Takapenkki

Laura Lehtola: Takapenkki

270 s., Otava 2017
kansi: Päivi Puustinen, kannen kuvat: iStock 

Laura Lehtolan toinen romaani on ollut minulla lainassa jo jokusen kuukauden, mutta vasta nyt löysin sopivan hetken sen lukemiselle. Juuri lukemisen aloitettuani törmäsin jossain naistenlehdessä artikkeliin, jossa kerrottiin Laura Lehtolan olevan edesmenneen Laura Saven leski. Tieto oli minulle uusi, mutta kun hieman vilkaisin mistä Lehtolan esikoisromaani Pelkääjän paikalla kertoo, ymmärsin Lehtolan todennäköisesti käsitelleen siinä omia kokemuksiaan kaunokirjallisessa muodossa. Laura Save menehtyi syöpään vuonna 2012 ja häneltä julkaistiin postuumisti teos Paljain jaloin. 

Takapenkki kertoo nuorisotyöttömästä Aleksista, jonka työkkärin Pullasormi passittaa työkokeiluun hotellin saunaosaston pesijänä. Työssään Aleksi kohtaa jos jonkinlaista hyllyvää ihmislihaa eikä se ainakaan lisää motivaatiota työntekoon. Oman särmänsä Aleksin elämään tuo mummo Elsi Sahanen, joka alkaa olla jo vanha ja hauras, mutta päättäväisyyttä löytyy edelleen. Takapenkki kertoo myös Elinasta, joka on vasta 17 ja raskaana. Elämän suunta on häneltä totaalisesti kadoksissa. Tuula puolestaan on työkkärin Pullasormi, jonka elämä rullaa eteenpäin tasaisen varmasti ja vailla yllätyksiä, kunnes hän joutuu yllättävälle automatkalle seuranaan Aleksi ja Elina. Matka saa mitä yllättävimmän käänteen, joka muuttaa koko kolmikon elämän.

Lehtola kirjoittaa isoista aiheista, mutta onnistuu piilottamaan niihin myös runsaasti huumoria, jota en osannut odottaa. Takapenkki onnistui huvittamaan minua monta kertaa. Sen naseva kerronta, toisinaan jopa tragikoomiset käänteet ja elämän ironia olivat omiaan verryttelemään nauruhermojani ja kääntämään sivun toisensa jälkeen. Kolmen kertojan vuorottelu toimii myös hyvin ja vähitellen lukijalle selviää kokonaiskuva, joka kietoo päähenkilöt yhteen. Tykästyin tähän kirjaan siinä määrin, että haluan vielä joskus lukea Lehtolan esikoisromaaninkin. Suosittelen Takapenkkiä kaikille, jotka haluavat lukea jotain viihdyttävää, mutta ei kuitenkaan liian höttöä.

♠♠♠♠

Bridget Jonesin vauvapäiväkirja

Helen Fielding: Bridget Jonesin vauvapäiväkirja

237 s., Otava 2016

alkup. Bridget Jones´s Baby, 2016

suom. Annika Eräpuro

 

Kun viime vuoden loppupuolella elokuvateattereihin tuli uusi Bridget Jones -elokuva, en mennyt katsomaan sitä, koska se poikkesi niin vahvasti viimeisimmästä Bridget Jones -kirjasta Mad about a boy. Ihmettelin miten elokuvasta on tehty ihan erilainen, mutta kohta tämän jälkeen ilmestyikin uusi kirjakin. Bridget Jonesin vauvapäiväkirja sijoittuu siis aikaan ennen Mad about a boyta.

 

Bridget Jones on eronnut kihlatustaan Mark Darcysta ja luovii elämässään eteenpäin tavanomaiseen säheltävään tyyliinsä. Erosta on jo vuosia aikaa ja Mark on ehtinyt avioituakin, mutta Bridget ei ole löytänyt rinnalleen sopivaa miestä. Biologinen kello tikittelee hiljaisella äänellä eikä tilannetta helpota monien tuttavien perheenperustamiset ja äidin muka-viattomat vihjaukset lapsenlapsiin. Kummilapsia Bridgetilla kuitenkin on ja jälleen hänestä on tulossa kummitäti. Matkalla ristiäisiin hän saa tietää, että lapsen kummisetä on kukapa muukaan kuin samaan tuttavapiiriin kuuluva Mark Darcy. Ristiäisiltana vanha suola alkaa janottaa ja liekki roihuaa yhden yön kuumana, mutta sitten Mark vetäytyy kuoreensa. Daniel Cleaver ilmestyy kuvaan kuin tilauksesta paikkaamaan Bridgetin itsetuntoa. Kolme kuukautta myöhemmin selviää minkälaisen sopan Bridget on nyt keittänyt: hän on raskaana eikä isästä ole varmuutta.

