Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen

Bernardine Evaristo 2019. Englanninkielinen alkuteos Girl, Woman, Other. Suomentanut Kaijamari Sivill. WSOY 2022. 528 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Olin kuullut Evariston lukuisia kirjallisuuspalkintoja kahmineesta teoksesta pelkkää hyvää myös lukupiirikavereiltani, joten siihen oli tartuttava heti tilaisuuden tullen. Barack Obaman vuoden 2019 kirjaksi valitsema romaani imaisi heti mukaansa ja osoittautui kaiken suitsutuksen arvoiseksi ensimetreiltään lähtien.

Tyttö, nainen, toinen on romaani kahdestatoista naisesta, joiden kertomukset risteävät toistensa kanssa, täydentävät toisiaan ja muodostavat upean kokonaisuuden. Kertomukset kattavat läpileikkauksen viime vuosisadan ja tämän vuosisadan alun Britanniasta mustien naisten näkökulmasta. Romaanin laajuus antaa perspektiiviä, tuo syvyyttä ja mittavaa yhteiskunnallista otetta. Se on yhtä aikaa tiukasti kiinni nykypäivän ilmiöissä kuin naisten historiassakin. 

Näiden kahdentoista naisen elämät ja elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia, he ovat eri-ikäisiä, eri yhteiskuntaluokista, heidän tavoitteensa ovat erilaisia ja he tekevät hyvin erilaisia päätöksiä. Heitä yhdistää kuitenkin se, että heidät nähdään toisina ja heidän on tehtävä tuplasti töitä asemansa tai tulevaisuutensa eteen, olivat he kotoisin kerrostalolähiöstä, maaseudulta, orpokodista tai taiteilijaperheestä. Samoin heidän perheidensä taustat vaihtelevat: on yksinhuoltajia, jätettyjä, eronneita, muuten vaan erillään eläviä huoltajia, ydinperheitä ja suurperheitä. Moni ponnistaa kuitenkin marginaalista menestykseen tai ainakin pärjää elämässään olosuhteista huolimatta hyvin.

Tyttö, nainen, toinen on hengästyttävän elämäniloinen ja voimaannuttava, vaikka lähes kaikissa tarinoissa on jotain hätkähdyttävää, ravistuttavaa tai jopa järkyttävää. Mustiin naisiin on kohdistunut kautta aikojen väkivaltaa, väheksyntää, alistamista ja monenlaisia ennakkoluuloja. Tässä romaanissa heitä on onneksi kohdannut myös rakkaus, toisesta välittäminen, kannustava opettaja, ihailtava itsekuri, kunnianhimo ja ankara työnteko. Se tekee tarinoista lämpimiä ja toiveikkaita. 

Evariston henkilökaarti on ihailtavan moninainen - yksi hahmo ei ole koskaan pelkästään jotain, vaan kaikissa on alati löytyviä ulottuvuuksia esimerkiksi seksuaalisuuden, sukupuolisuuden, rodullisuuden tai parisuhteiden näkökulmasta. Heidän lokeroimisensa on täysin mahdotonta, ja jos sellaiseen saatoin erehtyä, heti seuraavan tarinan näkökulma toikin edelliseen uuden twistin ja kyseenalaisti omat ennakkoluuloni. 

Rodun, toiseuden ja moninaisuuden lisäksi sanoisin että tästä romaanista jää vahvasti mieleen myös äitiys - tai vanhemmuus, mutta etenkin äitiys. Miten moni lapsi on toivottu tai ei-toivottu, mutta silti rakastettu, miten moni menettää yhteyden juuriinsa tai perheeseensä, miten moni äiti valvoo lapsensa vuoksi, oli vuosikymmen mikä tahansa. Lapselleen toivoo aina menestystä ja helpompaa elämää, mutta osaavatko kaikki arvostaa äitien tekemää työtä tai oman sukunsa historiaa. 

