Kostet & Suoniemi: Pohjolan taruja (tietokirja)

 

Jenna Kostet ja Karoliina Suoniemi: Pohjolan taruja – Jumalat, sankarit ja myyttiset olennot

Kuvitus Anniina Lius
149 s.
Wsoy, 2025

Ihme kyllä, kattavaa esittelyä skandinaavisesta mytologiasta ei näytä aiemmin julkaistun lapsille. Aikuisillehan sellaisia on ollut saatavilla niin tarinapitoisessa kuin ensyklopedisessa muodossa.

Myös tätä Pohjolan taruja -teosta myydään ensyklopedian nimellä, vaikka kooste on pikemminkin pyttipannumainen: hieman Kalevalan henkilöitä ja hieman suomalaisia taruolentoja, mutta sitten miltei puolet "Viikingit"-osastoksi nimettyjä skandinaavisia myyttihahmoja.

Koulujen käsikirjastoissa – jos sellaisia on enää olemassa – teos täyttää kerralla monta puuttuvaa lähdettä, vaikka äidinkielen oheislukemistona kirja on rakenteeltaan ongelmallinen. Kirjasta jää vaikutelma, että puolet Pohjoismaiden myyteistä olisi Kalevalaa ja toinen puoli "viikinkijumalia", seassaan sellaisiakin ilmeisen tärkeitä sivuhahmoja kuin Idun, Skadi, Njord, Ägir ja Ran. Nämä esitellään samanarvoisesti kuin Louhi tai Kullervo.

Vain saamelainen mytologia loistaa poissaolollaan ja selitys siihen on hieman hurskasteleva: kirjoittajat eivät ole itse saamelaisia eivätkä saamelaisen kulttuurin asiantuntijoita. Kuitenkin kirjan väitetään kattavan myös "Karjalan" perinteen, ilman, että tekijät ilmoittaisivat olevansa karjalaisia tai edes karjalaisen kulttuurin tuntijoita.

Karjala esitellään kirjan johdannossa itsenäisenä, valtioon rinnastuvana vyöhykkeenä muiden pohjoismaiden rinnalla, mikä tuntuu sekin poliittisesti hämmentävältä ratkaisulta. Heti seuraavalla aukeamalla "karjalaiset" ovat kuitenkin samanlainen muinaisheimo kuin savolaiset tai hämäläiset. Karjalan merkitys kansanperinteen säilymispaikkana, syrjässä kristillisestä kolonialismista, on tietysti selitetty perustellusti, samoin Lönnrotin sepittämät lisäykset Kalevalaan.

Pohjolan taruja -teoksen kirjoittajista toinen, Jenna Kostet, on kansatieteilijä ja kirjailija, mikä selittänee, että mytologioiden henkilöhahmoja esitellään tarinaskeemojen varassa. Toinen kirjoittaja, Karoliina Suoniemi, on puolestaan selko- ja tietokirjailija. Selkokirjamainen tyyli näkyy 3-4 virkkeeksi tiivistettynä kappalejakona ja ajallis-paikallisen taustatiedon poisjättämisenä. Esimerkiksi Väinämöisestä luetellaan ensin neljä ominaisuutta kuin roolipelihahmosta, minkä jälkeen kerrotaan neljä tärkeintä tapahtumaa tietäjän uralta.

Ylivoimaisesti parasta, aikuisenkin lukijan koukuttavaa, on Anniina Liuksen piirtämä kuvitus. Omintakeisen ulkoasun antaminen kymmenille myyttihahmoille, joista on jo loputtomiin kanonisoituneita piirrostulkintoja, todistaa myyttien oikeasti elävän nykypäivässä. Hahmoissa on hyvin vähän mitään ikonisia jälkiä suomalaisesta, kalevalaisesta tai viikinkien koristetaiteesta, mutta se lienee myyttien elvyttämisessä hintana.

Markku Soikkeli

Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portin numerossa 1/2025

 

Kätlin Kaldmaa: Pieni terävä veitsi (novelleja)

 

Kätlin Kaldmaa: Pieni terävä veitsi

Suom. Outi Hytönen
220 s.
S&S, 2025

Kätlin Kaldmaa on eturivin virolainen kirjailija, jolta on suomeksikin julkaistu proosaa ja runoutta sekä elämäkerrallinen tietoteos. Kaldmaan novellikokoelma Pieni terävä veitsi edustaa arvoaseman saavuttaneen tekijän kokeilevaa proosaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Mukana on typografisia temppuja ja kepeää esseemäistä jutustelua, mutta myös luovaa fabulointia aiheensa ehdoilla.

Esimerkiksi kirjan aloittava tarina islantilaisesta ihmetytöstä, joka pystyy rekonstruoimaan minkä tahansa auton tai luurangon, on moderni satu vailla psykologisesti tyhjentävää selitystä. Vanhat myytit ja kymmentonninen kuorma-auto purkitetaan tarinassa samanarvoisiksi. Muuta kerronnallista kärkeä ei novellista tarvinne löytää.

Niminovelli taas on kreikkalainen lomaromanssi. Siinäkään eivät fantisoivat ainekset perustu sisältöön, vaan turistien maailmankansalaisuudella leikittelevään muotokieleen. Karttasuuntia korostetaan sijoittamalla niitä edustavat sanat sivun laitaan kuin kyse olisi kirjallisella kartalla kohtaavista ihmisistä.

Lähimmäksi uuskummamaista kerrontaa tulee tarina tosielämän professorista, Suomessakin maineikkaasta Rein Veidemannista. Tarinassa professorin luennot alkavat täyttyä gorillanaamarisista tytöistä. Tämä anarkistifeministien (?) anonyymi massa innoittaa Veidemannin esitelmää muuttumaan kosmiseksi lauluksi ja ikuistamaan väinämöismäisen laulajan lauluineen osaksi avaruutta.

Pieni tarina on kuin akateemista sisäpiiriä kunnioittava vitsi. Se profiloi enemmänkin teosta ja tekijää kuin vironkielen myyttisyyttä. Minua humanistina se huvitti erityisesti, mutta tuskin montaa muuta lukijaa.

Pieni terävä veitsi on niitä kirjoja, jonka kymmenen tarinaa osoittavat miten monella tapaa Virossakin koetellaan novellin rajoja lyriikan ja esseistiikan suuntaan. Virolaisesta spefistä ne, sen sijaan, tuskin toimivat makupaloina osoittaen pikemminkin taideproosan kansainvälisiin esikuviin.

Markku Soikkeli

Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portin numerossa 1/2025 

Mikael Niemi: Silkkiin kääritty kivi (romaani)

 

Mikael Niemi: Silkkiin kääritty kivi

Suom. Jonna Joskitt-Pöyry
512 s.
Like, 2025

Torniolaaksolainen Mikael Niemi ilmestyi kertajysäyksellä pohjoismaiseen kirjallisuuteen romaanillaan Populaarimusiikkia Vittulajänkältä (2000). Vaikka tarina oli hyvinkin perinteisesti irrotteleva kuvaus urbanisoituvan maaseudun nuorista, sen rento asenne arkisiin yliluonnollisuuksiin kotoutti "maagisen realismin" näillekin leveysasteille. Ajan genreilmastossa se oli yhtä vallankumouksellinen, uuskumman aaltoa enteillyt teos kuin Johanna Sinisalon samana vuonna ilmestynyt peikkoromaani.

Sittemmin Niemi on julkaissut tyyliltään monenkirjavaa proosaa, niin dekkaria, kansantarinoita kuin huumoriscifiä.

Kaikkeen edellä julkaistuun nähden Niemen uusin romaani, Silkkiin kääritty kivi, on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, massiivinen suku- ja aateromaani Niemen kotiseudusta 1930–1990-luvuilla. Norrbottenin alueen polveilevia ihmiskohtaloita sitoo väljä, sinänsä tarpeeton kehyskertomus, jolla arvuutellaan kuka romaanin henkilöistä päätyy suosta löytyväksi ruumiiksi.

Romaaniin sisältyvä fantisoiva elementti on niin pieni, että kirjan lukenut anoppini hämmästyi kuullessaan minun lukevan teosta spefinä eikä perinteisenä sukuromaanina. Sama taitaa päteä Niemen esikoisteokseen. Ei sitäkään noteerattu pohjoismaisen spefin merkkitapaukseksi. Yliluonnolliset tapahtumat voitiin kuitata kirjallisesti vapautuneiksi vertauskuviksi aiheen tunnepitoisuudesta tai omakohtaisuudesta.

Silkkiin käärityn kiven spefimäinen idea on kuitenkin mielestäni olennainen ydin sekä tarinalle että juonelle. Kolmannen polven norrbottenilainen, Siw, kärsii kyvystään tulkita ihmisten kohtalot ja nähdä ennalta näiden kuolemat. Isänsä avulla Siw tutustuu vähitellen sukujuuriinsa ymmärtäen mistä yliluonnollinen taito on peräisin ja miksi. Romaanin teemaa tiivistäen kyse on ennen kaikkea historian heltiämättömästä otteesta ihmisiin, kirouksesta joka voisi olla siunaus, jollei pohjoinen lestadiolaisuus ja suvut särkenyt politiikka olisi erottanut ihmisiä perinnöstään.

Totta on sekin, ettei Silkkiin käärittyä kiveä voi suositella luettavaksi ihan vain tuon fantisoivan metaforansa varassa. Romaani on ennen kaikkea taitava aikalaiskuvaus, joka hyvin väinölinnamaiseen tyyliin dramatisoi jännitteet perhesuhteilla. Veriseksi muuttuva poliittinen kamppailu Ruotsin köyhimmässä läänissä saa kirjaimellisesti veljesvihan kasvot.

Omaan makuuni kirjassa on liikaakin eri aikakausille polveilevia sivujuonia kelvatakseen ihan lukuromaaniksi. Selvää myös on, että Suomessa(kin) tällaisia kuvauksia veripalttua vaalivasta maarahvaasta pidetään itseisarvossa niin kuin ulkomuseon työnäytöksiä.

