Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Olohuone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. joulukuuta 2017

Hyvää joulua!

Pitkästä aikaa tulin moikkaan pikaisesti tai siis no, toivottaan kaikille oikein ihanaa joulua! Meidän joulu on hyvin perinteinen, kuten aina ennen ja sitäki ennen. Luodaan yhdessä tunnelma perheen ja ystävien kanssa, syödään isolla porukalla ja nautitaan vielä lapsosten uskosta joulupukkiin. Tänään saatiin jo vieraita Shanghaista saakka ja huomenna nähdään taas seuraava ystäväporukka. Nyt istahdan hyvän iltapalan merkeissä jouluohjelmien äärelle. Pakko myöntää, että taidan etsiä jonku joulupiirretyn, sillä huomasin niiden tuovan mulle sen joulufiiliksen, ennemmiin kuin niiden oikeiden. Niin, että mihinkä se laps tavoistaan pääsis, vai miten se meni. Mun Instagramissa on varmasti enemmän meidän joulusta, joten törmäillään sielä nyt taas hetki!

Hyvää joulua!

tiistai 27. joulukuuta 2016

Meidän joulu 2016 ♥

Oikeastaan kaikkea vähän kerrallaan -joulu. Ei tullut paniikkia missään muodossa ja sekös vasta ihmeellistä olikin. Minä - hötinätötinä olisin voinut sen taas saada aikaan, mutta päätin että kun aloittaa ajoissa, niin loppu rullaa itsestään. Lopullinen joulun tunnelma tuli päällensä torstai iltana, kun kävimme perheen kanssa JP Leppäluodon joulurauhaa -konsertissa. Enemmänkin olisi voinut kuunnella. Perjantai aamuna menimme ruokaostoksille, eikä sielläkään mitään paniikkia. Kaupassa näkyi tuttuja, juttelin kaikille ja toivotimme toisillemme hyvät joulut.
Oma koti pukeutui rennon ottein jouluun. Joulu saa olla, enkä kerää pois vasta kuin loppiaisena. Jouluaatto aamuna aloin lämmittämään saunaa ja hoksasin että saunan pesu oli jäänyt kokonaan. Ensin ajattelin että olkoot, mutta sitten huomasin kuuraavani saunan lauteita, lämpöisessä saunassa ja vieläpä lauleskellen. Saunan jälkeen menimme lapsuuden kotiin ja laitoimme yhdessä perheen kanssa ruokaa.
Kattaukset tehdään lasten tai oikeastaan NaaNaan kanssa yhteistuumin, eikä ole niin nöpönuukaa jos menee haarukka ja veitsi sekaisin. Jouluiset servetit olivat kuulemma tärkeimpiä. Ihan jokaiseen kattaukseen niitä minulta ei löytynyt, mutta näköjään riitti kun vain oli jotain joita sai laittaa.
Jouluna käy aina niin että kun kattaus on valmis, menee puoli minuuttia ja ruokailu alkaa.
Ei mikään ihme, koska onko parempaa kuin jouluruoka. Ei siis kyllästytä edelleenkään. :)
Joulupukki saapuu meille melkein heti kun kaikki ovat saaneet mahansa täyteen ruokaa. Silti
ne minuutit on niin pitkiä, huhhuh. :) Tänä vuonna mietittiin minkälaisella autolla se joulupukki
saapuu paikalle. Pukki saapui kävellen ja näin jäi arvoitukseksi onko pukilla autoa ollenkaan.
 Tapaninpäivänä sitten ulkoiltiin perheen kanssa. Lumitöitä, potkukelkkojen korjausta ja potkuttelua, mäenlaskua, makkaranpaistoa jne. Kun päivä hämärtyi oli aika siirtyä uusien lautapelien kimppuun. Tai ainakin minä ja serkkutyttö yritettiin, mutta ehkä me jo ens kerralla osataan. Se piirtäminen oli munkin mielestä paljon helpompaa. :)
Tapaninpäivän leikkeihin osallistui tietty myös systerin lumipallokoira! Hoho.
 Tämä se vasta on parhautta kun joulun alla näkee tämmöisiä siellä täällä juoksentelevia tonttuja.
Iloisia lapsukaisia kurkistelemasta puiden ja muiden nurkkien takaa. Tätä jos jotakin tulee ikävä.