Kirjasta on vaikea kirjoittaa sitaatteja, sillä Evariston tekstissä sen muoto on merkityksellinen. Hän välttelee isoja alkukirjaimia ja välimerkkejä, ja toisinaan teksti muistuttaa säeromaania. Asettelu tuo raskaisiin teemoihin keveyttä ja se pakottaa pysähtymään sanoihin ja ajatuksiin. Toki kerronnassakin on paljon, mikä keventää, piristää, välillä jopa naurattaa - ja saa kommentoimaan ääneen. Jos kirja tuntuukin pitkältä, jos tuntuu välillä, että teemojen käsittelyyn on käytetty paljon sivuja, ei lukemista malttaisi lopettaa millään. No joo, ehkä pientä saarnaamisen makua paikoin, etenkin tarinoissa jotka sijoittuvat nykypäivään, mutta niin raikkaalla tavalla, että antaa mennä vaan. Vastaavasti ajallisesti vanhimmat tarinat olivat kuin söpöstä tv-sarjasta, mutta sekin on varmasti ollut kerronnallinen valinta, joka toi lisää variaatiota.

Kirjablogeissa Tuijata ja Levoton lukija myös tästä. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 19: Kirja sijoittuu paikkaan, jossa olet käynyt (Lontoo). Goodreadsin haasteesta valitsen kohdan 22: A book with a faceless person on the cover. Pohjoisesta lukuhaasteesta tähän sopii kohta 17: Kirja liittyy vuotuisjuhlaan. Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteessa on aiheena muutos, joita tästä romaanista löytyy runsaasti, mutta valitsen kohdan 6: Naisen aseman muutos.

Naistenviikko: Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Olga Tokarczuk 2009. Puolankielinen alkuteos Prowadź swój pług przez kości umarłych. Suomentanut Tapani Kärkkäinen. Otava 2020. 255 s. Kuva kustantajan.

Huomenna juhlitaan Oilin ja Olgan nimipäivää, joten tässä oiva Naistenviikon kirja. Merkittäviä kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja (Man Booker, Nobel...!!) voittanut Olga Tokarczuk oli minulle ennen tätä kirjaa ihan tuntematon nimi ja vaikka hänen teoksiaan on suomennettu, ne näyttävät tulevan meille useita vuosia jälkijunassa. Ihastuttavalla tavalla erikoinen oli tämä Aja aurasi vainajain luitten yli ja aion kyllä kokeilla kirjailijan aikaisempiakin teoksia.

Jo ikääntyvä Janina asuu syrjäisessä pikkukylässä ja huolehtii talven yli kesäasukkaiden taloista. Hän käy keskiviikkoisin opettamassa englantia lapsille, tapaa samalla tuttaviaan ja kääntää perjantaisin William Blaken runoja ystävänsä kanssa. Janinan vahvinta osaamista on kuitenkin astrologia, jonka parissa aika kuluu ja jonka avulla pystyy selittämään ympäristön tapahtumia. Janinalla on kova ikävä Tyttöjään, kahta koiraa, jotka hän on menettänyt aikaisemmin talvella. Kylän laitamilla alkaa tapahtua, kun metsästysseuraan kuuluvia miehiä kuolee, ensin Isojalka, sen jälkeen valtaapitäviä miehiä. Janinalla on omat näkemyksensä miesten kohtalosta ja eläinten oikeuksista, mutta poliisi ei kuuntele homssuista naista eikä vastaa tämän kirjeisiin. 

Saarnastuolissa Ihminen asettuu toisten Olentojen yläpuolelle ja antaa itselleen oikeuden päättää niiden elämästä ja kuolemasta. Hänestä tulee tyranni, vallananastaja.

Romaani on viehättävä sekoitus jännitystä, filosofista pohdintaa, luonnon puolustamista, ikivanhoja asetelmia ja satumaista tunnelmaa. Janinalla on hauska tapa nimetä tuntemiaan ihmisiä näiden ominaisuuksien mukaan, ja vaikka viihtyykin hyvin yksin, side Outolintuun ja kahteen nuorempaan ystävään syvenee tapahtumien edetessä. Astrologista yksityiskohtaa on paljon ja se luo ehkä vähän huvittavankin kontrastin kaikkeen muuhun. Luonnon ja eläinten puolesta puhuminen nostaa romaanin eräänlaiseksi ekoromaaniksi, ja teemalla tuntuu olevan merkittävä rooli myös rikosten selvittämisessä.

