Linnaisten kartanon viheriä kamari

Zachris (Sakari) Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari

205 s., WSOY 1992, 5.p. (1.p. 1928)

alkup. Gröna kammaren i Linnais gård, 1859

suom. Ilmari Jäämaa

 

Linnaisten kartanon viheriä kamari on kauhuromanttinen tarina Linnaisten kartanon salaperäisestä kummituksesta, joka tuntuu viihtyvän erityisen hyvin viheriässä kamarissa. Kartanoa asuttaa ylhäinen leskimies eversti Littow, hänen kaksi nuorta tytärtään Anna ja Ringa, tyttöjen kotiopettajatar sekä everstin iäkäs täti, joka viihtyy yksikseen. Littowin aatelissuvussa kiertää monenlaisia sukutarinoita, joista osa liittyy läheisesti perheen kotikartanoon. Entistä salaperäisemmän kartanosta tekee viheriä kamari, jossa moni voi todistaa tapahtuneen omituisia ja selittämättömiä asioita. Kun nuori arkkitehti Lithau saapuu kartanoon suunnittelemaan sokkeloisen rakennuksen remontti, joutuu hän majoitetuksi viherään kamariin tilanahtauden vuoksi. Mutta mitä arkkitehti kokee viheriässä kamarissa? Ja miten käy useammankin nuoren sydämessä heräävälle rakkaudelle? Kuka rakastaa ja ketä?

 

Ajattelin, että Linnaisten kartanon viheriä kamari voisi olla sopivaa luettavaa kesäiltoihin huolimatta siitä, että sen miljöö on talvinen. Olin oikeassa, kauhuromanttinen tarina soveltuu mainiosti luettavaksi tähän vuodenaikaan. Tarina lähti mielestäni melko hitaanlaisesti liikkeelle ja aluksi teksti tuntui hieman sekavalta, mutta kun tarinaan pääsi hieman kiinni, pysyi mielenkiinto hyvin yllä. Kyseessä on liki 90 vuotta vanha suomennos, mikä varmasti osaltaan vaikutti siihen, että alussa oli hieman vaikea saada tekstistä kunnolla selkoa. Tarina kuitenkin kokonaisuudessaan oli ihan mielenkiintoinen, vaikka kauhua tässä ei mielestäni ollut oikein nimeksikään eikä romantiikkaakaan ihan valtavissa määrin. Mutta käsitykset muuttuvat, Stephen Kingiin tottuneet nykylukijat toki mieltävät kauhuksi ihan muuta kuin ihmiset vuonna 1859.

 

Tuntui viehättävältä lukea vaihteeksi oikeasti vanhaa teosta kaikkien uutuuksien keskellä. Yleisesti ottaen klassikoiden lukeminen on minulle mieluista, mutta niitä tulee nykyään luettua hyvin harvoin. Aion kuitenkin palata klassikkojen pariin vielä heinäkuun aikana, kun osallistun kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. En ole vielä päättänyt mitä lukisin, mutta ehtiihän tässä!

Topeliuksen joulu: Satuja ja runoja

 

Sakari Topelius, Kirsti Mäkinen & Rudolf Koivu (kuvat): Topeliuksen joulu - Satuja ja runoja

140 s., WSOY 2015

Löysin kirjastosta hiljattain uuden kokoelman, joka sisältää Sakari Topeliuksen jouluisia ja talvisia satuja sekä runoja. Topeliuksen joulu sisältää myös taustatietoa niin Topeliuksesta itsestään kuin joulustakin Kirsti Mäkisen kertomana. Rudolf Koivun kuvitus on aina ollut mieleeni ja mielestäni juuri hänen kuviensa käyttäminen tekee oikeutta tälle perinteisiä satuja sisältävälle teokselle.

Minulla on ollut todellinen joulufiilis jo pidemmän aikaa, joten Topeliuksen joulu oli juuri oikea kirja luettavaksi joulufiilistelyjen lomassa. Sakari Topeliuksen sadut ovat hyvin opettavaisia ja toisinaan vähän pelottaviakin, jos jokin sadun hahmoista sai rangaistuksen teoistaan tai tapahtui jotain hurjaa, kuten lapsen kaltoinkohtelua tai läheltäpititilanne susilauman kanssa. En tiedä kuinka moni nykylapsista kuuntelisi näitä tarinoita silmät säihkyen ja mielenkiinnolla, sillä useinhan runsaammin kuvitetut kuvakirjat houkuttelevat tällaista satukokoelmaa enemmän, mutta itse koin nämä tunnelmallisina tarinoina. Tosin en ole ihan varma lukisinko näitä satuja kovin pienelle lapselle.

Topeliuksen saduissa näkyy myös uskonnon vaikutus, ja mielestäni Pyhän yön lapsi olikin oikein kaunis satu siitä miten Joosef ja Maria päätyivät yöksi talliin lapsen hyvyyden ansiosta. On mukavaa, että tällaisia joulun sanomaan pohjaavia tarinoitakin vielä julkaistaan uudelleen, sillä kovin paljon on tarjolla maallisia tarinoita lahjoineen (joskin niissäkin näkyy yhdessäolon riemu ja ilo). Myös monet tutut virret on otettu mukaan tähän kirjaan, kuten suuresti pitämäni Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna ja En etsi valtaa loistoa.

