Så mycket som möjligt

Det är den traditionella Svenska dagen igen och jag måste göra vad jag har lovat for mig: att skriva en kort text på svenska. Redan i fjol och även tidigare har jag förstått, att detta blir svårare och svårare med tiden, om jag slutar att göra så. Det hindrar inte mig att försöka igen.

Det har hänt så många saker in mitt liv under senaste år. Jag har flyttat. Det menar att många många saker, möblar, böcker, gamla kläder, mattor och skräp, aviser, papperlappor, foto o.s.v. måste ha funnit en ny plats. Ofta var det i roskis. Det tog tiden och var mer krävande som jag kunde ana. På någon nivå kände jag att jag dykte djupare i min familjhistoria än någonsin tidigare.

Barnen och barnbarnen och min make gjorde mera än jag, men trots det att lämna en större och vacker och renoverad bostad med många oförglömliga saker var psykiskt tungt för mig. Man säger att flyttande till en ny ort kan upplevas som en svårighet eller som en utmaning eller som en möjlighet. Jag måste säga, att det har varit allt detta.

En mindre bostad med för stora möblar och för många lådor fulla av kära minne väntar arrangering, men det påkallar fysiska och psykiska krafter som saknas nu. ICT-teknologi syns inte ha hjälpt i hälsovården. Man trodde, att i världens bästa landets ICT-systemer skulle ha varit färdiga att "diskutera" med varandra. Men nej! Det tog månader att bli inskrivits i hälsovården här. Det har varit många timmar väntande med luren öppen på bordet, väntande på telefonsamtal, ofta förgäves.

Jag vet och hoppas, att allt skall ordnas med tiden i en bostad utan trappor. Det finns inget liv utan hopp. Utan hopp att spatsera igen utan hjälpmedel. Jag vill inte ge upp, fastän det gör så ont i kroppen...och i mitt hjärta. Tänk positivt och rör sig så mycket som möjligt. Jag är inte ensam i denna situation.

Ha det bra alla mina kärä och vänner!

****

Det snöar nu. Foto är en minne av ett kärt och så mångårigt landskap i Kuopio. (30.11.2006)

Helmikuun hetkiä vielä tänään

Lumen valta alkaa olla mennyttä. Tiet ovat tosin osin vaarallisen polanteisia. Liukkausvaroituksia on riittänyt. Leuto ja enimmäkseen harmaa sää jää mieleen tästä helmikuusta.   Aurinkoisina hetkinä pikkulinnut ovat heti helisseet kevättä. Yllättävän aikaisin. Harakat ja varikset ovat jaksaneet päivystää lumesta riisuutuneiden koivujen latvuksissa sadepäivinäkin.  Päivällä vesilammikoita ja sohjoa, parhaimmillaan nuoskalunta. Aamuksi sepeli ja hiekka on saanut uuden jääkerroksen päälleen. Reino-tossuilla ei tule mennä hakemaan lehteä postilaatikosta.

Eilen vihdoin vaihdoin mullat santteihin. Mustanmerenruusujen kävyt olivat melko mitättömän kokoisia, mutta siirsin nekin vielä uuteen multaan. Niiden kohdalla odotan kasvun ihmettä sanan varsinaisessa merkityksessä. Valostuminen piristää mieltä jonkin verran. Toisaalta se uuvuttaa, kun kaikki pölyt paljastuvat. Talvinen hämäryys on itse asiassa lempeä väsyneelle siivoajalle.

Olin kaivannut oravia ikkunailoksi. Tänä aamuna ne vihdoin ilmaantuivat. Poukkoilivat isolla porukalla kuusesta puupinoon ja pitkin hankea rantapuistoa edestakaisin. Liian monta laskettavaksi. Niiden kisailua pitkin sähkökaapelia en ole tänä keväänä vielä nähnyt. On se kevään tuntu ja tuoksu jo ilmassa. Räntää ja vettä vuoroin. Ja välillä uutta vitivalkeaa lunta isoin tuulessa kieppuvin hiutalein. Ja aurinko korkealla vaaran yllä sen kerran kun se pilvien lomasta pääsee näyttäytymään.

Hyvää Kalevalan päivää!

Talven, virusten ja kivun selätystä

Äkkiäpä tämä tammikuu meni. Koko blogi on jäänyt retuperälle. Läppäriin tunkeutui jokin virus. Tätä konetta on hoidettu melkein yhtä paljon kuin minua. Yritän nyt muistella sentään jotakin. On ollut monenlaista säätä, aurinkoakin yllättävän paljon tammikuuksi. On saanut ihailla paksun kuuran kuorruttamia puita.

