Banaanileivän myötä saavutin henkisen mummuuteni!

Uhosin, että jouluksi en leivo mitään! Kuten ei minulla yleensäkkään ole tapana. Kuten te kaikki tiedätte, minä vietän synttäreitäni joulukuun puolessa välissä ja leivon jouluherkkuja silloin. Kun paikalla on paljon syöjiä ja joulun maut eivät vielä ole alkaneet tökkiä

Mutta nythän kävi niin, että meiltä meinasi jäädä haaskuuseen aikasmoinen kasa banskuja. Ihan hirveää!
Suunnittelin niiden pakastamista, mutta pakastimet ovat ihan tupaten täynnä vieläkin. Ja olisiko niitä tullut sieltä käytettyä?
Kaneille syötän banaaneja kuorineen. Kyllä! Ja ne pitävät niistä kovin, eikä niille ole banaanista mitään haittaa, mahavaivoja tms.. Ne ovat saaneet niitä ihan syntymästään asti, kuten sitä kaaliakin, josta on aikanaan joku kommentoija minua parjannut.
No, kaneille annan banaania satunnaisesti, yhden banskun/ 3 kania. Joten se ei ollut tähän banaanimäärään ratkaisu. Koska niitä oli 6 kappaletta. Siis banaaneja, ei kaneja! ;)

Minulla on sellainen vanha luotto-ohje banaanimaustekakusta ja sitä teenkin usein, koska tytär ja Beibe sitä rakastavat.

Olin kuitenkin joskus töissä guuggeloinut banaanileivän ohjetta ja ajattelin tekeväni pari sellaista. Laittaa ne sitten pakkaseen, jos ei porukalle maistu. Ja  olisihan sitten vierasvaraa joulun jälkeiseen elämään.

Siis, nimestään huolimatta tämä on kahvikakku, eikä leipä. Tai, ehkä ameriikkalaiset makealle persona kansana tätä leipänä nassuunsa vetää. Mutta kyllähän tämä näin suomalaisittain kahvikakun määritelmät täyttää!

BANAANILEIPÄ

• 2 kpl erittäin kypsiä banaaneja
• 100 g sulatettua voita
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 2,5 dl sokeria
• 1 huoneenlämpöinen kananmuna
• 1 tl vanilja-aromia tai jauhetta
• 3,5 dl vehnäjauhoja

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele kakkuvuoka ja vuoraa se tarvittaessa leivinpaperilla. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.

Muussaa banaanit kulhossa ja sekoita voisula joukkoon. Sekoita kananmuna ja sokeri seokseen. Jos käytät nestemäistä vaniljaa, lisää se nyt.

Lisää massaan keskenään sekoitetut loput kuivat aineet ja sekoita massa nopeasti tasaiseksi.

Jos haluat koristella halkaistulla banaanilla valmiin kakun, laita kakkuvuuan pohjalle halkaistu banaani limittäin, leikkuu pinta alaspäin.

Lusikoi kakkumassa vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin tunti. Kokeile tikulla kypsyyttä. Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua... jos vain maltat!

Tämä kakku oli herkkua! Minua itseäni hieman hirvitti tuo sokerin määrä. Koska kypsistä banaaneistahan makeutta tulee ihan hyvin itsestäänkin. 

Mutta valmis kakku ei sitten kuitenkaan ollut liian makea. Ja meillä tykättiin tästä niin, että kaksi kakkua tein ja ne syötiin pois pyhien aikana. Vävy ja tytärkin kehuivat tätä hyväksi, ei joulunmakuiseksi kakuksi.

Pakkaseen ei jäänyt kuin ihan pieni pala minulle ja Beibelle joskus myöhemmin syötäväksi. Hyvä näin!

Joskus ollaan mietitty tyttären kanssa sitä, että milloin on yhtä taitava kuin äiti on ollut? Tai mummu. Koska ne määritelmät niin kuin henkisesti ja taidollisesti täyttää?

Onko äitiyden tai kunnon vaimoaineksen määritelmä ruskeankastikkeen teko, vai mikä sen määrittää?

Tyttäreni mielestä se on ollut ehkäpä juuri tuo ruskea soosi.

