Arne Oit: Estraadilaule

Tämä virolaisen iskelmän jättiläisen, nuorena kuolleen Arne Oitin (1928–1975) sävellyksistä koostuva levy Estraadilaule (Melodija С30-05065-6, 1975) on siinä mielessä historiallinen, että se on ensimmäinen virolainen 12-tuumainen LP, joka on omistettu tähtien sijaan yhden säveltäjän tuotannolle – eikä niitä myöhemminkään ole kovin montaa ilmestynyt. 
A-puolen aloittaa runoilija Arvi Siigin (1938–1999) sanoittama ja miehekkäällä äänellä varustetun Voldemar Kuslapin (s. 1937) tulkitsema Vana meloodia – vallan kaunis ja vähän mahtipontinenkin iskelmä. Tästä linkistä voitte tarkastaa asian. Heldur Karmon (1927–1997) sanoittama, Jaak Joalan (s. 1950) laulama Tuhaväljade tuul on menevä aikansa nykyiskelmä, mutta ei Joalan karisma oikein riitä samassa sarjassa kuin Kuslapin, jonka tulkitsema, Siigin sanoittama Igavene tuli (tästä linkistä) on sekin virolaista iskelmää parhaimmillaan. Isolla karismalla on varustettu myös mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932), jonka laulama, Karmon sanoittama ikiklassikko Ära võõraks jää (tästä linkistä), on vasinainen korvamato sekin. Suuri klassikko on myös Vello Orumets (1951–2012), jonka tulkitsema Emajõgi (sanat jälleen Siig, tästä linkistä) on kyllä aika joutavanpäiväinen rallatus. Sitten seuraa jälleen Kuslap ja Karmon sanoittama Siin on see laul (tästä linkistä Joalan huonompi versio), kaunis ja tunnelmallinen slovari. A-puolen päättä Joalan tulkitsema, Juhan Saarin (1929–2007) sanoittama Meri, mu tuhandenäoline meri – melko tavanomainen rallatus, tosin vähän rockahtava.
B-puolen aloittaa Karmon sanoittama ja Joalan laulama tango Suveöö (tästä linkistä), joka on yksi Oitin iskelmäkilpailuvoittajista. Ja varmaankin yksi parhaista Joalan esityksistä. Sitten pääsee ääneen ihanaääninen Heidy Tamme (s. 1943), joka on opettanut pitkään Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossakin. Karmon sanoittama Minu südames sa elad on varsin svengaava ja vähän rokkaavakin iskelmä, minkä voitte tarkastaa tästä linkistä. Karmo on sanoittanut myös Joalan tulkitseman Unustuse jõel (tästä linkistä) – kaunis ja pateettinen biisi tämäkin. Ja vielä yksi huippunaisääni: Marju Kuutin (s. 1946) tulkitsema ja Karmon sanoittama, jopa vähän funkahtava Mind veel ei ole (tästä linkistä jazzlaulaja Hedvig Hansonin (s. 1975) myöhempi versio). Karmon käsialaa on myös perusiskelmä Nii kaugel kõik, jonka tulkitsevat Joala ja Tamme duettona. Tästä linkistä heidän myöhempi myöhempi versionsa. Karmo on myös sanoittanut yhden Läätsin suurimmista hiteistä: Tsirkus on vähän hassun vanhahtava sirkusteemainen biisi. Levyn lopettaa hunajaääninen Uno Loop (s. 1930): Karmon sanoittama Tallinn on samaa jööttiä kuin nämä paikallislaulut jostain kumman syystä tuppaavat olemaan. Ei auta edes Loopin karisma.
Kaikkineen levy on kuitenkin virolaista iskelmää parhaimmillaan. Taustoja soittaa Peeter Saulin (s. 1932) johtama viihdeorkesteri (mahdollisesti Viron radion viihdeorkesteri, vaikka sitä ei mainittakaan kansiteksteissä). Taustoja laulavat Laine (A1,2, 5, B1, 3), Baltika (A7, B4) ja Collage (B7). Kolmekielisessä (viro, venäjä ja englanti) kannessa on Valter Ojakäärin (s. 1923) esittely Oitista.
Kannen on suunnitellut karikatyristi ja kuvittaja Huugo Hiibus (s. 1929). Ihan tavallinenhan se on, mutta on hienoa nähdä neukkuaikaisessa kannessa näin rennon näköinen säveltäjä. Valokuvat ovat T. Greppin (?) ja A. Moskalikin (?). 