Janina huomaa, että ikääntyvä nainen jää helposti huomaamatta tai tälle naureskellaan vähättelevästi. Muutenkin hän pohtii, mitä on hyödyllinen elämä, kenestä yhteiskunta hyötyy ja ketkä ovat taakaksi. Onko hänellä ja hänen ystävillään mitään roolia yhteiskunnan marginaalissa? Missä menee hulluuden ja järkevyyden raja? Metsästäjien surmat tuovat esiin miesten ylivallan ja hyvävelijärjestelmän, jossa kirkkokin kannustaa ihmisen oikeuteen hyödyntää ja harventaa eläinkuntaa. Astrologian lisäksi Janinan omat Vaivat ja hänen unissaan harhailevat kuolleet perheenjäsenet tekevät romaanista sadunomaisen.

Teoksen lukujen alussa on William Blaken tai muita sitaatteja, jotka houkuttavat ajattelemaan. Romaania lukiessa tunnelma oli usein sekava tai homssuinen, kuten Janina itse, mutta näin jälkeenpäin päällimmäisenä ajatuksena onkin viisaus ja filosofisuus, jota teokseen mahtuu paljon. Marginaalissa elävien ihmisten hiljainen vahvuus ja vallitsevien normien pilkka jäävät mieleen suorastaan voimaannuttavina teemoina. Tapani Kärkkäisen käännöstyölle iso kiitos!

Teoksesta myös näissä blogeissa: Luettua elämää, Lumiomena ja Tuijata. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 40: Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista. Seinäjoen kirjaston haasteessa etsitään hahmoja, joista tästä löytyy 8: Maaseudun asukas. Goodreadsin Around the Year in 52 Books -haasteessa sijoitan tämän kohtaan 23: A cross genre novel.

Meredith Russo: Tyttösi sun

Meredith Russo 2016. Englanninkielinen alkuteos If I Was Your Girl. Karisto 2018. Suomentanut Leena Ojalatva. 324 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Jälleen kirja, johon tuskin olisin tarttunut ilman lukuhaastetta. PopSugarin haasteessa on tehtävänä lukea transsukupuolisen kirjailijan kirjoittama teos. Kirjailija Meredith Russo on siis transnainen, teoksen päähenkilö Amanda on samoin transihminen, ja Russo kertookin tarinan synnystä ja kokemuksistaan kirjan jälkisanoissa. Hän toivoo tarinan avaavan lukijoiden silmiä ja lisäävän ymmärtämystä transihmisiä kohtaan. Nuorille suunnattu romaani sopii erinomaisesti myös aikuisille, kuten olen monesta muustakin nuorten kirjasta todennut. 

En pääsisi koskaan eroon menneisyydestäni; se olisi aina läsnä, se odottaisi kuin musta aukko päästäkseen imaisemaan minut sisäänsä ja murskaamaan minut. Ainoa tapa päästä pakoon oli pysyä liikkeessä.

Kirjan kantava teema on siis identiteetti, nuoren kokema erilaisuus ja sen aiheuttama ulkopuolisuuden tunne. Siinä mielessä kirjasta tulevat mieleen vasta lukemani nuorten kirjat Sarah Crossanin Yksi ja R. J. Palacion Ihme. Andrew-nimisenä poikana kasvanut Amanda muuttaa isänsä luokse uudelle paikkakunnalle lukion viimeiseksi vuodeksi ja tekee kaikkensa jotta hänen taustansa pysyisi salassa. Amanda on kokenut lapsesta saakka syntyneensä väärään vartaloon, häneltä on odotettu vääriä asioita eikä hän ole saanut olla oma itsensä. Teini-iässä Amandaa kiusataan ja pahoinpidellään ja vasta kun hän on itse valmis luopumaan kaikesta, hän saa ymmärrystä osakseen ja mahdollisuuden muutokseen.

