Meidän tuttava teki taas meille tämmöisen maalauksen. Tällä kertaa maitotonkkaan.
Kuvan lehmät hän maalasi valokuvista ja näyttävät kyllä ihan itseltään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvia. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
torstai 30. joulukuuta 2010
Top10 2010
Tässäpä minun top10 tältä jo pian muistoihin vaipuvalta vuodelta. Pieniä ovat iloni, mutta niin tärkeitä minulle :).
Löysin uuden harrastuksen: postcrossing eli kortteja ympäri maailman.
Löysin takaisin vanhan harrastuksen eli käsityöt.
Talviloman Jönköpingin tyttöreissu oli talven kohokohta. En muista nauraneeni niin paljon aikoihin.
Kevät on vuoden parasta aikaa. Tänäkin vuonna.
Suomen lomalla paistoi aurinko.
Kesällä saimme todistaa syntymän ihmettä.
Molemmat Oslon reissut (kesällä ja syksyllä) olivat todella mahtavia.
Syksy on ollut täynnä ihastuttavia hetkiä karkkiystävän ja salaisen kirjaystävän ansiosta.
Ja voitinhan minä yhdet blogiarpajaisetkin. Ja minua on muistanut paketilla jokunen muukin lukijani.
Syksyn metsäretket ja marjankeruut antoivat hienoja muistoja.
Ja lopultakin aloin lukemaan mös norjalaista kirjallisuutta.
Vuosi on mennyt nopeasti. Nämä muistot keräsin kuvakansioista. Lisäksi on paljon muistoja, joista ei ole kuvia. Ne pysyvät sydämessä.
Millaisia muistoja sinulla on menneestä vuodesta?

lauantai 11. syyskuuta 2010
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Omituisia kuvauskohteita: kasat
Blogeissa liikkuu tämä omituisia kuvauskohteita teema. Keräsin arkistosta minun outoja kasojani.
Pullakasoja:
Kivikasoja:
Halkokasoja:
Mantelikasoja:
Pikkuleipäkasoja:
Lumikasoja:
Villakasoja:
Mitä omituista sinun arkistoistasi löytyy?
Pullakasoja:
Kivikasoja:
Halkokasoja:
Mantelikasoja:
Pikkuleipäkasoja:
Lumikasoja:
Villakasoja:
Mitä omituista sinun arkistoistasi löytyy?
lauantai 13. helmikuuta 2010
Tämän päivän kuvia
Eilen ja tänään on ollut tämän talven ensimmäiset kevätpäivät. Aurinko on lämmittänyt aivan uskomattoman ihanasti. Naama kääntyy kohti aurinkoa ihan väkisin. Hattu ja käsineet saavat lentää nurkkaan.
Koirankopin katosta alkaa lumi näköjään sulamaan:
Koirankopin katosta alkaa lumi näköjään sulamaan:
Rambo iloitsee keväästä:
Tämä ihana auringonlasku kruunasi päivän.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Matka postilaatikolle ja koulubussille
Tänään oli sitten aivan mahtava aurinkoinen pakkaspäivä. Näihin lumikuviin on jo kai kaikki kyllästyneet, mutta laitanpa vielä näita kumminkin. Kovin on tunnelmat postikorttimaisia.
Meidän postilaatikkoteline on saanut paksun lumikerroksaen katolleen. Kesälla siina kasvaa heinä.
Mahatautia ja sunnuntain kuvia...
Sunnuntaina oli ulkona paikat kuurassa. Aurinko ei suostunut näytille ja kaikki oli kovin harmaata. Mutta kuura loi jännän tunnelman.
Pukit ovat hommansa tehneet valmiiksi ja nyt vaan sitten odotellaan ja katsotaan kuinka karitsointi sitten onnistuu. Ensimmäisiä perheenlisäyksiä voidaan sitten odotella joskus huhtikuun kahdennenkymmenennen päivän tienoilla.
Lampaat ovat todella hyväkuntoisia (ja paksuja). Rehu on tänä vuonna ollut kuivaa, mutta ilmeisesti kovin ravintorikasta. Halli on pysynyt kuivana, osaksi kai kovien pakkastenkin vuoksi, mutta ennen kaikkea kuivan heinän vuoksi. Lampaat viihtyvät ja ottavat elämän rennosti. Tässä on hyvä odotella karitsoja tulevaksi.

Olen kotona tässä nyt pari päivää, kun sain täällä liikkuvan mahataudin, vaikka yleensä olen aika immuuni jo kaikelle tuollaiselle.
Tänään paistaa aurinko, mutta pakkanen on taas kivunnut yli kuuteentoista asteeseen. Että onpahan oikein kunnon talvi tänä vuonna.
lauantai 26. joulukuuta 2009
Tapaninpaivan lumimyräkkä
Tannekin tuli aivan kamala lumimyrakka eilisesta alkaen. Jouduin ajamaan illalla Lillehammeriin juna-asemalle ja matkaan meni aikaa puolet enemman kuin normaalisti. Tuuli pyoritti lunta autonvalojen edessa koko matkan ja nakyvyys oli aivan surkea.
Tanaan pyryttaa edelleen ja kohta pitaisi taas lahtea autolla liikenteeseen. Olen juuri paikallistanut auton lumimassojen alta...
Nain paljon lunta on verannalla:
Rambo nauttii lumessa pyorimisesta.
Tanaan pyryttaa edelleen ja kohta pitaisi taas lahtea autolla liikenteeseen. Olen juuri paikallistanut auton lumimassojen alta...
Nain paljon lunta on verannalla:
Tassa on uusi lintulautamme.
Rambo nauttii lumessa pyorimisesta.
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Sinistä hetkeä
Tana aamuna ei pakkasta enaa ollut kuin 12, joka tuntuu todella lauhalta perjantain lahes 30 asteeseen.
perjantai 9. lokakuuta 2009
Siri ja talven tuntua
Tilaa:
Kommentit (Atom)