Niemi osaa kuvata rahvaan arkea sekä tarkasti että eläytyvästi, mutta ei se romaanista korkeakirjallista tee – ja tuskin Niemi on sellaiseen tähdännytkään. Suurin ihme piileekin solidaarisuudessa ulkopuolisia kohtaan, vihjaa tarinan loppupaljastus.

Toisaalta taas pohjoinen, saamelaiseenkin kansanperinteeseen kytkeytyvä mystiikka tuntuu hieman lainatavaralta, niin näppärästi kuin Niemi liittääkin siihen suomalaisen sivujuonteen. Torniolaaksolaisessa elämänkulussa nämä moninaiset kulttuuriainekset varmaan sulautuvat pehmeämmin kuin perinneproosan sivuilla.

Markku Soikkeli

Tämä arvio ilmestyy arvosteluna Portin numerossa 1/2025

 

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille (romaani)

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille

Suom. Terhi Leskinen
432 s.
2025, Gummerus

Viktoriaaninen yhteiskunta on steampunkin suosima maailma, jossa ihmisetkin käyttäytyvät konemaisesti säätynsä ehdoilla. Tällaisia henkilöhahmoja on helppo tyypitellä ja yhdistellä tyyppejä aikakauden kirjallisiin esikuviin. Tarinaan on lisäksi helppo ripotella eksoottisia henkilöitä ja ilmiöitä muiden kulttuurien laitamilta.

Sarah Brooksin tuoreeltaan suomennettu esikoisteos Harkitsevaisen kulkijan matkaopas Takamaille (alunp. 2024) on steampunkin kovaan ytimeen, rautateille sijoittuva seikkailuromaani. Scifistisen elementin tarinaan tuo se, että junamatka suuntautuu tuhansien kilometrien mysteeriselle vyöhykkeelle Pekingin ja Moskovan välille.

Vähän liikaakin kirjan nimi lupailee. Nimi viittaa oppaaseen, johon "Takamaille" matkaavat joutuvat turvautumaan, mutta tarina itsessään on varsin perinteinen, viktoriaanista romantiikkaa miksaileva matkaseikkailu. "Wastelands"-sanan suomentaminen "Takamaiksi" ei, sivumennen sanoen, palvele sekään mysteeriksi tarkoitettua miljöötä.

Edes muuta steampunkahtavaa tarinassa ei ole kuin jättiläismäinen panssarijuna, jonka sisälle kaikki tapahtumat sijoittuvat. Vasta puolivälissä kirjaa, lähellä Baikal-järveä, saadaan nähdä, mitä junan ulkopuolella voi tapahtua. Silloinkin välikohtaus jää parin sivun mittaiseksi.

Vaihtoehtoinen historia uusine poliittisine voimasuhteineen ei pääse sekään etualalle. Junaan ja Takamaille suljettu tarina on antanut kirjoittajalle vapauden unohtaa matkavuoden 1899 historiallinen konteksti.

Kosmopoliitit matkaajat ovat vaniljamaisen ohuita, nuorille suunnattuun seikkailuun sopivia tyyppihahmoja. Päähenkilöinä ovat motiiveilleen likinäköinen luonnontutkija, insinööri-isänsä mainetta palauttava seurapiirineito, sekä junan kalustoon kuuluva kiinalainen palvelija. Poissa ovat aihepiirin ilmeisimmät efektit, yöjunasta tihkuva erotiikka ja kulttuurien hankauksesta syntyvä salajuonittelu.

Romaanin ainoa myyttien mittainen henkilöhahmo on junaa komentava, poissaolollaan yliliuonnollisia voimia edustava Kapteeni. Ikään kuin juna olisikin avaruuslaiva.

Kiinaa ja Venäjää yhdistävä rata herättää tietysti vahvoja rinnastuksia nykypäivän geopolitiikkaan, mutta molempien maiden kulttuureita käytetään ärsyttävän niukasti edes junan pienoismaailman kuvailuun. Tämä on erikoista siihenkin nähden, että kirjailija Brooks on taustaltaan Kiinaan ja kiinalaisiin kummitustarinoihin erikoistunut brittitutkija.

Junassa salamatkustava villityttö, kirjan ainoa merkittävä sivuhahmo, tuo kyllä mieleen aasialaiset kauhufilmit, mutta romaanin temaattinen ja tunnelmoiva painotus keskittyy siihen, miksi villiintynyt luonto pyrkii tunkeutumaan junan pienoismaailmaan. Nämä "kiltti laji paljastaa hampaansa" -kohtaukset eivät ole järin uhkaavia eivätkä mielikuvitukseltaan omaperäisiä.

Koko romaania vaivaa tavattoman hidas, preesensissä etenevä ja henkilöiden aavisteluihin keskittyvä kerronta. Tällainen seurapiiriromaani voisi tapahtua missä ajassa ja paikassa tahansa.

Jättiläisjunan ja stalkermaisen vyöhykkeen yhdistävä idea ei pääse missään vaiheessa oikeuksiinsa tarinassa, joka keskittyy liiaksi kaikkeen muuhun kuin siihen, mikä takaisi edes jännittävän, jos ei spekulatiivisesti rikkaan matkan historian ja ihmisyyden rajaseudulle. Ekologinen sanoma lajirajat rikkoneesta luonnosta, johon ihminen ei tunnusta kuuluvansa, on kuin lastenlaulun säkeiltä.

Tarinan salonkimaisen sulkeutuneisuuden voisi ennakoida jo siitä, ettei romaanin alkusivuilta löydy karttaa, vaikka teos ulkoasuaan myöten on tehty jäljittelemään matkaopasta. Lajikohtaista naamioitumista tämäkin?

The Sunday Times -lehdestä on suomennoksen takakanteen siteerattu kritiikkiä, jonka mukaan kyseessä olisi ”Yhdistelmä Idän pikajunan arvoitusta, Game of Thronesia ja Kadotettua paratiisia”. Tämä on täyttä pötyä ja rahapuhetta. Mikään näistä referensseistä ei pidä paikkaansa. Niin hukassa valtavirtakritiikki on tällaisten spefiksi tekeytyvien nuorisokirjojen kanssa.

Markku Soikkeli

A Complete Unknown (elokuvahko)

 
A Complete Unknown (2024) on top20-hits-rakenteella koottu folk-ryysyistä rokkirikkauteen -tarina, jonka draama pyörittelee kysymystä tykkääkö Bobby enemmän tummasta Joanista vai punapäästä Sylviesta. Mitään taustoitusta kenenkään persoonaan ja vuorovaikutukseen ei anneta, ikään kuin kyse olisi aikuisten animaatiosta josta on tehty samantien live-versio. Tarina on siis poikkeuksellisen lapsellinen ja ulkoisesti siloinen, etenkin siihen nähden, että tarkoitus on keskittyä sukupolvensa messiasmaiseen muusikkoboheemiin, Bob Dylaniin. Näillä siloitelluilla ratkaisuilla tämä saippuamaisen lipevä viihdetuote on saanut kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. Kahdeksan hyvää syytä jättää näkemättä..

Mutta juu – mr Dylanin musiikki on tietysti edelleen säilyttänyt voimansa ja kauneutensa läpi vuosikymmenten ja alatekstien ansiosta se saa runoutenakin painoarvoa elokuvassa. Kaikki muu filmissä onkin sitten niin falskia kuin pahimmillaan Hollywoodin tähtitarinoissa voi olla. Jopa viimeisin Star is Born -filmi on tähän päänäyttelijänsä tuottamaan näköiskiiltokuvaan verrattuna karhea ja sympaattinen. 

Ihmetellä voisi (taas) sitäkin, miten näin vanhakantaisella äijäasenteella toteutettu elokuva on yhä mahdollinen vuonna 2025: mr Dylanin suurimmat tähtihetket on alleviivattu siten, että leikataan reaktiokuva joko Joaniin (Baez) tai Sylvieen joka tuijottaa epäuskoisena miten nerokkaat lyriikat se Bob taas kerran on keksinytkään uuteen lavalla esittämäänsä hittibiisiin. Paikalla olevien miesten reaktiokuva on, sen sijaan, hymyilevän kollegiaalinen ja kannustava.

Bändien elämäntapa on sekin erittäin siloiteltu: ei huumeita, ei bändäreitä, ei sekoiluja. Yhä uudestaan ollaan vuosien 1961–1965 keikkapaikoilla, pari kertaa studiossakin, mutta yleisömassa on toteutettu CGI:llä ja live-eturivikin reagoi digimäisenä massana.

Newportin folk-festivaaleille sijoittuvassa loppukohtauksessa saadaan viimein rakennettua draamaa myös mr Dylanin omapäisestä kehitystiestä. Uutta luova Dylan haluaa yhdistää folkin sähköiseen rokkenrolliin ja vastoin faniensa ja järjestäjien odotuksia jysäyttää bändeineen tanakkaa rokkia akustista hittikimaraa odottavalle yleisölle. 

Kohtauksenhan voisi tulkita niinkin, että katsojat pakotetaan punnitsemaan omia odotuksiaan tällaiselta elokuvalta. Hittikimaraako mekin odotimme?

No tavallaan… toisaalta, juuri niiden tuttujen ja vähän tuntemattomienkin hittien ansiosta jaksoin sietää pääosan Timothee Chalametia. Kerrankin mr Chalamet on päässyt luonnerooliin, jossa hän voi murjottaa ilmeettömänä kaksi tuntia ja esittää repliikkinsä perustellusti mutisemalla. Vasta kun hän laittaa savukkeen suuhunsa ja näyttää isojen poikien seuraan eksyneeeltä teinitähdeltä, koko elokuvan konsepti paljastaa naurettavuutensa. Yhtä disneymäinen on ratkaisu kiinnittää siloposkinen Elle Fanning puoliboheemin Sylvien rooliin.

Chalametin väkinäisellä näyttelemisellä tuhoamien elokuvien lista kasvaa vuosi vuodelta. Mutta kuulemma hän sentään laulaa itse elokuvassa kuultavat biisit, mikä on hämmästyttävä saavutus – vaikka ääni kirkkaasti häviääkin Joan Baezin eli Monica Barbaron äänelle, jonka esittämänä ne kaikki Dylaninkin laulut mieluummin kuuntelisi kuin maestron naukumana. Samaa karismaa ei Barbarossa kumminkaan ole kuin folkin kuningattaressa, vaan kuinkapas voisikaan olla.