Siin suht lyhyesti mein perheen joulu, niin nopsaa se kun taas menikin. Mukava, lämmin ja suhteellisen hellä.
Nähdäänpä taas joulupukki ens vuonna. Ihanaa alkanutta viimeistä viikkoa kaikille!

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Ensimmäinen syyspäivä ja tunnelmavalaistus!



Tänään on Perttelin päivä, ensimmäinen syyspäivä. Kellastuvat lehdet, hallat yöt ja kasteiset aamupäivät. Pööh, tulkoot syksy vaan, mehän vedetään villasukat jalkaan ja asennetaan kotiin tunnelmavalot! Menin löytämään viime viikolla alennusmyynnistä 450 ledin -valosarjan. Luulin toki ostavani jättipitkän, mutta eihän se sitä sitten ollutkaan. :) Testiasensin sen viikonloppuna ja hetken tuumin onko tää vähän liikaa, mutta ehkä ei. Nyt ei tarttis käyttää kattovalaisimia olleskaan. Tää antaa valoa eteiseen, olohuoneeseen ja jopa keittiöön. Siinä olkoot, ainaki nyt hetken! Joko teillä on tunnelmavaloja asenneltu, vai oonko mä jotenki aikaisessa kerrankin? No minä oon sitä mieltä että tervetuloa syksy, pimeät yöt ja tunnelmavalaistus! Muistakaahan että Perttelin päivänä pitää lämmittää sauna ja peseytyä kesän pölyistä sekä kiireistä!

Ainiin, toki jos jotain hyvää niin vähän huonoakin. Syksy aloitettiin sairastuvalla - tolla toisella nous eilen kuume, kurkkuun meni joku piikkiomena ja vielä kauhee köhä siihen päälle.. Höh! No piretään se tuola vilteissä ja juotetaan lämmintä juomaa niin eiköhän se siitä!

torstai 31. maaliskuuta 2016

Maaliskuun viimeistä


Apuja miten aika kuluu hujauksessa, pian alkaa huhtikuu, kohta on jo kesä, jestas sentäs. Karsin kotona hiukan tavaroita ja enimpiä mattoja, tuli heti paljon hengittävämpää ja ihanan avaraa. Toki keräilijäluonne ei salli poistaa kaikkea mutta edes hiukan. Värikkäät lasipullot erilaisine muotoine valtaa kotia taaaas. Aina välillä niitä löytää kirpputoreilta, siis semmoisia kivoja joita on sit pakko kiikuttaa kotiin. Joku tolovana unohti pääsiäisenä narsissit autokatokseen yöksi ja sehän siitä otti nokkiinsa ja paleltui. Hups. Mulla oli sitten vähän erilaiset kukkaset esillä. Ei sen aina tarvi olla niin kukoistavan kaunista, eihän. Keltaisia verhoja kaipailisin, mutta ne sais olla yksiväriset ilman mitään kuviota. Jos tiedätte vinkata niin.. Ehkä jatkan sisustamista kunhan täältä rempparetkeltä kotiudun. Hmmm, lyö tyhjää. Mitähän mä olin tulossa teille edes kirjoittamaan. :) Voihan aamukahveet sentään. Kyl tää nyt vaihtaa haalarit niskaan ja alkaa sekoittamaan maaleja. Kivaa maaliskuun viimeistä ja alkavaa huhtikuuta! Moikkamoi täältä Lounais-Suomesta!!! ;)

lauantai 13. helmikuuta 2016

Kuvataan kotia

Miten bloggari kuvaa kotiaan.. Yleensä se tehdään valoisaan aikaan, tarkkaillaan kameran säädöksiä ja vielä katsotaan että ovat julkaisukelpoisia kuvia. Kuva saattaa mennä muokkausohjelmien kautta, eikä ehkä siltikään päädy blogiin koska ei ole tarpeeksi hyvä. No meillä se homma meni tänään näin:

