Katovuosi vai ei

 Monesti olen itsekseni ajatellut, että tämä oli katovuosi. Mutta eihän niin suinkaan ole. Ensimmäinen kasvihuonekurkku kypsyi syötäväksi heinäkuun loppupuolella. Se on melko suora, mutta ei taida olla EU-kelpoinen kun sillä on mittaa noin 15 cm. Kasvihuoneesta tuli lisääkin kurkkuja, viimeisin siellä vieläkin kasvaa.

Avomaankurkut, kun ne vihdoin lähtivät kasvamaan, kärsivät liiallisesta sateesta, kellastuivat eivätkä sen jälkeen toipuneet. Sato pari noin coctailkurkun kokoista yksilöä. Mutta kesäkurpitsat tuottivat satoa. Niistä tuli tehtyä gratiinia useammankin kerran. Ja niitäkin on vieläkin kasvamassa.

Hain taimet kiireiseltä puutarhalta, jossa kukaan ei ehtinyt minua neuvomaan. Poimin mukaani vahingossa keltaisia runko- ja kirsikkatomaatteja, jotka kasvattivat kyllä varsia, mutta tomaatit eivät millään kasvaneet ja kypsyneet. Ne kypsyivät sisällä paremmin kuin kasvihuoneessa tai ulkona. Kun kirsikkatomaatit alkoivat kypsyä, joku kävi nokkimassa niitä. En viitsi edes ajatella suhteessa satoon sitä vesimäärä, jota helteisinä päivinä kannoin kasvihuoneeseen ja kasvilavoihin.

Sipuleista, herneistä tai porkkanoista en kerro mitään, mutta minttu sentään kukkii vieläkin.

Joku oli syönyt perunani, löytyi muutama isompi, mutta enimmäkseen vain kovin pieniä. Lapsuudenkodissa, maalaistalossa, syötiin paljon perunaa. Kun niitä tarjoiltiin, pyysin aina maailman pienimmän perunan. Nyt niitä sain.

Omenoita on tulossa peräti kolme. Kukkia oli hiukan enemmän. Ja yksi kirsikkakin oli kypsymässä, siis tila tuotti ensimmäisen kirsikkasadon. Kaksi kirsikkapuista kukki ja se on niiden tärkein tehtävä, sillä kyseessä on todella hapan hapankirsikka. 

Raparperit voivat ja tuottivat hyvin. Karviaisista tuli hyvän makuista ja kaunista vispipuuroa. Viinimarjat odottavat vielä mehustamista. Siis huolettomat kasvit, jotka minulta eivät paljon vaadi, palkitsivat. Oli tämä katovuosi tai ei, talvella en aikaa miettiä, mitä ensi kesänä yritän kasvattaa.

Omavaraisbloggaajat kirjoittavat lokakuussa sadosta ja luontokokemuksista. Luonto pelasti omavaraisteluni. Onneksi on metsä, sieltä löytyi kanttarelleja ja marjoja. Kanttarellikastiketta tuli tehtyä useampi kerta. Metsän antimia on riittänyt, sieniä, mustikoita, puolukoita ja nyt suppilovahveroita ja karpaloita. Niitä olen jo poiminut useamman kerran. Lisäksi nautin liikkumisesta metsässä ja suolla.

Omavaraisbloggaajat kirjoittavat juttuja kerran kuukaudessa, joko yhteisestä aiheesta tai omista  kuulumisista. Satu (www.tsajut.fi) ideoi aiheita ja koordinoi julkaisuja. Alla linkit juttuihin.

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil Dressmaker 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Tapahtumarikas viikko

 Kesään kuuluu Heinolan Harjupaviljongilla käynti ja vohvelien syönti. Paikka on viehättävä, on vaan jaksettava kavuta harjun päällä sijaitsevaan vuonna 1900 valmistuneeseen rakennukseen. Tänä kesänä kahvila on hyvä vaihtoehto, piknik sateessa tai märässä luonnossa ei ole houkutellut. Mikään pikaravintola Harjupaviljonki ei ole, mutta odotus palkitaan.

