331 s., Tammi 2009
suom. Henna Kaarakainen
alkup. Rosewater and Soda Bread 2008
Joku saattaa ehkä muistaakin, että luin tammikuussa Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan, joka on tätä teosta edeltävä osa. Pidin siitä kovasti ja tämäkin teos lunasti odotukseni, mutta jotenkin se ei oikein yltänyt Lumoavien mausteiden kahvilan tasolle. Arvioni siitä voit lukea täältä.
Ruusuvettä ja lammaspataa jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi, mutta välillä on ehtinyt kulua vuosi. Marjanin, Baharin ja Laylan kahvila on saanut vakiasiakkaansa eikä kahvila olekaan enää niin suuressa roolissa kuin aikaisemmin. Nyt kuvaan astuvat lähinnä ihmissuhteet ja oman tien etsiminen sekä tietynlainen moraalin ja eettisyyden pohdiskelu: mikä on oikein ja mikä väärin.
Mehran osaa kirjoittaa taitavasti sivujuonteetkin luontevaksi osaksi ydintarinaa, mikä on jo taito sinänsä. Hän kietoo ne niin hyvin yhteen, että pian saa huomata melkein kaiken liittyvän melkein kaikkeen. Ruoka liittyy tottakai tapahtumiin ja kahvilalla on edelleen roolinsa, mutta enää elämä ei pyöri pelkästään siellä: Baharilla on salaiset menonsa, Marjan saa ihalijan ja Layla jatkaa suhdettaan Malachyn kanssa. Estelle löytää rannalta kuolemaisillaan olevan tytön, jota myös Marjan ryhtyy auttamaan.
Pidin Lumoavien mausteiden kahvilassa siitä, että reseptit ja ruokakulttuuri olivat hyvin tiivis ja aistittava osa tarinaa. Siksi onkin mielestäni sääli, että nyt ne jäävät sivuosaan, sillä ne juuri antoivat tarinalle omat ulottuvuutensa. Olisin kaivannut sitä, että tässäkin teoksessa jokainen kappale olisi alkanut jollakin reseptillä, joka liittyy tiettyyn tapahtumaan. Nyt reseptilaatikko on irrallisena osana kirjan lopussa, eikä tunnelma välity niin hyvin.
Tietysti on luonnollista, että vähitellen maahanmuuttajien oma kulttuuri integroituu alkuperäisväestön kulttuuriin, mutta tässä ei oikeastaan ollut edes nähtävillä integroitumista. Kulttuuria ei yksinkertaisesti juurikaan tuotu esiin muuta kuin tietyissä eettisissä ja moraalisissa pohdinnoissa. Olisin pitänyt siitä, että siskosten iranilainen tausta olisi ollut vahvemmin esillä. Kuitenkin tämä on kaiken kaikkiaan hyvin kirjoitettu ja rakennettu teos, jota on mukava lukea.
Ruusuvettä ja lammaspataa jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi, mutta välillä on ehtinyt kulua vuosi. Marjanin, Baharin ja Laylan kahvila on saanut vakiasiakkaansa eikä kahvila olekaan enää niin suuressa roolissa kuin aikaisemmin. Nyt kuvaan astuvat lähinnä ihmissuhteet ja oman tien etsiminen sekä tietynlainen moraalin ja eettisyyden pohdiskelu: mikä on oikein ja mikä väärin.
Mehran osaa kirjoittaa taitavasti sivujuonteetkin luontevaksi osaksi ydintarinaa, mikä on jo taito sinänsä. Hän kietoo ne niin hyvin yhteen, että pian saa huomata melkein kaiken liittyvän melkein kaikkeen. Ruoka liittyy tottakai tapahtumiin ja kahvilalla on edelleen roolinsa, mutta enää elämä ei pyöri pelkästään siellä: Baharilla on salaiset menonsa, Marjan saa ihalijan ja Layla jatkaa suhdettaan Malachyn kanssa. Estelle löytää rannalta kuolemaisillaan olevan tytön, jota myös Marjan ryhtyy auttamaan.
Pidin Lumoavien mausteiden kahvilassa siitä, että reseptit ja ruokakulttuuri olivat hyvin tiivis ja aistittava osa tarinaa. Siksi onkin mielestäni sääli, että nyt ne jäävät sivuosaan, sillä ne juuri antoivat tarinalle omat ulottuvuutensa. Olisin kaivannut sitä, että tässäkin teoksessa jokainen kappale olisi alkanut jollakin reseptillä, joka liittyy tiettyyn tapahtumaan. Nyt reseptilaatikko on irrallisena osana kirjan lopussa, eikä tunnelma välity niin hyvin.
Tietysti on luonnollista, että vähitellen maahanmuuttajien oma kulttuuri integroituu alkuperäisväestön kulttuuriin, mutta tässä ei oikeastaan ollut edes nähtävillä integroitumista. Kulttuuria ei yksinkertaisesti juurikaan tuotu esiin muuta kuin tietyissä eettisissä ja moraalisissa pohdinnoissa. Olisin pitänyt siitä, että siskosten iranilainen tausta olisi ollut vahvemmin esillä. Kuitenkin tämä on kaiken kaikkiaan hyvin kirjoitettu ja rakennettu teos, jota on mukava lukea.
♠♠♠♠
