Deborah Levy: Kuumaa maitoa

Deborah Levy 2015. Englanninkielinen alkuteos Hot Milk. Suomentanut Sari Karhulahti. 319 s. S&S. Lainasin kirjastosta. 

Tämä kirja on kummitellut mielessäni jo monta vuotta, sillä huomasin sen suosion Englannissa vielä kesällä 2017, vaikka kirjan ilmestymisestä oli jo pari vuotta. Ostin pokkarin Oxfordista, kadotin sen jonnekin, ja nyt kun suomennos ilmestyi, laitoin kirjan varausjonoon. Olen aikaisemmin lukenut Deborah Levylta romaanin Uiden kotiin (2011) ja kun virkistin muistiani postaukseni avulla, huomasin että teoksissa on todellakin jotain samaa: kuuma aurinko, näennäinen toimettomuus, tiheä tunnelma, seksuaalisuus ja arvoituksellisuus.

25-vuotias Sofia saapuu äitinsä kanssa Espanjan Almeríaan pieneen kylään. Äiti kärsii sairaudesta, jolle ei ole löytynyt diagnoosia eikä lääkitystä. Äiti, Rose, kävelee huonosti, suhtautuu kaikkeen negatiivisesti ja teettää tyttärellään kaiken. Almeríaan he ovat tulleet tohtori Gómezin klinikan vuoksi. Hoito klinikalla on kuitenkin jotain muuta kuin mitä he odottavat.

Hämähäkki ei ollut vaihtanut paikkaa verkossaan, eikä ampiainenkaan ollut liikkunut. Minulla ei ole enää minkäänlaista ajantajua. Julieta Gómez tiesi nyt salaisuuksia, ja vaikka minä olin kertonut hänelle joitakin niistä, useimmat olivat Rosen lapsuuteen liittyvä tunnustuksia. Äidin luut olivat lääketieteelliset tutkimukset kohteina, mutta kaappiin piilotettuja luurankoja tutkittiin toisella tavalla.

Välimeren meduusat polttavat rakkoja Sofian ihoon, kesä on kuuma ja sisämaan tiet pölyisiä. Viikot Espanjassa antavat Sofialle mahdollisuuden taukoon ja itsetutkiskeluun, mutta tunnelma on turhautunut ja katkera. Sofian on mahdoton irtautua äidistään ja tämän vaatimuksista. Rannalla hänen haavojaan hoitaa mustapartainen Juan ja rannalla hän tapaa myös arvoituksellisen Ingridin, itsevarman saksalaisen, jonka suudelma ei jätä rauhaan. Viikot Almeríassa ovat kipeän fyysinen koettelemus, mutta myös mahdollisuus tutustua omaan seksuaalisuuteen ja kykyihin.

Ennen kaikkea viikot ovat kuitenkin kipeää kasvua, rohkeutta ja itsenäistymistä. Vaikka Sofia hylätään välillä, hän löytää itsestään kauneutta ja sitkeyttä, joka pakottaa lopulta myös äidin ulos neuroottisuudesta ja itsekeskeisyydestä, ja Sofian lamaannuttavasta taikapiiristä. Sofian ja Rosen Espanjan-matka on kuin hämähäkin seitti täynnä tuskaa ja turhautumista. Kerronnassa on hypnoottisuutta ja allegorioita, viittauksia myytteihin, jopa hieman surrealismia. Kirjoitin edellisestä romaanista, että kaiken yllä leijuu epätodellinen utu - niin leijuu tässäkin teoksessa. 

Deborah Levyn teksti on niin omanlaistaan etten oikein edes osaa kuvailla sitä tarpeeksi hyvin. Silti lukeminen sinänsä on vaivatonta ja teksti vie eteenpäin. Tunteiden vuoristoratakaan ei tunnu raastavalta, lähinnä ehkä epäreilulta, ja kaiken yllä on jännittävää uteliaisuutta ja hieman toiveikkuuttakin. Nyt harmittaa etten löydä enää sitä alkuperäistä Oxfordista ostettua pokkaria, jotta voisin vertailla kieliä toisiinsa. Sari Karhulahti on joka tapauksessa tehnyt upeaa työtä hypnoottisen tunnelman kääntämisessä. 