 

Voi Bridget minkä teit! Tuttuun tapaansa säheltävä Bridget ottaa kuitenkin melko rennosti tilanteen valjettua hänelle. Hän on oikeastaan onnellinen, sillä raskaus saa hänet käsittämään, että juuri sitä hän on halunnut. Eniten paineita aiheuttaa isäehdokkainen keskinäinen kilpailu, sillä kuten tiedämme ovat Mark ja Daniel olleet kylmänkalseissa väleissä on vuosikausia. Lukijalle Bridgetin päiväkirjamerkinnöistä aukeaa kuitenkin humoristinen kuva kaikesta, mitä Bridget raskautensa aikana kokee. Nauroin todella monta kertaa ihan kunnolla tätä kirjaa lukiessani ja mielestäni tämä on kyllä hauskin Bridget Jones -kirja! Ihanan rentouttavaa luettavaa, joskin tässä on myös se vakavampi pohjavire, kun Bridget valmistautuu uuteen tärkeään rooliinsa.

 

Birdget Jonesin vauvapäiväkirjassa huumori kukkii paitsi juonessa myös sanavalinnoissa, joissa on nokkeluutta ja hauskoja mielikuvia tuottavia vertauksia. Tarina etenee reipasta vauhtia ja lopussa tietenkin selviää kuka on lapsen isä (Mad about a boyn lukeneet sen jo tietävätkin). On mukava ajatella, että vaikka Bridget toistuvasti mokaa asiansa, on hänellä aina kyky selviytyä niistä ja loistaa sankarittarena!

 

Tässä vielä pari lukunäytettä kohdista, jotka saivat minut tikahtumaan nauruun sukkeluudellaan. Ensimmäisessä Bridget ja isäehdokkaat ovat shoppailemassa vauvantarvikkeita ja miehet äityvät sanailemaan ostoksista (s. 120):

 

"Kapalo?" sanoi Daniel epäuskoisesti kädessään minikokoinen Chelsean jalkapalloasu, "Oletko sinä kapalomiehiä?"

"Sehän voi olla tehokas", sanoi Mark, niin kuin asiantuntija, joka on kutsuttu tekemään päätös sotilaallisen intervention ja rauhanpuolustuksen välillä, "jos ei se ole liian tiukalla."

"...ja jos itse on egyptiläinen talonpoika vuodelta 400 ennen ajanlaskun alkua."

 

Toisessa kohtauksessa Bridget tarjoilee miehille itse tekemiään crossover-muffinseja, joiden tekeminen ei tietenkään sujunut kuten oli tarkoitus. Seuraavana ote miellyttävästä teehetkestä:

 

Äkkiä Mark oli tukehtua. Hän veti suustaan ulos ison lasinpalan.

"Mikä tämä on?"

"Voi paska! Rikoin lasin kun tein taikinaa. Luulin että sain kaiken pois. Oletko kunnossa?"

Daniel pomppasi pystyyn ja SYLKI oman muffinsinsa tiskialtaaseen. Hän noukki sieltä toisen lasinpalan ja piteli sitä ilmassa. "Minusta tuntuu kuin elämäni särkyisi palasiksi silmieni edessä. Tätäkö vanhemmuus on? Yrjöä autossani? Suklaata puvullani? Parsakaali-lasinsirumuffinseja mahassani?"

 

Tilanne jatkui Markin liennyttävästä vaikutuksesta melko rauhallisena. Mutta hauskaa dialogia ja nokkelia sanavalintoja mielestäni! Tämä oli minulle kyllä oikein sopiva kirja luettavaksi juuri nyt, sillä kaipasin jotain hauskaa ja kevyehkö luettavaa. Siitä syystä annan tälle täydet pisteet.