A Complete Unknown -elokuvan varsinainen selkäranka on Edward Nortonin esittämä folk-guru Pete Seger, läpi filmin folkin sanomaa saarnaava setämies jonka hyytymättömään hymyyn alkaa luottaa koska muutakaan kiintopistettä tarinan uskottavuudelle ei ole. Ei se ole mikään Oscar-suoritus, vaikka sellainenkin ehdokkuus on annettu. Joka vuosi täytyy Oscar-kisassa olla vähintään yksi musiikkifilmi joka kahmii edes ehdokkuuksia, vaikkei palkintoja.


Itse menin tämän elokuvan katsomaan, koska vaihtoehtoja ei Kuopiossa ollut iltafilmiksi. Kuvakukossa oli taas yllättävän iso yleisö eli varmaankin lähes 20 katsojaa.
Ajattelin että lähden kesken jahka kyllästyn katselemaan Chalametin näköisnäyttelemistä, mutta musiikin runsaus vei mukanaan ja kestin istua loppuun saakka. Neljä tähteä minulle!

Hesari-haravan yhteenveto tammikuulta 2025

"Helsingin Sanomien kulttuurisivut ovat Suomen vaikutusvaltaisimmat. Niissä julkaistiin juuri ydinvoimalaräjähdyksen kokoinen juttu kirjailija Leena Parkkisen nukkekodista, minkä jälkeen kaksi kulttuuritoimittajaa avautui rakkaudestaan itseensä ja levykokoelmiinsa." (Jyrki Lehtola, 7.5. 2021, Iltasanomat)

 

Oletan, että tammikuu 2025 antaa riittävän kuvan siitä, millaista kulttuuriosaston määrällinen ja laadullinen anti nykyisellään on. Syksyllä olisi enemmän teatterin ensi-iltoja ja ennen kaikka enemmän kirjajulkaisuja, mutta niistä tehdyt jutut eivät välttämättä nostaisi juttujen keskimääräistä laatua. Kesällä taas juttujen aiheet ohenevat entisestään, festari-raportit ja muut vastaavat senttaukset vievät osastoa vieläkin syvemmälle some-postausten maailmaan.

Mitään yllättävää Hesarin päivittäisestä haravoinnista ei selvinnyt. Se, miten vähän taiteenalojen arvioissa välitetään itse taiteesta, on jakautunut juuri sellaisella tavalla kuin mikä oli mielikuvani: 

• Klassisen musiikin ja "taidemusiikin" (kuten "kokeileva pop") kohdalla jutut suunnataan niin ilmatiiviisti taiteenalan sisälle, etteivät jutut kommunikoi juuri laisinkaan musiikkialan tapahtumista yleissivistävästi kiinnostuneelle. Levyarviot toimivat samoin niiltä osin kuin jutuissa katsotaan tärkeäksi korostaa lajin tai alalajin osaamista.
  
  
• Kirjallisuuden arviot ovat jakautuneet jyrkästi kirjoittajien sukupuolen mukaan: naiset kirjoittavat naisten kirjoista naisidentiteettiin keskittyviä juonikuvailuja ja moraalisia arvoarvostelmia; miehet kirjoittavat miesten kirjoista aiheiden yleistettävyyteen kohdistuvia juonikuvailuja, satunnaisesti myös lajikohtaisuuteen liittyviä mutu-luonnehdintoja.
  
  
• Teatterijuttuja oli tammikuussa tarjolla niukasti, koska näytäntökausi on vasta  käynnistymässä, mutta juttujen taidepitoisuus oli pettymys näiltäkin osin, koska juuri teatteriarviot ovat ollet K-osastossa viimeinen luotettava linnoitus. Sivumennen sanoen: tanssitaidetta arvioivien juttujen osuus on K-osastossa silmiinpistävästi vähentynyt. Ainoa asia, josta voin olla kiitollinen.
  
  
• Elokuva-arviot edustavat K-osaston laiskinta ja epäkriittisintä senttailua. Kun aiemmin Hesarikin sentään julkaisi ARVOSTELUJA, niin nämä "arviot" ovat samanlaista taiteenalasta piittaamatonta pikakirjoitusta kuin aikoinaan "nippuarviot". Niitä ei mitenkään erota "Televisioarvioista", olipa juttu julkaistu K-osastossa tai lehden tv-osiossa.
  
  
• Tietokirja-arvioiden määrä (6 kpl/kuukausi) Hesarissa on hälyttävän pieni. Niiden keskimääräisestä laadusta ei voi sanoa mitään kattavaa. On yllättävää, ettei niitä käytetä enempää kulttuuriuutisten lähtökohtana, mikä sentään olisi journalistisesti helppo ja perinteinen keino yhdistää henkilöuutinen ajankohtaiseen aiheeseen. Tietokirja-arvioiden supistuminen sopii siihen kehitykseen, että Hesari käyttää yhä vähemmän ulkopuolisia asiantuntijoita juttujen tekijöinä.
  

 

Mitä sitten haluaisin Helsingin Sanomien kulttuuriosaston olevan?

Siihen voin vastata kahdella valokuvalla K-osaston satunnaisesta sivusta, ensimmäinen vuodelta 1998 ja toinen vuodelta 2001. Tätä runsautta, asiantuntemusta ja kriittisyyttä haluaisin K-osastosta edelleen löytyvän.

Kulttuuri-osaston haravointi loppuu tällä kertaa tähän. Vuoden päästä jatketaan ja katsotaan, minkä verran K-osaajista on jäljellä.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 31. tammikuuta 2025

 
31.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-8) KOOSTUVAT:


2 sivua: ”Puheenvuoro”-formaatiksi nimetty henkilöhaastis. ”Puheenvuoro”-sarjassa HS kuulemma esittää ”kiinnostavia keskustelunavauksia”, mutta Ari Turusen tietokirja jutun juurena on kuiva ja triviaali kuin historian koulukirja sadan vuoden takaa. Kansikuva mukaan lukien jutussa on sisältöä vähemmän kuin Kalingradilla rantaviivaa.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Elokuva-arvio eilen puffatusta Kesäkirja-filmistä. Ihme kyllä vain 3 tähteä. Arvio pyörii aiherajauksessa ja ihkuu vanhuuden kuvaukselle. Ainoa terävä huomio elokuvallisuudesta on, että kuvaustyyli muistuttaa ”1900-luvun jälkipuoliskon kiireetöntä tv-kerrontaa”. Vuosisadan jälkipuolisko on tosin aika iso ajanjakso. Mahtaako Maija A tarkoittaa 1950-lukua vai 1990-lukua? Molemmat ovat nostalgisia toimittajalle joka on syntynyt 2000-luvulla.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: Elokuva-arvio Companion-kauhufilmistä. Ikuinen kesätoimittaja Mikko-Pekka tunnustaa heti alkajaisiksi, että ”Elokuva-arvion kirjoittaminen on välillä epäkiitollista puuhaa.” Hei, Mikko-Pekka, tämän olen huomannut, mutta ei sinua kai kukaan siihen pakota?
Uutisarvo ? | Journalismina -

2/5 sivua: Elokuva-arvio Isoäidin miljoonat -filmistä. Edes elokuvan genreä ei Pertti A osaa mainita muualla kuin ingressissä. Kaksi kolmasosaa jutusta koostuu juonikuvailusta, viimeinen kolmannes kertoo, että elokuva kuvaa ”kiinnostavasti” thaimaalaista jonottamista. Tämä ”eleettömyys” tienaa filmille Pertin mielestä neljä tähteä.
Uutisarvo ** | Journalismina -

4/5 sivua: Uutisjuttu "Pelimies"-nimisen biisin syntyvaiheista ja sitä esittäneen ”bilebändin” vaiheista. Biisi on kuulemma soinut ”kaikkialla”, mutta ei kylläkään siellä päin Suomea missä minä olen elänyt. Juttu kulkee sisällöltään jossain Suosikin ja Soundin välimaastossa. Taitaa olla perjantai, jolloin HS:n teiniliitteen haamut pääsevät kirjoittamaan oikeaan sanomalehteen.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/5 sivua: Uutinen että elokuva-alan Jussi-palkintojen ehdokkaat on julkistettu. Uutisen mukaan tähän on tarvittu ”asiantuntijaraati”, vaikka jussikin tietää, että excel-ruudukko riittäisi ihan hyvin.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa ja 2 sivua mainoksia.


Kokonaisuuden arvio: Companion-filmin arviossa toimituksen ingressi opastaa, että ”elokuva kannattaa oikeastaan katsoa ensin ja lukea arvostelu vasta sitten.” Ehkä tämän lukuohjeen voisi laittaa jokaisen Hesarin etusivulle? ”Jättäkää lehti väliin ja tutustukaa maailmaan, niin huomaatte, ettei Hesaria tarvita mihinkään.”