Tammimarkkinoiden aikaan pakkanen pani parastaan täällä. Lunta on satanut liiaksi asti. Jopa kaupungin metsäladut jouduttiin sulkemaan, koska raskas tykkylumi katkoi havupuiden latvuksia ja oksia. Tänään oli vaihteeksi harmaampi päivä, mutta ei se estänyt ulkoilijoita. Puijon montussa oli hiihtäjiä taaperoista senioreihin.

Osuimme sinne kisojen aikaan. Oma hiihtoni on kävelynopeudella tapahtuvaa täpöttelyä paitsi alamäessä. Kiersin pesäpallostadionin lenkin. Se onnistui hyvän suksihuollon ansiosta. Nousin ylämäkeä hallitusti ns. suorilla. Silloin on voitelu kohdallaan, kun luistoa ei ole liikaa ja pito on varma. Mukava saada päivittäinen liikunta-annos muutoin kuin kävelemällä. Sekin on tosin ollut välistä hankalaa liukkauden takia. Mutta periksi ei anneta.

Kuuluttaja luetteli osin tuttuja nimiä ja harjoitushyppyjen pituudet olivat mielestäni aivan huippuja.  Yritin tietenkin ottaa kuvaa jostakin mäkikotkasta, mutta huonolla menestyksellä. Olen ennenkin todennut, että valokuvaaminen ja hiihto eivät tue toisiaan.

Pari vuotta sitten tulin ostaneeksi sellaiset monot, jotka soveltuvat sekä perinteiseen että luisteluhiihtoon. Päädyin kompromissiin, koska oikea nilkkani kaipaa tukea. Nyt kaipaan vanhoja matalia monojani. Nämä nykyiset ovat nauhoineen, vetoketjuineen ja tarrakiinnityksineen niin hankalat laittaa jalkaan, että pienelle hiihtolenkille ei tule oikein lähdetyksi. Odotan, että jäälle tulisi kovapohjainen tasainen latu.

Poikkesimme menomatkalla yhdessä urheiluliikkeessä etsimässä helpommin puettavia monoja. Siellä sitä sitten sai todeta taas kerran sen, miten aika lentää minusta ohi. Myyjä epäili, ettei siteisiini sopivia monoja enää ehkä löytyisi. Pitäisi siis vaihtaa myös siteet. Johtaako tämä siihen, että lopulta on ostettava koko paketti suksineen ja sauvoineen? Kyllähän nuo sauvat ovat jo ehtineet likaantua.

Kaikki kuvat ovat tammikuulta. Tuo alin on ehkä vaarallisimmasta tilanteesta liikenteessä. Siinähän on selvästi tukkirekka.

Sotshi, Sotji, Sochi, Сочи

Vielä näkyy löytyvän ainakin yksi suomalaisia yhdistävä asia, talviolympialaiset. En tiedä tarkalleen, miten katsojamääriä lasketaan. Jos puhutaan yli kahdesta miljoonasta katsojasta, puhutaanko silloin avoinna olevista vastaanottimista vai jostakin keskiarvomäärästä katsojia yhtä televisiovastaanotinta kohti. Ja lasketaanko mukaan mobiilit katselulaitteet?

Myötätuntoni on valtavien odotuspaineiden jälkeen epäonnistuneiden urheijoiden puolella. Oikein tekee pahaa, kun toimittajat piirittävät heitä kysymyksillään. Ovatko huippu-urheilijat samalla tavalla koko kansan edustajia kuin poliitikot? Vastuussa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään meille jokaiselle?

Tänään on kai se kaikkein jännittävin päivä penkkiurheilijoille. Miten käy Suomen miesten jääkiekkojoukkueelle? Entä jatkuuko naishiihtäjien menestys parisprintissä? Onhan siellä toki muutakin ohjelmaa. Eilen illalla katselin, miten Antti-Jussi ländäsi huippuranin jossakin lumikourussa. Lumisateessa vielä. Olen pudonnut ihan pihalle näistä uusista lajeista. En ymmärrä selostustakaan. Pitäisi olla sanakirja lähellä.

Edellisessä postauksessa oli kuvia lumitykeistä. Koska luomulunta ei satanut, laitettiin Puijon montussa tykit jauhamaan tekolunta. Tykkejä olisi kai ollut useampikin, mutta läheisen sairaalan vedensaanti olisi ollut vaarassa, jos kaikki olisivat olleet käytössä yhtäaikaa. Edelleenkään täällä ei ole lunta kuin n. kymmenen senttiä, metsässä ei sitäkään. Tänään on kuitenkin pakkasta sentään 3,5 astetta, joten jäämaraton onnistunee. Laturetket on jouduttu perumaan.

