Löytöpalkkio

Beth O'Leary: Löytöpalkkio

WSOYn äänikirja 2023

lukijat Anssi Niemi ja Kati Tammensola

alkup. The Wake-Up Call, 2023

suom. Heli Naski

Beth O'Leary ehti jo nousta suosikkieni joukkoon, mutta viime keväänä kuuntelemani Törmäyskurssi ei vakuuttanut. Sen kaoottisuus oli kaikkea muuta kuin viihdyttävää ja rentouttavaa, joten olo oli aika epäluuloinen, kun aloin Löytöpalkkiota kuuntelemaan. Tästä pidin kuitenkin enemmän, vaikka ei tämäkään mielestäni O'Learyn ensimmäisten kirjojen tasolle yllä.

Saman hotellin vastaanottovirkailijoina työskentelevät Izzy ja Lucas eivät voi sietää toisiaan, mutta kun hotellin katto ja sen myötä asiakasmäärät romahtavat juuri ennen joulua, on heidän alettava puhaltaa yhteen hiileen työpaikkansa säilyttääkseen. Korjauskuluja ja menetettyjä toimintatuottoja paikatakseen omistajat pyytävät Izzyä ja Lucasia käymään läpi löytötavarahuoneen tavarat ja myymään niitä. Huoneesta löytyy myös viisi vihkisormusta, joiden omistajia he ryhtyvät jäljittämään.

Kun tulee tiukka paikka, Izzy ja Lucas pystyvät kyllä yhteistyöhön. Samaan aikaan Izzyn mieltä kaihertaa vuoden takaiset tapahtumat, sillä hän oli tunnustanut joulukortissa tunteensa Lucasia kohtaan, mutta mies ei koskaan saapunut kohtaamispaikalle ja silminnäkijöiden mukaan hän oli vieläpä nauranut kortille. Izzyä on haavoitettu sydänjuuria myöten, mutta hotelli on hänelle kuitenkin rakkaampi.

Juonellisesti Löytöpalkkio on aika ennalta-arvattava, mutta pidin kirjan miljööstä. Joulun taika toimii ja jouluun valmistautuva vanha hotelli oli katon romahtamisesta huolimatta viehättävä paikka. Izzyn ja Lucasin joulukoristeita koskevat kiistat huvittivat, samoin kuin heidän kinastelunsa muutenkin, sillä heidän välillään oli ilmiselvää kipinöintiä. Siitä sen sijaan en pitänyt, että yleisesti erästä työtoveria kutsuttiin Mandy-paraksi, koska hän joutui luovimaan taisteluparin vihanpidon keskellä. Izzyn ja Lucasin käytös ei tosielämässä todellakaan olisi ok työpaikalla, joten olisikohan aikuisten ihmisten opeteltava käyttäytymään eikä alkaa alentaa toisia moisilla lempinimillä? Mandy kun ei ole mikään reppana, vaan osaava ammattilainen.

Hotellien henget

Tiina Hautala: Hotellien henget - Kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista

kuvitus: Suvi Kari

117 s., Haamu 2017

a-kappale, kiitos kustantajalle!

 

Kun kuulin, että kummitustarinoista jo pari kirjaa kirjoittaneelta Tiina Hautalalta ilmestyy uusi teos, tiesin haluavani lukea sen. Sainkin ilokseni Hotellien henget arvostelukappaleena kustantajalta, kiitos siitä! Tässä teoksessa Hautala keskittyy suomalaisten hotellien henkiin. Tarkasteluun pääsee 10 hotellia, joissa joko asiakkaat ja/tai henkilökunta ovat todistaneet omistuisia ilmiöitä, nähneet hahmojen ilmestyvän tyhjästä ja tunteneet tyhjissä huoneissa, että eivät todellakaan ole yksin.

 

Teoksessa tarkasteltavat 10 hotellia ovat GLO Hotel Art Helsingistä, Park Hotel Turusta, Mukkulan kartano Lahdesta, Hotelli Vanajanlinna Hämeenlinnasta, Imatran Valtionhotelli, Grand Hotel Tammer Tampereelta, Hotelli Punkaharju, Hotelli Central Vaasasta,  Hotelli Seurahuone Kokkolasta ja Hotelli Lasaretti Oulusta. Osan hotellien historia ulottuu jo satojen vuosien taakse, mutta siitä huolimatta on voitu esittää teorioita keitä kummittelijat voisivat olla ja miksi he ovat jääneet vartioimaan entistä työ- tai majapaikkaansa. Osa hengistä näyttäisi nimittäin olevan matkustavaisia, osa taas työpaikkaansa kiintynyttä henkilökuntaa.