Populaarseid estraadilaule

Jos virolaisten vinyylien harrastamisen kärpänen vähääkään iskee, kannattaa tutkailla kirpputorien pölyisimmät laatikot aika tarkkaan, sillä juuri sieltä saattaa löytää pilkkahinnalla vaatimattoman näköisiä ja kuluneita Melodijan standardipussilla varustettuja pikkulevyjä, joiden joukossa on outoja helmiä. Juuri sellainen on tämä pienen Suosittuja viihdelauluja -sarjan (4 EP:tä) ensimmäinen EP Populaarseid estraadilaule (Melodija Д-00032939-40) vuodelta 1972. 
A-puolen aloittaa Uno Naissoon (1928–1980) säveltämä ja Juhan Saarin (1929–2007) sanoittama Mu kodu [tästä linkistä Ott Leplandin uudehko versio], jonka esittää kultakurkku Jaak Joala (s. 1950). Taustalla laulaa hienosta kansanlaulubändistä Collagesta irrotettu naistrio. Vähän imelä biisi on, mutta jatkossa paranee. Heidy Tamme (s. 1943) on yksi niistä Estonian ihanaäänisistä naisista, jotka levyttivät myös jonkin verran populaarimusiikkia. Tässä hän tulkitsee varsin pirteästi Heldur Karmon (1927–1997) virontamaa Burt Bacharachin biisiä Lendan välja kuldsest puurist (eli Lennän ulos kultaisesta häkistä – en jaksanut ruveta selvittelemään originaalia, mutta tästä linkistä Tammen virolaisen version kuulee). 
Varsinainen helmi on kuitenkin levyn B-puoli. Ensimmäinen biisi on Uno Loopin (s. 1930) ja Nikolai Samohvalovin (1947–1999) tulkitsema ikiklassikko, Antônio Carlos Jobimin Tütarlaps Iponeemast, josta Karmo teki vironnoksen – Samohvalov tosin laulaa omat osuutensa portugaliksi! Samohvalov on kiinnostava hahmo, josta tiedän hyvin vähän ja jonka laulua on neukkuaikana tallennettu vain muutaman biisin verran. Hänen myöhempi hittinsä oli Marie Helain (aika hirveetä jööttiä). Levyn päättää Marju Kuutin (s. 1946) hidas ja sensuelli E. Labon (ja taas Karmon sanat) Kurb laul eli Surullinen laulu. En nyt tahdo millään löytää surffaamalla tietoja siitä, kuka on E. Labo, mutta hieno biisi kuitenkin, eikä vanhaa klassista Marju Kuutia neukkuaikaisilla vinyyleillä ole yhtään liikaa (hänkin tekee nimittäin nykyään hirveetä jööttiä, vaikka oli ehkä hienoin neukkuajan jazzlaulajatar Virossa).
Aleksander Rjabovin (1928–2005) johtama viihdeorkesteri – ilmeisesti näitä levyjä varten koottu tilapäiskokoonpano – svengaa hienosti. 

 

Ja näin vaatimattomalta levy näyttää siellä kirpputorilla: 

Uued laulud – lemmikhääled 1

Vuonna 1971 julkaistu kokoelma-albumi Uued laulud – lemmikhääled 1 (Melodija 33D 0306812–3) aloittaa uuden aikakauden Viron kevyessä musiikissa. Jazzahtava vanhanaikainen tanssimusiikki on vaihtumassa monipuolisemmaksi iskelmäksi, levy on ihan uudenaikainen kuvakannellinen LP ja uudenlaisia nuoria tähtiäkin on tullut mukaan. Säveltäjät ovat kuitenkin kaikki virolaisia alansa vanhoja konkareita. Levyn ilme on jotenkin raikas ja optimistinen ja samalla vähän naiivin viatonkin – vähän kuin 1960-luvun suomalaisessa iskelmässä.

