K(i)erroksia

Kaksi päivää sitten tunsin ensi kertaa tämän kevään lämmön, kun kosketin peltistä postilaatikkoamme kämmenselällä. Tuli kesäinen olo. Kävelin tuossa jäällä. Mies oli pilkillä sen aikaa. Pilkkiminen ei ole minua koskaan kiehtonut. Aurinkoihottuman pelossa olin suojautunut pankkirosvoa muistuttavaksi. Oli tyyntä, vihdoin yksi päivä.

Moottoritieltä kuului jatkuva liikenteen melu. Suuntasin niemen nokkaa kohti, peräti sen taakse kuullakseni kunnolla jään ääntelyn. Jääkentän kutsun vai vaikerruksen? Raikasta ilmaa etsin.

Siellä täällä kelkkojen ja latujen ja jalanjälkien korkeammalle nousseiden alueiden välissä jään pinta on luistelijan unelma. Tai potkukelkkailijan. Sauvoista oli tukea huonosta tukirangasta kärsivälle. En tosin ollut varautunut railoihin. Jouduin punnertamaan välillä luvattomista kohdin vieraille tonteille. Selitys valmiina, tietenkin.

Tolppasaaresta löytyi ehjiä kaisloja. Rannan kaislat olivat murtuneet jään liikkeistä. Juuri muita ei tällä kohtaa enää liikkunut jäällä. Pidin itseäni oikeastaan rohkelikkona.

Tänään oli se auringonpimennys. Minulla kävi sikäli huono tuuri, että istuin TK:n odotusaulassa ja kuuntelin sen radiosta. Säästyivätpä kevätkirkkauden kipeyttänyt silmäni. Olimme toki aamulla suunnitelleet vipstaakia, millä seurata ja ehkä myös kuvata sitä. Lääkärin päivystysaikaa ei voi valita.

Kumppani sai kuvatuksi neulanreiästä heijastuksena jonkinlaisen otoksen.  Tämä päivä palautti  mieleeni edellisen vastaavan ilmiön. Vanhempani olivat käymässä meillä. Se oli se kesä, joka käänsi kertaheitolla tavallisen entisen elämäni päälaelleen. Luulin menehtyväni muutamassa kuukaudessa. Uskomatonta, että olen vielä täällä.

Edit 21.3.

Joku lukija on saattanut havaita, tämä postaus oli vasta luonnos. Se on niin tätä, siis nämä hipaisunäytöt. Ja kun minulla ei ole niitä sormenjälkiäkään. 

Nextlevelille vaikka twaarnoilla

Asioin eilen aamupäivällä keskustassa. Kovin oli hiljaista ja parkkipaikka löytyi vaikeuksitta. Mihin aikaan keskusta oikein herää?  Ehdin kiertää Kauppahallin pullaputiikit ja kahvilat ennen sovittua tapaamista. Oli tarkoitus ostaa jotakin vastaleivottua hyvää. Oma jauhopeukaloni alkaa selvästi ruostua käytön puutteessa.

Löysin karpalorahkahyydykekakun. Olin jo ostamaisillani sen, vaikka se oli liian iso neljälle hengelle. Onneksi tulin kysyneeksi, voisiko ylimääräisen kakun pakastaa. Siinä sitten paljastuikin, että koko ihanuus olikin jo kerran pakastettu.  Kannattaa siis kysyä.

Vaihdoin puotia ja sain tuoreet tuotteet. Veljmiehen kulmaus on edelleen työn alla. Viime päivien isohko paikallinen uutinen onkin ollut kyseisen patsaan "tuhoaminen". Päivälehden kuvat ruostuneista muttereista jalossa metallissa vilistivät ajatuksissani kävellessäni torin laitaa. Vastuuhenkilöitä ei tahdo löytyä mihinkään mokaan, mutta kiitokset otetaan aina ilolla ja näyttävästi vastaan. Sellaisia me ihmiset olemme.

Vilkaisin Anttilan edessä olevaa mainospylvään mainosta. Siinä oli mainos, jossa luki jotakin astumisesta nextlevelille (oikeinkirjoituksesta en mene takuuseen, koska vain vilkaisin, enkä hoksannut ottaa kuvaa muistin tueksi ). On tässä pitänyt siirtyä askel johonkin suuntaan, koska Windows XP:n päivitystuen lopettamisesta niin kovasti peloteltiin uutisissa. Näppäilen kokeeksi tätä postausta iPadilla. Tämä laite ei ole ollenkaan sopiva kirjoittamiseen minun mielestäni.

Älypuhelimeni kanssa olen myös vielä ihan pihalla. Olisi ehkä kannattanut pitäytyä mummomalleissa. Kielikorvaani ja -silmääni pakottavat sekä nämä nextlevelit että twaarnat ja muut vastaavat. Twaarna-sanan opin eilen. 

Kevät etenee käsijarru päällä. Tutut purot eivät vieläkään solise, vaan sen minkä päivä hiukan sulattaa, yöpakkanen taas jäädyttää. Harakat hakevat pesäpaikkoja, yhden ainoan leskenlehden olen toistaiseksi nähnyt. Rannoilla jää paukkaa, kumisee ja soi. Talvivaatteiden käyttöaika jatkuu edelleen. Nuo kylmät tuulet!

PS. Myös kuvien liittäminen on vielä ongelma. Ja kirjoitusvirheiden korjaaminen. Kyllä kyllä olen ottanut muutamia kuviakin, mutta en saa tähän liitetyksi kuin yhden vanhan. Jos senkään.

Luvassa lunta

Tammikuu meni äkkiä. Helmikuun alussa on yleensä jo korkeat hanget ja nietokset. Toistaiseksi meillä on ollut vain kuuraiset puut ja ne paukkuvat pakkaset. Mutta nyt heti aamusta alkoi sataa lunta. Vihdoinkin. Aurauskalusto kävi tammikuussa toki pari kertaa kolaamassa pois parin sentin pumpulilumikerroksen, mikä tuntui kyllä melko turhalta työltä.