Teinityttönä Amandalla on paljon opeteltavaa, eikä uudelleen kehittyvä suhde isäänkään ole kovin helppo. Jo ensimmäisten koulupäivien aikana Amanda törmää komeaan Grantiin ja haluaisi kovasti tutustua ja rakastuakin tähän, mutta voiko poikaan luottaa? Amanda löytää ympärilleen myös kivan tyttöporukan ja saa elää elämää, josta on siihen saakka vain haaveillut. 

Nykyhetken lisäksi tarina avaa Amandan lapsuutta ja nuoruutta takaumilla, dialogeilla ja kuvauksilla hetkistä jotka ovat olleet raskaita, käänteentekeviä ja kipeitä. Vähitellen rakentuu kuva nuoresta, joka on käynyt läpi melkoisen mankelin. Draaman kaari etenee nykyhetkessä hyvin ennaltaodotetulla tavalla ja loppu on onnellisen toiveikas. Pikkukaupungin nuoret ovatkin paljon enemmän kuin mihin Amanda uskalsi koskaan luottaa. High school -ympyröineen ja varsin stereotyyppisine yksityiskohtineen teos tuntuu hirvittävän tutulta, mutta teema on tietysti hirvittävän tärkeä, ja tuo varmasti lohtua tai luo optimismia monelle lukijalla.

Näissä blogeissa lisää: Yöpöydän kirjat ja Kirjapöllön huhuiluja. Keski-kirjastojen lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 6: Aikuisten lukudiplomiin kuuluva kirja.

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

Liv Strömquist 2014. Ruotsinkielinen alkuteos Kunskapens frukt. Suomentanut Helena Kulmala. Sammakko 2018. 141 sivua. Arvostelukappale.

Pähkäilin kovasti, minkä ihmeen kirjan löydän Helmet-haasteen kohtaan 15: Kirjassa käsitellään jotakin tabua, kunnes vasta nyt hoksasin, että lipastoni kirjapinossa on odottanut vuoroaan jo talvesta saakka Liv Strömquistin sarjakuvateos Kielletty hedelmä, joka todellakin käsittelee tabua: "naisen sukupuolielintä" ja muitakin siihen liittyviä teemoja, kuten kuukautisia ja PMS-oireita.

Aiemmin keväällä lukemani Prinssi Charlesin tunne (Strömquist 2010) osoittautui feministisen raikkaaksi tutkielmaksi rakkaudesta, parisuhteesta ja sukupuolten välisistä eroista. Kielletyssä hedelmässä on taustalla paljon samaa, eli pyrkimys romuttaa niitä vahvoja myyttejä, joita naisiin ja naiseuteen ja etenkin sukupuolten välisiin (oletettuihin) eroihin liitetään. Strömquist osoittaa perusteellisella tavalla, miten nämä ovat pääosin miesten konstruoimia ja miten kulttuurimme representoi jatkuvasti itsestäänselvänä pitämiämme "totuuksia". Juurikin siksi tällaiset teokset avaavat silmiä ja mikä parasta, ihanan rempseällä ja humoristisella tavalla.

Strömquistin laaja aineisto kattaa mm. kuvia muinaisista patsaista, kreikkalaisia myyttejä, hindujumalattaria, amerikkalaisyrittäjiä - mutta ennen kaikkea niitä lukuisia setäjoukkoja vuosisatojen varrelta, jotka ovat hatarin perustein muodostaneet hassuja (oikeasti: raivostuttavia) teorioita naisten mielialoista, kuukautisvuodoista tai vaikkapa klitoriksesta. On mielenkiintoista oppia, miten eri tavalla muinaiset kulttuurit ovat nähneet nämä asiat verrattuna patriarkaattiin joka myöhemmin alkoi muokata ajatusmaailmaamme. Naisen ruumiinjäseniin ja seksuaalisuuteen liitetty häpeä, syyllisyys ja epäpuhtaus ovat järkyttävän syvällä ajattelussamme - tarkkailepa vaikka kuukautissidemainoksia kun niitä seuraavan kerran näet!

