Jaak Jürisson

Kosketinsoittaja ja säveltäjä Jaak Jürissonin (s. 1956) levytysura kertoo siitä tragediasta, jonka neukkuaika virolaiselle kulttuurille tuotti. Jürisson on yksi hienoimmista virolaisen kevyen musiikin säveltäjistä sekä myös osaava pianisti ja bändimies. Silti hän ei saanut neukkuaikana omalla nimellään tehdyksi kuin yhden vaivaisen 7-tuumaisen EP:n (Melodija C62 21283 002) vuonna 1984. 
Mutta sitäkin hienompi tämä pikkulevy on. Tämä levy on joka tapauksessa yksi virolaisen progen kulmakivistä, vaikka sen nykymaine ei niin kova olisikaan.
A-puolen aloittaa yhdessä hanuristi Henn Rebanen (s. 1952) kanssa sävelletty Vaid ärgata. Bändi soi komeasti – varsinkin Ain Vartsin kitara – ja Jürissonin miehekäs, konstailematon ääni sopii mainiosti soundiin. Samaa jatkuu Jürissonin omalla biisillä Kes lööb hingekella kotkale. 
B-puolella sointia piristää Taivo Niitvägin huilu. Molemmat taidokkaasti rakennetut biisit – Muusika sünd ja Pisipojale – ovat Jürissonin kynästä. Kaikkien neljän biisin sanoista vastaa minulle täysin oudoksi jäänyt runoilija Peep Liblik (s. ?).
Ja tässä koko pelimannijoukko: Jürisson, laulu, syntetisaattori, piano (A1–2, B1–2), Ain Varts (s. 1959), kitarat (A1–2, B1–2), Uno Kõrsmaa (s. ?), kitara (A2), Margus Kappel (s. 1956), syntetisaattori (A2), Sven Himma (s. 1961), lyömäsoittimet (A2, B2), Ivo Varts (s. 1961), lyömäsoittimet (A1, B1), Toivo Unt (s. 1951), basso (A1–2, B1–2), Taivo Niitvägi (s. 1955), huilut (B1), Tõnu Naissoo (s. 1951), syntetisaattori (B2), Rein Roos (s. ?), kellopeli (B1).
Hölmön kannen on suunittelut Silver Vahtre (s. 1953), joka on tehnyt kymmenisen muutakin levynkantta. 
Tämä levy pitää ainakin tällä hetkellä vakaasti paikansa henkilökohtaisella virolaisen rockin TOP 10 -listallani.
  

Eesti pop IV

 

