Siihen aikaan kun markka euroksi muuttui

Vuoden vaihtuessa katsotaan taakse päin ja jotkut saattavat ennustaa tulevaa. Jälkimmäinen on tietenkin vaikeampaa. Muisti kyllä huononee tätä menoa. Kaikki ns. triviaalitieto, joka ennen oli muistin varassa, löytyy verkosta. Vastaukset ao. kysymyksiinkin. Enää ei olekaan televisisossa Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa.

Radiossa kyselevät parhaillaan, muistaako kukaan kuinka kauan ns. jarrutuskeskustelu kesti eduskunnassa. En muista. Entä mitä muistoja tuo mieleen EU:niin liittyminen? Ei kovin tarkkoja, mutta euroon siirtyminen on jäänyt elävästi mieleen. Oli se kuuden kertotaulun sääntö. Pyöristäen.

Muistan miten pankista sai matkalle mukaansa valuutanvaihtotaulukot. Kun en ollut vielä ehtinyt sisäistää markkahintoja euroiksi ja siihen sotkettiin kolmas valuutta, peseta, niin aika vaikeaksi kävi hintavertailu. Ei ollut silloin vielä digikameraa enkä ollut kuullut blogi - sanaakaan. Internetin ajokortin olin kyllä ajanut, mutta ei siitä ollut apua. Lyijykynä ja paperia ja päässälaskua. Niitä tarvittiin. Kolmella valuutalla pelattiin.Kun maksoi yhdellä, saattoi saada vaihtorahana kahta muuta. Tänään on liettualaisten vuoro kerrata kertolaskua.

Toisaalta se olisi nykyisin helpompaa, kun on nämä älyttömän älykkäät kännykät, joita ei sitten kuitenkaan uskalla ulkomailla tyhmempi ihminen käyttää valtaisten tiedonsiirtolaskujen pelossa. Viime reissulla kävin etukäteen henkilökohtaisesti DNA:n toimipisteessä kysymässä ohjeet. Lopputulema oli se, että perillä vasta toisena tai kolmantena päivänä huomasin, että puhelimella ei voinut edes soittaa. Onneksi en ollut yksin matkalla. Tuli tenkkapoo. Sitten keksin että onhan minulla toinen älylaite mukana ja siellä se feisbuukki. Sen kautta sain puhelimeen perustoiminnot. Siis tavallaan tärkeät oppaiden tekstiviestit.

Tuolta ensimmäiseltä Teneriffan matkalta on matkamuistona edelleen toimiva sykemittari. Patterit vain puuttuvat. Laite kuuluu sarjaan digitaalisia härpäkkeitä, joille olisi järkevää käyttöä, kun vain joskus joku muistaisi pukea sen päälleen. Ei ole hintaansa tienannut se. Helposti puettavissa, ei kiristävissä älyvaatteissa taitaa sittenkin olla ideaa.

Tuolloin otettiin vielä oikeita valokuvia. Muistan miten kehitytimme siellä pari rullaa ja saimme toisessa kuvakuoressa väärät kuvat. Onneksi matkaa ei ollut monta kilometriä eikä ko. kuvien omistaja ollut yrittänyt lunastaa omiaan, niin ehdimme löytää omamme.

Oikein suotuisaa uutta vuotta itse kullekin! Terveyttä ja pitkää ikää!

Aleksis Kiven päivänä

Viikkojen viikko. Näitä teemaviikkoja ja -päiviä riittää. Tänään liputetaan, koska on Aleksis Kiven päivä ja tästä päivästä on tullut myös Suomalaisen kirjallisuuden päivä alkaen jostakin, mitä en nyt jaksa tarkistaa. Tänään vietetään myös Maailman Mielenterveyspäivää. Kansalliseen epäonnistumisen päiväänkin on vain kolme päivää jäljellä.

Vanhusten ja eläinten viikkoa vietetään yhtäaikaa. Olin ajan tasalla siinä, että lokakuun ensimmäisestä sunnuntaista alkaa vanhusten viikko, johon mielestäni hyvin sopii viikolle sattuva Hiljan päivänä vietettävä Hiljaisuuden päivä. Tuolloin olisi tarkoitus tai tavoite välttää melu- ja kuvasaastetta.

Itse lähdin kokeilemaan hiljaista pyöräretkeä tuonne pohjoisen suuntaan. Miksi sinne moottoritien äänisaasteen vaikutusalueelle? Siksi että siellä on tasaisimmat pyörätiet. Kävi kuitenkin niin, että tuuli idästä l. suoraan tehtaalta. Moottoritien liikennemelu ei haitannut lainkaan, kun tehtaan melu porautui aivoihini. En ollut koskaan ennen kokenut vastaavaa.

Keskiviikkona ja torstaina oli sitten syysmarkkinat. Kuljin torin poikki molempina päivinä, koska oli  muuta asiaa keskustaan. Etsin karpaloita. Minulle tyrkytettiin metrilakua joka nurkalla ja niitä pakollisia viipurinrinkeleitä. Eniten väkeä näytti olevan ravintolateltalla, jossa oli tapahtuma Odottamattomia kouluruokia. Siellä tarjottiin tuunattua kouluruokaa kymmenen euron hintaan, josta puolet meni Kirkon Ulkomaanavulle. Koska isäntä oli omalla gourmet-lounaalla toisaalla, päätin mennä telttaan minäkin.

Yllätyin, kun tarjottimelle lastattiin haukimurekepihvit tillikermaviilikastikkella juureslisäkkeineen ja kaaliporkkanaraasteineen, siis prikulleen samanlaista ruokaa, mitä olemme syöneet kotona viime päivinä. Itse asiassa ainoa ero oli se, että käyttämässämme haukimassassa on mukana myös ruodot, heillä ei.

Annos oli runsas ja sen ohessa tarjottiin pikkuruisessa kulhossa mautonta maissipuuroa muistutukseksi siitä, miten huonosti asiat ovat monessa muussa maassa. Huonolla omallatunnolla vein ylijäämäruuan roskiin paperilautasineen, koska minulle ei ollut mukana mitään rasiaa, johon olisin voinut sen laittaa kotiin tuotavaksi. Eihän nyt ruokaa roskiin.

Lopulta löysin niitä karpaloitakin ja näin miten savolaiset harrastavat rahanpesua. Torin kulmalla oli nosturiauto ja sen korista suihkutettiin vettä pankin seinässä olevaan taideteokseen Pennejä taivaasta.  Puhdasta tuli. Uudempi kävelykeskustan kiihkeääkin polemiikkia aiheuttanut patsas Oksapoika oli yöllisen sateen puhdistama.

Huomenna on sitten Kansainvälinen tyttöjen päivä. Ehkä päivät pitää nimetä ja ihmiset lokeroida milloin minkin otsakkeen alle nykyään. Nyt tämä teemapäivien muidenkin harrastama päivittely saa kohdaltani loppua.

Hyvää viikonloppua!

