Helmut Aniko & His VIB-Project

Saksofonia, huilua ja vibrafonia soittaneen virolaisen jazzklassikon Helmut Anikon (1947–2003) esikoislevy Meenutus vuodelta 1990 oli aika intiimi ja myös vähän kokeilevakin, kun taas hänen toinen vinyylinsä, Riiassa ilmestynyt Helmut Aniko & His VIB-Project (RiTonis / Melodija C60 31195 006) on standardimaisempaa big band -materiaalia. Tämä isompi bändikin oli kuitenkin varsin hyvin yhteen hitsautunut, sillä se toimi Viru-hotellin varietee- ja taustabändinä pitkään – siitä nimi: VIB = Viru Boys (bändin nimen kirjoitustapa vähän vaihtelee, viivalla ja ilman ja isoilla tai pienillä kirjaimilla). Bändiin kuuluivat Anikon (huilu, altto- ja baritonisaksofoni) lisäksi Arvo Pilliroog (1946–1993, sopraano- ja tenorisaksofoni), Urmas Lattikas (s. 1960, piano ja Hammond-urut), Toivo Unt (s. 1951, basso), Mati Põllu (?, rummut), Koit Kernumees (s. 1947, trumpetti), Tarmo Marken, (?, trumpetti), Heiki Kalaus (1950–2007, vetopasuuna), Siim Poll (s. 1956, syntikka), Uno Lättemägi (?, kitara) ja Dmitri Dmitrienko (? lyömäsoittimet). Kahdella biisillä Untin korvaa bassossa vieraileva Raul Vaigla (s. 1962).     

En tunne tarinan taustoja, mutta suurin osa biiseistä on Jukka Linkolan (s. 1955) kynästä: Pöördepunkt, Lapinkulta Blues, Terra mia ja Laupäev. Lattikas on säveltänyt yhden biisin ja Aniko itse kaksi. Vähän sellaista pönäkkää tällainen isomman bändin jazzin soitto tuppaa mielestäni aina olemaan. On siis tunnustettava, että tämä ei oikein ole minun lajiani, joten en todellisuudessa tiedä lainkaan sitä, kuinka hyvästä bändistä mahdollisesti on kyse. Väliin soittajat tuntuvat kuitenkin irtoavan vähän rajummin biisien perusrakenteesta, ja kuulija ikään kuin herää tarkentamaan havaintoaan. Silloin bändi kuulostaa hyvältä. Täytyy siis vain harjoitella ja kuunnella lisää.

Villu Järmutin (s. 1948) kansi on ihan hieno.     

 

Radar: Trofee

Radar on varsin kummallinen bändi. Se soitti joutavanpäiväisen tavallisia poptaustoja virolaiselle yleisliittolaiselle neukkutähdelle Jaak Joalalle (s. 1950) ja myös tanssipoppia tehneelle sisarusduo Ele (s. 1951) & Kaja (1953–1994) Kõlarille, mutta samalla se on pienen mutta laadukkaan virolaisen 1980-luvun progen kulmakiviä. Radarin kaksi omaa – siis omalla nimellä ilman laulusolistia tehtyä – albumia ovat tiukkaa instrumentaalista fuusiomusaa, jossa ryppyotsaiset soittimiensa virtuoosit panevat parastaan. Radarin ensimmäisellä, vuonna 1984 äänitetyllä ja vuonna 1985 julkaistulla albumilla Trofee (Melodija C60 21713 006) soittavat bändiä musiikillisesti luotsannut kosketinsoittaja Sergei Pedersen (s. 1953, sitemmin tunnettu jazzvirtuoosi), kitaristi Nevil Blumberg (s. 1961, muun muassa Ruja ja Synopsis), toinen kosketinsoittaja Aare Põder (?, muun muassa Ultima Thule), basisti Raula Vaigla (s. 1962) ja rumpali Paap Kõlar (s. 1954), joka on nykyään siirtynyt seikkailuturismin pariin.

En tiedä kultaako aika muistot, mutta kyllä tällainen vakavasti väännetty fuusiomusa kuulostaa kaikkien vuosien jälkeen aika hienolta. Varsinkin Blumbergin tyylikäs kirtara ja Vaiglan nauhaton basso väliin suorastaan hivelevät korvaa. Saattaa tämä rockmiehelle olla vähän liian jazzahtavaa, mutta kyllä meno on aika komeaa. Kuunnelkaa täsä vaikka levyn yksi kohokohdista, Tipptund kesklinnas (= Ruuhka-aika keskustassa). Siis ihan aikuisten oikeesti: Raul Vaigla esimerkiksi oli levyn ilmestyessä vasta 22-vuotias neukkulan rajoitteissa elänyt basisti, joka soittaa kuin millä tahansa maailman areenalla progebändissä bassoa tuolloin olisi soitettu! Kaikkineen tosi hieno levy ja tiukkaa musisointia.

Alar Ilon suunnittelema kansi ei sekään ole ihan hullumpi, vaikka on se ehkä vähän vaisu. Hän teki kaikkineen toistakymmentä kantta 1980-luvulla.

VSP Projekt

Virolaisen progen yksi suurista klassikoista on VSP Projekt, lyhytikäinen bändi, joka kokoontui oikeastaan lähinnä vain tätä yhtä projektia, vuonna 1988 äänitettyä ja vuonna 1989 ilmestynyttä LP:tä VSP Projekt (Melodija C60 28195 004) varten. Keikkoja bändi ei juurikaan tehnyt, ja kaikki soittajat kuuluivat samaan aikaan myös muihin bändeihin. Tähän väliaikaiseen kitaristilegenda Riho Sibulin (s. 1958) johtamaan bändiin kuuluivat lisäksi kosketinsoittaja Aare Põder (?), joka muutti sittemmin Ruotsiin, basisti Raul Vaigla (s. 1962) – jonka 2000-luvun sooloalbumilla soittaa muuten rumpuja Sami Kuoppamäki (s. 1971) – ja rumpali Andrus Vaht (s. 1951). Kahdella kappaleella vierailee myös buddhalainen kosketinsoittajalegenda Sven Grünberg (s. 1956). Bändin nimi tulee jäsenten sukunimien alkukirjaimista (Vaigla, Sibul ja Põder). Kaikki olivat progemiehiä: nauhattoman basson mestari Vaigla ja kosketisoittaja Põder tulivat Radarista, Sibul Kasekesta ja In Spestä, Vaht oli myös Rujan, Sven Grünbergin Messin ja Kaseken lisäksi kokenut jazzmies.
Tyyylillisesti VSP Projekt on aika samantyyppinen kuin se ehkä kuuluisin virolainen progeklassikko Kaseke, eikä ihmekään, sillä Sibul ja Vaht olivat soittaneet siinäkin bändissä. Sävy on väliin melko jazzahtavaa fuusiota, eikä tarttuvilla riffeillä tai rockmelodioilla juurikaan juhlita – varmaan jopa vähemmän kuin Kasekessa. Sävy on kuitenkin tosi hienostunut, vaan eipä tällaista ryppyotsaista fuusioprogea ihan joka viikko jaksaa kuunnella. Hieno ja tyylikäs levy silti. Teemoja kehitellään kiinnostavasti rakentaen, ja kappaleissa riittää jäntevyttä.
Levyn soitolle uskollisen tyylikkään kannen on suunnitellut kuvataiteilijana ja arkkitehtina tunnettu Jüri Okas (s. 1950). Muita levynkansia hän ei sitten ole tehnytkään.