No, ehkä minä saavutin näiden kakkujen myötä mummuuteni huipun. Ihailin nimittäin aina anoppiani, joka paistoi ihan kaiken puuhellan uunissa tai leivinuunissa. Miten voi olla mahdollista, että joku vaan koittaa kädellä, että voiko kakun laittaa jälkilämpöön paistumaan?

Tänä jouluna minä tein näin! Meidän puuhellan uunissa ei ole mitään lämpömittaria. Ja niin vain paistoin onnistuneesti nämä kaksi kakkua siellä. Ihan tosta vaan! Kädellä tosiaan koitin uunin ilman lämpöä ja se jotenkin tuntui "hyvältä". 

Kerran paiston aikana vaihdoin kakkujen paikkoja, koska tulipesän puoleinen ruskistui enemmän pinnaltaan. Olen ylpeä itsestäni! Vaikka en tiedä, onnistunko moisessa enään toiste.

Mutta ehkä minussa sitten kuitenkin on sitä "mummumatskua"! ;'D

Miten valmistaa itse lipeäkalaa joulupöytään!

Olen kertonut aiemminkin, että olemme Beiben kanssa liotelleet lipeäkalaa itse jouluksi. Viime jouluna emme tehneet, koska meillä oli pakkasessa sitä edelliseltä joululta. Kyllä! Se oli ihan lyönnissään vielä, eikä maistunut yhtään pakastimelta.

Minun molemmissa mummuloissa tehtiin lipeäkalaa silloin kun minä oli pikkuinen. Muistan kuinka sitä lioteltiin saunan porstuassa ja se haisi pahalle.
Mutta hajusta huolimatta, lipeäkala on ollut aina minun herkkuani paksun valkokastikkeen, jauhetun maustepippurin ja suolaripsauksen kanssa nautittuna.

Anoppi liotteli lipeäkalaa myös saunanporstuassa. Hän oli hämmästynyt siitä, että minä jotain tästä joulukalan valmistamisesta tiesin. Ja yleensäkkin söin lipeäkalaa. Olinhan minä ihan kaupunkilaislikka!

Kerroin hänelle, että kauppahallista aina haettiin äidin tai mummun kanssa kuivattua turskaa tai vastaavaa ja sitä sitten koivuntuhkavedessä liotettiin. Sen tarkemmin en lapsuudestani muistanut tätä menetelmää.
Mutta anoppini minut sitten perehdytti lipeäkalan valmistuksen saloihin. Vaikka eihän siinä mitään ihmeellisiä saloja ole. Kuivakalan liottaminen lipeäkalaksi on tosi helppoa ja yksinkertaista.

Anoppi ja appi liottelivat lipeäkalaa aina niin reilusti, että sitä pakastettiinkin. Kesällä sitten yleensä juhannuksen tienoilla, herkuteltiin lipeäkalalla. Monesti he sihtasivat herkkuhetken niin, että tiesivät minun olevan tulossa kyläilemään! <3
Lipeäkala valkokastikkeen ja uusien perunoiden kanssa on todellista herkkua!

Beibe on aina kannustanut minua ostamaan ja valmistamaan jouluna lipeäkalaa, koska hänen mielestään siitä tule jouluntuoksu kotiin.
 Hän, joka ei koskaan kotonaan lipeäkalaa syönyt, on maistanut tätä omatekemää ja ihmetellyt miksei sitä koskaan ole aiemmin syönyt. Koska se on tosi hyvää!

Lipeäkalan valmistus alkaa siitä, että tulipesistä puhdistetaan huolella kaikki tuhkat pois. Sitten niissä poltetaan vain ja ainoastaan koivua. Ei saa sytyttää millään maitopurkeilla tai paperilla. Koivua vaan, jotta saadaan puhdasta koivuntuhkaa!
Me pyhitämme koivulle olohuoneen takan ja ulkosaunan kiukaan tulipesän. Näin saamme kahdesta tulipesästä puhdasta koivuntuhkaa.

Tuhkat kerätään tulipesistä ja sitä olisi hyvä olla reilusti. Meillä kun on kuivattua kalaa yleensä 100-200 grammaa, joskus jopa enemmän ja olemme keränneet tuhkaa sellaisen tavallisen ämpärillisen. Vetääköhän se nyt jotain 8 litraa.

