Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Sata asiaa minustakin

Monet ovat kertoneet sata asiaa itsestään täällä blogimaailmassa. Tässä muutama valittu juttu minustakin. Se lukee, joka jaksaa ja jota kiinnostaa. Tämän kirjoittamiseen meni aika monta päivää... Huh!

1.  Tulin Norjaan helmikuussa 1999.

2.  Olin ensimmäisen vuoden vuorotteluvapaalla päiväkodinjohtajan työstäni Suomessa.

3.  Täällä olen tehnyt töitä lastentarhanopettajana, opettajana, kotikielenopettajana ja erityislastentarhanopettajana.

4.  Olen asunut aikaisemmin myös Ruotsissa (Tukholmassa) ja Israelissa (Haifassa).

5.  Olen oppinut eri kieliä parhaiten käytännössa.

6.  Mutta Israelissa opiskelin hepreaa.

7.  Suomessa toimin hepreankielen opettajana kansanopistossa monta vuotta päivätyöni ohella.

8.  Käytön puutteesta niin heprean, ruotsin, englannin kuin saksankin taidot ovat ruostuneet.

9.  Norjaa luulen osaavani, mutta täällä syntynyt tyttäreni nauraa välillä kielitaidolleni.

10.Kävin norjan kurssilla muutaman kerran, mutten jaksanut pitempään.

11.Parhaita opettajiani ovat olleet päiväkodin lapset.

12.Minulla on kaksi Suomessa syntynyttä poikaa, jotka opiskelevat Oslossa.

13.Ja yksi Norjassa syntynyt tyttö, joka käy koulua täällä.

14.Olen enemmän kissaihminen kuin koiraihminen, vaikka pidän koiristakin.

15.Kissoissa viehättää niitten luonne, päästävät lähelle vain sitä itse haluessaan. Olen itse samanlainen.

16.Viihdyn erittäin hyvin yksin.

17.Mutta olen myös sosiaalinen, kun sitä itse haluan.

18.Valitsen tarkkaan ihmiset, joiden kanssa haluan olla tekemisissä.

19.Olen ylikiltti.

20.Olen luonteeltani karjalainen.

21.Nauru ja itku ovat hyvin lähellä toisiaan.

22.Israelissa olin statistina yhdessä tv-elokuvassa.

23.Muistan sen, mikä on tarpeellista - minulle.

24.Minua harmittaa, että olen vuosien varrella tutustunut moniin mielenkiintoisiin ihmisiin, mutta en ole jaksanut pitää heihin yhteyttä ja näin olen kadottanut heidät. Heitin myös roskiin vanhan osoitekirjani.

25.Minulle tulee kausittain manioita eri juttuihin. Esim kun alan lukemaan kirjoja, niin luen useaa kirjaa yhtä aikaa. Jos alan tekemään käsitöitä, niin en sitten tekisikään muuta.

26.Minulla on ruskeat silmät.

27.Ja ruskeat hiukset.

28.Olen alkanut harmantumaan ohimoilta, joten sävytän hiuksiani aina silloin tällöin omien hiuksien värisellä sävyllä.

29.Tunnen olevani omalla alallani, ainakin niin kauan kuin löydän jotakin muuta mielenkiintoisempaa.

30.Haaveeni on matkustaa kerran Hawaiille. Olen haaveillut siitä jo vuosikausia.

31.Luen kausittain paljon ja olen kaikkiruokainen kirjojen suhteen, mutta pidän eniten elämänkerroista.

32.Tällä hetkellä tunnen omimmaksi lukea suomeksi tai norjaksi.

33.Jokaisessa uudessa asuinpaikassa etsin ensimmäiseksi kirjaston.

34.En pidä ihmisten epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

35.En oikeastaan kaipaa kauheasti Suomeen, mutta siellä on mukavaa käydä.

36.Rakastan ruisleipää.

37.En syö punaista lihaa enka kanaa, en ole syönyt 30 vuoteen.

38.Mutta syön kalaa kaikissa muodoissa useamman kerran viikossa.

39.Sanovat, että minulla on "lämpimät kädet" eli käteni helpottavat esim päänsärkyisiä.

40.Olen  kiinnostunut eri uskonnoista ja kulttuureista, mutten ole "sitonut" itseäni mihinkään erityisesti.