Kaksi kertaa olen käynyt kokeilemassa hiihtämistä jääladulla. Sitten tulikin tämä lauha jakso ja vesi nousi jäälle. Toivon, että sataisi vielä edes muutaman sentin lunta, vaikka talitintit jo laulavatkin kilvan titityytään. Kunnon latu pitäisi saada, sillä pelkkä tampattu luistelubaana tai moottorikelkan jälki ei sovi helposti kovinkin kipeäksi ärtyvälle selälleni. Ja ikävä flunssakin pitäisi päihittää ensin.

PS. Jos Sotshi kiinnostaa muutenkin kuin olympiakaupunkina, Ylen Areenasta voi kuunnella sarjan Amatöörioppaat Sotshissa.

Luvassa lunta

Tammikuu meni äkkiä. Helmikuun alussa on yleensä jo korkeat hanget ja nietokset. Toistaiseksi meillä on ollut vain kuuraiset puut ja ne paukkuvat pakkaset. Mutta nyt heti aamusta alkoi sataa lunta. Vihdoinkin. Aurauskalusto kävi tammikuussa toki pari kertaa kolaamassa pois parin sentin pumpulilumikerroksen, mikä tuntui kyllä melko turhalta työltä.

Sateisen syksyn vuoksi purot syöttävät edelleen vettä ojiin. Onneksi vaarallisia polanteita on jo murskattu kävelytieltä. Lumi kuuluu suomalaiseen talveen. Sen puute on jo aiheuttanut vahinkoa marjanviljelijöille. Ellei lunta saada sateena, sitä tehdään koneella. Lähimmät nietokset löytyvät Puijon montusta. Parkkipaikka on suljettu, koska siellä on jatkuvasti kaksi lumitykkiä käynnissä. Olen poikennut kolme kertaa tarkistamassa. Jonnekin sitä sitten siirretään, koska korkeat kasat olivat jo vajenneet. Lähirinteen puustokin saa osansa tekolumesta.

Aurinko yritti tällä viikolla jo herätellä kevättä. Luulin muuten osaavani helmikuun alun nimipäivät ulkomuistista. Riitta, Aamu, Valo. Tarkistin seinäkalenterista. Huomenna viettävät nimipäiväänsä myös Jemina ja Lumi, Aamun lisäksi. Jatkuva muutos tai hienommin sanottuna trendit näkyvät nimistössäkin. Viiden vuoden välein nimipäiväkalenteri tarkistetaan (Yliopiston almanakkatoimisto)  tiettyjen kriteerien mukaan. Seuraavan kerran uusia nimiä otetaan kalenteriin vuoden 2015 alusta.

Riitasta tulee mieleen muutama entinen kollega ja yksi lukioaikainen luokkakaveri, Jeminasta yksi koira. Lumi-, Aamu- ja Valo-nimisiä henkilöitä ei tule mieleen yhtäkään. Onnea kaikille Riitoille tänään!

Pakkaspäiviä

Joulukuinen harmaus on tipotiessään. Kannattaa pistäytyä ulkona, jos vain jotenkin jalat kantavat. Kaikki, aivan kaikki puut, pensaat ja heinänkorret ovat muutaman päivän aikana muuttuneet kimalteisen valkoisIksi. Lähiössä on ilo elää pumpulimaisessa kuuralumihattarataikamaailmassa, kun ei katso maahan. Miksikö? Maahan lunta on kertynyt vain ohut kerros. Aurinkolasit on pitänyt ottaa jo käyttöön, osin toki siksikin, että ne ovat muoviset, siis lämpöisemmät pitää näillä 20 asteen paikkeilla pysyvillä pakkasilla.

Maanantaina oli asiaa keskustaan. Sanoin kuskille, että nyt olisi sellainen sää, että voisi nähdä halon. Ensin ihmettelimme varavoimalan savupiipusta suoraan ylös tupruavaa savua tai vesihöyryä. Korkeiden piippujen päästöistä voi määrittää tuulen suunnan. Oli siis tyyntä. Heti kohta seuraavalla mäellä näkyi kuin näkyikin halo. Haloja bongatessa olisi hyvä olla aukealla paikalla. Auton ikkunasta ei pääse näkemään kuin yhden sivuhalon. Kummasti sekin ilahduttaa.

Eilen halovalo yllätti ilman, että tarvitsi lähteä edes ulos. Keittiön ikkunasta näki talvisen "sateenkaaren" pään viipyvän hetken vasten kuusikkoa. Tänäänkin sai ihailla samaa ilmiötä eilistäkin napakammassa pakkasessa. Taas auton ikkunasta. Minusta tuntuu, että keinolumen tykityksellä on jotakin tekemistä yllättävän taajaan ilmaantuvien halojen kanssa. Luomulunta on alle kymmenen senttiä eikä latuja ole vielä voitu avata.