Tuhkan päälle kaadetaan kiehuvan kuumaa vettä niin että ämpäri on ihan täynnä. Veden annetaan jäähtyä ihan rauhassa tuhkan kanssa. Tähän tekeytymiseen menee noin vuorokausi.
 Kuuma vesi irroittaa tuhkasta lipeää ja se on nyt lipeävettä, joten sitä ei parane roiskia silmille ja käsille.

 Anoppi kyllä opetti, että kastaa sormenpään veteen ja lipaisee sitä kielellä. Jos sormi maistuu karvaalle, lipeävesi on tarpeeksi vahvaa. Mutta älkää nyt sitten nielkö sitä lipeävettä. Pelkkä sormen laitto kielelle riittää.
Lipeävesi tuntuu lisäksi sormissa saippuamaisen liukkaalta.

Jos tuntuu, ettei tuhkasta ala irrota lipeää, tuhkavettä voi keittää isossa kattilassa jonkin aikaa. Sitten antaa tuhkaveden jäähtyä kunnolla.

Kun tuhka on painunut ämpärin pohjaan ja vesi muuttunut kirkkaaksi, kaadetaan kylmä ja kirkas vesi kalan päälle.
Ei haittaa vaikka tuhkaa menee kalalle veden mukana. Se huuhtoutuu kyllä sitten pois. Jotkut tekevät kuulemma lipeäkalan siten, että laittavat kalan likoamaan ihan sinne tuhkaisen veden sekaan. Mutta me tykätään siilata tuhka pois.

Me käytetään yleensä ihan tavallista vatia. Kala peittyy paremmin laakeassa vadissa, kuin ämpärissä. Tärkeää on, että lipeävettä on niin paljon, jotta kala peittyy. Sitä voi myös kääntää liotuksen aikana.

Jotkut ottavat kalasta nahan pois ennen liotusta. Me ei oteta, koska se on mielestämme ihan turhaa. Sitäpaitsi, kala pysyy kypsennettäessä mielestäni paremmin koossa nahan kanssa.

Kalan annetaan liota lipeävedessä viikon päivät. Se alkaa pikkuhiljaa turpoamaan ja muistuttamaan oikeaa lipeäkalaa.

Kalan liotuspaikka on hyvä olla viileässä. Ja jossain muualla kuin asuintiloissa. Koska se haisee ihan kamalalta.
Me liottelemme lipeäkalaa ulkosaunan porstuassa. Kun saunomme, nostamme tämän kamalalta haisevan vadin siksi aikaa ulos ja tuuletamme porstuan hyvin ennen saunaan menoa.

Itse liottamalla, emme ole koskaan saaneet kalaa turpoamaan ihan niin paksuksi kuin kaupasta ostettava valmis lipeäkala on. Mutta tämä itse liotettu ei ole niin höttöistäkään kuin valmis kala, vaan paljon kiinteämpää.

Kun kala on lionnut lipeävedessä viikon päivät, aletaan sitä huuhtelemaan. Lipeävesi kaadetaan pois ja kalaa huuhdotaan hetki juoksevalla vedellä. Myös vati huuhdellaan. Sitten kala laitetaan likoomaan  runsaaseen, kylmään, puhtaaseen veteen.
Muutamana ensimmäisenä päivänä vesi vaihdetaan kaksi kertaa päivässä. Sitten riittää kerran päivässä suoritettava veden vaihto. Viikon huuhteluiden jälkeen, lipeäkala on valmista nautittavaksi.

Meidän lipeäkalan valmistus on tänä vuonna siinä vaiheessa, että kala on ostettu ja se käryää muovipussissa kellarin rapussa.
Tuhkan keräys on meneillään, mutta ei tässä nyt ole kuitenkaan vielä mikään kiire. Hankin kalan kuitenkin jo näin ajoissa, koska on joskus käynyt niinkin, että Tampereen kauppahallista kuivakala on loppunut ja lipeäkala on jäänyt valmistamatta.

Kuivattua molvaa oli tänä vuonna tarjolla ja ostin yhden päreen eli sellaisen kuivatun fileen. Se painoi hieman yli 100 grammaa ja maksoi 8,90 e. Eli aikas kova kilohinta, mutta tuosta köykäisestä kuivakalasta turpoaa niin iso lipeäkala, että syömme siitä ainakin pari kertaa.