Mitähän toi ukkeli kuluttaa sähköä turhaan, ei kaikkien valojen tarvihtis olla päällä koko aikaa.. Keittiö, sotkuinen, yäh.. Hmmm paljon hämärämpää takkahuoneessa, ei näy pöly. Oho, puut on jääny oven pieleen. Ei sitte lämmitetty takkaa eikä saunaakaan koska mulla on edelleen lämpöä (saakutin flunssa ja korvakipu) niin en voi mennä. Päiväpeite vinossa mutta olkoot. :)
Menis makkariin. Vaihoin vähä aikaa sitte lamput makkarin kirkkaasta tietokonehuoneen täysin valaisemattomaan. Eihän makuuhuoneessa jossa ei ole peiliä tarvitse liian kirkasta valoa. Eihän? Okei jos ulkona on sysipimeää ja yrität kuvata suht hämärässä huoneessa niin ei tuu kyllä mittään.. Hei mutta jos kokeilis lähempää. Hitsi mitä noi tyynytki tossa tekee, siirtäis rottinkikorin päälle vaikak siinä näkkyy jo olevan ainaki kuus.. Nooh. Meijän sängysä ei kyllä pompita ku tramppiksella, kontataan sitte. Oiskohan tyynyt kuvattavia, eiku sängyn toisesta päästä näkyy tuolit ja häääh ukkelin tohvelit.. Ounou. Okei parempi sammuttaa kattovalo ja vetäytyä olohuoneeseen.
En tykkää käyttää täälläkään kattovalaisimia, aina jotain muuta. Miksihän ykskään kynttilä ei pala. En jaksa hakia tulitikkuja. Sohva on ollu taas mun kaveri viimeiset kaks päivää, teen lisäksi. Teeveestä näkyy kauhua, haha. :) Ai mutta kirjahylly, oisko siinä mitään kuvattavaa.. Eteisen valo on kyllä ihan väärän sävyinen, seki pitäis vaihtaa ja olihan mulla tosiaan ne uudet plafonditki tohon. Juuu joku pöljä istuu tuolilla ja kuvaa. Terve vaan. Tykkään edelleen hirmusti tosta meijän kartasta. Kokeillaan valoja.. Nyt kyllä näkis kuvata mutta mitä kuvais. Resuset housut, mattoja, villasukat, tyyny, pullot, kello... Mitäääh kello on kymmenen no johan tässä nyt jo yöpaidan vois heittää päällensä ja sammuttaa valot!! Pitäiskö kuitenki tehä postaus pitkästä aikaa..

Yöpaita ja aamutakki päällä, villasukat uskollisesti jalassa, aivot lyö tyhjää ja nenä niiskuttaa. Olkoot teksti mitä on mutta tämän bloggarin iltavillitys oli tässä. Puoli kotia jäi kiertämättä mutta en ennää jaksanu, ehkä toisena päivänä. Jos kokeilis valoisan aikaa ja ois vaikka puolta fiksummalla tuulella. :)

Huomenna on ystävänpäiväääääääää. Paljon pusuja teille kaikille blogi ystäville. Tästä ku tervehdyn niin lähen moikkaan ystävää Turun suuntaan. Huomenna olisin jo lähteny mutta kun kaikki sairastaa.. Pysykää nyt terveinä sielä!! Äläkää ainakaan matkiko mua ja oloko ulukona vähillä vaatteilla, kastelko varpaita lätäköissä, unohtako pipua sisällä jne jne.. Ihan niinkö sitä ei olis jo kakarana oppinu! Nyt pehkuihin..

lauantai 6. helmikuuta 2016

Viikon kivat

Muutama räpsy menneeltä viikolta.
 Kun pakkanen ei ole liian kova voi hyvin käydä rannalla katsomassa jäätilannetta,
jota selkeästi tule paljoakaan tänä vuonna. Rannalla kävelyssä vaan on sitä jotain..
Serkkutytön avustaminen kastejuhlan järjestämisessä.
Eemil Okko Armas oli koko päivän niin reipas poika!
 
Taas pieni pyörähdys rantakivillä! :)

Melkein koko viikon on satanut lunta. Nyt näyttää oikein talvelta.
Iskä käy onneksi välistä auttamassa ettei etupiha täyty ihan kokonaan.
 Sitten oli tää pehmonalle joka kävi meillä kylässä.. Sydän suli!
Pieni Mörkö jonka tassut olivat isommat kuin omani, pehmeämpi kuin yksikään oikea pehmolelu,
rauhallisempi kuin oma mieheni (se on jo paljon) ja sopi sisustukseen paremmin kuin yksikään
vuoden aikana tehdyt sisustusostokseni. Harmi kun en saanut Mörköä omaksi, vaikka kuin yritin. :) :)
 
Tässä tuumailen että olisko tänään siivous vai kirppispäivä? Hmmm.. No huomenna ois
laskiaissunnuntai ja mun mielestä hyvältä kuulostais pulkkamäki, kuuma kaakao ja laskiaispullat!!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Katsaus vuoteen 2015 - loppuvuosi

Viimein.. Alkuvuosi (2016) on ollut niin haipakkaa menoa ettei ole edes kerennyt vuoden 2015 loppuosaa julkaista.Vähän jo alko naurattaan ku venyy vaan. Nooh kun meno on kivaa niin sillon sen ei luulis haittaavan. Eihän..? :) Tän postauksen jälkeen se ois taputeltu. Ilo, onni ja oppi isolla oolla jäipi käteen tästä vuodesta.