Nuoriso haluaa yleensä makeat  jäätelövohvelit, nyt oltiin kaksistaan ja meidän varttuneiden makuun on kylmäsavulohivohveli, jossa on paikallisen kalaliikkeen tammisavustettua linnalohta.

Omavaraisbloggaajat kirjoittavat heinäkuun alussa kesäisistä asioista, retkikohteista, piknikeväistä, luonnon antimista ja kukista. Tänä kesänä aikaa tapahtumissa kulkemiseen on ollut sen puolesta, ettei puutarhaa ole tarvinnut kastella eikä satoa ole tarvinnut korjata. Tienvarren ja pihan ahomansikoissa on jo punaista, aurinkoisilla paikoilla mustikatkin kypsyvät, muuten ne, jos niitä löytää, ovat pieniä ja vihreitä. Raparperia on riittänyt leivonnaisiin, vispipuuroon, pakastamiseen ja jaettavaksi.

Ensimmäiset kanttarellien alut ilmestyivät pihatien viereen jo kesäkuun puolella. Kastikkeeksi niistä ei vielä ollut ensimmäisille itse kasvatetuille perunoille, jotka nekin olivat pieniä.

Seuraavana päivänä vuorossa oli pakollinen kuvio, paikallinen kesäteatteri. Ympäristö on kaunis, näytöstä voi odotella hienojen vanhojen rakennusten ympäröimällä pihalla. Mutta esitys tänäkin vuonna pelkkää hömppää. Päivä sattui olemaan se hellepäivä eikä katsomossa tarvinnut toppatakkia niin kuin joinakin vuosina.

Lauantaina lähikylässä oli maalaismarkkinat. Niissä ei paljoa maalaisuutta ollut. Markkinoilla kiertävät samat myyjät, tarjolla on thaimaalaista perinneruokaa ja metrilakua yms. Ostin perunoita, herneitä ja vanhan vasaran. Sysmän kirjakyläpäiville ei ehditty, sinne matkataan joku toinen päivä. Sysmässä suosikkini on sisustuskahvila Lintan Kammari.

Pihan kukat ovat kasvaneet pitkiksi ja suuri osa niistä on kaatunut maahan. Valkoiset lehtosinilatvat ovat pysyneet pystyssä, sinisiä olen tukenut. 

Ruskoliljat ovat ryhdikkäästi pystyssä, mutta joku on katkonut niitä.

Omavaraisbloggaajat kirjoittavat juttuja kerran kuukaudessa, joko yhteisestä aiheesta tai omista  kuulumisista. Satu (www.tsajut.fi) ideoi aiheita ja koordinoi julkaisuja. Alla vinkkejä tapahtumista ja retkieväistä.

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka 

Jovela

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat

Pilkkeitä Pilpalasta

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil Dresmaker 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Vauhdikasta kasvua

 Olin muutaman päivän poissa mökiltä ja kun palasin, oli piha muuttunut. Vuohenputket, voikukat ja  muut epätoivotut kasvit ovat kasvaneet vauhdilla. On hyötykasveihinkin tullut lisää pituutta. Perunaa on noussut maasta. Sipulit ja talvikylvöporkkanat kasvavat tervantuoksuisessa laatikossa ja kasvilavassa.

Kasvihuoneessa on vielä tilaa, vaikka taimet ovatkin kasvaneet. Olin kastellut sen kasvit niin hyvin, että ne olivat pärjänneet lämpimät päivät. Täällä ensimmäisten perunoiden varret ovat jo pitkiä.

Ei ollut aikaa kitkemiseen tai niittämiseen. Poissaoloni aikana ei ollut satanut yhtään, sadevesiastiat olivat tyhjiä. Oli aloitettava veden kantaminen, onneksi kaivossa riittää vettä. Vesiletku kaivolta ei jatko-osallakaan varustettuna riitä jokaisen paikan kasteluun. Kasvihuoneelle ja etäisempiin paikkoihin vesi kulkee kastelukannuilla. 

Sää tuntuu jo niin kesäiseltä, että uskaltauduin istuttamaan avomaankurkut ulos. Kurkun taimet sekoittuivat puutarhan kassalla ja pitkään mietin, kummat ovat avomaan, kummat kasvihuoneen kurkkuja. Yöksi laitoin niiden päälle harsot. 