Pakkaspäiviä

Joulukuinen harmaus on tipotiessään. Kannattaa pistäytyä ulkona, jos vain jotenkin jalat kantavat. Kaikki, aivan kaikki puut, pensaat ja heinänkorret ovat muutaman päivän aikana muuttuneet kimalteisen valkoisIksi. Lähiössä on ilo elää pumpulimaisessa kuuralumihattarataikamaailmassa, kun ei katso maahan. Miksikö? Maahan lunta on kertynyt vain ohut kerros. Aurinkolasit on pitänyt ottaa jo käyttöön, osin toki siksikin, että ne ovat muoviset, siis lämpöisemmät pitää näillä 20 asteen paikkeilla pysyvillä pakkasilla.

Maanantaina oli asiaa keskustaan. Sanoin kuskille, että nyt olisi sellainen sää, että voisi nähdä halon. Ensin ihmettelimme varavoimalan savupiipusta suoraan ylös tupruavaa savua tai vesihöyryä. Korkeiden piippujen päästöistä voi määrittää tuulen suunnan. Oli siis tyyntä. Heti kohta seuraavalla mäellä näkyi kuin näkyikin halo. Haloja bongatessa olisi hyvä olla aukealla paikalla. Auton ikkunasta ei pääse näkemään kuin yhden sivuhalon. Kummasti sekin ilahduttaa.

Eilen halovalo yllätti ilman, että tarvitsi lähteä edes ulos. Keittiön ikkunasta näki talvisen "sateenkaaren" pään viipyvän hetken vasten kuusikkoa. Tänäänkin sai ihailla samaa ilmiötä eilistäkin napakammassa pakkasessa. Taas auton ikkunasta. Minusta tuntuu, että keinolumen tykityksellä on jotakin tekemistä yllättävän taajaan ilmaantuvien halojen kanssa. Luomulunta on alle kymmenen senttiä eikä latuja ole vielä voitu avata.

Kun ei sanotuksi saa

Oppilaiden hälistessä minulla oli tapana alkaa puhua hiljaisemmalla äänellä ja lopulta vaieta tyystin. Viimeistään siinä vaiheessa oppilaat hoksasivat, että opettajalla saattoi olla jotakin asiaa heille. Yleensä se toimi hyvin. Ei tosin aina. Ehkä olisin voinut lopulta vaikka poistua luokasta sanomatta sanaakaan. Ei sentään, koska valvontavastuu esti. Huutamaan minusta ei koskaan ollut eikä ole.

Hiljaisella äänellä puhuminen tarttuu ainakin pieniin lapsiin. Isommat lapset hoksaavat aika pian, ettei heidän tarvitse alkaa kuiskailla tai supattaa, jos keskustelukumppani on tilapäisesti puhekyvytön. Puhekipsissä ei saisi edes kuiskata, koska se rasittaa äänihuulia aivan yhtä paljon kuin puhuminen. Joutonomina olen jo kauan käyttänyt ääntäni hyvin vähän ja siksi olin unohtanut, että flunssaisena tulee säästää ääntään.

Ääntä tulisi hoitaa. Onhan se ihmisen ominta minuutta. Viikonloppuna ääneni nimittäin yllättäen katosi.  Toisaalta on ihan terveellistä ja hyödyllistä kokea, millaista seurustelu on ilman puhekykyä. Kynä ja paperi kädessä  pitää pitää vuorovaikutusta yllä, koska itsekeksimäni viittomat eivät oikein mene perille eikä fläppitauluakaaan ole. Jos olen luonnostaankin hiljaisen sorttinen, mykkänä tunsin seurassa kutistuvani entisestään. Ilma tuntui olevan sakeanaan sanoja ilman minuakin. 

Edellisessä postauksessa mainittu talvi on näköjään peruttu. Vain aivan vähäisiä lumilämpäreitä näkyi ojissa ja linja-autopysäkkien kohdalla niillä seuduilla, jossa lumentulo oli ollut runsainta. On tullut istutuksi auton ratissa ja pelkääjän paikalla satoja kilometrejä. Ja vastapainoksi tanssituksi villasukkasillaan innokkaiden ikiliikkujien kanssa. Lumentulo pakkasineen sai joutsenet liikkeelle. Varsinaisina joutsenbongauspäivinä en niitä nähnyt, mutta perjantaina kyllä. Kymmenien joutsenten näkeminen pellolla einehtimässä on aina sykähdyttävä näky. Ja talvea tietää myös harsokorennon ilmaantuminen sisätiloihin. Lehtipuut ovat täällä jo  miltei alastomia. Viimeisinä värivaloa talviajan hämärään tuovat lehtikuuset siellä täällä.

Joutsenbongaus BirdLife Suomi

Maailman STROKE-päivä 29.10.

Över natten

Jag måste bry om mig så mycket, att jag försöka att skriva denna text på det andra inhemska, som kallas också tvångsvenskan. Jag är tvungen att erkänna, att skrivande på svenska kräver mera och mera tid varje gång. Varför? Jag vet, att några av mina "följare" pratar flytande svenska. Förlåt, jag vill göra så här ibland.

För några dagar sedan var det riktig höst med färgrika träd och buskar och höstblommor, och jag var med en lövkratta i mina händer och försökte att kämpa mot vinden och jättestora lönnlöver på gräsmattan. Det är underligt, att man kan glömma smärtan, när man  använder sina händer (eller sin hjärna) på något sätt. Smärtan lindras, när det finns tillräckligt trafik i nerverna. Om hade det inte regnat och varit så kallt på natten,  jobben skulle ha varit lättare.

Lyckligtvis, jag var inte ensam och denna jobb var inte en huvudsak. Mina lilla kompisar hade väntat på snö och frost ivrigt. Det gjorde ingenting, fastän vinden blåste så hårt och  nästan i en ögonblick regnvatten blev hal is. Det var väldigt intressant att titta på glittrande isdroppar på gräset och trampa på  ny is så länge som möjligt och sedan hitta mera och mera hal is. Svanor tyckte, att det var hög tid för dem att flyga bort. Ett par hälsade oss på morgonen. Hejsan! Vi ses!

Jag vet, att vintern kan komma över natten, men det hade jag inte känt i min gamla kropp för en lång tid. Åtminstone, för ett år. Sommaren var lång. I dag kan man säga, att vintern är också här i Savolax. Och finnar kan köra enligt hastighetsbegränsningar och även långsammare, om det krävs. Vi såg ingen trafikolycka på vägen hem, fastän vädret var inte det bästa möjligt.  Snötäcken blev tjockare och tjockare hela tiden.

Eilen

Neljän maissa kävin postilaatikolla. Ei ollut lehti vielä tullut.Sääennusteen mukaan odotin sumuista aamua. Ilma kyllä tihkui kosteutta ja selvimmin kaste kimmelsi lupiinien lehdillä. Elokuista on. En ehtinyt rantaan ennen auringonnousua. Matalalta paistava aurinko suorastaan viilsi silmänpohjiani, kun yritin saada kuvaa auringonsillasta. Ei onnistunut. Usva alkoi nousta alavilla mailla vasta iltakymmenen jälkeen. Kuvaamista ajatellen liian kaukana.