Levyn aloittaa Jaak Joalan (s. 1950) esittämä ja Arved Haugin (1922–1995) säveltämä Selle laulu mina ise luuletasin. Sellaista symppispoppia, joka teki Joalasta sittemmin suuren yleisliittolaisen tähden, jota "Kremlin satakieleksikin" haukuttiin. Komeaääninen oopperalaulaja Voldemar Kuslap (s. 1937) esittää jazzkonkari Uno Naissoon (1928–1980) sävellyksen Hobused, jonka alkuperäisteksti on muuten suuren venäläisen runoilijan Sergei Jeseninin (1895–25) käsialaa. Enemmän bossanovan tyyliin taipuvainen Uno Loop (s. 1930) esittää Gennadi Tanielin (s. 1940) biisin Poiss ja tüdruk. Naisten sarjan aloittaa heleä mezzosopraano Heli Lääts (s. 1932) enemmän klassisesta musiikista tunnetun Eino Tambergin (s. 1930) viehkolla kappalleella Kõik saame murelipuudeks. Vello Orumetsin (s. 1941) sympaattisesti tulkitsema Haugin Lüüriline laul muistuttaa jopa meidän laululiikkeen laulelmia. Orumets taitaa vieläkin heittää keikkaa. Arne Oitin (1928–1975) Me pole enam väikesed esittää levyn ainoa duo; nuoresta rakkaudesta laulavat ujosti Toomas Jõesaar (s. 1945) ja sittemmin varsinkin kuoroihmisenä tunnettu Marika Bahvalova (s. 1947, sittemmin Eensalu). Vaan pommin räjäyttää sitten Marju Kuut (s. 1946), jonka muuten Down Beat nimesi aikoinaaan Neuvostoliiton parhaaksi jazzlaulajaksi. Hänen tulkitsemansa Valter Ojakäärin (s. 1923) See pole see (= Tää ei oo tää) on aivan fantastinen. En nyt oikein tiedä, miten tätä hehkuttaisin, mutta olen harvoin kuullut näin sensuellisti tulkittua loistavaa jazzbiisiä. Ainakin tällä hetkellä tämä on minun lempibiisini. Ihan kelpoja ovat myös Boris Lehtlaanin (s. 1946) tulkitsemat Naisoon Palju on kell ja Heidy Tammen (s. 1943) iloinen Kustas Kikerpuun (1937–2008) Tantsulaul. Heidy Tammelta muuten ilmestyi muutama vuosi sitten 3CD:n boxi, jota saa nykyäänkin edulliseen tarjoushintaan.

B-puoli jatkaa samaa taattua hillityn jazzahtavaa viihdelinjaa. Uno Loop esittää Oitin Tallinnan, Heidy Tamme Kikerpuun rakkauslaulun Me kaks, Voldemar Kuslap Tanielin kansanrunoon tekemän Millal maksan eidevaeva, Vello Orumets Lembit Veevon (1926–2000) Romanssin, ja levyn ainoa sittemmin rockmaailmasta tunnettu esiintyjä Tõnis Mägi (s. 1948) vähän vielä arasti Priit Raikin (1948–2008) pirtsakan iskelmän iskelmän Ma otsin teed, Jaak Joala Kikerpuun ratikkarallatuksen Vana tramm, Heli Lääts Oitin Tsirkusksen, josta tulikin klassikko – katsokaa tästä hieno mustavalkoinen video – ja onpahan loppuun vielä kuin vitsiksi saatu tungettua aito neukkuhenkinen Viktor Ignatjevin (1916–1994) Ehitusmaleva laul (= Rakennusprikaatin laulu), jonka laulaa Uno Loop. Vaan osaavat ne vitsailla nykyään Virossakin neukkuajalla: The Tubekuloited teki biisistä myöhemmin punkversion (2003).

Kaikkineen tämä kokoelma on kahdellakin tapaa hineoa kuultavaa. Se on ihan oikeasti viihdyttävää – myös ihan tylysti taustausiikkina – mutta se on myös hieno ja kattava historiallinen dokumentti virolaisen kevyen musiikin tasosta ja tyylistä 1960–70-lukujen vaihteessa. Eikä se niin ankeaa ollut kuin voisi helposti ja kliseisesti kuvitella.

PS. Ai niin, taustat unohtuivat. Perusbändi on Viron radion viihdeorkesteri, mutta muutamalla kappaleella on kevyempi Laine-lauluyhtyeen insrumentaaliyhtye ja jazziin erikoistunut lauluyhtye Collage. Kaikki tyyni ammattilaisia.

PPS. Ja vähän poptaidehenkinen kansikin on tavallaan aika hieno. Siitä vastaavat muutaman muunkin levynkannen tehnyt Dagmar Viive-Paalamäe (s. 1929) ja myös pari kantta tehnyt K. Einberg (?). 