Myös daalia, puutarhalta ostettu, pääsi ulos.

Pihan narsissien kukinta alkaa olla ohi, muutama vielä kukkii. Napsin kuihtuneita kukkia pois, etteivät kasvit ala kehittää siemeniä, vaan varastoivat energian sipuliin. 

Tarhakylmänkukka oli avannut nuppunsa.

Omavaraisbloggaajat julkaisevat juttuja kerran kuukaudessa. Satu (www.tsajut.fi) ideoi aiheita ja koordinoi julkaisuja. Kesäkuun aihe on päiväni omavaraisena. Oma aamuni alkoi itse poimituilla mustikoilla jugurtin seassa ja sen päätteeksi oli vuoden ensimmäistä raparperijälkiruokaa.

Muuten omavaraisuuteni tähän aikaan vuotta on enimmäkseen kastelua ja kitkemistä. En laskenut, montako kannullista vettä kannoin muun kastelun lisäksi, monta niitä oli. Ja sitten illalla alkoikin sataa.

Alla linkit juttuihin siitä, miten omavaraisten päivät ovat kuluneet.

Kasvuvyöhyke 2

Pilkkeitä Pilpalasta 

Sarin puutarhat 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Evil Dressmaker 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Pihan siistimistä

 Raparperi kuuluu vanhaan pihaan. Sitä on Suomessa viljelty yli sata vuotta, alunperin se on kotoisin Kiinasta. Olin aikeissa hankkia sitä ostettuani mökin, mutta löysinkin pihan laidalta kokonaisen rivin raparperia. Se on mieluinen siksikin, ettei se yleensä ole vaatinut mitään hoitoa. Nyt penkki oli päässyt sammaloitumaan, mutta punaisia pallukoita nousi siitä huolimatta hiljalleen esiin. Poistin sammaletta ja rikkaruohoja, lisäsin kanankakkaa ja multaa, viimeksi päälle katetta. Raparperia en ole pakastanut, siitä tehdyt herkut kuuluvat alkukesään. Leivonnaisten lisäksi olen tehnyt raparperimehua.

Omavaraisbloggaajien toukokuun aiheina on mm. hedelmä- ja marjatarhat ja niiden merkitys omavaraisuudessa. Pihani "puutarha" oli ollut pitkään hoitamatta kun ostin mökin. Ilahduin, kun ryteiköstä löytyi merkkejä viinimarjapensaista ja yksi karviaispensaan oksa ja siinä yksi karviainen. Alue on nyt raivattu, mutta puutarhaa en ole saanut hyvään kuntoon. Pensaita on siellä täällä, vaikka olen niitä siirrellyt. Laitoin pensastukia tuomaan ryhtiä alueelle, mutta pensaat joko tulisivat toimeen ilman niitä tai kasvavat miten sattuu niistä välittämättä.

Yksi karviainen oli jäänyt pahasti kuusen alle. Kaivoin sen maasta ja istutin toiseen paikkaan. Kuusen oksien alla pensaan versot olivat kasvaneet pitkiksi yrittäessään päästä valoon. Osa maassa olleista oksista oli juurtunut. Katkoin juurtuneet palat oksista ja istutin ne uuden pensaan aluksi. Siirsin saniaisia pensaiden vierestä muualle, lannoitin pensaat ja lisäsin katetta. Toivottavasti satoa tulee, karviaisia ja marjoja on kiva napsia pensaista ohi kulkiessa.

Sadon vuoksi en tarvitse pensaita, sillä naapurilla on niitä paljon. Olen tehnyt marjoista mehua eikä sitä ole kaupasta tarvinnut ostaa. Luulin jo mehustaneeni kaikki pakastetut marjat, kun maaliskuussa yhdestä pakastimesta löytyi vielä monta pussia mustia viinimarjoja. Ja lisää mehua tuli.

Leikkasin naapurin pensaita, taka-ajatuksen oli saada täydennystä mustaviinimarjapensaisiini. Etsin oksia, jotka olisivat juurtuneet. Niitä en löytänyt, mutta otin muutaman oksan maljakkoon ja toivon, että ne siinä juurtuvat. Maljakossa on myös omenapuun oksia.