Sateisen syksyn vuoksi purot syöttävät edelleen vettä ojiin. Onneksi vaarallisia polanteita on jo murskattu kävelytieltä. Lumi kuuluu suomalaiseen talveen. Sen puute on jo aiheuttanut vahinkoa marjanviljelijöille. Ellei lunta saada sateena, sitä tehdään koneella. Lähimmät nietokset löytyvät Puijon montusta. Parkkipaikka on suljettu, koska siellä on jatkuvasti kaksi lumitykkiä käynnissä. Olen poikennut kolme kertaa tarkistamassa. Jonnekin sitä sitten siirretään, koska korkeat kasat olivat jo vajenneet. Lähirinteen puustokin saa osansa tekolumesta.

Aurinko yritti tällä viikolla jo herätellä kevättä. Luulin muuten osaavani helmikuun alun nimipäivät ulkomuistista. Riitta, Aamu, Valo. Tarkistin seinäkalenterista. Huomenna viettävät nimipäiväänsä myös Jemina ja Lumi, Aamun lisäksi. Jatkuva muutos tai hienommin sanottuna trendit näkyvät nimistössäkin. Viiden vuoden välein nimipäiväkalenteri tarkistetaan (Yliopiston almanakkatoimisto)  tiettyjen kriteerien mukaan. Seuraavan kerran uusia nimiä otetaan kalenteriin vuoden 2015 alusta.

Riitasta tulee mieleen muutama entinen kollega ja yksi lukioaikainen luokkakaveri, Jeminasta yksi koira. Lumi-, Aamu- ja Valo-nimisiä henkilöitä ei tule mieleen yhtäkään. Onnea kaikille Riitoille tänään!

Kesän jatkoaikaa

Vielä(kin) on kesää jäljellä, jos tarkkailee puita, pensaita ja pientareita, kukkapenkeistä puhumattakaan. Viime viikolla satoi vain yhtenä yönä. Silloin vettä tuli kyllä reippaasti, heräsin saderyöppyjen rummutukseen. Vielä eilen kävelyllä suuri osa vastaantulijoista tai minut ohittaneista oli pukeutunut kesävaatteisiin, monet enimmäkseen mustiin urheiluasuihin. Eikä siinä mitään kunhan liikkuminen ei jää tekstiiliurheiluksi. Tänään kävi itselleni sillä tavalla, että omat urheilutekstiilini unohtuivat kylpylän suihkuhuoneen lokerikkoon. Hyvä muistutus näin Muistiviikon kampanjan Välitä muista alkajaisiksi.

Pyöräilijät, rullaluistelijat ja potkulautailijat näyttävät löytäneen uuden hyvän treenitien silloilla. Meitä apostolinkyydillä kulkevia näin eilen itseni lisäksi vain neljä. Siihen on laskettu mukaan yksi kalojen narraaja. Polkupyöräilijöitä näkyi kahta sorttia, hitaammin ajavat silmäilivät maisemia. Olivat ilmeisesti mökkiläisiä matkalla täydentämään ruokavarastojaan. Useimmat kyllä kiisivät kuin viimeistä päivää hienoissa varusteissaan.

Syksyn koputellessa ovella koko viime viikko on ollut hyvää aikaa puuhata ihan vain pihalla. Siirrellä pitkän kuuman kesän runsastuttamia tai ränsistyttämiä kasveja paikasta toiseen. Vuorenkilvistä osa pääsi takapihalle, jossa niitä ennen remonttia oli ollutkin. Tosin uuteen paikkaan. Ystävien pihalta on saatu uusia perennoja molemmille pihoille. Osa vielä kukkivina. Halla ei ole tässä kohtaa vielä käynyt. Sumuisia aamujakin on ollut vain kaksi. Viherkasvit ovat edelleen parvekkeella. Ahkeraliisat ja orvokit ja marketat ovat edelleen täydessä kukassa. Tulilatvakin on innostunut kukkimaan. Pyytää kai jo päästä sisälle.

Polkuja ja pihoja toki värittävät  jo ensimmäiset puista pudonneet lehdet, mutta kaukaa katsoen Puijon rinne on vielä aika vihreä, tulleeko kunnon räiskyvää ruskaa lainkaan. Pientareilla sen sijaan kukkivat niin apilat ja sauniot kuin lupiinit jo toista kierrosta..

Vaikka unohdinkin uimapukuni väärään paikkaan, jotakin vielä muistan. Muistan kirjoittaneeni inkeriläisistä tänne blogiin  postauksen yli 20 vuoden takaisista asioista. Mitä heille nyt kuuluu? 

Ylen Areenassa on katsottavissa vielä 26 päivän ajan mielenkiintoinen Ulkolinjan dokumentti Jää hyvästi, Inkerinmaa.  Koska Areenan ohjelmaa ei voi katsoa muualla kuin Suomessa, samoja asioita voi lukea Inkerin kulttuuriseuran sivustolta. Esim. puheenjohtaja Helena Miettisen kolumnin: Etninen siivous. Sitäkö se olikin?

Väl(i)ttämisestä vähäsen

Kaupungin keskustan kadut ovat muuttuneet kaksisuuntaisiksi. Näin lumettomana aikana se vielä menettelee, kun seuraa tarkkana liikennemerkkejä ja vastamaalattuja valkoisia viivoja. Risteysten jälkeen joutuu tekemään kummallisia kiepautuksia antaessaan tilaa vastaantulevien ajoneuvojen kääntymiskaistalle. Muuttuneiden liikennejärjestelyjen takia joudun aina suunnittelemaan reitit etukäteen. Ei voi ajaa vanhasta muistista.

Jokin aika sitten ajoin yhtä pääväylää kohti toria. Omaa kaistaani. Kuului kummallisen voimakas kopsaus ja, kappas vain, auton oikeanpuoleinen peili oli säpäleinä. Merkillistä miten sitä heti ensimmäiseksi syyllistää itsensä, vaikka vahingon aiheuttaja oli liikennevirtaa seuraamaton kuorma-auton kuljettaja, joka avasi autonsa oven väärällä hetkellä.

