Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Luonnon antimia

Ahomansikat ja mustikat ovat kypsyneet nopeasti.


Pihan mansikat maistuvat makeammalta kuin metsän, mutta samaa lajia ne ovat.

Avohakkuualueella mansikoita on runsaasti. Se on vadelman kanssa ensimmäisiä kasveja, jotka valtaavat paljastuneen alueen. Myöhemmin isommat kasvit, maitohorsmat, vadelmat ja ruohot varjostavat niin, että.mansikat häviävät. Metsäretkellä minulla ei ollut astiaa mukana. Keräsin mansikoita heinään niin kuin joskus lapsena tehtiin.

Halla ei ole tuhonnut mustikkasatoa. Marjoja löytyi runsaasti ainakin mökin viereisestä metsästä. Sain kipponi nopeasti täyteen, vaikka katsoinkin tarkkaan  mihin käteni tai jalkani laitoin. Kesäkuussa näin viereisellä tiellä kyyn loikoilemassa. Olisi pitänyt varoa muutakin, sillä seuraavana päivänä löytyi kesän ensimmäinen ihoon takertunut punkki.


Aamuisen jogurtin päälle on jo luonnon antimia.

Sateiden jälkeen ensimmäiset  kanttarellitkin ilmestyivät pihalle. Ne on nyt poimittu, paistettu ja syöty.

Tein vielä kimpun luonnosta löytyvistä kukista. Tai ei mesiangervoa, maitohorsmaa tai huopaohdaketta taideta kukkisi luokitella.

perjantai 24. helmikuuta 2023

Mustikkaa, mustikkaa

 En pidä mustikoiden poimimisesta. Kerään niitä mökin pihapiiristä pariin piirakkaan ja lahjaksi ihmisille  jotka eivät asu metsässä. Mutta yksi mökkinaapuri on innokas marjastaja, hän kertoi keräävänsä kymmeniä litroja eri marjoja. Myyntiin hän niitä kerää, talous on varmaan tiukoilla, sillä hän on lähes satavuotiaan äitinsä omaishoitaja. Syksyllä oli puhetta, että minäkin ostaisin marjoja ja nyt hän soitti, otanko niitä. He asuva mökkipaikkakunnan keskuskaupungissa, sieltä hain kuusi litraa mustikoita ja pari litraa metsämansikoita edulliseen hintaan ja sain kahvit vielä päälle. Nyt on mustikoita moneen käyttöön.

Mustikkamuffineja.

Ne katosivat nopeasti, tässä tulossa toinen annos.

Mustikkatuorepuuroa. Oma sekoitus, jossa kreikkalaista mustikka-vaniljajugurttia, kauraryynejä, mustikoita ja hunajaa.

Ja tietysti mustikkapiirakkaa, kaurainen murupiirakka tällä kertaa.

Helppoja ja nopeita reseptejä. Mustikka on superruokaa, se sisältää mm. C- ja E-vitamiineja, se vähentää matala-asteista tulehdusta ja parantaa silmien terveyttä ja muistia. Yleensä lisään niitä sellaisenaan aamun jugurttiin.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Heinäkuun herkkuja

On taas ahomansikoiden ja mustikoiden aika. Herneetkin alkavat valmistua. On taas aika nauttia luonnon tarjoamista herkuista. Ahomansikoita löytyy. Muutakin hyvää syötävää  on jo tarjolla.

                                        

Mansikoita kasvaa ihan mökkitien vieressäkin, mutta siitä en niitä poimi. Naapurien koirien on tapana nostaa jalkaa tien varressa. Onneksi ahomansikoita löytyy omalta pihalta ja metsästäni.



Metsästä löytyy myös mustikoita. Tämä kipollinen päätyi jälkiruokajäätelön koristeeksi.

                                           


Ensimmäinen mustikkapiirakkakin on jo tehty. Helppo ja nopea valmistaa, syötiin vaniljakastikkeen kera.


Ensimmäiset, korissa kasvatetut, herneenpalot alkavat pullistua.

tiistai 22. toukokuuta 2018

On tullut kesä

Muutama hellepäivä oli tehnyt kesän mökille. Jo nyt kukkivat oamenapuut, mustikat ja kielot Jouduin olemaan muutaman hellepäivän kaupungissa. Kaupunkin kadut olivat kuumia ja pölyisiä. Vain meren rannalla ja yli 100 vuotta vanhan kotitaloni paksujen seinien sisällä oli vilpoisempaa. Kun tulin taas mökille, oli tullut kesä. Tuomet kukkivat kaikkialla matkan varrella. Muutama lämmin päivä vielä ja kukassa olivat jo syreenit ja omenapuut. Mustikka kukkii, pihalla ja metsässä. Jos nouseminen mäelleni käy voimille, voi tien vierestä rinteestä välipalaksi napsia mustikoita mikäli pölyttäjät tekevät työnsä.



Työrupeama oli menossa pilalle kun sähkömies jäi - taas - saapumatta, mutta remppamieheni sentään maalasi lauantaina eteisen lattian toiseen kertaan. Sen vuoksi mökkiin ei saanut mennä. Sain remppamieheltä toisen sähkömiehen yhteystiedot ja tämä tuli käymään. Ensi töikseen hän hälyytti korjaajat töihin. Kolmivaiheliittymästäni oli yksi vaihe tippunut pois. Ei ihme, ettei kaikkiin pistorasioihin tullut virtaa. Ehkä nyt sähköhellakin saadaan toimimaan. Kun en päässyt mökkiin, vietin aikaa tutkimalla tonttiani. Olin ajatellut siirtää toiselta mökiltä yhden raparperin itselleni. Mutta marjapensasalueen viereen onkin ilmestynyt kokonainen rivi raparperia.


