maanantai 24. elokuuta 2009

Viimeinen viikko alkamassa

Tunteet menevät ylös alas, ylös alas. Mitä ihmettä olen oikein mennyt tekemään? Irtisanoutunut työpaikasta tällaisena aikana? Miten me pärjätään taloudellisesti yhdellä palkalla? Miten mä pärjään ilman työtä?

Sitten luen noita kirjoituksiani ja huokaan syvään ja ristin käteni: KIITOS että vihdoin ymmärsin lähteä.

Taloudellisestikin itseasiassa meillä on tod. näk. muutama kymppi enemmän käteistä kun hoitopaikkamaksu (740 kuussa) ja mun bensat (220 kuussa) ja ehkä jopa lääkkeet (100 kuussa) jäävät pois, lisäksi Koo saa kaikki loputkin verovähennykset. Osa-aikaisena kun palkkani on juuri ja juuri kattanut nuo menot.

Lääkärilläkin jouduin käymään ja olisi kirjoittanut mulle sairista loppuajaksi, mutta kun ilopillerin pahassa tilanteessa nappaamalla pärjään niin en anna pomolleni sitä iloa, että pääsisisi riemuitsemaan "tiesin sen, ei se Heljä tee edes irtisanomisaikaansa loppuun".

Odotan viikolta kaikkea mahdollista. Uskon, että aiheita kirjan kirjoittamiseksi asti tulee kokooon vielä paljon, varsinkin jos on kuin perjantaina lähteneen kolleegani viime viikko. Odotan torstain lähtöhaastattelusta paljon.

Johonkin kommenttiin laitoinkin, että henkilöstöhallinnon ihminen, tuli kuiskaamaan että hyvä että laitoin oikean syyn lähtökaavakkeeseen, niin moni kun laittaa vain "personal reasons" eivätkä he pysty tarttumaan mihinkään. Kuiskaus kyllä muuttui huudahdukseksi "WHAT" kun kerroin, että pomoni pyysi minua syyn vaihtamaan. Toistan nyt itseäni, mutta oikeasti, oli rekisteröitynä mitä tahansa lähtösyitä niin eikö kukaan herää siihen että toukokuun jälkeen (4 kuukauden) aikana kahdestakymmenestä mut mukaan lukien on lähtenyt 12 ihmistä. Tämän lisäksi laskin ainakin 5 muuta lähtijää alkuvuodesta.

Ymmärrän, että on-line exit interview työpäivän viimeisenä tuntina (mua pyydettiin tekemään työajan jälkeen ja kieltäydyin, sain ajan 45 min työajan loppumista ennen) ei kielenkantoja irroittele ja ihmiset vain haluavat lähteä kotiin. Lupaan itselleni että istun siellä vaikka viikon, että saan kaikki ylös. Toivon vain, etteivät ole rajanneet vapaita tekstikenttiä esim. 30 merkkiin tms muuta hullua. Jos kaikki ei mahdu niin lähetän sähköpostilla A4:n henkilöhallinnon yleiseen inboxiin, jossa se on monen nähtävillä. Mulla ei ole mitään hävettävää eikä salattavaa.

Helpotti kun kirjoitti ja selkeytti. Nyt suihkuun ja menoksi. Koo parka joutui lähtemään 1,5 tuntia aikaisemmin kun junarata poikki ainakin 3 kuukautta. Yrittää tämän viikon mennä autolla, ensi viikolla on lomalla ja sitten katsoo ja kuuntelee kolleegoilta miten bussiyhteydet kulkevat. Itse oletan ajoa ruuhkassa, koska työmatkani kulkee ainoata rataa korvaavaa motaria pitkin.

Valoa viikkoonne!

7 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

juu, vika siinä monella, minullakin, että ei kerro oikeeta syytä. Mulla kerran niin huono päivääiti, sanoin irti. Tämän pomo soitti ja kysyi, olika joku vika? En sanonut..

Allu kirjoitti...

Ehkä sä tosiaan vielä kirjoitat thrillerin tuosta työpaikasta ja tulee kuuluisaksi. Jaksamisia!

Kaisa kirjoitti...

Tosi hyvä, että olet kirjoittanut kaikkia noita pomosi tempauksia muistiin. Ihminen kun alkaa niin helposti haikailla vain kaiken hyvän perään - on terveellistä muistaa, missä olikaan se syy, miksi lähti! :) Voimia tähän viikkoon!

Leena kirjoitti...

Ymmärrän hyvin 'sekopäiset' eli monensuuntaiset ajatuksesi. Itsekin samantyyppisessä tilanteessa olen ollut, mutta kertaakaan en katunut. Töihin voi aina palata/mennä. En ole mikään 'dedicated' kotiäiti, mutta nyt olen erittäin mielelläni ainakin jonkin aikaa kotona (vaikkei töistä lähteminen tällä kertaa omasta tahdostani tapahtunutkaan, mutta omasta tahdostani en toistaiseksi edes etsi töitä).

Ja hui tuota siltaa. Luin lauantaiaamuna Irish Timesista ja sitten vielä blogistasi. Tsemppiä Koolle työmatkoihin, ei kiva :( Käytiin lauantain biitsireissulla siltaa katsomassakin ja tänään, kun vein J-P:n töihin, sillalla notkui muutama mies oranssit huomioliivit päällään eli ehkä ne ihan pian aloittavat asialle jotain tekemäänkin...

Heljä kirjoitti...

Hannele
Nuorempana olisin voinut varmaan kirjoittaakin "personal reasons", mutta toivon että rehellisyydestä apua jälkeen jääville

Allu
Ehkä tosiaan, ja Nobelin kirjallisuuspalkintoa vastaanottaessani mainitsen sut innoittajanani kun ensimmäistä kertaa mainitsit "thillerin" kommentissasi aiemmin ;o). Kyllä mä vielä jotenkin seuraavat 4x6 tuntia jaksan, kiitos.

Kaisa
Tuntui siltä, että jos vaan kirjoittaa vihkon reunaan niin ei sama. Tänne kun kirjoittaa vähän julkisemmin niin jäsennöittää paremmin - tiedät varmaan mitä tarkoitan. Kiitos voimatoivotuksista, suomalaisella sisulla jos ei muuten.

Leena
Kiitos, kannustavaa etten tule katumaan.
Tuo silta tosiaan ehkä 3 kuukautta pois käytöstä! Karimin lähdettävä autolla 5:15 kun aloittaa 8:00... Uutisissa eilen tosin positiivisia kommentteja busseista, joten ehkä se kannustaa enemmän ihmisiä niihin. Työmatkaan tosin sitten jopa tunti enemmän per suunta. Ensi viikko pelottaa kun tällä viikolla vielä koululaiset lomalla ja monet vanhemmatkin... Motari oli jo eilen täysin pysähdyksissä Donabaten risteyksestä ennen kasia.

MaaMaa kirjoitti...

Kerrot ja kirjoitat kylla kaikki mahdolliset exit palautteeseen! Ei ole mitaan syyta olla sanomatta, niin kuin kirjoititkin!

Haliterkkuja iso kasa! Ja tsemppia viela kerran talle vikalle viikolle!!

Heljä kirjoitti...

MaaMaa
Niin kerronkin. Kuulin vain, että ovat rajoittaneet vapaiden kenttien merkkimäärän tosi pieneen. Sitten kirjoitan emailin...