Asia on hoidettu, mutta takaraivooni jäi pieni pelko. On siis oltava entistä enemmän varuillaan, vaikka stressin välttämiseksi juuri mistään ei pitäisi välittää eli piitata. Siis väärällä tavalla. Kaikkea sattuu. Ensiksi tuli ajatus alkaa välttää kaupungilla ajamista. Selkä ei kuitenkaan tykkää muka liian kauan kestävistä bussimatkoista. Omassa menopelissä saa itsensä turvavyöllä sidotuksi tukevasti penkkiin. Sitä paitsi keskittyminen ajamiseen vaatii aivot töihin siinä määrin, että kipukin jää taustalle.

Joka kerta on lähdettävä ajoissa liikkeelle. Parkkipaikan löytäminen ei ole helppoa. Semminkin kun en osaa ns. peruuttaa taskuun. En luota peileihin eikä pääni käänny tarpeeksi. Se merkitsee sitä, että usein saan jättää auton jonnekin sivummalle ja  kävellä löntystellä sovittuihin tapaamisiin, pakollisiin ja sellaisiin, joita olen järjestänyt itselleni, etten vallan mökkihöperöityisi. Se on hyötyliikuntaa eikä haittaa minua lainkaan. Toriostoksillekin saa myyjistä kantajan, jos tarvitsee.

Kuvissa on kaupunkimme uutta, mutta edelleen niin keskeneräistä keskustaa. Satama on sentään valmis ja kaunis. Sieltä on alin usva-aamun l. torstainen kuva.

Seuraa

Jos ei muut, niin ainakin Google. Se jaksoi muistuttaa pitkään, että Reader lopetetaan. Ja lakkasihan se toimimasta ehkä kolmas päivä, vaikka heinäkuun ensimmäisestä puhui koko ajan. Kehotti tallentamaan tiedot. Me siis seurustelemme melkein päivittäin. Olen kyllä vaihtanut hakukoneen usein toiseksi, koska Google syöttää koko ajan samoja vanhoja hakujani. On siis lukevinaan ajatukseni. iGoogle on myös katoamassa. Tottumus on toinen luonto. iGoogle on ollut etusivuni vuosia.

On Bloglovinia, Old Readeriä, Feedlyä ja vaikka mitä. Itse asiassa esim. Firefoxin live-kirjanmerkkipalkin osoitteet riittävät, mutta kyllä minä Readeriä jäin kaipaamaan. Tai seuraamieni blogien tähtipostauksia. Jostakin syystä ei tee mieli jaella sähköpostiosoitettaan sinne tänne. Ja onhan tässä Bloggerissa oma lukuluettelo.. Readerin syötteet sai sinne siirretyksi yhdellä klikkauksella. Joten tallessa olette, kaikki vanhat ja nuoret, siis vanhat ja uudemmat blogiystävät.

Aiemmin harmittelin G+:n pakkokytköstä Picasaan. Vaikka löysinkin uuden kuvapeiton alta vanhemman version näköisen Picasan, olen  kyllästynyt siihen. Miksikö? Neljä vuotta olen käynyt silloin tällöin kuvaamassa uusien Kallansiltojen syntyä ja samalla vanhan maiseman katoamista. Eilen latasin muutaman uuden kuvan sinne. Olin ollut olevinani nokkela ja kääntänyt kuvat (yli 400) järjestykseen: uusimmat ensin. Arvaatte ehkä, mitä tapahtui uusimmille kuville? Ne latautuivat sinne viimeisiksi. Piti mennä taas siirtelemään kuvia paikasta toiseen. Minun arkijärjelläni kuvien olisi pitänyt latautua alkuun.

Tavallaan tässä minua tuli vastaan ns. kipukynnys tässä asiassa. Olkoonkin, että tietyö on luvattu valmiiksi vasta ensi vuoden puolella, päätin lopettaa kuvaamisen tähän. Käänsin kuvat takaisin kronologiseen järjestykseen. Tuolta sivupalkista tämä projektini (Mikä on projekti?) (Wikipedia) löytyy. Koska hankkeeni ei ole saanut eikä hakenutkaan  EU:lta rahoitusta eikä muutakaan tukea, keskeneräisyys ja loppuraportin vaatimattomuus ei varmaankaan haittaa.

Helteinen kesä on tuonut tänne myös railakkaita ukkossadekuuroja. Tämän postauksen kuvat kertovat niistä tai pikemminkin niiden jäljistä lähiympäristössä. Luonto kiittää. Marjat kasvavat kokoa ja kypsyvät. Rentunruusu, mesiangervo, pietaryrtti ja jopa jättipalsami kukkivat. Kanervan kukkanuput ovat avautumaisillaan. Jos on kesä ollut koko ajan etuajassa, niin näyttävät olevan syyskesän kukatkin. 

____

Edit. 10.7. 

Mainostin tuolla ylhäällä Bloggerin lukuluetteloa, jonne siis siirsin kaiken Readerin sisällön. Nyt sieltä ovat kadonneet kaikki entisetkin, ja siis tietenkin ne uudet, seuraamani syötteet.

Olen entistä enemmän pihalla.

Linjauksia ja kysymyksiä

Näyttää siltä, että helteellä ja sateella ihmiset kuluttavat aikaansa täällä verkossa tavallista enemmän. Nuo laskurithan sen kertovat, koska osumia tulee tavallista enemmän. Ja Kuukkeli indeksoi minkä kerkeää.

Bloggaaminen ja varsinkin tuon sivupalkissa näkyvän valokuvaprojektini hallitseminen tuntuu karkaavan käsistäni. Minun olisi alusta alkaen pitänyt ymmärtää, että näissä ilmaispalveluissa ei mikään ole pysyvää. Google näkyy päättävän puolestani, mitkä kuvat ovat esim. kohokohtia (sic). Voihan se olla niinkin, että niitä kuvia on katsottu eniten, mutta minä poloinen en osaa itse hakea tuota tietoa. Että sen sortin webmaster täällä kirjoittaa. Osasin kuitenkin eilen illalla pitkän pähkäilyn päätteeksi kiepsauttaa uusimmat kuvat ensimmäisiksi. Sentään sen verran.

Jotenkin tuntuu, että netissä on menossa kilpailu kuvista. Sekä Googlen että Flickrin kuvasivut näyttävät samanlaisilta, ja tilaa tuntuu riittävän ja kuvien laadunkin luvataan paranevan. Ennen pystyin Picasan kautta seuraamaan tiettyjen henkilöiden kuvia. Nyt en enää löydä tätäkään mahdollisuutta. Pitäisikö ladata jokin Picasan vanhempi versio?