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 30. tammikuuta 2025

 

30.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-5) KOOSTUVAT:


1 sivu: Henkilöhaastis Glenn Closesta, keskittyy luontokokemuksen ihasteluun ja vanhoille naisnäyttelijöille viime aikoina avautuneisiin "moniulotteisiin" rooleihin. Esimerkkeinä ovat Michelle Yeoh neljännen ulottuvuuden nakkisormena (Everything,...) ja Demi Moore tuoreessa bodyhorror-pläjäyksessä (Substance), joten roolien ”moniulotteisuus” ei ole tosiaankaan sitä laatua mitä toimittaja uskottelee. Elokuvan tai näyttelemisen taiteesta hän ei osaa sanoa tai kysyä sanaakaan.
Uutisarvo * | Journalismina **

1/3 sivua:  Televisioarvio amerikkalaisesta suoratoistosarjasta. Kyösti N luonnehtii sarjan laatua, että ”Samassa jaksossa voi olla sekä kahden tähden että neljän tähden materiaalia.” Siinä se televisiodraaman tyyli tulikin selvitetyksi hesarilaisittain. Puuttuu enää tieto siitä, mitä ”materiaali” tarkoittaa. Punaisia pikseleitä ja sinisiä pikseleitä?
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Kommentti eli kolumni tekoälyn laatimasta kirjasta. Jutun kärkenä on kirjailijoiden ja sanataiteen aseman heikentyminen, mutta kärki lurpahtaa kun kirjoittaja asettaa vastakkain äänikirjaviihteen ja ”kokeilevan” kirjallisuuden.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: STT-uutinen Suomen Euroviisu-asemoinnista.
Uutisarvo - | Journalismina *

1/4 sivua: Uutisjuttu että Pariisiin viedään näytille Suomen kultakauden taidetta Erkko-säätiön rahoittamana. Joten pakkohan tämä on uutisoida. Jos vaikka Pekka Halonen vielä pyörisi Päivälehden nurkilla.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/3 sivua: Muistokirjoitus Sulevi Peltolasta. Pitkä ura tulee käsitellyksi perusteellisesti, ja silti jää jotain olennaista siitä ”minimalismin” erityislaadusta sanomatta, jotain mikä teki Peltolasta erityisen suomalaisen melankolisessa mykkyydessään.
Jutun otsikko ”Tiheän ilmaisun mestari” kuulostaa huonolta vitsiltä.
Uutisarvo *** | Journalismina ***

1/5 sivua: Uutinen remontointiin erikoistuneen arkkitehdin kuolemasta.
Uutisarvo ** | Journalismina **

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa ja sivu mainoksia. Jälleen siis tynkäosasto, ainoastaan 3 varsinaista juttusivua.


Kokonaisuuden arvio: Mitä enemmän K-osastoa luen, sitä enemmän näen toimittajien käsittelevän arvioissaan ja kolumneissaan omaa hädänalaista tilaansa. Juttuihinsa K-osaston toimittajat projisoivat hätähuudon journalismin kuolemasta Hesarin K-osastossa. 

Esimerkiksi tänään tv-arviossa Kyösti N havaitsee syvimmät sisällöt ”toistuvina menettämisen teemoina”. Kolumnissa Arla K puolestaan murehtii miten Hesarin kulttuuriuutisten ”[k]erronta on epäuskottavaa” ja ”lauserakenteet töksähtelevät” ja että sisältöjäkin ”vaivaa kiusallinen teennäisyys”.

Niin totta, niin kätkettyä. Kuka pelastaisi nämä K-ihmiset kafkamaisesta vankilastaan?

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 29. tammikuuta 2025

 

29.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:


1 /35 sivua: Henkilöhaastis, jonka HS otsikoi että ”Hannu Lintu valitsi reissuhelvetin”, vaikka oikeampi termi olisi ”riistohelvetin”.
Ylikapellimies nimittäin lähtee Singaporeen, joka on valtioiden demokraattisuutta arvioivalla listalla 86. sijalla, samassa sarjassa kuin pahimmat kansaansa riistävät kehitysmaat (www.democracymatrix.com/ranking). Uutisotsikoissa Singapore vilahtaa rutiininomaisesti milloin siellä teloitetaan ihmisiä huumerikoksista, mutta herra Lintu kehuu kaupunkia "sulatusuuniksi". Linnun nettoamia palkkioita ei HS tohdi mainita, koska tällaisia juttujahan ei tehdä journalismi edellä. Sentään Linnulta uskalletaan kysyä hänen omasta huumetuomiostaan eli laittomien unilääkkeiden hankinnasta. 
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Uutisjuttu että jonkin japanilaisen uutismedian juontaja on syytettynä seksuaalisesta häirinnästä. Jutun lopussa kerrotaan että henkilö on ollut 1990-luvulla poikabändin keulahahmo. Tämänkö perusteella juttu on pitänyt kierrättää Suomeen saakka?
K-osastolle näkyy olevan tärkeintä, että joka päivä on lehdessä jokin kulttuurialaa ja häirintää yhdistävä uutinen, olipa uutinen kaavittu miten kaukaa tahansa.
Uutisarvo - | Journalismina *

3/5 sivua: Ja sitten samaa lisää: uutinen on otsikoitu että ”Räppäri Diddyn alamäki kiehtoo dokumentintekijöitä”, mutta näiden juttujen intensiteetistä päätellen julkkisten seksirikossyytteet kiihottavat hesarilaisia. Nytkään jutussa ei ole mitään muuta uutissisältöä kuin referointi kaikista Diddy-tapauksen dokumenteista ja niiden saamista lehtiarvioista.
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: STT:ltä ostettu uutinen, että YLE lopettaa maakunnalliset lähetykset. Niiden sijalle ollaan Tampereelle perustamassa ”uutismaisen radion lähetysvirran osaamiskesittymää”. Eli: Pihtiputaan viimeinen putkivastaanotin museoidaan Tohloppiin.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Ja lisää skandaaliosastoa, bonuksena puolet sivusta täyttävä skandaalivalokuva. Kokosivun juttu käsittelee oikeuskiistaa, kuka mahtoi ottaa kuuluisan Vietnamnin sotaa ikonisoineen valokuvan. Jutun materiaalina ja kärkenä on tuore dokumenttifilmi aiheesta. Mutta miksi tämän juridis-teknisen kiistan pitäisi kiinnostaa suomalaisia K-osaston lukijoita?
Jutun aiheeksi eivät vahingossakaan nouse dokumenttifilmit, valokuvataide tai sotajournalismi. HS toistaa jälleen näkemystään, että dokumenttifilmeissä olennaista on ainoastaan se, millainen todistusarvo niillä on kuvamediana.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa ja kaksi (!) sivua mainoksia.


Kokonaisuuden arvio:  Ottaen huomioon kuinka tarkkaan K-osasto uutisoi jokaista seksuaalisesta häirinnästä kiinni jäänyttä räppäriä ja rokkaria, on ällistyttävää miten kritiikittömästi se palvoo kapellimestaria, joka menee töihin verisistä ihmisoikeusrikkomuksista tunnettuun maahan. Jos kyseessä olisi tietty arabimaa, niin jotain paheksuntaa voisi HS esittää rivien välissä. Mutta Singapore on ilmeisesti niin trendikäs, että kädet veressä huitova kapelliherra on Hesarille erehtymätön kuin paavi. Entäs jos kyse olisi kapellimestarin sijaan Singaporeen muuttavasta räppäristä?

Lehden A-osiossa oli tänään kaksi taidealan uutista, jotka oli ilmeisesti raakattu pois K-osastosta, jotta sinne mahtuisi enemmän osaston profiloinnille tärkeitä häirintäjuttuja. Toinen oli pieni uutinen suuren näyttelijän, Sulevi Peltolan kuolemasta. Toinen oli uutinen hesalaisen taidemuseon järjestämistä ”platonisista” taidetreffeistä. Se olisi ihan liian söpö uutinen häirintäjournalismin viereen.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 28. tammikuuta 2025

 
28.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-4) KOOSTUVAT:


1 sivu: Uutinen Italiasta ”miesten muotiviikoilta”, briiffataan pääkaupunkiseutulaisia ostamaan kimaltelevaa mustaa tai ruskeaa 70-lukulaista. Vaatetta. Poikkeuksellisen maltillinen kuvitus aiheeseen nähden. Tietysti siksi, että tänään K-osaston sivut ovat neljänneksen pienemmät kuin yleensä edes pienimmillään.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: Televisioarvio Disney-kanavan elokuvasta Nightbitch. HS yllättää antamalla äitiyden mysteeriä käsittelevän elokuvan Tuomo Y:n arvioitavaksi. Tuomo täyttää femimaaniset odotukset uutisoimalla, että sosiaalisen median ansiosta äitiys aiheena ”resonoi muuallakin” kuin USAssa. Mutta ei osaa lausua sanaakaan elokuvasta elokuvana. Arvioijan ainoa vertailukohde on indie-draama Tully (2018), vaikka Tully on tyyliltään, juoneltaan ja draamaltaan aivan muuta kuin tämä äitiyden kauhusatiiri.
Ehkä olisi parempi antaa se äitikapula takaisin Leena V:lle.
Uutisarvo ** | Journalismina *

2/5 sivua: Uutisjuttu uudesta Tiktok-hitistä.
Uutisarvo -- | Journalismina -

2/5 sivua: Uutisjuttu siitä, että elokuva (Better Man) Robbie Williamsista apinana EI ollut menestys. Julkaistaan siis pitkä juttu valtakunnalliseen sanomalehteen siitä, mitä EI ole tapahtunut multiplexien kassaluukuilla EIKÄ kukaan oletakaan tapahtuneen.
Puolet jutusta on Vulture-lehden referointia.
Uutisarvo - | Journalismina *

3/5 sivua: Muutenkin tämä K-osaston kolmossivu on ysäriteineille suunnattua somepäivitystä. Kakkosjuttu päivittää tiedoksi, että Game of Thrones -fantsusarja julkaistaan ”uusina versioina” (oikeasti vain tarkistetut suomennokset) ja kolmosjuttu kertoo, että mediatalot lopettavat yhteistyön fantsusankarista fantsuhylkiöksi muuttuneen Neil Gaimanin kanssa.
Pitäisikö sytyttää kynttilä vai rovio?
Uutisarvo * | Journalismina *


Kokonaisuuden arvio: Koko tammikuun tynkäennätys: vain 4 sivua kulttuuriosastoa ja siitäkin ensimmäinen tuhlattu kansikuvaan, jolla ei ole kellekään merkitystä, etenkään lehteä diginä lukeville. Jokohan unelmani toteutuu kevään aikana, että HS lopettaa (Aamulehden tavoin) kulttuurisivut printtikauden häntämäisenä jäänteenä?