Taittuuko talven selkä

Tänään on Heikin päivä. Heikin päivänä talaven selekä taittuu ja karhu kylykesä kääntää.

Ei tunnu tänä talvena oikein isuvan kohdalleen tämä vanhan kansan ennuste. Vasta reilu viikko sitten alkoivat pakkaset, järvi jäätyi toistamiseen. Karhujenkin on kerrottu vaihtaneen talvipesiään sateisen syksyn vuoksi.  Sitkeästi nämä vanhan maatalousyhteiskunnan merkkipäiviin, juhliin ja nimipäiviin, liittyvät sanonnat elävät ikäihmisten puheessa.

Toissapäivänä näin ensimmäiset hiihtäjät ja retkiluistelijat jäällä. Ehkä etäämpänä joku jo laski verkkojaan. Pari päivää aiemmin rannassa näkyi vain eläinten jälkiä. Nyt sinne uskaltautuvat myös ihmiset. Tänään taitaa olla tässä kohtaa talven toistaiseksi kylmimpiä päiviä. Vain hyvin ohut lumipeite peittää jääkannen. Mahdolliset rosot ja railot yllättävät. Polanteita on myös kävelyteillä. Jos tuonne nyt tarkenisi lähteä... 

Taidan lähteä katsomaan, vieläkö tuossa kolmannen kuvan kohdalla virtaa sula vesi. Aurinko paistaa ja suutelee puiden latvoja. Jospa niin selkä kuin sydänkin tykkäisi.

Kuvissa pakkasherran taideteoksia. Niitä löydät enemmän tuolta sivupalkin linkistä Valokuvatorstai II.

Arvo ja arvot

Eräs omalta kotikylältä lähtöisin oleva edesmennyt kansanedustaja tuli mieleeni kuunnellessani eilistä uutista arvoistamme tällä hetkellä.

Pirstoutunut Suomi. Oletko kettu, pystykorva, leijona vai pandakarhu?  Jotenkin minusta tuli pandakarhu, vaikka "tuoteseloste" ei vastannutkaan tuotetta. Horoskooppimerkiltäni olen sentään edelleen leijona. En tosin usko kumpaankaan.

Jaakko Juteinin Laulu Suomessa alkaa sanoilla "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa...". Ikäpolveni edustajat osaavat kyseisen laulun varmaankin ulkoa.

Nyt on sitten joulukoristeet koottu samaan pahvilaatikkoon mistä ne otettiin Tuomaan päivänä esille. Pipareita riittänee ainakin Nuutin päivään saakka, ehkä kauemminkin. Kuusia on kannettu muutamien ojien pohjille, koska ei ole edelleenkään hankea mihin ne tökkäisi.

Sään suhteen edellinen postaus on yhä ajankohtainen. Tänäänkin satoi silkkaa vettä. Kallaveden pinta alkaa kai olla korkeimmillaan, koska lähimmän laiturin kansi on jäänyt kokonaan veden alle. Kummallisiksi ovat kelit kääntyneet. En muista tällaista vuodenvaihdetta, että piti sateenvarjon alla ja tuulen suojassa sytyttää tähtisadetikut. Suurempaa taivaalle singottua rahantuhlausta katselimme vain sivusta eikä onneksi pelottanut yhtään. En muista nähneeni myöskään tähän aikaan vuodesta vadelmapensaassa uusia lehtiä. Eikä jänis ole käynyt ennen napsimassa sinivuokon lehtiä ruuakseen. Ja toisaalla on pakkasia ja lunta liiaksi asti.

Tämän päivän piristys oli rantapuussa havaittu isokokoinen käpytikka. Kuvattavaksi lintu ei kunnolla suostunut, kun on niin nopsaliikkeinen. Mutta se lintujen sirkutus ja tikkojen koputus oli kuin kevään enne, vaikka edes talvea emme ole toistaiseksi saaneet. Kai se talveksi kuitenkin kääntyy - lopulta. Eivät ole vuodet veljeksiä.

Edit. 15.43

Olin vallan unohtaa toivottaa oikein alkanutta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni! 

Jo joutuu ilta

Tuomaanpäivä on  takana ja monen odottamaa ja toivomaa valkoista joulua ei ilmeisesti tänä vuonna tule.  Viimeisen kuukauden aikana lämpötila on sahannut vuoroin pikkuisen pakkasen puolella, vuoroin lämpimän. Maa on sen verran routaantunut, että muutaman päivä vesisade ei sentään ole vielä sulattanut lumen rippeitä kokonaan pois. Joulu näyttää olevan tänä vuonna enemmän vihreä kuin valkoinen.