Laitan tähän myös muutaman roskapostina saamani "linjauksen" blogistani. Näitä on tullut roskapostisuodattimen läpi suoraan yhteen tiettyyn postaukseen. Toisen samalla tavalla pommitetun postauksen kohdalla suodatin on toiminut. Ne siis kumuloituvat tiettyihin postauksiin. Jäänpä miettimään, vaihdanko blogialustaa, lopetanko Google Plus-tilin (Häviävätkö blogin kuvat samalla sen siliän tien? Onko kenelläkään kokemuksia? ) vai jaksanko olla välittämättä. Neuvoja?

Incredible points. Sound arguments. Keep up the amazing effort.

I'm not sure exactly why but this blog is loading incredibly slow for me. Is anyone else having this issue or is it a problem on my end? I'll check back later and see if the problem still exists.

My prοgrammеr is trying to conνincе me to move to nеt from РHР. I have always disliked the idea becаuse of the exρenѕеs. Вut he's trying none the less. I've beеn using Mοvаble-type on a number of wеbѕitеѕ fοr аbout а year and аm nervous аbout swіtсhing to another platform. I haѵe heаrd fantastic things аbout blogengine net. Iѕ theге a way I сan іmport all my wordрress posts into it? Αny kind of help would bе rеally aрρrecіated!

Hі it's me, I am also visiting this website regularly, this site is genuinely fastidious and the visitors are in fact sharing good thoughts.

Hey There. I found your blog using msn. This is a very well written article. I will be sure to bookmark it and come back to read more of your useful information.

Thanks for the post. I'll certainly come back.

Monin konstein meitä houkutellaan klikkailemaan, kysymyksin, kehuin mm. Kuva on myös yhden sortin linjaus. Parhaillaan purkutyön alla oleva lähikoulu. Tuo pysähtynyt, mutta vielä seinällä oleva kello on kuin minä. Vielä siinä sinnittelee...

Helteet ovat vaihtuneet tavanomaiseen suomalaiseen kesäsäähän. Vuoroin sataa, vuoroin paistaa. Viileästä tuulisesta säästä on se etu, ettei ole niin paljon hyttysiä. Täällä on satanut hyvin vähän, joten luvattu sade ei haittaa lainkaan.
____

Edit seuraavana aamuna klo 7.30

"Palaa Picasa-albumeihin klikkaamalla tätä." -ilmoituksen mukaan toimien pääsin vanhaan kuvanäkymään, josta löytyivät myös kuvatekstit.  Tallessa olivat. Olkoon vielä ainakin jonkin aikaa.

Tutustuin julkiseen hammashoitoon

Viime heinäkuussa omat hammaslääkärini olivat lomalla ja olisin tarvinnut hoitoa. Jouduin menemään vieraisiin. Se maksoi mielestäni liikaa ja päätin siltä istumalta kokeilla, joko eläkeläisenä pääsisin julkisen hammashoidon  puolen vuoden jonoon.

Ensimmäinen kutsu tuli kirjeitse suuhygienistille, joka täytti tietokoneelle perustietoni, jotka olisivat olleet valmiina terveyskeskuksen puolella. Hän tutki kalliiksi käyneen hammaskalustoni, otti jostakin syystä kaksi röntgenkuvaa, varasi ajan hammaslääkärille ja uuden ajan suuhygienistille tarvittavaa hoitoa varten.

Hammaslääkäri tutki hampaistoni ja totesi, että ei siinä ole mitään hoidettavaa. Paitsi em. puhdistaminen. Tulosyyksi olin ilmoittanut purentaongelmat. Hammaslääkärin silmissä purentani oli ihan hyvä. Purentakiskokin kuulemma istui napakasti. Uskalsin olla eri mieltä. Kysyinkin, miksi minä sitten yleensä olin siellä. Sain kuulla, että resurssipulan vuoksi he pystyvät tarjoamaan vain hammaskiven poiston kerran kahdessa vuodessa. Ja tietenkin välittömän hoidon johonkin akuuttiin hammasongelmaan. Purentani kanssa saisin mennä takaisin sinne mistä olin tullutkin.

Kolmas reissu oli sitten suuhygienistille. Hän oli erittäin taitava ja ystävällinen. Tiesin, että ultraäänipuhdistuskaan ei olisi kivuton. Ehkä hän sen vuoksi ehdotti, että ko. toimenpide tehtäisiin kahdella eri kerralla. Pyysin, että vihdoinkin tehtäisiin jotakin eikä aina vain siirrettäisi asioita tuonnemmaksi. No, tekihän se kipeää, mutta kestin sen kuin nainen vain voi. Ihan hiukkasen tekivät kipeää myös kaikki laskut, jotka tästä tutustumiskierroksesta lankesivat maksettaviksi. Yhteissumma oli melkein 80 euroa. En enää ihmettele, miten sinne on niin vaikea päästä. Liian paljon päällekkäistä työtä. Ja ajan tuhraantumista toimimattomiin ohjelmistoihin. 

Ennen kuin asettauduin piinapenkkiin, hoitohuoneen ovella käytiin seuraava lyhyt keskustelu:

"Anteeksi, pelittääkö sulla?"
" Ei pelitä."
" Ehkä se myöhemmin pöivällä taas pelittää."

Vanha väistyy

Päivittäiset kävelylenkit vaikeutuvat talven tullen. Liukkaus tuo omat ongelmansa, samoin tuulen hyytämä pakkanen. On ilmaantunut lisää haasteita. En tiennyt vielä tiistaina, että kävin viimeisen kerran vanhalla läppäsillalla. Satuin sinne samaan aikaan, kun toisaalla avattiin vastavalmistunut moottoritie myös etelän suuntaan. Samanaikaisesti kevyen liikenteen väylä siirtyi sillan Kelloselän puolelle.