Vuoden ensimmäinen romaani sijoittuu Helmet-haasteessa kohtaan 31: Kirjassa on vammainen henkilö. Pohjoisessa lukuhaasteessa se saa hyllynlämmittäjän paikan (kohta 6). Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteessa etsitään tunnetiloja, ja tästä löytyy sitä varten ainakin epävarmuus, haaveellisuus, joutilaisuus, hylätyksi tuleminen, ihailu ja katkeruus. Goodreadsin vuosihaasteessa tämä menee kohtaan 30: A book set in a country bordering the Mediterranian sea. 

Dolores Redondo: Myrskyuhri

Dolores Redondo 2014. Espanjankielinen alkuteos Ofrenda a la tormenta. Suomentanut Sari Selander. Gummerus 2017. 578 s. Oma ostos.

Myrskyuhri on Redondon Baskimaan murhat -sarjan kolmas osa. Luin ensimmäisen, Näkymättömän vartijan, jo kuutisen vuotta sitten, ja ostin pian sen jälkeen kaksi seuraavaa. Luualttarin luin vastikään, eikä Myrskyuhrin  tarvinnut odottaa vuoroaan kovin pitkään. Ajattelin lukea sen Dekkariviikkoa varten, mutta koska en ole ensi viikolla koneen ääressä, postaan ajatukseni kirjasta nyt. Hyvää tulevaa Dekkariviikkoa!

Sarjan päähenkilö Amaia Salazar vetää murharyhmää Navarrassa Espanjan koillisosassa Ranskan vastaisella rajalla, metsäisessä laaksossa, jonka halki virtaa Baztanjoki. Harvaanasutulla alueella uskotaan edelleen vanhoihin taruihin ja pahoihin voimiin. Tällä kertaa Amaian tehtävänä on selvittää epäselviä kätkytkuolemia, joita alkaa löytyä joen varrelta useampia. Onko lapsia vienyt ikivanha, painajaismainen olento Inguma, vai onko kyseessä uhrilahja jollekin muulle ihmistä vahvemmalle?

Amaian on kohdattava laaksoa piinaava totuus salaseuroista, valheista ja voimista, joita epätoivoisten vanhempien on vaikea vastustaa. Pienten uhrien myötä paljastuu myyttejä ja uskomuksia, jotka ovat vanhempia kuin kirkko, ja laajemmalle levinneitä kuin mihin Amaian toimivalta yltää. Trillerimäinen romaani on hyvin rakennettu, joskin osa tutkimukseen liittyvistä tapahtumista tuntuu jopa hieman liian kaukaahaetuilta ja pituuttakin teoksella on aika paljon. Lukuisten yksityiskohtien, tapahtumapaikkojen ja ihmisten yhdistäminen toisiinsa on lukijalle välillä työlästä, varsinkin kun kirjailija luottaa siihen, että edelliset sarjan teokset ovat lukijalla hyvin muistissa.

Tutkinnan edetessä Amaia läpikäy omaa lapsuuttaan ja kadonneen kaksoissiskonsa kohtaloa, josta Luualttari kertoo enemmän. Amaian äiti joutui edellisen teoksen päätteeksi Baztanjoen virran huuhtomaksi, mutta itsepäinen rikosylikonstaapeli ei usko tämän kuolleen. Äidin uskomuksilla ja teoilla tuntuu olevan edelleen jokin kytkös seudun tapahtumiin. 

Pienen poikavauvan äitinä Amaia joutuu kohtamaan myös syyllisyydentuntonsa. Tutkimukset vievät hänet pitkiksi ajoiksi pois kotoa, eikä pienen Ibain isä ole siitä aina mielissään. James ja Ibai lähtevät käymään miehen kotimaassa Yhdysvalloissa, jonne Amaiankin on tarkoitus matkustaa pian perässä. Antavatko tutkimukset siihen mahdollisuuden ja miltä Jamesista tuntuu, kun Amain lähtö viivästyy. Kestääkö avioliitto eron ja poliisityötä tekevän puolison pitkät poissaolot? Onko Amaialla viimeinkin mahdollisuus antautua komean pamplonalaisen tuomarin viehätysvoiman pauloihin?