Raskas nuoskalumi on ehtinyt viivähtää vain hetken puitten ja pensaiden oksilla. Kattojen päällä ei ole lunta. Järvi on toki jäässä, mutta tänään jääkantta peittää pilviä kuvastava muutaman sentin vesikerros ja sen alla rannoilla on mosaiikkijäätä. Kuvat on otettu tänään valoisimpaan aikaan.

Toivotan rauhallista joulua teille kaikille! Ja kaikille teille myös!

Pöhinää ja muita vuoden sanoja

Sataa vettä ja lämpötila on vaihtunut lähes parinkymmenen pakkasasteen jälkeen neljäksi lämpöasteeksi Sisäkeli. Jos minulla olisi valta, ottaisin yhteyttä pilvipalveluun ja tilaisin sellaiset pilvet, jotka toisivat kauniin joulukorttimaisen lumisateen huomiseksi Lucian päiväksi. Saattaa sen myrskytuuli tuodakin Arktikselta asti. Suomalaisena en yhtään pelkää talvivaaraa, koska mehän olemme syntyneet sukset jalassa ja juoksemme ja pelaamme potkupalloa tai hiihdämme vaikka korkokengät suksiin naulattuina kesäisinkin pitkin hyllyvää suota. Ainakin yksi blogiystävistäni on tehnyt tämän uroteon.

Itselleni on kyllä kehkeentynyt harmillisen suuri kestävyysvaje. Ennen nousin Puijon portaat ylös ja tulin alaskin ilman sen suurempaa puhinaa tai pöhinää. Tänä syksynä olen kokeillut nousua vain pari kertaa ja todennut, että  portaissa on muuten aivan liian pieni väistötila. Viime kerralla suorastaan kiusaannuin, kun yksi ja sama varmaankin hyvällä sixpackillä varustettu mieshenkilö ehti ohittaa minut useaan kertaan mennen tullen. Hipaisten.

Olen tietenkin liian hidas. Hidas väistämään. Varsinainen tukipaketti: löytyy nilkkatuki, polvituki, alaselän tuki... mutta niiden avulla tahdon mennä aina silloin tällöin mittaamaan kuntoani. Eilen pistäydyin tuossa rannassa. Vesi oli noussut jään päälle. Kovin varovasti astuin sohjoiseen lumeen nastapohjakengilläni. Pitääkö goretex varmasti vettä vai aistinko hetikohta vuotokohdan jalkineissa? Edelliskerralla kävi niin.

Meillä on sellainen auto, joka sanoo aina bling, kun lämpötila on neljä astetta plussaa. Edellisessä autossa tuo asteluku oli kolme. Navigaattori puhuu myös. Onkohan sekin somelainen?   Ihan tuntuu oudolta pitemmillä tieosuuksilla, kun se navigaattori on hiljaa. Sitten se ykskaks sanoo vaarapaikka, vaikka tie on ihan suora ja hyvä. Olen pohtinut, onko esim. avobemareissa paremmat navigaattorit. Ainakin niiden pitäisi ilmoittaa kuskille etukäteen esim. myrskyistä ja vesisateista, joita nyt näkyy aina vain riittävän.  Onneksi on tuo aiemmin mainitsemani pilvipalvelu.
___


Eilen iltapäivällä katselin ja kuuntelin aikani kansanedustajien keskusteluja. Korvaani särähti puhemiehen ohje: Kuunnelkaa päivän sanaa. Olen tottunut assosioimaan sen hengelliseen puheeseen. Olikohan se eilinen päivän sana kestävyysvaje vai hyvinvointiyhteiskunta vai rakenneuudistus? Vai sote? En saanut selvää.

Tämän päivän sana on kuitenkin  Ylen lukijoiden vuoden 2013 sanaksi äänestämä pöhinä.  Siksipä minäkin pöhisen (sic) pitkästä aikaa.

Kuvat eilisiä paitsi viimeinen, joka on otettu toissapäivänä.

Edit. 9.1.2014

HS:n uudissanatesti
Em. artikkelin mukaan pöhinä oli jo liian vanha uudissanaksi. ;)

Edit 31.1.2014
Kotuksen vuoden 2013 sanapoimintoja.

Vettä, räntää, lunta

Einosta päästyä päädyimme Oskariin. Viime vuonna kuritti Antti. Hannu-myrskykin on jäänyt mieleen parin vuoden takaa, koska sen myötä remonttimme valmistuminen viivästyi. Ilmeisesti talviaikaan on enemmän miesten nimipäiviä, koska nämä talvimyrskyt ovat miespuolisia. Mauri-myrsky  vuonna 1982 tosin oli jo syyskuussa.

Kesämyrskyistä muistuvat mieleeni Asta- ja Veera-myrskyt. Manta-myrsky taas liittyy aivan muihin ilmiöihin. Muistaakseni tiistaisista lähikylpylän naisten tansseista on käytetty tätä nimitystä.