Vuonna 1984 ilmestynyt Eesti pop III sisälsi Tarton musiikkipäivien antia vuodelta 1982. Samana vuonna ilmestynyt Eesti pop IV (Melodija C60 20921 008) sisältää Tarton festareiden materiaalia vuodelta 1983, Vanemuisen konsertttisalista äänitettynä. Nyt kirjo on vähän laajempi.
A-puolen aloittaa Rujan Urmas Alender (1953–1994) poikkeuksellisesti Kaseken solistina – biisi Sõbra käsi (eli Ystävän käsi – tästä linkistä) on Alenderin kynästä kokonaan – vähän Alenderille ominaista paatoksellista mutta ihan kelpoa progea. Seuraavana on vuorossa Mahavok, jonka laid-back-fiiliksinen Tulemata jäänud (tästä linkistä) on Heini Vaikmaan (s. 1958) käsialaa, eikä niin täynnä kasarisyntikoiden äänivallia kuin Mahavok normaalisti. Elektran esittämä Vaat, mis juhtus (Agu Tammeorg (s. 1957) – Ott Arder (1950–2004)) on aika svengaavaa rockia, jossa on pieniä progesävyjäkin. Levypuolen lopettaa Totu Coolin ainoa neukkuaikana vinyylille päässyt biisi. Itse asiassa taitaa olla niin, että kyseessä oli vain tälle keikalle tehty tilaipäiskokoonpano. Hardi Volmer (s. 1957) laulaa sanoittamansa J. Geils Bandin Seth Justmanin Üks kama kõik.
B-puolen avaa hieno Kaseken instrumentaalinen progeviritelmä A-variant, jonka on säveltänyt Erkki-Sven Tüür (s. 1959). Sitä seuraa pitkä Margus Kappelin (s. 1956), Ain Vartsin (s. 1959) ja Riho Sibulin (s. 1958) muodostaman trion Park (Kappel), jossa varsinkin Sibul pääsee näyttämään kitaristin taitojaan. Levyn päättää Radarin Samba (Sergei Pedersen (s. 1953)), joka on nimensä mukaisesti jonkinlainen progeversio sambasta. Radar voitti muuten vuoden 1983 festareilla melkein kaikki palkinnot, joita oli Tartossa joka vuosi tarjolla niin paljon, etten jaksa edes luetella.  Nämä asiat voitte tarkastaa vuonna 2009 ilmestyneestä kiinnostavasta kirjasta Tartu muusikapäevad 30.
Kaikkineen tämä on aika hieno levy virolaisen 1980-luvun alun rockin aatelisilta. Kannattaa siis poimia talteen, jos on vähääkään kiinnostunut virolaisen rockin perushistoriasta.
Kansitekstit ovat vain venäjäksi – mukaan lukien Madis Salumin (1955–2009) esittelyteksti. Ja levyn neukkumaiset väliaplodit taitavat muuten olla studion käsialaa.
Tylsähkön kannen on suunnitellut E. Väli (?), jonka käsialaa edellinenkin Eesti pop oli.

Sergei Manukjan & Avicenna

Groznyissa syntynyt, sittemmin tunnettu moskovalainen jazzpianisti ja -laulaja Sergei Manukjan (s. 1955, hänen kotisivunsa ovat valitettavasti vain venäjäksi) on myös aito virolaismuusikko. Hän nimittäin asui Virossa 1980-luvulla, ja siellä hänellä on kämppä edelleenkin ja siellä hän myös keikkailee jatkuvasti – muun muassa helmikuussa 2010. 1980-luvulla hän ahkeroi fonisti (s. 1962) Villu Veskin Avicenna-yhtyeen (1986–90) kanssa, ja tuloksena ilmestyi vuonna 1989 myös yksi LP, Sergei Manukjan & Avicenna (Melodija C60 29339 000) – edellisenä vuotena heitä oli ollut tilaisuus nähdä myös Porin jazzfestivaaleilla. Levyllä soittavat Manukjanin ja Veskin lisäksi Sven Kullerkupp (s. 1961, vintagesyntikka Roland D-50 ja piano), Taavo Remmel (s. 1964, basso ja toinen vintagesyntikka Yamaha DX 100), Toomas Rull (s. 1965, rummut) ja monessa bändissä soittanut kitaristilegenda Ain Varts (s. 1959). Yhdellä kappaleella soittaa trumpettia Alo Järving (?). Kahden standardin – George Gershwinin (1898–1937) Summertimen ja Maceo Pinkardin (1897–1962) Sweet Georgia Brownin – lisäksi biisit ovat omia, viisi Manukjanilta ja yksi Remmeliltä. Ja tässä lienee vika. Materiaali jää vähän tylsänpuoleiseksi. Meno on sinänsä ihan railakasta fuusiota, jossa kaikuja aika paljon lienee Al Jarreaulta (s. 1940) ja Stevie Wonderilta (s. 1950). Soulin, jazzin ja rockin kombinaatio menee kuitenkin useimmiten vähän puuroksi, eivätkä sävellykset tunnu yksinkertaisesti tarpeeksi kiinnostavilta, mutta on tässä silti jotenkin hyvä fiilis. On sellainen tunne, että kaikkia nyansseja en ole ehkä vielä osannut löytää.

Margus Haavamägin (s. 1959) kansi on oikeinkin hieno. Hän tehnyt paljon muitakin onnistuneita vinyylikansia.

