Laule ehitajatest

Virossa ei neukkuaikana juurikaan ilmestynyt erityisen neuvostohenkistä musiikkia, mutta tämä neljä biisiä sisältävä EP Laule ehitajatest (Melodija M62-41773-4) vuodelta 1979 on aitoa sosialistista työn sankaruutta: suomeksi siis Rakentajien lauluja. Kolme biiseistä on Viron legendaarisen jazzmiehen Uno Naissoon (1928–1980) käsialaa. Uno Loopin (s. 1930) tulkitsema Ehitajate marss (sanat Heldur Karmo (1927–1997), yli 3500 biisin sanaseppä) on joutavanpäiväinen marssinrallatus, jossa Loopin pehmeä ääni ei oikein pääse oikeuksiimsa. Tarmo Pihlapin (1952–1999) ja Palderjanin Ehitajate laul (myös Naissoo – Karmo) on pirteä pop-henkinen laulelma, ja tämä vähän levyttänyt 1970-luvun suosikkibändikin soi kuulaasti. B-puolen avaava lauluyhtye Onyxin ja Rostislav Merkulovin (1912–1978) johtaman Viron radion viihdeorkesterin Kiri BAM'ilt (Naissoo, sanat Viktor Sokolov, viroksi Karmo) on sekin kelpo laulelma, ja radiobändi svengaa hienosti. Levyn päättävä Artur Rinteen (1910–1984) – vähän kuin Viron Georg Malmsten –  Monteerijate lõbus marss (Rodion Štšedrin (s. 1932), sanat M. Papava, vironnos tuntematon) on vanhempaa materiaalia, elokuvasta Kõrgus vuodelta 1964. Taustalla soittaa kelvosti kitaristi Emil Lansoon (1921–2004) yhtye, joka toimi sittemmin monen nuoren tähden kasvualustana.   
Aika hassu pikkulevy siis. 
PS. Tämä on muuten Onyxin ainoa neukkuaikainen vinyylitallenne, enkä tiedä yhtyeestä toistaiseksi oikein mitään. Myöhemmiltä ajoilta heiltä on julkaistu isohko hitti Me pole enam väikesed.  
PPS. Nuoremmalle väelle tiedoksi: BAM viittaa Baikal–Amurin junaradan rakentamiseen – jättimäiseen neukkuhankkeeseen. 
PPPS. Kannen suunnittelijaa ei mainita, mutta kyseessä on Ulla-Britta Sampu (1933–2006), jonka käsialaa on kaikkineen kuusi neukkuaikaista vinyylilevyä.  

Artur Rinne

Estoniassakin laulanut ja Viron televisiossa ohjaajana, lavastajana ja käsikirjoittajana toiminut – mutta myös 1950-luvulla vuosia Siperiassa vankileirillä ollut – baritoni Artur Rinne (1910–1984) oli aikoinaan ysi Viron suosituimpia laulajia. Ehkä hän ollut jopa se kaikkein kansanomaisin ja rakastetuin – hänessä on jotain samaa kuin meidän Georg Malmsténissamme (1902–1981) – itse asiassa hän jopa levytti Miki merehädas -biisin Stella Helderin (s. 1923) kanssa vuonna 1939.

Rinnen pitkä ura ajoittuu monelle vuosikymmenelle, ja hän levytti useita savikiekkoja jo Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana 1930-luvulla. Neuvostoaikana Rinne sai levyttää yhden normaalin LP:n (1985), kaksi 10-tuumaista LP:tä (1971, 1979), kaksi EP:tä (196?) ja yhden savikiekon (195?). Vuonna 1979 ilmestynyt 10-tuumainen LP Artur Rinne (Melodija 33D–29281–2) on kaiketikin se paras levy aloittaa tämän varsinkin maalaisten rakastaman miehekkään baritonin harrastus, sen A-puolella on nimittäin restauroituna Rinnen vanhinta tuotantoa vuosilta 1929–38.

Rinne on ilmeisesti kokemassa uutta tulemistakin, sillä esimerkiksi viime vuonna hänestä tehtiin myös musiikkinäytelmä teatteriin, ja olihan tämän sankarilaulajan elämäkin aika veikeää: hänellä oli esimerkiksi nainen sekä Tallinnassa että Tartossa, ja naiset myös tunsivat toisensa.

Ihan hirvittävän usein tätä levyä ei taida kyllä tulla kuunnelleeksi. Georg Malmsténkin on ihan sympaattinen joskus pieninä annoksina, mutta sellaista erityistä himoa kuunnella juuri häntä en muista koskaan kokeneeni. Näin taitaa käydä Rinnenkin kanssa. Jos minun täytyy joskus ehdottomasti saada kuunnella virolaista baritonia, taitaa se enimmäinen vaihtoehto kyllä olla lyyrisempi ja sofistikoidumpi Georg Ots (1920–1975). On tämä Rinnekin kyllä ihan hauska, ja Viron Radion viihdeorkesteri on selvästikin täynnä alan miehiä. Kappaleista ei mikään nouse sen kummemmin esille, mutta on 1950-lukua esittelevällä B-puolella mukana ihan hienoja jazzahtavia sävyjäkin, esimerkiksi Uno Naissoon (1928–1980) Mere muinasjutt ja Hans Hindperen (s. 1928) Kihnu teel. Kiinnostava on myös varsin nuorena kuollut säveltäjä Priit Veebel (1910–1944), josta en ole löytänyt juuri mitään tietoja – paitsi että hänen sanotaan järjestäneen Viron ensimmäisen jazzkonsertin vuonna 1936. Hitto, taidankin nyt ryhtyä heti kuuntelemaan tätä uudestaan!

PS. Kannesta vastaa suosittu karikatyyritaiteilija Huugo Hiibus (s. 1929). Ihan hieno sekin.