Mutta sitten vietiin fillari (cityelämä)

Juuri kun onnittelin itseäni, että sain sentään suoritettua pienen pyöräretken kesällä ajettuani paahteessa Kuopion ja Pajulahden väliä, selvisi Tampereelle palattua, että pihasta oli varastettu uskollinen citypyöräni. 

Näin kesä ja Tampere muuttivat taas pysyvästi merkitystään. Tämä kaupunki on juuri niin paska ja ihmisetön kuin millaiseksi grynderit sitä muokkaavat.

Toisen kerran elämässä tein rikosilmoituksen. Ensimmäinen kerta oli 1998 kun Helsinkiin muutettua poljin sinne myös fillarini ja se katosi pihasta kahdessa tunnissa, vaikka oli lukolla kiinni seinässä. Jostain syystä ilmoitus otettiin Malmin poliisiasemalla vastaan suusanallisesti. Viranomainen oli aivan cool niinkin tavanomaista hesalaista harmia kuunnellessaan eikä reagoinut edes siihen kun anastetun arvotavaran tuntomerkiksi ilmoitin etulokasuojan joka oli kiinni rautalangalla.

Materiaalisesti tämä nyt nyysitty Titania ei ollut sen arvokkaampi sekään, ostettu käytettynä 150 eurolla. Mutta pyörä on aivan eri lailla henkilökohtainen (... positiivisesti kyborginen...) väline kuin mikään muu, lähes henk koht puhelimen veroinen. Tätä voisi pitää ojaan nyrjähtäneen identiteettityön malliesimerkkinä, koska vanhoissa pyörissähän ei ole muuta alkuperäistä kuin runko. Mutta toisin päin katsottuna juuri tämä alkuperäisyyden jatkuva muokkaaminen tekee fillareista niin henkilökohtaisia. Ja siksi 'Theseuksen laiva' -paradoksi on niin kestävä esimerkki siitä, miten identifikaatio oikeasti toimii.

Ja sikäli vain julkinen häpeärangaistus olisi riittävän kompensoiva tuomio näin henkilöä loukkaavista nykypäivän hevosvarkauksista...

Eikä talon pihapiirikään tunnu entiseltä. Eikä ihmismäistä kaupunkielämää suosiva ole koskaan ollutkaan. Talolaisten autot ovat hyvässä suojassa talleissaan, mutta fillareille ei ole muuta paikkaa kuin pimeään katveeseen jäävä teline tai kanniskelu kellariin. Hyvinkin todennäköisesti sähkölautailun levittämä asenne ota-ja-jätä-ajokki-minne-tahansa lisää, sekin, lipeävyyttä fillareidenkin satunnaisiin sieppaamisiin.

Muinainen kaverini Antero suunnitteli ja toteutti stealth-pyöriä sen jälkeen, kun häneltä vietiin lyhyessä ajassa kaksi fillaria (Helsingissä). Sellaisille olisi kaupallistakin tilausta.