Metsän juhannus

Sateista jaksoa seurannut lämpö ja valo saivat kukat avautumaan. Tarvitsin rauhaa ja yksinäisyyttä juhannuksen vietosta ja lähdin metsään, sieltäkin löytyi runsaasti kukkia. Suon reunalta löytyi ensimmänen maariankämmekkä. Niitä olisi suolla varmaan enemmänkin, mutta tämänkin kasvupaikka oli niin kostea, että kuva piti ottaa kaukaa.

Suon lähellä kukki yksinäinen tähtitalvikki. 

Muutkin talvikit kukkivat, isotalvikki

ja nuokkutalvikki.

Metsäisemmässä paikassa sananjalkojen alla kukki melkein valkoinen maariankämmekkä.

Tämän läheltä muutama vuosi sitten löytynyt oma valkolehdokkini on hävinnyt, lehdet, joita olen luullut sen aluiksi, olivatkin kieloja tai oravanmarjoja. Mutta toisesta paikasta valkolehdokkeja löytyi. Siellä niitä kukkii kaikkiaan neljä yksilöä. Oikea kasvupaikka näyttää olevan sellainen, jossa on sinivuokkoja ja isotalvikkeja.

Istuin kannolla ja katselin metsää ja maalaismaisemaa ja rauhoitin mieleni. Upea kesäyö ei tuntunut loppuvan lainkaan.

Sukulaisista

 Tämä Ateneumin näyttelyssä ollut Gustav Klimtin teos Ystävät (Sisaret) sai minut taas pohtimaan asiaa, joka on askarruttanut minua aikaisemminkin. Nimittäin sukulaisuutta, kasvien sukulaisuutta. 

Kasvit luokitellaan kaariin, luokkiin, lahkoihin, heimoihin, sukuihin ja lajeihin. Kaaria ovat sammalet, sanikkaiset, paljassiemeniset ja koppisiemeniset kasvit. Paljassiemeniset ovat puuvartisia ja koppisiemeniset kukkakasveja. Mielestäni kaikki Suomessa kasvavat kellokukat, hirven-, peuran-, ukon-, harakan-, kurjen-, vuohen-, kissan- ja varsankello ovat ilmiselvästi sisaruksia ja samaan sukuun ne kuuluvatkin (Campanula).

Olen miettinyt, ovatko toisiaan muistuttavat puna-ailakki, josta en pidä, koska sen lehtien kasvu tukahduttaa muita kasveja, mäkitervakko, joita suojelen pihallani ja niittykäenkukka, jota olen löytänyt naapurista, sukua toisilleen, serkuksia. Ja ne kaikki kuuluvatkin kohokkikasvien heimoon, eivät kuitenkaan samaan sukuun.

Kasvikirjojen selailu on mukavaa puuhaa varsinkin pakkasella, mutta sitten selkeältä tuntunut kasvien maailma meni sekaisin. Nykyään kasvit luokitellaan DNA:n perusteella, eikä ulkonäön, kuten Linne teki. Minun on syytä hankkia uusi kasviopas. Vuoden 1969 Harrastajan kuvakasvio on vanhentunut, samoin tietysti vuosien 1938 ja 1939 aikana valmistuneet kirjat. Vanhoissa kirjoissa on kuitenkin loistavat värikuvat kasveista ja niiden nimet ja sehän yleensä riittää. Lisäksi mukana on piirroksia, kuten valkovuokon juurista. Valko- ja keltavuokko (Anemone nemorosa ja Anemone ranunculoides) ovat siskoksia, mutta sinivuokon suku on Hepatica ja sen heimo on leinikkikasvit.

Yllättävät kasvit ovat sukua toisilleen. Masikat, ruusut ja omenapuu, heimo Rosaceae. Kanervakasveihin (Ericaceae) kuuluvat kanervan lisäksi mustikka ja puolukka, mutta myös alppiruusu. Metsästä löytämäni yövilkka (Goodyera repens) on sukua Ludisia-orkidealle. Ne kuuluvat samaan heimoon (Orcidaceae), kämmekkäkasvit. Ludisialla on useampi tieteellinen nimi Ludisia discolor, sen synonyymi Goodyera discolor, joka viitaisi samaan sukuun kuin yövilkka. Ludisian sain joskus joululahjaksi, mutta se on menneisyyttä. Niitä en nyt ole nähnyt kaupoissa. Ostin kuitenkin orkidean, pienen pienen Phalaenopsis Optifriendin. 

