Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. tammikuuta 2021

Neulominen - mielenrauhaa - kirja arvonta

 Korona aikana moni on innostunut neulomaan. Ihanaa, neulominen on mitä parasta stressinpoistoa. Toki on muitakin hyviä tapoja kuten ulkoilu. Itse olen tykännyt aina neuloa. Neulon kaikenlaista, miltä kulloinkin tuntuu. 

Ennen olin melko nipo neuloja. Tällä tarkoitan sitä, että yksi työ kerrallaan. Tuo voi olla jäänne ala-asteen traumaattisilta kässätunneilta. Onneksi yläasteella oli ihana kässäope, joka oli innostava ja rento.  Nykyään olen onneksi päässyt tästä nipoudesta eroon. Se nimittäin stressaa ja silloin neulomisen rentouttava vaikutus vähenee.  Pienet virheetkään eivät enää niin häiritse. Nyt kesken saattaa olla useampi työ ja teen niitä senhetkisen olotilan mukaan. Väliin saatan välipalaksi neuloa nopean pipon, sukat tai lapaset. Tähän ihan vaan, että kaikki sukat eivät ole ihan välipala sukkia. 

Taannoin ennen joulua ajattelin tehdä ystävälle pitkät sukat hänelle sopivalla kukkateemalla. Puuh mikä homma! Jokainen puikko oli erilainen, eikä kuvio toistunut samanlaisena missään kohdassa. No valmista tuli ja ystävä saa pitää varpaat lämpimänä. Niidenkin valmistumisessa edesauttoi se, että tein samaan aikaan muita neuleita, jotka olivat paljon "helpompia". 

Neulomisen lisäksi tykkään kovasti kukista ja puutarhahommista. Monesti käyn Lahdessa Vaparilla Florenciastoressa hakemassa kukkia tai jotain ihan speciaalia kirjaa tms. lahjaa. Siellä nimittäin on todella ihana valikoima vähän erilaisempia kynttilöitä, tuoksuja, kirjoja, palapeleje yms. herkkua. Kannattaa siis poiketa!

Korona aika on tehnyt monen kivijalkamyymälän arjesta haastavaa, kun ihmiset eivät uskalla liikkua ihmistenilmoilla. Mutta kun nämä myymälät ovat pieniä ja asiakkaita on kerralla ehkä vain yksi tai kaksi niin itse ainakin koen asioimisen todella turvalliseksi. Toivottavasti moni muukin suosii pienyrittäjiä!




Viime vuonna Marraskuussa ilmestyi Leeni Hoimelan Urban Knit Moderni Neulekirja. Kirjan on kustantanut Cozy Publishing. Tätä kirjaa on myynnissä mm. Florenciastoressa  ja sainkin sieltä arvottavaksi yhden kappalleen ihanuutta. 

Kirjan mallit ovat yksinkertaisia ja ohjeet selkeitä, sieltä löytyy niin nopeasti tehtäviä pipoja ja lapasia kuin sitten myös purseroita ja huivejakin. 

Osallistua voit kommentoimalla, mitä neulot juuri nyt tai olet suunnitellut neulovasi tai haluaisit neuloa.

Tervetuloa myös instassa seuraamaan tilejä @florenciastorelahti, @leenihoi, @katinkanssa

Osallistumisaikaa on Helmikuun 13. asti. Yritän sitten heti laskiaisen ja Ystävän päivän  kunniaksi Sunnuntaina arpoa voittajan. Voin postittaa kirjan Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. 











Onnea kaikille ja mukavaa viikonloppua! Ulkoillaan ja syödään jo laskiaspullia eikö vaan <3


lauantai 2. maaliskuuta 2019

Lauantai ajatuksia

Olen ollut tällä viikolla osoittain lomalla. Kyllä on ollut kivaa! Meidän lomasuunnitelmat heitti kuperkeikkaa, joten ollaan oltu tässä koti huudeilla. Ei kyllä sinänsä haittaa kun ollaan käyty kiipeilemässä ja uimassa. Ja oon ehtinyt neuloakin.

Neulominen on kyllä ihan parasta mindfulnesia. Toimii vähän niin kuin mullan kaivaminen, ihanaa omaa aikaa. Saa olla vähän niin kuin kuplassa.

Viime kesänä innostuin islantilaisneuleista. Tein pari ja nyt Viking Alpakasta tuollaisen "semi" islantilaisen. Harmaata päävärinä ja kuviossa mustaa, valkoista ja pinkkiä. Tuo pinkki on kyllä Suri Alpakkaa, mitä jäi yli yhdestä aiemmin tehdystä neuletakista. Ohje on kahdesta eri neuleesta Islantilaisia neuleita kirjasta.