Aikaisemmista lipeäkalan valmistuksistamme voi käydä lukemassa täältä ja täältä .

Palaan kertoilemaan tästä tämän vuotisesta lipeäkalan valmistuksesta. Mutta jos alkoi kiinnostamaan lipeäkalan liottelu, käykää lukemassa noi edellisvuotiset postaukset. Kysyäkkin saa, jos jokin mietityttää!

Tästä tulee joulun herkku! <3

Äitienpäivämietteitä!

Tänä aamuna moni äiti on joutunut makaamaan sängyssä paikat puutuneina ja hirvittävässä pissahädässä. Lapset, ehkä iskän avustuksella, valmistelevat äipälle aamiaista. Ilma on sakeanaan jännitystä ja itkukin saattaa muksuilta tirahtaa. Kun se äiti nyt vaan ei heräisi ja tulisi keittiöön!
Vihdoin se tarjotin täynnä herkkuja, kannetaan "yllättyneelle" ja "juuri heränneelle" äidille. Valkovuokkoja on käyty metsästä hakemassa. Äidille ojennetaan hellyyttävä, päiväkodissa tai koulussa arkarreltu lahja tai kortti. Lapsen jännitys on kova; pitääkö äiti siitä? Ja äitihän pitää, oli se sitten minkälainen tahansa! Äidin täytyy myös näytellä nauttivansa siitä, että aamiaisen syöminen vuoteessa on ihaninta ikinä. Vaikka todellisuudessahan se on kaikkein kamalin paikka maailmassa aamupalaa nauttia!

Näin hienon itsetehdyn rintakorun olen joskus saanut! <3

Itselläni kun ei ole kuin yksi lapsi, joka on ollut hyvin aamu-uninen, en ole ihan joka äitienpäivä kahvia sänkyyn saanut. Eikä ole yhtään haitannut! Mutta olen minäkin joskus päässyt nauttimaan siitä, että sen itsetehdyn lahjan kanssa on tultu herättämään!
Tämä äitienpäivä on minulle taas hieman erilainen, tytär ei enään asu kotona. Hän ja vävy tulevat kyllä syömään ja kahville. Heillä vaan on monta paikkaa käytävänään tänään, anoppila ja vävyn molemmat mummulat. Minun ja Beiben äidit ovat jo edesmenneet.

Vuonna -96 sain ensimmäisen äitienpäivälahjan; Sysmän ristin!

Olen sitäkin miettinyt, että jos minusta joskus tulee mummu, haluan käydä sitten vuorostani tyttärelläni. Jotta hän saa sitten "nauttia" äitinä olemisestaan ihan rauhassa. Toivottavasti näin käy joskus.

Kevään ensimmäinen raparperipiirakka äitienpäiväkahville!

Beibe teki meille aamupalaa tänään. Hän kyllä sanoi, että vähän arkistahan tämä on, koska hän yleensä tekee meille aamupalan. En silti pidä sitä itsestäänselvyytenä, arvostan kovasti ja kyllä minäkin joskus ne leivät voitelen!
Koska ilmahan on jo aamusta aivan ihana, uloshan aamupalaa piti mennä nauttimaan. Ulkona minua odotti lahja! Beibe oli ostanut minulle Huvimaja-kirsikkapuun. Olinkin sellaisen hankkimisesta puhunut. Tosin Beibe oli ostanut puun jo ennenkuin asiasta hänelle puhuin. Ja piilotellut puuta metsässä! Kyllä me naurettiin aamulla, kun ajateltiin, että joku sen olisi sieltä löytänyt!

Minun äitienpäivälook ja Huvimaja!

Minun yksi kuolemansynneistänihän on se, että olen tosi perso lahjoille. En silti vedä palkokasvia sieraimeen, vaikken mitään saisikaan. Se, että minulla on hyvä suhde läheisiini, on paljon lahjoja tärkeämpää!
Mutta olen kyllä tehnyt kauppareissulla selväksi mitä haluaisin. Tyttäreni tokaisikin minulle erään liikkeen puutarhaosastolla, että: "Yritä nyt muistaa, että äitienpäivä on vaan kerran vuodessa!" .  Täytyy vaan yrittää elää mahdollisimman pitkään. Ja onneksi minulla on nimpparitkin kesällä! Heh heh!

