KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2025


- tietokirjani Eroottinen elokuva on ilmestynyt
- tietokirjani 50 rakkauselokuvan klassikkoa on ilmestynyt




Näytetään tekstit, joissa on tunniste Åcon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Åcon. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. kesäkuuta 2025

Archipelacon 26.-29.6.

 

 

Con = irroita pääsi ja käytä harrastustasi peilinä

Tänä vuonna Archipelacon korvasi sekä Åconin että Finnconin, mutta silti olin jättää sen väliin, koska olennaisin kiinnostuksen aihe, uudet ja ajankohtaiset kunniavieraat, oli korvattu vanhoilla ja tutuilla kirjailijoilla: VanderMeerin pariskunnalla, Mats Strandbergilla ja Emmi Itärannalla. Ei heissä esiintyjinä mitään vikaa ole, tietenkään, mutta oletan kuulleeni jo kaiken olennaisen mitä heillä on spefistä ja maailmasta kerrottavaa. 

Lisäarvoksi Archipelaconiin osallistumiselle oli se, että Ahvenanmaalla on mukava käydä kerran kesässä ja ettei muutakaan conia ollut luvassa. Ja olihan luvassa EuroConin mittasuhteet täyttävä tapahtuma. Ja poikkeuksellisen hyvä sää verrattuna tämän kesän edeltäviin viikkoihin...

 


Tutut esiintyjät täällä silti parhaan sisällön takaavat, myönnetään. Cheryl Morganin esitelmä walesilaisen mytologian osuudesta artturiaanisiin tarinoihin oli kevyt ja älykäs juuri sellaisella tavalla kuin miten esiintyjä parhaimmillaan tuntee sekä aiheensa että yleisönsä. Aikaisesta kellonajasta ja esitelmän akateemisesta kehyksestä huolimatta pieni sali oli aivan täynnä.

Torstaina, conin alkajaispäivänä, ohjelma oli käynnistynyt jo ennen saapumistamme Maarianhaminaan, joten totaalisen con-kokemuksen takaamiseksi olisi täällä pitänyt majoittua viisi yötä, tapahtuma kun kestää sunnuntai-iltaan saakka. Ohjelmaa on paljon ja jäsenyyden tapahtumaan ostaneita periaatteessa yli 800, mutta ei tapahtuma yhtä isolta tunnu kummallakaan kriteerillä kuin mitä viimeksi vastaava EuroCon oli Uppsalassa. 

Tässä on hyvätkin puolensa, kotoisan pienessä mittakaavassa ja että monet kongressikeskuksessa liikkuvista ihmisistä ovat tuttuja kasvoja Suomen tai Ruotsin fandomista. 

Silti conissa on vain yksi ohjelmanumero, joka on välttämätön nähdä, vuodesta toiseen toistuvan 'raadin' toraisallekin keskustelulle rakentuva Hugo-palkintopaneeli. 


Tänä vuonna Hugo-paneeli on kasvanut niin, että se on jaettu kahdelle päivälle. Kirjallisuudelle omistettu osa täytti jo/taas tehtävänsä antaessaan jotain mielikuvia siitä, mitä maailmalla kohotetaan fandomin suosimiksi romaaneiksi, novelleiksi ja formaateiksi (novella, novelette, romaanisarja, ja poikkeuskategoriana runous) niiden väliltä. 

Kirjallisuuden Hugo-ehdokkaista ainoa, jonka itse olen lukenut, on Tchaikovskyn Alien Clay ja sitä paneeli piti suosikkinaan romaanikategorian voittajaksi. Omasta mielestäni kirja oli tyypillisen tylsä ja teennäinen nyky-scifin edustaja, mutta ehkei vuoden 2024 scifistä edustavampaa lukuromaania löydy. Niin surkeasti scifillä menee. Edelleen. Jne.

No, jos Hugo-paneeli vielä jatkaa perinnettään ja suosionsa kasvua, sille täytynee perustaa oma spinoff-coninsa (HugoCon?). Niin paljon fandom elää palkintopystien suoman selkääntaputtelun/puukottelun varassa... ja on siitä täysin tietoinen juu...

Ulkomaisia kirjailijavieraita on conissa muutama VanderMeerien lisäksi. Heitäkin on tuntuvasti vähemmän kuin oli Uppsalan EuroConissa. Toistaiseksi raikkainta ja analyyttisintä kommenttia olen kuullut vanhan ikäpolven amerikkalaisilta rouvilta (Jo Walton, Diane Duane, Ann Vandermeer), niin keskeltä genrekenttää kuin he tulevatkin. Vähistä kunniavieraista on valitettavasti jäänyt pois ruotsalainen Mats Strandberg, joka olisi nyt ajankohtainenkin ruotsinlaivalle sijoittuvan tv-sarja-sovituksensa (Färjan) vuoksi. 