Erityistä: näköislehteä läppäriltä lukiessa siirryin sujuvasti lehden vasemmasta alalaidasta digiaukeaman oikeaan alalaitaan, jossa kerrottiin amerikkalaisen naisen eläneen jo kaksi kuukautta sian munuaisella. Ajattelin hetken, että nythän Kulttuuriosasto löysi viimeinkin jotain mistä sillä on asiantuntemusta… mutta juttu osoittautuikin Tiede-osaston uutiseksi…

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 27. tammikuuta 2025

 
27.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:


1 2/5 sivua: Uutinen Suursaaren historian säilyttämisestä museossa ja valokuvakirjassa. Jälleen juttu jonka uutisarvo ja valinta perustuvat isoille (ilmaisille?) kuville. Samalla juttu sopii Suomen ja HS:n revanssihenkeen, ”sijaitseehan saari keskellä yhä kuumemmaksi käyvää Suomenlahtea”, kuten  huonomuistista lukijaa nipistetään.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Televisioarvio Disneyn komediasarjasta jossa nauretaan venäläisten touhuille Itämerellä. Sarjasta on lypsetty K-osastossa juttua jo kahdesti aiemmin, koska Elsa Saisio. Jutussa ei vähääkään kommentoida teoksen muotoa, tv-sarjaa. Lopuksi väitetään että 1980-luvun Kylmä sota oli ”oikeaa sotaa”.
Millähän rintamalla se lottaveteraani Leena V palveli?
Uutisarvo * | Journalismina *

4/5 sivua: Kirja-arvio unkarilaisesta Auschwitz-muistelosta, mutta julkaistu uutisen näköisenä, ties miksi. Jotta saataisiin sopimaan muistopäivän henkeen? Vertailua muuhun holokausti-kirjallisuuteen ei tehdä, silti väitetään kirjan ”vaikuttavuuden” olevan ”nobelisti Imre Kertészin tasolla”.
Mikä esteettinen tai moraalinen kategoria on ”vaikuttavuus”? Jos holokausti-muistelmasta tehtäisiin Disney-sarja, niin olisiko se parempi vai huonompi ”vaikuttavuudeltaan?”
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: Pikku-uutisia, Marilyn Mansonia ei syytetäkään seksirikoksista ja joku tuhma on sabotoinut British Museumia.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Konserttiarvio Tiktok-suosikista Tavastialla. Kriitikko Aleksi K tietää kertoa, että ”nuoret aikuiset” ihailevat nyt ”faijarockia”. Jutusta ei selviä, tapahtuuko tätä myös Kehä III:n ulkopuolella.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Konserttiarvio jossa klassisen musiikin kriitikko taas kiihdyttää tahtikynänsä muistellessaan kokemaansa. Kevätuhri on ollut kriitikko Jukka I:lle ”kiihdyttävän vaarallinen”: ”harvinaisen dynaamista räjähtelyä" ja ”seisomapaikat” (!) tavoittanutta ”yhden sormen” (?) ”intiimiä melodiaa”.
Jos ”tristanmainen hehku” avautuu tällaisella voima-asteikolla, niin mihin sitä musiikin estetiikkaa enää tarvitaan? Tai Vesaa ja Jukkaa?
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa ja yksi mainossivu.


Kokonaisuuden arvio: Missä oli tänään valtakunnallisen lehden kulttuurisisältöjen ydin? Keskellä yhä kylmemmäksi käyvää Töölönlahtea?

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 26. tammikuuta 2025

26.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:


1 3/5 sivua: Lifestyle-haastis Mila Teräksestä. Ei sanaakaan kirjailijan teoksista. Kehaistaan että ”Lapsuuden niukat olot ovat valmistaneet kirjailijan ammattiin”, koska Teräs ei ”aikuisenakaan ole materialisti”.
Tässäpä uusi termi korvaamaan ”työläiskirjailijan”: immaterialisti.
Uutisarvo - | Journalismina *

2/5 sivua: Kolumnissa Sakri P avautuu miten Twin Peaksia tarpeeksi katsottuaan hän pääsi opiskelemaan kirjallisuustiedettä (!) Tampereelle. Onko tuo nyt kylmä kausaliteetti vai lämmin allegoria? Se ei selviä, koska Sakri keskittyy puhumaan fanittamisen ihanuudesta eikä Lynchin taiteesta, kuten K-kolumnilta odottaisi. Kolumni suljetaan äijävitsillä: arvatkaapa miltä ruumiinosaltaan FBI-agentti ei ole pehmennyt.
Uutisarvo - | Journalismina *

2 sivua: Uutisjuttu että hesalaiset nuoret pääsevät halpalipulla kaupunginorkesterin konsertteihin. Enimmäkseen jutussa puhutaan lippujen hinnoista, mutta musiikkiannista tai sen merkityksestä nuorille ei juuri mitään. Ohessa on 3/5 sivua ”tärppejä” kevään konsertteihin. Ja tärppijuttujahan HS suosii, koska aukeama täyttyy helposti kuvituksella.
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Kirja-arvio latvialaisesta historiallisesta romaanista. Paljon kerrotaan Latvian holokaustista, romaanista romaanina ei sanaakaan. Sanataide keppihevosena, taas.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Kirja-arvio Markku Kaskelan runoteoksesta. Vesa R:n mukaan Kaskelalla ”runous voi kenties olla mitä vain”. Muuta vertailukohdetta tälle lajiteorioista vapautuneelle asenteelle ei Vesa löydä kuin Jouni Inkalan jonka teos (Tee kunniaa) kuulemma edustaa ”maassamme harvinaista positiivista runousoppia”. Mitä ihmettä moinen termi tarkoittaa, sitä ei kriitikko selitä. Ei hänen tarvitse, koska Hesari.
Uutisarvo ** | Journalismina *

3/5 sivua: Teatteriarvio Unga Teaternin lastennäytelmästä.  Maria Säkö kuvailee täsmällisesti sekä näyttämökuvan ongelmat että näyttelijöiden taidot, lopettaa tiivistelmään kevätkauden draamatarjonnasta lapsille. Saattaa olla ainoa tälle lajille omistettu juttu kevään Hesareissa, joten hatunnosto siitä.
Uutisarvo ** | Journalismina ***

2/5 sivua: Uutinen että BBC:llä ”hehkutetaan” pohjoismaista muotia. Puolet BBC-referaatista on Marimerkon puffausta, sentään kuvat on jätetty pois.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Normaalisti lukisin tällaisesta K-osaston annista vain tuon Lynch-kolumnin, tosin en jaksaisi ego edellä kirjoitettua kolumnia loppuun saakka. Sama pätee kirja-arvioihin, joissa ei ammenneta kerrassaan mitään ilmeisistäkään konteksteista, latvialaisesta kirjallisuudesta tai nykylyriikasta. 

Journalistit lehden tuolla puolen teeskentelevät kirjoittavansa asiaa, lukijat tällä puolen teeskentelevät lukevansa asiaa. Tätä sanotaan syystäkin NÄKÖISLEHDEKSI.
Saisinko maksaa tilaukseni näköisvaluutalla?

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 25. tammikuuta 2025

 

25.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-15) KOOSTUVAT:

3 sivua: Elsa Saision henkilöhaastis, keskittyy siihen mistä hän saa ”energiaa” ja ”hyvän fiiliksen”. Jos ei sivun ylälaidasta tarkistaisi, ei tietäisi että ollaan K-osaston jutussa eikä ”Naisten elämä & hyvinvointi” -osastossa. Lauantaiden kohdalla HS edelleen hakee, millaisen mixauksen näistä osastoista tekisi. Vain 1/3 tekstisisältöä, muu julkkiskuvitusta.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 sivu: Essee joka ingressin mukaan lupaa juttua Balkanin alueen taiteesta, mutta onkin mussuttelua seikkailumatkailulla, johon eksotiikkaa ripotellaan Pajtim Statovcin kirjoista. Toimittaja Sara avautuu tanssikokemuksistaan balkanilaisessa Pride-diskossa. Välillä kerrotaan että USA:n uusi presidentti on hyvin hyvin ilkeä ja hyvin hyvin tyhmä.
Ei sisältöä, ei analyysiä. Ajateltu essee purkaisi ”Balkan vetää puoleensa juuri ristiriitojensa takia” -kliseitä, mutta tämä essee rakentuu niille.
Uutisarvo - | Journalismina *

4 sivun uutisjuttu uudesta verkkolehdestä eli HS:n toimittaja astelee jututtamaan entistä HS:n toimittajaa (Sonja Saarikoskea), ”kuten on moni muukin Uuden Jutun toimittajista”, kiittelee HS. Pitkästä uutisesta ei selviä, mitä uutta Uusi Juttu aikoo tehdä, paitsi keskittyä audioon tekstin sijaan. Kilpailuvalttina on kuulemma ”kokonaiskokemus”.
Uutisarvo *** | Journalismina **

2 sivua: Henkilöjuttu Angelina Joliesta eläytymässä Maria Callas’iksi. HS:n seurapiiritoimittaja Annamari S keskittyy eläytymiseen, ei elokuvaan. Kainalojuttuna on arvio varsinaisesta elokuvasta, mutta Pertti A ei kerro, mikä tekee siitä omanlaisensa elokuvana tai edes henkilökuvana verrattuna ohjaajan aiempiin julkkisnainen-teoksiin.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Uutinen kenet Israel valitsi Euroviisuihin ja kommentti UMK-esiintyjän ”somekohusta”.
Uutisarvo - | Journalismina *

3/5 sivua: Uutisjuttu Sanoman osaltaan rahoittamasta Lukuboost-hankkeesta, jossa lapset lukivat tai ainakin kääntelivät kirjojen sivuja omatoimisesti. Yhtäkään lasta ei ole juttuun otettu todistajaksi. Lasten sijaan siteerataan julkkispalloilijaa joka kehuu avanneensa kirjan – parantaakseen keskittymiskykyään.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Näyttelyvinkkejä hesalaisille.
Uutisarvo * | Journalismina *

