Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Olgan vegekirja

Olga Temonen: Olgan vegekirja - Kasvisruokaa läheltä koko perheelle
159 s., Tammi 2017
 
Olen testaillut Olgan vegekirjan reseptejä satunnaisesti jo jonkin aikaa ja ajattelin, että lokakuu olisi hyvä aika esitellä tämä kirja: moni on varmaan kuullut ja osa ehkä osallistunutkin Lihaton lokakuu -kampanjaan. Olgan vegekirja on inspiroinut minua kovasti ja taatusti muutama resepti jää vakiokäyttöön. Aluksi olin kyllä hieman pettynyt, sillä vasta kirjan käsiini saatuani tajusin, että kyseessä on uudistettu laitos Emäntänä Olga -kirjasta. Koin oloni jopa hieman huijatuksi, sillä etukäteen tätä seikkaa ei ollut juuri tuotu esiin. Loppujen lopuksi tämä kirja inspiroi minua kokeilemaan reseptejä ihan eri tavalla kuin Emäntänä Olga aikoinaan.
 
Arvelin vuosia sitten, että tulisin joskus ostamaan Emäntänä Olga -kirjan itselleni. En kuitenkaan ole sitä tehnyt, vaikka jotkin reseptit ovat jääneet houkuttelemaan. Muistan Emäntä-kirjasta erityisesti nuudelikeiton, joka houkutteli, mutta jota en kuitenkaan kokeillut. Saatuani uudistetun laitoksen käsiini testasin ensimmäisenä nuudelikeittoa ja ai että oli muuten hyvää! Olen tehnyt sitä jo pariin otteeseen ja jo pelkkä ajatus ihanasta kookosmaito-mausteliemestä saa veden kielelle. Testiin pääsi myös soijalihapiirakka, kasvislasagne ja soijapullat, joista etenkin soijapullat vei kielen mennessään.
 
Olgan vegekirja tuntuu edeltäjäänsä freesimmältä kokonaisuudelta, vaikka ohjeet ovat pitkälti samoja kuvia myöten. Nyt olen myös ollut innokkaampi ja varmempi testailemaan reseptejä, sillä ruokavalioni on vuosien kuluessa muuttunut entistä kasvispainotteisemmaksi ja oma kokemukseni kasvisruokien tekemisestä ja etenkin maustamisesta on kehittynyt. Olgankin ohjeita hieman soveltelin oman makuni mukaisiksi, vaikka pääosin teinkin kuten ohjeessa sanottiin.
 
Mielestäni Olgan vegekirja on innostava keittokirja myös niille, joille kasvisruoka on vieraampaa. Pienen tutustumisen jälkeen ruokien kaikki ainekset ovat löydettävissä ihan tavallisesta marketista, joten erikoisliikkeisiin ja suuriin automarketteihin ei tarvitse sännätä erikoisuuksia etsimään. Suosittelen kokeilemaan rohkeasti tämän kirjan ohjeita, minä en ainakaan joutunut pettymään testaamieni ohjeiden kohdalla!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Emäntänä Olga

Olga Temonen: Emäntänä Olga - kasvisruokaa läheltä koko perheelle
152 s., Tammi 2013
valokuvat: Emilia Ikäheimo, kuvitukset: Päivi Häikiö ja Tomi Leppänen

Havahduin keväällä siihen, että monessa blogissa esiteltiin Olga Temosen ensimmäistä (vaan toivottavasti ei viimeistä!) keittokirjaa Emäntänä Olga. Epäilin hieman, että voiko keittokirja todella olla niin hyvä kuin mitä sain lukea muualta. Jonkin ajan kuluttua varasin kirjan kirjastosta, sillä mielenkiintoni oli herännyt. Onneksi tein niin, sillä pidän tästä keittokirjasta todella paljon ja aion vielä joskus ostaa tämän omaksi asti, sillä tässä kirjassa on paljon hyvältä vaikuttavia ja erilaisia reseptejä.

Olga Temonen on näyttelijä, jonka moni varmasti muistaa Noora Aution roolista Salatuissa elämissä. Olga Temonen on myös äiti, vaimo, innokas puutarhuri, eläintenystävä, pienen tilan emäntä ja nainen, josta tuli kasvissyöjä 10 vuotta sitten. Temonen kirjoittaa, että "minusta tuntuu, että lempiruokani ja -makuni eivät ole muuttuneet - vain raaka-aineet vaihtuivat". Mielestäni tuo kiteyttää hyvin sen perusajatuksen, mikä tästä kirjasta huokuu: vaikka olisikin kasvissyöjä, se ei tarkoita, että tietyistä ruoista pitäisi luopua kokonaan.

