Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. heinäkuuta 2020

Rapea mansikkapiirakka







Moikka!
Alkuviikosta meillä kävi kahvivieraita ja tein 
Valion ohjeella rapeaa mansikkapiirakkaa pienillä muutoksilla.
Piirakka oli hyvää ja se tuo kivaa vaihtelua perinteiseen mansikkakakkuun.
Tuorejuuston vaihdoin vaniljarahkaan. Pohjan tein jo edellisenä päivänä.

Rapea mansikkapiirakka:

Pohja:

2 1/2 dl Vehnäjauhoja
1 dl Ruokokidesokeria
1 tl Leivinjauhetta
1 pss Mantelilastuja
1 1/4 dl Juoksevaa margariinia

Täyte:

1 prk Vaniljarahkaa
3,3 dl Kermaa
2 rkl Lemon curdia
Mansikoita

Sekoita kuivat aineet ja lisää rasva. Sekoita tasaiseksi.
Painele taikina leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan pohjalle.
Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia uunin keskiosassa.
Siirrä jäähtynyt pohja tarjoiluvadille.

Vaahdota kerma ja lisää rahka. Sekoita.
Levitä pohjan päälle ensin lemon curdia ja lopuksi kermatäyte.
Koristele mansikoilla ja sitruunamelissan lehdillä.
Nauti!

Aurinkoista viikonloppua!💗

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Mansikka-toscapiirakka






Tein yhtenä päivänä kesäistä mansikka-toscapiirakkaa.
Käytin tähän pakastemansikoita, joita löytyy vielä pakkasesta jonkun verran.
Piirakkaan sopii myös muut marjat. Esim. mustikasta ja punaviinimarjasta 
tulee varmasti myös hyvää.
Kermaviili tekee pohjasta ihanan mehevän.
Ohjeen löysin täältä.

Mansikka-toscapiirakka:

Pohja:

200 g Voita
2 1/2 dl Sokeria
4 Munaa
6 dl Vehnäj.
1 tl Leivinj.
1 tl Kardemummaa
200 g Kermaviiliä
n. 4 dl Mansikoita

Toscakuorrutus:

100 g Voita
1 dl Sokeria
2 rkl Vehnäjauhoja
2 rkl Kuohukermaa
100 g Mantelilastuja

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen edelleen vatkaten.
Lisää kuivat aineet ja kermaviili.
Levitä takina leivinpaperilla vuorattuun peltiin.
Ripottele päälle mansikan paloja.

Paista 200 asteessa n. 30-35 min.

Tee toscakuorrutus.
Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen.
N. 5-10 minuuttia. Varo polttamasta pohjaan.

Levitä kuorrutus piirakan päälle ja paista 
200 asteessa n. 10 minuuttia.

Piirakan maku vaan paranee seuraavana päivänä.

Ihanaa sunnuntai päivää!💙

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Mansikkaiset laskiaispullat


Viikonloppuna herkuteltiin jo laskiaispullilla.
Vaikka laskiaiseen on vielä aikaa.
Tällä kertaa en tehnyt perinteisiä laskiaispullia,
vaan halusin kokeilla mansikan makuisia.
Herkullisia olivat ja tuo kivaa vaihtelua perinteisiin.
Mutta eihän niitä perinteisiä laskiaispullia mikään voita.
Aina on kuitenkin mukava kokeilla jotain uutta.


Täytteenä näissä oli mansikoita paloiteltuna.
Mansikkahilloa. Kermavaahdon maustoin mansikan makuisella
tomusokerilla ja ripaus punaista karamelliväriä.
Pullien päälle tomusokeria.


Helmikuu on oikein herkkukuukausi.
Vastahan sitä herkuteltiin Runebergintortuilla. 
Sitten on tulossa vielä ystävänpäivä ja laskiainen.
Joko siellä on herkuteltu laskiaispullilla?


Tämän uuden tarjoilulautasen löysin viime viikolla Prismasta.
Se on Kultakeramiikan ja nimi on Magnolia.
Samaa sarjaa olisi vielä mukit ja kulhot.
Niitä en kuitenkaan ostanut...ainakaan vielä.
Ihastuin tähän kyllä niin kovasti, että ihan pakko oli ostaa.
Se on niin keväinen ja tuo vaaleanpunainen väri tietysti houkutti.



Täältä pääset osallistumaan blogissani olevaan arvontaan,
jos et ole vielä osallistunut.

Kivaa keskiviikkoa!💚

Ajakaahan varovasti!
Ulkona on tosi liukasta!

perjantai 4. elokuuta 2017

Mansikkamuffinit






Sateista perjantaita!

Eilen saatiin nauttia aurinkoisesta päivästä ja tänään jo sataa vettä.
Ei kyllä yhtään yllätä. Tämmöistä se kesä on ollut melkein koko ajan.
Sateiseen päivään sopii nämä leipomani mansikkamuffinit.
Nämä muffinit tein jo ennen kesälomaa. 
Ihan muuten vaan teki mieli leipoa jotain. Ohjeen otin täältä.
Pursotus on eri ohjeella.