Leikkasin pienemmästä vanhasta omenapuusta osan katkennutta latvaa pois. Enemmänkin olisi poistettava. Omenasadosta tulee varmaan pieni viime syksyn huippusadon jälkeen. Isomman vanhan omenapuun satoa säilyi pitkälle vuodenvaihteen yli. Maku on mieto, mutta omenoista tuli hyvää sosetta, jota vielä on pakastimessa. Ennen oli järkevää kasvattaa talviomenapuita, joista saatiin lisäystä ruokavalioon talvellakin.

Myös kukkapenkit olivat sammaloituneet ja pihalla kasvoi kuusen taimia. Ostin sammalsyöppöä, sillä sammal muuttuu ruskeaksi, mutta ei sekään kaunista ole. Sen tilalle levitin uutta multaa.

Siemenpankeistakin omavaraiset kirjoittavat. Itse en ole löytänyt hyötykasveja, jotka olisivat lähteneet kasvuun maaperän siemenpankeista, mutta sormustinkukan taimia maasta nousee. Siirtelen niitä, mutta yleensä ne eivät kasva siellä, missä haluaisin. Näitä, liian lähellä kivijalkaa kasvavia taimia olen jo poistanut ja loputkin siirtyvät muualle.

Linkeistä alla voit lukea omavaraisbloggaajien puutarhoista. #suuntanaomavaraisuus-yhteisön ovat perustaneet Satu (tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi).

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Villa Varmo 

Evil Dressmaker 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Kevättä kohti

Kovimpien pakkasten aikana siivosin ja järjestelin kaappeja ja laatikoita mökillä. Luulin, ettei vanhoja siemeniä enää olisi, mutta niitä löytyi yllättävän paljon. On itse kerättyjä kehäkukan, krassin ja unikon siemeniä sekä ostettuja siemenpusseja.

Teinkin vielä hiukan talvikylvöjä. Porkkanoiden viljely ei ole onnistunut. Ehkä aloittamalla näin aikaisin saisin isompia porkkanoita.

Kevääseeni kuuluu kasvatuspaikkojen kunnostus. Vielä on liian aikaista korjata itse tekemääni kasvatuslaatikkoa, jota joudun korjailemaan joka vuosi. Mutta aloitin kukkalaatikon kunnostamisen. Sen viimeisin paikka kasvihuoneen edessä ei ollut hyvä, laatikon maali rapistui. Rapsutin vanhaa maalia pois, käärin mattoja pois tuvan lattialta, suojapaperia tilalle ja maalasin kukkalaatikon uudelleen. Se saa uuden paikan vierastalon edustalla katoksen alla. Siinä se on suojassa ja auringossa. Nyt siinä on pieni kuusi, mutta kesällä kukkien sijaan siihen voisi laittaa  tomaatin. Yksi tärkeä asia, mikä pitää keväällä muistaa, onkin taimien hakeminen luottotaimistolta heti, kun se aukeaa. Viime vuonna kaikki runkotomaatit oli jo myyty, kun kävin siellä enkä muualta saanut hyviä taimia.

Olen harmitellut, kun kaupasta ostetut perunat, olivat ne mitä lajia ja hintaluokkaa tahansa, ovat aika kehnoja. Siis lisää omaa tuotantoa. Se vaatii keväällä kaivuutyötä, joka on hyvää kuntoliikuntaa. Aurinkoisina päivinä aloitin kuntoilun "metsätöillä". Siistin vierastalon takana olevan kuusikon. Poistin kuolleet alaoksat ja nyt metsikkö näyttää olevan osa ympärillä olevia metsiä ja siihen pääsee enemmän valoa. Jospa aluskasvillisuus alkaisi elpyä ja muuttua vihreäksi. Huussin takana oleva tammi tuli paremmin esiin. Sen latva on joskus katkennut ja siitä on siksi tullut erikoisen näköinen.  

Harvensi huussin viereisiä kuusikoita. Lehtipuiden harventaminen jää kesään, sillä olen oppinut, että jos tekisin sen nyt, juuriin varastoitunut energia purkautuisi uusiin vesoihin, ei lehtiin. Niitä harvennan, kun lehdet ovat isoja. Siivoamista riittää. Kuivista oksista teen haketta katteeksi.