PS. Tässä muutaman vuoden takaista Manukjania livenä.

 

Olav Ehala: Laulud

Säveltäjä ja pianisti Olav Ehalan (s. 1950) ainoa vinyylikauden tuotos Laulud (Forte / Melodija SP02–0002 / C60 32295) ilmestyi vasta vuonna 1992, mutta siinä on vielä mukana Melodijan numero. Äänitykset ovatkin vielä neuvostoajalta, vuodelta 1990.

Virolaisen kevyen musiikin maailma jaksaa olla hämmästyttävä. Tämäkin on ihan perin juurin kummallinen mutta samalla sangen viehättävä levy. Tietojakin siitä tuntuu olevan vähän vaikea saada, kun ei levynkansi kerro kappaleiden nimien ja tekstintekijöiden lisäksi mitään. Esimerkiksi esittäjistä ei ole halaistua sanaa – on kuin osa teksteistä olisi hävinnyt kirjapainossa. 

A-puolella on Ehalan yksittäisiä lauluja, joista kaksi on Helle Karisin (s. 1944) satuelokuvasta Karoliine hõbelõng (1984). Näistä Näkilaul näyttäisi olevan Heidy Tammen (s. 1943) esittämä kuten myös Võta mind lehtede varju. Kaunis ja koulutettu ääni hänellä on. Põlev puun taitaa esitää Kati-Signe Selde (s. 1964), astetta Tammea iskelmälisempi, mutta tosi kaunis, vähän hippimäinen fiilis biisissä on. Vokilaulin taitaa laulaa Rock Hotelista tuttu Ivo Linna (s. 1949), Praegu ja siin -biisin iki-ihana Silvi Vrait (s. 1951). Valentiinipäevistä vastaa Anne Adams (s. 1957).

Kaikkineen A-puoli antaa kuvan Ehalasta hienona säveltäjänä, hänen skaalansa liikkuu elokuvien vaatimasta emotionaalisesta hehkusta musikaalien kepeyden kautta jonkinlaisen hippipoppiin. Sanoisinko, että tämä on aivan uskomattoman viehättävää materiaalia. Jenkeissä tällainen säveltäjä olisi miljonäärikastissa. Mutta hyvä ehkä näin.

B-puolella onkin sitten aivan toinen tarina. Siellä on nimittäin viisi kappaletta Ehalan, Jaanus Nõgiston (s. 1956), Peeter Volkonskin (s. 1954) ja Margus Kappelin (s. 1956) yhteisestä rockoopperasta Johnny (1980), ja äänessä taitaa olla Musiik Seifistä tuttu Tõnis Mägi (s. 1948), ja kitaraa vinguttelee monessakin progebändissä soittanut Ain Varts (s. 1959). Jos olen oikein ymmärtänyt, tätä oopperaa esitti ensin Ruja ja sitten viranomaiset kielsivät sen aika nopeasti ja sitten Ehala levytti myöhemmin uudestaan nämä omat ko. oopperaan tekemänsä biisit. Vähän sellaista pateettista progesävyistä vääntöä tämä on, mutta ymmärrän toki sen kulttimaineen. Taidan kuitenkin useammin palata tuohon kepeämpään A-puoleen. 

Kansikin on ihan hieno, mutta eihän sen tekijää kerrota. 

PS. Ai niin, Johnny perustuu Richard Bachin romaaniin Lokki Joonatan (1970), joka meillä Suomessakin räjäytti tajuntoja vuonna 1972. Minulle ei näin kuitenkaan käynyt, vaikka luinkin sen silloin tuoreeltaan. Mutta kyllä se neukku-Virossa on täytynyt tuntua erilaiselta.

