Näkemiin taivaassa

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa 

19h 16 min., Minerva Kustannus 2020

alkup. Au revoir la-haut 2013 

suom. Sirkka Aulanko

lukija: Antti Virmavirta

Kuuntelin pari vuotta sitten keväällä Pierre Lemaitren teoksen Silmukka, josta pidin kovasti. Kirjailija jäi mieleeni ihmismieltä taitavasti kuvaavana kirjoittajana, joten odotin Näkemiin taivaassa olevan yhtä otteessaanpitävä kokemus. Kieltämättä teoksen juonikuvio on mieleenpainuva ja Antti Virmavirta tekee lukijana todellakin oikeutta Lemaitren kerronnalle, mutta jotenkin tämä jätti vähän kylmäksi, oli ehkä jotenkin hieman outo.

Teos sijoittuu I maailmansodan loppuun ja sen jälkeisiin vuosiin. Se on oikeastaan kertomus siitä, miten yksi päätös saattaa muuttaa koko elämän suunnan. Tarinan keskiössä on ylennyksestä ja kunniasta haaveileva luutnantti, joka ampuu kaksi omaa miestään, jotta saisi sodan loppumista odottavat miehet hyökkäämään vihollisen kimppuun. Varsinaisena päähenkilönä on kuitenkin Albert Maillard, jolle luutnantin teko selviää sattuman kautta. Hän joutuu nyt itse oman nahkansa puolesta pelkäävän luutnantin koston kohteeksi, mutta hänet pelastaa niin ikään sattumalta taiteellisesti lahjakas Edouard Péricourt, joka loukkaantuu vakavasti. Siitä lähtien Albert kokee velvollisuudekseen auttaa henkensä pelastanutta miestä kaikin mahdollisin tavoin.

Kun selvittelin alkuteoksen nimeä, törmäsin samalla netissä luonnehdintaan, jonka mukaan Näkemiin taivaassa on eräänlainen veijariromaani. Oikeastaan vasta tuo luonnehdinta loksautti teoksen "paikoilleen" mielessäni, sillä se auttoi minua  ymmärtämään millaisesta tarinasta on kyse. Luulenpa, että teos jätti minut kylmäksi nimen omaan siksi, että en oikein tiennyt millaisena teoksena sitä tulisi tarkastella: historiallisena romaanina, jonkinlaisena jännärinä vai jonakin muuna?

Mieleenpainuva teos tämä kyllä on, sen verran erikoisia piirteitä ja dramaattisia käänteitä siinä riittää. Jotenkin nyt kiinnostukseni Lemaitren muihin teoksiin tutustumisesta hieman laimeni. Tämän jatko-osiin tuskin ainakaan tartun.

Valkoinen kuolema - Talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhän tarina

Petri Sarjanen: Valkoinen kuolema - Talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhän tarina

205 s., Revontuli 2014, 4. uud. nidottu painos 

Sain tämän kirjavinkin sellaiselta ihmiseltä, jolta ei ole kyllä taatusti kirjavinkkejä ennemmin tullut: isältäni. Hän oli saanut tämän kirjan joltakulta työkaveriltaan, jonka kanssa oli tullut puheeksi sotahistoria ja tunnettu suomalainen tarkka-ampuja Simo Häyhä, ja luettuaan tämän hän antoi kirjan minulle. Kieltämättä tämä teos oli mielenkiintoista luettavaa, mutta mielestäni Simo Häyhä jäi osittain lähes sivuhenkilön rooliin, kun kuvattiin talvisodan vaiheita ja hänen komppaniansa värikkäitä upseereita. 

Kirjailija Petri Sarjanen kuvaa teoksessaan aluksi Simo Häyhän lapsuus- ja nuoruusvuosien vaiheita, mutta siirtyy sitten Häyhän kannalta keskeiseen ajanjaksoon eli talvisotaan. Rautjärvellä vuonna 1905 syntyneestä maanviljelijäperheen pojasta kehkeytyi talvisodassa hyvin tehokas tarkka-ampuja, jonka nimi tunnetaan myös Suomen ulkopuolella.  Häyhä haavoittui talvisodan lopussa pahasti kasvojen alueelle eikä siitä syystä päässyt mukaan jatkosotaan, vaikka itse anoikin siihen pääsyä.

Mielestäni oli mielenkiintoista päästä tarkemmin tutustumaan siihen, millaisesta miehestä kehkeytyi maamme tunnetuin tarkka-ampuja, sillä kuten teoksen loppupuolella pohditaan, liittyy tarkka-ampujan toimenkuvaan sodassakin ehkä hieman erilaista problematiikkaa kuin tavan sotilaan kohdalla: tavallinen sotilas ei pääse valikoimaan uhrejaan, tarkka-ampujan taas pitää noudattaa tiettyä ohjesääntöä ja hän saattaa joutua tarkkailemaan kohdettaan kauankin. Petri Sarjanen onkin ottanut teokseensa monipuolista näkökulmaa, mikä on tietysti ajatuksia herättävää. Minä olisin kuitenkin kaivannut tältä teokselta enemmän nimen omaan Simo Häyhän henkilökuvaa, jota teoksen nimikin suoraan lupaa. Tässä teoksessa kerrottiin hyvin paljon mm. Marokon kauhuksi nimetyn upseerismies Aarne Juutilaisen vaiheista, mikä ei mielestäni liity millään tavalla Simo Häyhän tarinaan.