Kahden päivän ajalta kirjatärppejä olen bongannut vasta seuraavat:

  • John M. Fordin Growing Up Weightless
  • Reading Like Writer -kirjoitusopas
  • Bennettin The Tainted Cup -romaani (Hugo-ehdokas) 

Ainoa skuuppi, jolla pysäyttäisin sanomalehtien sijaan kustantamojen painokoneet, on Ann VanderMeerin ilmoitus, että hänen seuraavaksi kokoamansa antologia on omistettu alalajille nimeltä petrol horror (!).  Jos siis 20 vuoden kuluttua mietin missä ikiolin silloin, kun ihmiskunnan viimeinen apokalypsille omistettu spefi-trendi paljastettiin, vastaus on Ååå.... land... tällä petroolihurjastelijoiden luvatulla paratiisisaarella...

 

 

Bomarsundin muistomerkki brittivalloittajien muistolle!

Tänään launtaina aamun sää oli taas aurinkoinen ja lähes lämmin, kunnes iltapäivää kohti viileni ja pilvistyi uudelleen.  Saara järjesti meille Leinosten autossa kyydin lounasretkelle. Kävimme piknikillä Bomarsundin linnalla, jonka raunioissa oli hassuja hexan muotoisia graniittikiviä kuin kolmiulotteisesta lautapelistä. Bomarsundin salmelta löytyi myös "visitor centre" eli linnan ja sen hävityksen (1854) historiaa museoiva (ylihinnoiteltu) näyttely isossa möhkälemäisessä rakennuksessa. 

Kansanperinnettä esittelevästä materiaalista huolimatta en vieläkään oppinut, miten itsenäisiksi 1700–1800-luvun ålandilaiset itsensä tunsivat suhteessa vaihtuviin emämaihin. Ehkä se on poliittisesti tabu aihe täällä?

 



Kahden kerroksen fandomia.

Aamulla kuuntelin myös yhden tylsän tiede-esitelmän (miten luonnonlait ja -teoriat eroavat) sekä virkistävän hauskan mr. VanderMeerin haastattelun. Hugo-paneelin kakkospuoliskonkin ehdin kuulla, mutta siinä ei enää ollut senkään vertaa tärppejä nykyspefiin kuin eilisen kirjallisuusosiossa.

 

Osuuskumman, Nysalorin ja Mikko Rauhalan julkkarit...

Piknikiltä palattua olisi tarjolla ollut kolmen englanniksi käännetyn suomalaisteoksen julkaisutilaisuus. Tilaisuuden alkajaisiksi kävi kumminkin selväksi, että ahtaan pienessä juhlatilassa oli paikalla lähinnä suomalaisia, joten sama oli häipyä päivälliselle. Nysalorin keräämässä runoantologiassa Afterglow (2025) olen itsekin edustettuna runoillani, mutta Ahvenanmaata kauemmaksi eivät ne näytä maailmaa valoittavan. Eikä tarvitsekaan. Sunnuntaihin mennessä antologia oli Nysalorin pöydästä loppuunmyyty.

Tätä on fandom: paikallisia larppauksia kosmisesta merkityksestä.

 

 *

Sunnuntai 29.6. päivä oli conin viimeinen päivä. Yöunet olivat jääneet hajanaisiksi, joten kunto oli väsähtänyt eikä yhtään pidempään con-ohjelmaa olisi pystynyt seuraamaankaan. Jo kauan sitten vannoin, etten enää toista kertaa yövy hotelli Adlonissa, mutta sinne me taas päädyimme ja juuri yhtä omituisen meluisaan huoneeseen kuin aiemmin: ilmastointikanavan kautta äänet kantautuvat viereisestä huoneesta aivan selvästi. Askartelin muovipussista tukkeen ilmastointiin, mutta ilman korvatulppia ei nukkumisesta olisi tullut mitään. Vaikka hotellia on viime vuosina renovoitu siistiksi, se on käytännössä kolho ja ylihinnoiteltu motelli. Kesäsesongin aikaan turisteilla ei juuri vaihtoehtoja ole eikä uusia hotelleja näy Maarianhaminaan nousevan.