Viiden kieppeillä näkyi ensimmäinen koiran ulkoiluttaja tulevan polulla vastaan. Hän oli puheliaalla tuulella. Ei ollut vielä nukkunut lainkaan, koska oli ollut rokkitapahtumassa. Tyynessä säässä veden äärellä olisi pitänyt melkein kuiskailla. Maistelimme vadelmia ja muistelimme, miten kumpikin oli aikoinaan poiminut piirakkamustikat hetkessä parin sadan metrin päästä. Nyt meitä kummastutti se, miten rantapuistoa nykyisin hoidetaan. Paikoin melkein kaikki aluskasvillisuus on niitetty ja vesottu ja vapaa vesi näkyy.  Tässä kohtaa puisto alkaa muistuttaa pöpelikköä. Hänellä olisi ollut toivomus yhden tietyn pensaan poistamisesta. Ei näy vesi enää keittiön ikkunasta, vaan pitää katsella naapuritalon autorivistön kattoja. Ei kai siitäkään mitään tulisi, että jokainen asukas kävisi oman käden oikeudella kaatamassa juuri haluamansa puun tai pensaan. Ainakin aiemmin siitä on seurannut satikutia.

Linnut ovat  vaiti, muut paitsi lokit. Pari varista käy silloin tällöin muurahaispesän kimpussa. Pikkuorava on joinakin päivinä syöksyillyt sähkökaapelia pylväältä toiselle ja sitten kadonnut hulppeasti pituutta kasvaneiden puiden oksien pimentoon. Harakkakin on ollut nykyisin harvinainen näky. Lokkeja on entistä enemmän. Jokunen tiira.  Minne ovat käpytikat kaikonneet? Matkan varrella pientareilla päivysti muutama varis ja jokin sorkkaeläimeltä näyttävä pieni otus ylitti tien. Hirvivaaramerkkejä riitti koko matkalle. Onneksi näimme vain yölaiduntavia lehmiä.

Hellepäivänä oli hyvä pysytellä sisällä suojassa auringon paahteelta ja istua, vaikka se tiukkaa tekeekin, ilmastoidussa autossa. Eilinen ilta oli aamua kauniimpi. Liekö viisaampikin.

Poikkeuspäiviä

Jaakko ei heittänytkään kylmää kiveä järveen tänä vuonna. Hetken kylmät puhurit ravistelivat luontoa siihen malliin, että sää vaikutti syksyiseltä. Lämpötila putosi muutamaksi päiväksi alle viidentoista,  alimmillaan kahteentoista asteeseen. Viime viikon puolivälissä normaali heinäkuinen sää palasi. Järvessä pystyi taas pulikoimaan, tosin mieluummin saunalämpimänä.

Virtuaalimaailma on saanut elää omaa elämäänsä, koska on ollut talon täydeltä tätä vanhanaikaista, siis tavallista elämää, tosin tavanomaista hektisempää. Viikonpäivä on pitänyt muutaman kerran  kysyä tai tarkistaa lehdestä, koska olen elänyt koko ajan ikään kuin etuajassa. On tuntunut lauantailta tai pyhältä melkein joka päivä. On maisteltu mansikoita, vadelmia, mustikoita puuron kanssa. Lakkojakin. Karviaiset alkavat kypsyä.

On ollut hiekkalaatikkotouhuja, leikkipuistoretkiä, kävelykierroksia talon ympäri pienimpien kanssa. Iltasatuja. Luettuja ja keksittyjä. Pelleilyä hissitärinäsängyllä, kylpykikatusta, uusia sanoja. Isoja haleja. Hikisiä jalkapallon pelaajia. Pieniä videokuvaajia. Ja kameran lainaajia. Isompien kanssa etsin varmaan talteen laittamiani paperinukkeja. Ei löytynyt. Perustettiin neljän hengen tehdas, jota voisi kutsua melkein työleiriksi, aloittamaan kaiken alusta. Paperi, värikynät ja sakset riittivät. Yhden päivän aherruksen tuloksena syntyi pieni pahvilaatikollinen paperinukkeperheitä muistoksi kotiin. 

Neljänneksi vanhin vunukka oli myös laatinut oman noppapelin. Auringolta suojaavan kolmiovarjon alla sieti istua pihalla ja pelata yksi testikierros. Lopputulos yllätti laatijansakin. Ensimmäisenä maaliin päässyt ei voittanutkaan, vaan jännitystä riitti pitkään. Kaikkien pelaajien piti tulla maaliin, sillä reitin varrella kertynyt raha ratkaisi voittajan. Pelin kiehtovuus innoitti laatijat kehittämään pelistä jo toisen, parannetun version.

Talon tyhjennettyä ja hiljennyttyä aivoni ilmeisesti vinksahtivat normitilaan, koska ne etsityt paperinuket löytyivät juuri sieltä, mihin muistin ne laittaneeni. Ja tässä äkkihiljaisuussa kuulen taas ajan kulumisen. Hitaammin, paljon paljon hitaammin. Hyttyset tanssivat ilta-auringossa kauniisti, mutta niitä kuten muitakin hyönteisiä on ollut viiem kesään verrattuna todella vähän.

Viikon verbit

Perjantaina pakkasin liian paljon tavaroita pientä viikonloppupyrähdystä varten. Muistui mieleeni anoppini, jolla oli tapana matkustaa moniksi talvikuukausiksi Etelä-Eurooppaan vähin matkatavaroin. Hänellä oli sellainen periaate, että aina voi ostaa uutta paikan päällä. Itse olen toisen sorttinen ihminen.

Lauantaina laittelin itseäni edustuskuntoon. Siinä meni melkoinen tovi. Onhan se kohteliasta edes yrittää parhaansa, ettei pilaisi valokuvia, joita nykyään otetaan niin runsaasti. Huomasin muuten niistä kuvista, että hiukseni ovat selvästi alkaneet harmaantua.

Sunnuntaina suunnittelin ja näpräsin vunukoiden kanssa yhden kaulakorun, mutta kiinnityssolkea en saanut millään pysymään napakasti kiinni langan päässä. Se askartelumme jäi kesken, mutta ei meiltä tekeminen loppunut.

Maanantaina matkustin puoli päivää. Oli mielenkiintoista seurata lumitilannetta. Jossakin Orimattilan tienoilla näin vilaukselta kolme joutsenta. Lauantaina olin kuullut mustarastaan heleän laulun ja sunnuntaiaamuna sitten jo näin tämän lurittelijan.

Tiistaina totesin, että maanantai oli ollut hyvä matkustuspäivä. Täällä oli vuorostaan yön aikana satanut lunta. Ei kuitenkaan ole ollut niin lämmintä, että voisi sanoa uuden lumen olleen vanhan surma. Toisaalta sulamisvedet sitovat katu- ja tiepölyä. Maanantaina ilmanlaatu oli täällä välttävä, ellei peräti huono.

