Pantokrator: Pantokrator I

Pantokrator on progea ja kansanmusiikkia yhdistävä tarttolaisbändi, joka toimi vuodesta 1983 aina jonnekin Viron uuden itsenäistymisen ajoille asti vuoteen 1992. Vuonna 2006 bändi kasattiin uudestaan, ja uutta materiaaliakin on jo levytetty. En ihan tarkkaan tiedä, miten nimi on kussakin vaiheessa kirjoitettu, mutta nykyään se on muodossa Pantokraator (ehkäpä virolaisittain nimenomaan erotukseksi ruotsalaisesta death metal -bändistä Pantokrator). Bändin ensilevytyksessä, vuonna 1990 äänitetyllä ja vuonna 1991 ilmestyneellä albumilla Pantokrator I (RiTonis C60 31341 006, siis vielä Melodijan numerointi) käytettiin kuitekin nimimuotoa Pantokrator. Bändiin kuuluivat tuolloin ainoan alkuperäisjäsenen, syntikoita ja paarmapilliä (?) soittaneen Erik Sakkovin (s. 1967) lisäksi lyömäsoittimissa Peeter Jõgioja (s. 1966) ja Roland Puusepp (s. 1970, nykyään myös Terminaator), ohjelmoija ja ääniteknikko Mart Moldau (?), kitaristi Andres Moro (?) sekä laulajina Lauri Saatpalu (s. 1965, nykyään myös Dagö) ja Anne Türnpu (s. 1963).

Biisit ovat aika hypnoottisia, väliin suorastaan vähän heavyn suuntaan menevää raskasta rockia, mutta toisaalta ilmavampi progetausta ja kansanmusiikille ominainen mantramaisuuden tavoittelu estää niitä tulemasta ihan liian raskasliikkeisiksi. Varsinkin ne kaksi biisiä, joissa on käytetty Türnpun hypnoottista ääntä, toimivat varsin hienosti. Vähän jööttiä osa biiseistä kyllä on; tässä vaikka malliksi Sõjalaul (= Sotalaulu). Tiedän kyllä, että juuri tällekin lajille on intohimoisia harrastajia, mutta en nyt kuitenkaan ole yksi heistä. Hauska ja kiinnostava tämä levy kuitenkin on.

Kannen suunnittelijasta ei ole mainintaa, mutta kyllä etukannen pitäisi mielestäni kaiken järjen mukaan olla etnografisesta kiinnostuksestaan tunnettu varsin nimekäs ja Suomessakin tuttu taiteilija Kaljo Põllu (s. 1934).

Suveniir

Suveniir (1974–) oli aikoinaan virolaisen maaseutuväen suursuosikki. Tarttolaisen Heldur Jõgiojan (s. 1936) johtama bändi toimii kai jollain tavoin edelleenkin. Alun perin Suveniir toimi Tarton mallisovhoosin yhtyeenä. Sovhoosikin muuten toimii sekin edellleen, nykyään Tartu Agro -nimisenä firmana. Neuvosto-Viron musiikkielämän absurdeista piirteistä kertoo sovhoosikytkennän lisäksi se, että bändi nimitettiin vuonna 1987 "Viron sosialistisen neuvostotasavallan ansioituneeksi kollektiiviksi" (Eesti NSV teeneline kollektiiv). Tai hyvä on, heittäydytään nyt sitten vakavaksi. Jos kerran on hienoa, että Dave Lindholmille (s. 1952) annettiin "säveltaiteen valtionpalkinto", niin ei kai siinä mitään yhtään sen hassumpaa ole, että virolaisbändi sai neuvostoaikana arvostetun valtiollisen kunnianosoituksen. Todellinen ongelma on kuitenkin se, että on vaikea ymmärtää syitä Suveniirin palkitsemiselle. On tämä nimittäin niin järkyttävän huono bändi. Itse asiassa tällä tietämällä Suveniir on huonoin virolainen bändi, jota olen koskaan kuunnellut. Kaikkiahan en tietysti ole vielä ehtinyt kuunnella, joten yllätyksiä voi toki vielä olla luvassa.

Suveniir levytti neuvostoaikana Melodijalle kaksi albumia. Tämän ensimmäisen, vuonna 1984 äänitetyn ja vuonna 1985 ilmestyneen LP:n Suveniir (Melodija C60 22047 004) takakannessa määritellään bändin lajityypiksi "kansanomainen popmusiikki" (rahvalik popmuusika). Vähän paremman luokan "viihdemusiikki" (estraadimuusika) ja rock (rockmuusika) olivat siis jo tuolloin eri asioita. Suveniirin lajityyppi on kaiketikin lähinnä sitä, mitä Suomessa kutsutaan "tanssimusiikiksi". Suveniir on bändi, joka on tahkonnut vuosikausia keikkoja pitkin Viron maaseutua ja on ilmeisesti ollutkin siinä erittäin suosittu. Ja voihan sen tavallaan ymmärtää, että  Kõljalan sovhoosin pikkujoulun pikkutunneilla, jolloin kaikki naiset ovat kuuden promillen tuubassa tarkasteltuina tavattoman kauniita, voi Suveniirin tulkitsema Sina ja mina tuntua hyvinkin eroottiselta.

Pari albumin kappaletta voisi tietyllä tavalla luokitella countryksi, mutta kokonaisuudessaan levy on täynnä yhdentekevää ja laahaavaa tanssimusiikkia. Yksikään kappale ei erotu minkäänlaiseksi kohokohdaksi. Bändin voimahahmo Jõgioja on säveltänyt neljä kappaletta (Üks täht, üks laul, Sina ja mina, Head ööd, Üksindus, vein ja gitarr), bändin kaikkien aikojen suosituin solisti Olev Vestmann  (1944–2004) vastaa suurimmasta hitistä Mandoliinid öös. Covereita on puolet: Marvin Mooren (?) Lõkke juures eli Nuotion äärellä, kroatialaisen Vanja Lisakin (s. 1941) Õitsevad pärnad eli Kukkivat lehmukset, B. Kochin (?) Öine serenaad, D. Norlandin (?) Ehavalgel eli Iltavalossa ja puolalaisen Seweryn Krajewskin  (s. 1947) Hüvasti, tantsiv tuul.  

Olev Vestammin lisäksi Suveniirin solisteina toimivat Sirje (s. 1958) ja Rein Kurg (1956), laulava pariskunta, joka levyttää ja heittää keikkaa edelleenkin. Ja kuulostaa kauhealta – tässä linkki YouTubeen.

Tõnu Mina soitti viulua, Viktor Loiku kitaraa, Juhan Sütt bassoa (hän oli soittanut aiemmin vähän kovemmasakin bändissä eli Fixissä) ja sittemmin useammassakin bändissä soittanut Peeter Jõgioja (s. 1966) rumpuja.  

Ja kai se on vielä todettava, että graafinen suunnittelija Ain Tavita ei ole hänkään järin hyvin onnistunut pliisuksi jäävän levynkannen suunnitelussa. Muita kansia hän ei sitten ole koskaan suunnitellutkaan.