Conin kongressipaikalla oli sunnuntaina jo selvästi hiljaisempaa. Oma esitelmäni osui tähän sunnuntaiaamuun, pidin sen suomeksi, koska call for papers akateemiseen ohjelmaan sen salli – olin silti ainoa joka tätä vapautta käytti Finfarin ja Fafnirin (joita olin itsekin aikoinaan perustamassa...) juhlavuoden kunniaksi. Yleisöä oli onneksi tusinan verran, joten eräänlainen "tutkimusraportti" kahdeksan viime vuoden elämästä sotakirjallisuuden ja -gotiikan parissa tuntui mielekkäältä pitää juuri tässä ympäristössä.

 

Mies joka toi uuden kummaan ja taikoi yleisön kadoksiin...

Oman esitykseni edellä ehdin kuunnella erittäin akateemisen alustuksen Moderan-scifi-romaanin (1971) plastisuudesta ja oman esityksen jälkeen vielä mr. VanderMeerin shown Annihilation-romaanin eriskummallisesta julkaisuhistoriasta sekä varsinkin filmiadaptaation vieläkin kummallisemmista vaiheista. Ehkä joskus luen jopa kirjankin... mutta todennäköisemmin tuon Moderan-teoksen, jonka avantgardius kiinnostaa paljon enemmän kuin miljoona kopiota myynyt floridalainen stalker-tarina. Ainakaan ei tarvitse miettiä, miten iso on mr VanderMeerin henkilökohtainen hiilijalanjälki hänen lentäessään ympäri maailmaa mainostamassa ekologisen romaaninsa erinomaisuutta.

Sitten kohti mannerta ja kotia. Jonot ja tungos paluulaivaan olivat taas tolkuttomat, koska Viikkarilla mikään ei toimi niin kuin pitäisi. Paitsi sentään laiva itse. Aurinkoa oli tarjolla koko paluumatkaksi, vaikka terminaalit olisivat miten dystooppisia. 

Siinäpä ainekset seuraavan sukupolven spefille.

 


 

maanantai 13. toukokuuta 2024

Åcon 9.-12.5. 2024

 

Åconilaisia relaxoitumassa...
Tämä oli neljäs Åcon-tapahtuma johon osallistuin, kerta kerralta enemmän relax-con oman motivaation kannalta, joskin peräti kaksi lapsiolentoa oli tällä kertaa ankkurina ja ohjailtavana conin ohessa. Vähintään yhtä tärkeää on siis matka itsessään, Å-saari, kuin conin ohjelma. 

Tällä kertaa (9.-12.5., torstai-sunnuntai) sää tuntui olevan matkantekoa vastaan, kun mantereella elettiin yöpakkasissa ja Ahvenanmaallakin luonto oli vasta aloittelemassa kevätvehreyteen valmisteluaan. Mutta jäätävän torstain ja kylmähkön perjantain jälkeen sää lämpeni. Istuimme oman hotellimme terasseilla juomassa niitä omia lonkeroita, joita con-hotelliin ei voinut viedä mukanaan.


Åcon XIII:n kunniavieras oli britti-skotti Fiona Barnett. Tähän mennessä häneltä on julkaistu vain yksi kirja, kohtuullisesti kehuja saanut kauhuromaani The Dark Between the Trees (2023). Lupaavien debytanttien löytämisessä Åcon on menestynyt ennenkin... joskin itse suosisin mieluummin vähän veteraanimpia vieraita kuten takavuosien huippu Geoff Ryman... mutta epäilemättä ihan kuka tahansa veteraani ei lähtisikään satahenkisen conin vieraaksi... oudolle saarelle keskellä outoa merta.

Barnett oli esiintyjänä virkeä ja fiksu, ja teki vaikutuksen viimeistäänkin esitelmöidessään Englannin sisällissodan outouksista. Hänen kirjastaan en kyllä liiemmin pitänyt. The Dark Between the Trees on taitavasti henkilöihinsä keskittyvä, mutta juoneltaan olematon ja tylsä kuin käsikirjoitus folkhorror-filmiin, jossa jätetään kaikki selitykset leijumaan ja keskitytään ison henkilökaartin yllättäviin kuolemiin... tai oikeastaan kahden henkilökaartin, sillä kirjassa seurataan sekä 1640-luvun sotilasryhmää että nykypäivän tutkijaryhmää selvittämässä
edeltävän ryhmän katoamista. Jos kirjan ärsyttävyyden kiteyttäisi yhteen lauseeseen niin sanoisin että The Dark... on tarina viidestä kärttyisästä tutkijanaisesta jotka pillittävät ja parkuvat paikattomuuttaan puolen hehtaarin muinaispuistossa. Kirjan lopetus on niin hölmö kuin kirjailija haluaisi vakuuttaa, että enempää pointtia koko romaanissa ei ollutkaan kuin kertakäyttöisessä kauhufilmissä. Koko mythagowood'mainen konsepti aikakaudet yhdistävästä metsästä jää niin tolkuttomalle alikäytölle, että voisi hyvinkin luulla, ettei kirjoittaja liiemmin spefistä välitä ja tiedäkään – mikä ei pidä paikkaansa.