Loppuvuoden 2015 parhaimmat:
Heinäkuussa oli monenmoista toimintaa. Navetan purkua, pihakirppiksen pitoa (8 perheen tavaroiden myymistä), grillausta, PIHATÖITÄ, talkoita, kukkia, kasvimaata, häitä, saunailtaa ja yksi pyörähdys 600 kilsan päässä ystävien tykönä. Kyllä kelpaa meikäläiselle, lisää vaan tämmöisiä kuukausia! ♥
Elokuussa pihatyöt jatku, ihan niinkö ei koko kesän ois.. Erilaisissa tapahtumissa käyntiä, joista mieleenpainuvin oli taas Juthbackan markkinat. Kuukauteen mahtu myös huonekalujen fiksaamista, sadonkorjuuta ja mökkikauden päätösjuhlat leirintäalueella.
Syyskuussa leikittiin aarteenetsintää kaverin uudella laitteella, nostettiin porukalla perunaa, kiersin maalaismarkkinoita ja erilaisia syystapahtumia, pihkaloosterin tekoa (harjoittelua, koska vanha suvun taito siirretään minulle), pidettiin ns. kiertävää kirppistä, rakensin miniterassin ja vähän kotona sisustettiin. Taisin rakentaa uuden sängyn ja vanha siirtyi askarteluhuoneeseen, siitä lähti taas sisustuskierre. Olihan tossa jo vaikka mitä! :D
Lokakuussa syksyn pimeys saa perheen kokoontumaan kasaan. Omista kuvista päätellen ollaan oltu kanssa aika paljon yhdessä ja se jos jokin sopii minulle erityisen hyvin. ♥ Perhe on tärkein! On tossa taas kuitenkin paljon muutakin ja sain mä vähän jotain kivaa aikaankin. Vanhan meikkipöydän tuolien uusimista, miniloma Jyväskylään (kuvassa taustalla punaiset kumpparit), pihatyöt jatkui puutarhasaksien kanssa, syysasetelmien väsäämistä omaan hassuun tyyliin, serkkutytön synttärit, peikkoilua (ei yläkuvan peikot vaan alakuvan ♥), rakensin asuntovaunuun uuden oven ja lopuksi vielä huolellinen pesu ennen talviteloille laittamista.
Marraskuussa isänpäivää ♥ ja lumen luontia. Vierailua ihanassa juhlapaikassa, jossa myös myöhemmin marraskuun aikana toimin keittiöemäntänä ristiäisissä. Kahviteltiin koulutuksen päätösjuhlassa luokkalaisten kanssa. Perus yleissivistyksellinen koulutus takoi ehkä jotain tietoa tähän päähän (hyvä yritys ainaki) ja mikä parasta, sain uusia tuttavia ja yhden tosi hyvän ystävän. :) Tekstistä päätellen, uudelleen kouluun koska eihän tässä ole mitään järkeä!! Haha. Loppukuusta serkkutytön Baby shower -juhlat olivat rennon hauskat. Talven tulo sai lähtemään metsään (ei ole hirvikärpäsiä tms), tällä kertaa painelin sinne vanhan vesikelkan ja lyhdyn kanssa.
Joulukuu on tonttuilua täynnä, kuten normaalisti. Joulukorttikuvaukset tehdään tuttuun tapaan viime hetkellä, mutta onneks tälläkin kertaa keksittiin kaikkia jännää tekemistä niin kuvaukset onnistu hetkessä. Kuvausten jälkeen alkoi sataan vettä, lumet läks ja jännitti tuleeko musta joulu, ei tullut. Huh. Kehittelin vanhoista lankuista mm. naulakon takkahuoneeseen. Naulakko saa vuoden helpoimman ja käytetyimmän palkinnon!! Joulun aika muuten kuluu muistaen ihania pikku kavereita, joita mulla on ainaki sata (hihih) ja siihen päälle vielä kymmenkunta parasta kummilasta. Se on mulle tärkeää. Jouluna pitää myös testailla kaikkea näkemäänsä, tällä kertaa testattiin marenkikuusien tekoa. Lapsille kelpas vaikkei nyt ihan kuusilta näyttäneetkään. Hups. Joulun pyhät oli sitä tuttua ja turvallista, useita kattauksia, paljon hyvää ruokaa, herkkuja, lahjoja, iloa ja naurua. Tapaninpäivän eiku nythän se tais olla joulupäivän perinteinen kokoontuminen ystävien kans tehtiin tälläkin kertaa, istuttiin iltaa, vaihdettiin kuulumisia. Uuden vuoden vastaanotimme perheen kanssa, ylläri. Lapset saivat leikkiä tähtisädetikuilla ja minä kuvasin. Lasten mentyä kotiin nukkumaan, jäimme pelaamaan pelikorteilla. Tähän täytyy mainita etten koskaan voita, nyt vedin tikki, korvat ja poikki, siihen oli hyvä lopettaa vanha vuosi ja aloittaa uusi. Wuhuuu!