Monta näistä alppiruusuista olen saanut Beibeltä ja tyttäreltä!

Isäni auto ei mennyt katsastuksesta läpi. Jarrukengät olivat ihan loppu. Beibe lupasi ne vaihtaa ja pyysinkin isää tulemaan äitienpäivänä syömään. Voitaisiin samalla ne jarrut hoitaa kuntoon. Isäni mielestä se ei olisi soveliasta, rempata hänen autoaan äitienpäivänä. Kysyin Beibeltä, että oltaisiinko minua viemässä johonkin. Ei kuulemma oltu, joten ilmoitin isälleni, etten aio istua koko päivää juhlittavana, vaan tehdä pihahommia sellaista. Että ihan hyvin voidaan ne jarrutkin hoitaa, vaikka onkin äitienpäivä!

Sillä ei ole väliä, kuka ne ruuat tekee. Yhdessäolo vain on tärkeää!

Täytyy muistaa, ettei tämä päivä ole kaikille juhlapäivä. Lapsettomuudesta kärsiville, tämä voi olla vuoden pahin päivä. Joillakin saattaa olla niin kipeä äitisuhde, että päivä ahdistaa ja muistuttaa vain ikävistä asioista. Vaikka äitiys on luonnollista, se ei ole itsestään selvyys. Eikä helppo asia!
Itseäni nuorena äitinä ahdisti painostus tehdä lapsia enemmän. Ainut asia, mistä anoppini kanssa oltiin erimieltä, oli lapsien lukumäärä.  Hänen mielestä lapsia pitäisi olla ainakin kaksi.

Joo-o, osittain samaa mieltä! Mutta minä yllätyin siitä, kuinka raskasta oli, kun perheessä on kaksi vuorotöitä tekevää vanhempaa ja lähes kaksi vuotta yönsä itkevä lapsi. Beibe sanoikin niihin aikoihin, että jos lisää lapsia haluat, tee ne jonkun muun kanssa! Sillä hetkellä en kyllä edes olisi halunnut. Kun töissä mahaani katseltiin ja kyseltiin, joko on tulossa lisää, vastasin heille mahani olevan ihan rehellistä läskiä!
Lapsena piirsin kuvan, missä oli omakotitalo,  pitkäkarvainen koira, farmariauto ja viisihenkinen perhe. Isä, äiti ja kolme poikaa. Ei mennyt ihan niin, mutta melkein! =D

Beibe siellä asentaa patolevyä kasvilavaan! <3

Tytärtäni katsoessani, tulee joskus mieleen, että olisihan noita voinut tehdä enemmänkin. Mutta ei se määrä korvaa laatua! Ja ei voi olla varma, olisinko edes saanut enempää lapsia. En tunne itseäni yhtään huonoksi äidiksi, vaikkei minulla ole isompaa lapsikatrasta.
Minua äitiys on varmasti muokannut jonkin verran tälläiseksi, mikä olen. En ole aivan varma, asuisinko näin maalla, jos minulla ei olisi lasta. Varmaan olisin matkustellut enemmän!
Nautin siitä, että lapseni on jo aikuinen ja itse olen vielä näinkin nuori. Monella ikäiselläni on vielä kouluikäisiä lapsia. Mutta minä olen nyt osuuteni hoitanut ja hyvä niin. Nyt on aika itselle, Beibelle ja kaikille ihanille hommille. Ei silti, ei äitiys ole minua elämästä estänyt!
 Tyttäreni kanssa minulla on loistava suhde. Vaikka en ole koskaan itseäni minään "Vuoden äitinä" pitänytkään, olen ehkä jotain tehnyt oikein!

Yksi opetuksistani on ollut: "Syödä pitää, että jaksaa!" =D

Näissä mietteissä haluan toivottaa aurinkoista ja ihanaa äitienpäivää!

Jänispataa metsäjäniksestä!

Mistä tulee käsitys, että jäniksen käpälä tuottaa onnea? Eihän ne tuo jäniksellekkään?