Tällä alueella  tuulee tänään taas melko navakasti, vaikka on lauhaa. Eilen käytiin pakkasella.  Meteorologit selittävät, että tällainen sääjojoilu on melko tavallista tähän vuodenaikaan. Kai se sitten on niin. Jojoilu tuntuu ikävästi vanhoissa luissa ja lihaksissa, koska termostaatit eivät oikein tunnu ehtivän mukaan. Olisi syytä keksiä ennakoiva termostaatti, ellei sitä ole jo keksitty.

Vuodenaikoja on enemmän kuin lapsena opitut neljä. Nyt niitä on useampia. Ei tarvitse kuin lisäillä etuliitteitä alku-, varhais-, keski-,loppu- tai taka- tai vaikka intiaani- perusvuodenajan nimityksen eteen. Sillä lailla sopivasti sen mukaan miten on ilmoja milloinkin pidellyt.

Talvi nyt kai on, koska innokkaimmat ovat  aloittaneet hiihtämisen maksullisilla ensilumenladuilla, jotka tehdään käsittääkseni menneen talven lumista. Luistaa se suksi tai pulkka tai liukuri nurmellakin tarvittaessa. Pitää vain olla tarkkana, ettei ole soraa lähistöllä.

Kuvina viime päivien sääkuvia. Auton lämpimästä otettuja. Tietenkin. Paitsi viimeinen kotiovelta.

Turvallisia kävely- ja ajomatkoja kaikille. Pimeä yllättää usein. Muistakaa laittaa heijastimet heilumaan ja kiinnittää ne hankalat liukuesteet kenkiin. Tai hankkikaa nastapohjaiset kengät, jotka nekään eivät valitettavasti takaa sitä, ettei liukastu.

Jäniksenkäpälä vai linnunsiipi

Sen verran on satanut lunta tännekin, etä eilen havaitsin jäniksen loikkineen etupihan poikki. Eläinten jälkien tunnistaminen on ammattilaiselle helppoa, kuten eilinen elokuva Hukkamies (YleAreena) osoitti.  Susien kielenkin opetellut hukkamies Seppo Ronkainen vain mittasi lumihangesta suden tassunjäljen mitat ja osasi oitis yhdistää jäljet pannoittamiinsa ja nimeämiinsä susiin. Dokumenttia katsellessa omat tunteet ailahtelivat eri suuntiin. Kaikkea sitä metsistämme löytyy.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kuitenkaan olla kannanotto susikeskusteluun, vaan ajatus näkyy hyppäävän asiasta suoraan kolmanteen. Jäniksen jäljistä tuli mieleeni jäniksenkäpälä. Sanovat jäniksenkäpälää, kuivattua tietenkin, käytetyn ennenvanhaan leivonta-alustan tai -pöydän tai leipälautojen puhdistamiseen jauhoista. En minä ainakaan sellaista muista. Äitini bruukasi käyttää 50-luvulla linnunsiipeä siihen tarkoitukseen. Kanansiipeä kai, koska se oli valkoinen.

Tänään on ensimmäinen ns. kunnon pakkasaamu. Mittarimme näytti aamuvarhaisella peräti kymmenen miinusastetta. Ennusteiden mukaan sää kylmenisi vasta loppuviikolla. Kuinkahan minun jääennusteeni kanssa käy? Toissa-aamuna oli tyyntä ja tämäkin ranta oli hetken riitteessä. Itse en ehtinyt sitä ihmettä edes nähdä, koska nousi tuuli ja tummat raskaat laineet puskevat koko ajan selältä kohti rantaa. Vesi on noussut huomattavasti eikä routaa vielä ole. Eino-myrskyn tuulenkaatojen korjuujäljet Puijolla eivät maisemaa kaunista. Kone on uponnut paikoin syvälle.

Oravat ovat harmaantuneet. Jänistä en ole päässyt vielä näkemään paitsi pihassa vieläkin säästyneet jälkensä.

PS.
Mitä enemmän katselee toisten ottamia kuvia, sitä vähemmän tekee mieli enää julkaista omiaan.

Uutta lunta odotellessa

Lupaa uutta lunta radiossa rannikolle ja keskiseen Suomeen asti. Kai se sade tulee tännekin. Siitähän sanotaan, että se olisi vain vanhan lumen surma. Kaunistaisi vain hetkeksi mustuneet pientareet. Helmikuulla puhuttiin, että tämäntalvinen höttölumi sulaisi aikaisin. Toisin kävi. Ja kylmä kausi tuntuu vain jatkuvan. 