Valter Ojakäär: Vastu kerkivale kuule

Pärnussa syntynyt ja siellä musiikkiuransa saksofonistina – parhaimmillaan jopa samanaikaisesti viidessä bändissä – aloittanut säveltäjä, toimittaja, opettaja, big band -johtaja ja musiikkikirjailija Valter Ojakäär (s. 1923) on virolaisen kevyen musiikin suurmies ellei suorastaan jättiläinen. Kirjailijana häneltä on tullut yleisesitys sekä jazzista (1966) että popista (1978) ja 2000-luvulla kolme osaa virolaisen kevyen musiikin historiaa: Vaibunud viiside kaja (2000), Omad viisid võõras väes (2003) ja Sirp ja saksofon  (2008). Moni Ojakäärin sävellyksistä on virolaisen jazzin ja viihdemusiikin klasikko, mutta Ojakäärin omalla nimellä albumijulkaisuja on vain kolme, joista neuvostoaikana ilmestyi kaksi. Vuonna 1977 ilmestynyt LP Vastu kerkivale kuule eli jotakuinkin Kohti nousevaa kuuta (Melodija C60 07941–2) oli ensimmäinen ja Pesni i estradnaja musika eli Lauluja ja viihdemusiikkia (Riika, Melodija 1983) toinen. Uuden itsenäisyyden aikana ilmestyi sitten vuonna 1998 vielä yksi CD: Meeletu maailm (Eesti Radio). Mutta jos Ojakäärin tuotannosta innostuu oikein kunnolla ja jos haluaa kattavan kokoelman, onkin sitten keräiltävä aika paljon virolaisia albumeita: Viron kansalliskirjaston tietokannassa on nimittäin Ojakäärin tuotantoon (levyt, kirjat ja nuotit) kaikkineen 420 viitettä.  

Esikoisalbumi on kaksijakoinen: A-puolella on laulua ja B-puolella pelkkiä instrumentaaleja. Edelleenkin esiintyvän Heidy Tammen (s. 1943) laulamat kaksi laulua (Üks väike laul ja Olematu laul) ovat tavattoman kauniita ja herkkiä ja ihan samaa voi sanoa Marju Kuutin  (s. 1946) vähän tummemmasta ja ehkäpä sensuellimmasta laulusta See pole see. Miehet eivät kyllä oikein pärjää, sillä Neuvostoliitossa aikoinaan supersuosittu Jaak Joala (s. 1950) (Rannakolhoosis) ja Rock Hotel -yhtyeensä kanssa Virossa menestynyt Ivo Linna (s. 1949) (Vastu kerkivale kuule) kuulostavat kyllä aika naiiveilta iskelmälaulajapoikasilta armoitettuihin estraadinaisiin verrattuna – niin menestyneitä ja palkintoja voittaneita kuin he ovatkin. Ja Linnahan tuli myös tunnetuksi laulavan vallankumouksen yhtenä suurena sankarina. Mielenkiintoa kappaleissa kuitenkin on. Rannakolhoosis on yksi Ojakäärin tunnetuimpia kappaleita, ja Georg Otsin harrastaja ehkä tietääkin, että juuri tämä kappale oli Georg Otsin Saarenmaan valssin ensimmäisen suomenkielisen levytyksen kääntöpuolella – siis savikiekolla vuonna 1957. Ovatpahan Benny Törnroos  (s. 1950) ja Veikko Lavikin  (1912–1996) sen levyttäneet. Vastu kerkivale kuule on puolestaan suuren virolaisen runoilijan Jaan Kaplinskin (s. 1941) käsialaa, ja senkin musiikillinen historia on melkoisen kiinnostava ja kirjavakin: yksi tuoreimmista versioista on nimittäin tallinnalaisen punk-yhtyeen J.M.K.E:n  Suomessa julkaistulla albumilla Gringode kultuur (Stupido Twins 1993).

B-puolen instrumentaalit ovat vähän standardimateriaalia, jossa virtuoosit saavat näyttää jazzinsoittokykyjään, mutta yksi raidoista on poikkeuksellisen hieno: Kollase liblika suvi on alun perin Helgi Sallon  (s. 1941) laulama iskelmä, mutta tällä levyllä fonistilegenda Lembit Saarsalun (s. 1948) johtama bändi on tehnyt siitä Saarsalun sovittamana väliin free jazzia hipovaa melkoista avantgardea – ainakin minun jatsillisesti kokemattomille korvilleni. Tosi hieno biisi. Kaikki muut kappaleet esittää muuten trumpetisti ja orkesterinjohtaja Jaan Kumannin (s. 1945) luotsaama yhtye. Harmi kyllä, kummastakaan bändistä ei levynkansi kerro soittajien nimiä. Veikkaisin kyllä, että kitaristin täytyy olla Tiit Paulus (s. 1945).

Sen kansi kuitenkin onneksi kertoo, että sen on suunnitellut yksi virolaisen graafisen suunnitelun klassikoista, Heino Kersna (1922–2007). Eikä ole huono kansi. Se on juuri sellainen, jonka voisi sanoa olevan "aika jatsia".