 Yhden lepän kaadoin ja sain siitä oksia tulppaanimaljakkoon.

Harventamista riittää vielä. Se vaatii miettimistä, sillä haluan kuusia jäävän rajaamaan pihaa metsästä ja sen verran kuusia pitää olla, etteivät hirvet pääse pihaan. Vesi- ja lumisateet keskeyttivätkin ulkotyötä toistaiseksi. Kevättä kohti mennään nyt vauhdilla, päivät pitenevät niin, ettei hämärtymisestä enää osaa päätellä kellonaikaa. Vielä kuuden jälkeen on valoisaa. Ja eläintarhojen karhut ovat heräänneet.

Vuoden 1935 Nuorten Pellervo antaa ohjeita kevättöihin.

Linkeistä alla voit lukea, miten omavaraisbloggaajat valmistautuvat kevääseen. #suuntanaomavaraisuus- yhteisön ovat perustaneet Satu (tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi).

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Sarin puutarhat 

Evil Dressmaker 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Toteutunut toive

Metsän antimia löytyy läpi vuoden. Vihreyttä pihaan, josta lumet jo ovat osittain sulaneet.

Metsästä saa paljon muutakin kuin raaka-ainetta selluun ja paperiin tai polttopuita. Talojen ja huonekalujen lisäksi puusta voi tehdä vaikka koristeita. 

Koivun tuohta voi sytykkeiden lisäksi käyttää muuhunkin. Maalatut puumunat ovat tuokkosessa, jonka löysin mökiltä. Siihen on varmaan kerätty metsämansikoita. 

Koivusta saisi mahlaa, havupuista pihkaa, kuusenkerkistä voi tehdä vaikka mitä ja kuusen neulasista teetä. Olen nähnyt yhdessä koivussa pakurikääpää. Siitä tehdään ainakin teetä. Ennen tehtiin lapsille kaarnalaivoja ja pajutöihin saa metsästä aineksia.

Omavaraisbloggaajien helmikuun aiheena on mm. metsä. Oman metsäni ostin joitakin vuosia sitten. Mökin myynti-ilmoituksen nähtyäni lähdin vakoilemaan, en rakennuksia, vaan metsää, jonka keskellä mökki on. Vaikka oli jo loppukesä, näin, että metsässä oli paljon sinivuokkoja ja se melkein ratkaisi asian ja tein tarjouksen. Näin myös edellisten omistajien teettämien hakkuiden jättämät syvät jäljet maastossa. Hakkuiden jälkeen metsää ei oltu hoidettu. Jo varhaisessa vaiheessa minulla alkoi olla selvää, etten hakkauta metsäni puitani. 

 Aluksi hoidin itse pientä metsääni. Harvensin pusikoituneita koivikkoja ja kuusikkoja tien varressa ja muuallakin kunnes vastaani tuli sellainen ryteikkö, josta totesin, etten sen raivaamisesta selviä hengissä. Metsäasiantuntijan kanssa kävimme metsän läpi. Hän työnsi käteeni kaksi rullaa nauhaa ja käski rajata mökin läheltä raivattavan alueen ja toisella värillä merkitä säästettävät puut. Hän merkitsi muut alueet. Muutamana päivänä metsästä kuului moottorisahan ääni. Muualla raivauksen seurauksena ryteiköt alkoivat näyttää metsältä ja puut pääsevät siellä kasvamaan. Mutta olin vähällä itkeä, kun näin raivauksen  tuloksen mökin lähellä, kuusia pitkin poikin toistensa päällä. Karsin ja kasasin kuuset ja oksat pinoihin. Sillä minulle ei ole iloa metsästä, ellen pääse siellä kulkemaan. 

. Metsän hoitaminen vaatii työtä, joko omaa tai ostettua. Koska en itse käytä moottorisahaa, paitsi pikkuista akkusahaa, joudun tilaamaan metsurin pätkimään myrskyn tai lumen kaatamat puut. Ja se maksaa nykyään aika paljon. Siksi viimeksi kaatuneet kuuset saivat polttopuiksi naapurit, joiden avohakkuiden jälkeen myrsky oli ne kaatanut. Saivat ne, kunhan veivät pois. Onneksi he kasasivat oksat, niin pienet taimet pääsevät kasvamaan. 