Kielletty hedelmä on teoksena myös visuaalisesti hyvin samankaltainen kuin Prinssi Charlesin tunne - tai siis toisinpäin, sillä tämä oli ensin. Kuvamaailma on runsas ja ihanan monipuolinen, tekstauksessa vaihtelevat fontit ja koot; punainen väri on tarkoituksellisen huomiotaherättävä. Typerää ajattelua, oli siihen sorruttu nyt tai vuosisatoja sitten, morkataan ja sille vinoillaan rohkeasti niin että välillä on pakko nauraa sekä itse typeryydelle että Strömquistin sarkasmille.

Suuri suositus! Lue lisää blogeista Luettua elämää, Yöpöydän kirjat ja Kirja vieköön! Lukuhaasteissa tämä sopii Helmetin lisäksi Bookish Tea Party -blogin Lukemattomiin naisiin. Kiitos Sammakolle arvostelukappaleesta!

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Siri Kolu 2016. Otava. 112 s. Lainasin kirjastosta.

Koe on ne muut ihmiset. Miksi se, miten haluan ihmisyyttäni toteuttaa, on jonkun bussin puheenaihe.

Kesän jälkeen Peetu täyttää kahdeksantoista ja pääsee korjausleikkaukseen. Korjausprosessi on kestänyt jo muutamia vuosia, mutta kaikki eivät ole pysyneet muutoksessa mukana. Peetun perheessä kipuillaan muutenkin ja tuntuu, että yhteiset hetket ovat aina yhtä räjähdysalttiita. On rakkautta, paljonkin, mutta on myös pettymyksiä, pahaa mieltä ja epäoikeudenmukaisuutta. On keskenään niin erilaisia temperamentteja. Valtava huoli siitä, murentaako muutos kaiken entisen.

Isän kanssa Peetu pääsee kymmenen purjelennon sarjalle. Kymmenen yhteistä hetkeä taivaalla, jossa on helpompi puhua tunteista, salaisuuksista ja arvista, joita kummallakin on. Myös hieman tulevaisuudesta, joka on epävarma, mutta toivoa täynnä. Purjelennoista muodostuu vähitellen metafora vapaudelle, aikuistumiselle ja muutokselle, jonka suuntaa ei enää muuteta.

Kone nousee korkeammalle kuin koskaan. Lähestytään sallitun lentokorkeuden ylärajaa. En ole varma lentääkö kone eteenpäin vai peruuttavatko pitkevät meitä vastaan.

Kesän jälkeen kaikki on toisin on kipeänkaunista luettavaa. Pieni romaani, jonka lukeminen tuntuu syvällä ja raastaa vereslihalle, vaikkei itsellä olisi mitään Peetun kokemuksiin vastaavaakaan. Kolun teksti on näennäisen kevyttä, kuin purjelento parhaimmillaan, kappaleet ja virkkeet lyhyitä, mutta sisältö on painavaa ja latautunutta. Niin kieli kuin tematiikka tuovat mieleen Selja Ahavan vuotta myöhemmin julkaistun Ennen kuin mieheni katoaa. Transsukupuolisuutta käsitellään niin ikään nuortenromaanissa, Marja Björkin Pojassa (2013).

Kuten minussakin, koneessa on kohtia, joihin se ei halua koskettavan, jotta se voi lentää.

Olen monesti kehunut, että lukuhaasteiden ansiosta tulee tartuttua teoksiin, joita ei ehkä muuten niin huomaisi. Tai no, huomata on väärä sana, tämäkin kirja on ollut paljon esillä blogimaailmassa. Lukupäätökseen vaikutti kuitenkin vasta se, että Helmetin haasteeseen piti hakea teosta, jossa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö (46). Ja nuorille suunnattua kirjallisuutta on terveellistä lukea välillä, niistä pystyy nauttimaan täysillä keski-ikäinenkin, joka yllättäen löysi Peetun isästä paljon itseään. Lisäksi tämän romaanin kaltaisista teoksista saa varmasti vahvistusta sille teorialle, että kaunokirjallisuuden lukeminen tekee ihmisestä empaattisemman. Oppii niin paljon ihmisyydestä.

Olen valmis eteenpäin. Olen lentänyt niin kauan, olen jättänyt taivaalle niin monta surua ja kysymustä, ettei minussa ole pelkoa enää.

