LET'S MAKE BLOGS GREAT AGAIN

Minun vuoteni 2024 alkoi aika hurjalla tavalla; minulle tehtiin aivovaltimoaneurysman suonensisäinen tukkiminen. Kyseessä ei ollut mikään dramaattinen sairaskohtaus, vaan kyseinen aneurysma löydettiin sivulöydöksenä vuosi sitten tapahtuneen TIA-kohtauksen yhteydessä. Onni onnettomuudessa – ilman tuota kohtausta aneurysmaa ei olisi koskaan löydetty (harva meistä kuitenkaan ramppaa aivojen magneettikuvauksessa kauhean säännöllisesti) ja todennäköisyys sille, että se olisi jossain vaiheessa puhjennut aiheuttaen massiivisen aivoverenvuodon oli aika iso. Olin hoitojonossa melko pitkään, koska kyseessä oli kuitenkin ihan suht hyvälaatuinen tapaus ja nyt sitten vihdoin tammikuun alussa pääsin leikkauspöydälle. On kyllä ihan mielettömän uskomatonta, mitä lääkärit nykyjään pystyvät tekemään!

Yksityishuone oli isompi, kuin ensimmäinen yksiö, missä asuin 😂

 

Tämän postauksen tarkoitus ei nyt kuitenkaan ole todellakaan olla mikään sairaskertomus, joten ei tuosta sen enempää (toki saa kysellä, jos kiinnostaa). Olin toimenpiteen jälkeen vuorokauden teho-osastolla tarkkailussa, mistä siirryin osastolle yhdeksi päiväksi (yksityishuoneeseen!!) ja seuraavana päivänä pääsinkin jo kotiin. Sairaslomalla olin kaksi viikkoa hissukseen kotona. En vuodelevossa, mutta mitään rasittavaa ei saanut tehdä. Nukuin tosi paljon (aivoihin kajoaminen saa aikaan ihan outoa, normaalista eroavaa väsymystä), kävin rauhallisilla ja lyhyillä kävelyillä, luin, katsoin Netflixiä ja sometin nolottavan paljon. Palasin töihin tämän viikon maanantaina ihan täysin toimintakykyisenä, pirteänä, levänneenä ja reippaana.

Somettamisesta päästään vihdoin tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen. Myönnän, että tykkään Instasta ja luuhasin siellä tosi paljon. Se, mikä Instassa kuitenkin rasittaa, on sen nopeus ja hektisyys. Seuraan tosi montaa tyyppiä, joista suurin osa tekee tarinoita, kuten lähes kaikki nykyjään. Seuraamani henkilöt ovat mielenkiintoisia, älykkäitä ja opettavaisia (esim. kaikki ruokavaikuttajat) ja saan heidän tuottamastaan sisällöstä tosi paljon hyviä ideoita, vinkkejä, ajatuksia, tietoa – you name it, somea parhaimmillaan. MUTTA, en halua olla koko ajan kännykällä tarkistamassa, että mitä sisältöä se ja se nyt on tuottanut siinä ”pelossa”, että sisältö on 24 tunnin kuluttua jo ehtinyt hävitä. Huoh, rasittavaa!

Niinpä päädyin saikulla lörsötessä pitkästä aikaa lueskelemaan blogeja ja voi vitsi, mikä ihana fiilis siitä tuli. Aloin lukemaan myös omaa blogia ja muhun iski ihan älytön kirjoittamisen kaipuu niitä tekstejä lukiessani! Ja voi että mikä aikamatka se oli; muistin hetkiä ja tapahtumia, jotka olin jo ehtinyt unohtaa. Ja yllätyin myös siitä, että en kokenut mitään myötähäpeää omista kirjoituksistani, niistähän on moni ihan hyviä! Ja sitten toisaalta moni ihan höpöä, mutta sekin on ihanaa 💛

Mulla on tällä hetkellä ihan hirveän iso kaipuu kirjoittamiseen. Vanhoja tekstejä lukiessa toistuu säännöllisesti ”en ole ehtinyt kirjoittaa” -toteamus, mutta sehän on vain prioriteettikysymys. Aikaa varmasti on, jos päivästä karsii pois turhia juttuja (kuten esim. sen turhan somettamisen). En nyt todellakaan ala lupaamaan, että alan tuottamaan postauksia jollain säännöllisellä aikataululla, mutta alan kiinnittämään huomiota tähän – jos tekee mieli kirjoittaa, mutta ei muka ehdi, niin mitä jos järkkäisi sille aikaa!?

Postauksen otsikko on siis jonkinlainen vetoomus ja pyyntö kaikille meille, jotka tykkäävät kirjoittaa. En tarkoita sitä, että painostaisin teitä kirjoittamaan enemmän, useammin ja säännöllisemmin. Vaan haluan muistuttaa siitä, että ”hidas” some on ihana paikka. Pitkät (tai välillä lyhyetkin) kirjoitukset ja toisten postausten kommentointi (okei, tässä olen ollut ihan kamalan huono, anteeksi teille kaikille ihanille!!). En missään tapauksessa halua, että blogit muuttuvat joksikin häviäväksi ilmiöksi, koska täällä se todellinen elämä on. Ei siellä nopealla puolella (no vähän on sielläkin, mutta ymmärrätte kyllä mun pointin).

Heitänkin nyt teille kaikille haasteen: aletaanko nostamaan blogeja taas enemmän pinnalle? 

Postaukset ihan tavallisesta arjesta on aina parhaita! 💗

 

Ilman mitään painetta, jokainen tuottaa tekstiä just niin usein tai harvoin, kuin pystyy ja jaksaa. Mutta kuitenkin niin, että pidetään tämä pitkien, juttelevien, syvällisten, pohtivien, hauskojen, jokaisen kirjoittajan oman näköisen postausten blogimaailma elossa!

Kuka lähtee haasteeseen mukaan?

💚💛💜💚💛💜

VIIKON VEGE ja vihdoin niitä pölinöitäkin

Ajattelin yrittää selättää tyhjän paperin kammon ihan perinteisellä ruokapostauksella, mutta vaikuttaa siltä, että kyllä niitä pölinöitäkin vihdoin irtoaa. Postauksen lopussa siis kuitenkin myös pitkästä aikaa resepti. Pitkän blogihiljaisuuden syy on pienimuotoisessa kriiseilyssä, mitä olen käynyt läpi tässä lähiviikkoina omaan elämään liittyen, johtuen joululoman tapahtumista. On ollut semmoinen fiilis, että kone on pitänyt buutata ja käynnistää elämästä versio 2.0 ja kaikkihan sen tietävät, että nuo koneen buuttaukset ei aina tapahdu kauhean nopeasti. Vähitellen päivitys alkaa olla valmis ja sen merkittävin sisältö on se, että olen elossa.

Jeps, kyllä, se, että olen elossa. Joo, tätähän aina hoetaan kaikissa kiitollisuusjutuissa ja toki minäkin siitä päivittäin olen iloinen. Nyt kuitenkin kyse on ihan konkreettisesti siitä, että ihan oikeasti olen elossa; sain joulupäivänä ns. TIA-kohtauksen (googlatkaa, jos ette tiedä, mistä on kyse), josta johtuen joululoma ei mennyt ihan suunnitellusti ja lopputulema olisi voinut olla jotain ihan muuta. Olin onnekas: tajusin heti itse, että kaikki ei ole nyt ok, mies ymmärsi soittaa 112 välittömästi, pääsin hoitoon nopeasti, kohtaus oli helpoimmasta päästä, eli siinä vaiheessa, kun saavuimme Meilahteen, kunnossani oli ehtinyt tapahtua jo tosi paljon edistystä. Ulko-ovella odotti viiden hengen tiimi (ihan kuin elokuvissa), joka otti mut hoitoon välittömästi, tutkimukset tehtiin heti ja tilani parani koko ajan niin, että tutkimusten loputtua läpäisin jo neurologin testin (eli osasin kertoa, mitä kuvassa näkyy, lukea tekstit ja tuottaa järjellisiä lauseita).

