyneliä joko Nuppusen tassulle tai peppanaan aina tarpeen vaatiessa. Juju jatkokehitti ajatusta niin, että voisimme perustaa Feeniksin killan, joka lähettäisi lintusen kyynelehtimään myös muiden eläinten ja kilttien ihmisten pipit pois. Feeniks oli kuitenkin saatava ensin kiinni, jotta sen kanssa voitaisiin käydä tällainen kehityskeskustelu.


Juju yritti pyydystää linnun esittämällä selkäkolotuksesta kärsivää
preeriakoiravanhusta, mutta Feeniks ei mennyt tietenkään lankaan.
Niinpä Juju viritti perinteisen varjostuksen.
 
Alkoi hurja hippaleikki, enkä ollut aina varma,
pyydystikö Feeniks Jujua vai Juju Feeniksiä.
 
Lopulta Juju otti Feeniksistä tiukan haliotteen
ja KUISKUTTI sen korvaan sovitut kysymykset.
 
Feeniks ei vastannut mitään, koska se kuuroutui hetkeksi Jujun huudosta.
Niinpä Nuppu päätti kokeilla lempeämpää taktiikkaa. Kuti, puti, kuti!
 
Kutittelu tehosi Feeniksiin komentelua paremmin, ja se suostui juttusille
Matrix-älyään käyttävän Nupun kanssa. Saatoimme Jujun kanssa vain
ihailla, kuinka meitä viisaammat sielut kävivät sanatonta keskusteluaan.

Kun juttutuokio oli ohi, odotimme jännittyneinä, perustaisimmeko killan tänään vai huomenna. Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä Nuppu kertoi, ettei Feeniks ollutkaan Feeniks. Se on kuulemma vain törkeän tyyris (= 14,90 €) kissanlelu, joita myytiin Lemmikkimessuilla epätoivoisille kissaemoille, jotka etsivät kipeästi tuliaisia kotiin jääneille mussukoilleen. ”Feeniksillemme” voi kuulemma hankkia vaihtopään, ja kissojen maagiselta vaikuttanut innostus liittyikin vain mekanismiin, jossa sulkatuppo pyörii lentäessään ja aiheuttaa siipien havinaa muistuttavan flapflap-äänen. Sitä ei ainutkaan metsästysviettinen katinkutale voi kuulemma vastustaa. Voihan masennus! Feeniksin kilta jääkin vain haaveeksi, sillä tämä sulkasieppo ei itke, vaikka sitä kuinka nujuuttaisi...

 
Puskii, Juju Potter!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Titanicin kannella

En ole koskaan ollut keinahtelevien laivamatkojen ystävä, joten jo pelkkä ajatus hyökyaalloilla heittelehtivistä kaarnapursista saa vatsani kääntymään hetkessä ylösalaisin. Onneksi en ole periyttänyt helppoyökköisyyttä kissoilleni, vaan ne naukaisivat innosta, kun uljas loistoristeilijä purjehti maanantaina kotisatamaamme:
 

Tässä se nyt vihdoin on, Juju Star Linen uudenkarhea luksusalus MS Nuppu of the Seas:
 

Korkeutta merten kuningattarella on metrin verran, ja sen hulppeat neljä kantta tarjoavat asiakkailleen paitsi majoitusta myös viihdettä ja rentoutumismahdollisuuksia. Pikkukatit eivät edes malttaneet pakata pikku kapsäkkejään, vaan rymistivät heti paattia tutkimaan.

Herra Herrera ohjattiin suoraan manikyyriin, sillä
luksusaluksella matkustajilta odotetaan huoliteltua tyyliä.
Neiti Gonzalesin teki mieli mennä omin nenuineen laivaa tutkimaan,
eikä se jaksanut odottaa manikyyrejä tai masukarvojen kampaamista...

Niinpä se puikahti kaikessa hiljaisuudessa Aloha-kannelle...

Mutta voihan kehveli! Laivan tarkkasilmäinen tähystäjä bongasi
uteliaan neidin, ja se passitettiin takaisin laiturille.

Mikä pahinta, manikyyrinsä läpikäynyt herra Herrera näytti saaneen parhaan hytin!
 
Neiti Gonzales tunnusti rehdisti tappionsa ja ahtautui hyttiinsä autokannen alle.

Keskellä yötä paapuurin puolelle loiskivat laineet herättivät herra Herreran,
ja se lähti tutkimaan, olisiko laivan discossa vielä vauhti päällä.

Valitettavasti valomerkki oli jo vilahtanut, mutta herra Herrera hoksasi,
että risteilijän hulppea märssykori oli aivan tyhjillään...
 
Se vietti yön ihanasta pehmeydestä nauttien, mutta aamuauringon sarastaessa
se ei enää malttanut olla leuhottamatta lepopaikastaan muille matkustajille.

Lopputulos oli se, että märssykori kävi kiusallisen ahtaaksi.

Herra Herreraa harmitti, mutta juuri silloin tuli iloinen kuulutus:
risteilijä oli saapunut aurinkoiseen Acapulcoon!
Kaikki matkustajat hylkäsivät merellä seilaavan luksuskotinsa päivän ajaksi
ja kiiruhtivat ostamaan rannan kojuista jäätelöä ja sombreroja.
 
Kun laiva lähti illalla taas liikkeelle, melkein kaikki matkustajat
olivat muistaneet palata sen suojiin.

Herra Herrera oli väsynyt jännittävästä päivästä ja vetäytyi kiltisti hyttiinsä.
Ikkunastaan se näki, kuinka neiti Gonzales hinattiin kumiveneellä kyytiin.

Ja hyvä, että hinattiin, sillä muuten neiti olisi missannut
yhden elämänsä mahtipontisimmista hetkistä.

”Once more you oooooopen the door, and you're here
in my heart, and my heart will go on and oooooon!”