2/5 sivua: Levyarvio kokeellisesta popista. Toimittaja analysoi levyn julkaisutempuksi rakennettua "käsitehäkkyrää” hyvinvointipuheen soveltamisena. Voisikohan Arttu S seuraavaksi analysoida myös HS: n lauantaisivuja? Levyn "näkemyksellisyydelle" Arttu antaa viisi tähteä ja kertoo että hänen on pakko tehdä näin.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: Levyarvio, ilmeisesti lisää kokeellista poppia, ainakin päätellen siitä, miten Kemopetrol on kategorisoitu ”downtempo-raukeuspopin” ja ”iskelmäradiohenkisen konemelankolian” edustajaksi. Vireää suomen käyttöä musiikillisen annin kuvailuun samassa mitassa kuin klassisen arvioissa. Puuttuu vain tieto, miksi juuri tämä ”harmiton taustamusiikillisuus” on nostettu arvioitavaksi. Ja miten hitaita Sanomatalon hissit ovatkaan tämän kuluttamiseen?
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Parasta juuri nyt -lifestyle-kolumnissa K-osaston esihenkilö Aino M kehuu lastansa nuortenkirjan arvioijana. Siinäpä seuraava kesätoimittaja? Esimerkkiteoksena on islantilainen nuortenromaani, josta löytyy ilmastonmuutoksen ohella ”kulutuskriittisyyttä”. Kirjan kirjallisia ominaisuuksia ei edes mainita. Mutta paavi mainitaan, tuo fiktion vanhin auktoriteetti.
Uutisarvo - | Journalismina *

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: ”Totuudella on tukka ja sen voi kammata.” (A. Raivio)

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 24. tammikuuta 2025

 

24.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-7) KOOSTUVAT:



1 3/5 sivua: Haastisjuttu koomikon hometalosta. Yli puolet kuvaa. Taas uusi pohjanoteeraus siinä, mitä K-osastoon voidaan julkkisjuttuna upottaa.
Uutisarvo -- | Journalismina --

2/5 sivua: ”Kommentti” eli kolumni, jossa Arla K avautuu ongelmallisesta fanisuhteesta Neil Gaimaniin. Ehkä Suosikissa oli aikoinaan tällaisia juttuja varoitustarinoina rokkariin rakastumisesta.
Uutisarvo - | Journalismina *

2 sivua Elokuva-arvioita: uusin Paddingon, Robbie Wiliams -apinana fiktio, toimintafilmin jatko-osa sekä Tuukka Temosen taidefilmi. Kahdessa jutussa T Kartastenpää on päästetty valloilleen, mikä viihdyttää verrattuna Leena V:n kapeakatseiseen ”riemukkuuteen” ja Mikkopekan taattailuun Gerard Butlerin kasvonuurteilla. Olennainen sisältö koko aukeamasta mahtuisi muutamaan riviin.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Uutinen hesalaisille tehdystä uudesta ”tekstifestivaalista” Tekstin talossa. Festivaalin 40 ohjelmanumerossa voi kuulemma tutustua tekstiin "prosessina" ja ”kokea” tekstejä ”sängyn ympärillä”.  Ei ole toimittajan vika, ettei juttuun saa minkäänlaista sisältöä festivaalin tarjonnasta. Tällaiseen sanataiteen saattohoitoon se johtaa, kun akateemisia ihmisiä päästetään kirjallisuusalan päättäviin elimiin.
Uutisarvo * | Journalismina **

1/5 sivua: Vielä yksi uutisjuttu herutetaan Tiina Lymin ”hittisarjasta”.
Yritin katsoa sarjan jaksoa eräänä iltana, mutten saanut repliikeistä selvää kuin kirosanat. Jotain siinä taiteesta mömistiin ja Laura M väänteli kiivaasti kasvojaan kiroillessaan. Limonaadiversio turkkalaisesta draamasta.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/3 sivua: Uutinen että Moldova jää pois Euroviisuista. Ehkä olennaisempaa olisi uutisoida alle 45-vuotiaille lukijoille, että Moldova on maa eikä esimerkiksi venäläinen iskelmätähti.
Uutisarvo - | Journalismina *

2/5 sivua: Konserttiarvio hesalaisten esityksestä hesalaisille. Tällaisia arvioita on K-osastossa yllättävän paljon kun niihin alkaa kiinnittää huomiota. Nyt opin klassisen musiikin sisältävän ”mehevää orientalismia” ja ”mozartmaista paljastavuutta”, ja että balettipantomiimissa voi olla seksiä ja väkivaltaa. Kevät koittaa kriitikolle.
Uutisarvo ** | Journalismina ***

Lisäksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Se miten paljon palstatilaa HS antaa tv- ja elokuva-arvioille, kertoo enemmän lehden taloudesta kuin mistään K-linjasta. Taustaksi tälle on hyvää muistaa, että Helsingin Sanomat luokitteli aikoinaan elokuvakritiikit niin mitättömäksi sisällöksi, että sijoitti ne lukijoiden ”teiniliitteeksi”  kutsumaan NYT-osioon, aina 1990-luvulta vuoteen 2015. Tuolloin HS yhtäkkiä siirsikin elokuvakritiikit takaisin kulttuuriosastoon. Täsmälleen samana vuonna Turun Sanomat teki päätöksen, ettei se arvioi enää kaikkia elokuvia. Samoin vuonna 2015 Iltalehti lopetti kokonaan elokuvakritiikkien julkaisemisen, koska edes siellä niitä ei pidetty lukijoita kiinnostavina. Sen sijaan Hesarissa päätettiin elokuvakritiikkien sopivan oikein hyvin sivuntäytteeksi, koska elokuvista(kaan) ei tarvitse enää kirjoittaa taiteensa edustajina vaan tv-virtaan rinnastuvana julkkistapettina.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 23. tammikuuta 2025

 
23.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:


1 sivu: Kirja-arvio Marko Tapio -elämäkerrasta. Rantama käyttää vaihteeksi arvioon asiantuntemustaankin, kun kohteena on tietokirja. Selvittämättä jää, mitä annettavaa Tapion proosalla on nykypäivälle, samoin kerturin eli Vettenniemen näkökulman ainutkertaisuus. Vaikea kuvitella että V tekisi rakkaasta aiheestaan tavanomaista tietokirjaa.
Uutisarvo ** | Journalismina **

3/5 sivua: Uutisjuttu tekoälyn ”kohu”käytöstä elokuvan ääniraitaan. Kunhan juttu pääsee ”kohu”-löpinän ylitse, ehditään kertoa muutama rivi tekoälyn käyttämisestä käsikirjoituksissa ja Paul Schraderin ylistyksestä sille. Ajankohtaisuudessaan saisi olla paljon pidempi ja perustellisempi juttu kuin kohukohutus.
Uutisarvo *** | Journalismina **

2/5 sivua: Konserttiarvioonkin on saatu liitettyä ”kohu” otsikkoa myöten. Metallimusiikin sinfonisista ominaisuuksista arvio arvottaa ”pinch harmonicsit”, ”whammy barit” ja ”tappingit” kaikki samassa lauseessa. Mahtaako Vesa Sirénkään viereisessä lasikopissa tietää mitä nuo tarkoittavat?
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: Uutinen että hesalaiselle design-museolle on valittu espoolainen johtaja, jonka erityisosaamista on ”murros museoinstituution moniäänisyydessä”. Selvästi tarvitaan vielä museo-osaamisen museo. Tai Ikea. Espooseen.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/5 sivua: Uutinen että OKM ehdottaa Alvar Aalto -kokonaisuutta UNICEFin maailmanperintöluetteloon. Näin Säynätsalon kunnantalo pääsee viimeinkin oikeaan arvoonsa Machu Picchun rinnalle.
Uutisarvo * | Journalismina **

3/5 sivua: Televisioarvio neroja käsittelevästä suoratoistosarjasta. ”Sarjassa tiede kurkottelee uusille alueille, mutta kerronta toistaa vanhaa kaavaa”, pahoittelee arvioija. Saisiko tämän copypastena huomisenkin lehden arvioihin?
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi kaksi (!) sivua mainoksia ja sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Hesarin K-uutiset ovat kuin höylällä sipaistuja lastuja siitä kaikesta, mitä kulttuurissa tapahtuu. Useimpina päivinä jää epäselväksi, mikä on peruste ykkösjutun valintaan, muu kuin näyttävä kansikuva, tai miksi jollekin tv-arviolle arvioijankin tyhjänpäiväiseksi toteamasta tv-tuotteesta annetaan palstatilaa 3/5 sivua.

Arvioijan arvoarvostelma ”vähemmän kuin osiensa summa” sopii tarkalleen myös K-osaston laatuluokitukseen.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 22. tammikuuta 2025

 

22.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-5) KOOSTUVAT:


1 3/5 sivua: Taas ”esitystärppejä” kevään… eeh, esitystaiteeseen? Missä vaiheessa ”esityksestä” tuli oma taiteenlajinsa? Jutun koosteessa on mukana kaikenlaista Kiasman ja Tanssintalon ”esitysten” väliltä, kaikki (paitsi yksi armollinen Turku-tapaus) kävelyetäisyydellä keskustahesalaiselle. Jutusta 2/3 on mainoskuvitusta, joten ”esitysten” puffissa tärkein motiivi onkin taas ilmainen täytekuvitus.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Levyarvio ”vallankumouksellisten” newyorkilaisten runolevystä, jossa yhdistellään musiikkia puheeseen tavalla, jota kuulemma kukaan muu ei ole tehnyt. Pitäisi kuulla uskoakseen tai tietää jotain 1960-luvun afrobeatista. Sisäpiirin harrastuslehtijuttu, kuten useimmat muutkin HS:n levyarvioista. Sopii kirjoittajalle joka voi kierrättää saman materiaalin avustamaansa harrastuslehteen?
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Onko noloa valtakunnallisen lehden julkaista ”Peliarvioita”? Tällä kertaa kokosivun arvio on naamioitu uutiseksi ja täkyksi luvattu ”Tik-Tok-ilmiötä”. Arvio koostuu pelin myyntimenestyksen ja ”huippurealistisen grafiikan” ihastelusta. ”Huippurealismiin” ei tietenkään paljoa vaadita tällaisen meemiviihteen kuluttamisessa.
Uutisarvo * | Journalismina *


3/5 sivua: Televisiarvio, jossa K-osaston Arla K antaa ”Erotus”-suoratoistolle peräti viisi tähteä. Hän ei halua jäädä yhtään huonommaksi kuin Guardianin kriitikko Lucy, joka hänkin antoi sarjalle viisi tähteä. 