♠♠♠♠♠

Rakkautta, vahingossa

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

239 s., Tammi 2013

 

Minulle iski taas sopiva chick litin nälkä, joten päätin lukea ainoan minulla vielä lukematta olleen Veera Vaahteran teoksen. Rakkautta, vahingossa osoittautui yhtä viihdyttäväksi ja mukaansatempaavaksi teokseksi kuin kaksi muutakin Vaahteran teosta.

 

Pihla Vanaja on kolmikymppinen nainen, joka huomaa yllättäen olevansa tilanteessa, jota hän on kaikin keinoin pyrkinyt välttelemään: hän on raskaana ja yksin. Miesystävä Otto päätti vauvauutisen kuultuaan lähteä Intiaan meditoimaan, vaikka mies olikin vaikuttanut kaikin puolin sopivalta isäkandidaatilta. Pihlakin pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee Tornionjokilaaksoon tyhjilleen jääneeseen mummolaansa, joka kuuluu nyt hänelle. Pihla päättää selviytyä, sillä hänen esikuvansa Gerda-mummi oli sitkas pohjoisen nainen ja sellainen Pihlakin päättää olla.

 

Elämä pohjoisessa osoittautuu kuitenkin oletettua haastavammaksi, sillä pelkästään kesät siellä viettänyt Pihla joutuu tunnustamaan itselleen, että hän ei ehkä olekaan niin itsenäinen kuin oli kuvitellut. Ryhdistäytyneenä hän päättää hankkia ajokortin ja ajo-opettajakseen hän saa naapurin Arvon, jolla on ikää jo reippaasti mutta intoa kyllä piisaa. Lukija saakin kokea monta hulvatonta hetkeä Arvon omatekoisessa autokoulussa! Pihlan tulee luoda itselleen myös turvaverkko, jollainen jokaisella odottavalla äidillä oletetaan olevan. Tästä syystä Pihla päätyy masentuneiden äitien ryhmään ja saa monta arvokasta vinkkiä. Enemmän Pihlan ympärillä kuitenkin miehet pyörivät huolehtimassa, sillä Arvon lisäksi tämän vaimovainaan sukulaispoika Mårten tarjoaa auttavan kätensä samoin kuin kyläkauppias ja varsinainen naistenmies Leevi. Samalla Pihla pohtii olisiko Otosta kuitenkin isäksi.

 

Mielestäni Rakkautta, vahingossa on hauska selviytymistarina. Pihlan tilanne on ilman muuta ikävä, mutta hänen asenteessaan ja huumorintajussaan on juuri sopivasti ironiaa, joka saa ikävistäkin tilanteista esiin koomiset puolet. Tässä kirjassa olennaista on se, että Pihla on raskaana, joten mikään tavallinen romanttinen tarina tämä ei ole. Hänen kuvauksensa odotusajasta ja ympärillä pyörivistä ja raskauden loppumetreillä yhä enemmän huolestuvista miehistä oli hykerryttävää luettavaa. Miehistä tehdään tässä hieman avuttomia ja hölmöjä, mutta hyväntahtoisella tavalla. Pidin myös paljon Pihlan uusista tuttavista, ja erityisesti Arvo teki minuun vaikutuksen sympaattisella olemuksellaan.

 

Lapin miljöö ja maaseudun rauha oli tässä kirjassa juonen lisäksi yksi keskeisimpiä vetonauloja. Raskauden eteneminen ja vuodenaikojen kiertokulku kulkivat hienosti käsi kädessä, vaikka mikään maisemakuvaukseen ja vuodenkiertoon keskittyvä teos ei olekaan kyseessä. Miljöössä pidin myös siitä miten Pihla hakeutuu lapsuutensa turvapaikkaan ja löytää sieltä voimaa. Hänen mummolansa on kuvattu kutsuvasti ja hänen Gerda-mumminsa on tarinassa vahvasti läsnä, vaikka onkin jo kuollut. Sukupolvien jatkumo vetoaa minuun usein kirjoissa, ja niin kävi myös tämän teoksen kohdalla.

 

Veera Vaahteran teokset ovat saaneet minut todella pitämään chick litistä, vaikka aikaisemmin olenkin genreä jonkin verran vierastanut. Suosittelen kyllä tutustumaan hänen teoksiinsa, sillä ainakin minut ne ovat vieneet mukanaan!

 

♠♠♠♠½