Elokuun värejä

Elokuun on lämpimien värien aikaa. Pihlajanmarjat ovat alkaneet punertua ja viljapellot vaalentua.

Kultapallot ovat urheasti pysyneet pystyssä naapurin pihalla, vaikka sadekuurot ovat olleet rankkoja. Vielä en ole ottanut niitä maljakkoon. Silloin kun ne makaavat maassa, niitä voi hyvällä omalla tunnolla kerätä.

Pihalla loisti pari kullanväristä kanttarellia. Oli aika lähteä etsimään niitä metsästäkin. Sieniä löytyi yhdestä ja toisestakin paikasta. Rasia, jonka olin ottanut mukaan ei riittänyt, toin osan saaliista puseron sisällä mökille. Tein kanttarellikeittoa, liian työlästä minun ruuanlaittotyyliini, mutta se oli kuulemma hyvää.

Krassit kukkivat. Yksi oli ilmestynyt kukkapenkkiin, mistä siemen oli tullut ja miten se oli talvesta selvinnyt, on mysteeri.

Vastapainona on toki sinisen sävyjä. Mökkitien varressa kukkii kasvi, jota en tunne. Olisiko Peltopähkämö (Stachys sylvatica).

Se muistuttaa rantakukkaa. Kasvatan vesiastioissa kasveja, joista saan rentukan ja rantakukan kukkimaan. Mutta keltakurjenmiekka kasvattaa vain lehtiä. Lannoitin sitä kun luin, että se tarvitsee ravinteita. Sen jälkeen lehdet ovat entistä suuremmat.

Kasvituntemukseni ei ole niin hyvä, kuin olen luullut. Tämä kukka, joka nyt on kimalaisten suosikki, ei olekaan törmäkukka, vaan ruusuruoho (Knautia arvensis). Näiden kasvien sekoittaminen on yleistä. Jätän ne niittämättä, sillä linnut syövät niiden siemeniä.

Jätin myös pihan kanttarellit poimimatta. Toivon, että niiden kasvusto laajenee.

Luonnon antimia

Ahomansikat ja mustikat ovat kypsyneet nopeasti.

Pihan mansikat maistuvat makeammalta kuin metsän, mutta samaa lajia ne ovat.

Avohakkuualueella mansikoita on runsaasti. Se on vadelman kanssa ensimmäisiä kasveja, jotka valtaavat paljastuneen alueen. Myöhemmin isommat kasvit, maitohorsmat, vadelmat ja ruohot varjostavat niin, että.mansikat häviävät. Metsäretkellä minulla ei ollut astiaa mukana. Keräsin mansikoita heinään niin kuin joskus lapsena tehtiin.

Halla ei ole tuhonnut mustikkasatoa. Marjoja löytyi runsaasti ainakin mökin viereisestä metsästä. Sain kipponi nopeasti täyteen, vaikka katsoinkin tarkkaan  mihin käteni tai jalkani laitoin. Kesäkuussa näin viereisellä tiellä kyyn loikoilemassa. Olisi pitänyt varoa muutakin, sillä seuraavana päivänä löytyi kesän ensimmäinen ihoon takertunut punkki.

Aamuisen jogurtin päälle on jo luonnon antimia.

Sateiden jälkeen ensimmäiset  kanttarellitkin ilmestyivät pihalle. Ne on nyt poimittu, paistettu ja syöty.

Tein vielä kimpun luonnosta löytyvistä kukista. Tai ei mesiangervoa, maitohorsmaa tai huopaohdaketta taideta kukkisi luokitella.

Omavaraisuutta

Nyt mökillä voi poimia muutakin kuin kukkia. Ahomansikat ja mustikat kypsyivät vihdoinkin syötäviksi.

Lautanen on Arabian Siniraita-sarjaa. Ja se löytyi mökiltä, kuuluu siis alkuperäiseen varustukseen-

Kasvihuoneessa valmistui ensimmäinen kurkku. Syötiin se yhdessä käymässä olleiden tyttöjen kanssa. Heidän kanssaan syötiin viime vuonnakin kurkkuni, se ainoa valmistunut. Tänä vuonna on lisääkin kurkkuja tulossa. Taidan siirtyä kurkun viljelijäksi. Tomaattini vain kukkivat, yksi raakile kummassakin tomaatista.

Kosteutta on riittänyt ja ilman lämmettyä ilmestyivät kantarellit. Nämä poimin tien varresta. Jatkossa pitää ottaa pikkuinen veitsi ja muovipussi lenkille mukaan. Nämä kannoin kotiin puseron helmassa.

                       

                                     

Vanha, varma kanttarellipaikkani

Oli niitä siellä tänäänkin, niin kuin aina kun kanttarelleja yleensä on. Paikka on aivan lähellä mökkiäni. Kysessä on vanha tienpohja metsän keskellä. Joku muukin on tainnut löytää paikkani, koska kanttarellit olivat aika pieniä vaikka edellisellä kerralla jätin silloiset pienet alut kasvamaan.

Jotta tieto paikasta ei enempää leviäisi, kuljen sienipaikalle melkein hiipien. Tien toisella puolella vakituisesti asuvilla ihmisillä on ajokoira, joka tunnollisesti hoitaa tehtäväänsä. Minut se laskee vuosien tuttavuuden jälkeekin roistoksi. Kun kesäkuussa kävin katsomassa valkolehdokkeja tien varressa, aloitti se melkoisen rähinän ja haukkumista jatkui vielä ainakin puoli tuntia, vaikka olin palannut mökilleni kiertotietä metsän halki.

Lautanen on Arabian Kauris-sarjaa, jonka siirtokuvan on suunnitellut Turun Kivipainon taiteilija Rainer Baer. Tätä koristetta, jonka numero on 3614 on käytetty vuosina 1939-45. Astian, jonka malli on AS, on suunnitellut Reinhard Richter. Vanhempani saivat Kauris-astiaston hääahjaksi.

Kanttarelli ei keltavahvero (Cantharellus cibarius).

Illalla kun paistoin kanttarellit, tuli niistä vain pieni keko pannun reunaan.