En ollut koskaan syönyt metsäjänistä tai rusakkoa, ennen kuin tapasin Beiben. En ainakaan tietoisesti. Epäilen kyllä, että sitä on saattanut ainakin jommassa kummassa mummulassa olla. Mutta meille kakaroille ei ainakaan kerrottu. Ei oltas varmaan syöty, jos oltas tiedetty!

Beiben kotona maistoin sitä ensimmäisen kerran. Anoppi oli varsinainen guru ruuanlaitossa. Hän, jos kuka osasi tehdä ruskean soosin. Ja sellaisessa sitä pitkäkorvaa heillä aina oli. Tosin rakas appiukkoni pilkkoi puput aina kirveellä. Kyllä, kirveellä! Joten soosi ei ollut mitenkään kivaa syödä, kaikkine terävine luineen. Ruokapöydässä kävi aikas maiskutus, kun porukkaa imeskeli luita ja saattoipa joku sylkäistä haulinkin lautaselle. Kaupunkilaislikalle oli hieman työstettävää tässä asiassa!

Beibe kävi siihen aikaan usein kotomettissään jänistämässä. Ja saalistakin hän sai usein. Joskus sitten ihmettelin, miksei hän tuo saaliitaan kotiin. Hän sanoi, että ajatteli minun tykkäävän pahaa, jos niitä raatoja kotiin raahaisi. En ollut koskaan häntä kieltänyt,  tottakai metsästäjä saa saaliin kotiin tuoda! Ja niin koitti ajan jakso, jolloin meidän rapun pielessä olevissa tikkaissa roikkui usein jänis.

Meidän tytär oli reilun vuoden. Hän ei ollut vielä kertaakaan sattunut näkemään kuollutta jänistä. En muistanut ulos tullessamme, että pupu roikkui oven pielessä. "Kato äiti, pitkä kani!",  huudahti likka. No, eipä sitä asiaa ole sitten sen kummemmin hänelle tarvinnut selitellä. Jossain vaiheessa häntä hieman alkoi tökkimään ajatus syödä jänistä. Mutta aina hän söi kastiketta perunan kanssa, vaikka lihaa ei olisi ottanutkaan. Ja koskaan hän ei ole isänsä harrastusta moittinut tai kyseenalaistanut!

Minunhan oli sitten opeteltava tekemään jotain ruokaa näistä pupuista. Erään lapsuuden ystäväni silloinen mies kävi myös jänismettällä. Kaveriltani kyselin, miten hän puput valmistaa. Hän kertoi, että hän pyörittelee lihanpalat vehnäjauhoissa, ruskistaa ne, laittaa sipulia kuullottumaan lihojen kanssa ja lisää vettä. Hauduttaa uunissa ja tarjoaa perunoiden kanssa. Hänen neuvoistaan, minä olen oman jänispatani soveltanut.

Onneksi Beibe on hieman isäänsä kehittyneempi lihan paloittelussa. Hän suorii lihat luuttomiksi, joten pata on ihmisystävällisempää syödä. Luistahan saa sipulin, juuresten ja mausteiden kanssa keitettyä riistaliemen, jolla voi korvata padan veden ja lihaliemikuution.

JÄNISTÄ PADASSA

• n. 500g luutonta jänisen/rusakon lihaa
• 1dl vehnäjauhoja lihojen leivittämiseen
• suolaa
• mustapippuria
• reilu nokare voita
• öljyä
• 2rkl vehnäjauhoja
• 1 iso sipuli
• muutama porkkana 
• muutama valkosipulin kynsi
• 1 lihaliemikuutio
• 5dl vettä
• laakerinlehti
• muutama kokonainen maustepippuri
• ripaus valkopippuria
• yrttejä maun mukaan

Leivitä lihanpalat vehnäjauhoissa ja ruskista öljy/voiseoksessa.

Lisää pataan kuutioitu sipuli kuullottumaan.

Lisää jauhot ja ruskista hetki.
Lisää vesi, lihaliemikuutio, mausteet, valkosipulin kynnet kokonaisina ja paloitellut porkkanat.