Vaikka sarjan teoksissa on monimutkaisuutta ja liiallista perusteellisuutta, kiehtovaa ja koukuttavaa on se, millä eri tavoin Amaian henkilökohtainen elämä ja hänen perheenjäsenensä kietoutuvat käsillä oleviin murhiin ja salaisuuksiin. Samalla aiemmista osista tutuksi tulleet perhekuviot täydentyvät ja jatkavat omaa tarinaansa. Suurilta suruilta tai yllätyksiltä ei tässäkään teoksessa vältytä, ja lukija saa ihmetellä Amaian sitkeyttä ja jaksamista äärirajoilla - mikä tietysti kuuluu genreen.

Teoksesta myös blogeissa Luetut ja Kirjahullun päiväkirja.

Dolores Redondo: Luualttari

Dolores Redondo 2013. Espanjankielinen alkuteos Legado en los huesos. Suomentanut Sari Selander. Gummerus 2020. Pokkarissa 610 s. Ostin omaksi. Kuva kustantajan.

Siitä on jo lähes kuusi vuotta, kun luin Dolores Redondon Baskimaan murhat -sarjan aloitusteoksen Näkymätön vartija. Olen sen jälkeen hankkinut hyllyyni sarjan toisen ja kolmannenkin teoksen, mutta nyt vasta tartuin kakkoseen, Luualttariin. Rikosylikonstaapeli Amaia Salazarin johtamissa tutkimuksissa pyöritään hänen kotiseudullaan Baztanin laaksossa Pohjois-Espanjan Baskialueilla.

Elizondon hiljaisuus kätki sisälleen rauhan, jota siellä ei oikeasti ollut, sillä pinnan alla kuohui, aivan kuin Baztanjoen alla olisi virrannut samassa tahdissa maanalainen, metallinhehkuinen laavajoki, ja nämä joet yhdessä välittivät laakson asukkaille omanlaista telluurista energiaansa, joka pullpusi samasta tuonelan lähteestä.

Redondon dekkarit ovat ihan omanlaistaan luettavaa, tai ainakaan en ole ihan samantyyppisiin dekkareihin vielä törmännyt. Niissä on toisaalta perinteistä poliisityötä, poliisikunnan sisäisiä ristiriitoja ja tutkijoiden sinnikkyyttä, mutta rikosten motiivit ja taustat linkittyvät aina Baskimaan mytologiaan, historiaan ja paikallisiin perinteisiin. Tällä kertaa nuorten naisten surmia ja heitä tappaneiden miesten itsemurhia yhdistää piirre, joka saa Amaian perehtymään rituaaliseen uhraamiseen ja kastamattomana haudattuihin vauvoihin.

Amaian omaa poliisityötä haastaa hänen oma pieni vauvansa Ibai ja ihan uudet äidintunteet. Vasta äidiksi tullut nainen saa tietää omasta perheestään asioita, jotka häntä ovat vaivanneet lapsesta saakka. Amaian välit hänen omaan äitiinsä ovat vähintäänkin vaikeat, eikä tutkimuksia helpota se, että todisteet johtavat suoraan häneen itseensä. Lähistöllä olevasta luolasta löytyy luita, joiden perimässä on samaa kuin hänen perimässään, ja rikoksia orkestroi joku joka vierailee säännöllisesti hänen äitinsä hoitolaitoksessa. 

Baskimaan murhissa on jälleen kerran paljon makaabereja aineksia, mutta Redondo osaa kirjoittaa ainekset niin hyvin osaksi kokonaisuutta, että tarinaa on vain pakko ahmia eteenpäin. Makaabereja yksityiskohtia löytyy surmatöistä ja rikollisista, mutta myös mytologiasta ja paikallisten asukkaiden tavoista. Kaikkein karmeinta on kuitenkin se, mille Amaia itse on altistunut lapsena. Kauhukirjallisuuden kaltaista tunnelmaa vahvistavat jokatalviset rankkasateet jotka nostavat Baztanjoen pintaa ja uhkaavat upottaa Elizondon kylän alleen.

Ei ole pahempää pelkoa kuin se, jonka olemme kokeneet ennenkin ja jonka maku, haju ja kosketus ovat meille jo vanhastaan tuttuja. --- Ei ole pahempaa pelkoa kuin se, jonka joskus jo olemme kohdanneet ja joka on jähmettynyt liikkumattomaksi ja odottaa läähättäen jossain mielemme sopukoissa. Ei ole pahempaa pelkoa kuin se, joka herättää pelkästään tuon pelon paluun mahdollisuuden.