Ihmiset luokitellaan samoin kuin kasvit. Mutta heimoni ei ole varsinaissuomalainen, vaan iso ihmisapina ja sukuni on ihminen eikä se sukuseura, johon kuulun. No, perhe on kuitenkin perhe ja sisarukset ihmisiä, joihin on syntynyt elämän pituinen suhde. Varsinkin siskot ovat korvaamattomia niin hyvässä kuin pahassa.

Luonnossa tapahtuu

 Sieniä nousee maasta. Tämä näkymä on mielestäni kuin satukirjasta. Asuukohan kolossa mäyrä?

Ruotsalainen satukirjojen kirjoittaja ja kuvittaja Elsa Beskow käytti usein sieniä kuvituksissaan.

Kuva Tonttulan lapsista on lainattu netistä

Löytämäni sienilapsi kasvoi parissa päivässä aikuiseksi. Ja muutamassa päivässä se siirtyi Entisten Sienten kerhoon, jonka tuoksu kuuluu syksyiseen metsään.

Nämä helmen kokoiset ja näköiset ovat jotain minisieniä.

Löytyi isompia, golfpalloja? Känsätuhkelo tämä ilmeisesti on.

Löytyy muitakin helmiä, punaisia ja mustia. Kielon ja kalliokielon marjoja.

Lämpimänä päivänä pihalle ilmestyi vieras, jota olen odottanut, musta käärme. Se ilmestyy kesäisin yleensä yhtenä päivänä mökin lähelle, mutta en ole saanut selville, onko se musta kyy vai rantakäärme. koska en ole nähnyt sen päätä. Nyt se oli kiemurassa kuusen oksan alla ja livahti pakoon puolessa sekunnissa. En nähnyt, oliko sillä keltaiset posket. Puhumattakaan, että olisin päässyt katsomaan sitä silmiin. Silmät ovat varmin tapa tunnistaa kyy. On se kumpi tahansa, se on tervetullut. Molemmat lajit syövät hiiriä ja myyriä, joita on tänä vuonna ollut paljon. Kun niitän pihaa, esiin tulee multakasoja ja pihalle ilmestyy koloja, jopa keskelle polkua. Onkohan tarkoitus, että kompastuisin niihin.

 Toinen musta eläin, korppi, lenteli pihan yllä ja sekin on hyvä, vaikka sen ajatellaan ennustavan jotain pahaa. Sekin syö jyrsijöitä. Varikset istuvat langoilla ja tekevät matkasuunnitelmia. Suomenlahden yli vai etelämmäs vai jäisikö Suomeen. Yksi musta lintu, mustrastas, tyhjensi pihlajaa marjoista. Sitten tulivat lintuparvet ja puut olivat hetkessä tyhjiä.

Mustikkametsässä

 Paahteinen sää jatkui ja jatkui. Lähdin etsimään metsästä vilpoisuutta ja mustikoita. Tänä vuonna mökin viereisellä mäellä niitä on, pitkät varvut taipuvat marjojen painosta.

Kiersin eri paikoissa metsässä, toisissa oli marjoja, toisissa ei. 

Suon laidalla pelästytin metson, joka lähti kiireellä ja kovalla ryminällä lentoon. Marjoja sekin oli varmaan etsimässä. Vähän matkan päässä lentoon lähti pienempi ruskea lintu, rouva metso, koppelo. Metsopariskunnan tapasin jo aiemmin kesällä. Silloin uros seurasi minua ja siirtyi puusta toiseen kulkuni mukaan. Pariskunnalla taisi olla pesä jossain lähistöllä. Rouvan tunnistin äänestä. Metso on aiemmin pesinyt läheisen lapsiperheen pihalla, mutta perheen moottoriajoneuvojen lisääntyessä se on muuttanut muualle. Yhtenä kesänä pesä oli yksien mökkiläisten huussin takana. Muutto metsääni on viisas valinta, sillä siellä eivät ainakaan ihmiset metsojen elämää häiritse.