Vaikka tätä vuotta ei olla edetty vasta kun 12 päivän verran (ei olla vielä niin pitkällä 13.päivää) niin tuntuu se todella pitkältä. Oikeasti se on mennyt niin nopsaa ettei ole kissaa kerennyt sanomaan. Uusia polkuja avautuu lisää ja kaikenmaailman hassutuksia tapahtuu. Kiirettä pitää, mutta muistakaa että oon ainaki tuolla INSTAGRAMIS <- Klik klik sinne vaan, sitä mä kyllä päivitän. Tulkaa sinne höpötteleen mun kaa jos mua ei täällä näy ja muutenkin!! ♥ Instapäivityksiin tämä ei kyllä vaikuta mutta muuten kyllä, minen aijo liikkua enää pimeällä, koska "sudet on valtaamas meidän kylän!" Monta havaintoa tehty, mutta kaikista pelottavinta (siis mun mielestä ihan sika pelottavaa) on kyl se ku muutama ilta sitten susi oli kiertänyt meidän porukoiden pihaa ja lähinaapuruston varmaan kaikki pihat, seuraavana päivänä taas kuulin kolmen suden lauman jolkotelleen meidän kylää kohti.. Miksi ne tulee näin lähelle asutusaluetta, kääk. Mä oon aina pelännyt susia ylikaiken. En liiku en, pysyn sisällä! Hyi, käsikarvat nousee pelkästä ajatuksesta. Okei, ehkä kuitenkin liikun, mutta jos näätte jonku liikkuvan jalkaisin jossain ja se laulaa epämääräisiä lauluja iiiisosti niin se oon minä. Vaikka ette näkisi mutta ääni kuuluu, niin seki oon minä. :) Niin mä tein kakarana ku liikuin kotoota kylille, jännitti ku ei ollut katuvaloja. Tulipa tässä sitten nolattua itteesä ja tehtyä vuoden ensimmäinen "luontopäivitys" samalla.

Toivottavasti vuosi 2016 tuo tullessaan kaikkea kivaa meille kaikille ja täälä blogissa paljon mukavia keskusteluja, ehkä toivottavasti myös uusia blogituttuja. Yritän parantaa tapani kommentointien suhteen ja mahdollisesti opetella uudella puhelimella tekemään päivityksiä. On ilo aina saada kommenttia teiltä, te ootta niiiiin parhaita! ♥ Ja muistakaa et anonyymitkin pystyvät kommentoimaan. Ps. Yläbanneri vaihtuu heti kun, ei enää kuusia...

Liirumlaarum ja höpötihöö, joko tässä ois tarpeeksi kirjoitettu kirjoitusvirheitä yhdelle aamulle. ;) Love you guys..

perjantai 25. joulukuuta 2015

Meidän joulu 2015 ♥

 Joulutontut
 Valkoisia joulukuusimarenkeja. Osassa oli koristeet ja osa jopa näytti kuusilta. :)
Joulukoti + banaanit :)


 Joulusukat
 Mun ihana kummilapsi
 Perinteinen joululounas vanhempien luona.
 
 Joulutonttu


 No mutta joulupukki
 Suosikit saattaa näkyä kuvasta. Jokainen sai jotain jota rakastaa
 
Joulutohinat jatkuu tänään, vanhempien luona, anoppilassa sekä illalla ystävien kanssa.
♥ Ihanaa joulun aikaa teille kaikille!