Hieman sivusta  - minun mielestäni - löytyy tämänkertainen pääsyyllinen, olisin nimittäin odottanut hänen olevan joku muu, vaikka pieni vihje hänestä toki löytyy jostain kohtaa tarinaa. Mutta jottei sarja päättyisi tähän, loppukohtauksen aikana pakenee joku, jolla on vielä merkittävä tehtävä suorittamatta. Niinpä Amaia ei pääse omakohtaisesta painajaisestaan eroon vaan joutuu jatkamaan tuoretta perhe-elämäänsä lapsuudenpelkonsa kanssa. En siis voi olla lukematta sarjan kolmatta osaa, Myrskyuhria!

Kirjasta myös blogeissa Kirjahullun päiväkirja ja Luetut. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 20: Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä. Pohjoisessa lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 24: Kirja liittyy mytologiaan, ja Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaasteessa kohtaan 10: Ravintolassa tai baarissa. Goodreadsin vuosihaasteesta kuittaan tällä kohdan 30: A book related to mythology.

Jessie Burton: Muusa

Jessie Burton 2016. Englanninkielinen alkuteos The Muse. Suomentanut Natasha Vilokkinen. Otava 2018. 447 sivua.

Espanja ajautuu sisällissotaan vuonna 1936. Andalusian maaseudulle muuttanut englantilais-itävaltalainen Schlossin perhe saa palvelijoikseen paikalliset sisarukset Teresan ja Isaacin. Teresasta tulee läheinen perheen taiteellisen tyttären Oliven kanssa, kun taas Isaac lumoaa perheen molemmat naiset ja omistautuu vasemmistolaiselle kapinaliikkeelle. Hetken jo näyttää siltä, että kosmopoliitti perhe asettuisi Andalusiaan, mutta lähestyvä sota terrorisoi ja vaatii ihmishenkiä. Pääseekö Isaac pakoon? Miten käy Teresan, jos Schlossit lähtevät?

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Lontoossa Lawrie Scott esittelee kaunista maalausta Odellelle, nuorelle karibialaissyntyiselle naiselle, joka työskentelee taidegalleriassa erikoislaatuisen Marjorie Quickin alaisena. Lawrien äidiltään perimästä maalauksesta syntyy kohu, sillä gallerian omistaja näkee sen edustavan kadonnutta vuosisataa ja vuosisadan alun Espanjaa. Odelle ja Quick näkevät taulussa muutakin, mutta salaisuus pysyy piilossa niin kauan kuin Quick elää. Mikä yhteys taululla on Andalusiaan, Isaaciin, Oliveen ja Teresaan?

Muusa on varsin herkullinen romaani, joka liikkuu kahdella eri aikatasolla ja paljastaa molemmista vähitellen hiukan enemmän. Taustalla on poliittista liikehdintää ja epätasa-arvoa, mutta tarinaa kuljettavat eteenpäin ihmissuhteiden kiemurat, nuori intohimo ja rakkaus taiteentekemiseen. Niin Schlossin perheen kuin Roblesin sisarustenkin motiivit ja vaikuttimet, tunteet ja teot kietoutuvat toisiinsa vyyhdeksi, jonka vain menetys voi selvittää. Lontoossa tummaihoinen Odelle raivaa itselleen tilaa. Lahjoja olisi, muttei oikein uskoa menestykseen eikä rakkauteenkaan. Lahjoja on myös Olivella, mutta onko hänelläkään mahdollisuuksia nousta kuuluisuuteen omana itsenään?

Romaanin alku oli hieman hidastempoinen. Jossain vaiheessa olin jo mielestäni ratkaissut Lawrien taulun arvoituksen ja sen kytköksen Espanjaan, mutta enpä ollutkaan oikeassa! Sen jälkeen aloin suorastaan ahmia sivuja ja jännittää, miten aikatasot kytkeytyvät toisiinsa. Muusa esittelee taidetta, joka saa haukkomaan henkeä ja toivomaan, että näkisi itsekin kyseiset teokset. Etenkin Andalusian maaseutu, sen hedelmätarhat, tuoksuvat viljelmät ja hieman repsottava loisto luovat hurmaavan miljöön. Yhteiskunnallisten teemojen lisäksi siis paljon kiehtovia yksityiskohtia ja erinomaisia aineksia, mutta tarina jää aika pinnalliseksi ja täytyy sanoa, että minun mieleeni romaanin hahmot olivat hieman liian monimutkaisia ja vaikeasti tulkittavia, enkä päässyt lähelle heistä ketään.