Toistaiseksi melkein kaikki huvennut lumi on haihtunut suoraan ilmaan. Vain suojaisissa, siis tuulettomissa, etelään antavissa paikoissa on ollut lätäköitä. Ne ovat sitten yöpakkasten takia muodostuneet salakavaliksi turmanloukuiksi. Parina päivänä ei ollut asiaa edes takapihalle normaalireittiä pitkin. Aurinko kun porottaa mahdolliset hiekat jään sisään.

Kaupunki on yrittänyt pitää jäälatuja kunnossa, koska hiihtäjiä on riittänyt. Pohjoiseen menee muistaakseni ainakin kuusi latua rinnakkain. Tosin vain yksi oli eilen enää sellainen, että tavallisen levyinen suksi mahtui siinä liukumaan. Omassa vauhdissani se ei haittaa. Hankikannosta ei voi puhua edelleenkään. Muutama aste nollan yläpuolella ei riitä saamaan kunnon suojasäätä aikaiseksi.

Kävelyteiltä löytyisi jo reilusti sulia reittejä, mutta liikenteen pöly vaikeuttaa hengitystä. Jos voi valita, valitsee mieluummin jäälakeuden, vaikka siellä pohjoistuuli pureekin posket punaisiksi. Tietyömaa on arkisin varsinainen pöly-ja melupesä. Sieltä kannattaa pysyä poissa.

Suosaaren Kelloselän puoleisesta päästä löytyi erään polunpäästä kaksi vanhaa siltaa. Asiaa sen paremmin tutkimatta veikkaisin, että ne ovat olleet ko. paikassa 60-luvun puolivälistä saakka. Ne vaikuttivat olevan samaa mallia kuin Riistaveden silta. Olihan se erikoinen löytö linturetkellä. Olin jo toivonut näkeväni joutsenia, mutta vanhan läppäsillan kohdalla oleva vähäinen sula oli kerännyt vain työmaalta karanneita roskia.

Kevättä tekee kuitenkin koko ajan. Pihakiveys on jo sula, lapsilla näkyy olevan jo polkupyörät käytössä. Isommilla mopot ja moottoripyörät. Mustanmerenruusut ovat jo viiden sentin korkuisia.

Ehkä olisi pitänyt otsikoida: Lämpöaaltoa  odotellessa.

Lankalauantaina 2013

Pääsiäinen on  melko aikaisin tänä vuonna. Siksi ei ole mikään ihme herätä lankalauantaiaamuun rapsakassa pakkassäässä. Mittari näyttää melkein kahtakymmentä astetta pakkasta. On kuitenkin luvassa aurinkoinen päivä. On ollut aurinkoa, mutta myös lyhyitä lumikuuroja. Toistuvasti. Hanget hohtavat vielä valkoisuuttaan.

Siltojen alla olevat sulat ovat jäätyneet umpeen. Onneksi jäälle on ajettu leveät latupohjat. Ne kestävät kävellä ja sopu antaa sijaa myös jalankulkijoille ja koirille. Lumikengille olisi käyttöä, koska yhtään kunnon suvikeliä ei ole ollut. Lapsuusmuistojen hankiaiskelejä sitten tullutkaan.

Ainakin joka toinen aamu oksistot ovat sädehtivän kuuran tai vastasataneen lumen peittämät. Muutaman tunnin kuluttua sokerikuorrutus on jäljellä enää vain varjopaikoissa. Kylmää, mutta niin kaunista!

Heräsin tänään jo neljältä, nousin viideltä. Aurinko oli nousemassa. Valoja ei tarvinnut. Tänä iltana on taas muistettava kääntää kellot kohti kesää. Kesää? Missä viipyy kevät? Titityyt kyllä kuuluvat, mutta muuten näkyy vain variksia ja harakoita. Jokin isompi lintu oli kokeillut vanhasta muistista tavallisesti sulana ollutta kohtaa  sillan kohdalla.  Turhaan.

Kovin käy silmiini tämä sinivalkoinen maisema. Urpujen lailla sitä kai itse kukin jo unelmoi keväästä. Viikko sitten kiersi pieniä poikia virpomassa. Pajunkissat olivat vasta idullaan. Tänään palavat paikoin pääsiäisvalkeat. Huomenna pääsemme pääsiäiseen.

Hyvää pääsiäistä!

Tyhmyydestä sakotetaan

 
Ennen lukioaikaa en ollut kuullutkaan slalom-suksista. Tuota sanaa silloin käytettiin. Muutamalla rinnakkaisluokkalaisella muistan olleen sellaiset. Pitkävuoren laskettelukeskus oli juuri valmistunut. Tavallisilla suksilla sinne ei kuitenkaan ollut menemistä.

