Viime kesän tavoin puistolemmikit (Myosotis sylvatica) eivät kukkineet isoina alueina. Niitä löytyy vain muutama siellä täällä. Lohdullista oli lukea Itä-Häme-lehdestä, että viime vuoden lyhyt ja kolea kasvukausi sekä tammikuun paukkupakkaset aiheuttivat pahimmat kasvutuhot sitten 1980-luvun. Jo viikon pakkaskausi lokakuussa aiheutti vaurioita. Pahin oli kuitenkin lumeton tammikuu, jolloin kovat pakkaset pääsivät tuhoamaan läpimärässä maassa kasvavien herkkiä juuristoja. Muillakin on siis ongelmia.
Oma tupani ja tonttini on nyt korkealla mäellä metsän keskellä. Hämeessä se on edelleen, ei enää kivikkoisella tontilla humuksen tummaksi värjäämän joen varrella, jossa oma leikkimökkini ja puuhamaani ennen sijaitsi. Vanha mökki, rantasauna ja 3000 neliötä maata vaihtuivat suureen metsään ja pientilan pihapiiriin. Tarkkailen edelleen luontoa, yritän saada kasveja kasvamaan ja kunnostelen paikkoja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puistolemmikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puistolemmikki. Näytä kaikki tekstit
Tilaa:
Kommentit (Atom)