Siirrä pata uuniin 175 astetta. Pata saa hautua pari tuntia. Sekoittele välillä. Kastikkeen ei tarvitse olla kovin sakeaa, mutta tarkkaile ettei se pääse kuivumaankaan liikaa.
Tarjoa puolukkahillon, perunan ja juures- tai kaaliraasteen kanssa.

Pataan käytetään jäniksen jalkalihat. Huoneenlämpöiset fileet paistetaan pannulla, pari minuuttia per puoli. Annetaan levätä hetki foliossa ja nautitaan hienostuneen makuisesta, erittäin pehmeästä lihasta. Lisukkeeksi sopii mainiosti öljyssä pikapaistetut, itse kasvatetut pavut, jotka ovat saaneet makua valkosipulista, soijakastikkeesta ja seesaminsiemenistä.

Suolatut ja pippuroidut fileet kuumalle pannulle.

Pari minuuttia molemmin puolin ja sitten holvataan voisulalla!

Papulisäkettä kehiin!

Voila!

Tästä on vaikea huippuravintolankaan parantaa!

Loppuun kuvasarjaa siitä, kuinka Beibellä on aina seuraa, kun hän jänistä paloittelee!

Jos jänis kädestä lipeäisi, se olisi alta aikayksikön syöty!

Rauhallista Juhannusta! Ja paljon kukkia!

Meillä on ollut Beiben kanssa poikkeuksellisen rauhallinen juhannus. Se, että ollaan kotona, ei ole poikkeuksellista. Mutta se, ettei kukaan ole poikennut kylässä ja että ollaan ihan kahestaan, on erilaista. Tytär ja vävy ovat kavereidensa kanssa mökkeilemässä ja isänikään ei tullut meille. No, toisaalta ihan hyvä, koska olen flunssassa. Yllätys, yllätys! Kohta vietetään flunssakierteeni 1-vuotissynttäreitä!
Satanutkin on ihan kiitettävän paljon, 29 mm oli sademittarissa perjantain sademääränä. Silti kuurojen välillä on tullut puuhasteltua kaikenmoista. Beibe on hieman nikkaroinut ja minä istutellut kesäkukkia kanojen kanssa. Kyllä! Kanat ovat olleet riesaksi saakka mukana kukka-asetelmien teossa!

Hommasinkin tänä kesänä enemmän kesäkukkia, kuin koskaan aikaisemmin. Osan ostin Tammelan torilta ja Honkkarista. Mutta suurimman osan hankin Nihtilän puutarhalta, mistä saa kyllä todella hyvät taimet. Tai oikeastaan, taimi on väärä sana kuvastamaan näitä kukkia. Kyllä ne sen verran isoja puskia ovat! Ja hyvä laatuisia! Niistä näkee, että niitä on todellakin hoidettu ja nypitty. Kävin jo aikaisemmin hakemassa heiltä pari kurkun ja paprikankin taimea kasvariin.
Sen verran narsistin piirteitä minusta löytyy, että joka vuosi hankin meille pari markettaa. Tiedättekös, että minä vasta lähes aikuisiässä tajusin olevani kukka. Ei vanhempanikaan koskaan kertonut, että Marketta on kukkanimi. Meillä oli kotona ja mummuloissa aina vaan petunioita, pelargonioita ja orvokkeja. Ei koskaan yhtään markettaa. Joten olen tämän vahingon sittemmin korjannut!

Olen huono sommittelmaan, mutta tämän vuotisiin kukka-asetelmiin olen kyllä tyytyväinen. Kaikki mummo-kukat ovat lemppareitani; pelargonia, samettiruusu, petunia, begonia ym. Koska Beibe rakastaa verenpisaroita, niitä täytyy olla. Ja ehdottomasti ahkeraliisaa!

Petunia ovat mielestäni hieman hankalia. Niitä joutuu kauheasti nyppimään ja ne ränsistyvät sateessa ja tuulessa. Joten olen, pitkin hampain, korvannut ne miljoonakelloilla. Kauniitahan nekin ovat ja helppohoitoisia.

Aitta

Vaaleanpunaista, mitäs muutakaan!