Tietenkin minun piti seuraavana päivänä lähteä katsomaan, millainen väliaikainen siltaviritys sinne oli rakennettu. Sää ei ollut suotuisa. Koko viikon on pyryttänyt ja tuullut. Sisukkaasti kävelin ensimmäistä kertaa uutta väylää sillan korkeimmalle kohdalle asti. Lumessa oli koiran tassujen jälkiä, pari pyöräilijääkin oli liikkeellä. En ollut ainoa utelias. Ja onhan tuo väylä monelle myös jokapäiväinen työmatka.

Suosaaren kohdalla pysähdyin ja katselin nyt kaukaa niiden koivujen latvuksia ja tuulenpesiä, joiden luokse olin monesti kävellyt ja katsellut vastarantaa. Kuvannut vanhoja veneitä, kaisloja, perhosia ja sen haapanan. Sinne ei olisi enää asiaa apostolin kyydillä. Ne maisemakuvat muuttuivat yhdessä päivässä historiaksi.Uutta reittiä oli toki turvallisempi kulkea kaukana liikenteen melusta, mutta maisemat olivat vielä vieraat. Eikä yksikään puu suojannut viimalta.

Olin toki muutaman kerran ajatellut, että olisi mukava päästä katsomaan ja kuvaamaan työmaata toiselta puolen siltoja. Nyt se muuttuikin pakolliseksi. Kirkkaan kelta-oranssit kieltotaulut pysäyttävät. Niihin on laitettu kartat uudesta reitistä. Korkeimmalla kohdalla näkyi olevan levähdyspaikka. Se ei ollut vielä valmis.

Taidan olla katu-uskottava valokuvaaja. Palatessa oli vielä hämärämpää ja salama välähti viimeisen kuvan kohdalla. Olin jo astumaisillani kävelyputkeen, kun kuulin huudon työmaalta: "Hei, päästiinkö lehteen?"

PS. Toiselta puolen siltaa olevia kuvia pääsee katsomaan klikkaamalla sivupalkin linkkiä "Projekti"

Kesäbongauksia

Kuntopyörä on asetettu siten, että polkiessa voin katsella ulos ikkunasta. On se käpytikka edelleen hollilla, vaikka rastaat hätyyttelevät sitä. Oravakin on pari kertaa uskaltanut syöksyä katulyhtytolpalta toiselle. Aamuisin tai iltaisin. Päivällä on ollut niin kova meteli, että itsekin mielisin pihan kaivaustyön ääniä pakoon. Viimeistään illalla on sadekuuro huuhdellut työn jälkiä ja se sama(?) rastas käynyt sateen jälkeen kuivattelemassa itsensä tuossa kaapelin päällä. Ei käy aika pitkäksi.

Västäräkit käyvät kylpemässä naapuripihan vesialtaassa. Olisi meilläkin sadevettä pari sangollista pihassa. Niissä en ole kylpijöitä nähnyt. Ilmeisesti veden pitäisi olla virtaavaa, elävää. 

Yhtenä aamuna huomasin jäniksen istuvan etupihan kukkapenkin takana. Kuvasin sen ensin ikkunan läpi ja sitten hiivin ulos. Halusin tietenkin paremman kuvan. Hetken jänis luuli olevansa piilossa, vaikka korvat näkyivät pensaan takaa. Kohta se loikki aidan alitse naapurin puolelle.

Kun en näe kyllin kauaksi eikä minulla ole mitään objektiivejakaan, olen alkanut katsoa entistä lähemmäksi. Mitä matalammalle kyykistyn, sitä enemmän näkyy vilskettä. Samassa karhuputken kukinnossa saattaa olla kymmenenkin erilaista hyönteistä. Karhunputkia kuvatessa ei onneksi tarvitse kyykistyä.

Laituri on uudelleen osin veden alla. Vesi on pysynyt viileänä koko kesän. Hellekesinä piti käydä parikin kertaa päivässä vesikävelemässä. Muutaman kerran olen käynyt laiturilla tarkistamassa, ovatko sorsat ja uikut kokonaan hylänneet nämä rannat. Eivät sentään.

Vesiliikenne on ollut melko hiljaista tänä kesänä. Tukkilauttoja on kulkenut muutama ja pari kertaa jokin risteilyalus. Liikkuminen on sen verran vaivalloista, etten nykyisin edes yritä sännätä rantaa ottamaan niistä kuvia. Ehkä erikoisin kesäbongaus on ollut lähellä oleva vesiposti, johon oli ripustettu kaksi muovipussillista vessapaperirullia.   

Vaihdoimme mieheni kanssa istumapaikkoja keittiössä. Nyt se näyttää minusta keskeneräisenäkin  valmiilta. Istun nimittäin selin etuseinättömiin laatikoihin ja ovettomaan kaappiin. Konstit on monet sano...

Lämmintä kesää kaikille! On tätä jo ehditty odottaakin.

Suvi suloinen

Hetken jo luulin, ettei ketään lähipiiriin kuuluvaa juhlittaisi valmistumisen vuoksi tämän vuoden koulujen päätöspäivänä. Ei tarvinnut kuin eilen poiketa lähikaupassa, niin tapasin erään tutun kiireisen äidin, joka valmisteli kuopuksensa lakkiaisia. Ja sitten löytyi toinenkin. En vain ole ehtinyt lukea nimilistoja lehdistä.

Onnea näin tulppaanien kera jokaiselle koulutyönsä päättäneelle ja juhlamieltä huomenna, satoi tai paistoi. Kaikille isoille ja varsinkin pienille koululaisille. Olette juhlanne ja lomanne ansainneet, niin opettajat kuin oppilaat.

En muista enää, minä vuonna suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlissa kyseenalaistettiin. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Kaikilla maailman kielillä ja laululavoilla.


Jo joutui armas aika ja suvi suloinen on paljon enemmän kuin vain virsi. Se on käsite ainakin oman ikäluokkani kollektiivisessa muistissa siitä hetkestä, jolloin alkoi palavasti odotettu kesäloma. Toi se kesä tulleessaan sitten mitä tahansa.

Hätä keksii keinonsa. Täällä eräs koulu siirsi kevätkirkkonsa ulkotiloihin, pesäpallostadionille. Tilaisuus oli kaikille avoin. Näin jokainen sai laulaa sydämensä kyllyydestä kaunista virttä tai jäädä joukosta pois. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Sinne olisin halunnut mennä, jos se olisi ollut mahdollista.