Naapurien hakkuut ja se, miltä niiden jälkeen näyttää, vaikuttivat siihen, että vaikka jo olin yhä enemmän alkanut puhua, että suojelen metsäni, ryhdyin selvittämään miten sen voisi tehdä. Viimeinen pisara oli kun sain tarjouksen omaa mökkiäni ympäröivästä puustosta. Avohakkuu, mätästys ja kuusen taimia tilalle. Kirjoitin joskus Aki Kaurismäestä, joka halusi suojella metsänsä niin, ettei sieltä tehdä edes saunavihtoja https://omatupajatontti.blogspot.com/2019/03/pyhat-puut.html. Kaurismäki on lahjoittanut metsänsä jollekin luonnonsuojelujärjestölle ja minun metsästäni on nyt suuri osa suojeltu toiveeni mukaisesti.

 Suojellulta alueelta ei saa ottaa tikkuakaan eikä selkärankaisia eläimiä saa siellä tappaa, pyydystää eikä hätyyttää, eikä selkärangattomia eläimiä saa pyydystää tai kerätä. Kuljen siellä jokaisen oikeuksin. Saan edelleen poimia mustikoita, puolukoita ja karpaloita suolta sekä sienestää. Ja minulla on vielä hiukan muuta metsää, jossa voin harrastaa metsänhoitoa, kerätä polttopuita, jäkälää, sammalta, käpyjä, varpuja ja oksia ja aineksia vaikka vihtoihin. Suojelualueella minun ei tarvitse enää murehtia  kaatuvia kuusia, sillä siellä niistä tulee lahopuuta, joka on tärkeää luonnolle.

Kaikista tärkeintä minulle on metsän antama suoja, turva ja mielenrauha.

Omavaraisbloggaajien ryhmän ovat perustaneet Satu (tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi). Lisää ryhmästä: #suuntanaomavaraisuus.

Linkkejä ryhmäläisten kirjoituksiin:

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken 

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo 

Sisulla ja sydämellä

 Jäin itsenäisyyspäivän aattona koukkuun Ylen Tuntematon sotilas-lukumaratoniin. Katsoin sitä pitkälle yöhön, jatkoin aamulla ja loputkin osat katsoin Areenasta. Väinö Linnalta vahva kannanotto sotaa vastaan, rauhan puolesta. Sarja vei ajatukset omiin vanhempiini. Isä osallistui kaikkiin kolmeen sotaan, jatkosota keskeytyi kun hän sairastui. Hänen lisäkseen myös  äidin elämä sodan aikana ja muutenkin ansaitsee kunnioitukseni. 

Äidin ja isän sotien aikaista kirjeenvaihtoa on säilynyt, vaikka äiti hävitti osan siitä. En muuta niin hartaasti toivo, kuin että pian pääsisit edes lyhyelle lomalla. Olisi hetken vapaampaa ja turvallisempaa töiden huolehtimisen puolesta. Näin äiti kirjoitti isälle 20.8.-44. Isä oli palannut sotaan parannuttuaan.

Omavaraisbloggaajien tammikuun aiheina on sisukkuus, selviytymiskyky kriiseistä ja yhteisöllisyys. Sisulla ja sydämellä, sen nimen antoi veljeni äidistämme kirjoittamansa kirjan nimeksi. Vanhempamme vihittiin talvi- ja jatkosodan välissä, kesällä 1940.

 Seuraavana kesänä syntyi veljeni, samoihin aikoihin isä lähti jatkosotaan, keväällä 1943 syntyi vanhin sisko, seuraava syksyllä 1945. Minä olen myöhäisempää tuotantoa. Äidin oli sodan aikana hoidettava maatilan työt, karjan hoito ja peltotyöt pienten lasten hoidon lisäksi. Äitiä huoletti, kun toinen lapsista oli jätettävä yksin sisälle navettatöiden ajaksi. Apua sai suvun vanhemmilta miehiltä, kunnes heidätkin kutsuttiin sotaan. Aputyövoimaa oli hankittava mistä sai, tilapäistyöntekijöitä ja siirtolaisia. Kylän keskustaan ja hänen oman äitinsä luo oli matkaa. Lapset vaan pyörän päälle ja polkemaan. Lisäksi tuskaa toi veljien kohtalo. Ensin kaatui 1940 Taipaleella äidin perheen kuopus, hän joka 19-vuotiaana oli lähtenyt vapaaehtoisena talvisotaan. Hääkimpustaan äiti vei kukkia veljen haudalle. Toinen veli kuoli sodan jälkeen sodassa saamaansa vammaan.