Topeliuksen joulu on mukava kirja virittäytyä joulun tunnelmaan ja voisihan tämä olla kiva ostos vaikka koko perheen joululahjaksi. Näihin satuihin voi palata vaikka joka vuosi, sillä jouluiset saduthan ovat usein ajattomia ja kulumattomia. Suosittelen kyllä tutustumaan tähän teokseen, ja jos perheen pienimpien kanssa lukee, niin voihan tämän itse ensin käydä läpi ja lukea heidän kanssaan sitten vain ne sadut, jotka omasta mielestä ovat sopivia.

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille! 

Adalminan helmi & Muurahainen lääkärissä

Eilen vietettiin satupäivää, jonka moni bloggaaja nosti omassa blogissaan esille. Minä en valitettavasti ehtinyt päivää eilen sen kummemmin huomioimaan, joten päätin nyt vihdoin ja viimein lukea hyllyssäni kauan lainalla olleet Zacharias Topeliuksen sadut Adalminan helmi ja Muurahainen lääkärissä ja juhlistaa näin päivän jälkikäteen satupäivää. Alunperin Topeliuksen satuihin minua innosti tutustumaan Enni Mustosen romaani Paimentyttö, jossa Topelius on hyvin näkyvä hahmo.

 Zacharias Topelius: Adalminan helmi

31 s., Tammi 1990

alkup. Adalminas pärla

kuvitus: Maija Karma, suom. Irja Lappalainen

Adalminan helmi on ainakin jossakin muodossa minulle tuttu satu jo lapsuudesta, mutta en täysin tarkkaan muista oliko kuulemani satu jokin muunnelma Topeliuksen alkuperäisestä sadusta. Adalminan helmi on joka tapauksessa yksi niistä saduista, jotka ovat jääneet jollakin tavalla mieleeni hyvin vahvoina, joten oli mukava palata tutun sadun pariin reilusti yli kymmenen vuoden jälkeen.

Adalminan helmi kertoo prinsessa Adalminasta, joka saa syntymälahjakseen helmen, joka takaa hänelle kauneutta, rikkautta ja viisautta. Kuitenkin jos helmi katoaa, Adalmina menettää nuo kolme asiaa. Toiselta haltiakummiltaan Adalmina saa lahjan, joka on vieläkin arvokkaampi, vaikka hänen vanhempansa eivät sitä osaakaan arvostaa: jos helmi katoaa, Adalmina saa tilalle hyvän ja nöyrän sydämen.

Tässä sadussa opetus näkyy hyvin selvästi: rikkaus ja kauneus eivät yksistään tuo todellista onnea. Mielestäni tämä on aina ajankohtainen aihe, koska siinä piilee ikiaikaisen totuuden siemen. Tämä satu vain jotenkin lumoaa minut omaan piiriinsä, vaikka selkeästi "opettamisesta" en yleensä kauheasti pidäkään. Maija Karman kuvituksessa oli sitä samaa taianomaisuutta ja eräänlaista vanhanaikaisuutta, joka sopii erinomaisesti tämän vanhan sadun tunnelmaan.

 Zacharias Topelius: Muurahainen lääkärissä

24 s., WSOY 2005

alkup. Myran, som for till doktorn

kuvitus: Kristina Segercrantz

suom. V. Tarkiainen, Valter Juva ja Ilmari Jäämaa

Topeliuksen Muurahainen lääkärissä oli minulle entuudestaan täysin tuntematon satu. Se kertoo muurahaislapsesta, joka katkaisee jalkansa ja jota äiti lähtee viemään Helsinkiin lääkärille. Matkaan mahtuu monenlaista juna- ja hevoskyydeistä erilaisten lääkäreiden tapaamiseen saakka, ja loppujen lopuksi pieni muurahainen paranee.

Tämä satu ei millään tavalla lumonnut minua, pikemminkin se kauhistutti ja tuntui aivan liian utopistiselta: muurahainen nyt muka vie lastaan ihmislääkäreiden vastaanotolle matkojen päästä. Vaikka saduissa saa ja pitää hassutella ja luoda taianomaisia maailmoja, niin tämäntyyppinen ratkaisu ei vain innosta minua millään tavalla.

Tämä satu oli myös aika pysäyttävä ja vakava pienen muurahaisen sairastaessa ja saadessa uusia kolhuja koko ajan. En oikeastaan edes löytänyt tästä sadusta mitään erityistä sanomaa, vaikka kaippa se on huvitukseksi tarkoitettukin lähinnä. Ainakaan minua nykyihmisenä se ei huvittanut mitenkään. Lopputulema siis on, että jos Adalminan helmi teki minuun vaikutuksen, niin tämä jäi täysin sen varjoon.