Kirjasta lisää näistä blogeista: Kirjanurkkaus, Järjellä ja tunteella sekä Yöpöydän kirjat. Elämänmuutosromaani sopii hyvin The Bookish Tea Party -blogin Lukemattomat naiset -haasteeseen.

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Selja Ahava 2017. Ennen kuin mieheni katoaa. Gummerus. 229 sivua.

Selja Ahavan tuore romaani on saanut runsaahkosti huomiota ilmestyttyään, ja monesta syystä. Kirjan teema ja tarina ovat kirjoittajalle omakohtaisia ja varsin tuoreita. Transsukupuolisuus kirjallisuudessa on myös sinänsä melko ajankohtainen ja tuore ilmiö. Uskon, että moni myös ehti jo odottaa, milloin Ahava julkaisee lisää, sillä hänen edellinen teoksensa, kaunis ja pidetty Taivaalta tippuvat asiat ylsi Finlandia-ehdokkaaksi asti.

Puolison transsukupuolisuus tulee kirjan minä-kertojalle yllätyksenä, eikä teos keskitykään transsukupuolisuuteen sinänsä, vaan kertojan, parisuhteen toisen osapuolen, tunteisiin. Miltä tuntuu, kun kymmenen yhteisen vuoden jälkeen puolisosta paljastuu ominaisuus, joka mullistaa maailman?

Kertoja kuvaa, kuinka hän joutuu seuraamaan puolisonsa muutosta, tämän varovaista innostusta, uuden löytämistä ja uuden olemuksen rakentumista. Samalla viereltä katoaa se mies, jota hän rakastaa. Tilalle kasvaa vieras nainen. Viimeiseen asti kertoja yrittää muistaa miehensä ihon, sen yksityiskohdat, kosketuksen, tuoksut, äänet ja rajat ennen kuin ne vähitellen katoavat. Nainen haluaisi ruumiin haudattavaksi, paikan jossa surra menetystä, mutta sellaista hän ei saa. Hän sinnittelee puolisonsa rinnalla, he kertovat muutoksesta yhdessä kaikille, hän auttaa vaateostoksilla, mutta peilistä näkyy mustat silmänaluset ja itkun turvottamat silmät.

Omakohtaisen menetyksen rinnalle nousee allegorinen kuva Kolumbuksesta ja tämän matkasta kohti Intiaa, kartan hahmottamisesta ja uudelleen piirtämisestä, löytämisen ilosta ja oman maailman hajoamisesta. Miten on mahdollista nimetä uusia alueita, suunnata varmana eteenpäin, kun on koko ajan ollutkin väärässä maanosassa? Mikä kaikki hänen miehessään oli totta?

Teoksen keskiössä on siis kertoja ja hänen surunsa muutoksen ja eron lähestyessä, kirjailijalle omakohtainen tragedia. Vähemmän huomiota saa se toinen, se muutosta tarvitseva ja siihen lähtevä puoliso, joka on piilotellut sukupuolisuuttaan neljäkymmentä vuotta. Hänen historiaansa avataan hieman, hänen kokemuksiinsa viitataan vain vähän. Ulostulo on ollut varmasti hänelle valtavan suuri, pelottava ja mullistava asia, mutta sitä ei teoksessa käsitellä. Näkökulma on täysin kertojan, ja siinä kirjailija on valinnut puolen, jota ihan kaikki lukijat eivät purematta niele.

Ahavan teos on kipeä ja rankka, ja sai ainakin minut kyynelehtimään, pohtimaan omia parisuhteitani, eroja ja rakkautta. Vaikka teksti on nidottu varsin väljäksi ja sen lukeminen on hurmaavan jouhevaa, en pystynyt ahmimaan sitä kerralla. Ihon alle ja sydänalaan pureutuva teksti pakotti etenemään hitaasti. Kieli on luonnollista eikä yritä yhtään liikaa. Silti se onnistuu olemaan kipeän kaunista ja surullisessa suorasanaisuudessaan ankaran toteavaa, brutaaliakin. Teksti huutaa kaipuuta, tuskaa ja menetystä. Tällä kertaa en kirjoita tämän enempää, mutta lisää arvioita löytyy vaikkapa Kirsiltä, Tuijalta, Ompulta ja Lauralta.