Mansikkamuffinit:( 12 kpl )

2 Munaa
1 1/2 dl Sokeria
2 1/2 dl Vehnäj.
1 1/2 tl Leivinj.
1/2 dl Sulatettua margariinia tai muuta rasvaa
200 g Vaniljarahkaa
200 g Tuoreita mansikoita

Pursotus:

2 dl Kuohukermaa
200g Mansikkarahkaa
Mansikoita koristeeksi
(Vähän vaaleanpunaista väriainetta)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhoseos munasokerivaahtoon
vuorotellen rasvan kanssa. Pilko mansikat pieniksi kuutioiksi.
Lisää taikinaan vaniljarahka ja mansikat.
Lusikoi taikina muffinivuokiin. Paista 200 c n. 20 min.

Vatkaa kerma ja lisää mansikkarahka sekaan. (ja Väriaine)
Pursota rahkakerma jäähtyneiden muffinien päälle ja koristele mansikoilla.

Mukavaa perjantaita!💙

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Meidän juhannus


Meidän juhannus sujui kivasti. Vaikka sää oli vilponen, niin onneksi ei tullut vettä.
Juhannus aattona heräsin aikasin tekemään perheelle aamupalaa.
Puuroa, karjalanpiirakoita ym.


Uudet vaaleanpunaiset kulhot ja lautaset löysin torstaina Tokmannilta.
Ja pitihän ne heti ottaa käyttöön.


Aamulla kävimme juhannus saunassa.

Päivällä syötiin uusia perunoita, lohta, silliä ja salaattia.
Juhannuksena pitää tietenkin olla mansikkakakku. Tämä kakku herkuteltiin illalla,
kun sisko tuli meille ja naapurit. 


Ensin kilisteltiin kuoharilla ja kahviteltiin.
Illemmalla grillattiin. Ilta oli oikein mukava. Kiva joskus valvoa myöhään.


Juhannusaattona kävin keräämässä vähän luonnonkukkia maljakoihin.




Ja sisko toi minulle ihanan kukan vaaleanpunaisessa kahvikupissa.💗



Mies sai juhannuksena meidän terassin katonkin tehtyä. Vielä siinä riittää maalaamista.
mutta ainakin on jo sateensuoja. Laittelen siitä varmaan kuvia sitten joskus, kun on valmis.

Tämä viikko meneekin sitten lomaillessa. Mies on kylläkin töissä.
Mitään ihmeellisiä suunnitelmia tälle viikolle ei ole.

Nyt satelee vettä. Taitaa siis tämä päivä mennä sisällä siivotessa.

Miten sinun juhannus meni?

Hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle!💗

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Mansikka britakakku






Hei vaan!

Ja sateista tiistaita!
Viikonloppuna meillä oli vieraita ja tein pitkästä aikaa
britakakkua. Britakakku on kesäinen herkku ja sopii hyvin
juhannuksen kahvipöytään. Helpon ohjeen löysin täältä.
Kerma/rahka täytettä tein isomman määrän ja siltikin
sitä olisi saanut olla enempi. Tuohon päälle olisi voinut 
vaikka pursottaa kermat kauniisti.

Mansikka brita:

Kakkupohja:

150 g Margarin
1 1/2 dl Sokeria
4 kpl Keltuaisia
2 dl Vehnäj.
2 tl Leivinj.
1 1/ 2 dl Maitoa

Marenki:

4 kpl Valkuaista
2 dl Sokeria

Täyte:

4 dl (6 dl)  Kuohukermaa
250 g Rahkaa
n. 1/2 dl Sokeria
2 tl Vaniljasokeria
Mansikoita (myös kakun päälle)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen sekaan.
Marenki on valmis, kun se pysyy kulhon pohjassa sitä kallistaen.

Tee kakkupohja. Vatkaa margarin ja sokeri vaahdoksi.
Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista.
Lisää kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa sekaan.
Älä vatkaa liikaa. Levitä taikina nuolijalla ohueksi kerrokseksi
uunipellille leivinpaperin päälle.
Lisää nuolijalla marenki taikinan päälle.
Paista n. 20-30 min. Kunnes marenki on kauniin ruskean värinen.

Anna britakakun jäähtyä ja leikkaa se kahtia. Nosta toinen kakkulevy tarjoiluvadille.
Vatkaa kerma ja lisää sokeri ja rahka. Sekoita hyvin.
Levitä täyte pohjan päälle ja pilkotut mansikat. Nosta toinen kakkulevy päälle.
Koristele päällinen halutessa myös kerma/rahkavaahdolla ja koristele mansikoilla.
Laita jääkaappiin hetkeksi tekeytymään.

Onko juhannus herkut jo suunniteltu?

Herkullista tiistai päivää!💜

perjantai 26. toukokuuta 2017

Maisemakahvilan raparperipiirakka






Ja raparperi-mansikka kiisseliä. Nam!

Olen yrittänyt kovasti tyhjentää pakkasesta viime vuoden marjoja pois.
Raparperit sainkin käytettyä tähän herkulliseen piirakkaan ja kiisseliin.