Alaosa ja hihat ovat Dalur - Laakso ja yläosan kuvio Riddari - Ritari. No ihan ei ehkä mennyt putkeen tämän kanssa, mutta kovassa käytössä kuitenkin on.




 
 
Uusi neule kevääksi on puikoilla. Se on Sorbet Gardigan ohje by Mille Fryd. Hivenen haastavaa neuloa ohutta kun on koko talven tehnyt paksuilla puikoilla. Toivon kuitenkin saavani tämän jossain vaiheessa valmiiksi. Olisi kiva kevät-kesäneuletakki.
 
Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus vielä laittaa vähän siemeniä multaan ja vaihtaa jäljelle jääneisiin huonekasveihin multia. Niin, jäljellä oleviin... Tämä talvi ei ole ollut kovin suosiollinen mun huonekasveille. No olen yrittänyt ja onnistunutkin jollain tavalla, olla ottamatta kovin raskaasti näitä kasvimenetyksiä. Uuden pelargonia pistokkaat houkuttelisivat myöskin...
 
 
Kivaa lauantaita kaikille<3


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Melko kylmää - mutta kaunista

Oudot on säät! Ensin on vihreää ja lämmintä ihan vuoden vaihteeseen asti ja sitten pamahtaa kylmyys ja lumi. No tässähän on varmaan kyse ihan siitä, että tulee keskiarvona ihan normi sää koko vuodelle:)

Täällä on neulottu ja aloitettu Hot jooga. Molemmat ihania juttuja. Vain työssä käynti ja poikien treenit haittaavat olennaisesti omaa harrastustoimintaa. No ehkä myös ruuanlaitto, mikä kyllä sinänsä on ihan jees ja siivoominen mikä ei oo niin jees...

Sonja ei juurikaan nauti ulkoilusta. Ei vaikka aurinko paistaa ja on kaunista. Miellään vaan painautuu sohvalle ja sielläkin vielä hakeutuu villaviltin päälle.

Teon alla on Sonjalle palmikkovillapaita. Ohjeena Dropsin The Lookout. Tällä hetkellä Sonjalla on vaaleanpunainen siskon Amerikasta lähettämä tikkitakki, eli ei onneksi ihan jäädy. Tossutkin olisivat hyvät, mutta eihän niitä voi käyttää:)) Ei ymmärrä koira omaa parastaan!



Toivon saavani villiksen valmiiksi näille pakkasille, onhan tuo onneksi aika nopsa tehdä. Kaikkea muutakin on teon alla ja kesken:)) Kuvatkin on otettu puhelimella, kamera on niin naftaliinissa...

Pitäkää itsenne lämpiminä<3

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Puikoilla - Kerällä - Sunnuntaina

Syksy on nyt toden teolla tullut meidän nurkillekin. Puista tippuu lehdet ja välillä sataa ja tulee, toisinaan, kuten tänään, aurinko paistaa ja on ihana ulkoilusää. Oli sää mikä hyvänsä niin nyt mulla on lenkkiseuraa! Meillä on KOIRA. Oon ollut siitä niin innoissani. Jos joku on käynyt tuolla instakuvien puolella niin siellä on tän kesän kuulumisia päivitetty huomattavasti ahkerammin kuin tässä blogissa.

Sonja tuli meille heinäkuussa. Havannalainen 4-vuotias tyttö, josta ei lähde karvaa! Vaikka en mikään siivousintoilija olekaan, niin arvostan sitä piirrettä huimasti;) Sonja on kotiutunut tosi hyvin ja on mitä hauskinta seuraa:))

Nyt taas on päästy myös kutomisen vauhtiin, tai no mulla on tuossa muutama työ kesken, mutta tänään aloitin tekemään Kerällä kirjasta vierastossuja. Mulla on Pirtin Kehräämön karstattua lankaa, ja oon miettinyt mitähän siitä tekisi. Sukkalangaksihan se on tarkoitettu, mutta on vähän liian paksua meidän kenkiin. Tai ehkä miehen kalasaappaisiin ois hyvä. No ratkaisu löytyi siis noista Jonna Hietalan vierastossuista. Tein muuten ihan ohjeen mukaan, mutta aloitin kavennukset kun olin päässyt pikkuvarpaan päähän. Eli vaikka käytin eri lankaa ja numeron 4 puikkoja niin ohje toimi loistavasti! Ja ihan oikeesti ne saa valmiiksi päivässä.

 
 
 
 
 
 


Nyt mä meen tekemään vielä toisenkin jalan tossun valmiiksi ja hörpin samalla lakritsiteetä, johon oon syvästi jäänyt koukkuun.

Kivaa sunnuntaita kaikille<3