Piha-aittaa koristin parilla amppelilla. Istutin lehmäruukkuun marketan ja miljoonakellon. Roudasin aitasta pari maitotonkkaakin koristamaan aitanrappua. Maitotonkat ovat Leppämäen tilan tonkat. Yhdessä niistä on tilan vanhan isännän ja kylän nimi.
Aitan päätyyn tehtiin viime kesänä Beiben kanssa kukkateline. Edelliskesänä siinä oli daalioita ja krassia. Nyt ostin siihen pelargonioita, samettiruusuja ja miljoonakelloja.

Kanat arvioimassa istutuksiani!

Tallin ikkunalle laitoin pari valkoista ahkeraliisaa. Sinne ei paista aurinko kuin aikaisin aamulla. Ahkeraliisat pärjäävät hyvin varjossakin.

Tallin pikkuikkuna

Ulkosaunaa koristin verenpisaroilla, hopealangalla ja ahkeraliisalla. Sinne ei paista kuin iltaaurinko, joten varjossa viihtyviä kukkia piti sinnekin valita.
Beibe teki saunan seinälle letkutelineen. Beibe itse oli vähän kriittinen tekeleeseensä, mutta minusta se näytti siltä, että se olisi ollut aina siinä.

Ulkosauna

Ihanat pallukkanuput!

"Hei! Oota meitä!"

Beiben tekemä letkuteline

Saunan päädyssä on luukku, josta pääsee saunan ylisille. Luukku on ollut, jostain syystä, auki koko kevään. Pari viikkoa sitten Beibe huomasi, että sinitiainen oli tehnyt pesän sinne. Yksi poikanenkin oli silloin pudonnut sieltä ja kuollut. Kanat taas seurasivat minua saunalle ja huomasin, että ne tutkivat jotain polulla. Tyynen rauhallisesti, pieni sinitiaisen poikanen siinä suki itseään. Mauri alkoi olla sen verran kiinostunut siitä, että päätin siirtää pikkutipun saunan terassin alle. Poikanen yritti pummia minulta ruokaa, eikä ollut moksiskaan, vaikka sen otin käteen. Toivottavasti emot eivät sitä hylkää, kun siihen koskin. Mutta en voinut ottaa sitä riskiä, että kanat tai Mauri sen loppaavat. Tuiman näköinen pikku tyyppi se oli!

"Mitäs siinä kyttäät?"

"Anna jotain safkaa!"

Pihakalliolla olevalle paviljongille, istutin jalalliseen ruukkuun verenpisaran, lankaköynnöksen ja pari annasilmää. Niitä ihailinkin illalla paviljongissa istuskellen ja nauttien lasillisesta hyvää viiniä. Aah! Elämän ihanuutta!

Lakritsa on ottanut paviljongin vallan makuupaikakseen!

Tästä tuli mielestäni kaunis!

Talon rapusille laitoin pariin saviruukkuun pelargonioita, markettaa ja lobeliaa. Pikkuorvokkia oli jo ennestään. Toisen samanlaisen asetelman lehmäruukkuun, kuin aitan rapullekkin.

Rakastan pelargonioita!

Sen verran ollaan poistuttu tontilta juhannuksen pyhinä, että käytiin katsomassa kaverin kasvarilla, miten tomaatit jakselevat. Ihan rauhallista oli sielläkin.

Tomaatit ottivat juhlapyhät ihan rennosti!

Beibe seukkaa kurkkujen kanssa!

Juhannuspäivänä käytiin Beiben kotopaikalla. Beiben siskon perhe oli viettämässä jussia siellä ja he paistoivat perinteiset juhannuslätyt. Vietiin mukanamme kuusenkerkkäsiirappia ja se olikin herkkua lättyjen kanssa.

Aseet juhannusflunssaa vastaan; konjakkia, kerkkäsiirappia ja räkäliinoja!

Loppujuhannus menee sekin rauhallisissa merkeissä. Beibe lähti Maurin kanssa metsälenkille. Kokopäivän kestänyt sade taukosi hetkeksi. Minä lepään ja kuuntelen radiota. Sieltä, mitäs muutakaan kuin, Lakattuja varpaankynsiä. On niin kylmää ja kosteata. Taidanpa laittaa takkaan tulet ja olla vaan!

Hyvää ja rauhallista Juhannuspäivän iltaa kaikille!

Anoppilan alppiruusu kukki tänä juhannuksena kauniimmin kuin koskaan!