Vaikka teos sinänsä onkin mielenkiintoinen, ei tämä silti mielestäni mitään kirjallista ilotulitusta ollut, sillä teksti tuntui välillä vaikeaselkoiselta ja kömpelöltä. Siitä syystä mielenkiinnon yllä pysyminen oli pitkälti kiinnostavan henkilöhahmon (tai oikeastaan hahmojen) ansiota. Sarjanen on kuitenkin tehnyt tärkeää työtä tallettaessaan kansien väliin sotahistorian kannalta merkittävän henkilön vaiheita. Hän on mm. haastatellut tämän kirjan ensimmäistä painosta varten itseään Simo Häyhää, mikä tietysti antaa autenttisen vaikutelman, vaikka se ei mielestäni juurikaan tekstissä näy.

♠♠♠½

Kun taivas repeää & Taivas sinivalkoinen

Manninen, Kirsti; Onttonen, Markku: Kun taivas repeää

352 s., Gummerus 1998

***

Manninen, Kirsti; Onttonen, Markku: Taivas sinivalkoinen

416 s., Gummerus 2001

Nyt tuli luettua toisen kerran yksiin ihanimpiin tv-sarjoihin perustuvat kirjat Kun taivas repeää ja Taivas sinivalkoinen. Mun on oikeasti hirveän vaikea arvioida näitä kirjoja objektiivisesti, koska olen ihan hurahtanut sarjaan. Näille teoksille olen valmis antamaan anteeksi paljon sellaista, mitä muille en olisi.

Kerron nyt hieman minun ja sarjan yhteisestä taipaleesta. Eli siis jo ihan pikkulikkana tuli tv:stä katsottua sarjaa, tosin muistan lähinnä Taivas sinivalkoinen -sarjan. Tykkäsin niistä jo silloin, mutta sitten sarja unohtui. Pari vuotta sitten olin kirjastossa töistä ja löysin tämän  dvd-hyllystä. Pakkohan se oli lainata ja sarja vei mennessään niin pahasti, että katsoin sen kahdesti alle viikossa. Sen jälkeen lainasin kirjat ja luin ne. Ja sitten en enää tiedäkään montako kertaa olen sen jälkeen dvd:t katsonut. Etsin kissojen ja koirien kanssa dvd:tä omaksi ja löysinkin. Tammikuussa löysin kirjaston poistomyynnistä nämä kirjat ja tokihan ne piti ostaa, niistäkin kun olin haaveillut. :)

Sitten itse tarinaan. Molemmat teokset kertovat Ainon ja Laurin rakkaustarinaa. Luvut on jaettu siten, että joka toisen kertoo Aino ja joka toisen Lauri. Kun taivas repeää kertoo Ainon ja Laurin vaiheista syksystä 1943 lähtien kesään 1944 saakka. Aino on lääkintälottana kenttäsairaalassa ja Lauri on kaikkien tuntema sissipäällikkö ja sankari. Paljon tapahtuu ja sota ja kuolema ovat vahvasti läsnä tässä teoksessa, mutta niin on rakkauskin.

Taivas sinivalkoinen jatkaa nuoren parin tarinaa siitä mihin edellinen osa jäi. Sota loppuu ja viipurilaiselta Laurilta menee kaikki. Aino pysyy sitkeästi miehen rinnalla, vaikka kaikki on aloitettava tyhjästä eikä sotainvalidin kanssa ole aina niin helppoa. Rakkaus kantaa ja saa jaksamaan. Myös tämä teos on rakennettu vuoroin Laurin ja vuoroin Ainon kertomaksi.

Molemmat kirjat kuvaavat suunnatonta sitkeyttä ja peräänantamattomuutta, uskoa ja toivoa paremmasta kansakuntamme vaikeina aikoina. Itse pidän Taivas sinivalkoinen -teosta koskettavampana kuin edeltäjänsä, jotenkin koen sen vahvemmin, vaikka toisaalta pidänkin edeltäjästä enemmän. Kerronnallisestihan nämä teokset eivät ole mitenkään kovin huikaisevia, mutta tarina vie mukanaan.

Teosten välillä on selkeitä asiaristiriitoja, mutta yritän kovasti jättää ne huomiotta, sillä haluan vain nauttia tarinasta. Jos vertaan kirjoja ja alkuperäistä sarjaa, kirjat valottavat asioita paljon enemmän. Niin Laurin kuin Ainonkin äidit vaikuttavat huomattavasti inhimillisemmiltä kuin sarjassa, samoin itse päähenkilöiden mielenliikkeet valottuvat paremmin.

♠♠♠♠½