Uusi elämä, uusi tukka!

 

Huvittavaa - jos nyt sitä sanaa voi tässä tapauksessa käyttää - oli se, mitä mielessäni pyöri ambulanssissa. Ensinnäkin mun mielestä oli ihan tyhmää, että mentiin pillit päällä (tuossa tilanteessa aika on pahin vihollinen eli sitä vastaan taistellaan), koska olin sitä mieltä, että ihan turha häiritä ihmisten joulupäivää sillä kauhealla metelillä... Toinen, mitä mietin, oli se, että nyt jää kyllä tosi paljon jouluruokia syömättä ja ne menee varmaan biojätteeseen... Jeps, tosi oleellinen asia miettiä siinä vaiheessa, kun ei ole varma, palautuuko tunto raajoihin tai puhekyky, joka on mun tärkein työväline...

Tuo, että tajusin koko ajan, mitä tapahtuu, oli ehkä pelottavinta. Ymmärsin koko ajan, että nyt on kyse joko "vain" TIA-kohtauksesta tai sitten kyseessä voi olla ihan oikea aivoinfarkti. Juuri se, että olin jatkuvasti tietoinen siitä, että puhekykyni saattaa heikentyä pysyvästi tai ainakin niin, että saatan tarvita pitkän kuntoutuksen sen kanssa, oli ihan kammottava ajatus. En tee käsilläni tai jaloillani töissä mitään tärkeää, mutta jos en pystyisi puhumaan, minusta ei olisi enää opettajaksi. Voitte varmaan kuvitella, kuinka huojentunut olin siinä vaiheessa, kun pystyin vastaamaan minua tutkineelle neurologille ihan kokonaisilla lauseilla!

No, kaikki hyvin loppujen lopuksi, enkä ala kirjoittamaan mitään tarkkaa sairaskertomusta tänne, koska tuskin se ketään kiinnostaa. Olen ihan kunnossa nyt, kaikki hyvin, mutta toki ihan oikeasti moni asia asettui ihan uuteen perspektiiviin - mikä on tärkeää ja mikä ei. Myöskään verojen maksaminen ei tuon kokemuksen jälkeen kirpaise enää yhtään; lasku ambulanssikyydistä, tarkoista neurologisista tutkimuksista ja kahdesta sairaalassa vietetystä vuorokaudesta oli noin 200 €, mikä tuntuu ihan järjettömän pieneltä summalta, kun miettii mitä kaikkea siihen sisältyy! 

 

Olen miettinyt paljon, kerronko tämän (ehkä tähän mennessä henkilökohtaisimman tarinan itsestäni) täällä blogin puolella, mutta ajattelen, että tämän jakaminen on aika tärkeää. Moni blogin lukijoista on varmaan suht saman ikäisiä kuin minä ja voi tällaista tapahtua toki myös nuoremmillekin. Eli tosi tärkeä neuvo kaikille: jos huomaat raajoissa puutumista (etenee aika nopeasti siihen pisteeseen, ettet pysty hallitsemaan niitä) tai varsinkin vaikeutta tuottaa puhetta, soita heti 112!! En ole ihan varma, kuinka hyvin olisin osannut itse pyytää apua puhelimessa, joten on tosi tärkeää, että puhelimeen on ladattuna se 112-äppi. Se mongerrus, jonka sain aikaiseksi, olisi heti tajuttu hälyttäväksi merkiksi ja äppi olisi kertonut sijaintini. En usko, että olisin pystynyt kertomaan meidän osoitetta, vaikka tajusinkin mitä on meneillään. Enhän osannut kertoa ensihoitajille, kuka on Suomen presidentti, vaikka miten yritin sitä sanoa, joten uskon, että osoitteen kertominen olisi ollut aika ylivoimainen tehtävä.

Blogi ja sen sisältö on kaiken tämän jälkeen hetkellisesti tuntunut aika toisarvoiselta asialta (vaikka kirjoittamista olenkin kaivannut) ja kovasti olen miettinyt sitäkin, olenko ajautunut "väärille urille", kun ruokablogina alkanut Harkittuja herkkuja on muuttunut keski-ikäisen naisen päiväkirjaksi. Että jaksaako kukaan oikeasti kiinnostua siitä, että olen lähivuosina pyöritellyt täällä muutamia aiheita uudestaan ja uudestaan ja toisaalta ihan vaan höpissyt omiani? 

Eli jonkinlaista intoa palata enemmän ruokajuttujen pariin on ilmassa, mutta en usko osaavani lopettaa pölinöitäkään ihan kokonaan. Josko tässä pikkuhiljaa löytyisi hyvä kultainen keskitie ruokajuttujen ja pölinöiden välimaastosta...? Mulla pyöri jo syksyllä mielessä moneen kertaan sellainen ajatus, että olisi kiva alkaa julkaisemaan kerran viikossa "Viikon vege" -postaus. Siitä olisi mulle itsellenikin hyötyä, koska löydän tosi usein itseni etsimästä täältä oman blogin puolelta "sitä yhtä kivaa reseptiä, mitä en nyt enää muista". Ja juu, tiedän, että blogia pidempään lukeneet tietävät, että olen vaikka kuinka monta kertaa suunnitellut jotain tämmöisiä vastaavia; että "nyt alan säännöllisesti postaamaan sitä tai tätä" ja että yleensä ne ovat jääneet vain suunnitelman asteelle. Mutta kokeillaanpa nyt taas kerran 😂

 

Tämä ei ole mikään pikaohje, mutta kastiketta tulee tosi paljon, joten kannattaa nähdä vaiva (ja tehdä samalla vaikka kaksinkertainen määrä ja pakastaa osa). Ohje on mun suuresti fanittaman Ellan kirjasta How to go plant-based, olen toki tuttuun tapaani muokannut sitä jonkin verran.

Munakoiso-linssi -pastakastike

2 munakoisoa

2 sipulia

4-5 valkosipulinkynttä

1 tetra vihreitä linssejä (huuhdeltuna) (esim. Go Green)

1 tölkki laadukasta tomaattimurskaa

vaahterasiirappia

savupaprikajauhetta

Miso-tahnaa

omenaviinetikkaa

oliiviöljyä

suola, mustapippuri

Parmesanjuustoa

tuoretta basilikaa

Kuutioi munakoisot noin 1x1 cm kuutioiksi. Kuumenna reilu määrä oliiviöljyä kasarissa ja lisää munakoisot kuumaan öljyyn. Laske lämpöä ja hauduttele munakoisoja noin puoli tuntia. Uskalla lisätä oliiviöljyä paistamisen aikana, jos siltä näyttää. Munakoiso imee kaiken öljyn itseensä, mutta muista, että oliiviöljy ei kuulu epäterveellisiin rasvoihin, joten sen kanssa voi löträtä ihan niin paljon, kuin sielu sietää! Munakoisokuutiot ovat valmiita noin 30 minuutin pyörittelyn ja hauduttamisen jälkeen, mausta ne loppuvaiheessa maltillisesti suolalla ja rouhitulla mustapippurilla ja siirrä ne syrjään odottamaan jatkoa (jätä öljy pannulle).

Lisää sipulit ja hauduttele miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Lisää pannulle linssit, pari ruokalusikallista savupaprikaa, reilu loraus vaahterasiirappia, ruokalusikallinen Miso-tahnaa, tomaattimurska, munakoisot, noin ruokalusikallinen omenaviinietikkaa, suolaa ja mustapippuria. Anna kiehahtaa ja laske sen jälkeen lämpö hauduttelutasolle. Anna porista pienellä lämmöllä ainakin tunnin verran. Käy maistamassa välillä; tarvitaanko jotain? Luota siihen, mitä maistat - lisää sitä, miltä kastike tuntuu kaipaavan. Mitä pidempään haudutat kastiketta, sitä parempaa siitä tulee!

Tarjoa pastan kanssa. Lisää annoksen päälle raastettua Parmesania ja silputtua basilikaa.

Kastike ei ole ihan sieltä kauneimmasta päästä, vaan näyttää melkoiselta koiranoksennukselta, mutta trust me - maku on ihan loistava, jos olet uskaltanut maustaa rohkeasti ja reilusti (ja malttanut hauduttaa sitä riittävän pitkään). Miso-tahnan voi korvata lorauksella soijaa (Misoa löytyy kyllä nykyjään aika hyvin ainakin isoimmista kaupoista) ja vaahterasiirapin ruskealla (tai ihan tavallisella) sokerilla.

Mitä tykkäätte - olisiko tämmöinen Viikon vege -postaus hyvä idea? 

Ja muutenkin, mitä teille kuuluu? Olen ahkerasti kyllä lueskellut kaikkia blogeja, mutta tosi laiskasti käynyt kenenkään puolella kommentoimassa - pahoittelut tästä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!  

💛💚💛💚💛

VIHERVIIKOT

Huhhuh miten helppoa sitä onkaan lipsua jopa rutiineiksi muodostuneista hyvistä tavoista! Olen useaan otteeseen puhunut vihreiden syömisestä; kuinka meillä on jokaisella aterialla aina lautasella salaattia tai edes erilaisia pilkottuja kasviksia ja/tai juureksia. Tämä on tapa, jota meidän perheessä on noudatettu jo vuosia, eikä sitä yleensä tarvitse miettiä mitenkään erikseen. Kaikki meistä tykkäävät näistä erilaisista vihreistä eli lastakaan ei ole koskaan tarvinnut pakottaa syömään salaattiaan.

Kuinka ollakaan, koronakevät sotki tämänkin tavan! Viime keväänä olin niin väsynyt ja stressaantunut (ja tein ylipitkää työpäivää), että syömisten laita oli vähän sinnepäin monta kertaa viikossa. Nyt jälkikäteen, kun mietin tuota kevättä, en muista montakaan kertaa, jolloin olisin innoissani ja rakkaudella tehnyt arkiruokaa, kuten yleensä tapanani on. Ja kuinka ollakaan, myös kasvisten syönti väheni pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa näköjään loppui lähes kokonaan. Sama jatkui kesällä ja havahduin tähän asiaan vasta tällä viikolla.

Toki joidenkin ruokien kanssa salaattia on tullut pilkottua ja kesällä tietenkin ollaan syöty kasviksia ja varsinkin marjoja paljon. Mutta se rutiini, että teen joka päivä itse ruuan ja pilkon lautaselle ison kasan jotain tuoretta, on hävinnyt johonkin. Enkä kyllä ole kasvisruokiakaan tehnyt kuin muutaman kerran. Helppohan tästä olisi koronaa syyttää, mutta en jotenkin enää jaksa laittaa kaikkea sen piikkiin. Nyt kyllä ymmärrän ihan eri tavalla sen, miksi jaksamisen kanssa tavalla tai toisella kamppailevat ihmiset sortuvat epäterveellisiin valintoihin! Raaka fakta on se, että ne ”huonot” ruuat sitten entisestään väsyttävät ja pahentavat jo valmiiksi tukalaa olotilaa. Kierre on valmis!

Nyt kun olen vähitellen saanut voimani (ja oman itseni) takaisin, tajusin myös tämän ruokapuolen repsahduksen. Oikein säikähdin, kun rupesin laskemaan, minkä verran kasviksia olen viime viikon aikana syönyt. Ja tämä vähäinen määrä kun kerrotaan koronaviikkojen määrällä, on ero aikaisempaan ihan älyttömän huima, huonolla tavalla!

Juuri nyt on ihan turha yrittää mitään ”muutan kaiken kerralla” -ryhtiliikettä, kun koulussa eletään edelleen lukuvuoden alun härdellipäiviä, arjen pyöritys (mm. lapsen harrastukset ja niihin kuskaaminen) on alkanut ja seuraavien viikkojen koronatilannetta jännitetään töissä hengitystä pidättäen. Eli vaikka kuinka tekisi mieli, en ala suunnittelemaan neljän viikon kasvisruokalistaa tai mitään muutakaan isoa ryhtiliikettä, koska tiedän suunnitelman kosahtavan muutamassa päivässä. Yksi askel kerrallaan eli ensin käynnistyvät viherviikot, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että palautan meidän rutiineihin sen ”jokaisella aterialla jotain tuoretta” (koskee siis myös aamu- ja välipaloja). Uusien tapojen ja rutiinien oppimiseen menee yleensä viikkoja, mutta veikkaan tämän palautuvan aika nopeasti, koska se vielä puoli vuotta sitten oli asia, mitä ei tarvinnut edes miettiä.

Semmoinen normipäivä aikaisemmin (pitääkö sitä nyt lanseerata joku "ennen ja jälkeen Koronan" -lyhenne; eKo ja jKo...?) mulla oli esimerkiksi tällainen:

Aamu: puuro voisilmällä, pähkinöitä ja smoothie (marjoja ja hedelmiä)

Välipala luokassa: banaani tai viinirypäleitä

Lounas: kana-fetasalaatti (esim. salaattia, paprikaa, porkkanaa raastettuna, kukkakaalia pikkupaloina, sipulia)

Välipala: banaani (jonka yleensä missaan, koska en ehdi tai jaksa syödä tuossa vaiheessa

Iltaruoka: mikä tahansa ruoka niin, että lautaselle on pilkottuna raakoja kasviksia jossain muodossa, noin puolet lautasesta

Iltapala: joku hedelmä tai marjoja (missaan yleensä tämänkin, koska syömme iltaruuan yleensä sen verran myöhään, että ennen nukkumaan menoa ei vielä ole nälkä)

Tämä on oikeasti tosi helppoa, kun siitä tekee rutiinin. Palaan varmaan aiheeseen vielä uudestaan, niin tärkeä juttu tämä on. Nyt kuitenkin aloitan viikonlopun viettämisen ja alan tekemään lasagnea. Ja lapsi pilkkoo meille sen salaatin ❤

Miten teillä? Sotkiko korona ruokapuolta tai jotain muita arjen rutiineja?

NEXT STOP: BACK TO NORMAL!

Pikainen lauantai-illan moi täältä sairastuvalta - tai onneksi jo sen ulkopuolelta! Sitten viime kuulumisten elämä on ollut melkoista vuoristorataa. Sain kokeet ja ylppärit korjattua ilman totaalista romahtamista (venytin aikataulua ihan pikkaisen, koska en suostunut tinkimään riittävistä yöunista). Tämän jälkeen käväisin Tukholmassa lapsen kanssa ja matkalla koettiin tunteisiin mennyt kohtaaminen lapsen fanittaman Lukas Leonin kanssa. Hieno nuori mies, huomioi lapsen ihan uskomattomalla tavalla. Ihan turhaan noita räppäreitä mollataan ❤ Heti tämän jälkeen lähdettiin koko perhe neljäksi päiväksi Roomaan, matka onnistui kaikilla mahdollisilla tavoilla ihan täydellisesti. Ainoa miinus oli se, että minä sairastuin ja kyse ei ollutkaan ihan tavallisesta flunssasta, vaan päädyin kotiin palattuamme poliklinikalle operaatioon, joka oli kamalin ikinä. Kyseessä oli kurkkupaise, joka piti puhkaista - ei kivaa, voin kertoa!!! Olen ollut nyt viikon sairaslomalla ja kerrankin niin, etten hetkeäkään kyseenalaistanut näin pitkää lomaa (en ole koskaan ollut paria päivää pidempää sairaslomalla, koska "kyllähän nyt pitää mennä takaisin töihin, koska olen korvaamaton"...), vaan ihan suosiolla makasin koko viikon sängyssä potemassa.