Itselleni koulun kevätjuhlaa edelleen symboloi Tuuterin puku ja Kesäillan valssi erilaisina versioina unohtamatta Gaudeamus igiturta. Sitä paitsi kansallispuku vaikuttaa kutistuneen, vaikka en ole edes pessyt tai pesettänyt sitä.

Edit. 2.6.2012

Lisää suvivirsiasiaa täällä HS:n kolumnissa.

Edit 10.6.2012

Ja täällä kauempaa katsellen.

Samalla ilmoitan, että en ole poistanut lukijaraatia enkä muuttanut blogini osoitetta itse. Sama ilmiö näkyy monissa muissakin blogeissa. Jotakin merkillistä on menossa Bloggerin blogeissa. Minä en vain ymmärrä mitä. Onko tämä blogialusta muuttumassa maksulliseksi? Tuntuu vain ikävältä, että itse ei pääse vaihtamaan oman bloginsa asetuksia haluamikseen. Onko siis aika kiittää ja väistyä muualle? Ehdotuksia? Neuvoja?

Puhelin tietää

Mitä  voi päätellä siitä, että käyttämästäni läppäristä A- ja S-näppäimissä on melko syvät kuopat? E-näppäin on kulunut F:ksi. N, R ja K ovat myös erittäin kuluneet. Luultavasti asia kertoo jotakin tiettyjen kirjainten taajemmasta esiintyvyydestä kirjoituksissani. Tai siittä että en kirjoita kymmensormijärjestelmällä. Tai että kone on jo vanha. Tai että en istu ergonomiseti oikein.

Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä hehkuttavan somettuvan kansalaiskyhteiskunnan tunnetilat ja mielialat tullaan tulevaisuudessa ehkä päättelemään tällaisistakin vihjeistä. Tai tavasta, jolla hipaisunäyttöjä käsitellään. Itse kirjoitetut tilapäivitykset muuttuvat tarpeettomiksi. Miksi vaivautua, antaa tekniikan hoitaa.

"For example, it monitors certain inputs, such as the speed at which a user types, how often the "backspace" or "special symbol" buttons are pressed, and how much the device shakes. These measures let the phone postulate whether the user is happy, sad, surprised, fearful, angry, or disgusted, says Hosub Lee, a researcher with Samsung Electronics and the Samsung Advanced Institute of Technology's Intelligence Group, in South Korea. Lee led the work on the new system. He says that such inputs may seem to have little to do with emotions, but there are subtle correlations between these behaviors and one's mental state, which the software's machine-learning algorithms can detect with an accuracy of 67.5 percent."  (Lähde: technology review, published by MIT)

On toki turvallista tietää, että puhelimen avulla minut voidaan jäljittää, jos olen eksynyt. Jotenkin en silti pidä  ajatuksesta, että kantaisin mukanani jotakin piisirua (?),  joka piirtää kokoaikaista reittiä ja käyrää kulkemisistani, tekemisistäni, tunteistani ja mielialastani jonnekin kyberavaruuden tietokantoihin. Silti olen havainnut itsessäni jo pelon mahdollisesta nettimottiuhkasta.

Joko olen pudonnut kärryiltä? Ja haluaako yhteiskuntamme kaltaiseni ihmiset takaisin enää samoille rattaille lainkaan? Tällaisia asioita tuli mieleeni presidenttivaalikeskusteluja kuunnellessa, kun teeveeruudulla siirryttiin käden hipaisulla screenillä milloin facebookiin, milloin twitteriin. Ihanko totta sitä pitäisi joka paikassa olla yhtä aikaa?

Edit klo 17.30

Vaihdoin kielistudiokuvan toiseen, koska siihen liittyvä teksti oli kadonnut. Oikean käden alla on varmaan jokin mystinen näppäin, joka päättää puolestani ja sensuroi turhat jutut pois.  Rentouttavaa vaaliviikonloppua kaikille!

Sininen huivi (Souvarit)  ja sama alkukielellä Пoдари мне платок.

Kyllä minä niin

mieleni pahoitin ja ajattelin, että olisi pitänyt kääntyä takaisin siinä kohdassa missä ne kaksi isoa koiraa seisoivat ja odottivat, että minä väistäisin niitä tien toiseen reunaan. En minä siitä, että vanhempana jouduin väistämään, vaan siitä maisemasta. Ylempi kuva on vuoden takaa, jolloin kyllä jo tiesin odottaa hakkuuaukkoa. Vasemmalla oli vielä sentään puustoa jäljellä.

Puolen kilometrin päässä tästä kohdasta aukon (= tien) reunaan jätetyt maisemointipuut kaatuivat myrskytuulessa tielle. Eräs naishenkilö autoineen jäi puiden alle. Luulisi metsänhakkaajien jo tietävän, että yleensä aina käy näin. Linnunlaulupuutkin kaatua rojahtavat, kun kasvinkumppanit viedään viereltä.

Kyllä asuntoja toki tarvitaan ja rahan pitää koko ajan kiertää. Rakentaisivat nyt sitten kerralla kunnolla, ettei parin-, kolmenkymmenen vuoden päästä tarvitse purkaa. Olisi hyvä jos ns. pienet pintaremontit riittäisivät. Uusia materiaaleja kehitetään ja otetaan liian äkkiä käyttöön. Sitten todetaan, että sen ja sen ja ehkä kenties mahdollisesti senkin yhteisvaikutuksena on syntynyt myrkyllisiä yhdisteitä, jotka ovat terveydelle vaarallisia.

Siitä minä ja kyllä tuosta maisemastakin. Minä metsäläinen suomalainen.

Epämääräistä dynamiikkaa

SmartPost on siellä missä minäkin. En ole vielä perehtynyt NetPostiinkaan ja taas Itella tarjoaa uutta.

Voi, miten on ikävä vanhaa postia. Edes sitä yhtäkin asiamiespostia, jossa tuli asioiduksi monta kertaa. Eihän tuosta ole kauaakaan, kun tässäkin lähiössä toimi postikonttori, jossa oli töissä kolme virkailijaa. Nyt laitetaan robotit asialle ja aikoinaan jonottamiseen käytetty aika kuluu opiskelemalla sivutolkulla erinäisiä pakkaamis- ja muita ohjeita netistä, joka ei sekään aina toimi.