41.Olen aamuihminen. Herään aikaisin.

42.Käyn mieluiten nukkumaan illalla aikaisin.

43.En juuri kuuntele radiota.

44.Kuuntelen hyvin vähän musiikkia.

45.Mutta pidän klassisesta musiikista.

46.Tosin pystyn kuuntelemman lähes kaikenlaista musiikkia tarvittaessa.

47.Televisiosta katson uutiset ja joitakin reality-juttuja ja muutamia sarjoja satunnaisesti.

48.Olen maalle muuttanut kaupunkilaistyttö.

49.Kaiken minkä olen maataloudenpidosta oppinut, olen oppinut sen täällä.

50.Olen aika taitava jo lammashommissa.

51.Mutta en varmaan jäisi asumaan maalle, jos ei olisi isäntää.

52.Syksyisin kaipaan katuvaloja.

53.Masennun juuri talven alkaessa. Pimeys, ensilumi... argh!

54.Mutta omalla tavallaan pidän kumminkin sitten talvesta.

55.Hiihdän muutaman kilometrin joka talvi.

56.En ole missään tapauksessa himourheilija.

57.En ole enää penkkiurheilijakaan.

58.Käännän kanavaa, jos telkkarista tulee urheilua.

59.Haluaisin keskustella Barack Obaman kanssa maailmantilanteesta.

60.Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista.

61.Voisin mennä mukaan politiikkaan, jos löytäisin sopivan puolueen.

62.Tosin olen Suomen kansalainen, joten siihen tyssää täällä se politiikka.

63.Olen ottanut yhteyttä Stortingetiin (täkäläinen eduskunta) kaikkiin puolueisiin kaksoiskansalaisuuden vuoksi.

64.Lasten asiat ovat minun asioitani.

65.Olen kevätihminen. Heinäkuussa alkaa kesä olla jo ohi...

66.En juo koskaan kahvia, en ole koskaan juonut.

67.Aamulla juon aina ison kupin teetä.

68.Juon teeni maidon kanssa aina kun se on mahdollista.

69.En käytä makeutusaineita teessäni.

70.Pidän erityisesti erilaisista vihreistä teelaaduista.

71.Nautin todella harvoin alkoholipitoisia juomia.

72.Mutta jos jotain joisin, niin se olisi siideriä.

73.Vesi on parasta ruokajuomaa, sillä se ei sekoita ruokien makuja.

74.Rakastan salmiakkia.

75.Suklaa on myös herkkua.

76.Tulen onnelliseksi pienistä asioista.

77.Rusketun helposti.

78.Mutta en enää makaa auringossa.

79.Inhoan käärmeitä.

80.Olen allerginen heinälle ja pölypunkeille.

81.Syön päivittäin koko vuoden allergialääkettä.

82.Tuosta pölyallergiasta huolimatta en ole himosiivooja, vaikka kai pitäisi.

83.Toivoisin voivani tapaavan parasta ystävätärtäni päivittäin, mutta hän asuu Suomessa.

84.Saan hepuleita eli nauran niin, ettei siitä meinaa tulla loppua.

85.Tämä tapahtuu varsinkin, kun tapaan parhaan kaverini.

86.En osaa sytyttää nuotiota.

87.En ole koskaan polttanut tupakkaa muuta kuin maistelumielessä teini-ikäisenä.

88.Pidän villasukkia talvella.

89.Minulla on Volvo V40.

90.Mutta minun pitäisi hankkia kai itselleni uusi auto.

91.Minulla on kaksi veljeä.

92.Jotka ovat puoliveljiä minulle ja velipuolia toisilleen...ottakaa nyt tuostakin selvää...

93.Minulla on paljon serkkuja.

94.En ole yhteydessä heistä kai kehenkään, tosin yhden tapasin Facebookissa keväällä ja meidän piti tavatakin, mutta lomaviikko Suomessa meni liian nopeasti.

95.En kiroile koskaan.

96.Pahin sana, jota käytän on perskutarallaa.
 
97.Olen asunut puolet aikuisiästäni ulkomailla.

98.Enkä ainakaan vielä ole ajatellut asettuvani pysyvästi takaisin Suomeen.

99.Pidän sanonnasta: "Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa".

100.Toivon eläväni onnellisena loppuelämäni.