Keskiviikkona kävin kaupungilla aamupäivällä ja illalla kokouksessa. Sihteeri tekaisi pöytäkirjan kokouksen kuluessa ja pöytäkirja tarkistettiin saman tien. On se niin näppärää touhua nykyään tuo työnteko.

Tänään torstaina tallustelin kumisaappaissa katsomaan, miten paljon lunta on tähän mennessä kasattu Jalkasen patsaan kohdalle. Bongasin pari sähkömiestä latureitin varren valotolpista. Yksinäinen varis kraakkui minulle ja yksi pulupariskunta näkyi ja kuului kuhertelevan kerrostalon katolla. Taitaa sittenkin olla kevät, vaikka ei oikein siltä näytä ikkunan takaa katsoen.

 
___

PS. Idean viikon verbeistä sain Senioriopettajalehdestä. Taas Bloggerissa näkyy tapahtuneen muutoksia. Toinen kuva katosi jonnekin. No löytyihän se lopulta...

Home Sweet Home

Kännykästäni puuttuu yksi tarpeellinen ominaisuus. Sillä pitäisi voida etäkastella kukat. Tällä kertaa kävi niin, että kukkien kastelusopimus ehti olla voimassa vain muutaman tunnin. Minulla ei ollut varajärjestelyä. Kuvassa ei kuitenkaan  ole kuolleita huonekasveja, koska sain kasteluasian järjestykseen. Nämä versot olin itse leikannut passiflorasta jo aiemmin.

Tosin mustanmerenruusut olivat venähtäneet pituutta liikaa säleverhojen suojassa. Luulen niiden vahvistuvan latvomisen jälkeen.

Elämä virtaa koko ajan ja tuo tullessaan yllättäviä käänteitä. Liikkeellä ja liikenteeessä aistin sen voimakkaimmin.Olen aina ollut sitä mieltä, että autoilu ei ole ihmiselle luontainen tapa liikkua.

Apostolinkyyti olisi sitä hohdokkainta ja hiihtäminen, mutta ne ajat ovat jääneet taakse. Samoin polkupyöräily. Jokaisen pidemmän automatkan jälkeen minulla on tunne, että perille päästyäni osa minusta on vielä matkalla. Jännitän kuoppia, mustaa jäätä, loskaa tiellä, polanteita, vaarallisia uria kapeilla väylillä ja kaarteita ja rekkoja ja liukkautta ja pimeyttä. Ja tuota kaikkea oli. Minua keinutti kuin maakrapua merellä.

 "Ja pikkuinen sanoi, että keinutaan." Ja me keinuimme ja leivoimme ja kävimme pulkalla kaupassa ja me ostimme tarra-arkin ja teimme vaikka mitä. Ja nyt on jo iso ikävä.

Sääennuste lupaa suorastaan täydellistä hiihtolomasäätä tulevaksi viikoksi. Muistan, kuinka joskus työaikana tämän vyöhykkeen hiihtolomaviikko vaikutti olevan liian myöhäinen. Ladut olivat roskaisia ja jäisiä. Jospa talvi on siirtynyt hiukan myöhemmäksi. Vastahan se vuodenvaihteessa alkoi.

PS. Tarvitsisin tällaisen laitteen - joskus ehkä tai sitten en.

Matkalla marraskuussa

Suomi on iso maa. Koska reporankani ei anna istua kerrallaan kuin tunnin, matka-aika pitenee. Siinä ehtii seurata maisemia ja piennarten jäkälät ja kukkaset. Ja tutustuu muutamaan taukopaikkaan. Lupiineja olisi ollut poimittavaksi asti. Samoin siankärsämöitä ja saunioita. Jokunen pelto oli jäänyt puimatta ja liika märkyys näytti vaatineen uusia ojituksia. Sateet ovat vaatineet veronsa.

Paikannimiä on myös mukava seurata. Tällä kertaa jäi mieleen Kumpumäki. Vaikka paikka on aika korkealla, puusto estää näkemästä kauas. Sen sijaan toissakesäiset myrskytuhoalueet ovat edelleeen avaria paikkoja. 

Lakeuksien ladot ovat huonokuntoisia ja näyttävät ajan myötä muuttuvan pyöröpaaleiksi. Niitä on joko ripoteltu pitkin peltoja päällystettynä tai päällystämättöminä tahi kauniisti helminauhoiksi aseteltuna. Näin yhden pyramidirakennelmankin. Karjaa ei enää näkynyt ulkona.

Täällä kotona on nyt viimeistään poistettava tuuletusikkunoiden hyttysverkot, koska tintit käyvät etsimässä niistä mahdollista syötävää ja samalla isontavat verkon silmät hyttysenmentäviksi. Muuten linturintamalla on hiljaista aikaa. Marraskuinen pimeys tuntuu vieneen linnut mennessään. Reissulla näin yhden fasaanin, muutaman naakan, harakoita ja variksia ja bonuksena joutsenpariskunnan. Perillä oli vallan muuta puuhaa. Mummu ei ollut mummu ennen kuin oli aamuisin "laittanut silmät päähän".

Kerrankin kärryillä

Kaupungin arjen palveluja käyttäessäsi olen muutaman kerran kysynyt kantakuopiolaisilta, ovatko he  käyneet kertaakaan risteilyllä, Puijon tornissa, VB-museossa, viinijuhlilla, kalamarkkinoilla ym. turisteille tutuissa paikoissa ja tapahtumissa. Moni tunnustaa suoraan, että kotikaupungin nähtävyydet tulee ohitetuksi. Vieras näkee kaupungin toisin silmin. Tasaisemmilla tantereilla asuvat ihastuvat esimerkiksi kaupungin mäkiseen maastoon.

Vieraiden kanssa tuli lähdetyksi esittelemään paikkoja. Autolla kiersimme rantoja ja totesimme, että syyskesäiset satamat olivat arkipäivänä miltei autioita ja jokainen kioskintapainen oli suljettu. Kaikki risteilyalukset olivat kyllä valmiina lähtöön. Asiakkaat vain puuttuivat, mutta näin sataman sinivalkoisine rakennuksineen näki tavallista paremmin.

Seuraavaksi ajoimme kohti varsinaista maailman napaa. Sinne ei tuuli ottaisi ja saattaisi löytyä Kuopio-aiheisia postikortteja. No, ei löytynyt, ei edes Tiimarista.Torimonttua ei pitkään jaksanut katsella eikä uudelleen kiertää Kauppahalliin, jonka olimme jättäneet väliin. Kortit löytyivät lopulta postista.

Vossikka-Matti sattui onneksi olemaan paikalla oikeaan aikaan. Sen kummemmin aikailematta nousimme kärryille ja teimme aika pitkän kierroksen kauemmaksi sataman tuulista. Valkeisenlammella on Matin tietojen mukaan melkein säällä kuin säällä neljä astetta lämpimämpää kuin satamassa. Jotakin hilpeyttä herättävää hevospelillä liikkumisessa on, koska liikenteen seassa autoilijat hymyilivät meille kuin kuuluisat hangonkeksit. Arkimaanantaina.