Yllätykset jatkuivat. Olin ajatellut siirtää myös tulikellukkaa, mutta sitäkin on jo täällä. Tätä karkulaista ei voinut olla huomaamatta.


Omenapuiden kukinta paljasti, että mökin takana on vielä neljäskin omenapuu. Ennestään etupihalla on kaksi ja yhden syreenipensaan keskellä yksi. Osa omenapuista on ilmeisesti villejä tai villiintyneitä. Mutta ei sillä väliä, kunhan kukkivat. Puita pitää leikata, mutta teen sen vasta kukinnan jälkeen.



Naurattaa, kun ajattelen pelkoani siitä, ettei uudella mökillä olisi kieloja. Niitä löytyy joka puolelta,  ensimmäiset heti mökin edestä syreenipensaan alta. Ja ensimmäiset niistä kukkivat jo. Mukana on kalliokieloa, jota minulla ei ennen ollutkaan.




Kalliokielo (Polygonatum odoratum)

Yhdessä talossa kylällä on hevosia ja se on saanut pääskyset palaamaan. Muutama niistä istui sähkölangalla. Mutta ilman pääskysiäkin uskoo, että jo on kesä.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Omavaraisuutta

Mökiltä löytyy ahomansikoita ja mustikoita. ensimmäinen kurkku valmistui Nyt mökillä voi poimia muutakin kuin kukkia. Ahomansikat ja mustikat kypsyivät vihdoinkin syötäviksi.



Lautanen on Arabian Siniraita-sarjaa. Ja se löytyi mökiltä, kuuluu siis alkuperäiseen varustukseen-


Kasvihuoneessa valmistui ensimmäinen kurkku. Syötiin se yhdessä käymässä olleiden tyttöjen kanssa. Heidän kanssaan syötiin viime vuonnakin kurkkuni, se ainoa valmistunut. Tänä vuonna on lisääkin kurkkuja tulossa. Taidan siirtyä kurkun viljelijäksi. Tomaattini vain kukkivat, yksi raakile kummassakin tomaatista.



Kosteutta on riittänyt ja ilman lämmettyä ilmestyivät kantarellit. Nämä poimin tien varresta. Jatkossa pitää ottaa pikkuinen veitsi ja muovipussi lenkille mukaan. Nämä kannoin kotiin puseron helmassa.
                       
                                     

torstai 20. heinäkuuta 2017

Kannukaverit

Mustikat alkavat kypsyä, mutta vielä en saanut mustikkakannuani niitä täyteen. En edes luumukermanekkaa. Nämä kannut sopivat mielestäni hyvin yhteen, vaikka ovatkin ihan eri maailmoista.



Pieni kermanekka on Arabiaa.




Kermakon mallin FL 3 on suunnitellut Kaj Frank 1949. Koriste on Raija Uosikkisen käsialaa ja se on vuodelta 1962. Kerrankin tein kirpputorilla löydyn. Tästä maksoin vain 5 euroa.

Maitokannun olen saanut lahjaksi. Se on ihan tavallisen kaupan valikoimaa, mutta raikas ja kivan näköinen.

torstai 12. tammikuuta 2017

Keskitalven kukkijat

Keskitalven kukkijat Kerään yleensä loppusyksystä ennen runsaan lumen tuloa mustikanvarpuja maljakkoon. Omalta tontiltani en niitä poimi, vaan metsästä, josta minun on lupa ottaa aineksia. Tontillani mustikat ovat suojeltuja. Jouluksi varpuihin yleensä tulee kukkia. Niin myös tänä talvena.


                                      


 Laitoin mustikoita vanhaan Arabian kermanekkaan. Kermakko on peräisin mummolasta, äitini äidiltä.


Tämän kermakon nimi on Asteri ja sitä on valmistettu vuosina 1949 - 1964.


Ihmeellistä on myös, että orkideat, jotka kesän lopuksi omalla mökilläni kasvattivat nuput, jaksoivat vuoden pimeimpään aikaan kehittää niistä kukat. Ilman mitään lannoitusta. Vettä ne saivat muutaman viikon välein.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Satoa kypsyy kasvihuoneessa ja tontilla

satoa kypsyy kasvihuoneessa sekä tontilla
Hellepäivät kysyttivät ensimmäiset tomaatit.


Mustikat ovat saaneet väriä ja ahomansikat kypsyvät.

mansikka- ja mustikkasatoa Arabian Ali-kupeissa

Molempia, mansikkaa ja mustikkaa, löytyy ylhäältä mäeltä ja rantaan vievästä  rinteestä.
Luulin, että ahomansikka ja metsämansikka ovat eri lajia, mutta samaa ahomansikkaa (Fagaria vesca) ne ovat. Mutta kyllä auringossa kasvanut mansikka maistuu makeammalta kuin metsässä kasvanut.

Aho- eli metsämansikka

Mustikan (Vaccinium myrtillus) mättäät ovat kauniita ilman marjojakin, myös varpuina ilman lehtiä.


Herneiden palot alkavat pullistua. Siemenpussin kyljessä luki, etteivät versot tarvitse tukea. Mutta jonkinlaisen tukijärjestelmän pieni hernepeltoni tulee tarvitsemaan.


Perunoiden kanssa kävi niin kuin olin pelännyt. Kasvatuksen tuloksena kasvoi lähinnä vain puutarhakomposti.

varhaisperunat Arabian Ali-vadilla

Sinivalkoiset astiat ovat Arabian Ali-sarjaa, jonka mallin on suunnitellut Kaj Frank ja koristekuvion Raija Uosikkinen.