Tänään on ekaa kertaa ihan täysin terve olo ja voi että, miten sitä voikin olla onnellinen, että saa mennä takaisin töihin!!! Olen tosi harvoin sairaana, varsinkaan ihan kunnolla sairaana, joten oma normaali elämä tuntuu kyllä ihan mahtavalta ajatukselta tässä vaiheessa. Tekisi mieli kirjoittaa nyt vaikka mitä Roomasta, Rooman ruuista ja kaikesta muustakin (esim. lihaton lokakuu on onnistunut hienosti), mutta otan suosiolla vielä ihan iisisti ja pötkähdän takaisin vaaka-asentoon ja alan katsomaan miehen kanssa Netflixiltä sarjaa. Mutta hei, täällä siis ollaan edelleen. Palataan asiaan, kunhan olen ihan täysin normalisoitunut.

Kuten otsikossakin todetaan: next stop, back to normal!

POIKKEUKSELLISEN TERVE?

Vai ihan normaali ikäisekseen? Jäin kuulkaas miettimään tätä tänään, kun olin aamulla soittanut ja varannut itselleni labra- ja lääkäriajan. Haluan muutamasta syystä johtuen mittauttaa paastosokeriarvoni ja muutenkin päästä perusteelliseen terveystarkastukseen lähestyvän 50-vuotispäiväni "kunniaksi". Edellisestä tarkastuksesta on jo viisi vuotta, joten ajankohta on mitä otollisin.

Hämmennyin, tai suorastaan järkytyin, kun juteltuani sairaanhoitajan kanssa ja käytyämme läpi omaa terveyshistoriaani (ja edellisessä terveystarkastuksessa otettuja kokeita), hän suorastaan ylisti ja hämmästeli sitä, kuinka poikkeuksellisen terve olen ikäisekseni. Kun pyysin häntä tarkentamaan asiaa, kyse oli siitä, että on kuulemma harvinaista, että minun ikäiselläni naisella ei ole jo jotain lääkitystä esim. kohonneeseen verenpaineeseen tai diabetekseen (tai johonkin muuhun sairauteen). Yritin siinä aikani änkyttää, että eikös tämä nyt ole ihan normaalia, että enhän minä vielä ole oikeasti vanha ja kyllä kai nyt muutkin tämän ikäiset ovat samanlaisessa ihan normaalissa kunnossa kuin minä?? Mutta ei, ylistäminen ja päivittely vain jatkuivat!

Siis oikeasti? Onko asia todellakin näin? Pitää varmaan tutkia jotain terveystilastoja, koska asia todellakin jäi mietityttämään mua. Kyse voi tietenkin olla siitä, että tämä (todella ihana ja mukava) hoitaja vain halusi saada mulle hyvän mielen ja tsemppifiiliksen (missä hän kyllä todellakin onnistui). Tai sitten me elämme jollain poikkeuksellisen sairaalla alueella! Tai sitten tosiasia vaan on se, että 50-vuotiaat ovat jo usein sairaita tavalla tai toisella. Enkä nyt siis tarkoita (synnynnäisiä) pitkäaikaissairauksia, hoitaja selvästi puhui lähinnä elintasosairauksista.

Kuva täältä

Olisi tosi kiva kuulla teidän mielipiteitä ja kommentteja tähän! 

En tarkoita, että kenenkään tarvitsee ruveta kertomaan mitään omasta terveydentilastaan (saa toki kertoa!), mutta mitä olette mieltä tästä keskustelusta ko. sairaanhoitajan kanssa? 

Onko outoa ja poikkeuksellista, että 50-vuotias on perusterve?

JUO SATEENKAARI

Olen harrastanut erilaisten smoothieiden tekemistä lähes päivittäin melkein kuuden vuoden ajan. Söin kyllä ennen tätäkin aika paljon hedelmiä, mutta marjoja oikeastaan vain kesäisin. Meillä oli itse asiassa lapsuuden kodissa aina jälkiruokana joku hedelmä, vain juhlapäivinä syötiin ihan "oikeaa" jälkkäriä. Muistan olleeni ihan kauhuissani kotitaloustunneilla, kun siellä tehtiin aina arkiruuankin kanssa jälkkäri, joka oli yleensä joku kiisseli. Uuh, mulla menee kylmät väreet kaikista kiisseleistä, enkä voinut mitenkään tajuta, että miksi keskiviikkoiltana pitäisi syödä ruuan jälkeen jotain muuta, kuin hedelmää! Kiitos vaan vanhemmille, aika monta terveellistä ruokailutapaa olen kyllä heiltä oppinut (toki kyllä myös niitä epäterveellisiäkin...).

Eka tehosekoittimeni oli joku parin kympin mylly, joka oli ihan ok. Sillä sai sulatetut marjat ja nesteen ihan hyvin sekaisin, mutta jos joukkoon laittoi mitään kovempaa, kone hyytyi ihan täysin. Huomattuani smoothieiden hyvää tekevän vaikutuksen ja muutenkin tykästyttyäni niihin, hankin astetta kalliimman ja tehokkaamman laitteen. Sillä pärjäsin tosi hyvin monta vuotta, mutta edelleen kaipasin tehoja; vihersmoothiet olivat melkoista ruohosilppua, eikä kovia hedelmiä saanut jauhettua kunnolla. Haaveilin joka aamu Vitamix-blenderistä, mutta vaikka olen valmis satsaamaan laatuun, on 650€ tai yli sen verran rapsakka hinta, että en ainakaan vielä ole raaskinut. Mies väitti ostavansa mulle semmoisen, jos oikein kovasti haluan ja varmaan ostaisikin, mutta en ole antanut. Joku roti sentään pitää olla! Pari viikkoa sitten ostin kuitenkin itselleni myöhäisen joululahjan: Wilfan PowerFuel -tehosekoittimen ja olen siihen ihan rakastunut. En oikein ymmärrä, miten joku Vitamix voisi olla vielä tätä parempi laite ja vaikka olisikin, pärjään kyllä ihan hyvin näinkin!

Vihersmoothiesta tulee nyt sileitä kuin vauvan iho, kovatkin hedelmät ja kasvikset saa jauhettua ja jotenkin kaikki maistuu ihan hirveän paljon paremmalta tämän uuden blenderin myötä. En tiedä onko se vaan kuvittelua, johtuu ehkä myös siitä, että olen rohkeasti nyt kokeillut uusia yhdistelmiä. Mutta varsinkin noi vihreät juomat ovat olleet ihan superherkullisia ja jopa lapsi on tykännyt niistä. Ja se on sentään jo aika paljon se!

Yhdellä Kaisa Jaakkolan nettivalmennuskurssilla oli ihana viikkotehtävä otsikolla "Syö sateenkaari". Vaikka itse pilkonkin jokaisen aterian yhteyteen jotain salaattiaineksia, niin ei tuo sateenkaari kuitenkaan aina päivittäin toteudu. Mutta sateenkaaren juominen on ihan superhelppoa ja kun makukin on herkullinen, niin uskon jokaisen pääsevän siihen puoleen kiloon päivässä helposti. Monelle toi 500 g tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä määrältä ajatuksen tasolla, mutta jos tuon äskeisen linkin takaa käy katsomassa kuvina, kuinka loppujen lopuksi pieni määrä se on, niin ehkä se "kammo" vähän hälvenee. Ja tärkeää tietenkin on muistaa, että se puoli kiloa voi koostua juuri niistä kasviksista, mistä tykkää eli sitä "pakollista" parsakaalia ei ole pakko syödä, jos ei siitä tykkää. Paitsi jos sen jauhaa hyvällä blenderillä vihersmoothien sekaan, niin ei tee kuulkaa tiukkaakaan. Täytyy nyt vielä vähän täsmentää, että joku aika sittenhän tuli uusi suositus, että toi 500 g pitäisi olla 800 g, mutta lähde nyt hyvä ihminen liikkeelle tuosta puolesta kilosta ensin ja tähtää vasta sitten suurempiin määriin!

Päätin itse asiassa ottaa myös erilaiset mehut taas tavaksi. Mulla on niinikään Wilfan mehupuristin, jonka käyttö jostain syystä jäi jossain vaiheessa. Juuri äsken pyyhin siitä pölyt ja mietin, että teen huomenna aamulla ison kannullisen porkkana-appelsiini-omena-kiwi -mehua.

Jos muuten ihmettelet, että miksi kirjoitan ja postaan smoothie-juttuja lauantai-iltana, niin syynä on kuulkaa ihan vaan tylsistyminen 😂 Mies joutuu olemaan töissä koko viikonlopun (yöt siis myös) pari kertaa vuodessa ja tämä on niistä nyt se toinen viikonloppu. Vietin lapsen kanssa superkivan yhteisen päivän shoppaillen urheiluvaatteita molemmille, minkä jälkeen käytiin leffassa ja syömässä, mutta kun tultiin kotiin, hän linnoittautui omaan huoneeseensa ja minä jäin miettimään, että mitäs sitten. Telkkari ei leffan jälkeen hotsita ja kirjakaan ei tuntunut jostain syystä hyvältä vaihtoehdolta, joten päätin ruveta leikkimään ruualla, kuten kuvista näkyy. Olipa kivaa, vaikka en edelleenkään mikään superstailaaja keittiössä olekaan.

Ostin myös elämäni ensimmäisen luonnonkosmetiikkakasvovoiteen, joka lupaa tehdä ihmeitä ikääntyvälle ja väsyneelle iholle. Tuskin maltan odottaa huomista aamua, kun peilistä katsoo nuori ja pirteä minä pitkästä aikaa. Hah! Mutta juu, vähän on ollut väsymystä havaittavissa peilikuvassa - ei niinkään nukkumisen puutteesta johtuvaa väsymystä, vaan ihan siitä kovaa vauhtia lähestyvästä puolen vuosisadan merkkipaalusta johtuvaa rupsahtamista. Mulla on aina ollut tosi hyvä iho (kiitos äiti niistä geeneistä!), mutta nyt olen alkanut kiinnittää huomioita siihen, että kyllä toi ikä väkisinkin näkyy ihossa. Olen kyllä aina käyttänyt hyviä ihonhoitotuotteita, mutta päätin nyt antaa mahdollisuuden luonnonkosmetiikalle. Saas nähdä, huomaanko mitään eroa!

Kuva täältä

Ihan pakko laittaa lauantai-illan kunniaksi tähän loppuun tämmöinen behind the scenes -kuva! 

En voinut vastustaa kiusausta 😄

Toivottavasti teillä sujuu viikonloppu mukavasti 💗

Olisi kiva kuulla, teettekö te smoothieita tai (viher)mehuja itse? 

Onko jotain superherkkuja reseptejä, joita haluaisitte jakaa?

"KORVAAMATON" SAIKULLA, YÖNAISIA JA MUITA HÖPINÖITÄ

Heipä hei pitkästä aikaa ja terveisiä sairaslomalaiselta! Takana on pari viikkoa hiljaisuutta niin täällä kirjoittamisen puolella, kuin kommenttiosioissakin. Syynä tähän omituisesti kenkkuillut Blogger, joka on pitänyt mut kaiken kirjoittamisen ulkopuolella. En ole päässyt siis kommentoimaan myöskään muita blogeja ja anonyyminä en ole viitsinyt, tämä tiedoksi kaikille, jotka mahdollisesti mua ovat kaipailleet! Ei mitään hajua, mikä ongelma on ollut, eikä varsinkaan siitä, miten sain sen korjautumaan, mutta niin vaan tänään kaikki on taas kunnossa. Ja hyvä niin, vaikka ei mulla mitään ihmeellistä asiaa taaskaan ole. Kuinkakohan mones peräkkäinen "tyhjää täynnä" -kirjoitus tämä mahtaa olla?

Mitä tulee otsikkoon, niin flunssa on siis kaatanut mut sängyn pohjalle. Koska olin alkuviikosta olevinani niin korvaamaton, menin töihin sairaana, mikä nyt sitten tietenkin kostautui siten, että olen tällä hetkellä aivan puolikuollut ja maannut eilisestä iltapäivästä lähtien sängyssä nenäliinapaketin kanssa (jälleen kerran pakko ihmetellä sitä, mistä se kaikki räkä tulee???). Nuorempana tein aina tämän saman virheen ja sen seurauksena sitten kärsin kaikki flunssat tosi pitkinä. Lähivuosina olen viisastunut ja jäänyt yleensä heti ekana päivänä kotiin. Yleensä se yksi sairaspäivä sitten onkin riittänyt ja flunssat ovat olleet melko helppoja ja pikaisia. Tällä viikolla oli kuitenkin tiedossa niin monta tosi tärkeää jakson vikaa tuntia, että leikin urheaa... no, ei olisi kannattanut! On vaan aina niin ikävä vaivata kollegoita hoitamaan omia tunteja ja kyllähän se tietyllä tapaa on niin, että (jos sijainen ei järjesty) opettaja ihan oikeasti on "korvaamaton". Jos se yksi tärkeä tunti jää pitämättä, se on ohi opiskelijoilta ikuisesti ja ainakin bilsan puolella osa asioista on tosi vaikeita opiskella itsenäisesti. No, kaikki järjestyi ja viikon kunnosta kertoo ehkä jotain se, että jopa opiskelijat kehottivat mua lähtemään kotiin ja pysymään siellä. Jep, täällä nyt ollaan ja varmasti pysytään muutaman päivän ajan. Onneksi viikonlopulle ei ole ohjelmassa mitään erityistä.

Sängyssä mua on viihdyttänyt (sen nenäliinapaketin lisäksi) Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Kirja tempaisi mut mukaansa jo viime viikolla, mutta olen vähän yrittänyt jarrutella sen kanssa, jotta se kestäisi mahdollisimman pitkään. Olen itse asiassa vähän hämmentynyt siitä, kuinka lumoutunut olen tästä kirjasta, koska en yleensä kauheasti lue tämän tyyppistä kirjallisuutta ja sen lisäksi nuo yönaiset suututtavat mua ihan mahdottomasti. Kyllä, luit ihan oikein. Suututtavat! Olen itse ollut aina todella varovainen ja jopa arka matkustelija. Itse asiassa, jos tarkemmin miettii, niin en ole oikein millään elämän alueella ollut kauhean rohkea heittäytyjä, vaan olen aina tykännyt tehdä asiat tutulla ja turvallisella tavalla välttäen isojen riskien ottamista. Ja tämän olen siis tajunnut oikeastaan vasta nyt, kun luen Kankimäen kirjaa. Hän kuvaa naisia, jotka matkustelevat ympäri maailmaa aikana, jolloin naisen paikka oli kotona (en siis vielä ole kauhean pitkällä kirjassa, kuten sen jo lukeneet huomaavat). Niin vaan nuo naiset kuitenkin riuhtaisevat itsensä irti kaikista aikakautensa sovinnaisuussäännöistä ja heittäytyvät täysin tyhjän päälle. Ja mitä teen minä 150 vuotta myöhemmin lukiessani heistä: suutun heille! Oletko ihan hullu, miten voit lähteä yksin ilman rahaa noin vaaralliselle matkalle? Ja sitten ahmin henkeä pidätellen kuvaukset näistä matkoista ja suutun uudestaan, kun naiset aina välillä palaavat takaisin tylsään, sovinnaiseen elämäänsä. Oletko ihan hullu, miten voit tulla takaisin ja vaipua takaisin oman elämäsi tylsyyteen? Ja kuten Kankimäki itsekin, huomaan ajattelevani näitä naisia illalla ennen nukahtamista, aamulla ensimmäisenä herätessäni ja päivällä autossa kotiin ajaessani. Ja tajuan tietenkin, että voimakas reaktioni näiden naisten elämään on jonkinlaista oman elämän peilaamista; mietinkö, että olisi pitänyt olla rohkeampi, tehdä enemmän hulluja päätöksiä ja valintoja? Mutta toisaalta tiedän, että en ajattele niin. Olen tässä parin vuoden aikana vatvonut elämääni niin paljon, että tiedän olevani siihen tyytyväinen. Ja koska inhoan ylenpalttista keittöpsykologointia, jätän tämän ajatuksen tähän ja totean, että jos jossain alitajunnassa sittenkin olisin halunnut olla aikamme Karen Blixen (paitsi se syfilis!), niin se juna meni jo.

Kuva täältä

Mutta takaisin todellisuuteen. Nyt on se aika vuodesta, kun mun mielestä paras tapa elää arkea on mennä sieltä, missä aita on matalin. Anna Perho sanoi hyvin jossain kirjassaan (en saa aikaiseksi kaivaa, missä) jotenkin sinne päin, että ihan ok riittää. Ja näin siis kannattaisi muuten ajatella ympäri vuoden, mutta varsinkin tähän aikaan vuodesta. Nyt ei ole aika havitella vuoden supernainen -palkintoa, vaan tärkeintä on pitää huolta siitä, että selviytyy. Ja voi että, mä todellakin olen mennyt niiiiiin sieltä aidan matalimmasta kohdasta ja vähän vielä senkin ali. Olen nukkunut niin paljon, kun olen vuorokaudessa ehtinyt, ottanut normaaliakin rauhallisemmin siivoamisen, pyykinpesun ja kaikkien muiden velvoitteiden suhteen ja ikävä kyllä laiminlyönyt myös ruokapuolta. Kaiken muun lööbaamisen hyväksyn (ja se on siis jopa suotavaa), mutta ruoka on se, johon pitäisi jaksaa satsata tähänkin aikaan vuodesta. Varsinkin tähän aikaan. Olen melko varma, että osasyy tähän sairastumiseen on se, että olen syönyt tosi huonosti. Pimeys ja väsymys vievät terveellisen ruokahalun mennessään, eikä energiaa kokkaamiseen juurikaan ole. Se saa aikaan vetämättömän naisen, joka on mehevä kasvualusta ärhäkkäälle bakteerille tai virukselle. Sen verran mikrobiologi olen, että ymmärrän sairastumisen johtuvan vain ja ainoastaan taudinaiheuttajasta, enkä kauheasti usko mihinkään poppakonsteihin. Mutta jos ei syö hyvin, ei elimistö ole kunnossa taistelemaan pöpöä vastaan.

Kuvassa oleva sairaspäivän lounaani kiteyttää viime viikkojen tilanteen. Mitään ei tee mieli, mutta jotain on pakko syödä. Auta armias mitään kasviksia jaksa silloin pilkkoa! Kuvan basilikanlehden heitin pannulle ihan vaan teitä ilahduttamaan ja kyllä, nappasin sen mahdollisimman pikaisesti siitä pois! Ja jälkkäriksi suklaata, tietenkin. Koska sairaslomalla.

Kunhan tästä tervehdyn, otan ryhtiliikkeen tässä ruokapuolessa. Vaikka tämmöinen olikin joskus aikaisemmin mulle ihan tuttua, ei se enää tunnut hyvältä, enkä ole voinut viime viikkoina fyysisesti hyvin johtuen juurikin tästä huonosta syömisestä. Naputtelin päivällä kauppakassitilauksen, jonka noudan maanantaina. Kassi on täynnä vain ja ainoastaan hyvää tekevää ruokaa, kaikkea semmoista, josta ei saa epäterveellistä tekemälläkään.

Yhtenä päivänä kyllä olen syönyt hyvin eli viikko sitten Brondassa, missä istuin iltaa rakkaan ystäväni kanssa juhlien hänen 50-vuotispäiväänsä. Ruoka oli niin itkettävän hyvää, että en oikein osaa sitä edes kuvailla. En ole yleensä fine dining -ystävä, vaan pidän enemmän mutkattomasta bistro-tyyppisestä ruuasta. Nämä ruoka-annokset ovat kuitenkin hienoista nimistä ja "piperrys-ulkonäöstään" huolimatta samaan aikaan yksinkertaisia ja kuitenkin monitahoisia. Äh, kuten sanoin, en osaa kuvailla näitä, ne pitää itse kokea. Ja illan kyllä kruunasi se, että itse Tomi Björk istui seurueineen viereisessä pöydässä! Saatoin ehkä ihan vähän käydä juttelemassa sille, mutta ei siitä nyt sen enempää. Ihan hyvin meni noin niinkuin omasta mielestä, en ainakaan saanut porttaria tai muutenkaan herättänyt ihan kauheasti huomiota. Brondalle siis tosi vahva suositus (tämä oli mun toka kerta), jos haluat syödä hyvin Helsingissä!

Hinta-laatusuhde on mielestäni ok, tuo menu maksoi 54 €/henkilö (se siis tilataan koko pöytäseurueelle) ja olen kyllä valmis maksamaan tuon hinnan noin loistavasta illallisesta. Tiramisu tosin oli vähän pettymys, mutta minä olenkin pohjoisen pallonpuoliskon kriittisin (ja mielestäni taitavin sitä tekemään) Tiramisun suhteen, joten mua ei ehkä kannata tässä asiassa kuunnella. Haha, ystävä onneksi kielsi mua menemästä toista kertaa Björkin pöytään, vähän vaan olisin halunnut hänen kanssaan keskustella siitä reseptistä 😅 Viineihin Brondassa saisi kyllä menemään ihan tolkuttomasti rahaa. Siis olettaen, että niitä joisi enemmän kuin yhden lasillisen. Ihan vaan siis olettaen. Kröhöm.

Lupasin lapselle jo alkuviikosta, että tänä perjantaina tehdään pizzaa. Vaikka en mitenkään jaksaisi ruveta sitä nyt vääntämään, en henno perua lupaustani. Hänelläkin on ollut rankka viikko ja tekee mieli hemmotella lasta. Makaan sitten taas huomenna koko päivän sängyssä, vaikka nyt näyttääkin vahvasti siltä, että aurinko saattaa näyttäytyä meidän nurkilla huomenna. En ole ihan varma, uskaltaako sitä ottaa riskin ja jättää sen tapaaminen kokonaan välistä, koska seuraavasta kerrasta ei välttämättä ole taas tietoa. En kyllä muista näin pitkää pimeää putkea moneen vuoteen! Tai sitten muisti vaan tekee tepposet ja tämmöistä tämä on aina.

Mutta hei, mitä teille kuuluu? Oletteko pysyneet terveinä? 

Miltä marraskuu on tuntunut?  Olisi kiva kuulla kuulumisia 💗

15 TÄRKEINTÄ RUOKA-AINETTA

Mulla on aina kaksi pinoa kirjoja. Toisessa on meneillään oleva (yleensä dekkari) ja vuoroaan odottavat. Toisessa, yleensä pidempään paikalla pysyvässä pinossa on erilaisia tietokirjoja, joita luen fiiliksen mukaan selaillen. Usein kappale sieltä, toinen täältä. Jos muutaman selailukerran perusteella vaikuttaa siltä, että kirja on enemmän kuin höpönhöpöä tai siitä voi olla hyötyä mulle ammatillisesti, käyn ostamassa kyseisen kirjan. Näin mulle on vuosien varrella kertynyt ihan kiitettävä hyllyllinen erilaisia hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä kirjoja, joista osa on jopa saavuttanut pienimuotoisen "Raamattu-aseman" mun elämässä. Niihin on aina kiva palata, kun tuntuu siltä, että pitäisi tehdä ryhtiliike tai toisaalta silloin, jos tiedän seuraavana päivänä puhuvani koulussa jotain ihmisen terveyteen liittyvää. Lukiolaiset ovat tehneet selväksi, että he haluavat syvällisempää tietoa, kuin vain "pitää mennä nukkumaan ajoissa, koska uni on tärkeää". He (ja minä myös) haluavat tietää biologiset selitykset asioihin ja selvästi helpommin omaksuvat terveitä elämäntapoja, kun ymmärtävät niiden merkityksen fysiologisella tasolla. Tai sitten toisaalta esim. vaikka kasvisyönnin merkitys ekologisesta näkökulmasta, mistä puhumme enemmän maantieteen puolella. Kerran yksi poika päätti näiden mantsan tuntien jälkeen kokeilla pari päivää kasvisyöntiä (halusi kuulemma osoittaa, että silleen ei pysy hengissä) ja nykyjään hän on vegaani! Silloin tuli aika hyvä fiilis, että on tällä työllä ihan oikeasti tosi paljon merkitystä. (Hups, tässähän alkaa tulla ikävä opettamista...)

Mutta nyt mä eksyin taas sivuraiteille. Ne 15 ruoka-ainetta... Olen nyt lueskellut mielenkiintoista kirjaa Kuinka elää kuolematta (ehkä paras tietokirjan nimi ikinä!) ja siinä kirjoittaja listaa oman päivittäisen tusinansa, joka muodostaessaan ruokavalion perustan, edistää terveyttä.

Mitään varsinaista uutta listalta ei löytynyt, mutta jäin sen jälkeen miettimään, mitkä ruoka-aineet ovat mun perusruokavalion kulmakiviä - niin hyvää tuovan vaikutuksen, kuin tykkäämisenkin kautta. Mitä muuten ovat pitkälle kaksi samaa asiaa, jos erilaisia ruuista tulevia mahavaivoja tms. ei oteta huomioon; jos ruoka tuo hyvää mieltä, se myös yleensä tekee hyvää. Ainakin omalla kohdallani tämä pitää paikkaansa. Syön toki välillä (ja ajoittain useinkin) epäterveellistä ruokaa, mutta harvemmin hampurilaisen tai suklaapatukan syöminen tuo kuitenkaan hyvää mieltä. En ihan pystynyt pysymään tusinassa, vaan omalle listalleni pääsi 15 ruoka-ainetta. Kuten kirjankaan lista, myös munkaan lista ei muodostu pelkästään yksittäisistä ruoka-aineista, vaan osa listan kohdista on monikossa. Ja mun listalla ei ole mukana vesi eikä liikunta, koska ne eivät ole ruokaa :)

Kaurapuuro. En aikaisemmin ollut kaurapuuron ystävä ollenkaan, mun mielestä se oli inhottavan limaista ja mautonta. Lapsena meillä syötiin aina ruispuuroa, mikä kyllä vieläkin on mun mielestä tosi hyvää, mutta aamulla syötynä saa mun mahan vähän kärttyisäksi. Opettelin syömään kaurapuuroa 5-6 vuotta sitten ja nykyjään se kuuluu lähes kaikkiin arkiaamuihin. Joskus laitan siihen voisilmän, toisinaan sekoitan joukkoon maapähkinä- tai hasselpähkinätahnaa sekä jotain marjoja ja/tai banaania. Puuro itsessään ei pidä nälkää kauhean hyvin, mutta on smoothien ja pähkinöiden kanssa mulle ihan riittävä aamupala, jolla pärjään lounaaseen asti. Ja tekeehän se mahalle hyvää, ihan todistetustikin! Viimeisin villitykseni on puuron sekaan sekoitettu hasselpähkinätahna ja pensasmustikat, nam!

Mansikka. Tässä voisi olla tietenkin marjat, mutta useimmiten se mulla tarkoittaa mansikoita. Kesällä tuoreena päivittäin (laskeskelin just, että kesällä menee vähintään puoli litraa päivässä), talvella tietenkin pakastemansikoita. Mansikat (banaanin kanssa) ovat joka-aamuisen smoothieni pohja, joskus muussaan ne kohmeisena puuron sekaan. Mansikat ovat myös mun lempparituorepuuron pohja.

Banaani. Ei sellaisenaan herätä mitään suuria intohimon tunteita, mutta on niin näppärä ja täyttävä hedelmä, että pääsee ehdottomasti listalle. Aamu-smoothiessa, välipalana tai viipaloituna puuron päälle. Trendikästä Nice creamia olen kokeillut kerran, mutta en innostunut. Sitä kyllä hehkutetaan niin paljon edelleen kaikkialla, että pitäisi ehkä antaa sille toinen mahdollisuus...

Cashew-pähkinät. Muut pähkinät toki myös, mutta cashewta rakastan. Syön niitä joka aamu pienen kourallisen ja joskus myös välipalaksi. Jos vain saisi aikaiseksi, niistä saisi tehtyä myös kaikenlaisia kastikkeita. Nyt muuten tulikin mieleen se mahtava majoneesin korvike coleslaw-salaatille, pitääkin tehdä taas pitkästä aikaa. Ohjeen löydät täältä.

Kreikkalainen jugurtti. Käytän maitotuotteita tosi vähän; maidosta en tykkää, rahkaa melkein inhoan (paitsi rahapiirakassa, haha) ja kaikki muut jugurtit aiheuttavat mahaongelmia syystä tai toisesta. Mutta Valion Kreikkalainen jugurtti sopii mun mahalle ja on hyvä aamupala niinä aamuina, kun puuro ei nappaa. Joko sellaisenaan marjojen/banaanin ja myslin kanssa tai sitten tuon lempparituorepuuron pohjana.

Avocado. Huokaus, avocadot. Tiedostava, maailman ja ihmisten tilasta välittävä ihminen kaiketi laittaisi avocadot boikottiin, niin paljon niiden viljelyyn liittyvistä haitoista ja ongelmista on puhuttu lähiaikoina. Tässä kohtaa mä kuitenkin isken jarrut tiskiin ja päätän, että ihan kaikesta en voi menettää yöuniani; avocado tekee mulle niin hyvää ja on niin täyttävä ja kätevä lounaan osa, että en vaan pysty luopumaan siitä. Ja lisäksi rakastan sen makua! Lohduttelen itseäni sillä, että koitan tehdä paljon hyvää muilla tavoilla luonnon hyvinvoinnin ja epäinhimillisten työolojen vastustamisen eteen.

Vihreät. Tähän kuuluvat ennen kaikkea parsakaali ja vihreät pavut. Toki kaikki muukin vihreä, mutta tuo kaksi ovat mun suosikkeja. Yleensä pakastevihannekset ovat mun mielestä (vaikka hyvin laadukkaita ovatkin nykyjään) vähän keinotekoisen makuisia, mutta vihreissä pavuissa en tuota "sivumakua" huomaa. Parsakaalin syön mieluummin tuoreena. Varsinkin nyt kesällä, kun torilta saa kotimaista parsakaalia, meinaa itku tulla, kun se on niin hyvää.

Porkkana. Harvemmin keitettynä, mutta aina paahdetuissa uunijuureksissa mukana. Ja tosi usein salaatin korvikkeena ihan vaan semmoisenaan raakana lautasen reunalla. Tosi hyvää myös dipattuna hummukseen.

Paprika. Yksi ehdottomista suosikeistani. Ja nimenomaan raakana, aina mukana salaatin seassa tai sitten porkkanan kanssa pilkottuna lautasen reunalla. Kypsästä paprikasta en niinkään välitä, mutta esim. Romesco-kastike on itkettävän hyvää.

Pavut ja linssit. Luojan kiitos, eivät aiheuta mulla mahavaivoja, koska tähän kuuluu niin valtava määrä hyviä, käteviä ja kasviruokavaliota tukevia juttuja. Yritän koko ajan lisätä meidän kasviruokien määrää ja pavut ja linssit ovat silloin tietenkin ihan ehdoton juttu, koska proteiinia on saatava. En tykkää soijatuotteista ja Nyhtis ja Härkis ovat molemmat jotenkin ruvenneet ällöttämään. Niissä on loppujen lopuksi tosi keinotekoinen maku ja varsinkin suutuntuma, mikä on mulle aika tärkeä juttu ruuassa. Niinpä sujautan papuja tai linssejä vähän kaiken joukkoon, teen usein erilaisia kasvispihvejä, tahnoja tai keittoja ja aika usein lounaaksi papusekoituspohjaisen salaatin. Yleensä ostan pavut valmiiksi kypsennettyinä, mutta nyt on tarkoitus alkaa vähän pihistelemään ruokamenoissa (koska ensi kesän vähän pidempi lomamatka) ja olen ajatellut ruveta keittämään niitä itse. Ne kestävät kuulemma tosi hyvin pakastamisen, mikä olisi hyvä juttu myös sen takia, että silloin niitä saisi käyttöön aina sopivan määrän kerrallaan.

Kananmuna. Vaatiko selitystä? Täyttävä, kätevä, helppo, proteiinia. Lounasrasian yksi yleisimmistä asukeista juuri sen helppouden takia. Munakkaatkin ovat toki käteviä, mutta jostain syystä en ole munakasnainen - tosi harvoin tulee tehtyä.

Raejuusto. Vähän sama juttu kuin muna. Maitotuotteista kreikkalaisen jugurtin lisäksi toinen, joka ei ärsytä mahaani. Niin kätevä ottaa mukaan lounaalle ja toimii myös välipalana. Sopii linssikeiton lisukkeeksi, varsinkin jos soppa on vähän turhan tulista. Eniten tykkään Valion pehmeästä raejuustosta.

Kala. Jos saisin ihan oikeasti tuoretta kalaa, meillä syötäisi sitä monta kertaa viikossa. Marketin kalatiski ei vakuuta meren rannalla kasvanutta, joka lapsena tottui tuoreeseen kalaan. Työpaikkakaupungissani avattiin reilu kaksi vuotta sitten kunnollinen kalakauppa, joka sai aikaan meillä räjähdysmäisen kasvun kalan syönnissä. Ikävä kyllä kauppa suljettiin ja joudun taas turvautumaan markettien kalatiskiin. Useimmiten lohta, koska se on helppo ja kalliinakin aina edullisempi kuin eniten rakastamani valkoinen kala. Syön myös tonnikalaa aika säännöllisesti lounaalla ja teen siitä välillä helpon tonnikala-peruna -laatikon, jota pakastan lapselle annosrasioissa.

Broileri. Niin helppoa, niin kätevää, niin edullista, niin hyvää. Kuten avocadonkin kohdalla, koitan unohtaa kaikki ikävät jutut ja palaan aina uudestaan ja uudestaan kypsentämään uunipellillä paketillisen broilerinfileitä ja pakastamaan ne lounasruuaksi. Tai tekemään broileripullia. Tai broilerikastiketta. Tai salaattia. Broileri taipuu niin moneksi, että en kyllä siitä luovu, ennen kuin mahdollisesti joskus alan kokonaan kasvisyöjäksi.

Jauheliha. Tähän tarkoituksella jauheliha, ei naudanliha. Ihan sama asia tietenkin, mutta syömme kokolihaa nykyjään ihan älyttömän harvoin. Jauheliha pääsee tälle listalle lähinnä sen helppouden takia. Ruuanlaiton pitää olla sellaista, että se ei aiheuta liikaa stressiä ja tähän tarkoitukseen jauheliha sopii täydellisesti. Paketti jauhelihaa taipuu niin moneksi ruuaksi helposti, että sitä ei vaan yksinkertaisesti voi jättää tältä (arki)listalta pois. Yksi juttu, mitä yritän pitää pakkasessa aina, on itse tehdyt lihapullat annospusseihin pakattuina. Sopivat helpoksi lounaaksi sellaisenaan, ne voi heittää tomaattikastikkeeseen ja tarjota pastan kanssa, kermassa hetken aikaa muhittuaan ovat ihania perunoiden kanssa jne.jne. Ja mikä tärkeintä, kaikki rakastavat!

Kovasti pähkäilin, pitäisikö listalle ujuttaa vielä couscous ja kvinoa, mutta päätin jättää ne sivumaininnalle. Käytän suht usein, mutta eivät kuitenkaan ole sitä ruokavalioni kivijalkakamaa. Couscous-salaatti on helppo, kätevä ja hyvä, mutta huomasin näitä listatessani, että se ei ole niin tärkeä, kuin jotkut muut jutut. Toi on myös aika asiallinen pohdittava juttu: mitkä ruuat terveellisyyden ja hyvän mielen lisäksi ovat sulle tärkeitä?

No huh, johan tuli taas pitkä juttu. Mutta tätä oli kiva kirjoittaa, vetoan aina siihen 😄 Ja hei, nyt mä haluaisin kuulla, mitkä ovat sun tärkeimmät ruoka-aineet! Ei tarvitse (toki saa!) kirjoittaa näin pitkiä perusteluja, pelkkä listakin riittää. Ja jos sulla on semmoinen tunne, että mitään ei tule mieleen (ja varsinkin, jos arkiruuan tekeminen tekee tiukkaa), niin tämä on aika hyvä juttu käydä läpi ja miettiä. Kun kirjaa ylös itselle mieluisimmat raaka-aineet ja tekee niistä vaikka listan lompakkoon, niin sen mukaan on helppo tehdä ostoksia kaupassa. Ei siellä kaupassa aina tarvitse päättää mitä ruokaa tekee tänään, riittää, että ostaa perusainekset ja sitten kotona pienen huilin ja välipalan jälkeen alkaa miettimään, mitä näistä saisi aikaiseksi. Kokeile vaikka!

Mitkä ruoka-aineet löytyvät sun keittiöstä ja lautaselta aina? 

Olisi myös tosi kiva kuulla, miksi.

💗 

p.s. näin lomalla näköjään intoudun välillä kirjoittamaan ihan hurjaa tahtia. Jos et ehtinyt lukea edellistä postausta kivasta kesästä, voit käydä lukemassa sen täältä :)