Matilla on paljon varmaankin sitä kuuluisaa hiljaista tietoa, koska jokaiseen kysymykseen löytyi vastaus ja muutenkin mukavaa tekstiä soljui vuolaasti koko matkan ajan. Saattaa ikäkin tehdä sen, että olimme niin tohkeissamme ajelun jälkeen, että olimme unohtaa maksaa. Istuin seläkkäin kuskin kanssa, mutta ihmeekseni onnistuin summamutikassa saaman Matin ja Liisan samaan kuvaan. Osittain, mutta riittävästi. Matti lähettää tutuille terveisiä.

Sinäkö se oot

Reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen päätin vastata myönteisesti kutsuun tavata entisiä koulutovereitani. Olen  sellainen kiertokoululainen, jonka pisin yhtäjaksoinen luokkatoveruus on kestänyt vain kolme vuotta. Pätkäluokkatoveruus on jättänyt jälkensä ainakin ujoutena, toisaalta vaikeutena uskaltaa juurtua mihinkään ja toisaalta muutosvastarintana. Vähintäänkin.

Päätin osallistumiseni lopullisesti vasta lauantaiaamuna. Luvattu hellepäivä saattaisi kulua mukavasti vesillä ja ilmastoidussa autossa. Satamassa näin joukon charmikkaasti harmaantuneita miehiä enkä ensi katsomalla tunnistanut heistä ketään. Päätin mennä reippaasti kysymään, mahtaako kyseinen ryhmä olla oman koulun senioreita. Kyllä, jo toiset silmät tunnistin. Kohta alkoi saapua lisää tutunnäköistä porukkaa, mutta kaikki saimme nimilaput rintaamme. Varmuuden vuoksi.

En olisi konsanaan uskonut, että vesillä voi Suomessa olla helteellä niin hiostuttavan kuumaa. Ukkosilma siitä lopulta kehkeytyikin eikä sekään saderyöppyineen juuri viilentänyt Luhangan kirkonkylän 32-asteista sakeana seisovaa ilmaa. Kirkon viileys houkutti, mutta pettymys oli suuri havaittuamme, että kyseessä ei ollutkaan mikään avoinna oleva tiekirkko. Piti tyytyä etsimään varjoa kaupan terassilta ja puiden siimeksestä. Hautausmaalle asti en jaksanut nousta. Osa ryhmästä käveli hiukan pidemmän matkan.

Aika kului nopeasti vanhoja asioita muistellen eikä pitkähkö risteilyaika riittänyt oikeastaan mihinkään. Siinä sitä taas olimme entisiä nuoria lukiolaisia, ja kuluneet vuosikymmenet näkyivät vain ulkoisessa habituksessamme. En ollut tullut katselemaan maisemia enkä tutustumaan aikoinaan ihan vieraaksi jääneeseen ympäristöön, vaan tapaamaan vanhoja ystäviä. Siksi kipparin pitkät jorinat hiukan haittasivat seurustelua.

Ihmeekseni jaksoin kuitenkin välillä paikkaa vaihtaen istua pitempään kuin lääkäri sallii, koska hyvä seura piristi. Olen tainnut tulla siihen vaiheeseen elämässä, että aina kun on suinkin mahdollista mnun kannattaa lähteä liikkeelle ja ihmisten ilmoille, etten vallan erakoidu. Koskaan ei voi tietää, tuleeko enää seuraavaa kertaa. Kiitos järjestäjille!
__

PS. Tämä postaus on kirjoitettu uudella betabloggerilla (draft.blogger.com). Saa nähdä mitä tästä tulee...

Maaliskuuta

Uusi lumi on taas kirkastanut jo mustuneet sulapenkat häikäiseviksi. Viikon varrella on pidellyt sen verran viimaista pakkasta, että pilkkijäät ovat näyttäneet melko tyhjiltä. Mitä huonompi sää oli, sitä enemmän näkyi väkeä liikkuvan kaupoissa, joihin pistäydyn vain puolipakosta. Perjantaina sain käydyksi  tilaamassa uudet lukulasit. Olin jo lähtiessäni päättänyt, että tilaan lasit ensimmäisestä liikkeestä. Niin teinkin. Tärkeintä oli saada niistä mahdollisimman kevyet.  Toimitusaika tuntuu pitkältä, mutta pääasia on, että asia on vihdoin hoidettu.

Viikko on vierähtänyt nopeasti. On pelattu Rekkakuskia, sanapelejä, leivottu korva- ja silmäpuusteja ja ommeltu Tilkku-niminen kissa, pidetty rattoisa lukuvartti vitsikirjan parissa, vaikka oli lomaa siitäkin. Mikä on hitauden huippu? Kun etana hiljentää vauhtia kaarteessa. Ja muuta hauskaa Mummo marjassa-kirjasta. Selitetty sanoja, vastattu kysymykseen kysymyksen jälkeen.

Voin sanoa käyneeni melkein pilkillä. Kävelin eilen erään lammen rantaan hauskaa polkua. Polku oli pulkan levyinen ja niin syvällä hangessa, että siinä ei päässyt kaatumaan. Itse avannoille asti, joita muu pilkkiporukka innokkaasti kairasi, en sitten päässytkään, koska rannassa oli jonkin verran vettä ja minulla kastuvat jalkineet. Kumisaappailla en jostakin syystä kerta kaikkiaaan tarkene.

Ei se mitään haitannut, koska ahti ei ollut antoisalla tuulella ja tuuli taas oli. Onneksi sen ainoan ahvenen sai innokkain kalamies sillä aikaa kun minä kävin tallaamassa metsätietä ja ihmettelemässä kuusten lumikuormaa. Yksi ainoa harakka lensi kraakkuen tien yli. Muuten kuulin vain omien vaatteitteni kahinan. Tuulen suojassa aurinko ja nuotio lämmittivät. Eväät söimme kyllä ihan sisätiloissa.

Missä viipyvät hankiaiskelit? Olisi mukava päästä poikkemaaan pois tutuilta poluilta. Aurinkoista sunnuntaita!

Mummulan taivas ei tummu

Ota maitoa 1,75 dl, luomukaurahiutaleita 0,75 dl. Anna maidon kuumeta kiehuvaksi, lisää hiutaleet, keitä reilu minuutti, laita kansi päälle ja hauduta vähintään kaksi minuuttia. Ota Maisa- tai Muumi-lautanen ja laita puuro jäähtymään jonnekin , vaikka kahvikeittimen taakse. Anna lapsen touhuta aamuleikkejään ja kata aamiainen myös aikuisille.