Itse Barnettille jäin kyllä ison tuopin velkaa siitä, että hän jaksoi fokusoida keskustelua yhä uudelleen aiheiltaan harhailevassa Timetravel-paneelissani. Harhailu tosin johtui pääasiassa siitä, että aiheemme (aikamatka & romanssit) oli niin lavea eikä kellään panelisteista ollut sähköpostailussa ehdotuksia mistä me oikeasti puhuisimme.


Sisällissota-minipaneelin (Barnett & Polvinen) lisäksi Åconin parasta antia oli Hugo-palkinnon tarkoituksia ja tarkoituksettomuuksia (= yhä uusia kategorioita) käsitellyt paneeli. Äänestäisin, kuten moni muu, sen vuoden parhaaksi paneeliksi sarjassaan.

Ensi vuonna ei Åconia sitten olekaan eikä edes Finnconia, koska Ahvenanmaalla 2025 järjestettävä  Archipelacon korvaa ne kaikki. Se saattaapi jäädä silti itseltäni väliin, niin olennaista on kiinnostavien eli uusien kirjailijavieraiden valinta coneihin. Mieluummin menen marraskuisen Tukholman Sweconiin, juuri siksi että sen kunniavieraat ovat minulle alienmaisen outoja ja tuntemattomia älyolentoja.

 

Oman hotellin kesäterassi ja maisema

 

Aiemmat Åcon-raporttini löytyvät täältä:

http://bitteinsaari.blogspot.com/2022/05/acon-26-295-2022.html

https://www.illusionisti.net/Aatos/acon5.htm

https://www.illusionisti.net/Aatos/acon4.htm

 

maanantai 30. toukokuuta 2022

Åcon 26.-29.5. 2022

 


Pitkän tauon jälkeen lähdimme S:n kanssa yhdessä Åconiin, spefi-fandomin sadalle hengelle rajaamaan pohjoismaiseen hotellikonventtiin, joka myydään (nykyään) loppuun yhtä nopeasti kuin tamperelaiset kiekkokatsomot. Sääennusteet lupailivat lähes trooppista matkaa Ahvenanmaalle, kunnes kääntyivätkin vastakohdakseen, eivätkä uutiset maailmalta juuri parantaneet ennustetta Itämeren risteilylle.

Vaan kävihän tämä matka yrityksestä muistella normaaliaikoja. Koronan ja Venäjän jäljiltä menee vähintään vuosia palata kuvitelmaan perinteiden jatkuvuudesta.

Emme sentään asettuneet samaan kalliiseen hotelliin kuin muu con-väki. Valitsemamme hotelli Esplanad Maarianhaminan keskustassa oli hintaansa (70€/yö/parihuone) nähden jopa parempi kuin sen rapistunut ulkonäkö ja vierellä jyrisevä työmaa vihjasivat, sisältä siisti ja modernisoitu. Maarianhaminan keskusta on muuten sietämätön, epäsuositeltava paikka yöpyjälle. Lauantai-iltana (keskiyön jälkeen) paikallinen nuoriso huudattaa autojensa boomboxeja kierrellessään esplanaadien ympäri. Poliisia ja energiansäästöä ei tällä aseettomalla saarella tunneta. Siksi suomalaiset motoristitkin haluavat tänne, huudattamaan koneita omenanraikkaisiin maisemiin.


Meille hotelli keskustassa oli sikäli onnekas valinta, että päivittäin jouduimme kävelemään kolmeenkin kertaan con-hotellin ja omamme väliä, siis vähintään kuuden kilometrin kuntoilun. Conissa itsessään aika ja paikka katoavat. Jos fandom muodostaa teoriassa taskuversumin, niin 100 hengen hotellikonventti meren eristämällä saarella antaa sille raamit, jotka olisivat liiankin tiiviit ilman runsasta oluenkäyttöä. Nykyään tosin mobiililaitteet auttavat osallistujia pitämään osan itsestään kiinni ulkopuolisessa todellisuudessa, tavalla joka kumoaa fandomin idean mutta ehkä myös vahvistaa sen verkostomaisuutta, tiedäpä tuota... 

Yllättävänkin paljon ja aktiivisesti nämä raskaan sarjan harrastajat onneksi lukevat edelleen kirjoja. Juttelurinki suositeltavista kirjoista oli oikeastaan parasta mitä Åcon tänä vuonna tarjosi.