Hinnat vaikuttavat edullisilta, mutta minua mietityttää, mitähän S-kokoinen paketti sisältää, jos se painaa 25 kiloa. Sama maksimipaino on S-XL:ään. Onkohan siinä virhe? Eläviä eläimiä ei saa paketeissa lähettää lukuun ottamatta iilimatoja, silkkitoukkia ja mehiläisiä ja banaanikärpäsiä. Piraattituotteita ei myöskään saa lähettää. On siis oltava tarkkana vast´edes.

VR on myös siirtynyt dynaamiseen hinnoitteluun. Välillä matkustajat pääsevät  ihan ilmaiseksi, kun konduktöörejä ei ole tarpeeksi tai konnari sattuu olemaan hyvällä tuulella tai häntä itseään ei ole ehditty opettaa uusien laitteiden käyttämiseen. Tai sitten valitettavasti päinvastoin. Järkeäkin saisi käyttää. 

Seuraavaksi matkanjärjestäjät luopuvat listahinnoista. Dynamiikkaa sinnekin. Ei ole reilua, että viimetingan koneentäyttäjät pääsevät halvemmalla kuin ne, joilla on varaa niin paljon, että voivat ostaa normaalihintaisia matkoja. En pitäisi keinotteluna tänään vanhaksi muuttunutta systeemiä. On vain suuri joukko ihmisiä, jotka syystä tai toisesta voivat matkustaa vain kunnon antaessa myöten. Heille ne viimehetken paikat ovat olleet ainoa vaihtoehto.

Epämääräiset ja hallitsemattomilta vaikuttavat markkinavoimat alkavat ihan oikeasti pelottaa.

dynaaminen voimakas, muutoksiin valmis, eteenpäinpyrkivä; liikettä, muutosta sisältävä; dynamiikkaan kuuluva. Aikamme muotisanoja. Alkuperäinen merkitys viittaa voimaan (kreikan dynamis) mutta nykymerkitykset enemmänkin muuttuvuuteen tai siihen, että jotakin syntyy tilanteen mukaan. Usein staattisen vastakohtana.

dynamiikka mekaniikan osa, joka tutkii voimien vaikutusta; järjestelmässä vaikuttavien voimien kokonaisuus; (epämääräisessä kielenkäytössä:) kehitys, muutokset, muuttuvuus, voimat, (vuoro)vaikutukset

PS. Tämäkin vielä: Tietokoneelta myyjähenkilö katsoo, että tiettyä rakennustarviketta on kaupan varastossa, mutta kun menee sitten hakemaan sitä, ko. tavaraa ei löydykään. (se remontti)

Taidan jäädä dynaamiselle tauolle virtuaalimaailmasta.

Nattirlit

Koulussa tunneilla kirjoittelin vihkojen ja kirjojen marginaaleihin omaa nimeäni takaperin ja ylösalaisin. Harjoittelin sen niin hyvin, että osaan kirjoittaa tyttönimeni vieläkin sillä tavalla. Ei se mitenkään muuta tuntityöskentelyä haitannut, koska opettajat eivät sitä huomanneet. Ryhmät olivat isoja. Ainoa pieni ryhmä oli vapaaehtoinen kirjanpito.

Jäin oppikoulun neljännen luokan keväällä yksin paikkakunnalle. Silloin minulla oli pankkiin tietenkin ihan oikeaa asiaa. Tililtä nosto piti kuitata. Kirjoitin nimeni ylösalaisin. En sentään takaperin. Ymmärsin sen verran, ettei sitä hyväksyttäisi kuittaukseksi. Pankinjohtaja opetti meille sitä kirjanpitoa.  Hän vaikutti huvittuneelta, kun halusin näyttää taitoni.

Olen miettinyt kineettistä muistia paljon tällä viikolla. Oikeastaan siitä poisoppimista. Vessan varsinainen valokatkaisin ei remontin takia nyt toimi. Toisen karmin viereen on laitettu väliaikainen valaisin.  Toistaiseksi olen melkein joka kerta käyttänyt toimimatonta katkaisijaa ensiksi. Saa nähdä, montako viikkoa menee, että osaan heti hapuilla valokatkaisijaa uudesta paikasta.

Olen myös väännellyt tämän blogin ulkoasua siirtämällä sivut tuohon ylälaitaan. Selaa blogia uudella tavalla-sivu antaa lukijoille mahdollisuuden valita, millainen dynaaminen näkymä itse kutakin miellyttää. Sisätö ei  muutu miksikään, mutta blogin ulkoasu muuttuu lukijan valinnan mukaan. Linkkien takana on kolme eri versiota kahdeksasta mahdollisesta. Itse pidän tästä perinteisestä yksinkertaisesta mallista.

Valinnan vaikeus

Kaupungissa juhlittiin kolminkertaisesti. Jotenkin tuntui, että tämä ajallemme tyypillinen verkostoituminen menee joskus ehkä hiukan liian pitkälle ja aiheuttaa päällekkäisyyttä. Ihan hengästytti lukea, onneksi vasta torikäynnin jälkeen, koko tapahtumaohjelma. Olin kyllä radion kuuntelijana mukana jo eilen. Siksi kesälämpimänä elokuun aamuna kiinnosti lähteä katsomaan, vieläkö Mäntykankaan koulu jaksaa yön jälkeen juhlistaa 30-vuotista taivaltaan puistossa sähköisten pyörätuolien 30 tunnin viestimaratonilla. Kyllä vain. Itse puistoon tutustuminen jäikin maratonin seuraamisen jalkoihin. Onneksi sää suosi tätä tapahtumaa.