Uskoa oli tulevaisuuteen. Ehkä siksi, että vanhempamme olivat vielä nuoria ja aloittamassa omaa elämäänsä ja perustamassa omaa perhettään. Oma koti oli valmistumassa. Isä oli välirauhan aikaan tehnyt sopimuksen talon rakennusurakasta. Senkin valvonta jäi äidin tehtäväksi.

Se on hyvä, että on täällä näin erillään, ettei tarvitse kuunnella ihmisten touhuamisia. Parasta on luoda toivon katse tulevaisuuteen, joskin nyt joutuukin usko kovalle koetukselle. Äiti 4.7 44

Minkälaiseksi elämä siellä nyt muodostuu kun kaikki sotakorvaukset ovat maksettavissa ja siirtoväki myös korvattava. Ei kai se helppoa ole, mutta kai kaikki siellä hyvin menee, sillä täytyyhän sielläkin elää ja luulisi meidän pärjäävän siinä kuin toisetkin. Isä 29.9.944

Kuinka osaan siellä nyt olla, kun näinkin kauan pois joutusin olemaan. Kiroileminenkin on aika pahasti syöpynyt puheeseen ja enhän soisi, että pienet lapset sen oppivat isältään. Isä 12.11.44. Perheen legendan mukaan veljeni ensimmäinen kokonainen lause oli: Isä sanoo turkanen.

  

Kuvassa ollaan tulossa lypsyltä. Äiti viimeisenä, edessä tätini ja keskellä naapuri. Yhdessä työt tehtiin sotien jälkeenkin. Sukulaisilla oli yhteisiä koneita ja talkoilla töitä hoidettiin, perunannostot ja viljan puinnit. Minä, hännänhuippu, roikuin aikuisten perässä, kun vanhemmat sisarukset olivat koulussa. Olin isän mukana metsätöissä, seurasin kyläläistä, joka tuli tekemään meille vihtoja ja luutia. Napitin vieressä kun kamarin seinää maalattiin. Itse tehtiin kaikki, mitä pystyttiin, Tehtiin makkaroita siansuoleen, pääsiäiseksi mämmiä leivinuunissa, juustoja, leivät omista viljoista. Ja tuotoksia riitti jaettavaksi naapureillekin. Talvisin tehtiin puhdetöitä, muistan isän tekemässä pärekoreja. Äidille käsityöt ovat olleet aina tärkeitä. Isä oli jo nuoren ollut vakavasti sairas, nivelreuma, joka keskeytti sodankin, äityi myöhemmin ja vammautti isän. Äiti hoiti häntä ja lastenlapsia ja isä sai kuolla kotona. Kotiin sidottuna äidin ajankulua olivat käsityöt. Syntyi nimikoituja pitsilakanoita, tyynyliinoja ja  pyyheliinoja. Villasukkia ja lapasia valmistui. Ystävieni lapset saivat jouluksi sukkapaketit.

Mökillä olevat kamarin verhot ja tuolilla oleva hartiahuivi samoin kuin virkatut sängynpeitteen ovat esimerkiksi äidin tekemiä.

 

Itse tekeminen on tarttunut minuun jo lapsena - vaikka osaamista puuttuisi. 

Omavaraisbloggajien ryhmän ovat luoneet Satu (tsajut.fi) ja Heikki (korkeala.fi). Lisää ryhmästä: #suuntanaomavaraisuus.

Kasvuvyöhyke 1

Jovela 

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat 

Pilkkeitä Pilpalasta

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 

Sininen tupa 

Villa Varmo 

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila 

Kasvuvyöhyke 6

Farm escap

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo