PASTAA! PASTAA! PASTAA!

Italia on mun lempimaa kaikista maailman maista, Suomi toki lukuun ottamatta. Jos pitäisi muuttaa täältä pois, valitsisin välittömästi Italian. Rakastan maata jo ihan maantieteellisesti (sää, Välimeri jne.), mutta myös kulttuurinäkökulmasta. Ihmiset ovat ihania kaikessa rasittavuudessaan - esim. mikään ei ole niin hauskaa, kuin ajaa autoa Italiassa ja osallistua siihen avoimista ikkunoista tapahtuvaan huutamiseen ja raivoamiseen, joka sitten rauhoittuu, kun ollaan samoissa valoissa kuitenkin. Silloin hymyillään ja jutellaan niistä avoimista ikkunoista ikään kuin ei juuri äsken oltaisi huudettu ja herjattu toisiamme. Italialaisen kanssa saa keskustelun käynnistymään lausumalla muutaman sanan - tämän jälkeen hän alkaa puhumaan sinulle, kuin olisit natiivi. Ei haittaa, vaikka kumpikaan ei osaa toisen kieltä oikeastaan ollenkaan, toimeen tullaan ihan varmasti. Olen ollut mukana pienen kylän ruokakaupassa niin, että isäni osti jäniksen ja sai ohjeen sen valmistamiseen myyjältä. Isä puhui suomea, myyjä puhui italiaa - minä sanoin säännöllisesti väliin kolme sanaa italiaksi - lopputulos oli se, että meillä oli kaupasta lähtiessä täydellinen resepti jäniksen valmistamiseen. Rakastan 💛

 

Meillä on syöty pastaa aika vähän viime vuosina, koska jätin ne pois silloin xx vuotta sitten (en oikeasti muista, milloin tuo tapahtui), kun tein meillä kotona suht ison ruokaremontin. Pastojen pois jättäminen johtui lähinnä siitä, että tein niitä silloin aikoinaan aina tosi raskaina; kermakastikkeita, lasagnea ja muita yhtä tuhteja pastoja, jotka olivat sekä epäterveellisiä, mutta ennen kaikkea väsyttivät ruokailun jälkeen tosi paljon. Siis TOSI paljon - niin, että aina oli ruokailun jälkeen ihan koomassa.

Nyt, kun olemme lihattoman lokakuun jälkeen syöneet pääsääntöisesti kasvisruokaa, olen ottanut pastat takaisin arkiruoka-härdelliin (ja nimenomaan siihen ARKIruoka-härdelliin). Mikään ei ole niin helppoa ja nopeaa, kuin pyöräyttää kasvispasta. Näitä olen nyt tehnyt pari viime kuukautta ja kaikki ollaan tykätty tosi paljon. Ja parasta näissä on se, että kun tämän syö iltaruuaksi suht myöhään eli noin seiskan aikoihin (kuten meillä aina tehdään), alkaa väsyttämään sopivalla tavalla. Ja just niinhän sen pitääkin tehdä - illalla pitääkin ruveta väsyttämään!

Tässä ihan perus tomaattikastike, jossa seassa etukäteen paistettuja herkkusieniä. Iha  kiva, mutta sienen maku peittyy tomaatin alle. Mutta tuleepahan sienistä saatavia hyviä proteiineja ja vähän myös purutuntumaa!

Mitään tarkkoja reseptejä mulla ei näihin ole, koska nämä pastat tehdään aina näppituntumalla. Pannulle heitetään sitä, mitä jääkaapista sillä hetkellä löytyy, lorautellaan joukkoon kauhea määrä oliiviöljyä, maustetaan ja muhistellaan hetken aikaa ja lopuksi sekoitetaan joukkoon kypsä pasta. Pinnalle parmesania tai (kuten meillä ollaan tehty nyt tosi monta kertaa) Fetaa, vaikkei se Italiaa olekaan. Mutta hei - Välimeren alue kuitenkin. Ei se ole niin kauhean tarkkaa; Non è così preciso!  

Sipuli-tomaatti-lehtikaali-kaprsispasta

sipulia

vakosipulia

aurinkokuivattuja tomaatteja

kapriksia

lehtikaalia

pastaa (tähän sopii spagetti)

suola, mustapippuri, oliiviöljy

Feta-juustoa

Kuullota sipuleita öljyssä hetken aikaa, laske lämpöä ja anna sipuleiden karamellisoitua n. puoli tuntia. Lisää tomaatit, kaprikset ja silputtu lehtikaali, anna hautua hetken aikaa. Maista ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla. Sekoita mukaan keitetty pasta, pyöräyttele niin, että pasta imee kastikkeen itseensä. Annostele lautaselle ja murustelle pinnalle Fetaa.

 

Valkosipuli - lehtikaali -pasta

Pirkka Parhaat rapea valkosipuli chili-seesamiöljyssä

lehtikaalia

pastaa (tähän sopii spagetti)  

Feta-juustoa 

suola, mustapippuri, oliiviöljy

Kuumenna kasari ja tyhjennä valkosipulimössö pannulle. Lisää silputtu lehtikaali ja laske lämpöä. Pyöräyttele lehtikaali ja valkosipuli sekaisin ja anna muhia n. 15 minuuttia. Sekoita joukkoon keitetty pasta, pyöräyttele niin, että pasta imee kastikkeen itseensä. Maista ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla. Annostele lautaselle ja murustelle pinnalle Fetaa.

 

Tonnikalapasta -salaatti

silputtua paprikaa

silputtua porkkanaa

silputtua mitä tahansa kasvista, mistä tykkäät raakana (esim. parsakaali, kukkakaali, varsiselleri)

Pirkka Parhaat rapea valkosipuli chili-seesamiöljyssä

hyvälaatuista tonnikalaa öljyssä

pastaa (tähän sopii hyvin esim. Fusilli)

suola, mustapippuri, oliiviöljy

Keitä pasta ja silppua sillä aikaa kasvikset valmiiksi. Valuta tonnikala siivilässä. Valuta pasta ja sekoita siihen vielä lämpimänä valkosipuliseos. Anna jäähtyä. Sekoita joukkoon tonnikala ja kasvikset. Maista ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla. Annostele lautaselle ja murustelle pinnalle Fetaa.

Tämä on ihanaa huoneenlämpöisenä heti tekemisen jälkeen, mutta myös seuraavana päivänä kylmänä. Ihan parasta eväsruokaa töihin!

Ostin muuten tällä viikolla uuden puhelimen. Olen lykännyt sen hankkimista jo parin vuoden verran, koska pidän tosi turhana hankkia uutta puhelinta vain sen takia, että uudempi malli nyt vaan on näppärämpi ja kivampi (bilsan opettajan "ekoteko-ongelmat" -elämää...). Vanha kuitenkin sanoi sopimuksen irti lopullisesti ja nyt mulla on ihka uusi puhelin, jossa merkittävin ero vanhaan on se, että kamera on huomattavasti parempi, kuin vanhassa. Kävin lomalla kyselemässä järjestelmäkameroiden hintoja ruokien kuvaamista silmällä pitäen ja totesin, että tämä "ruokablogi" (haha!) ei kyllä ole sen arvoinen, että hankkisin melkein 1000 € kameran satunnaisia ruokakuvia varten. Eli kännykän kuvilla mennään edelleen ja nyt ne onneksi ovat huomattavasti laadukkaampia, kuin vanhalla kännykällä otetut. Vai ovatko...?

Eli ihan mielenkiinnosta kysyn - huomaatko eron tämän postauksen kuvissa? 

Mitkä on otettu vanhalla, mitkä taas uudella? En ole muokannut kuvia mitenkään.

ORASTAVAA MUNAKOISORAKKAUTTA

Ennen kuin käyn käsiksi munakoisoon, kysymys kuvan kirjaan liittyen. Eli metsästän maanisesti tuota Satu Koiviston Gastronaatti -kirjaa, joka on loppu kustantamolta, enkä ole sitä löytänyt mistään käytettynäkään. Ajattelin nyt kokeilla tätä kautta: jos joku teistä lukijoista olisi valmis myymään kyseisen kirjan mulle, maksan siitä ilomielin täyden hinnan (ja postimaksut tietenkin myös) vaikka kirja olisi kuinka kulunut tai hiirenkorvilla. Jos olet valmis tekemään kaupat, laitathan yhteystietosi ja pankkitilin numeron blogin sähköpostiin! Ja jos nyt sattuisi käymään näin hyvä tuuri, niin mainitsethan tästä tuolla kommenttipuolella, koska en kauhean säännöllisesti käy blogin sähköpostia lukemassa!

Mutta sitten munakoison kimppuun! Mulla on ollut jo useamman vuoden tarkoituksena selättää munakoiso, mutta vasta tänä kesänä olemme vihdoin ja viimein tehneet tuttavuutta. En oikein tiedä, mistä moinen lähes fanaattinen kiinnostus on kummunnut. Kyse ei ainakaan ole siitä, että olisin koskaan syönyt hyvää munakoisoruokaa - päinvastoin, kaikki kokemukset ovat olleet enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Ehkä kyse on tuosta ihastuttavasta ulkonäöstä tai sitten nimestä, jotenkin rakastan sanaa munakoiso. Pienestä uhmastakin on varmaan kyse, en oikein tykkää, että on joku raaka-aine, jonka käsittelyä en hallitse. Ja lisäksi nykyisenä vegeilyn aikana munakoiso putkahtaa esiin resepteissä paljon useammin, kuin muinoin, jolloin se löytyi lähinnä Moussakan, Ratatouillen tai Pasta alla Norman raaka-aineluettelosta.

Ensimmäinen kosketus munakoisoon tänä kesänä oli melko kuumottava ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, koska sytytin meidän grillin tuleen grillatessani munakoisoviipaleita!! Munakoison valmistamisessa runsas öljymäärä - ja nyt puhutaan siis todella runsaasta - on ihan ehdoton onnistumisen edellytys ja minähän sitten lotrasin sen öljyn kanssa ihan kunnolla... Iso osa viipaleista paloi karrelle, mutta ne muutama, jotka selvisivät liekkimerestä, olivat niin herkullisia, että tajusin heti olevani munakoison kaveri. Noh, grillissä en enää sitä uskalla valmistaa, mutta olen harjoitellut nyt muutaman kerran paistinpannun kanssa. (Juu ja grilli saatiin sammumaan ihan vaan sulkemalla kaasu ja miehen puhaltelulla, jos joku jäi asiaa miettimään!)

Eli kuten sanottua - munakoiso tarvitsee ihan hirveän määrän öljyä. Siis järkyttävän paljon, niin että usko on jossain vaiheessa koetuksella, että onko tässä mitään järkeä... Olen kuitenkin huomannut, että ihan loppuvaiheessa, kun koisopalat alkavat olla valmiita, ne "sylkevät" ylimääräisen öljyn takaisin pannulle. Olenkin valuttanut valmiin mössön (koska mössöksi se menee väkisinkin) siivilässä, joten lopullinen annos ei suinkaan ui öljyssä. Ja ne jotka nyt miettivät terveellisyyttä, niin kysehän on oliiviöljystä, jonka käyttö ei ole terveydelle haitallista, vaan suorastaan terveysteko!

Yksinkertaisin ja helpoin tapa valmistaa munakoisoa on varmasti uunissa, mutta siinä mulla on vielä säätäminen kesken, joten kerron nyt pannulla valmistamisesta. Tärkeintä on muistaa kaksi asiaa: tarvitset runsaasti oliiviöljyä ja runsaasti aikaa! Nykyisiä munakoisoja ei tarvitse itkettää, joten homma etenee hyvin simppelisti. Kuutioi (tai halutessasi viipaloi) munakoiso n. 2x2 cm:n kuutioiksi ja laita kuutiot vuokaan. Lorota päälle öljyä runsaasti, sekoittele ja anna öljyn imeytyä hetken aikaa. Näet ihan silmissä, miten koisopalat imevät öljyn itseensä, lisää öljyä, jos siltä tuntuu. Monessa ohjeessa kehotetaan lisäämään suolaa kevyesti jo tässä vaiheessa, mutta vahingosta viisastuneena minä en laita suolaa vielä. Munakoison maku on sen verran herkkä ja mieto, että suolaa tulee helposti lisättyä liikaa (näin siis kävi kerran) ja koko herkku on silloin pilalla. Kuumenna pannulla reilu loraus öljyä ja kaada munakoisot pannulle. Anna pinnan ruskistua hieman ja laske lämpö. Tässä vaiheessa munakoisot näyttävät tältä:

Aikaisemmin olen lisännyt kuutiot tässä vaiheessa Ratatouillen tai Pasta alla Norman kastikkeeseen kypsymään. EI EI EI EI ja vielä kerran EI. Lopputulos on tällöin inhan kitkerä ja outo. Nyt se kypsyttely vasta alkaa. En osaa ihan tarkkaa aikaa sanoa, mutta kuutioita pitää kypsentää ja sekoitella vähintään puolen tunnin ajan (jopa 45 min) vielä tästä eteenpäin, kunnes ne kokevat täydellisen muodonmuutoksen. Lisää välillä öljyä ja sitten vielä vähän lisää (äläkä kauhistele öljyn määrää). Valitettavasti mulla ei ole lopputuloksesta kuvaa, mutta kauniin vihertävät kuutiot muuttuvat lopuksi ruskeaksi, jopa hieman vastenmielisen näköiseksi mössöksi. Vasta loppuvaiheessa kannattaa lisätä ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä, maistaa (varo kuumaa öljyä!!) ja lisätä suolaa tarvittaessa ja/tai jatkaa paistamista vielä jonkin aikaa. "Yli" tämä menee joka tapauksessa, joten liian pitkään et voi munakoisoa kypsytellä. Ja kuten sanottua, loppuvaiheessa ylimääräinen öljy puskee munakoisoista ulos. Kippaa valmiit kuutiot siivilään ja anna liikojen öljyjen valua pois.

Näitä valmiita kuutioita (eli siis mössöä) olen syönyt ihan semmoisenaan esim. uunissa kypsennettyjen broilerinpalojen kanssa. Nam! Yksi kesän parhaista ruokahetkistä oli itse tehty vege-pizza, missä oli täytteenä munakoisoa, punasipulia, kirsikkatomaatteja, kapriksia ja päällä mozzarellaa. Toisella pellillä korvasin tomaatit paprikalla, mikä sekin oli ihan loistava makuyhdistelmä. Meillä on aina pizza-perjantaisin yksi lihaversio (teinin kinkku-salami) ja yksi vegeversio ja tämä munakoiso-pizza jäi kyllä listalle pysyvästi.

Pinnalla silputtuna valkosipulin varsia (basilikan lisäksi), olipa muuten tosi kiva lisä pizzaan!

Toinen huippuhetki koettiin munakoiso-hasselpähkinäpastan parissa, ohje löytyy Hanna G:n blogista täältä. Alkuperäisessä ohjeessa munakoiso kypsennetään viipaleina, minä tein tämänkin kuutioina, jotka sekoitin uunissa paahdettujen tomaattien kanssa yhdeksi möhnäksi. Paras ystäväni oli meillä syömässä tätä ja totesimme yhteen ääneen tämän olleen yksi parhaista ruuista, mitä ikinä olin tehnyt! Kaikki kunnia tästä kuuluu tietenkin reseptin kehittäjälle Hannalle!

Ja vielä kerran muistutus: löträä oliiviöljyn kanssa niin, että hirvittää ja paista munakoisoja mahdollisimman pitkään!

Vielä en ole ehtinyt muita munakoisoruokia tehdä, mutta ihan varmasti jo pariin otteeseen mainitsemani Pasta alla Norma nousee ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun olen keksinyt oikean tavan käsitellä munakoisoa. Tuossakin ohjeessa viipaleet vain "paistetaan kauniin värisiksi ja kypsiksi", itse meinaan kyllä aina ja ikuisesti noudattaa pitkän paistamisen ohjetta! Ja kunhan syksy ja tuhdimpien uuniruokien aika taas koittaa, täytyy vissiin kokeilla myös Moussakan tekemistä. Minä en ole koskaan käynyt Kreikassa, joten aidosta versiosta mulla ei ole hajuakaan! Tänä kesänä mulla oli suunnitelmissa lähteä teinin kanssa kahdestaan Kreikkaan heti koulujen loputtua viikon hotelli-uima-allas-ruoka -lomalle, mutta sattuneesta syystä tuo reissu jäi tekemättä. Saas nähdä tuleeko se koskaan toteutumaan, ainakin tällä hetkellä ajatus matkustamisesta tuntuu niin kaukaiselta ja jopa absurdilta, että en osaa edes miettiä reissua ensi kesälle.

Ups, meinasin ruveta kirjoittamaan Koronasta ja ensi syksystä, mutta enpä taida tällä kertaa viitsiä. Aihe pyörii mielessä tosi paljon, kuten myös kiivas odotus töihin paluusta ja nimenomaan lähiopetuksen pariin. Mutta siirrän tämän aiheen pohdinnan myöhempään ja alan valmistelemaan illan nacho-peltiä. Tänään on kylmä ja sateinen päivä, joten tuommoinen tuhti ja tulinen ruoka sopii oikein hyvin.

Mitä mieltä munakoisosta, peukku ylös vai alas?

Onko sulla joku erikoishyvä munakoisoresepti, jonka haluaisit jakaa?

KEVÄÄN PARAS MIETELAUSE JA KOUKUTTAVAN HYVÄ KASVISLASAGNE

Mulla ei ole koskaan ollut mitään selkeää elämän ohjetta tai mottoa (ellei "jos sitä ei ole ihan pakko tehdä tänään, siirrä se huomiselle" lasketa, haha). Aina joskus sellaista joku kysyy (vaikkapa opiskelija, joka tekee musta jutun koulun lehteen tai joku blogeissa kiertävä haaste) ja olen joka kerta ihan yhtä "ööööh, ei nyt kyllä tule mieleen mitään...". Nyt olen kuitenkin löytänyt sellaisen mietelauseen, jonka haluan lanseerata sekä tämän Koronakevään 2020 mietelauseeksi, että myös mun loppuelämän kantavaksi motoksi.

Älä yritä olla ainutlaatuinen.

Keskiverto on ihan ok.

Tämä on Mark Mansonin kirjasta Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, jota en kyllä vielä itse ole lukenut, mutta näen kirjan takakannen päivittäin kulkiessani miehen yöpöydän ohi vaatehuoneeseen. Joka päivä tuo saa hymyn huulilleni; ajattelin, että teen siitä semmoisen kliseisen mietelausetaulun vessaan niin, että voin tuijottaa sitä päivittäin jatkossakin.

Ja kun asiaa tarkemmin miettii, niin olen itse asiassa aina elänyt tämän ajatuksen mukaisesti - ja siis silleen positiivisella tavalla. En ole koskaan ollut hirveän kunnianhimoinen, en vaatinut itseltäni mahdottomuuksia ja olen ollut tyytyväinen itseeni lähes kaikessa, mitä olen tehnyt, oli kyse sitten äitiydestä, opettajuudesta tai ylipäätään ihmisenä olemisesta. On aika huojentavaa ja helppoa elää näin! Ainoa poikkeus tähän on ollut nyt tämän kevään aikana (silloin alussa), kun vaadin itseltäni 110% suoritusta työssäni ja ajoin itseni ihan piippuun. Ihan turhaa - kun lopputulos kuitenkin oli se, että suoritus oli suurin piirtein keskinkertainen! Kun tajusin tämän ja muistin laskea riman takaisin sille tasolle, missä tiesin kulkevani ja mihin pystyn, työ ja elämä kaiken kaikkiaan on ollut taas kivaa ❤

Mutta sitten muihin aiheisiin eli pitkästä aikaa ruokaan ❤ Mulla on pyörinyt kasvislasagnen tekeminen mielessä jo ties kuinka monta viikkoa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Lasagne ylipäätään on sen verran työläs ruoka, että sitä tulee tehtyä aika harvoin ja koska en ole (ainakaan muistaakseni) aikaisemmin kasvisversiota siitä tehnyt, niin jäin pyörittelemään ajatusta mielessäni ikuisuudeksi. Kun sitten kävi niin, että viimeisimmässä Kuukausiliitteessä sattui olemaan Antti Rinteen resepti, joka vielä vaikutti ihan superhyvältä, niin päätin viikonloppuna vihdoin kokeilla.

Oli jotenkin huvittavaa, että resepti tuli juuri Rinteeltä, koska olen (kasvislasagnen lisäksi) miettinyt häntä monta kertaa tämän kevään aikana! Minähän olen normaalisti hyvin epäpoliittinen ihminen, mutta tänä keväänä päättäjien touhuja on sattuneesta syystä tullut seurattua aika intensiivisesti. Ja lähes yhtä monta kertaa, kun olen kehunut Sanna Marinia, olen huokaissut kiitoksen siitä, että Rinteen pääministerikausi ehti loppua ennen tätä kriisiä. Kaikki kunnia Antille - jotenkin jopa tykkään hänen lupsakkaasta nallekarhumaisesta olemuksestaan, mutta miettikää nyt häntä johtamassa maata tällaisessa tilanteessa, huhhuh!

En otsikoinut tätä Antti Rinteen kasvislasagneksi, koska muutin reseptiä ihan pikkaisen (jääkaapin tyhjennysoperaatio sopii tällaisiin kasvissoosseihin mainiosti). Mutta alkuperäinenkin on varmasti ihan älyttömän hyvää, sen ihan "maistaa" reseptiä lukiessa. Mitään pikaruokaa tämä ei todellakaan ole, itse sain aikaa kulumaan kolme tuntia tämän tekemiseen (puuhailin kyllä välillä kaikkea muutakin ja keitin soossia huomattavasti pidempään, kuin mitä alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan), eikä kyse myöskään ole keventäjän herkusta kasvis -etuliitteestä huolimatta. Jos kalorit uskaltaa unohtaa, eikä kaihda vähän pidempää keittiössä seisoskelua, niin rohkenen väittää, että tätä kehtaa tarjota ihan juhlaruokanakin - sen verran maistuva lopputuloksesta tuli! Annos oli myös sen verran suuri, että paistoin sen kahdessa vuoassa ja pakastin toisen.

Kasvislasagne

paketillinen (pinaatti)lasagnelevyjä (levyjen määrä riippuu vuoan koosta)

1 kesäkurpitsa 1/2 cm siivuiksi viipaloituna

Kasviskastike: 

3 isoa porkkanaa raastettuna

2 sipulia silputtuna

4 valkosipulinkynttä raastettuna

2 suippopaprikaa pieneksi kuutioituna

kourallinen silputtua lehtikaalia

pieni purkki kapriksia

1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioituna + reilu loraus tomaattien öljyä

1 tlk tomaattimurskaa (+ tölkin huuhteluvesi)

1/2 ruukkua basilikaa silputtuna

1/2 ruukkua oreganoa silputtuna

suola, mustapippuri, hunaja, sokeri

Juustokastike:

50 g voita

1 dl vehnäjauhoja

6 dl kasvislientä

2 dl kuohukermaa

2 dl parmesania raastettuna (n. 100 g)

200 g mozzarellaraastetta (sekoitus mozzarella/emmental käy myös hyvin)

suolaa, mustapippuria

muskottipähkinää

Pinnalle kourallinen mozzarellaraastetta (tai jotain muuta juustoa, mitä jääkaapista löytyy)

Laita aurinkokuivatut tomaatit öljyssään pannulle kuumenemaan ja lisää hetken kuluttua sipulit. Kuullota muutaman minuutin ajan, lisää sen jälkeen joukkoon porkkanat, paprika, lehtikaali ja kaprikset. Sekoittele kuumalla pannulla n. 5 min, lisää tomaattimurska (ja purkin huuhteluvesi), suolaa, pippuria, loraus hunajaa ja ripaus sokeria. Kuumenna kiehuvaksi, laske sen jälkeen lämpötilaa niin, että seos poreilee. Anna porista pienellä lämmöllä noin 1,5 tuntia, hämmennä ja maista välillä. Vähempinkin aika riittää, mutta mitä pidempään haudotat, sitä parempaa!

Viipaloi kesäkurpitsat kastikkeen poristessa ja levitä viipaleet leivinpaperiarkin päälle. Ripottele pinnalle kevyesti suolaa ja anna siivujen "hikoilla" n. 15 min. Voitele sillä aikaa uunivuoka oliiviöljyllä ja aloita juustokastikkeen tekeminen. Kuivaa kesäkurpitsaviipaleet talouspaperilla.

Sulata voi pannulla (varo, ettei ruskistu) ja sekoita joukkoon jauhot kunnolla sekoittaen. Lisää kasvisliemi ja kerma (edelleen kunnolla sekoittaen) ja kiehauta (koko ajan sekoittaen) parin minuutin ajan. Laske lämpöä, lisää rouhaus mustapippuria, ravistus (oman maun mukaan) muskottipähkinää ja parmesanjuusto. Anna poreilla matalalla lämmöllä n. 10 minuuttia (sekoita välillä).

Lado ruoka vuokaan: pohjalle kasviskastiketta, seuraavaksi kesäkurpitsasiivuja, kourallinen juustoraastetta, lasagnelevyjä ja juustokastiketta. 

Toista, kunnes vuoka on täynnä. 

Päällimmäiseksi pitää tulla kerros juustokastiketta ja kourallinen juustoraastetta.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna vetäytyä 15 minuuttia ennen syömistä.

(Jos maltat odottaa ja antaa annoksen jäähtyä huoneenlämöiseksi, on sen maku ihan omaa luokkaansa!)

Vinkki yrttiruukkuihin liittyen: harvoin tarvitsen kokonaista ruukkua ja vaikka kuinka yritän ylläpitää niitä vesilasissa, pääsee se loppu yleensä nuukahtamaan ja päätyy biojätteeseen, mikä on harmittavaa monellakin tapaa. Olen nyt kevään aikana ryhdistäytynyt ja ruvennut pakastamaan loput yrtit silputtuina pieniin minigrip-pusseihin. Tässäkin tapauksessa, kun ohjeessa tarvitaan puolikas ruukku molempia, löytyy pakkasesta nyt valmis sekoitus tähän ruokaan. Sama pätee muuten myös purjoon, harvemmin sitä tarvitsee sen 10 cm enempää ja lopuille yleensä käy huonosti. Sitäkin löytyy nyt pakkasesta pikkupusseissa monen keiton tarpeisiin. Kun vaan vielä muistaisi ottaa ne käyttöön, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina se...

p.s. harmittaa, kun olen päästänyt tämän blogin tunnisteet leviämään ihan käsiin! 

Multa puuttuu niistä selkeä punainen lanka ja niitä on ihan liikaa. 

Kuitenkin ajatus siitä, että alkaisin niitä siistimään ja päivittämään jotenkin järkevämmäksi tuntuu niin mahdottomalta urakalta, että taitaa jäädä ajatuksen tasolle...