Lue, mitä blogeissa Kirjasähkökäyrä ja Kirjaluotsi kirjoitetaan. Helmetin haasteessa tämä sopii kohtaan 49: Julkaistu vuonna 2018. Goodreadsin haastekohdista kuittaan kohdan 49: The best book of the month. Lisäksi Muusa osallistuu Tuijata-blogin emännöimään taiteilijaromaanihaasteeseen. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Dolores Redondo: Näkymätön vartija

Dolores Redondo. 2013. Näkymätön vartija. Espanjankielinen alkuteos El guardián invisible. Gummerus. 2015. Suomentanut Sari Selander. 476 sivua.

Uutta tuulahdusta dekkarimaailmaan tuo Espanjan Baskimaasta kirjoittava Dolores Redondo, jonka trilogian ensimmäinen osa käännettiin viime vuonna. Suosion siivittämänä Baskimaa-trilogian toinen ja kolmas osa suomennetaan jo tänä vuonna.

Amaia Salazar on menestyvä ja tunnollinen rikostutkija, joka saa johdettavakseen kammottavat nuorten tyttöjen murhat kotiseudultaan, pimeiden baskimetsien keskeltä. Paluu kotikylään pitkän tauon jälkeen ei ole helppoa, sillä Amaia on yrittänyt koko aikuisen elämänsä unohtaa lapsuutensa kauhut. Tutkittava tapaus nostaa muistoja pintaan ja Amaia käy lähellä henkistä romahdusta ennen kuin tapaus on selvitetty.

Pilvisen laakson asukkaat eivät ole unohtaneet muinaisia metsänhaltijoita tulkitessaan joen rannalta löytyvien ruumiiden viestejä. Tarunhohtoinen basajaun elää monien mielestä edelleen. Onko tämä olento syyllinen vai metsän vartija? Amaian analyyttisyys ja huolellisuus horjuvat kun metsässä on vastassa jotain mitä järki ei selitä. Vai onko kyse vain siitä, ettei hän ole nukkunut hyvin pitkään aikaan? Sattumaa tai ei, mutta Amaian tutkimat tapaukset alkavat osoittaa kohti hänen omaa perhettään. Perheleipomo piirtyy keskipisteeksi etenkin Amaian omien lapsuustraumojen näyttämönä, mutta lopulta myös murhien johtolangat vievät tuttujen jauholaarien luo.

Redondon teos on toisaalta varsin perinteinen dekkari kuvioineen ja tutkimuksineen. Eksoottisen leiman sille antavat baskimaan omat perinteet, tarut, luonto ja kieli, joita kirjailija on käyttänyt runsaasti hyväkseen. Tarina on paikoin hidastempoinen, sillä teksti viipyilee tarkoituksella vanhan kylän mukulakivillä, talvisessa vesisateessa ja ennen kaikkea metsän siimeksessä. Juoni käänteineen piti hyvin otteessaan ja päähenkilön henkilökohtainen trauma  - (hienoisesta) epärealistisuudestaan huolimatta - kosketti ja toi tarinaan syvyyttä. Ja täytyy sanoa, että välillä suorastaan pelotti panna kirja pois ja sammuttaa valot!

Näkymätön vartija on ollut myyntimenestys Espanjassa ja sen ulkopuolella kymmenissä maissa. Redondon resepti onkin melko varma: kirjassa yhdistyvät tutut elementit, maagista realismia, naisasiaa, psykologista jännitystä ja uhkea miljöö. Asetelmat muistuttavat amerikkalaisista naisdekkaristeista, mutta toisaalta mystiikka tuo mieleen vaikkapa ranskalaisen Fred Vargasin. Kliseiltäkään ei vältytä, mutta miljoonat lukijat eivät ole olleet ihan väärässä, sillä odotan kyllä jatkoa!

Koska perinneleivonnainen txatxingorri paljastaa lopulta murhaajan, sijoitan teoksen Helmetin haasteeseen kohtaan 1: ruuasta kertova kirja. Dekkarista on kirjoitettu myös blogeissa Kirsin kirjanurkka, Ullan Luetut kirjat ja Tuijata.