Montakohan tähteä Arla K antaisi kaimalleen ”Oikeusjutussa”? Siinähän myös ”kuoritaan uhkaavaa mysteeriä kerros kerrokselta”. Tosin siinä ei K:lla ole jännittäviä sinisiä ilmapalloja, jotka Arla K:n mukaan ovat ratkaisevan tärkeitä tv-sarjalle.
Kafkan ”Oikeusjuttu” täyttää juuri komeat 100 vuotta, mutta Klassikothan eivät kuulu K-osaston kontolle.
Uutisarvo - | Journalismina -

1/4 sivua: Uutinen että hesalainen ohjaaja Bardy jättää hesalaisen tuotantofirman nimeltä Helsinki. Jutun ainoa uutissisältö on poimittu Long Play -verkkolehdestä: tv-kanavien tilaukset av-firmoilta ovat tippuneet dramaattisesti.
Uutisarvo * | Journalismina *

1/7 sivua: Uutinen että hobitti Elijah Wood tulee... Helsinkiin. Toukokuussa.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi yksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: K-osaston kirjoittajilta vaaditaan sujuvaa siirtymistä formaatista toiseen, kritiikeistä haastiksiin ja esseisiin, joten ei ihme, että jutut keskittyvät tähän siirtymisen helppouteen eikä sisältöihin. 

Lisäksi K-osaston toimittajilta edellytetään samaistumista ALLE 45-VUOTIAISIIN kuluttajiin, kuten paljastui viime kesänä HS:n työpaikkailmoituksesta (18.7.2024), jossa haettiin K-osastoon uutta toimittajaa: ”Sinulla on näyttöjä alle 45-vuotiaiden kohdeyleisöön osuvasta kulttuurijournalismista", profiloi HS.

Miten köyhäksi ajatusmaailmaltaan K-osasto tämän ikäryhmän kuvittelee, se käy ilmi kulutusviihteeksi redusoitujen kirjojen, elokuvien ja suoratoistojen arvioista.

Nyt odotan jännityksellä, millainen on K-osaston uusi ”kirjallisuuteen erikoistunut” (!) toimittaja, joka aloittaa määräaikaisen työnsä K-osaston sivuilla helmikuun alussa. Tätä koskevan työpaikkailmoituksen HS julkaisi 6.1.2025, joten kierto Hesarin ”Kirjallisuus ja taide -ryhmässä” on yhtä nopea ja VAIVATON kuin digikuluttajan synapsi. Näinhän profiloi HS täydellisen toimittajan ilmoituksessaan: ”Sinulla on vahvaa näkemystä taiteesta ja sen merkityksestä sekä perspektiiviä, jonka avulla kommentit, analyysit ja esseet syntyvät sinulta vaivatta.”

Samaa Hesari toivoo 400 000 lukijaltaan: hei, olkaa tekin nopeita ja vaivattomia!
Pysykää siis alle 45-vuotiaina.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 21. tammikuuta 2025

 

21.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:

1 sivu: Päivän ykkösjuttu on taas uusi pohjanoteeraus K-osastolta, haastis nimimerkkikirjailijasta joka ei saa kertoa itsestään (väittää olevansa tiedusteluviranomainen) eikä osaa kertoa trilleristään mitään mikä erottaisi sen lajissaan. Juttu voisi olla anonymisoitu copypaste mistä tahansa vastaavasta haastiksesta. Kärkenä on tietysti trillerin poliittinen ajankohtaisuus, Kiina kiusaamassa Suomea. Mutta mitä uutta kirja tuo tältäkään osin, sitä ei haastiksesta selviä.
Uutisarvo - | Journalismina *

4/5 sivua: ”Kommentti”, käytännössä tiivistävä kertaus ranskalaisen naisen haksahtamisesta romanssihuijaukseen kuvitteellisen Brad Pittin kanssa. Jutussa ei ole kerrassaan mitään mitä ei olisi kerrottu aiemmin saman uutisen yhteydessä. Kommentoiva osuus: huijatulle ei saa nauraa. Näin opettaa erkkomafia huijaamilleen lukijoille.
Uutisarvo - | Journalismina *

1/5 sivua: Uutisjuttu että suomalainen mediatalo A-lehdet on saanut apurahaa tehdäkseen käännösohjelman jolla puffata ulkomaille suomalaista lifestyle-journalismia. Lajinsa ennätys säätiörahojen tuhlaamisesta mielettömyyksiin.
Juttu pidättäytyy kritiikistä, ymmärrettävästi.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Konserttiarvio some-tähdestä joka laulaa tyttönä tytöille tytöistä. Ei sanaakaan musiikin laadusta, laulajasta mainitaan että äänessä on ”ainutlaatuisia sävyjä”. HS on päästänyt kesätoimittajan Tavastialle jo tammikuussa, mutta miten Tavastia on päästänyt alaikäisen toimittajan keikalle? Koska keikka on ikärajaton.
Uutisarvo * | Journalismina -

3/5 sivua: Televisioarvio suoratoistodokumentista, joka käsittelee reality-shown vaiheita. Voisiko media tiiviimin kääriytyä itseensä välttyäkseen todellisuudelta? Realityviihde muuttuu lehden sivuilla viihderealityksi. Kyllä, sana kirjoitetaan HS:n mukaan ilman väliviivaa. Siinä jutun uutisarvo.
Uutisarvo - | Journalismina *

Lisäksi kaksi (!) sivua mainoksia ja yksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Tänään K-osastossa on kuusi sivua, josta suunnilleen puolitoista on tekstipintaa, siis neljäsosa. Sisällöltään vähät jutut ovat nollatason journalismia, jolle vetävät (juuri tänään) vertoja A-osion sivut A3-10, jotka ovat pelkkää Trump-kohua.
Lehden vastaavat toimittajat ovat poistuneet aurinkolomalle?

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 20. tammikuuta 2025

20.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-6) KOOSTUVAT:



1 3/5 sivua: Lehden maanantaikappaleeseen sopivasti on ykkösjuttuna artistikopiot, kohteliaasti tribuutti-esiintyjiksi kutsutut. Hyvin löydetty aihe, myös lyhyesti ulkomaista historiaa ja tarjontaa esittelevä. Kärkenä tietysti tribuuttien tarjonta hesalaisille.
Uutisarvo *** | Journalismina ***

2/5 sivua: Seksipositiivinen Kommentti UMK-kisan ”seksihymnistä”. Tämä HS:n seksipositiivisuus on varattu vain ei-cis-heteromiesten ihailuun. Ohessa uutinen että UMK:ssa on mukana myös ”huumorimetallia”. Positiivis-positiivinen juttu, mikä lienee some-standardi siinä missä kissavideokin.
Uutisarvo - | Journalismina -

1 sivu: Kokoomajuttu D Lynchin teoksista, yritys lypsää lisää klikkauksia DL:n kuolemasta. Jutusta puolet on taas copypastettu HS:n arvosteluista, Eraserheadin kohdalla on jostain syystä mukana myös Asko Alasen vanha arvio Aamulehdestä. Ilmeisesti HS:lla on vapaa pääsy kierrättää tekstejä AL:nkin arkistosta.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/5 sivua: Kirja-arvio italialaisesta työläisromaanista. Juttu keskittyy tarinan historialliseen kontekstiin, muttei mainitse teoksia, joihin voisi runoilijan romaanin rinnastaa; alussa aiheensa puolesta vain Perecin teos ja lopussa toteamus että Suomessahan työläisproosaa ei enää näe.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Uutinen että hesalainen levykauppa on mainittu FT:n sivuilla.
Uutisarvo * | Journalismina **

Lisäksi yksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Runokustantamo Poesia näkyy saavan HS:ssa erityispalvelun vaikka julkaisisi proosaakin, kuten eilen Salminen ja tänään Balestrini. Ottaen huomion kuinka vähän kirja-arvioita HS:n sivuille nykyään mahtuu ja kuinka paljon kirjoja Suomessa julkaistaan, tällainen erityispalvelu on silmiinpistävää puffausta. Vaikka Poesia ei ole kaupallinen kustantamo, sen pyörittäjille näkyvyys takaa apurahavirran jäätävälläkin aikakaudella. Ja kaikki se, mitä Poesia saa näkyvyyttä, on kaupallisilta kustantamoilta pois.

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 19. tammikuuta 2025

19.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B10-17) KOOSTUVAT:



3 sivua: Koostejuttu kevään teattereiden ensi-illoista, tekstipintaa sivun verran, muu osa teattereiden mainoskuvaa. 10:stä suositellusta esityksestä 3 on Hesan kaupunginteatterin, 4 Hesan pienempien ammattiteattereiden (Ryhmä, Lillan, KOM, Q), ja 3 hesalaisten täyttämän Kansallisteatterin henkilöpitoisia kehuja. Hesaa kauemmaksi ei Hesarin katse yllä, tosin kainalojutussa on parin rivin suositukset Lahteen (x2), Tampereelle, Espooseen ja Ouluun. Itä-Suomea ei hesalaisille ole olemassa teatteritaiteenkaan puolesta. Eipä Turkuakaan. Oulu saa armon, koska se on miltei-kulttuuri-pääkaupunki ja pyhä Kajava oli sieltä kotoisin.
Uutisarvo * | Journalismina **

3/5 sivua: Näyttelyarvio hesalaisesta galleriasta. Arvio kiittelee ”hallittua vandalismia”, mutta teosten ”hienosyiset viittaukset” taiteen historiaan jäävät arvioijan karkeasyiseksi viittaukseksi. Yli puolet kuvitusta.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Levyarvio reggaeton-musiikin ”supertähdestä”, josta kukaan ei ole koskaan kuullut, paitsi jos kuuluu siihen ”sometrendiin”, jonka nimibiisin ”monitasoinen viesti” on kuulemma aloittanut. Musiikkigenrejen sijaan levyt ja aristit siis jaotellaan nykyään sometrendien perusteella.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Kirja-arvio Antti Salmisen romaanista. Hannu Harju näkyy siirtyneen kustannusalalta kirja-arvostelijaksi ja hyvä niin, hänen jutuistaan löytyy asiaa ja analyysiä aivan eri tasolla kuin HS:n vakiosenttareilta. Ja Salmisen kirja on taatusti vaikeimmasta päästä selitettäviä. Ainoa ylihelppo luonnehdinta on lattea rinnastus Stalker-elokuvaan. Tätä näkee vakiovertauksena vähänkin kirjallisemman scifin yhteydessä.
Uutisarvo ** | Journalismina ****