 

Mielestäni Hautala on jälleen onnistunut kaivamaan esiin kiinnostavia tarinoita ja hän kirjoittaa niistä hyvin. Välillä kuitenkin huomasin kaipaavani vielä lisää tietoa, sillä ainakin parissa tapauksessa viitattiin johonkin tapaukseen, joka voisi selittää hengen levottomuuden, mutta asia jätettiin sen kummemmin avaamatta. Se ehkä hieman ärsytti minua, sillä tähän teokseen olisi voitu hyvin mahduttaa lisääkin tietoa: tätä olisi kyllä jaksanut lukea enemmänkin kuin 117 sivua. 

 

Kun kirja saapui käsiini, ilahduin siitä, että se oli saanut kovat kannet ympärilleen. Haamun kirjathan usein ovat pehmeäkantisia, joten tämä kovakantisuus oli mukava yllätys. Kuvitusta olisin kuitenkin kaivannut jonkin verran enemmän, joskin teoksen kuvitus on kyllä hyvin onnistunutta ja luo mystistä tunnelmaa. Olisin kuitenkin mielelläni katsellut vanhoja tai vaikka uusiakin kuvia teoksen kuvaamista hotelleista, jotta tunnelma olisi välittynyt vieläkin paremmin ja olisi ollut helpompi miettiä millaisessa paikassa näitä salaperäisiä kokemuksia on koettu.

♠♠♠♠

Seitsemän talvista päivää

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää

364 s., WSOY 2013

alkup. A Week in Winter 2012

suom. Päivi Pouttu-Delière

Minua on viime aikoina vaivannut jonkin sortin lukulamaannus, mutta nyt Maeve Binchy tuntuu murtaneen sen romaanillaan Seitsemän talvista päivää. En ole aikaisemmin lukenut hänen teoksiaan ja tämänkin bongasin ihan sattumalta, mutta aion varmasti tutustua hänen tuotantoonsa vielä lisääkin. Maeve Binchy kuoli viime vuonna, joten uusia teoksia ei ole enää odotettavissa. Sen sijaan osa hänen teoksistaan on vielä suomentamatta, joten siinä riittää varmasti luettavaa 15:n jo suomennetun lisäksi.

Seitsemän talvista päivää sijoittuu pääosin Irlannin länsirannikolle Stone House -nimiseen vanhaan taloon, jota amerikasta palaava Chicky Starr ryhtyy muuttamaan hotelliksi. Chicky saa projektinsa valmiiksi ja hotellin pyörimään. Hänen on helppo voittaa useiden ihmisten ystävyys tai ainakin saada apua asioihin, sillä menneisyydestään vaitonainen Chicky ei kysele muilta turhia. Hotellin avajaisviikolle vieraiksi saapuu sekalainen porukka, joista kukaan ei ole oikeastaan täysin sitä, mitä he esittävät. Toisilla on menneisyydessä kipupisteitä, toiset ovat hukassa nykyisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa. Yhteistä tuntuu olevan se, että Stone Housessa palaset loksahtelevat kohdalleen.

Teos kuvaa aluksi Chickyn lähtöä Irlannista ja elämää Amerikassa, mutta sitten tarina alkaa edetä jaksoissa aina eri kertojan kuvaamana. Välillä lähdetään esimerkiksi kirjastonhoitaja Fredan, lääkäripariskunta Nicolan ja Henryn tai ruotsalaisen liikemies Andersin matkaan. Monen kertojan vaihtelu ei häiritse, sillä Binchy luo taitavasti näiden kertojien kautta monipuolista näkökulmaa paitsi Stone Houseen myös elämään yleensä. Vaikka takakansi antaa olettaa, että hahmoilla olisi kovin vaikeita elämäntilanteita ja suuria salaisuuksia, on itse tarina kuitenkin huomattavasti oletettua kevyempi ja viihdyttävämpi. Mitään järkyttäviä paljastuksia ja kiemuroita tältä kirjalta ei kannata odottaa, sillä niitä ei tästä kirjasta löydy. Sen sijaan tämä on taitavasti ja sujuvasti kirjoitettu viihdyttävä romaani, joka on moniulotteinen ja mielenkiintoinen.

Erityisen ilahtunut olin tässä kirjassa kirjastonhoitaja Fredan hahmosta, vaikka mikään hahmoista ei kyllä oikeastaan toiselle häviä. Binchy on tuonut Fredan hahmoon raikkautta ja rikkonut niitä perinteisiä kirjastonhoitajastereotypioita, mistä tuleva kirjastonhoitaja on tietysti iloinen. Binchy myös kuvaa kirjastonhoitajan työtä innostavasti. Täytyy sanoa, että Binchy tuntuu päässeen jokaisen hahmonsa raameihin hyvin sisälle ja kirjoittaneen ne aidon tiedon avulla, mikä tekee myös hahmoista aidon oloisia. Tällä kirjalla on todellakin monia ansioita.

♠♠♠♠