Jos selkä taipuu, voit siinä samalla nostella astianpesukoneesta pestyt astiat paikoilleen. Alva auttaa, jos annat hänelle mahdollisuuden. Säästät selkääsi, kun annat hänen ojentaa lautasen kerrallaan käteesi. Varo kuitenkin koko ajan, ettei hän nouse pesukoneen luukun päälle. Se ei ole tarkoitettu astinlaudaksi ja astianpesukone saattaa alkaa vuotaa luukusta. Sitä paitsi aterinlokerikossa on myös teräviä veitsiä.

Marjoilla tai marjasoseilla maustettu puuro maistuu vaihdellen. Syöminen itse tai vanhemman avustuksella vie noin puolisen tuntia. Sitten on aamupuuhien aika. Pesut, vaipanvaihdot, päivävaatteiden pukeminen. Välillä on mukava livahtaa nakuna kirmaamaan huoneesta toiseen. Seuraavaksi voi syventyä kirjojen katseluun tai musiikin kuunteluun. Tietyt tutut musiikkikappaleet saavat polvet notkumaan. Tanssii mummun kanssa.

Mummu tutkii ruokalistaa ja Alvan on aika päästä ulos. Onneksi on vaari, joka pystyy nostelemaan ja pysyy tarvittaessa taapertajan perässä. Mummu miettii tarkkaan, millä maustaa mitäkin. Suolaa pitää välttää, mutta makua pitää olla. Joka kerta lopputulos on arvoitus, koska kotiruuanlaitto kahden seniorin huushollissa on ihan toisenlaista. Mummu on iloinen, kun Alva tykkää. Ja jälkiruuista ja välipaloista hän tykkää kovasti. Tiputtelee tahallaan esim mandariinin tai luumun lohkoja lattialle. "Tippu."  "Ei haittaa." Katseensa kiertää kuin kysyen, kuka nostaisi ylös. Muutaman "tippumisen" jälkeen on "kiitos". Käsien ja kasvojen pesun jälkeen käy napsimassa suuhunsa "tippuneita" herkkuja, ellei niitä ole ehditty siivota pois.

Rauhallinen musiikki ja tutut kirjat saattelevat häntä päiväunille ulos. Sen ajan, tunnista kolmeen tuntiin, on oltava kuulolla ja voi lajitella pyykkejä koneeseen tai narulta, siivottava, käytävä kaupassa jne jne. Heräämisen jälkeen leikitään ja kohta on välipalan aika. Sitten alkaa seuraavan aterian valmistaminen ja siinä sivussa lapsen pukeminen iltapäiväulkoilua varten. (Ks. edellinen kappale.)

Vahdi, ettet ole unohtanut jakkaroita vääriin paikkoihin. Kaikki mielenkiintoisimmat tavarat ovat ylhäällä. Oma tuoli on sopivan melkein sopivan korkuinen, mutta siihen istuutuminen vaatii suoranaista akrobatiaa. Kirjastosta lainattuja kirjoja ei saa syödä. Luukkukirjat ihastuttavat.

Ja sitten vielä iltapuuro. (Ks. ensimmäinen kappale.) Lapselle tavallisen päivän ilta. Mummulle epätavallisen. Vielä kotiin palattuaan mummu ensimmäisenä aamuna luulee heräävänsä siinä huoneessa, jonka ovelle Alva aamulla tepsuttaa katsomaan, joko mummu olisi hereillä. Mummulla on hiuslenkki päässä. Olkoon se vaikka se naurunuttura. Mummulan taivas ei tummu. Ja ne muut mukavat uudet lastenlaulut.

Kuuntelimme myös vanhoja. Olivat ihan erilaisia kuin uudet. Muistanette: Ikävän nyt kerron teille, Mirri sairastui. Mikki-hiiri merihädässä, Karhunpoika sairastaa..., Neljä Kissanpoikaa.

Ja paljon muuta siinä ohessa. Kivunhallintaa parhaasta päästä sopivina annoksina. Suosittelen.
___

Edit.3.2. Kännykällä ottamani kuva on jäänyt näköjään pienentämättä. Valoa näin Valon päivänä.

Piha pilalla

Kello seitsemän alkaa talo täristä, kun setä keltainen koneessaaan alkaa murjoa tontin ainoaa sisääntulotietä palasiksi. Ennen kuin aamupuuro on valmis, ovikello soi ja setä ruskea tulee ja kysyy, moneltako teidän pitikään päästä pihasta autotielle. Voisitte viedä auton valmiiksi muutaman sadan metrin päähän pakkaseen odottamaan. Ei, ei se nyt käy, kun on pakkasta kaksikymmentä astetta. Lupaavat, että täyssaarto on ohitse kymmeneen mennessä.

Kymmeneen mennessä väliaikainen tie on valmis. Jään tekemään lihapullia ja bataattiperunasosetta. Onneksi sähköt katkeavat vasta sitten, kun ruoka on valmista. Sipaisen kuitenkin saappaat jalkaani ja toppatakin päälleni ja ampaisen ulos ilmoittamaan kaivurin setä keltaiselle, kuinka on käynyt. Vika tietenkin voi olla vaikka missä. Oli vain huoli huushollin pyörittämisestä.

Reaaliaikaisen viemärityömaan seuraaminen käy tositeeveestä. Kaikki tapahtuu yllättävän nopeasti. Maalämpö ei todellakaan ole mitään huuhaata, koska routarajan alapuolelta ylös nostettu maa-aines eri muodoissaan höyryää pakkasessa sakeana usvana. Jotenkin tästä työmaasta muistuu mieleeni Käpälämäen metsäautotien uudistus. Silloinkin olimme jumissa. Tosin kilometrien päässä valtaväyliltä.

Vanhakin nyt nuortuu

Vuoden loppupäivät eivät tänä vuonna suinkaan ole olleet mitään luppopäiviä. Mummu on saanut kokea olevansa tavattoman tärkeä. Sormet muovailuvahassa, akryylimaalissa, teipissä, puurossa, kiisselissä, hiivaleipätaikinassakin. On ensin ennakoitu ja sitten kuitenkin tultu yllätetyksi. Ulos asti en ole oikeastaan ehtinyt. Joku pikkuisista on yleensä halunnut jäädä sisäpuuhiin. Ja puuhat alkavat samalla kellonlyömällä, kun silmät avautuvat.

Yökyläläiset ahkerikot ideoineen ovat koetelleet kekseliäisyyttäni. Piirrä asunnon pohjapiirros aarrekartaksi. Mistä saadaan aarteet aarteen etsijöille? Ja mummu piirtää ja yhdessä kääritään folioon herkkuaarteita. Melkein kaikkea tarpeellista on löytynyt ja ehtinyt tehdä, vaikka tunteja laskevatkin, että aika jakautuisi tasan, siis reilusti.

Pienimmäinen osaa jo olla ihan omaa mieltä. Kestävät kaulakorut, muuta käyttöä vailla, asettuvat hienosti kaulalle kaikki yhtä aikaa. Toiseksi pienimmällä on oma tehokkaaksi todettu taktiikkansa ottaa mummu hetkeksi omaan käyttöön. Sormet tarttuvat sormiin ja se on vientiä sitten se. Sitä ihmettelee, miten nopeasti kukin lapsi kehittyy.