Marja Björk: Poika

Marja Björk 2013. Poika. Like. 215 sivua.

Marion eli Makke tajuaa jo ihan pienenä, että on omituista luokitella ihmiset tytöiksi ja pojiksi. Hän itse ei kuulu kumpaankaan ryhmään: tarhan tädit, opettajat, mummu ja joskus äitikin sanoo häntä tytöksi, mutta hän viihtyy paremmin poikien leikeissä ja ihastuu tyttöihin. Vähitellen kouluiässä asiasta syntyy sekaannuksia ja ongelmia tulee aina vain enemmän. Liikuntatunneilla pitäisi olla jompaa kumpaa ja miten ihmeessä pystyy päättämään käydäkö miesten vai naisten vessoissa. Kun Maken perhe muuttaa Tikkurilasta Kallioon, alkaa parin vuoden yksinäinen aika ja Makke joutuu todella pelkäämään lähestyvää murrosikää, rintojen kasvua.

Kun haluaa muuttua päivä päivältä enemmän mieheksi ja muuttuukin aina vain enemmän ja enemmän naiseksi, energia ei riitä koulunkäyntiin.

Vähitellen nuorukainen löytää kaveriporukan, saa arvostusta ja tyttöystäviä. Hän oppii, miten kannattaa pukeutua jotteivat rinnat näy. Viimeistään ammattikoulussa on jo selvää, että hän on yksi jätkistä. Aikuisuuden lähestyessä oma identiteetti ja mahdollisuudet muutokseen alkavat selkiytyä. Sitä ennen on kuitenkin käytävä läpi lähes helvetillinen nuoruus. Maken perheessä pojan sukupuolisuus ei ole ainoa raskas taakka. Lasten ollessa alle kouluikäisiä heidän isänsä kuoli ja äiti joutui maksamaan ankarat velat pienistä tuloistaan. Pienituloisen naisen oli jaksettava yksin niin suru, menneisyyden häpeä kuin arki huomiota herättävän lapsen kanssa.

Aikuisena Makke, sittemmin Miro, ymmärtää jo paremmin mitä kaikkea hänen äitinsä ja veljensä ovat saaneet kestää. Murrosikä ei mene nimittäin ohi pelkästään ovia paukuttelemalla, vaan välillä otetaan yhteen opettajien, poliisin ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Makke on rajojaan kokeileva teini, joka ajautuu Kalliossa vaarallisillekin teille. Kotona pahaa oloa purkaa myös äiti, vaikka loppujen lopuksi äiti on luja kuin kallio ja puolustaa lastaan viimeiseen saakka.

Poika perustuu kirjailijan oman pojan kokemuksiin. Voin vain kuvitella (ja lukea), millaista teini-ikä on transsukupuoliselle ja hänen perheelleen. Kirjaan tuskin edes mahtuu kaikki se huoli ja tuska, mitä nuori ja varmasti vanhempikin joutuu läpikäymään. Poika on romaani paitsi sukupuolisuudesta, myös perheen sisäisestä dynamiikasta ja kunnioituksesta.

Poika on rankasta aiheestaan huolimatta helppolukuinen ja mukavan suorasanainen teos. Se sopii kenelle tahansa, niin nuorelle kuin aikuiselle lukijalle. Helppolukuiseksi sen tekee toteava, jopa hieman räväkkä tyyli, joka ei selittele eikä runoile. Se myös pitää hyvin otteessaan ja luinkin sen yhdessä illassa. Kirja on ollut Finlandia Junior -ehdokkaana vuonna 2013.

Kirjasta lisää blogeissa Kirsin kirjanurkka, Kirjanurkkaus ja Kirjasfääri. Osallistun kirjalla Prideviikon lukutempaukseen ja sijoitan sen Helmetin haasteessa kohtaan 48: Kirja aiheesta josta tiedät (hyvin) vähän. Jos en ihan vähän niin nyt ainakin enemmän.