Minä itse en ole kasvissyöjä, mutta syön kyllä mielelläni kasvisruokaa. Varsinkin kesä on minulle oikein kulta-aikaa, kun uusi sato kypsyy ja pääsee kokeilemaan kaikenlaista. Kokeilen mielelläni uutta omien ideoideni pohjalta, mutta tykkään myös testailla ja soveltaa muiden ohjeita. Tästä keittokirjasta sain valtavasti vinkkejä ja ohjeita, joita tekee mieli päästä kokeilemaan. Kesäkurpitsapihvien ohjetta jo testasinkin, mutta sovelsin sitä hieman lisäämällä siihen tomaatinsiivuja ja jätin juustoraasteen pois, koska laiskotti ja en jaksanut ruveta raastamaan. Mutta uskokaa huviksenne, että se juustoraaste ei ole siinä ohjeessa ihan muuten vaan, sillä pihveistä olisi varmasti tullut mehevämpiä raasteen kanssa kuin ilman raastetta... :-)

Pidän kovasti tämän kirjan rakenteesta, sillä teos on jaettu selkeästi osiin. Osien otsikot jo kertovat, että mitähän sieltä mahtaisi löytyä: kepeät, kattilalliset, tuhdit, leivotut, herkut ja juotavat. Pidän kovasti siitä, että Temonen on kirjoittanut jokaiseen reseptin yhteyteen sen tarinan tai jonkin vinkin. Nuo tarinat ja vinkit tuovat reseptiin makua, sillä pelkkä ainesluettelo ja valmistusohje olisi sangen puuduttavaa luettavaa. Pidän myös kirjan kuvituksesta, joka saa kyllä nälän kurnimaan, sillä niin herkullisilta ruokavalokuvat näyttävät. Kuvitus saa plussaa myös siitä, että kuvissa on mukana Temosen oman perheen jäseniä ja heidän kotiaan, mikä luo todella tunnelman, että "hei, näitä ruokia todella kokataan jossakin eikä näitä ole vain koottu tähän kirjaan huvin vuoksi". Graafinen asu on upea ja toimiva, kirjaa selaa ihan mielikseen. Hieman miinusta annan tälle kirjalle siitä, että välillä tuli todella lintukotomainen olo, sellainen että "ah kun on mukavaa kasvattaa itse oma ruokansa ja lapset syövät kiltisti aina ja emäntänä oleminen on auvoista aina". Eihän kaikki aina voi niin vain sujua. Vai voiko? Muuten kirjan tunnelma on suorastaan ihanan perinteinen ja samalla moderni.

Mikä tämän kirjan suurin anti sitten minulle oli? Ensiksikin sain valtavasti uutta tietoutta siitä, millä kaikilla tavoilla eri kasviksia voi käyttää. Lisäksi sain selkeät ohjeet soijarouheen käytöstä ja hyviä reseptejä mitä siitä voisi valmistaa. Olen jo kauan halunnut testata soijarouhetta ruoassa, mutta en ole sitä vielä tehnyt, koska en yksinkertaisesti ole oikein tiennyt, että miten sitä käytetään. Toki tässä kirjassa on myös ohjeita, joita en varmasti tule ikinä testaamaan enkä myöskään aio ostaa esimerkiksi intiaanisokeria leivonnaisia varten, mutta onhan se kiva tietää eri mahdollisuuksista lisää.

Toivoisin, että Temoselta ilmestyisi lisääkin näitä kasvisruoan keittokirjoja, sillä minun mielestäni houkuttelevia ja kiinnostavia kasviskeittokirjoja ilmestyy todella vähän tai sitten niistä vain puhutaan todella vähän. Olisihan aika mahtavaa, jos tästä kehittyisi kokonainen sarja, josta jokin osa voisi käsitellä esimerkiksi kasvissyöjän juhlaruokia (joulu, pääsiäinen jne.), eri sesonkien ruokia tai vaikka pelkkiä leivottavia juttuja. Sitä paitsi sillä voisi olla potentiaalia.

keittokirjalle on hankala antaa pisteitä testaamatta ensin ohjeita,
joten jätän tämän arvosanoittamattomaksi