Näin laskiaisena nousee mieleeni muisto, mikä ei todennäköisesti liity edes laskiaiseen, mutta mäenlaskuun kylläkin. Ehkä oli kyse ko. keskuksen avajaisista. Olisin tietenkin voinut vain sivusta ihmetellä mutkamäenlaskua. En muista, olinko ainoa, joka ei ymmärtänyt, että rinne olisi vaarallinen laskettava ilman jarrutusmahdollisuutta.  Ei ollut pulkkaa eikä kelkkaa. Ehkä olisi ollut vuokrattavia välineitä, mutta ei ollut rahaa. Oli vain aaltopahvipaloja.

Sellaisen päälle istahdin tyhmyyksissäni ja annoin mennä. Vauhti kiihtyi kiihtymistään. Kädeni pitivät kouristuksenomaisesti kiinni pahvin reunoista, koska kumpuileva rinne sai aikaan pyörimisliikkeen ja jarrutusyritykseni pahvin ja kenkien avulla vain nostattivat irtolunta. Hengitys salpautui kauhusta ja lumi tunkeutui vaatteiden sisälle. Ei ollut keksitty vielä näitä nykyajan kaikelta pahalta suojaavia teknisiä ulkoiluvaatteita. Onneksi ei käynyt sen hullummin. Hävetti. Ehkä tässä on perimmäinen syy siihen, etten ole koskaan laskettelusuksia jalkaani edes kokeillut.

 

Selkävaivaisena tämäkin muisto on noussut mieleen. Puolipökerryksissä palasin opiskelijakortteeriini enkä edes muista, uskalsinko kertoa, mitä tietämättömyys fysiikan laeista oli kielilinjalaiselle teettänyt.

Liukasta laskiaista kaikille, mutta älkää missään tapauksessa tehkö niin kuin minä tein. Ellette omista kunnollisia välineitä, pysykää kotona ja syökää vaikka laskiaispullia.

Pintapelastusta

Alkaa olla se aika, että valo voittaa ja titityyt kuuluvat korvalappujen lävitse, vaikka lumi vielä narskuu askelten alla. Pihabongauspäivänä oli niin harmaata, etten nähnyt ainuttakaan lintua. Nyt tutut harakat keikkuvat jo pihapuissa ja katoilla. Oravanpoikaset kiitävät keveinä helmikuisilla nietoksilla. Varikset miehittävät koivujen latvuksia ja tarkkailevat ympäristöä.

Läheisintä äänimaisemaa tosin hallitsee Kallansiltojen alle kaivettavan uuden laivaväylän junttaaminen. Yhtenä viimaisena päivänä kävelin uutta pyörätietä. Tarkoitus oli käydä vain ensimmäisellä sillalla, mutta uteliaisuus voitti, kun näin neljän ambulanssin, parin poliisiauton ja yhden paloauton kiitävän pohjoiseen. Jatkoin matkaa, koska aurinkokin päätti kurkistaa tummanpuhuvan pilviverhon lomasta.  Onneksi ei ollut kyse  mistään onnettomuudesta, vaan korkeimmalta sillalta harjoiteltiin pintapelastusta.

Toivottavasti naapurimaamme vähemmistökulttuurien pelastamisyrityksissä ei ole kyse vain pintapelastamisesta. Oma kieli on liima, joka pitää kulttuurin elävänä. Monin paikoin nuoret eivät enää osaa kantakieltä, esim. maria, mordvaa, ersää. Siis Volgan mutkan seuduilla asuvien sukulaiskansojemme kieliä.

Vielä ehdit mukaan seuraamaan Ville Haapasalon matkaa, jossa hän tutustuttaa meidät suomensukuisiin kansoihin. Ohjelmasarja on tehty viime toukokuussa. Olen seurannut sitä torstaisin keskiviikkoisin Yle Teemalta.  Esimerkiksi Marilaisiin varpajaisiin pääsee tutustumaan enää reilun vuorokauden ajan (edit. pe klo 9.00) muutaman tunnin ajan Areenasta.

Minua kiehtoo tässä sarjassa tietenkin venäjän kieli. Kaikkien venäläisten tuntema Ville Haapasalo on herkkä taitelija ja antautuu työhönsä koko sielullaan. Suomensukuisten katoamassa olevien kulttuurien esitteleminen ja mahdolliset suomalaisuutta avaavat vanhat uskomukset ja tavat ovat myös kiinnostavaa katseltavaa. Ainakin tuo mainittu varpajaisperinne on meillä muuttunut vallan muuksi.

Viimeisessä et:n numerossa Pirkko Arstila muuten kirjoittaa, että Venäjällä babushkat ovat pysyvä voima myllerrysten keskellä, ilman heitä Venäjä varmaan luhistuisi. Mummous, siis ikääntyminen on siellä arvokasta, kuten melkein kaikkialla muualla maailmassa paitsi meillä Suomessa.

Ludmila Zykina - Людмила Зыкина - Течет река Волга