Mustikkametsästä etsin jotain muutakin. Muutama vuosi sitten mustikan varpujen  seassa

 oli outo kasvi. Se näytti hiukan isotalvikilta, mutta kuihtuneet kukat olivat erilaiset. Yövilkka (Goodyera repens), yksi Suomen kämmekkäkasveista, sen täytyi olla. Kasvi löytyykin yleensä mustikoita poimiessa. Sen sanotaan kasvavan vanhoissa kuusimetsissä, mutta myös mäntyvaltaisilla harjurinteillä, jollainen mökin viereinen metsä juuri on. Ensiksi löysin lehtiruusukkeita. Kasvi kehittää pitkiä juurakoita, joiden kärkeen lehdet ilmestyvät. Näiden pitäisi kukkia ensi vuonna. Mutta säännöllisesti tämä kämmekkälaji ei kuki.

Sitten, toisesta paikasta, mustikanvarpujen keskeltä, löytyi yksi kukinto. Kämmekkäharrastus vaatii kärsivällisyyttä.

Olihan sitten mustikkaretken päätteeksi tehtävä vuoden ensimmäinen mustikkapiirakka.

Kukkaketoja

 Mökkitien varteen oli ilmestynyt kaunis kukkaketo. Se on samassa paikassa, joka keväällä oli täynnä leskenlehtiä. Hienoa, että luonto vaihtaa kukat, kun entiset ovat kuihtuneet. Uteliaana seuraan, millaiset kukat paikkaan seuraavaksi ilmestyy.

Mökin edustalle oli ilmestynyt pieni keto niittyhumalaa (Prunella vulgaris). Näitä on muuallakin pihalla ja hyvä pihakasvi se onkin, kestää tallausta ja leikkausta samoin kuin valkoapila, jota sitäkin löytyy pihalta. Lisäksi hyöteiset pitävät siitä.

Kukka on saanut nimensä siitä, että sen kuihtunut kukinto muistuttaa humalan kukintoja.

  

Oma pihani on pääasiassa luonnontilassa, paikoin piha on kuin viidakkoa, vain kulkuväyliä ja rakennusten edustoja niitän trimmerillä. Niitettävä alue kasvaa, kun luonnonkukat kuihtuvat ja siemenet ovat pudonneet maahan. Niittäessä on varottava sammakoita, sisiliskoja ja vaskitsoja. Ja ahomansikoita, niiden makua parempaa ei ole.

Luonnonkukat ovat kastelematta kestäneet jatkuvaa paahdetta ja kuumuutta ja ne kukkivat pidempään kuin kukkapenkkien kasvit. Koriste- ja hyötykasvit kärsivät jo kun sadetta ei ole saatu.

Kukista, jotka joutuisivat trimmerin murskaamiksi, saa hyviä kukkakimppuja.

Kaupungissa ihailin kadun varressa tuulessa heiluvaa kissankelloketoa. Omat kissankellon taimeni eivät kasva. Seuraavaksi ostan sen siemeniä.

Suvi-ilta

Oli pitkästä aikaa lämmin päivä ja aurinko paistoi illallakin. Oli pakko lähteä ulos, olihan yksi vuoden pisimmistä päivistä. Lähdin ensiksi tervehtimään juhannuskukkiani, valkolehdokkeja.  

Matkalla valkolehdokkipaikalle en oikaissut hakkuualueen läpi, se on vaarallisessa vaiheessa, kun mätästyksessä syntyneet kuopat ovat peittyneet vadelma- ja muun kasvuston alle. Kiersin sen mäenrinteen metsää pitkin. Metsässä lauloivat viherpeippo ja peippo ja kauempaa kuului yksittäisen käen kukuntaa. Hyttyset inisivät ympärillä, oli oltava liikkeellä, muuten ne iskivät kimppuun.

Tutussa paikassa oli tänä vuonna kolme lehdokkia kukassa. Kukat tuoksuvat öisin, nyt olin tarpeeksi myöhään liikkeellä, sillä tuoksu oli voimakas. Sitä sanotaan jasmiinimaiseksi. Kukan erittämillä aromaattisilla estereillä houkutellaan yöpölyttäjiä. Kukat heijastavat valoa ja niiden sanotaan muistuttavan enkeliä.