Makaronilaatikko on joulun laatikoista lapsille mieluisinta. Glögistä ja pipareista ei ole kukaan kieltäytynyt ja mummulan poikkeuspäivinä saattaa aamupalan päätteeksi saada syödä vaikka suklaatikkarin.

Nyt kuitenkin tuoksuu karjalanpaisti ja perunoita ja parsakaalia on höyrystymässä päivällistä varten. Tuntuu oikein helpottavalta, että joululaatikoista on päästy eroon jo melkein kokonaan. Sen verran hulinaa on ollut, että milloin herneiden, milloin salaattikastikkeen, milloin sinapinkin on havaittu puuttuneen pöydästä melkein koko aterian ajan. Jääkaapin sisällön luetteleva kädjetti olisi todella tarpeellinen lisälaite näihin nykyajan etälukijoihin. Ettei tarvitsisi tyhjentää jokaista hyllyä ja ateria-ainekset tulisivat käytetyksi ajallaan. Ei sitä kauppoihin tällaisella pyryllä viitsi aina lähteä. Kun katselee lumisadetta ikkunasta, se näyttää joulukorttimaisen kauniilta, mutta liikenteessä se on hankalaa.

Enkeleitä maanteille! Hyvää kohta alkavaa uutta vuotta 2011 jokaiselle blogini seuraajalle!

___

Edittiä 01.01.2011 klo 10.50 otsikon lisäämisen ja lukuisten kirjoitusvirheiden korjaamisen verran. Pää ei oikein näytä toimineen eilen. Johtuisiko happivajeesta? Huippuimuri sanoi työsopimuksensa irti eilen hetkellä, jolloin sitä olisi ehkä eniten tarvittu. Nyt odotamme maanantaita...

Liikutuksia

Olisin luullut, että sota-ajan laulujen kuunteleminen ja laulaminen ei olisi niin koskettavaa. En ole sotaa nähnytkään, sodanjälkiä kyllä kotimaassa ja muualla. Syvimpien tunnejälkien täytyy olla lapsuudesta. Ei niinkään sanoina kuin sanattomina vihjeinä. Äitinä ja isoäitinä eläydyn nyt tietenkin eri tavalla lapsuudesta tuttuihin sanotuksiin ja melodioihin. Ymmärsin siis sanatkin. Paitsi yhtä. Mikä on pajunetti? Netti jo silloinkin?

Juontaja Jaakko Salonojan hauskat vitsit ja tahalliset tai tahattomat kommellukset tekivät konsertista kotoisan lämpimän. Oli hyvä olla suurimmaksi osaksi itseäni vanhemmassa seurassa. Sovin sinne kyllä hyvin, koska olen ollut iso jo pienenä. Kuuntelin ja lauloin mukana mm. Kynttilöiden syttyessä, Anna arpisten haavojen olla, Eldanka-järven jää ja sitten niitä lauluja, joiden lyriikoita hakiessa löytyy varoitus, että sanat saattavat sisältää jotakin kansaa loukkaavaa aineistoa.

Mielenkiintoinen oli Vartiossa-laulun syntytarina.

'Vartiossa'-laulun sävellyksen syntymisestä on olemassa seuraava tieto (Helsingin Kaupunginkirjasto, 2010):Elli Tuomisto kirjoitti talvisodan alkupäivinä runon vartiossa seisovasta sotilaasta, jolla on seuranaan vain kirkas tähti. Vuonna 2004 Elli Tuomisto-Pajukanta (82) kertoi lehtihaastattelussa näin: "Eräänä tähtikirkkaana iltana katselin yksin ulkona harvinaisen suurta tähteä ja ajattelin, että siellä jossain vartiomies näkee saman tähden ja katseemme yhtyvät tähden kautta." Siitä lähti runo syntymään. Tuomisto-Pajukanta oli runon kirjoittaessaan 16-vuotias. Hänen mukaansa aika oli sellainen, että ajatukset hakeutuivat väkisin rintamalle.Lassi Utsjoki sai runon käsiinsä lähtiessään Jyväskylästä Petäjävedelle pakoon kaupungin pommituksia. Hän osti Työn Voima -nimisen lehden, jonka lastenpalstalla oli runo Vartiossa. Runo kiinnitti Utsjoen huomion, ja hän pani lehden huolellisesti talteen junamatkan ajaksi. Samana iltana Utsjoki ryhtyi pirtin pöydän ääressä tapailemaan sävelmää runoon, jonka oli aamulla lukenut. Kun hän seuraavana päivänä palasi pommitettuun Jyväskylään, laulu oli valmis. (Lähde)

Konsertti päättyi kuoron esittämän Veteraanin iltahuudon jälkeen koko konserttiyleisön yhdessä laulamaan Finlandiaan. Taputuksista ei ollut tulla loppua ja minulle jäi kiitollinen mieli.

Etsin illalla enoni Rintamalla 12.12.-39 päiväämän kirjeen ja luen siitä: "Terveiset teille kaikille siellä kotona, jos ehkä nämä saatte sinne korven komeroihin, täällä sitä myös olemme korven suojassa, joskaan ei siltä aivan varmassa turvassa...jos jäämme tänne on se kohtalomme...täytynee lopettaa tähän kun on niin kylmä kirjoittaa. Parhainta teille kaikille toivoen lämpimin terveisin, jos vaikka viimeiset toivottaa V."

___

Edit. 1.12.

Vaihdoin kuvan viimetalviseen pakkashippusia-kuvaan. Tämäntalvisia lumiaiheita olisi jo ollut tarjolla yllin kyllin, mutta luomukuvaajalla tuntuu olevan luova tauko valokuvaamisessa.

Luotolla

Viikonloppuinen keskusta oli melko autio. 29 asteen helle on karkoittanut kanta-asukkaat mökeilleen tai sisätiloihin. Kanelissa on nostalginen sisustus ei-minnekään johtavine vanhoine ovineen ja koristeiksi ripustettuine vanhalasisine ruutuikkunoineen. Ja samettia, sifonkia, pläkkiä, rottinkikalustetta, pikkupöytää, kuivakukkaa...

Tilaan tavallisen kahvin ja omenapiirakan vaniljakastikkeella, kumppani pähkinäisen. Ja taas. Sirukortit eivät toimi. Viikko aiemmin samasta syystä olimme jo kääntyä kantapäillämme Konttilasta, joka tänä trooppisena kesänä on jäänyt jostakin syystä turisteilta ja paikkakuntalaisilta paitsioon. Aistin hellekärsimättömyyden yrittäjän äänessä, kun hän kertoi, ettei ainuttakaan talkoolaista ilmaantunut seivästämään heinää lehti-ilmoituksesta huolimatta. On paljon suuria sanoja, lupauksia, jopa pyyntöjä järjestää talkoot, mutta niin vähän tekoja. Juomme ne kahvit ja saamme laskun, jonka voimme maksaa kotoa. Toivottavasti emme olleet päivän ainoat asiakkaat.