Seuraavaksi menimme torille. Oli melko aikaista ja autolle sai paikan helposti. Tori oli laajentunut kaupungintalon vierelle ja edustalle. Siinä oli parempi kävellä kuin nupukivitorin puolikkaalla. Tyttöjen talo on siis saatu jo Kuopioonkin. Sanasepot esittelivät harrastustaan, selkäyhdistys tarjosi jumppaohjeitaan. Monenlaisia tuohi-, puu-, huopa-, reilun kaupan- yms. tuotteita oli tarjolla. Eniten yleisöä veti sienineuvonta. Sen pöydän ääreen ei meikäläisellä ollut asiaa, mutta ei se haitannut, koska ei minusta ole metsään menijäksikään. Ihmettelin vain, että lampaankäävät olivat kalliimpia kuin kantarellit. Juuri eilen teimme niistä sieniperunasoselaatikkoa vanhan kouluaikaisen keittokirjani ohjeen mukaan.

Ruisleipää maistatettiin, olisi ruispuuroakin ollut tarjolla. 4 euroa! Oli mukavan nostalgista katsoa, miten ruistaikinanjuuri oli kuplinut puutiinussa ja vieressä eräs rouva pyöritti limppua nousemaan. Tuli siinä taas kerran esille leivän ja limpun ero. Idän ja lännen. Leivän hinta myös pohditutti. Tuntuu kohtuuttomalta, että leivän hinnasta kauppa ottaa yli 40 prosenttia.  Tuli mieleen mennävuotinen euroviisu: Työlki ellää mut kaupal rikastuu.

Kiersin torin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Otin kuviakin eri kulmilta pikapikaa, koska kapeilla katetuilla kaduilla ei mahtunut pysähtelemään. Hiukan tuntuivat kaduntapaiset kallistuvan kohti torimonttua.Viimeistään siinä vaiheessa mina alkoi huimata, kun menin kuvaamaan torin kaupungintalon parvekkeelta. Ovet olivat auki.

Sähäkän sinistä postia

Vanhoja valokuvia plaratessa osui silmiini sellainen kuva kodistamme, jossa ovessamme oli vielä postiluukku. Pääsihän siitä toki kylmänkohme talvella sisälle, mutta aamuisin hauska saada lehti siihen eteisen lattialle. Ei haitannut, vaikka postiluukkuluukku kolahti. Muu posti jaettiin normaalisti postilaatikoihin.

Sitten taloyhtiöön vaihdettiin postiluukuttomat ovet. Sanomalehteä varten piti rustata postilaatikko tai jokin korintapainen ovenpieleen. Aikansa lehti kannettiin sitten siihen. Tämä järjestely mahdollisti vielä viestinnän lehdenjakajan kanssa. Laatikkoon sai sujautetuksi esim. jonkun jouluyllätyksen.

Vieläkin lehden saa lisämaksusta ovelle asti. Muoviset avoimet postilaatikot alkavat olla historiaa. Nykyään näyttää olevan ajan hengen mukaista käyttää metallisia lukittuja postilaatikoita. Niiden kai pitäisi taajamissa ja lähiöissä olla mielellään useamman laatikon ryppäinä. Ne ovat todella lujatekoisia. Kerran rankkasateessa ahtaassa tilassa autoa kääntäessäni peruutin erääseen postilaatikkoon. Postilaatikko voitti. Asia on sovittu asianosaisten välillä ja auton lommo korjattu.

Joku aika sitten Itella lähetti postia joka kotiin. Siinä kerrottiin uudistuvasta postilaatikkokäytänteestä lähtevälle postille. Nyt helmikuun alusta vanhojen tuttujen postinkeltaisten laatikoiden viereen tulisi 311 uutta sinistä ykköspostilaatikkoa. Lähettäjä ohjeistettiin lajittelemaan postinsa oikeaan laatikkoon. Ykköspostit. Kakkospostit. Muuten ihan hyvä esite, mutta se kaikkein tärkein tieto siitä puuttui. Hinnat. Olisi ne ollut hyvä ilmoittaa, vaikka pysyvätkin ennallaan. Tiedotteen alareunassa oli tietenkin www-osoite, josta voi käydä hakemassa lisää tietoa tai sitten lähimmästä postista, joka nykyisin alkaa olla monella kovin kaukana.

"Uudistunut 2. luokan posti on aiempaa nopeampi, helpompi ja 1. luokan postia edullisempi vaihtoehto. Postimerkkien hinnat (2. lk 0,60 euroa ja 1. lk 0,75 euroa) pysyvät tässä muutoksessa ennallaan."

Täytyykin tänään kaupunkireissulla vilkaista, näkyykö luvattuja laatikoita jo jossakin. Yritin  nimittäin postin www-sivuilla katusoitteemme mukaan löytää lähimmän sinisen postilaatikon. Ei onnistunut sitä kautta.

Vad har jag gjort

Det gör ingenting om man inte kan renovera en blogg ellet en hemsida. Det finns så många viktigare saker i världen. Jag beslöt att resa bort. Det menar, att jag har kört bilen nästan två hundra kilometer. Utan navigator denna gången.

Vädret var konstigt. Det var molnigt (och ganska varmt) på morgonen, och man kan säga hela tiden i går med undantag av ett kort ögonblick nära Lappo. Men det blev kallare och fuktigare så småningom. Det kunde ses i alla mätinstrumenter. Och inte minst i den tjocka dimmen på rymliga åkrarna. Det vad så väldigt vackert. Jag tyckte att följa, hur alla hus och lador försvann i dimman.

Jag ville fotografera, men vi stannade inte, fastän jad trodde de skulle ha varit de perfekta väderförhållandena för halo-fenomen jag lyckades se och fotografera nästan precis som ett år sedan.

Lika lycliga var jag när jag såg tre orrar högt på toppen av en grann. Det lönade inte sig för oss att stanna mitt i den snövita ödemarken. Fåglarna tycker inte att bli fotograferade i alla fall. Tyvärr.

Det var ganska märkvärdigt för mig, att de inte fanns kajor i Laihela. Jag längtade efter dem. Jag hade läst och hört, att några fåglar, även i stora mängder, hade fallit ner döda  i Nord Amerika, och också i Sverige, senaste tiden. Jag hoppas, att ingenting sådant har hänt där. Fåglar måste ha flyttat någonstans. Emellertid, det var den första gången för mig att se Laihela utan svärmen av svarta kajor.
___

Edit. 25.1.
Jag lyckades  att byta foton. Nästan varje gång när jag närmar Österbotten, får jag en stark känsla att använda det andra inhemska. Hälsningar från Österbottniska kusten!