Oman metsäni valkolehdokki, jonka löysin kaksi vuotta sitten, ei kuki. Viime vuonna sen kohdalla oli lehtipari, tänä vuonna vain pienen pieni lehden alku. Olen ilmeisesti itse syypää tähän, kun olin siistinyt kasvin ympäristöä, niin ei saisi tehdä. Tämä ja paljon muuta selvisi pitkästä keskustelusta, jonka kävin  tekoälyn, ChatGPT:n, kanssa valkolehdokista. Se alkoi kysymykselläni kasvin vaatimasta sienirihmastosta. Orkideamulta ei käy, mutta maariankämmekän ympäristössä voisi olla oikeanlaista maata. Ja tekoälyn ohjeen mukaan kaivoin multaa lähellä kasvavan maariankämmekän vierestä ja ripottelin sitä valkolehdokin kasvualueelle. ChatGPT teki minulle ohjelman, miten voin seurata valkolehdokin kasvatusta ja lopuksi se kiitti minua "koska sinulla on selvästi aitoa kiinnostusta luonnon hienovaraiseen dynamiikkaan" ja toivotti onnea ja kärsivällisyyttä projektiini. Ja tämä ei ole keksittyä, vaan totta! Myöhemmin löysin lähistöltä isomman, noin 5 cm:n mittaisen lehden, jonka tulkitsin valkolehdokiksi. 

Toista juhannuskukkaani, maariankämmekkää, löytyy erilaisista paikoista metsässäni. Myös se on orkideakasvi, muttei valkolehdokin lailla rauhoitettu. Sen kukinta ei täysin vielä ole alkanut, mutta joitakin hentoja kukkia löytyi. 

Tapasin valoisassa suvi-illassa myös eläimiä. Läheisellä naapurin laitumella olivat hevoset yöpalalla. Ne lähtivät minua kohti, muttei minulla ollut leipäpaloja mukana niille annettavaksi.

Retken lopulla aurinko oli jo alhaalla, sen säteet siivilöityivät kuusimetsän läpi.

Kesäkuun tuoksuja

 Sateen jälkeen ilma oli raikas ja täynnä tuoksuja, oli jäätävä hengittämään sitä. Mökkitien ja mäelleni johtavan tien varrella kasvavat pihlajat kukkivat ja niiden aromi on voimakas. Pihallani niitä on aitan päädyssä, keskellä pihaa ja kasvihuoneen takana. Näiden laji on ilmeisesti kotipihlaja (Sorbus aucuparia). Tieteellisestä nimestä tulee mieleen tiettyjen piirien suosima makea marjaviini Sorbus. Kasvihuoneen takana oleva pihlaja ei ole kaatunut sen päälle, vaikka apumies ennusti niin käyvän. Asiahan on toisin, uskomusten mukaan pihlaja suojelee ja karkottaa pahaa. Linnuille sen marjat tarjoavat ravintoa ja kukat mettä hyönteisille. Siinä viihtyvät jäärät ja muut kuoriaiset.

Mökin läheisyydessä tuoksu on hillitympää ja hienostuneempaa. Syreenini kukkivat, eivät runsaasti, mutta kukkivat kuitenkin.

Kimpun nappasin naapurin pihalta, jossa syreenit kukkivat paljon runsaammin. 

Kielojen tuoksu on voimakkaampaa metsän puolella, vaikka kukkii se pihallakin.

Metsässä kukkii myös oravanmarja. Sen tuoksu on heikko. Alkukesän tuoksuvat luonnonkukat ovat hentoja ja valkoisia. Ilmeisesti yksinkertainen rakenne auttaa niitä kukkimaan nopeasti ennen kuin isommat kasvit varjostavat niitä. Valkoinen väri näkyy hyvin vaaleassa kesäyössä ja auttaa pölyttäjiä löytämään kukat.

Suolla tuoksuu voimakkaasti, sen reunoilla kukkivat suopursut. 

Myös koiranputkea tuoksuvat, kun tarpeeksi läheltä nuuhkii. On vaan varottava kukan muita vieraita.

Kesäkuun tuoksuihin kuuluu myös hyttyskarkotteen aromi, jota joutuu haistelemaan koko kesän.