Kanelissa palvellaan myös viimeisen päälle. Koska läheinen automaatti ei suostu antamaan käteistä, omistaja kiirehtii toisesta toimipisteestään maksupääte mukanaan. Toivotaan, että se toimii. Luvataan santsikupit, vaikka maksu jäisi saamatta. Eikä valiteta sietämättömästä kuumuudesta, koska on kesän viimeinen hellepäivä. Torin poikki ei siedä kävellä kahta kertaa, vaikka saakin maistaa herkullista savolaista maissia. Työmaa pölisee ja meteli koskee korviin. Sokkarin kongin takana on katusoittaja. Oranssikaapuinen nuori mies haluaa myydä minulle kirjoja. Kosteaa kuumuutta, vieraiden kielten sorinaa.

Aina silloin tällöin minun täytyy näköjään käydä toteamassa , että tarvitsen isomman tilan ja hiljaisuutta ympärilleni.

Tro(o)ppinen yö

Itse asiassa hiukan harmittaa, että jäi kokematta tämän kaupungin trooppinen yö. Sehän tarkoittaa sitä, ettei lämpötila yön aikanakaan laskenut alle kahdenkymmenen lämpöasteen. Kovin oli kyllä trooppista, ainakin semitrooppista siellä missä olin kesälomareissulla. Olin jotenkin joutunut ylivirittyneeseen tilaan. Tietäähän sen, kun tavanomaisesti paikoillaan pysyttelevä ikäiseni ihminen siirretään kumipyörien päällä parikin sataa kilometriä paikoiltaan, että jotenkin siinä biorytmit menevät sekaisin.

Tulin eilen erehtyneeksi kokeilemaan soutuveneessä istumista ties kuinka monen vuoden jälkeen. Se meni yllättävän mukavasti ja vaikka toinen airo putosikin, selvisimme kunnialla katiskantyhjennysreissultamme. Seuraavaksi tartuin terävään puukkoon ja perkasin muutaman ahvenen. Ihan olivat eläviä ja vielä osasin. Säästin kuitenkin olkapäätänäni, luistin enimmästä perkuutyöstä ja kävelin muutaman minuutin vedessä.

Päivemmälle loppukin varovaisuus ja kehonhallinta unohtui ja kiipesin näköalatorniin. Olihan huikaisevan kirkas päivä. Sieltä näkisi kauas. Vaan mitä näkyi? Metsää joka ilmansuuntaan niin kauas kuin silmä kantoi. Tunsin itseni huijatuksi. Sykähdyttävin näky oli alas tornin juurelle. Miten pieni automme olikaan. Mutta rinnassa kävi lämmin ailahdus silkasta ilosta, että olin päässyt torniin ylös ja vielä alaskin.

Illalla saunan jälkeen ranka piti huolen, etteivät päivän fyysiset ponnistelut päässeet unohtumaan.Puoli kymmenen maissa kiskoin tuulipuvun päälleni, hyttyshatun päähäni ja lähdin liikelääkelenkille lammelle. Olin jo ottanut kahtakin troppia ilman sen suurempia apuja. Ei siellä seisoskella voinut, mutta näinpä huikaisevan kauniin auringonlaskun ja totesin, että lokit olivat pitäneet huolen aamuisista kalanperkkeistä. Heinikko kahahteli askeleista, jossakin huhuili kai joku pöllö. Piha-alueella päivällä lennellyt käki oli vaiti, jäniksetkin pysyttelivät piilossa. Kolmen maissa tarkkailin maisemaa uudemman kerran. Mustarastas tallusti nurmella. Olipa huikeaa saada olla oikeasti maalla.

Laulukynällä piirrettyä

Meillä on valikoiva ovikello. Se kyllä soi jos painaa nappia kyllin voimakkaasti. Lapset osaavat. Huoltomiehet eivät välttämättä. Ovi on yleensä lukossa, koska minua varoitettiin, että tällä alueella liikkuu epämääräisiä, tosin omakotitalojen, tutkijoita ja yöllisiä huppupäisiä. Heitä on tavattu hämäräpuuhissa ja kutsuttu poliisit paikalle. Olivat päässeet pakoon.

Eiliset rimpauttajat olivat odotettuja. Tasapeli kahdelle ensimmäiselle. Sutjakkaaasti villahaalarit ehtivät pois päältä, ennen kuin kolmas ilmoittautuu ja kertoo, että isä ja äiti ovat tulossa neljännen kanssa, kunhan ehtivät. Nuorimmainen on vierastamisiässä, mutta ennen kuin tunti on kulunut, hyppelehtii ja kieppuu sylissäni pöydän ääressä niin, että saamme aikaan sokerikeon. Sokerikkohanhi keikahtaa kevyesti. En pysy vauhdissa mukana.

On matkalla syöty rinkeleitä ja eväitä eikä ole nälkä, kun tahtoo paperia ja piirtää kilpaa kaikenlaisilla kynillä ja leikata koristesakseilla väritettäviä kuvia ja tietenkin teipillä teipata kuviot sohvapöydän reunaan riippumaan. On ehdittävä selostaa, missä on minun ja kenenkin huone ja kattoon asti tavaroita täynnä oleva varasto ja työhuoneeseen on laitettava se varasänky, että mummukin joskus voisi olla yötä, jos sattuu jaksamaan tulla olemaan ja leikkimään. Ja huomaa, että tämä onkin laulukynä, jolla minä piirrän, koska siinä on nuotteja.

Ja sitten einälkä onkin kymmenen prinssinakin nälkä ja karjalanpiirakannälkä ja maitojano ja kaikille yhtä monta. Ja piirustuksista on otettava kopiot, että mummullekin jää, kun tahtoo omat mukaansa ja ei ainakaan uusi kännykkä unohdu. Siitä pidetään huoli. Ja kiire on jatkaa matkaa yömummolaan, että aamulla taas jaksaa eteenpäin. Sitten puetaan taas, kunhan on näytetty miten nopeasti oman nimen jo osaa kirjoittaa. Mummukin näyttää. Aika nopeasti. Kinderyllätysmunat läpinäkymättömään muovipussiin, jos vaikka virpovat sitten siellä mihin menevät.

Ja sitten on ihan hiljaista ja tavarat taas paikoillaan eivätkä ne isosti ehtineetkään levitä niin lyhyessä, mutta tärkeässä ajassa. Ja koko yön odottaa, milloin ne lumet lähtevät luisuun ja äsken ne lähtivät kuuden asteen lämmössä ensin pohjoisen puolelle. Kohta etelän. Miksen virittänyt kameraani? Ja puhelin soi ja huomenna tulee pienin ja sitä ennen haen vannan ja vien lähimmille ne yllätyskinderit ja pyydän, että virpovat minut terveeksi. Jos vielä muistaisi sammuttaa ne valot tunniksi. Sitä tahtoo osallistua edes sen verran Earth Hour 2010:neen.