Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityöt. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. tammikuuta 2021

Neulominen - mielenrauhaa - kirja arvonta

 Korona aikana moni on innostunut neulomaan. Ihanaa, neulominen on mitä parasta stressinpoistoa. Toki on muitakin hyviä tapoja kuten ulkoilu. Itse olen tykännyt aina neuloa. Neulon kaikenlaista, miltä kulloinkin tuntuu. 

Ennen olin melko nipo neuloja. Tällä tarkoitan sitä, että yksi työ kerrallaan. Tuo voi olla jäänne ala-asteen traumaattisilta kässätunneilta. Onneksi yläasteella oli ihana kässäope, joka oli innostava ja rento.  Nykyään olen onneksi päässyt tästä nipoudesta eroon. Se nimittäin stressaa ja silloin neulomisen rentouttava vaikutus vähenee.  Pienet virheetkään eivät enää niin häiritse. Nyt kesken saattaa olla useampi työ ja teen niitä senhetkisen olotilan mukaan. Väliin saatan välipalaksi neuloa nopean pipon, sukat tai lapaset. Tähän ihan vaan, että kaikki sukat eivät ole ihan välipala sukkia. 

Taannoin ennen joulua ajattelin tehdä ystävälle pitkät sukat hänelle sopivalla kukkateemalla. Puuh mikä homma! Jokainen puikko oli erilainen, eikä kuvio toistunut samanlaisena missään kohdassa. No valmista tuli ja ystävä saa pitää varpaat lämpimänä. Niidenkin valmistumisessa edesauttoi se, että tein samaan aikaan muita neuleita, jotka olivat paljon "helpompia". 

Neulomisen lisäksi tykkään kovasti kukista ja puutarhahommista. Monesti käyn Lahdessa Vaparilla Florenciastoressa hakemassa kukkia tai jotain ihan speciaalia kirjaa tms. lahjaa. Siellä nimittäin on todella ihana valikoima vähän erilaisempia kynttilöitä, tuoksuja, kirjoja, palapeleje yms. herkkua. Kannattaa siis poiketa!

Korona aika on tehnyt monen kivijalkamyymälän arjesta haastavaa, kun ihmiset eivät uskalla liikkua ihmistenilmoilla. Mutta kun nämä myymälät ovat pieniä ja asiakkaita on kerralla ehkä vain yksi tai kaksi niin itse ainakin koen asioimisen todella turvalliseksi. Toivottavasti moni muukin suosii pienyrittäjiä!




Viime vuonna Marraskuussa ilmestyi Leeni Hoimelan Urban Knit Moderni Neulekirja. Kirjan on kustantanut Cozy Publishing. Tätä kirjaa on myynnissä mm. Florenciastoressa  ja sainkin sieltä arvottavaksi yhden kappalleen ihanuutta. 

Kirjan mallit ovat yksinkertaisia ja ohjeet selkeitä, sieltä löytyy niin nopeasti tehtäviä pipoja ja lapasia kuin sitten myös purseroita ja huivejakin. 

Osallistua voit kommentoimalla, mitä neulot juuri nyt tai olet suunnitellut neulovasi tai haluaisit neuloa.

Tervetuloa myös instassa seuraamaan tilejä @florenciastorelahti, @leenihoi, @katinkanssa

Osallistumisaikaa on Helmikuun 13. asti. Yritän sitten heti laskiaisen ja Ystävän päivän  kunniaksi Sunnuntaina arpoa voittajan. Voin postittaa kirjan Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. 











Onnea kaikille ja mukavaa viikonloppua! Ulkoillaan ja syödään jo laskiaspullia eikö vaan <3


maanantai 13. tammikuuta 2020

Ite tein - ommellen

Hip hei! Viikonloppuna pidettiin meidän lähikoululla mekko ompelukurssi. Idea tähän syntyi marraskuussa kun ajeltiin kohti Tampereen kässämessuja. Mietittiin, että meidän Martat voisi järkätä ompelukurssin tällaisille noviiseille.

Se toteutuikin tosi hyvin. Mukana oli meidän omia Paimelan Marttoja sekä Itä-Hämeen kässämarttoja. Sieltä löytyikin pari ihan pro tason Marttaa. Marttalasta saatiin lainaksi koneita ja muutamalla kässämartalla oli omiakin koneita mukana.

Minäkin sain tehtyä Nuppusen Satakieli mekon! Kankaana on Nuppuprint companyn Vanamo tummansinisellä pohjalla. Kangas on ostettu Helsingistä Salapakasta. Kaveri oli siinä lähellä työtapaamisella ja soitti, että nyt oon täällä, mitä otat. Pikaisen nettikatsauksen jälkeen päädyin Vanamoon ja olikin ihan nappivalinta.


Tuloksena oli kyllä ihania mekkoja kaikenlaisista malleista ja kankaista. Itse olen tosi tyytyväinen aikaansaannokseeni. Sain etuosan - ja hihan poimutuksetkin onnistumaan. Lisäksi tein mekkoon taskut, mitä alkuperäisessä mallissa ei ole. Kirjassa on kyllä neuvottu tosi hyvin mm. taskun ompelu.

Toiveissa olisi kevällä järjestää sellainen kurssi, missä ommellaan vetoketjuja ja napinläpiä.

Jos vähänkin kiinnostaa, niin suosittelen puhaltamaan pölyt omeplukoneen päältä ja lähtemään kangaskaupoille!

Kivaa viikkoa kaikille<3

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Lauantai ajatuksia

Olen ollut tällä viikolla osoittain lomalla. Kyllä on ollut kivaa! Meidän lomasuunnitelmat heitti kuperkeikkaa, joten ollaan oltu tässä koti huudeilla. Ei kyllä sinänsä haittaa kun ollaan käyty kiipeilemässä ja uimassa. Ja oon ehtinyt neuloakin.

Neulominen on kyllä ihan parasta mindfulnesia. Toimii vähän niin kuin mullan kaivaminen, ihanaa omaa aikaa. Saa olla vähän niin kuin kuplassa.

Viime kesänä innostuin islantilaisneuleista. Tein pari ja nyt Viking Alpakasta tuollaisen "semi" islantilaisen. Harmaata päävärinä ja kuviossa mustaa, valkoista ja pinkkiä. Tuo pinkki on kyllä Suri Alpakkaa, mitä jäi yli yhdestä aiemmin tehdystä neuletakista. Ohje on kahdesta eri neuleesta Islantilaisia neuleita kirjasta.

Alaosa ja hihat ovat Dalur - Laakso ja yläosan kuvio Riddari - Ritari. No ihan ei ehkä mennyt putkeen tämän kanssa, mutta kovassa käytössä kuitenkin on.




 
 
Uusi neule kevääksi on puikoilla. Se on Sorbet Gardigan ohje by Mille Fryd. Hivenen haastavaa neuloa ohutta kun on koko talven tehnyt paksuilla puikoilla. Toivon kuitenkin saavani tämän jossain vaiheessa valmiiksi. Olisi kiva kevät-kesäneuletakki.
 
Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus vielä laittaa vähän siemeniä multaan ja vaihtaa jäljelle jääneisiin huonekasveihin multia. Niin, jäljellä oleviin... Tämä talvi ei ole ollut kovin suosiollinen mun huonekasveille. No olen yrittänyt ja onnistunutkin jollain tavalla, olla ottamatta kovin raskaasti näitä kasvimenetyksiä. Uuden pelargonia pistokkaat houkuttelisivat myöskin...
 
 
Kivaa lauantaita kaikille<3