 


 


 

En ole ollut sercon-tason harrastaja vuoden 2015 jälkeen, kun poltin päreeni ja siltani fandomin akateemiseen osaan. Siksi spefi-fandom kiinnostaa itseäni lähinnä historiaansa ja paikallisuuteensa nähden. Organisoimmehan me Tampereella omankin conin aivan äskettäin, Hämärän, jonka viitisenkymmentä vierailijaa vetäisi miltei vertoja Åcomille. Tämä on se fandomin turhauttavin ja hienoin ominaisuus joka muistuttaa yhdistystoimintaa: niistä saa itselleen vain sen ja tasan sen, mitä niissä on itse valmis tekemään.

Sattumalta tapasimme Åconin pizzatauolla kaksi amerikkalaista täti-ihmistä, joilla oli hämmästyttävän polveileva tausta sekä fandomissa että Suomessa, jopa Kuopiossa saakka. Amerikkalaisia oli Åconissa muutenkin enemmän kuin aiemmin olen nähnyt. Yleisenä positiivisena vitsinä kerrottiin että tanskalaisetkin ovat viimein löytäneet pohjoismaisen fandomin – norjalaiset eivät vieläkään. Näin sisäpiirimäisiä fandomit ovat siitä huolimatta, miten helppo niihin on tulla mukaan.

Tämänvuotiseksi kunniavieraaksi tarkoitettu kirjailija, amerikkalainen Tasha Suri, oli perunut tulonsa, mutta peruutus ei tuntunut conin osallistujia haittaavan. Toisaalta GoH:n puuttuessa mikään ohjelmanumero ei noussut päivässään huippukohdaksi, ja mitä tahansa saattoi myös jättää väliin, kun paneelien aiheet olivat entuudestaan niin tuttuja. Ohjelmaan oli jätetty lisäksi puolikkaasta kahteen tuntiin mittaisia taukoja yleisen hengailun suosimiseksi. Hyvä niin.

Itse lupauduin yhden paneelin vetäjäksi, kirjallisuuspalkintojen juryttämisestä. Siinä oppi taas enemmän kuin mitä kirjoista oppisi, kun aiheena on jotain niin alati muuttuvaa ja sisäpiiriläistä. Englannin käyttäminen puheessa koronavuosien tauon jälkeen tuntui tietysti raivostuttavan kömpelöltä. Aktiivienglantia pitäisi tavalla tai toisella treenata edes kirjoittamisessaan, jo siksikin, että aktiivisanaston heikentyessä olen selvästi laiskempi lukemaan mutkikkaampaa alkukielistä kirjallisuutta.




Mitään isosti uuttahan coneissa ei opi, joten vähäinenkin verkostoituminen ja SEN yllyttämä perehtyminen uusiin kirjoihin on pienin mahdollinen syy, minkä vuoksi coneissa kannattaa edelleen käydä. Omaa kirjoittamista conissa vierailu aktivoi käänteisenä reaktiona ("Minä teille oikean fantsueepoksen vielä näytän..."). Joskus aikoinaan kirjoittajatapaamiset olivat ydinjuttu coneissa, mutta nykyään... no, seuraavaa polvea fandomista ei edes kasva, koska lapsemme sukupolvi elää faniverkostonsa virtuaalisesti.

Ahvenanmaasta omanlaisenaan vöyhykkeenä näimme jälleen vain sen pienen turistisiivun elotonta pääkaupunkia ja Kastelhoman puistomaista maisemaa. Ilman fillareita Å-maassa on aika jalaton, ja fillari taas tekee vieraasta tuplasti turistimman. Vain satamarantojen puistokaljat päästävät keskiluokkaisuuttaan häpeilevän vierailijan monesta turhasta odotuksesta.

 

Aiemmat Åcon-raporttini löytyvät täältä:

https://www.illusionisti.net/Aatos/acon5.htm

https://www.illusionisti.net/Aatos/acon4.htm

 

 

*

 

Paluumatka tehtiin täpötäydellä Viking Crazyllä... tms ... ja junamatka oli vieläkin uhkaavampi, kun ruttobunkkereistaan ryömineet kansanosat huudattivat nyt puolestaan evankelioivia laitteitaan... Tampereella 23:n aikaan ehdimme aivan viime hetkellä pois asemalta ja keskustasta ennen kuin nuo miljoonat evankelisen kiekon kiihottamat kansanosat vyöryivät Nokia-temppelistään kaduille...

Eipä tarvitse kysyä itseltään miksi harrastankaan taskuversumin turvaa suosivaa kirjallisuutta.