Saima Harmaja: Elämä on kaunis
59 s., Minerva 2013
kuvitus: Sinikka Hautamäki
sisältää runoja Harmajan eri kokoelmista
Runoilija Saima Harmajan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Lehdistä ja vähän joka puolelta on saanut lukea tämän asian huomioineita juttuja, ja siksi minä päätin vihdoin tutustua Harmajan tuotantoon. Kirjastossa minua kohtasi iloinen yllätys: löysin hyllystä upean ja uudenkarhean kokoelman Saima Harmajan runoja, jotka Sinikka Hautamäen tunnelmallinen akvarellikuvitus tuo aivan uudenlaiseen arvoonsa.
Yleensä minä en pidä akvarellikuvituksesta, se on jotenkin liian epämääräistä ja rajatonta minun makuuni: selkeät ääriviivat ja vahvat värit viehättävät enemmän. Siitä huolimatta Sinikka Hautamäen kuvitus teki minuun vaikutuksen, katsokaa nyt miten pienillä asioilla ja "epäselvillä" kuvilla saa luotua upean tunnelman, joka sopii aukeamalla olevaan runoon. Tuo aukeama, mistä löytyy runo Krookus, oli ehkä suosikkini koko kokoelmasta. Samoin runot Rannalla ja Kieloniityllä olivat ihania ja kuvitus täydensi tunnelmaa oivallisesti, Rannalla saattaa olla jopa paras runo kokoelmassa.
Saima Harmajan runoista tulee heti esiin luonto ja sen kuvaus ja kauneus. Oikein pystyy näkemään silmiensä edessä kukat, vihreyden ja auringon, joita jokainen kai kaipaa tässä vaiheessa kevättä. Luin tämän kokoelman ensin kauniina aurinkoisena päivänä ja olin niin täynnä kevätriemua, että ei ole tosikaan. Nyt sateen hakatessa kattoa ja tulvavesien noustessa yhä korkeammalle tartuin tähän uudestaan paitsi siksi, että voisin tästä blogata, myös siksi että halusin saada kosketuksen siitä valosta ja kauneudesta, jota on odotettavissa. Vaikka tähän kokoelmaan valitut Harmajan runot ovatkin usein hieman haikeita ja herkkiä, ne antavat valtavasti voimaa. Nämä ovat rakkausrunoja oikeastaan kaikki tai ainakin aiheena on rakkaus, mutta suurinta osaa näistä voi lukea myös luontorunoina. Siksi ehkä niin moni pitääkin Harmajan runoista, kun ne ovat niin monipuolisesti tulkittavissa.
Itse olen mitallisen ja perinteisen runon ystävä, joten siksikin Harmajan runot kolahtivat. Ehkä olisin kaivannut vielä hieman enemmän vahvuutta ja vähemmän haaveellisuutta, mutta toisaalta haaveethan ovat aina hyväksi. Harmajan elämäntarinaa tuntien ei ole ihme, että hän halusi kirjoittaa haaveellisesti ja pitää kiinni unelmista. Haluan vielä jossakin vaiheessa lukea lisääkin Harmajaa, mutta tämän kokoelman tunnelmasta irtautuminen voi viedä aikaa ja saattaa tuntua nihkeältä tarttua johonkin vanhaan painokseen tämän uuden ja upean jälkeen.
♠♠♠½