Osa Melodijan perinnöstä vuosina 1992–93 ilmestyi Riiassa RiTonis-merkillä, osa Tallinassa Forte-merkillä. En ole tarkemmin saanut koko kuviota vielä selvitettyä. Tämä Ehalan levy julkaistiin Fortella, jonka etiketti on seuraavalainen (RiToniksen merkki löyttyy vaikka Avo Tammen soololevyltä):

Kaseke: Põletus

Kasekesta puhuessa pitäisi kai pitää kieli keskellä suuta. Bändi on nimittäin virolaisen progen  pyhimpiä nimiä, ja heidän ainoan LP:nsä – bändi levytti myös yhden EP:n – asema progekeräilijöiden keskuudessa on vähän kuin meidän Kalevalamme, joskaan ihan samanlaisia rahamääriä ei tarvitse liikutella, kun menee levyostoksille. Kaseken LP Põletus (= Poltto) ilmestyi vuonna 1983 (Melodija C60 19829 008), ja tuolloin bändiin kuului basisti Priit Kuulberg (s. 1955, muun muassa Ruja ja In Spe), rumpali Andrus Vaht (s. 1951, muun muassa Mess, Ruja ja VSP Project), kosketinsoittaja Mart Metsala (s. 1960, muun muassa In Spe), huilisti Peeter Malkov (s. 1957, muun muassa Propeller ja Ultima Thule) sekä kaksi kitaristia: Riho Sibul (s. 1958, muun muassa VSP Project, Propeller, In Spe ja Ultima Thule) ja Ain Varts (s. 1959, muun muassa Propeller, In Spe ja Avicenna). Edellisenä vuonna ilmestyneellä EP:llä soitanut, enemmän jazzpiireissä tunnettu pianisti Tõnu Naissoo (s. 1951) oli jäänyt pois ja Metsala tullut tilalle. Bändi oli perustettu vuonna 1980, ja virolaisittain harvinaisesti se myös hajosi aika pian, vuonna 1984. Mutta useat bändithän nousevat siten taas nostalgisesti lavalle. Niin Kasekekin vuonna 2006 Tallinnan Rock Cafessa.  

Kaseke on siis vähän niin kuin 1980-luvun paremmanpuoleisen virolaisen rockin Kuka kukin on, ja kyllä se kuuluukin väliin komeasti – varsinkin kun kaksi kitarasankaria alkavat ottaa mittaa toisistaan ja käyvät rinnan komeaan attakkiin. Onhan meno toki vähän sellaista äijien ryppyotsaisuutta, jota ei nykyaikana oikein tahdo jaksa kuunnella ilman pientä hymynkaretta. Kai tämänkin saa todeta?

Kaikki kappaleet ovat instrumentaaleja, ja mukana on myös klassisen musiikin harrastajille yksi Erkki-Sven Tüürin (s. 1959) kappale. Vielä kun mainitsee kaksi muuta vierailevaa säveltäjää – pianisti ja virolaisen musiikin monitoimimies Olav Ehala (s. 1950) ja monipuolisena rock- ja jazzmiehenä tunnettu Margus Kappel (s. 1956, soitti myös jonkin aikaa Kasekessa) –, on selvää, että tälle levylle kiteytyy valtava määrä virolaista 1980-luvun rockenergiaa. Tyyli liikkuu väliin enemmän jazzin suunnassa ja väliin taas rockahtavammissa riffeissä. Kokonaisuutta voisi kai luonnehtia fuusiomusiikiksi. Kyllä tämä klassikon asemansa ansaitsee. Eräs jazztuttavani tosin sanoi levyä vähän kuultuaan, että "tuohan menisi aivan täydestä Tavastia-klubilla". Tulkitkaa miten haluatte.

Useita muitakin levynkansia suunnitelleen Margus Haavamägin (s. 1958) kansikin on varsin tyylitietoinen.  

PS. Tarkka suomalainen huomaa myös sen hauskan yksityiskohdan, että takakannen kuvassa Kuulbergilla on MS:n mainospaita yllään. Kyseessähän on suomalaisen äänentoistoalan legendan Matti Sarapaltion (s. 1940) firmasta MS Audiotron.