3/5 sivua: Kirja-arvio virolaisen runoilijan teoksesta. Pienet kustantajat saavat HS:ssa näkyvyyttä edes runouden arvioissa, ehkä samoista syistä kuin klassinen musiikki on esillä: runous lasketaan arvotaiteeksi jolla lehti saa osansa prestiisistä. Arvioija (Jukka Koskelainen) esittelee tekijän ja tyylin, yleisluontoisista aiheista ei lörpötellä eikä hehkuteta kuten proosan arvostelijat tekevät muotokieltä ymmärtämättä. Puuttuu vain tekijän esitteleminen virolaisessa kontekstissa.
Uutisarvo ** | Journalismina ***
 
2/5 sivua: Arvio espoolaisille esitetystä klassisen musiikin konsertista. Eloisampia ja kekseliäämpiä muotokielen kuvauksia nämä konserttiarviot ovat kuin mikään edes runokritiikeissä. Mutta eivät ne lukijaa klassisen kuunteluun kouluta, vaikka sen pitäisi olla konserttiarvion toiseksi tärkein tehtävä (jos se tärkein on taltioiva).
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 sivu: Televisioarvio suoratoistokanavan dokumenttfilmistä, yli puolet kuvaa. Arvio käsittelee sitä miten dokumentin ”ote aiheeseen on yhteiskunnallinen”. Teoksesta dokumenttigenren edustajana ei sanota mitään. Jutun kärki on se että dokumentti "läskiydestä" on ”helppoa katsottavaa”. Tämä on vähintäänkin epäsuorasti esillä muissakin HS:n televisioarvioissa: tv on vaihtoehto taiteen vaikeudelle.
Uutisarvo ** | Journalismina **

4/5 sivua: Uutisjuttu tv-teollisuuden sisäisistä palkinnonjakajaisista. Pelkkää referaattia ja luettelointia.
Uutisarvo - | Journalismina *

1/5 sivua: Lyhyitä uutispaloja, Tom of Finland -johtaja eroaa ja 96-vuotias J Plowright kuollut. Kolme päivää on viestihevonen raahannut näitä viime torstain yhdentekeviä uutisia maailmalta.
Uutisarvo * | Journalismina *

Lisäksi yksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: Sunnuntaina on eniten aikaa lukea HS:a. Nykyään luemme sitä printtinä enää viikonloppuisin. Lehden suljettuani – ja kaksi kupillista kahvia sen ääressä juotuani – en hetken päästä muista lukemastani muuta kuin että Lontoossa oli kaasulla toimivat liikennevalot jo 1880-luvulla.

Alkavaa dementiaa? Ei, tavallinen rupeama sanomalehden parissa.

Joskus parikymmentä vuotta sitten joku (?) teki yhteiskuntatieteen väitöstutkimuksen siitä, miten suomalaiset käyttävät aamulla lukemaansa Hesaria kuin virtuaalista toteemipaalua, jonka äärellä esitetään lehdestä luettuja uutisia omina mielipiteinä. Haluaisin sen väitöksen löytää, koska tieteellisestä annista riippumatta moinen analogia kuvaa osuvasti, miten keskimääräinen Hesari on juuri niin käyttökelpoinen kuin on lukijakuntansa.

Kulttuuriosasto on silti asia erikseen. Sitä ei voi verrata edes toteemiin. Hieman se on edelleen syntipukki suomalaisen kulttuurin (kuvitellulle) latteudelle, mutta nykyään yhä enemmän monistettu kuvakaappaus ”mobiili edellä” -journalismin hektisistä klikkiketjuista, jotka pyörivät Kehä III:n sisäpuolella kuin peilikaappiin suljettu mikiliukkonen. Erkkomafian sijaan sitä voisi sanoa erkkokaruselliksi.

 

Hesari-harava: kulttuurisivujen sisältö 18. tammikuuta 2025

 
18.1. 2025 HELSINGIN SANOMIEN KULTTUURISIVUT (B1-15) KOOSTUVAT:

3 sivua: Lukijoiden ”mullistavista” kokemuksista koottu, queer-teosten skandaaliarvolla mässäilevä juttu, jossa mullistus on dramatisoitu ihmisten identiteettitarinan käännekohdaksi. Näin media voi harjoittaa tuplaeksploitaatiota: myydä vähemmistölukijoiden elämää enemmistölle. Kuvitusta enemmän kuin puolet.
Uutisarvo * | Journalismina *

3/4 sivua: Teatteriarvio Kansallisteatterin Eläinten vallankumouksesta. Kriitikko paasaa sovituksen ”totuudellisesta ankaruudesta”, jopa näyttämökuva on kuulemma ”ankara” sekin. Esityksen tyylistä ei saa käsitystä, kun kriitikko (Laura Kytölä) keskittyy siihen, miten ”herättelevä” tehtävä teatterilla pitäisi nykyään olla. Näin arvostelijan ego peittää esityksen valon.
Uutisarvo ** | Journalismina *

1/4 sivu: Uutinen Q-teatterista etsimässä mesenaatteja. Valtionpalkinnon kaksi vuotta sitten saanut teatteri kerjää siis hattu kourassa rahaa eloonjäämiseen. Jos juttu olisi taustoitetumpi ja osaston ykkösenä, sillä olisi vahva poliittinen sanoma. Mutta sitä ei HS uskalla.
Uutisarvo *** | Journalismina **

2 sivua: Essee liberalismin merkityksestä Trump-aikakaudella. K-osaston keskimääräisiä esseitä asiapitoisempi ja nostaa kärjeksi viimeisellä palstalla uuden suomennoksen John Stuart Millin klassikosta. Ei voisi enempää K-osastolta toivoa.
Uutisarvo **** | Journalismina ****

4 sivua: Koosteuutinen tulevista kuvataidenäyttelyistä, ei edes sivun vertaa sisältöä, mutta isoja kuvia näyttelytaiteilijoiden teoksista. Asiaakin mutta silti paljon enemmän palstantäytettä kuin uutista.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1 3/5 sivua: Kirja-arvio kahdesta Neuvostoliittoon sijoittuvasta suomalaisten muistelmakirjasta. Enemmän tilaa saa filmiohjaaja Raimo O Niemen kirja, vaikka Straniuksen toimittamassa teoksessa olisi laaja kirjo kokemuksia. Painotus selittyy sillä, että Niemi nimeää alan suuruuksia. Mutta kirja-arviossahan pitäisi keskittyä kirjojen painotukseen: mitä Neuvostoliitto oli suomalaisten silmin. Ja kuka muutenkaan muistaa Raimo O:n elokuvia?
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: ”Parasta juuri nyt” -kolumneissa K-toimittajat yrittävät osoittaa kansanomaista makua intoilemalla alalajien instant-klassikoista, joista on takuuna ettei niitä koskaan suomenneta suuren yleisön saataville. Arla K työntää jutussaan sarjistaiteilijoita ja pilapiirtäjiä journalismin eturintamaan, ihailee Joe Saccoa muttei osaa selittää Saccon tyyliä. Juttu kulminoituukin Hesarin kansanpilailijan eli Ville Rannan kehumiseen. Tähän omiensa taputteluun K-osasto tähtäsi myös 6. tammikuuta sarjisuutisessaan. Pieni maailma, pienet ympyrät ruudut.
Uutisarvo ** | Journalismina **

1/5 sivua: Uutisia. Vuoden nuori taiteilija saa Tampereen kaupungin stipendin vaikka asuu Hesassa. HS:lle tämän on ilmeisesti itsestäänselvyys. Ja kapellimestari H Lintu menee Singaporeen, koska raha. Mutta sitähän ei HS voi näin sanoa.
Uutisarvo * | Journalismina *

1 1/5 sivua: ”Muistokirjoitus” David Lynchistä. Ohjaajan hörhöpuoli tulee isosti esille, sen sijaan, että käsiteltäisiin elokuviensa merkitystä aikalaisille ja jälkipolville.
Uutisarvo ** | Journalismina **

2/5 sivua: Lisää Näyttelyvinkkejä eli hesalaisten näyttelyiden puffausta hesalaisille.
Uutisarvo * | Journalismina **

Lisäksi yksi sivu osaston kansikuvaa.


Kokonaisuuden arvio: HS:n kulttuuriosaston laaduttomuudelle naureskelu on ollut taiteesta välittävien seurapiirihuvi vuosikymmenien ajan. Pitkään osaston pohjanoteerauksena pidettiin kokosivun henkilöjuttua siitä, että Andy McCoy tarvitsee uudet hampaat. Epäilemättä suomalaisen kulttuurijournalismin omanlaisensa klassikko edelleen.

Nykyään ei K-osasto alentuisi tuollaisiin äijäkeskeisiin iltalehtijuttuihin. Paremmin myyvät some-yhteisöllisyyttä jäljittelevät jutut, joiden uutisarvo kulttuurin yhteydessä on yhtä mitätön kuin narkkarikitaristin hammaskalusto, mutta some-simulaatiot sopivat paremmin K-osaston muuttuneeseen asemaan lehdessä. Kun muu HS suuntautuu ulospäin maailmasta uutisoidakseen, on lehden B-osio K-osastoineen tarkoitettu journalismin shokkivaikutuksista toipumiseen. Kulttuuriviitteistä ja Hyvinvointi-vinkeistä (lauantaina sivut B16-31 eli yhtä paljon kuin K-osastoa) ja mielipideosaston maallikkosaarnoista kootaan hesalaisen sisäpiirin harso todellisuuden eteen. Kuplaksikin sitä saa sanoa.