Tämä piirakka oli tähän asti parasta mitä olen tehnyt. Ihanan mehevää!
Tähän piirakkaan sopii muutkin marjat varmasti hyvin.

Nettiä selatessa maisemakahvilan raparperipiirakka ohjeita löytyi monia.
Ohjeen otin Kotilieden sivuilta.

Maisemakahvilan raparperipiirakka:

Muruseos:
8 dl Vehnäjauhoja
3 dl Sokeria
2 tl Leivinjauhetta
2 tl Soodaa
2 tl Vaniljasokeri
250 g Voisulaa

Pohjataikina:
Noin 2/3 muruseosta
2 dl Piimää
1 Kananmuna

Täyte:
1 l Raparperinpaloja
500 g Rahkaa
2 dl Sokeria
2 Kananmunaa
3 tl Vaniljasokeria

Pinnalle:
1/3 Muruseosta

Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon.
Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.

Lisää pohjataikinaan piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla
peitetylle uunipannulle. Ripottele pohjataikinan päälle raparperin palat.

Sekoita rahka, sokeri, muna ja vaniljasokeri.
Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseos päälle.
Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia.

Voit tarjota piirakan kanssa vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta.
Mielestäni tämä piirakka ei kuitenkaan muita lisukkeita kaipaa.
Oli herkullista juuri näin.

Raparperi-mansikka kiisseli:

1 l Vettä tai laimennettua mehua
4-5 dl Raparperin paloja ja mansikoita
Sokeria 

Suurus:
3 rkl Perunajauhoja
1 dl Vettä

Kiehauta vesi ja raparperipalat. Lisää sokeria oman maun mukaan.
Sekoita perunajauho ja vesi. Ja kaada ohuena nauhana kiisselin sekaan.
Vatkaa samalla, ettei tule paakkuja. Lisää lopuksi mansikat.
Kaada kiisseli tarjoilu astiaan ja ripottele pinnalle pikkuisen sokeria.

Tarjoa kiisseli vaikka kermavaahdon kanssa!

Viikonloppuja ihanat blogini lukijat!💗

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Mansikka-Raparperimehu







Moikka!

Monessa blogissa ja muuallakin olen nähnyt mansikka-raparperimehu ohjeita.
Pitihän sitä itsekin kokeilla mehun tekoa, kun kehutaan niin helpoksi.
Ja helppoa tämä mehun teko onkin. Ja ihanan makuista.
Käytin tähän pakkasesta viime vuoden mansikoita. 

Ohjeen otin Maku.fi

Tässä ohje:

20 dl Mansikoita 
800 g Raparperia
10 dl Vettä
6 dl Sokeria
( Sitruunan mehua )

Laita pilkotut raparperit ja mansikat kattilaan.
Mittaa kattilaan vesi ja kuumenna kiehuvaksi.
Keitä n. 10 min. tai kunnes raparperit on pehmeitä.
Lisää sitruunan mehu sekaan.

Kaada massa siivilän/harson läpi kulhoon. Anna valua rauhassa.
Painele lastalla massaa, jotta saat kaiken mehun talteen.

Kiehauta siivilöity mansikka-raparperimehu ja sekoita joukkoon sokeri.
Keitä sekoitellen, kunnes sokeri on  liuennut.

Pullota puhtaisiin, kuumennettuihin pulloihin ja säilytä viileässä.
Valmiin mehun laimennussuhde on noin 1:3.

Ihanaa keskiviikkoa!

torstai 19. toukokuuta 2016

Mansikkajäätelöä ja uudet suihkusaippuat






Hei!

Kesä on tuloillaan ja jäätelöä tekee silloin mieli!
Ja parasta on itsetehty jäde. Ja, kun makukin on mansikka!

Tätä helppoa jäätelöä olen tehnyt viime kesänä muutaman kerran.
Eri makuisina versioina. On ollut keksirouhetta ja suklaarouhetta seassa.

Nyt oli kokeiluna kesäinen mansikkajäätelö.
Tämän helpon ohjeen olen joskus löytänyt netistä.

Tässä ohje:

4 Kananmunaa
3 dl Tomusokeria
4 dl Kermaa
1 tl Vaniljasokeria
1 Sitruunan mehu
1 dl Glukoosisiirappia
Pakaste mansikoita soseutettuna
(Ripaus punaista karamelliväriä)

Vatkaa kananmunat ja tomusokeri vaahdoksi.
Vatkaa myös kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi.
Yhdistä vaahdot, glukoosisiirappi ja sitruunamehu.
Lisää oman maun mukaan mansikoita soseutettuna.
Soseutin sauvasekoittimella kohmeiset mansikat!
Kaada jäätelöseos esim. vuokiin. Pakasta vähintään neljä tuntia.
Jäätelö kannattaa tarjota hieman sulaneena.




Tänään kauppareissulla näin uutuus suihkusaippuoita.
Pakkohan niitä oli ostaa!
Tuoksuina on vanilja, mansikka ja suklaa.
Tuota mansikkasuihkusaippuaa meinaan testata ensin.

Oletko jo kokeillut näitä suihkusaippuoita? Tykkäsitkö?

Mukavaa torstai päivää jokaiselle!